HPK kaudella 2016–2017

  • 470 556
  • 2 434

Lilleman

Jäsen
Tosin tällaisen kauden jälkeen tuskin hirveästi on ottajia.
Hyökkäys tulee kyllä olemaan mielenkiintoinen. Pientä huhua on sinnekin ja mielestäni tuo yhtä rightin sniperia huutaa. Olkoot vaikka koodinimi juusopuustinen.

Ihan hyvä koodinimi. Olen kuullut juttua, että mies itse haluaisi palata Hämeenlinnaan, kun sopimus IFK:ssa päättyy.
 
Ralph

Jäsen
HPK:n joukkueen pitäisi pääpiirteittäin olla valmis huhti-toukokuussa ja se tullaan julkaisemaan kerralla.
Mielenkiintoista. Kunnon sopparirypäs kertaheitolla, vaikka joukossa on sellaisia pelaajia, jotka voisivat kyllä yksitellen saada paremmat medianäkyvyydet. Sen kannalta huono asia mielestäni.

Minusta Waltteri Hopponen on varma pelaaja kokoonpanossa. Vaikka alkukausi oli hieman hankala, ei kauden jälkimmäisen puoliskon näytöillä aleta jättämään HPK:ssa pelaajaa viltin puolelle. Voisi tosiaan olla kokeilemisen arvoinen ylemmissäkin ketjuissa heti alussa.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
HPK:n joukkueen pitäisi pääpiirteittäin olla valmis huhti-toukokuussa ja se tullaan julkaisemaan kerralla.
Onko tälle jutulle jotain pohjaa, siis kyseessä on huhu, vai mutu? Nimittäin olisi aika saamarin kova uutinen. Yleensä kun tuohon aikaan lähinnä puolet joukkueesta on menetetty, että silloin olisikin jo joukkue valmis. Olisi varmaankin ensimmäinen kerta, tai no minun muistiaikanani, kun moista tapahtuisi. Ja tämä ei todellakaan olisi negatiivinen asia, päin vastoin.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Mielenkiintoista. Kunnon sopparirypäs kertaheitolla, vaikka joukossa on sellaisia pelaajia, jotka voisivat kyllä yksitellen saada paremmat medianäkyvyydet. Sen kannalta huono asia mielestäni.

Mun mielestä tää on vaan hyvä juttu. Kerralla joukkue esille "maajoukkuetyyliin" ja kausarimyynti käyntiin.

Minusta Waltteri Hopponen on varma pelaaja kokoonpanossa. Vaikka alkukausi oli hieman hankala, ei kauden jälkimmäisen puoliskon näytöillä aleta jättämään HPK:ssa pelaajaa viltin puolelle.

Ei olisi yllättys, vaikka saisikin näyttöpaikkaa ylemmissä kentissä. Kyseessä on kuitenkin vasta parikymppinen kaveri ja vaikka loppukausi on mennyt hyvin, niin tason säilyttäminen on vaikeaa ja lähtökohtaisesti tappelee 3-4 kentän pelipaikoista.

Onko tälle jutulle jotain pohjaa, siis kyseessä on huhu, vai mutu? Nimittäin olisi aika saamarin kova uutinen.

Toki on pohjaa ja tietysti joitakin pieniä palasia voi puuttua, mutta onhan tuo jo hyvällä mallilla, eli en usko, että montaa sopimusta kesällä / syksyllä julkaistaan.
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Toki on pohjaa. Toki joitakin pieniä palasia voi puuttua, mutta onhan tuo jo hyvällä mallilla, eli en usko, että montaa sopimusta kesällä / syksyllä julkaistaan.
On, on hyvällä mallilla, jos olettaa että niitä +1 ja huhuja solmitaan, itse soppareita ei kauheasti vielä ole, mutta uskon että sinulla on tarkempaa tietoa asiasta.

Ja jaan kanssasi mielipiteen, siitä että se on hyvä asia. Sen minkä hypessä, joka voi johtaa myös negatiivisiin tunteisiin, menettää, sen mm. kesäreeneissä, valmiin "tuotteen" esittelyssä ja kausarimyynnissä voittaa. Kyllä sitä hypeä saa luotua muutenkin, kuin Hollandeja ja LeBlankkoja hommaamalla kesän mittaan ja varsinkin, jos ne sitten kusasee kintuille, niin oliko siitäkään hypestä hyötyä? Sen sijaan pitkäjänteisellä työllä, saa sitä hedelmää huomattavasti todennäköisemmin ja se hype tulee perässä.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Kylla Hopponen pitaisi olla vakikokoonpanossa. Tuossa kun katselin, niin naemma 17 viimeiseen otteluun 4+5=9 tehot, eli ihan kohtuu hyvin. Hopposella tosin on paljon kehitettavaa kokonaisvaltaisessa pelissa ja tasaisuudessa. Puolustussuuntaan tulee hasardeja silloin talloin ja ohi vaihtoja liikaa. Mutta nuori jatka vasta.

Hyva juttu on jos suurinpiirtein koko jengi on kasassa kauden loppuessa. Kuitenkin Pennasen systeemi ei ole mikaan helpoin opittava ja kaikki aika taytyy saada kaytettya hyvaksi ennen kesaloman alkua.
 
Ralph

Jäsen
Kyllä sitä hypeä saa luotua muutenkin, kuin Hollandeja ja LeBlankkoja hommaamalla kesän mittaan ja varsinkin, jos ne sitten kusasee kintuille, niin oliko siitäkään hypestä hyötyä?

On tosiaan todella hyvä, että joukkue on valmis jo ennen kesäkuuta. Varsinkin kun viime vuosina on saatu odottaa sitä kuuluisaa alennuslaarin hankintaa ja joukkueesta puuttuu iso tekijämies hyökkäyksestä vielä elokuussakin. Mutta mielestäni olisi hypen kannalta hienoa, jos esimerkiksi 22.4. julkaistaan Janne Lahti ja Mikko Jokela, Niko Kapanen jonain päivänä omana uutisena ja jos joku isompi nimi tulisi vielä, myös hän.

Nämä Peter LeBlancin ja Patrick Hollandin kaltaiset hankinnat sitten isossa ryppäässä, jos niitä on tulossa.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Kylla Hopponen pitaisi olla vakikokoonpanossa. Tuossa kun katselin, niin naemma 17 viimeiseen otteluun 4+5=9 tehot, eli ihan kohtuu hyvin. Hopposella tosin on paljon kehitettavaa kokonaisvaltaisessa pelissa ja tasaisuudessa. Puolustussuuntaan tulee hasardeja silloin talloin ja ohi vaihtoja liikaa. Mutta nuori jatka vasta.

Hyva juttu on jos suurinpiirtein koko jengi on kasassa kauden loppuessa. Kuitenkin Pennasen systeemi ei ole mikaan helpoin opittava ja kaikki aika taytyy saada kaytettya hyvaksi ennen kesaloman alkua.
Tässä mietiskelin sitä, että kuinkahan Hämeenlinnalaisilla huumori kestää jos Pennasen pelisysteemi ei heti syksyllä pure kuten on tainnut nyt Jukureissa käydä kahtena peräkkäisen vuotena.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
On tosiaan todella hyvä, että joukkue on valmis jo ennen kesäkuuta. Varsinkin kun viime vuosina on saatu odottaa sitä kuuluisaa alennuslaarin hankintaa ja joukkueesta puuttuu iso tekijämies hyökkäyksestä vielä elokuussakin. Mutta mielestäni olisi hypen kannalta hienoa, jos esimerkiksi 22.4. julkaistaan Janne Lahti ja Mikko Jokela, Niko Kapanen jonain päivänä omana uutisena ja jos joku isompi nimi tulisi vielä, myös hän.

Nämä Peter LeBlancin ja Patrick Hollandin kaltaiset hankinnat sitten isossa ryppäässä, jos niitä on tulossa.
Toki röyhkeä saa ja pitää olla. Sitä pitää julkaista koko perhanan orkesteri yhden viikon aikana palasissa päivä kerrallaan. Mikä sen hienompaa näkyvyyttä, kuin oikeaan aikaan latoa viikon verran niitä soppareita palasissa tuonne lehdistöön. Ja aina seuraavana päivänä röyhkeästi vain uutta lehdistötiedotetta.

Tämä muuten sitten (huom.) toimii vain kerran, koska se on sen verran "ballsy move", mutta uskon, että se oikeasti toimisi. Ja olisi vieläpä melkoinen tempaus. Toki joka päivälle, sitten pitäisi kanssa olla sitä tarjontaa, muutakin kuin jonkun junnun jatkot. Välimalli toki "paras", mutta senkin voi hoitaa joko asiallisesti tai sitten perus tavalla, se perus touhu on jo aika väsynyttä. Ennemmin niin, että jos maanantaina julkaisee, niin kertoo suoraan, että torstaina sitten lisää, jolloin jää aikaa huhuille ja spekuloinnille, eli sille hypen luomiselle. Toki laajassa mittakaavassa katseltuna molemmat on vähän teennäisiä tapoja, mutta asiallisesti tehtyinä ja sopivin värikkein ja lipsahduksin voivat olla ihan posiakin.

Minulle kyllä kelpaa, jo se, että ei tarvitse miettiä syyskuun alussa, että millähän perkeleellä ne meinaa pelata kilpasarjassa, edes jostain muusta kuin jumbosijasta.
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Luin Hifk:n puolelta ensi kautta koskevaa ketjua kun täällä on mainittu Puustinen&Aulie nimet, olisiko siellä ollut mitään vastaavaa juttua. Sen sijaan kiinnitti huomio yhden nimimerkin kirjoitus koskien Jere Karalahtea siten että " Karalahti on valintansa ensi kaudeksi tehnyt ja se ei ole Hifk. Sopiva vaihtoehto voisi olla HPK, Etelä-Suomen pääkaupunki ja kaikkea... ". Pisti miettimään, voisiko tässä olla jotain pohjaa ? Palaamassa suomeen kun lapsi syntyy, Hifk:n tuskin asiaa historiansa takia. Kerhoon tulossa "talonmies", no Jere on kyllä isäntä maalin edessä, rightin maila ja ei ole pistetahtikaan vielä hiipunut. Rautainen fysiikka nykyään ja varmasti persoona kopissa. Hmm...
 
Ralph

Jäsen
" Karalahti on valintansa ensi kaudeksi tehnyt ja se ei ole Hifk. Sopiva vaihtoehto voisi olla HPK, Etelä-Suomen pääkaupunki ja kaikkea... "
Uskoisin nimimerkin aiemman historian perusteella, että kyseessä on vain joku mutuilu. En millään usko, että Karalahti olisi käynyt edes mielessä HPK:n väellä ensi kautta ajatellen.

Sitä pitää julkaista koko perhanan orkesteri yhden viikon aikana palasissa päivä kerrallaan.
No tätä minä jo toivoisinkin, viidessä päivässä koko joukkue ulos, mutta ei kaikkia kerralla. Minä ymmärsin, että HPK:n sivuille ilmestyy eräänä kauniina huhtikuun iltapäivänä tällainen tiedote:

HPK:n joukkue valmis

Hyökkääjät Niko Kapanen, Juuso Puustinen, Jaakko Turtiainen, Oula Palve ja Janne Lahti, puolustajat Keith Aulie, Keith Yandle, Mathias Porseland, Mikko Jokela ja Teemu Suhonen sekä maalivahdit David Rautio ja Miika Wiikman saapuvat Hämeenlinnaan. Lisäksi HPK on solminut jatkosopimukset hyökkääjä Santeri Vuodin, puolustaja Markus Haapasen ja maalivahti Samu Perhosen kanssa. HPK purki samalla maalivahti Jere Myllyniemen ensi kautta koskevan sopimuksen.

Antti Pennasen johtamaan HPK:n valmennusryhmään liittyivät tänään apuvalmentajiksi Alpo Suhonen ja Alexei Shvalev. Suhonen vastaa henkisestä valmennuksesta, kun taas Shalev puolustuksesta ja erikoistilanteista sekä toimii joukkueen matkanjohtajana pidemmillä pelimatkoilla. Maalivahtivalmennuksen hoitaa pelaajavalmentaja Wiikman.

Alkuvuodesta järjestetyn toimitusjohtajan hakuprosessin myötä uudeksi toimitusjohtajaksi nimettiin Kai Rautio.

- Hyviä hankintoja, jotka edustavat hämeenlinnalaista jääkiekkoa parhaimmillaan, HPK:n tuore toimitusjohtaja Rautio kommentoi hankintoja.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Tässä mietiskelin sitä, että kuinkahan Hämeenlinnalaisilla huumori kestää jos Pennasen pelisysteemi ei heti syksyllä pure kuten on tainnut nyt Jukureissa käydä kahtena peräkkäisen vuotena.

Muistaakseni viime vuonna puri tasaisen hyvin koko kauden. Talla kaudella oli alussa vaikeuksia, koska nousu oli jo taattu ja pelaajat eivat olleet hereilla. Joku asiantuntija otti tuolloin kiinni Jukureiden peliin ja kehui, etta pelikirja on kunnossa, mutta pelaajat haviavat kaksinkamppailuita, syottavat huonommin ja laukovat huonommin. Pari kautta sitten Pennanen tuli kesken kauden sisaan ja silloin oli isoa kipuilua pelikirjan oppimisessa. Tuoltakin he sitten nousivat hopealle kevaalla.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
@Ralph Vois loppua matka lyhyeen jos olis Shvalev puikoissa, ne pääsis hällää pidemmälle, kun jo juuttusivat "rajalle" pariksi kuukaudeksi vetään häppää.

Mutta tuo tiedotetyylinen olisi silti todella hyvää näkyvyyttä, koska mikään valtakunnan media, ei voisi olla tuosta vetäisemättä ykkösuutista, koska se olisi sen tason setti. Lisäksi kaikissa spekulaatioissa yms. olisi pakko noteerata Kerho aika tosissaan. Ei voisi huudella arpoja tai aliarvioida, vaan joutuisivat oikeasti siellä kerrankin panostamaan.

PS. Karalahti, kelpaisi minulle.
 
Ralph

Jäsen
Mutta tuo tiedotetyylinen olisi silti todella hyvää näkyvyyttä, koska mikään valtakunnan media, ei voisi olla tuosta vetäisemättä ykkösuutista, koska se olisi sen tason setti. Lisäksi kaikissa spekulaatioissa yms. olisi pakko noteerata Kerho aika tosissaan.
Sama setti ilman Niko Kapasta ja mediahuomiota tulisi silti varmasti. Sitten viikko siitä ja Kapanen yksinään, jolloin tulee toinen samanlainen mediahuomio. Aivan eri tason kaveri kuin tämän kauden Riku Hahl ja Antti Miettinen.

Tuosta meikäläisen tiedotesetistä puuttui vielä Juho Keränen. Ja Keräsen takia tuota joukkueen julkaisua joudutaan odottamaan toukokuuhun. Keräsen sopparia kun ei voi julkaista ennen kuin Kärppien kausi on ohi ja silloinkin pitänee odottaa pari päivää, ettei keskellä Kärppien mestaruusjuhlien sitä laiteta julki.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Onko tälle jutulle jotain pohjaa, siis kyseessä on huhu, vai mutu? Nimittäin olisi aika saamarin kova uutinen. Yleensä kun tuohon aikaan lähinnä puolet joukkueesta on menetetty, että silloin olisikin jo joukkue valmis. Olisi varmaankin ensimmäinen kerta, tai no minun muistiaikanani, kun moista tapahtuisi. Ja tämä ei todellakaan olisi negatiivinen asia, päin vastoin.

Itse muistan ainakin, että mestaruusvuonna viimeisen Porin matsin jälkeen julkaistiin HäSa:ssa joukko nimiä seuraavan kauden joukkueeseen, mukaan lukien Uusikartano, joka oli edellispäivänä vielä hävinnyt hopeata finaalissa. Tämä tieto ei silloin varsinkaan Porissa aiheuttanut ylistystä.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Itse muistan ainakin, että mestaruusvuonna viimeisen Porin matsin jälkeen julkaistiin HäSa:ssa joukko nimiä seuraavan kauden joukkueeseen, mukaan lukien Uusikartano, joka oli edellispäivänä vielä hävinnyt hopeata finaalissa. Tämä tieto ei silloin varsinkaan Porissa aiheuttanut ylistystä.

Piti oikein kaivella vanhoja ketjuja asian tiimoilta ja tällainen löytyi: Seitsemän uutta pelaajaa, seitsemän jatkosopimusta | Jatkoajan keskustelupalsta

No tätä minä jo toivoisinkin, viidessä päivässä koko joukkue ulos, mutta ei kaikkia kerralla. Minä ymmärsin, että HPK:n sivuille ilmestyy eräänä kauniina huhtikuun iltapäivänä tällainen tiedote:

Mun mielestä jotenkin tyylikkäämpää ja yksinkertaisempaa tuollainen, että tuodaan koko nippu kerralla julki ja kyllä tuollaisen kertaluontoisen tilaisuudenkin ympärille saa rakennettua koko viikon kestävän hässäkän. Tästä päästään siihen, että uskoisin sieltä tulevan muutakin kuin pelkän tiedotteen "jonain iltapäivänä klo 15.00".
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itse muistan ainakin, että mestaruusvuonna viimeisen Porin matsin jälkeen julkaistiin HäSa:ssa joukko nimiä seuraavan kauden joukkueeseen, mukaan lukien Uusikartano, joka oli edellispäivänä vielä hävinnyt hopeata finaalissa. Tämä tieto ei silloin varsinkaan Porissa aiheuttanut ylistystä.
Olihan se hämmentävä tilanne aikoinaan, kun tulin aamuyöstä mestaruusjuhlista kotiin ja menin huussiin juuri painetun HäSan kanssa. Siellä on nimilista uusista pelaajista, ja tosiaan se Uusikartano, jota vielä 11h aiemmin olin katsellut Porissa vastustajan nutussa viimeisen finaaliottelun kolmannessa erässä. Taisi siinä vaiheessa pihistä jos osiltaan ry-Kerhosta ne ilmat pihalle, ehkä pikku nousussa oli tullut annettua toimittajalle vähän liian helposti lista uusista pelaajista.

Kannatan julkaisemista 2-3 pelaajan ryppäissä. Myllyniemen sopimuksen purku voidaan julkistaa yksinään, on melkoinen tapaus kyseessä kuitenkin ja saa kannattajistossa ja yhteistyökumppaneilla sukat pyörimään jaloissa, kun voi odottaa, ettei ko. kaveri pilaa enää yhtään ottelua Kerholta.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Rinkulan pihaan lava pystyyn, yhteistyökumppaneiden standeja ja kylttejä, lapsille jotain kivaa sun muuta ohjelmaa ja joukkueen julkistus! Lehteen ilmoitusta ja sosiaaliseen mediaan. Streami tapahtumasta ja kausareiden myyntiä ale hinnoin. Kannatus klubi mukaan ja makkaraa saatana! Nimmareita ja fanituotteita. Saa käyttää ilmaiseksi.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Kyllähän tässä nyt pyöritetään sen verran kovia nimiä, että toivottavasti nyt ei kuitenkaan koko pottia pistetä osakeannista kerralla haisemaan. Tosin kyllähän tässä nyt pitäisi vähän panostaakin, jo uskottavuuden takiakin.

Pidän itse erittäin hyvänä asiana, mitä aiemmin joukkue on kasassa. Täytyy muistaa, että ei valmentajallekaan ole ideaali tilanne kun pelaajia tulee pitkin kesää, kuten Pantsen aikana. Etenkin mitä aiemmin saa pelitapaa runtattua pelaajien kaaliin, hyvä tulee.
 
fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
Rinkulan pihaan lava pystyyn, yhteistyökumppaneiden standeja ja kylttejä, lapsille jotain kivaa sun muuta ohjelmaa ja joukkueen julkistus! Lehteen ilmoitusta ja sosiaaliseen mediaan. Streami tapahtumasta ja kausareiden myyntiä ale hinnoin. Kannatus klubi mukaan ja makkaraa saatana! Nimmareita ja fanituotteita. Saa käyttää ilmaiseksi.
Kuvailitko juuri eeppisen Tori- tapahtuman™? Samaan voisi yhdistää Lahti 2001Doping- tyyppisen lehdistötilaisuuden jossa kerrattaisiin tämän kauden virheet ja käytäisiin jatkotoimet läpi, esim. mitä Myllyniemen kanssa tehdään. :)
 
T70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden HPK

Olisihan se karmean näköistä kun ensin pitkän pöydän vieressä istuisivat pienissä rauhoittavissa antamassa medialle vastauksia kysymykseen mikä meni pieleen ex-hallitus, ex-toimari, ex-pelaajakoordinaattori, ex-valkku. Tämän jälkeen pöytään uusi kattaus ja uudet vastuuhenkilöt avaamaan tulevia saloja.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Kaikki mahdolliset sopimukset yhdellä kertaa julki ja sen jälkeen annetaan poijille harjoittelurauha ja reilun vuoden päästä torilla tavataan.
 
Suosikkijoukkue
Kerho ja Philly
Ensi kauden joukkueesta sen verran, että uuden veskarin kanssa ollaan sorvattu kolmen vuoden mittainen pahvi. Perhonen ei jatka Hämeenlinnassa.

Hyvä kutina on itselläni ensi kauden joukkueesta, alkaa riittämään tämä korpivaellus.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Ensi kauden joukkueesta sen verran, että uuden veskarin kanssa ollaan sorvattu kolmen vuoden mittainen pahvi. Perhonen ei jatka Hämeenlinnassa.

Hyvä kutina on itselläni ensi kauden joukkueesta, alkaa riittämään tämä korpivaellus.

Mitäs helvettiä? Kolme vuotta veskarille tuosta noin? Ei tässä olisi kyseessä tuo Luukkosen sopimus? Vai tulisiko Hannu Toivonen takaisin Kerhoon?

Edit: Jaa Toivosella jatkuukin sopimus. Olisiko Lassila sitten rahdattu tänne tulevaksi kolmeksi kaudeksi? Mitenhän Laurikainen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös