Mainos

HPK kaudella 2023–2024

  • 390 548
  • 2 122

TJ MACKEY

Jäsen
Sebok - Mustonen - Toivola - Päivärinta

.. Älkää nyt saatana heitelkö tällaisia.

No juu, onhan tuo aikamoinen. Mutta en ottanutkaan kantaa siihen, että mihin asti tuolla porukalla on rahkeita tai mikä on realistinen tavoite, mutta uskon että jotakin tuollaista se tulee olemaan.

Olen muutenkin asennoitunut niin, että jos tuo urheilujohtaminen saadaan Kerhossa aidosti pitkällä aikavälilla timanttiseen kuntoon, junioripuoli elvytettyä, pelaaja- ja valmentajapolut kirkastettua, tulovirtoja lisättyä (esim. fanituotemyynnin ja laajemman ravintolatoiminnan myötä) niin olen kannattajan valmis tähän hieman nimettömämpään nippuun parin kauden ajan. Kunhan visio on palata urheilullisesti menestyväksi jollakin aikavälillä. Tämä on prosessi.

Ja kun ollaan HPK kaudella 2023- 2024 ketjussa, näen äärimmäisen tärkeänä, että pitkässä prosessissa pelitapa olisi myös HPK:n perinteiden mukaista. Kiekollisesti aloitteellista, aktiivista ja syöttämiseen perustuvaa modernia taitolätkää parilla karhealla pelaajalla höystettynä. Haaste on se, että Matias Lehtonen ei tätä (ainakaan vielä) osaa tai jostakin syystä peluuta. Aika on ajamassa ohi tuosta Vierumäki- lätkästä, missä hyökkääminen on tuota dumppaamista ja taistelemista ja keskialuetta ei ylitetä vauhtieroja luoden ja kiekottelemalla. Sen osoitti valitettavasti tämän kauden Marjamäen, Ahokkaan, Dufvan ja Pikkaraisen esimerkit. Lehtosen Rokin peli on hämmästyttävän saman kaltaista kuin Pikkaraisen peluuttama lätkä. Mikäli Lehtonen ei ymmärrä mitä kerholaisen pelitavan tulee olla, ja peluuttaa tuota alueiden voittamiseen perustuvaa rautalanka- lätkää niin siinä ei paljon värikäs persoona, hassut letkautukset ja Tampereen murteella väännetty hokiäijä- puhe auta. Mutta! Palstalla rakastetun Sihvosen kommenttia lainatakseni, antaa pelin näyttää kaiken. Siinä kun Maso kiskaisee pelikirjastaan nyt Pelicansilta ja Kalpalta nähtyä kiekottelua kauden avauksessa, niin johan hymyilyttää.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine

Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Huttunen voi kentällä näyttää mihin kuuluu mutta ei tällaisille lupailla mitään kolmossentterin paikkaa. Tai sitten ollaan aivan yössä organisaationa.

Sama pätee Päivärintaan.
Juuri näin! Täällä sanotaan että Päivärinta ei tule tänne nelos sentteriks tai rotaatioon yms. Ne tulee tänne just siihen rooliin minkä ansaitsee. Mikäli rahkeet ei riitä kolmoseen tai neloseen, sitten se on poppareilla, jos riittää ykköseen, niin sitten sinne.

Pelipaikkoja ei lupailla, paitsi joillekkin kärkijätkille voidaan sopimuksen teko vaiheessa luvata esim yv aikaa, muussa tapauksessa pelipaikka ansaitaan.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Paska aavistus, että sieltä on tulossa taas uutta tuhnua Jokeri-kasvattia sisään:
 

OPEX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Paska aavistus, että sieltä on tulossa taas uutta tuhnua Jokeri-kasvattia sisään:
Taitaa olla suuntaamassa Kouvolaan.

Edit. Kouvolan päädyssä tälläistä huhuttu. Itsellä ei ole mitään tietoa mikä on huhun todennäköisyys, joten yllämainittu Mikkeli ihan yhtä hyvä arvaus.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mikäli Lehtonen ei ymmärrä mitä kerholaisen pelitavan tulee olla, ja peluuttaa tuota alueiden voittamiseen perustuvaa rautalanka- lätkää niin siinä ei paljon värikäs persoona, hassut letkautukset ja Tampereen murteella väännetty hokiäijä- puhe auta. Mutta! Palstalla rakastetun Sihvosen kommenttia lainatakseni, antaa pelin näyttää kaiken. Siinä kun Maso kiskaisee pelikirjastaan nyt Pelicansilta ja Kalpalta nähtyä kiekottelua kauden avauksessa, niin johan hymyilyttää.
Itse olen siinä uskossa, että Maso peluuttaa sellaista peliä, joka parhaiten sopii pelaajistolle ja/tai joka toimii tuolla sarjatasolla. Voin hyvinkin olla väärässä, mutta sen näkee sitten ensi kaudella.
 

JusuPlus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa HT
Pikkulinnut lauloivat, että Juuso Ketola olisi suuntaamassa Kerhoon ensi kaudeksi. Oli muitakin Liiga-seuroja hänen perässään, mm. JYP.

 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Pikkulinnut lauloivat, että Juuso Ketola olisi suuntaamassa Kerhoon ensi kaudeksi. Oli muitakin Liiga-seuroja hänen perässään, mm. JYP.

Hyvä! Mäenpää-vibat.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Eli pakisto?

Nikkilä
Hietanen
Nurmi
Ikonen
Ahonen
Karjalainen
Pärssinen
Tapio
Reini
Tumanovs
Ketola

No eiköhän tuolla nyt pärjäile ja leveyttäkin on. Hyökkäys ja maalivahtiosasto tässä enemmän pelottaa.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eli pakisto?

Nikkilä
Hietanen
Nurmi
Ikonen
Ahonen
Karjalainen
Pärssinen
Tapio
Reini
Tumanovs
Ketola

No eiköhän tuolla nyt pärjäile ja leveyttäkin on. Hyökkäys ja maalivahtiosasto tässä enemmän pelottaa.
Ja jos loukkisuma jatkuu, niin Pihlström on vielä reservissä! Tähän hymiö.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Eli pakisto?

Nikkilä
Hietanen
Nurmi
Ikonen
Ahonen
Karjalainen
Pärssinen
Tapio
Reini
Tumanovs
Ketola

No eiköhän tuolla nyt pärjäile ja leveyttäkin on. Hyökkäys ja maalivahtiosasto tässä enemmän pelottaa.
Monto taisi tuossa haastattelussaan sanoa, että tarkoitus rakentaa leveämpi rosteri, joten siinä mielessä näyttäisi, että puheet muuttumassa teoiksi ainakin pakiston osalta.

Taisi myös harmitella hieman, että Forssan mahdollisuutta ei ole hyödynnetty täysin, joten jos pysyvät Mestiksessä, niin näyttäisi, että olisi ainakin pakistoon heille tulossa apuja.
 

Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Eli pakisto?

Nikkilä
Hietanen
Nurmi
Ikonen
Ahonen
Karjalainen
Pärssinen
Tapio
Reini
Tumanovs
Ketola

No eiköhän tuolla nyt pärjäile ja leveyttäkin on. Hyökkäys ja maalivahtiosasto tässä enemmän pelottaa.
Reserviä ainakin olisi, mutta hieman huolestuttaa laatukin.

Puolustus suuntaan joukkue oli heikko, mutta oliko enemmän viisikko puolustuksessa ongelmia, vai pakistossa.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
. Mikäli Lehtonen ei ymmärrä mitä kerholaisen pelitavan tulee olla, ja peluuttaa tuota alueiden voittamiseen perustuvaa rautalanka- lätkää niin siinä ei paljon värikäs persoona, hassut letkautukset ja Tampereen murteella väännetty hokiäijä- puhe auta. .
Mä en tiedä, ymmärtääkö kukaan muukaan enää, mitä on ”kerholainen pelitapa” tai mikä tämän seuran identiteetti on.

Harvinaisen isoegoinen koutsi – joka vajaa vielä vuosi sitten mainosti, ettei ole valmis Liigaan –, läpipaska materiaali, vieläkin palkkaamaton UTJ sekä epäkiinnostava, ajastaan jäänyt tuote, niin tässä on kaikki katastrofin ainekset kasassa.
 

Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Harvinaisen isoegoinen koutsi – joka vajaa vielä vuosi sitten mainosti, ettei ole valmis Liigaan
.. Jos Maso ei vuosi sitten ollut vielä mielestään valmis koutsaamaan liigassa, niin on ilmeisesti täysi mahdottomuus, että vuosi tuosta eteenpäin hän onkin valmis tarttumaan tähän mahdollisuuteen? En nyt oikein ymmärrä, että mikä tässä vuoden takaisessa kommentissa nyt näyttäytyy uhkana.
 

Ralph

Jäsen
Vähän liikaakin puolustajia mun silmään. HPK:lla ei ole rajaton budjetti, joten tuntuu vähän liialta maksaa yli kymmenelle puolustajalle Liiga-tason palkkaa, mutta voihan siellä on liikettä luvassa myös poispäin.

Jos esim. hierargiassa 11. puolustajalle maksetaan 40 000 euroa kaudessa, niin jos sen 40 000 euroa laitettaisiin lisää ykkössentteriin, niin saisi paremman kärkipelaajan.

Sinänsä kiva tietysti, että on leveyttä, mutta jos se on pois kärkiosaamisesta.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
.. Jos Maso ei vuosi sitten ollut vielä mielestään valmis koutsaamaan liigassa, niin on ilmeisesti täysi mahdottomuus, että vuosi tuosta eteenpäin hän onkin valmis tarttumaan tähän mahdollisuuteen? En nyt oikein ymmärrä, että mikä tässä vuoden takaisessa kommentissa nyt näyttäytyy uhkana.

Mielestäni erittäin tervettä ajattelua Masolta.

Hyppy Mestiksestä Liigaan on valmentajalle valtava. Se on huomattavasti suurempi, kuin mitä Tiilikaisella oli DEL2:sta Liigaan.

Mestis on amatöörikilpasarja, joka koostuu pitkälti suomalaisista nuorista pelaajista. DEL2 on ammattilaissarja, jossa valmennettavana on paljon hyvin kokeneita eurooppalaisia ja pohjoisamerikkalaisia hockey-jyriä.

Se, että Maso on aiemmin sanonut, ettei vielä ole valmis Liigaan, osoittaa vain hänen ymmärtävän tuon valtavan eron sarjatasojen välillä sekä sen, mitä Liiga vaatii valmentajalta.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Sija 12 huippuvalmentajan opissa. Masolla on siitä mahdollisuuksia parantaa... katsotaan ja toivotaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös