Mainos

HPK kaudella 2016–2017

  • 475 893
  • 2 415

Tronic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Futbol Club Barcelona
Menihän Markus Nenonenkin Sporttiin ja hän on mielestäni vielä pikkusen potentiaalisempi mitä Mika Partanen (viime kaudella 22 maalia). Mä en tosin tajua mitään.

Nenonen on hyvin yksipuolinen pelaaja. Laukaus on liigan eliittiä, mutta kokonaisvaltaisessa pelaamisessa on suuria puutteita. Kyllä Partanen näistä kahdesta parempi pelaaja on ja todennäköisesti tulee pääsemään urallaan pidemmälle.

Mitä tulee HPK:n joukkueeseen niin melko heikolta näyttää.
 

Juudaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho ja Juuse Saros
Pahin vitutus ohi, niin koitetaan jotain pientä kehitellä ajan kuluksi. Ensimmäinen JOS nyt tulis se "Kapanen", koska muihin nyt en usko ja vaikka haluaisinkin uskoa niin tulee jouduttua taas pettymään pahan kerran.

Manninen-"Kapanen"-Cornet
Lahti-Palve-Somervuori
Hopponen-Paajanen-Koivisto
Turtiainen-Sillanpää-Keränen
+Ruokonen, Valtonen, Tuulola, yms

Ei olisi yhtään omaan silmään huono. Olisi mielestäni hyvin roolitetut ja ennen kaikkea tasapainoiset ketjut.

Vaihtoehto 2 ilman "Kapasta", joka onkin sitten selkeästi heikompi:

Lahti-Manninen-Cornet
Hopponen-Paajanen-Somervuori
Turtiainen-Palve-Keränen
Ruokonen-Sillanpää-Koivisto


Puolustukseen en usko tulevan enään ketään niin hahmotellaan nyt jotain siihenkin ja vähän perusteluja sen jälkeen kun osaa varmaan tulee ihmetyttämäänkin hahmotelmani.

Lehtivuori-Haaranen
Tuulola-Forsberg
Nikkilä-Tulupov
Suhonen
+Auvinen, Manninen, Olkkonen, Almari

Sitten muutama perustelu. Ensimmäisenä varmaan kaikki kattoo että sulkapäässä 150cm Haaranen 1.parissa. Mielestäni oli erittäin hyvä jo viime kaudella ja muodosti loistavan parin Lehtivuoren kanssa. Josta kertoo esim. sekin että plus/miinus tilasto nollissa noin kehnossa jengissä mitä oli viime kaudella. Kamppailu voimassa tietenkin häviää kokonsa ansiosta ja niin tulee jatkossakin, mutta sitten taas paikkaa ihan helvetisti sitä hyvällä luistelulla ja mailapelaamisella. Se liike millä kaveri lähtee omista ja liukuu vastustajan sinisen ohi on kyllä kaunista katseltavaa.
Lehtivuoren paikkaa ykkösparissa tuskin kukaan ihmettelee.

2.pari oli muistaakseni kanssa jo viime kaudella en tosin yhtään varma ole. Mielestäni oikeen erinomainen kun Joni ottaa muutaman askeleen ylöspäin hyökkäyssuuntaan ja Fobba nyt onkin ihan loistava joka suuntaan.

3.pariin sitten oikein kunnolla fyysistä voimaa ja pelon herättämistä vastustajissa. Nikkilä tässä se enemmän hyökkäävämpi osapuoli, mutta kummiskin niin että keskittyy siihen mitä parhaimmillaan osaa eli fyysiseen peliin. Kaikki varmaan muistaa ne kymmenet (tuntui sadoilta) kerrat kun Nikkilä paukutti ylivoimassa mutta kuitenkin ne ranteet aina jotenkin pyörähti ympäri ja vedosta ei tullu mitään tai sitten tuli se todellinen lehmänkulli ekaan mieheen. Joten ei yv-aikaa, mutta muuten selkeitä johtavia pakkeja. Tulupovista tuskin tarvii sanoa mitään.

Mielestäni kun 7.pakki tai 13.hyökkääjäkin saadaan merkitä kokoonpanoon niin miksei sitä voisi sitten käyttääkin.

Suhonen selkee yv-spesialisti ja muutenkin ihan kunnolla miehelle peli aikaa. Jotenkin sellain kutina että tulee tekemään kovat pinnat varsinkin ylivoimassa.


Sitten vielä muutama yv-koostumus ajankuluksi, kun mitä muutakaan tekemistä voisi näin vapun aikaan olla. Ideana ainakin selkeä neljän(4) hyökkääjän ja yhden(1) puolustajan taktiikka. Ja tämä vielä ajateltuna, että se "Kapanen" tulee.

1.yv
Cornet-Keränen-Manninen-"Kapanen"-Lehtivuori

2.yv
Lahti-Paajane-Somervuori-Palve -Suhonen

Eli alakolmiolla, jossa pakki olisi ainoona viivassa. Sitten olisi siivet jossa ykkösessä Manninen-"Kapanen" ja kakkosessa Somervuori-Palve. Neliön keskellä/ maskissa ekassa Keränen ja toisessa Paajanen. Cornet ja Lahti olis sellassia "perusjamppoja" kulmis jotka sit vähä antais itteään pelattavaks ja heittäis vähän lättyä kaverille ja sitte kun ei löydykkää paikkaa lätylle niin laittaa kiekon sinne ylähyllylle.


Eiköhän siinä ollu jo sen verran paljon ja puuduttavaa tekstiä, että saa riittää tältä erää. Kiitos ja anteeksi etukäteen jo kirjotusvirheet ja epäselvät lauseet.
--> Nukkumaan.
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Ja jotenkin tuntuu nyt siltä, että Pantsekin olisi saannut paremman jengin kasaan kuin tämä Kari-Koskinen.

Noh, eiköhän Pantteri ole tässäkin asiassa kyntensä näyttänyt.

-----

Manninen - "1. Sentteri" - Lahti

Cornet - Paajanen - Somervuori

Turtiainen - Palve - Keränen

Hopponen - Sillanpää - Koivisto

Ei tuollakaan kuuhun mennä, mutta kaippa sillä kehtaisi lähteä kokeilemaan ja toki täytyy muistaa, että Pennasen projekti on vasta alkamassa. Vielä ei menestystä auta odottaa.
 

Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt onkin sitten mielenkiintoista nähdä mitä valmennus saa aikaan. Viime kauteen verrattuna rosteri on jotakuinkin näin:

Maalivahdit: Myllyniemi, Perhonen <-> Lawson, Larmi = Vaikea sanoa, mutta varmaankin samaa tasoa (pl. Myllyniemi)

Puolustus: Saari, Bruun ja Haapanen <-> Tulupov, Manninen, Suhonen, Almari ja Olkkonen = Sanoisin että parempi kuin viime kaudella. Toki kaikki noista on arpoja, mutta Saaren ja Bruunin korvaamiseen ei paljon vaadita.

Hyökkäys: Monto, Miettinen, Vuoti, Karevaara, Liedes, Polak, Jasu, LeBlanc, Holland ja Hahl(?) <-> Cornet, Krivosik, Lahti, Keränen, Turtianen ja Palve = Hippasen on menty takapakkia, mutta ei varmaankaan kauheasti. Paperillahan viime kauden hyökkäys näytti ennen kauden alkua ihan hyvältä, mutta pelien alkaessa se osoittautui surkeaksi. Lahti-Polak, Keränen-Jasu, Cornet-LeBlanc ja Palvesta pitäisi tulla uusi Pärssinen.

Katsotaan mitä tapahtuu valmennuksen suhteen. Ei ainakaan voi sanoa, että on huonommat palikat kun THE PANTTERILLA.
 

Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Muutaman tunnin kun on sulatellut uusia ukkoja, niin käyn teidän iloksi pelaajat läpi.

Emil Larmi: U20 mestari, ikäluokkansa kärkitasoa.. ei paskempi projekti, eli ihan perusteltu hankinta.
Nathan Lawson: Luukkonen ja Larmi tulevaisuuden nimiä, mutta vielä ensikaudeksi ei riitä. Kanukki vaikuttaa ihan harkitulta täsmähaulta ja tälle myös varovainen peukku. Voi olla maaginen tai ihan perus.. aina voi myös flopata, mutta on ainakin kovat junnut tukemassa.

Jukuripojat: Tutun valmennuksen mukana tulee kolme ratkaisupelaajaa Mestiksestä.. Tähän ratkaisuun 100% luotto Pennaseen. Tietää mitä saa ja mitä voi odottaa kolmikolta.
Oula Palve: Mestiksen paras pelaaja. Uskoisin, että oli monen muunkin Liigaseuran papereissa. Hyvä ja järkevä hankinta.
Teemu Suhonen: Mestiksen paras kiekollinen pakki. Sama juttu kuin Palven kanssa, perusteltu hankinta. Potentiaalia olla uusi M.Mäenpää.
Jaakko Turtiainen: "oma poika", vahva Hämeenlinna tausta. Pidin jo viime visiitillä ja juuri "kerhon" näköinen pelaaja. Fiksu hankinta tämäkin.

Janne Lahti: Oma poika kotiin. Halusi tulla, haluttiin ottaa....case closed. Kaikki tietää, mihin parhaimmillaan pystyy. Pieni epävarmuus leijuu tämän yllä, mutta paremmat fibat silti tästä kuin viime vuonna Polakista.
Juho Keränen: Tälle oli tilausta ja saadaan juuri se mitä haluttiin. Itselleni riittää pelkkä fyysinen lisäarvo, mutta kiekollinen peli on plussaa.
Philippe Cornet: Ilmeisesti aika tarkkaan scoutattu kaveri. Jos oli LeBlanc "sinnepäin" hätähaku, niin uskon että nyt tiedetään mitä saadaan. Ainahan nämä arpoja on, mutta en ylläty jos nousee huippuhankinnaksi. Ilmeisesti aika fyysinen tyyppi tämäkin, mikä on aina plussaa.
Kirill Tulupov: Pommikone. Legenda ennen saapumistaan. Tälle jos mille oli tilaus. Vahva, iso, right, ilkeä, paha, ruma, kova laukaus, kova lyönti. Kaikki tämä lukee papereissa, mutta käytännössä kukaan ei tiedä mitään ennenkuin luistelee jäälle. Piristysruiske ja rohkea veto toimistolta.
Oskari Manninen: Njaa-a... öööö.. Tulee Sportista... tuota noin. Varmaan tarvittiin yksi pakki lisää alakenttiin.
Joel Olkkonen: Iso ja potentiaalinen. Ilmeisesti vakuuttanut jonkun tahon Mestisnäytöillään. Santeri Saari-tyylinen "voi olla hyväkin" hankinta.
Niclas Almari: Onko luvattu, että joka seura ottaa bluesin jäämistöstä itelleen junnuja? Vissiinkin lupaava kaveri ja voipi olla, että "scouttipiireissä" hyvinkin tavoiteltu pelaaja.
Filip Krivosik: Joko Kari-Koskisen taidonnäyte tai totaalinen vedätys... Haluaisin uskoa, että tässä on uusi Borna. Kaikki mahdollisuudet tulevaisuuden tähdeksi. Ainakin A-junnut vahvistuu merkittävästi Krivosikin ja Almarin myötä.
Severi Sillanpää: Käyttökelpoinen pelaaja. Vähän hmv, mutta parhaimmillaan hyvä alakenttiin. Ei oikein herätä tunteita.

Ja ei helvetissä joukkue ole valmis huhtikuun lopussa, sanoi Petro mitä hyvänsä. Luulen että vielä tulee joku(nen) iso kala. Kaiken kaikkiaan luottavainen olo pitkästä aikaa.
 

Ralph

Jäsen
HPK:lla on nyt 15 hyökkääjää, joista yli puolilla eli kahdeksalla jatkuu sopimus vielä seuravaankin kauden eli kevääseen 2018. Seitsemästä pelaajasta, joiden soppari päättyy, kolmella on optio.

Tämä povaa sitä, että Juha Koiviston aika Kerhossa päättyy keväällä. Koivisto on puhdas alemman ketjujen pelaaja ja alempiin ketjuihin löytyy ensi kaudeksi Jaakko Turtiainen, Waltteri Hopponen ja Juho Keränen, Severi Sillanpää sekä optiolla Miro Ruokonen ja Julius Valtonen. Tuskin ensi kauteenkin lähdetään sekä Ruokonen että Valtonen reservissä, koska kehitystä on lupa odottaa.

Eli ensi kaudellekin jo on alemmat ketjut täynnä, kunhan optiopelaajat saavat sopparinsa. Ylempiin ketjuihin löytyykin sitten jo Sakari Manninen, Oula Palve ja Eero Somervuori. Viimeiseksi mainitun sopimuksen pidentämistä vuodella en ymmärrä, mutta ehkä Kerhossa tiedetään jo nyt, että Somervuoren taso säilyy.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
@Sean Connery :lta mukavaa pohdintaa. Tai mitapa muuta voi toivoa itse James Bondilta. Puhellaan itsekin hiukan vahvistuksista.

Emil Larmi: Kova kaappaus toiselta liigaseuralta. Jos Kerho menettaisi U20-maajoukkue maalivahdin, niin urheilulehdessa haukuttaisiin Kerho ja kunnolla. Ei iso, mutta urheilullinen. Hyva kun on miesten kanssa koko kauden pelannut. Valitettavasti ei ole Liigasta kokemusta, mutta katsotaan nyt miten menee.
Nathan Lawson: Isokokoinen tekninen ja rauhallinen maalivahti, jolla kovat statsit Itavallassa. Toki arpa, mutta en usko etta pettaa.

Oula Palve: Ennen vahvistusten tulemisia, niin Palven olisi pakko onnistua tuossa rosterissa. Fyysisyytta tarvisi, mutta katsotaan miten menee. Taitaa olla viimeinen mahdollisuus Liigaan ja ylemmas kokoeilla, ei tuo mikaan nuorikaan enaa ole. Ominaisuudet on kylla kohdillaan, toivotaan vain etta Liigassakin parjaa. Palve jakaa yhden kauden piste ennatyksen Tero Forsellin kanssa ja muistaako kukaan kun Tero kavi meilla try-outilla? Aivan, ei muista kukaan muukaan. Nainkin voi kayda, vaikka Mestiksessa miljoona pistetta tekisikin. Mutta taitoa on.
Teemu Suhonen: Kauheat pisteet tehnyt tuolla. Ma kusisin hunajaa jos olisi rightin katisyys, mutta kelpaa nainkin. Pieni on, mutta kuulemma sairaan nopee. Katsotaan.
Jaakko Turtiainen: Turtiaisen haastattelu lammitti sydanta tosi paljon. Ja nyt on kyseessa mestispelaajasta, kertoo jotain Kerhon viime vuosien tasosta ettei kukaan ole kehunut kuinka Kerhon ykkonen. Yksi varmimmista nimista, oli kayttokelpoinen duunari ja viimeksi ja nyt on vain kehittynyt. Duunia ja suoraviivaisuutta, me like. Pitaisi olla upgrade Liedeksesta eika pitais olla vaikea juttu.

Janne Lahti: Kyllahan tuo on huonommin pelaillut, mutta kun katsoo Jaskan uraa, niin sielta loytyy useita "ohi" kausia ja sitten kovia kausia. Ei Jaska mitenkaan paskana ole tai fyysisesti taantunut, joten miksei heittaisi sen 20 kaappia. Iso kysymysmerkki, yksi niista pelaajista jonka onnistuminen peilaa Kerhon kautta myos. Pitaisi vahintaan 30 pistetta ja 15+15 painaa-
Juho Keränen: Varmin nimi nro. 2. Loistava duunari, taklaaja, sytyttaja, mukava jatka jne. Lisaksi potentiaalia on parempaakin ja hakee taalla isompaa ruutua. Voi heittaa ihan mihin vain rooliin ja ihan mihin vain ketjuun.
Philippe Cornet: Yleispelaaja jolla duunarin asennetta. Skoutattu tarkkaan ja kai ne tietaa mita tarvitaan.
Kirill Tulupov: Illan kovin nimi kaikilla mittareilla. Legenda jo elaessaan.
Oskari Manninen: Taa oli joku Sportin jamapakki. Ok. Olis edes right, mutta ei. Hiukan turhan oloinen, kun kovia nuoria juippejakin on.
Joel Olkkonen: Erittain mielenkiintoinen ura nousu. Junnujen mestista takonut Jaa-ahmoissa. Sitten Jokipoikiin suomisarjan kautta Mestikseen ja hyvin toimii. Iso on ja kaippa sitten potentiaaliakin.
Niclas Almari: Lupaava kaveri, joka tulee akkiakin saamaan varauksen. Kokoa on ja pisteita ei niin hirveasti, olisiko puolustavampi kaveri. Se kylla kelpaa ei siina.
Filip Krivosik: Joku kani joka vedetty hatusta. Aika toivotaan toivotaan mies, mutta me like kun on kokoa perkele.
Severi Sillanpää: Severi Sillanpaa on hyva alakenttien sentteri. Tarvittiin mies sinne ja sellainen saatiin, joten hyva.sainaus. Potentiaalia seurata Koiviston ja Paajasen jalanjalkia ja kehittya hyokkayspaassa yli 20 pisteen mieheksi.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Niin, toisaalta täällä sitten joku on sitä mieltä, että joku Hopponen vois lähtee, kun 1+3 ja 2+1 miehet on samaa valuuttaa ja Hopposesta säästyy rahaa.

Hhhmm, on tää vaikeata. Aina pelaaja on joko liian kallis, riskialtis tai huono.
Ja se on myös ilmeisesti vaikeeta, jos joku toinen ei ole samaa mieltä pelaajasta. Butt-hurtin taso on huikea.

Sitähän voisi loukkaantua siitä, kuinka Sillanpäätä on dissattu. Auttoi Hopposta tekemään NE pisteet. Mikä siinä on, ettei kelpaa?

Niin, yhtälailla Hopposta oikeasti haukuttiin kuin Sillanpäätä nyt. Eli ei yhtään.

Hyökkäys: Monto, Miettinen, Vuoti, Karevaara, Liedes, Polak, Jasu, LeBlanc, Holland ja Hahl(?) <-> Cornet, Krivosik, Lahti, Keränen, Turtianen ja Palve =
Mihin Monto on mennyt? Mestikseen?

Toivottavasti Lahti ei ole ensi kauden Polak. Tosin odotukset ei ole yhtä korkeallakaan. Jos saa oikeat ketjukaverit, niin voi olla vielä hyödyllinen.
 
Viimeksi muokattu:

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eiköhän se sinne mene. Sopparia Kerhon kanssa ei ainakaan ole.
Tätä en kyllä ymmärrä. Tänne raahataan täytemiehiä joka suunnalta.

Samalla joka kausi todetaan, ettei ole ykkössentteriä.

Ja seura päästää potentiaalisen sentterin menemään? Pelaajan, josta voisi kasvaa se ykkössentteri. Omavaraisuudesta puhutaan, mutta sitten toimitaan näin?

JOS olisi sopimus Kerhoon ja laitettaisiin kasvamaan Mestikseen, niin silloin ymmärtäisin.
 

One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Näin se menee nykyään. Kovimmat pelaajat eivät pelaa liigassa. Joukkuemäärä kasvaa ja pelaajia tarvitaan enemmän. Junnut ja mestispelaajat saavat roolia ja suomi voittaa saatana kaikki mm-kisat. Kummolalla on ollut selkeä visio, josta nyt saadaan nauttia, HYVÄ KALE!

Joten, älkää vaipuko hautaan kerhofanit. Nykyään liigajengit vain näyttävät entisajan mestisjengeiltä. Ihan hyvin tolla rosterilla + 2 jätkää taistellaan pleijaripaikoista.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Olisin erittäin mielelläni pitänyt Jukuri kolmikon Palve, Suhonen ja Turtiainen Mikkelissä. Saitte parasta mitä Mestis voi tarjota. Onnea teille ja kaikkea hyvää kolmikolle, vaikka vituttaahan tällaisia uutisia lukea.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Huomenia ja pahoittelut vieraisiin pöytiin huutelusta jo toistamiseen vajaan vuorokauden sisällä ja lisäksi aiheesta josta keskustelu (vaikka tiuhaa näyttäisi olleenkin) taisi lakata jo ehtoon puolella.

Partasesta täällä puhuitte kovasti kuinka moni seura olisi hankkimassa mutta joutuisi hintakilpailemaan HIFK:n kanssa. Uskallan väittää että Parrulla vetää veri sen verran kovasti Nordista kohti ettei ole muussa seurassa enää Suomessa pelaamassa ennen kuin HIFK tekee Parrun kanssa "karalahdet". Esimerkiksi Mikkelissä pelatessaan kaverilla oli maalibiisinä Tervetuloo Helsinkiin ja vaikka kohteliaisuussyistä kertoikin haastattelussa pelaavansa kauden 13-14 Liigaa joko HIFK:ssa tai Jukureissa (haastattelu siis karsintamatsien alla), ei todellisista allegiansseista ollut missään vaiheessa kahta kysymystä.

Eli Parrun pelaaminen missään muussa seurassa Suomessa vaatii sen, että HIFK aktiivisesti ajaa kaverin pihalle. Muiden seurojen kannalta ällaisesta oman oksan sahaamisesta on onneksi ollut esimerkkitapauksia joten ei sinänsä mahdotonta vaikka Partanen jotain muuta seuraa vielä edustaisikin. Toki todennäköisimmilläänkin tämä on vasta sen lähes varman ulkomaanstintin jälkeen.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Ja seura päästää potentiaalisen sentterin menemään? Pelaajan, josta voisi kasvaa se ykkössentteri. Omavaraisuudesta puhutaan, mutta sitten toimitaan näin?

Ei Monto huonosti pelaillut, mutta en usko etta Montosta on ikina ykkossentteriksi saati kakkossentteriksi Liiga tasolla. Joku voi ottaa talteen ja virnuilla jalkeenpain, mutta nain sanon. Kiekollisuus ja liike ei ole silla tasolla ja mielestani on pitka matka. Olisin ollut fine jos miesta kokeiltais nelossentterina, mutta ihan ok nainkin.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
En tiedä kehen viittaat, mutta ainakaan allekirjoittanut ei ole ollut Hopposta potkimassa mihinkään. En olisi potkinut edes Vuotia, koska jätkällä on potentiaalia olla seuraava "Pillu".
En viitannut sinuun. Toisella lauseella viittasin meihin kaikkiin.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Näin se menee nykyään. Kovimmat pelaajat eivät pelaa liigassa. Joukkuemäärä kasvaa ja pelaajia tarvitaan enemmän. Junnut ja mestispelaajat saavat roolia ja suomi voittaa saatana kaikki mm-kisat. Kummolalla on ollut selkeä visio, josta nyt saadaan nauttia, HYVÄ KALE!

Joten, älkää vaipuko hautaan kerhofanit. Nykyään liigajengit vain näyttävät entisajan mestisjengeiltä. Ihan hyvin tolla rosterilla + 2 jätkää taistellaan pleijaripaikoista.
Näinhän se oikeasti menee. Ja vaikka taso liigassa olisi tietyllä tavalla laskenut, niin samalla tulee näitä laineita, puljujärviä jne. Kehittyvät kun saavat peliaikaa ja vastuuta. Sitä toivon Kerhonkin tekevän. Nuorille, potentiaalisille kavereille annettaisiin mahdollisuus näyttää.

Niin ei kuitenkaan usein tehdä. Ei millään pahalla esim Hopposta kohtaan, mutta kyllä näille muiden junnuille annetaan peliaikaa ja vastuuta. Mutta samalla omat saa lähteä.

Viime kauden lopussa omat junnut saivat vihdoin oikein kunnolla vastuuta olosuhteiden pakosta. Hyvin pelasivat ja onnistumisia tuli. Näitä poikia ei voi hukata muualle. Mutta silleen siinä käy jos ei anneta mahdollisuuksia. Näkevät, ettei täällä saa peliaikaa. Haluavat muualle.

Palve, Turtiainen ja Suhonen ovat hyviä hakuja, etenkin kun tosiaan on tuttu valmentaja. Turtiainen selkeästi kunnioittaa Pennasta ja antaa varmasti kaikkensa. Fyysisyys riitti jo viime kerralla. Nyt on lupa odottaa myös kiekollisena tulosta. Röyhkeästi vaan mukaan. Sen röyhkeyden takia Pärssinen ja Hentunenkin pärjäsivät. Ei kumnarreltu, vaan mentiin täysillä.

Palve taas voisi treenata Eetun ja Kirkan kanssa kesällä... Haaranen myös. Bulk up.

Edit:
Ei Monto huonosti pelaillut, mutta en usko etta Montosta on ikina ykkossentteriksi saati kakkossentteriksi Liiga tasolla. Joku voi ottaa talteen ja virnuilla jalkeenpain, mutta nain sanon. Kiekollisuus ja liike ei ole silla tasolla ja mielestani on pitka matka. Olisin ollut fine jos miesta kokeiltais nelossentterina, mutta ihan ok nainkin.

Pitkä matka olisi varmasti. Sitä tuossa itsekin hain eli jos Mestikseen, niin silleen että on kuitenkin se sopimus Kerhoon. Nyt jos alkaa toimimaan ja tulosta tulee, niin joku Tappara ottaa ja kiittää. Potentiaalia Montossa selkeästi on.
 
Viimeksi muokattu:

"JELINEK"

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK aina ja iän kaikkisesti
Älkää vielä polttako nappiverkkareitanne. Tämän päivän Hämeen Sanomissa "coutsi" sanoo, että budjetissa on vielä jäljellä perunoita. Tuleeko hyökkääjä vai puolustaja sen näkee sitten. Myös Lahden Jaska sanoo, että kesän aikana saattaa tapahtua jotain. Odottaa sitä kuulema innolla. Odotellaan nyt mekin.
 

pancor

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, New Orleans Saints, Україна
Älkää vielä polttako nappiverkkareitanne. Tämän päivän Hämeen Sanomissa "coutsi" sanoo, että budjetissa on vielä jäljellä perunoita. Tuleeko hyökkääjä vai puolustaja sen näkee sitten. Myös Lahden Jaska sanoo, että kesän aikana saattaa tapahtua jotain. Odottaa sitä kuulema innolla. Odotellaan nyt mekin.
Jos vielä on pelaaja/pelaajia tulossa niin miksi ihmeessä joukkue tiedottaa, että tiimi on tässä eikä lisää tule? Eihän tuossa ole mitään järkeä.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Mä oon täällä ynnäillyt yön yli 1+1. Sain lopputulokseksi 2. Jos Kerhon puolipitkän tähtäimen suunnitelma on mestaruus neljässä vuodessa, niin tämä joukkueen rakennusprojekti on oikeasti vasta alussa. Paljon tai ainakin suhteellisen paljon nuoria pelaajia pitkillä tai ainakin suhteellisen pitkillä sopimuksilla oli nyt massiivisen silmiinpistävin anti (sen lisäksi, ettei silmiinpistävää antia ollutkaan, vaikka kaikki luulivat). Mitään isoa kalaa ei tarttunut haaviin, mutta ehkä se ei ollut tässä vaiheessa vielä tarkoituskaan. Tarkemmin kun miettii, niin siinä on järki takana. Olisihan sitä voinut tehdä tepsit ja laittaa naapurinkin perunasäkit tomikallioihin ja petunummelineihin. Ja kauden lopussa huomataan, että eipä päästy vittu edes välieriin, rahat kyllä meni. Tällä vedetään nyt ensi kausi, paitsi jos tulee joku tilaisuus isoon kalaan, jota ei vaan voi päästää ohi (Lalli). Mihinkään tryoutia isompaan hakuun en enää usko noin muuten hankintapuolella.

Tuohon ynnäilyyn kyllä sisältyy se optio, että ensi keväänä massiivinen on vielä hiukan massiivisempi eikä siivetkään lopu kesken. Silloinkaan ei vielä välttämättä tule niitä isoimpia hankintoja tehtyä, niiden aika on kahden vuoden päästä ja mestaruushaaveet tähtäävät Pennasen kolmanteen kauteen. Tai sitten joku panikoi ja keskeneräistä työtä lähdetään torspoilemaan sinkoilulla silloin, kun se ei ole järkevää.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Älkää vielä polttako nappiverkkareitanne. Tämän päivän Hämeen Sanomissa "coutsi" sanoo, että budjetissa on vielä jäljellä perunoita. Tuleeko hyökkääjä vai puolustaja sen näkee sitten. Myös Lahden Jaska sanoo, että kesän aikana saattaa tapahtua jotain. Odottaa sitä kuulema innolla. Odotellaan nyt mekin.

Joo, ei tämä nyt niin masentava paketti ollut, vaikka paljon enemmän odoteltiinkin. Sillanpäätä ehdinkin, muutaman muun lisksi, tovoa oikeastaan tuonne. Onpahan alaketjuissa oikein hyvä sentteri. Joku Koivisto tuntuu edelleen olevan varsin aliarvostettu pelaaja, ko. hepulta voi kyllä kaiken muun hyvän lsäksi odotella yli kahtakymmnetä pistettä ja tuo on erittäin hyvin tuollaiselle kolmosketjujampalle. Palve/Turre-pari näyttäköön kykynsä ja kyllähän sitä innolla odottaa mihin Tuulolan veljekset pystyvät ensi kaudella. Kyllähän nuorempi veljeksistä täytyy ensi kaudella jo liigaan kunnolla sisään ajaa. Kaipa se suurin pettymys oli ettei Kapasta nyt vielä ainakaan rosteriin saada. Ko. heppu sisään ja suupielet ovat ihan eri asennossa sitten.

Itselle eniten harmaita hiuksia tuottaa tuo puolustus. En oikein ymmärrä Olkkosen ja Mannisen signausta. Kun tuo pakisto huutaa sitä kärkiäijää kuitenkin. Suhonen näyttäköön kykynsä, mutta kyllähän tuossakin pahaa pelkään, että liigaympyröihin nouseminen tulee olemaan työn ja tuskan takana. Yleensä näiden on helpompi kehittyä, kun tuota kärkiosaamista olisi vieressä tutoroimassa. Pakisto on vähän kuin tilkkutäkki, jossa muutaman pelaajan parhaat ominaisuudet yhdistämällä saisi sen yhden Schiran aikaiseksi. Vähemmän kuin osiensa summa, siis.

No, ei tässä nyt ranteita auki viillellä, syksyyn on aikaa. Katsellaan mitä tapahtuu.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Jos vielä on pelaaja/pelaajia tulossa niin miksi ihmeessä joukkue tiedottaa, että tiimi on tässä eikä lisää tule? Eihän tuossa ole mitään järkeä.

Kylla sanoivat etta joukkue on tassa, mutta samalla sanoivat etta vahvistuksia voi tulla lisaa. Ei sinansa vaarin ollut tiedottaa, onhan tuokin joukkue. Luultavasti tarkoitettiin runkoa tai jotain. Muakin vituttaa suunnattomasti toi kiertelu "suattaapi olla, suottaapi olla olemattaki". Ehka eivat voi luvata mitaan, mutta sanoisivat etta budjetissa on tilaa mahdollisten vahvistusten sainaamiseksi.

Mita tulee esim. Lalliin, niin muistissa olisi, etta on aina ottanut aikaa kauden jalkeen, ennen kuin sainaa. Senkin takia on taalla ollut toivehuhuissa, kun mies on sainaamatta aika pitkalle kevaalle/alku kesaan.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Pakko sanoa näin HPK:n sympatiseeraajana pari sanaa: ensinnäkin tuo Lawson saattaa osoittautua ihan päteväksikin hankinnaksi, kyllä noita AHL-statseja ihan kehtaa esitellä vetämättä paperipussia päähän. Itävallan sarja taas on ymmärtääkseni mainettaan kovempi, ja sieltä kun tulee niin edes eurooppalainen kiekko ei tule miehellä enää shokkina. Ehkei nyt ole mikään sellainen sankari, joka pelaa keskinkertaisen joukkueen playoffeihin tarvittaessa vaikka yksinään (kuten vertailuna vaikka Kilpeläinen tekee KalPassa), mutta mitään totaalista floppivahtia en odottaisi

Cornet on mielenkiintoinen haku, sama juttu hänellä että AHL-statseja kehtaa esitellä. On arviolta sellainen 25 pisteen mies liigassa, siitä ylöspäin on sitten mielestäni jo plussaa. Kerhon pakistossa taas Suhonen mielenkiintoinen nimi, kyllä harvassa ovat pakit jotka pistelevät Mestiksessä(kään) tehoja tuohon tahtiin. Kaverilla on varmasti lihaksia olla profiilipakki myös liigassa..

Ja sitten onhan tuo Tulupov varmasti melkoinen kulttihahmo, miehen omassa ketjussa olevat videot olivat jo ihan myyttisiä. Äärimmäisen mielenkiintoista seurata jos liigassa vain syksyllä pelaa, näitä venäläisiä ei muutenkaan liigassa ole enää viime vuosina näkynyt juuri ketään..
 

Ralph

Jäsen
Puolustusta kun mietin, niin veikkaisin nyt, että Matias Haaranen laitetaan kasvamaan Mestikseen. Kasvamaan siis henkisesti, vaikka toki fyysisestikin on kasvuvaraa.

Pakkeja on nyt 11 eli neljä yli kokoonpanon. Ei ne kaikki kerralla katsomossa istu vaan osa menee Mestikseen. Haaranen ja Joel Olkkonen lienee nämä. Kumpikin on projekteja, joilla on pidempi soppari.

Oskari Manninen on jo pari kautta pelannut Liigaa ja sopimus on yksivuotinen, joten ei häntä kymppipakiksi hankinta. Vaan seiska-/kasipakiksi, Henri Auvisen kanssa.

Joonas Lehtivuori - Petteri Nikkilä
Joni Tuulola - Henrik Forsberg
Teemu Suhonen - Kirill Tulupov
Auvinen/Manninen

+ Matias Haaranen ja Joel Olkkonen Mestiksessä. Niin ja Niclas Almari junnuissa.

Teemu Suhonen vähän jännittää. Mestisjyrä, joka on pari vuotta sitten siirtynyt hyökkääjän paikalta puolustajaksi. Kokemus Liigasta nolla ja vaikuttaa siltä, että hän on ykkösylivoiman pakki. Riskipeliä, jossa Antti Pennanen luottaa "omaan poikaan" ehkä liikaa, ehkä syystäkin.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mä oon täällä ynnäillyt yön yli 1+1. Sain lopputulokseksi 2. Jos Kerhon puolipitkän tähtäimen suunnitelma on mestaruus neljässä vuodessa, niin tämä joukkueen rakennusprojekti on oikeasti vasta alussa. Paljon tai ainakin suhteellisen paljon nuoria pelaajia pitkillä tai ainakin suhteellisen pitkillä sopimuksilla oli nyt massiivisen silmiinpistävin anti (sen lisäksi, ettei silmiinpistävää antia ollutkaan, vaikka kaikki luulivat).

Näinhän tilanne tulee nähdä varsinkin, kun tiedetään Pennasen sopimuksen pituus, kolme vuotta. Jostainhan se rakennusprojekti on aloitettava ja siihen nämä Palveet ynnämuut sopivat hyvin. Se jää sitten nähtäväksi, että millä keinoin jatkossa niitä isompia kaloja sitten pyydystetään. Tuskin sieltä nyt ihan kulukorvauksilla tullaan joukkueeseen vaikka laadukas valmennus olisikin. Pelaajabudjettiakin pitäisi pystytä kasvattamaan.

Lehdessähän Pennanen sanoo, että budjetti on haasteellinen ja, että "Pelaajabudjetissa on pikkaisen tilaa ja aika näyttää haemmeko puolustajaa vai hyökkääjää." Ei tuo ainakaan omiin korviin kuulosta siltä, että mitään isoa liikettä enää pystytä tekemään. Että kyllä se joukkue isojen palasien kohdalla on nyt tässä.

Yhden takaportin kai voi jättää auki ja se on Lallin tilanne mutta muuten mentäneen isossa kuvassa näillä.
 

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Ihan rauhallisia liikkeitä nyt. Pitää muistaa resurssit, rakennusprojekti on vasta alussa ja vahvistuksia tulee vielä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös