Tämä on erittäin todennäköistä, mutta RD on otettu puikkoihin vähintään yhtä paljon herättämään paikallisten innostus joukkueeseen, kuin pelillisten taitojen puolesta (joita ei toki käy kiistäminen)....
Mikkelissä tullaan vielä itkemään kun Pennanen vaihtuu Dufvaan...
Pennanen on melko suorapuheinen ollut presseissä ja aitiossakin ollut aktiivinen tuomarien yms suuntaan. Ei toki päävalmentajana tunteile maaleista yms. samoin kuin junnukisoissa (kertoi itse haastattelussa että virkistävää olla apuvalkku kun voi tuulettaa maaleille ja muutenkin elää enemmän tunteella pelin aikana). Sellainen varoituksen sana että Pennasen pelityylin hiomiseen menee aikaa ja alkukaudesta voi iskeä vitutus ja masennus päälle jos/kun tulee tappioita ja pelaajat näyttävät olevan täysin hukassa kentällä. Ei kannata hätääntyä, kun pelaajat sisäistävät Pendonpelin niin Hämeenlinnaan voi odottaa tuloksellisesti erittäin hienoa ensi kautta. Parhaimmillaan taidetta kun karuselli pyörii vastustajan päädyssä viidettä minuuttia ja vastapuolen pelaajat täysin kuutamolla väsymyksestä johtuen.