Mainos

HPK kaudella 2015–2016

  • 300 087
  • 1 268

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Kyllä JYPkin Auviselle jatkoa tarjosi, mutta HPK:n tarjosi miehelle enemmän sekä rahaa, että roolia. Jyväskylässä ei ole tuntunut homma oikein menevän eteenpäin, eikä Auvinen missään vaiheessa ole saanut otettua vakituista roolia itselleen, joten maisemanvaihto tekee varmasti enemmän kuin hyvää.
Boldasin pari sanaa mitä harvemmin kuulee täällä päin :D Noh ihan sama kunhan tuo sitä kaivattua fyysisyyttä oman maalin eteen mitä OPG ei tuonnut.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Positiiviset mietteet on Auvisesta ja Forsbergista. Auvisessa on potentiaalia ja toivottavasti ottaa Kerhossa seuraavan askeleen urallaan. Forsberg taas on joka paikan höylä ja toivottavasti päivitetty versio Vänästä. Vielä, kun sinne joku profiilipakki saataisiin niin puolustusosasto näyttäisi yllättävänkin hyvältä.

Harmi, kun tuo Aaltonen ei sitten tulekaan, olisi ollut kova haku. Liian hyvältä se alunperin kuulostikin, toki erittäin lähellä sopimusta kuitenkin oltiin. No, ei muuta kuin uudestaan viehettä vesille ja toivotaan, että syötti on oikea.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Aaltos-huhut siis pitivät paikkansa, ainkin pääosin. En ollutkaan ainoa, joka piti sopimusta varmana, jos johtokin kerran. Hahah..
 

Buzzer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Harmi, kun tuo Aaltonen ei sitten tulekaan, olisi ollut kova haku. Liian hyvältä se alunperin kuulostikin, toki erittäin lähellä sopimusta kuitenkin oltiin. No, ei muuta kuin uudestaan viehettä vesille ja toivotaan, että syötti on oikea.
Minä tulkitsen tuon IL:n jutun niin, että suullinen sopimus olisi tehty. Mielestäni sekin sitoo molempia osapuolia. En nyt tietenkään mikään juristi ole, mutta normaali työelämässä ainakin suullinen sopimus pätee. Nyt tämä kamraatti onkin ahnepaskeudessaan lähtenyt iltalypsylle Oulun suuntaan, kun pätäkkää lyöty eteen vinotpinot. Vi***tuttaa tuo Kärppien ryöstökalastelukin, kun tasan tarkkaan tiennyt Hpk:n ja pelaajan välisestä "sopimustilanteesta." Toki Kärpät on nähnyt tilaisuuden koettaneen ja toimii täysin laillisesti, mutta eettisesti epäreilusti. Eipä siinä mitään. Jollain on Ferrari ja jollain taas Fiat, joten pulinat pois. Jonkun joukkueen täytyy näköjään täyttää tämä liigan entisen "massiseuran" Jokereiden täyttämä aukko. Ärsyyntynyt tuollaisesta vehkeilystä toki saa olla. Mulkerot.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Juridisesti suullinen sopimus on täysin pätevä ainakin liike-elämässä, en näe mitään syytä miksei pätisi tässä. Eli joko Miro kiekkoilee oranssissa nutussa vapaaehtoisesti ja fleguilematta, tai sitten Kerho saa sopimusrikosta jotakin mielipahakorvausta.

Kärpät voisivat vahingonkorvauksena laittaa sen Davisin Hämeenlinnan bussiin.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Suullisen sopimuksen pitäisi ola yhtä pätevä kuin kirjallisenkin. Niinpä näen kaksi vaihtoehtoa : Aaltonen pelaa HPK:ssa tai sitten kerhon suuntaan siirtyy rahaa sopimuksen purusta joko Aaltoselta (tai lopulta siltä joukkueelta joka Aaltosen haluaa). Tuo Aaltosen agentti Jon Wärn kuuluu Ilkka Larvan agenttitoimiston henkilöihin. Eikös Larvalla ole hiukan huono maine noiden agentien joukossa kaikkine vehkeilyineen ?
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Suullisen sopimuksen pitäisi ola yhtä pätevä kuin kirjallisenkin. Niinpä näen kaksi vaihtoehtoa : Aaltonen pelaa HPK:ssa tai sitten kerhon suuntaan siirtyy rahaa sopimuksen purusta joko Aaltoselta (tai lopulta siltä joukkueelta joka Aaltosen haluaa). Tuo Aaltosen agentti Jon Wärn kuuluu Ilkka Larvan agenttitoimiston henkilöihin. Eikös Larvalla ole hiukan huono maine noiden agentien joukossa kaikkine vehkeilyineen ?
Juuri näin. Ja itse näen, että tässä keississä ei ole kuin yksi häviäjä ja se on Aaltonen ja hänen maineensa. Tällaiset asiat leviää nopeasti kiekkomaailmassa ja ymmärrän sen kyllä, että raha houkuttaa ja itsekkin olen valinnut työpaikkani rahan mukaan, mutta ei nyt perkele kannata sopia mitään edes suullisesti jos tiedät ettet pidä sitä enään seuraavana päivänä. Tämän jälkeen Aaltonen tuskin Kerhossa pelaa, mutta toivon, että HPK tästä jotain korvauksia saa ja samalla pääsee näpäyttämään näitä härskimpiä agentteja.
 

Ralph

Jäsen
Puolustuksessa on hyvät aihiot olemassa, mutta mutta. Se on high risk, high reward. Santeri Saarella on potentiaalia nousta uudeksi esalindelliksi, Joni Tuulolasta on jo +25 tehopisteen jannuksi, Petteri Nikkilästä on vieläkin suuremmaksi alistajaksi, Joonas Lehtivuorella on potentiaalia nousta Liiga-tason tähtipaksiksi myös ja Henri Auvisesta on laadukkaaksi peruspuolustaja-luudaksi.

Mutta jos noista potentiaaleista mikään ei realisoidu ensi kaudelle, tilanne on pelottava. Onkohan tällainen 21 pelaajan ryhmä aidosti realistinen hahmotelma:

tasonsa osoittanut - Marek Viedensky - Antti Miettinen
tasonsa osoittanut - Santeri Manninen - Eetu-Ville Arkiomaa
Heikki Liedes - Otto Paajanen - Juha Koivisto
Santeri Vuoti - Juhani Jasu - joku haku
+ muut junnut

Joonas Lehtivuori - tasonsa osoittanut
Santeri Saari - Petteri Nikkilä
Joni Tuulola - Henrik Forsberg
Henri Auvinen
+ muut junnut

Jere Myllyniemi
Kristian Järvinen

Tuolla "tasonsa osoittaneella" en tarkoita mitään villeleinoa, vaan joltain joka on pelannut Liigassa jo aiemmin tehokkaasti, sanotaan nyt +20 kausi on tuttu.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Miksi HPK on tehnyt Aaltosen kanssa suullisen sopimuksen eikä kirjallista? Tähän tietää vastauksen vain Janne Laukkanen, mutta tuskin ymmärtää itsekään miksi.
Miksi Miro Aaltonen ei halua pelata ensi kauden Kerhossa? Ehkä paikka Juhani Jasun rinnalla ei ollutkaan se NHL-uraa tavoittelevan pelaajan juttu.
*tähän kohtaan on aina hyvä kaikkien mainita, kuinka vähintään 10 kovaa pelaajaa on vielä Kerhoon tulossa.

Kerhon pakisto on nyt fyysisempi kuin viime kaudella. Siitä iso plussa.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Harvemmin sitä valmiin sopimuksen kanssa lähdetään neuvottelemaan. Mutta jos jo neuvotteluvaiheessa on kerrottu mitä maksetaan jos tulet ja pelaaja vastaa, että "joo, pistä soppari tulemaan"..... Niin onhan tuo sitova.

Itse en tällaistaa suhmuroijaa edes enää jengiin haluaisi. Saisivat nyt edes jotain harmitusrahoja.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pakisto näyttää nuorelta, mutta eteenpäin menevältä ja positiiviselta. Se vaan hiukan vituttaa, kun joutuvat kokemaan Pantsen loputtoman purkan jauhamisen, eikä takana ole kunnon pelikirjaa tukemassa kehitystä ja läpimurtoa. Ainakaan finaaleja vaille valmiilla kaudella Kerhon pelikirja ei helpottanut pakkien pelaamista/avaamista. Tai sitten hyökkääjät varasti vitusti sovitusta. Tai jotain.

Pari hyökkääjää sisään ja Kerhon rosteri näyttää mielenkiintoisen yllätysvalmiilta. Voihan se olla, ettei silti makeaa mestaruutta juhlita Turengin sokeritehtaalla, mutta sellainen useamman kerran sulaneen ja uudestaan jäätyneen jo hieman vanhan jäätelön maku on kaikonnut Kerhon rosterista. Nyt tuo vaikuttaa kehittymässä olevilta silmuilta, jotka odottavat puhkeamistaan loistoonsa kuin keväinen luonto.

Ai saatana, jos tossa olisi vielä Karri Kivi penkin takana. Silloin kannattaisi jo tiettyjen palstalaisten, en tunne heitä, teroittelee kirveitä ja hakemaan tuntumaa kevään talkoisiin haastamalla itse Mietaa motillisen tekoon.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Pari hyökkääjää sisään ja Kerhon rosteri näyttää mielenkiintoisen yllätysvalmiilta. Voihan se olla, ettei silti makeaa mestaruutta juhlita Turengin sokeritehtaalla, mutta sellainen useamman kerran sulaneen ja uudestaan jäätyneen jo hieman vanhan jäätelön maku on kaikonnut Kerhon rosterista. Nyt tuo vaikuttaa kehittymässä olevilta silmuilta, jotka odottavat puhkeamistaan loistoonsa kuin keväinen luonto.

Mahtava kielikuva ja kun sitä tässä makusteli niin sehän on juuri niin. Nyt tuo runko joukkueelle on raikas ja nuorekas, nopeakin. Tästä on hyvä hankkia nyt nuo kärkiukot ja saada sellainen kunnon taisteleva rosteri, missä ei ole varaa surffailla yhdenkään pelaajan.

Annetaan nyt Pantsellekin mahdollisuus uusiutua, ehkäpä siellä on otettu opiksi viime vuoden ongelmista ja kirjoitettu muutama uusi kappale joukkueen pelikirjaan.

Case Miro Aaltonen taas kuulostaa kaikessa epämääräisyydessään melko huvittavalta. Suullinen sopimus jo tehty ja sitten tehdäänkin sopimus toisaalle. Kaikkineen tässä pitää nyt olla tarkkana, ettei Kerhon maine tahriinnu pelaajien piirissä. Vaikka virheen olisi tehnyt toinen taho, ei nämä hyvää julkisuutta ole kuitenkaan.
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Case Miro Aaltonen taas kuulostaa kaikessa epämääräisyydessään melko huvittavalta. Suullinen sopimus jo tehty ja sitten tehdäänkin sopimus toisaalle. Kaikkineen tässä pitää nyt olla tarkkana, ettei Kerhon maine tahriinnu pelaajien piirissä. Vaikka virheen olisi tehnyt toinen taho, ei nämä hyvää julkisuutta ole kuitenkaan.

Jommankumman iltapäivälehden mukaan Aaltonen saattaakin jäädä Bluesiin. Kolmas sopimus, olisi aika muikeaa.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Tuo case Aaltonen kuulostaa samalta kuin Jonne Virtanen & HIFK pari vuotta sitten, paitsi että nyt on jo kolme seuraa mukana. Silloinkin oltiin tehty talvella jo suullinen sopimus, mutta Virtanen päätti tehdä sitten jatkon JYPpiin. Lopulta Virtanen/JYP joutui pulittamaan jonkin verran korvausta HIFK:lle ja Virtanen pelasi seuraavan kauden JYPissä
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
En oikein osaa sanoa naista tulleista. Forsberg tuo ainakin kokemusta ja monipuolisuutta, mutta vaikka miesta onkin kehuttu pitkin poikin, niin ei se mikaan ninja ole. Auvinen on taas ihan lupaava pakin ronkale. JYPilla on muutenkin paljon hyvia pakkiaihioita, niin pystyivat paastamaan Auvisen pois. Kerho olisi tehnyt saman, niin olisi ollut juttu Urheilulehdessa, miten tyhma Kerho on. Yhta pakkia ainakin uupuisi, meinaan Rightin pakkia. Mielummin kokoakin saisi olla. Sitten junnuista ainakin Ventelaa sopparin alle, kun alkaa olemaan yli-ikainen junnuihin. Niemelaista myos kokeilun alle.

Case-Aaltoseen, niin olisi kiva saada Davis vaihdossa! Mutta ei tule tapahtumaan, kuitenkin pelaajan aiheuttama sotku. En usko etta Aaltonen ainakaan Kerhossa tulee pelaamaan kaiken jalkeen. Harmittaa pirusti, kun olisi ensi kertaa nouseva SM-liigassa hyvaksi osoittautunut kaveri haarukassa. Koska viimeksi? Niinpa.
 
Viimeksi muokattu:

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Case-Aaltoseen, niin olisi kiva saada Davis vaihdossa! Mutta ei tule tapahtumaan, kuitenkin pelaajan aiheuttama sotku. En usko etta Aaltonen ainakaan Kerhossa tulee pelaamaan kaiken jalkeen. Harmittaa pirusti, kun olisi ensi kertaa nouseva SM-liigassa hyvaksi osoittautunut kaveri haarukassa. Koska viimeksi? Niinpa.
Taitaa olla aikajärjestyksessä uusin ensin Puustinen - Pihlström - Leino. Pihlström oli ryöstö SaiPan neloskentästä toki, ja Vihko ja Viitaluoma olivat ehkä jo varttuneempia tapauksia.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Sitten junnuista ainakin Ventelaa sopparin alle, kun alkaa olemaan yli-ikainen junnuihin. Niemelaista myos kokeilun alle.
Heh ei taida Ventelä olla jäämässä kun Samelin isä jokin aika sitten avautui facebookissa miksi, omalle pojalle ei saatu sopparia aikaiseksi.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Heh ei taida Ventelä olla jäämässä kun Samelin isä jokin aika sitten avautui facebookissa miksi, omalle pojalle ei saatu sopparia aikaiseksi.
No, mitä hän kertoi?
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
No, mitä hän kertoi?
"Missä on Sameli Ventelä joka teki puolustajien piste-ennätyksen HPK:n a-junnuissa. Pasi missä?"

Edit.
Sameli on kyllä saanut muutaman tarjouksen Mestiksestä ja käsittääkseni oli itse ollut sitä mieltä ettei halua Kerhoon jäädä joten siksi en ymmärrä tuota sukulaisten avautumista facebookissa.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
"Missä on Sameli Ventelä joka teki puolustajien piste-ennätyksen HPK:n a-junnuissa. Pasi missä?"

Edit.
Sameli on kyllä saanut muutaman tarjouksen Mestiksestä ja käsittääkseni oli itse ollut sitä mieltä ettei halua Kerhoon jäädä joten siksi en ymmärrä tuota sukulaisten avautumista facebookissa.
Semmosta, luulis että olis itte laittanut kotiintuloajat selvemmiksi, ettei tarvi joltain Pasilta kysellä...

Nojoo, edittisi avaa enemmän ja laittaa outoon valoon kyllä vielä enemmän tuota kommentointia. Sinänsä en osaa sanoa Ventelän potentiaalista liigapelaajaksi paljoa, yksi vaihtoehto on kiinnittää näitä ja laittaa mestikseen kasvamaan. Mikä on sitten HPK:lle ja pelaajalle järkevintä, on varmaankin tapauskohtaista.

Siellä on nyt kaikki isukit sitten tarjoamassa poikasiaan liigapelaajiksi, huikeaa. Mitä tulee vielä Arvosen arvostelemiseen, onko pelaajien kiinnittäminen sitten kuitenkin Arvosen alla, eikä Korpela ja etenkin Laukkanen vastaakaan joukkueen rakentamisesta pitkällä ja lyhyellä aikavälillä?
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Siellä on nyt kaikki isukit sitten tarjoamassa poikasiaan liigapelaajiksi, huikeaa. Mitä tulee vielä Arvosen arvostelemiseen, onko pelaajien kiinnittäminen sitten kuitenkin Arvosen alla, eikä Korpela ja etenkin Laukkanen vastaakaan joukkueen rakentamisesta pitkällä ja lyhyellä aikavälillä?
Niin en tiedä mikä siellä on nyt meno, mutta olen kuullut aika paljon juttuja, että Arvonen jakaa mielipiteitä pelaajien keskuudessa. Mutta taas toisaalta alkaa tämä menemään jo hieman huvittavuuden puolellekkin jos jokaisen junnun iskät ja äiskät alkaa somessa avautumaan kun ei oma poika saannu sopparia.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Liigasopimus pitää ansaita, ja uskon kyllä että näitä omia junioreita seurataan kyllä riittävän tarkasti jotta tiedetään kenelle niitä tarjotaan. Syitä voi olla monia miksi sopimusta ei tule mm. ei nähdä riittävää potentiaalia, samanlaista pelaajatyyppiä on lahjakkaampia jo useita sopimuksen alla, joukkueessa ei ole oikeanlaista roolia tarjolla jolloin isompi rooli mestiksessä on kaikkien etu ym. Jos olette lukeneet mm. Jarmo Kekäläisen haastatteluja viime aikoina niin hänhän korostaa kokoajan sitä että kyllä jokainen agentti näkee perustaidot kuten luistelun, urheilullisuuden, pelitaidot ym, mutta se kaikki muu mikä lopulta ratkaisee onko huippupelaaja vai ei, on hankalampaa nähdä mm. sitoutuminen, asenne, luonne, motivaatio ym. Haluan tällä sanoa että kaikki ei ole niin mustavalkoista kuin voisi keskusteluista päätellä. Uskon että aina on syynsä miksi joku juniori ei saa liigasopimusta, joskus se on pelaajan oma tahto tai houkuttevampi rooli/raha muualta, useammin seura vain joutuu priorisoimaan omat lahjakkuutensa ja tekemään päätöksiä. Tätä tapahtuu kyllä muuallakin liigassa ihan samassa mittakaavassa, joten ei tästä nyt kannata ranteita auki vedellä ja meuhkata miten kaikki ryssitään muualle ja miten ammattitaidotonta porukkaa kerhossa on. Valmentajan ei kai kuulukaan miellyttää kaikkia, mutta valmentaja on se joka vastaa joukkueesta ja siihen sen hetkiseen valmentajaan nyt vaan pitää jokaisen sopeutua jos haluaa siinä joukkueessa pelata. En nyt itsekään pidä Arvosta kummoisena valmentajana enkä tiedä luonteesta, mutta näillä mennään kunnes tilalle tulee joku toinen. Mitäs sitten jos sen mahdollisen uudenkaan valmentajan naama ei miellyttäisi junnuja, tai muualle siirtyessään senkään joukkueen valmentaja ei miellyttäisi jne jne.?
 
Viimeksi muokattu:

TJ MACKEY

Jäsen
XXX-XXX-XXX
XXX-XXX-XXX
Koivisto-Paajanen-Arkiomaa
Liedes-Jasu-Vuoti

Onko siis todella näin, että Kerholla on etsittävänä vielä koko ykkös- ja kakkosketjut? Joku kirjoitteli tässä ketjussa aikaisemmin, että ihan jokakeväinen juttu, mutta onko se ihan oikeasti ollut näin kova tilanne aikaisemmin?

Tähän väliin voisi todeta, että siellähän on juuri nyt käynnissä Kerhon kauden päättäjäiset ja siellähän usein julkaistaan tukku uusia pelaajia. Mutta se keskustelu taitaa kuulua paremminkin Mukikampanja-ketjun fanifiktio/itsepetos/Turenki/Peltosaari/tosikkofanit osioon.

Leikitellään nyt silti:
- Miro Aaltonen sanoi siis jo "Ei kiitos!" Kerholle.
- Sakari (?) Manninen tulee Kärpistä.
- Marjamäki myös ilmeisesti saletti.
- Viedensky taitaa olla jo menetetty.
- Ilveksen Savilahti...

Onneksi suurin osa täällä palstalla luottaa Laukkasen kykyyn rakentaa voittavaa lätkää pelaava joukkue pienillä resursseilla. Itse en usko pätkääkään, joten toivon rakastamani seuran puolesta olevani pahasti väärässä. Sen mitä olen kuullut Lelusta, niin todella mukava äijä ja joukkuepelaaja, mutta pelaajakoordinaattorina "scoutin silmään" luottava tunnejätkä, ei niinkään kovaan työhön, satoja pelejä paikan päällä katsova, prosessiin uskova tekijä. Siinä on ammattimielessä esimerkiksi JYP:n Holtarin ja Kerhon Laukkasen suurin ero.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Mihin Viedensky on menetetty? Onko tietoa vai epätoivon parahdus?

Jos Marjamäki ja ja Manninen ovat saletteja, niin eihän tässä ole kuin oikeastaan yksi ketju enää Lelulla kasattavana. Päättäreissä voitaisiin puolestani kyllä julkaista vaikka se Miettinen, kun häneltäkin kausi on jo ohi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös