Mainos

HPK-Jokerit 16.12.2003, Hämeenlinna

  • 14 574
  • 159

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tälle taistolle ei ilmeisesti vielä ole ketjua avattu. Pitkästä aikaa Jokereilla on edessään reissu, josta ei ole kovin paljon odotettavissa. Malttamattomana odottelen Veikkauksen kertoimia, jolloin voimme taas nähdä sen, kuinka suuri suosikki Jokerit tällä kertaa on.

Omat ennakkotunnelmani viittaavat kohtuullisen selkeään tappioon. Oikeastaan ainoa toiveita herättävä asia on se, että juuri läänimme pääkaupunkihan on kisapaikka, jossa on jaossa Helpot Pisteet Kaikille. Toinen edes hieman odotuksia nostava asia on sitten se, että Jokerit on tällä kaudella onnistunut yllättämään minut positiivisesti jo kohtuullisen monta kertaa. Vaikka otteluruuhka on välillä ollut täysin tolkuton, tästä huolimatta jätkät ovat jaksaneet taistella. Taistelutahdon löytymistä on tosin saattanut edesauttaa penkin takana seisova Jortsu, jonka huutamista kovahermoisinkaan pelaaja ei mielellään kuuntele. Ennemmin siis kunnon taistelu, sitten korvat luimussa vaihtoaitioon ja ehdottoman nopea vilkaisu Jortsun suuntaan, armoa.

HPK:n kunnosta tai loukkaantumisista minulla ei ole kuvaa. Tätä asiaa voisi joku läänimme pääkaupungissa majaansa pitävä asukki valaista. Onko meillä huomenna mitään jakoa ?
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Niin, oiskohan meillä nyt sen pakollisen murskatappion aika? Jokerit on pelannut tähän asti suorastaan hämmästyttävän tasaisen kauden ilman suurempia murskatappioita. Hämeenlinnassa se on hyvinkin lähellä. Mutta, kuten Bozik sanoi, Jokerit on yllättänyt meidät tällä kaudella jo niin monta kertaa positiivisesti, että ei sitä ikinä tiedä vaikka haettaisiin Hämiksestä kaksi pinnaa. Se edellyttää kuitenkin sitä, että avauserä saadaan pidettyä vähintään tasanumeroissa, mieluiten mentäisiin 1-2 maalin johdossa toiseen erään. Tahdosta ja tsempistä se tuskin kiinni jää.

Joukkue on jo nyt ansainnut alkukaudestaan vähintään arvosanaksi kiitettävän eikä siihen paljoa vaikuta mahdollinen tappio Hämeenlinnassa.

HPK 2,3,4 - Jokerit 1,2,3
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Viestin lähetti bozik
... että juuri läänimme pääkaupunkihan on kisapaikka, jossa on jaossa Helpot Pisteet Kaikille.
Ja kauan sai HPK-ma*ia tehdä SM-liigan suuntaan töitä että sääntö vihdoin muutettiin niin yhdestä ottelusta on tosiaan annettavissa helpot pisteet vaikka häviäisikin. Tosin myönnytys jouduttiin tekemään ja sama sääntö pätee muissakin halleissa.

Meikäläisillä on kuumeilua pakistossa, mutta pelissä ei edellisten kirjoittajien pelon perusteella Hml-pakkeja tarvita. Polveaan potee Juha-Matti Ylijunnila. Tuomas Immonen on lainassa SM-liigan virallisessa farmissa. Huomiseen mennessä tietty selviää lisää mahdollisista kuumeilijoista yms. Jännityksellä odotan molempien joukkueiden maalivahtivalintoja huomiselle.

Jortsun huutaminen on tuttua Hämptonissa. Oi niitä aikoja kun vakiomajapaikkani ottelujen ajan oli kotivaihtoaition takana seisomakatsomossa. Usein tuli Jortikalta ns. välitön palaute, bozikia lainaten, 'korvat luimussa vaihtoon tuleville' katsekontaktia valmentajaan välttäville jari haapamäille.

Otteluun raahaan mukaani 2 Jokeri-kannattajaa sekä yhden pelikaanin. Toivon jäätävää tunnelmaa paluumatkalla samassa autossa. Tähän asti hengissä on selvitty vaikka verta on tullut Peltoselta, Banham viety baareilla, Aaltoa on sattunut leukaan ja Jokerit voittanut pudotuspeleissä jatkoajalla.

Jokereille sekä heidän runsaslukuisille faneilleen kiitos siitä että harvoin nämä pelit ovat kylmäksi jättäneet. Paitsi pronssiottelu 2003 jossa HPK pelasi ja Jokerit oli paikalla. Toivotaan että bussinne kestää perille asti tälläkin kertaa, vaikka kyytihän on järjestynyt muutenkin.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Re: Re: HPK-Jokerit 16.12.2003, Hämeenlinna

Viestin lähetti Twite
Jokereille sekä heidän runsaslukuisille faneilleen kiitos siitä että harvoin nämä pelit ovat kylmäksi jättäneet. Paitsi pronssiottelu 2003 jossa HPK pelasi ja Jokerit oli paikalla.
Hämeenlinnassa on kieltämättä yleensä aina ollut hyvä tunnelma. Kyllä tuo viimevuotinen pronssiottelukin menee omalla tavallaan legendojen joukkoon. Myönnän olleeni silloin "hieman" maistissa ja katsomossa asti en edes käynyt. Vietimme aikaa jäähallin baarissa ja itse asiassa vasta toisen erän puolivälin paikkeilla tajusin kysellä Nemirowskyltä, Turuselta, Vostrakilta ja AJ:lta, että miksi ihmeessä ette muuten ole kentällä ? Ei kuulemma tarvinnut. Paikalla oltiin kuitenkin ja aina välillä joku jopa katseli paljonko peli on.
 

Pörö

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Re: HPK-Jokerit 16.12.2003, Hämeenlinna

Viestin lähetti Twite
Polveaan potee Juha-Matti Ylijunnila. Tuomas Immonen on lainassa SM-liigan virallisessa farmissa. Huomiseen mennessä tietty selviää lisää mahdollisista kuumeilijoista yms. Jännityksellä odotan molempien joukkueiden maalivahtivalintoja huomiselle.

Mitenkään halua ruveta pilkunviilaajaksi mutta ilmoitit suosikkijoukkueeksesi HPK:n niin sen verran joukkuetta pitäis tuntea, että etunimen oikea kirjoitusasu on Juhamatti ilman väliviivaa ja sukunimi sitten taasen väliviivalla Yli-Junnila. (Toivottavasti pääsee kaukaloon pian!)

Muista sairastapauksista ei vielä tarkkaa tietoa. Tuuski oli kuumeessa lauantaina mutta voisi olettaa, että olis jo huomenna mukana.
Maaliin toivoisin Robia, ei se Puurula ihan penkin alle ole pelannut mutta kun sydän ei enää kestä sen ihmeellisiä syöksyjä...
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
HPKn puolustus toimii. Piste. Lukkoa vastaan puuttui muuan Tuulola ja silti irtosi 2 pistettä. Lisäksi, on aivan sama kumpi maalivahdeista pelaa. Puurula on pääsemässä vauhtiin ja kaiken lukemani perusteella, pelasi todella hienosti Lukko-ottelussa.

Miten sitten Jokereita vastaan? Jos kaikki ovat pelikunnossa (edit: paitsi tietenki Ylli), niin luulisi sen menevän hyvin. En usko, että HPKn pelaajat haluavat hävitä tätä ottelua, varsinkin kun pelataan Rinkelidomessa (aka The Hellish Kettle).

Kun Kerhon pelaajilla on asenne kohdallaan, niin vastustajia kyykytetään (ala HIFK-ottelu) Jos päivän teemana on surffailu, niin silloin voimme onnitella Jokereita ansaitetusti saavutetuista pisteistä.

Tänään on vielä mahdotonta veikata mitään, kun ei tiedä millä kokoonpanolla HPK lähtee otteluun.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Re: Re: Re: HPK-Jokerit 16.12.2003, Hämeenlinna

Viestin lähetti Professori McGarmiwa
Maaliin toivoisin Robia, ei se Puurula ihan penkin alle ole pelannut mutta kun sydän ei enää kestä sen ihmeellisiä syöksyjä...
Mitenkään halua ruveta pilkunviilaajaksi mutta ilmoitit suosikkijoukkueeksesi HPK:n niin sen verran joukkuetta pitäis tuntea, että se on Dallas johon liitty sydämen kestäminen tulehduksineen, ei Puruluu.

PS. Yritän parantaa oikeinkirjoitustani Ylijumalien ja muidenkin nimien suhteen.

PS2. Hauskaa Jokeri-faneilla näytti olevan pronssiottelussakin, ei siinä mitään. Jäällä ei tosin ollut tunnelmaa ennen mitalien jakoa. Kiitos bozik runsaasta kaljanostamisesta pronssiottelussa. Ne rahathan tunnetusti vedetään ohi kirjanpidon ja verojen. Sinun rahoillasi palkattiin tälle kaudelle Tallas. Nemirowski et. al. joivat yhdessä limsaa Voutilaisen siirtosumman verran.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Re: Re: Re: Re: HPK-Jokerit 16.12.2003, Hämeenlinna

Viestin lähetti Twite
Kiitos bozik runsaasta kaljanostamisesta pronssiottelussa. Ne rahathan tunnetusti vedetään ohi kirjanpidon ja verojen. Sinun rahoillasi palkattiin tälle kaudelle Tallas.
Mihin laitoitte loput ?
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Paha peli

Saattaa olla kylmää kyytiä tulossa, mutta eihän tästä Jortikan sakista ikinä tiedä. Jos on kunnon draivi päällä niin voittokin on hyvin mahdollinen.

Häkkinen on urakoinut viime aikoina niin saapahan nähdä että jaksaako enää seivata Jokerit pulasta.

Voitto Hämeenlinnasta voisi nostaa Jokerit sarjakärkeen jouluksi ja sehän olisi tietenkin aika kiva bonus. Ennen kauden alkua itsekin veikkasin Jokereita realistisesti sijoille 4-6, mutta Jortsu on saanut ryhmästä paljon enemmän irti.

Syyskauden arvosana on kiitettävä ja jos vielä huomenna voitettaisi niin se olisi kiitettävä+
 

JasonMiller

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Re: Re: Re: Re: HPK-Jokerit 16.12.2003, Hämeenlinna

Viestin lähetti bozik
Mihin laitoitte loput ?

Vuijtekiin ja lopuilla ostetaan Leluja, jotta ry-joulu on riemukas. Koyhä ry kiittää toimintansa mahdollistamisesta.

Pelin ennalta tärkein asia HPK:lle on, että saadaanko kaikki miehet vihdoin terveinä peliin. Jokereilla nopeita ja juonikkaita hyökkääjiä, joten mielelläni näkisin puolustuksessa herrat Tuulola, Sicak, Eskelinen, Aalto. Tokihan nämä meidän maalintekijätkin on kiva lisä puolustukseen, mutta se nopeus.

Lukko pelissä HPK:n maalintekijöiden keskipaino ylitti 100kg, joten ei ollut HPK:n mikkihiiriosasto ratkaisijana. Vaikka hyvä näinkin, niin etenkin Laakkoselta odotan vastausta vastapuolen juonikkuuteen. Lisänä kakkonen voisi jälleen näyttää Hki joukkueelle, miten jääkiekkoa pelataan.

Kannattaa muuten lukaista Jouko Jaakkolan haastatttelu päivän HS:stä, siinä on kaveri, joka elää HPK:n mukana. Ja kaiken lisäksi selostukset hoidetaan aina täysin puolueettomasti.

Joksi:"Selostuksissa pitää myös pyrkiä välittämään tunnelmaa. En esimerkiksi milloinkaan unohda matsia vuonna 1992, jossa Tomas Jelinek latoi Ville Sireniä kuonoon. Siinä oli jo ammattilaiskehien meininkiä."
 
Viimeksi muokattu:

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Re: Re: Re: Re: Re: Re: HPK-Jokerit 16.12.2003, Hämeenlinna

Viestin lähetti JasonMiller
Vuijtekiin ja lopuilla ostetaan Leluja, jotta ry-joulu on riemukas. Koyhä ry kiittää toimintansa mahdollistamisesta.B]

No sehän meni sitten tasan ! Hyvä näin ja eipä kestä kiitellä, kalja oli hyvää ja muistaakseni siitä tuli krapulakin, juuri niin kuin pitääkin.

Varmaan on niin, että tämän matsin osalta tarkempien ennakoiden aika on huomenna. Molemmilla jengeillä kun näyttää kovasti epävarmalta se, kuka on pelikunnossa ja kuka ei.

Veskarivalinnan suhteen Jokereilla ei kyllä ole mitään pohditavaa. Pasi maaliin. Olisihan se tietysti mukava nähdä Helasenkin pelaavan, mutta mielellään vasta lyhyen lentomatkan jälkeen ja rajojemme ulkopuolella. Spenglerissä luulisi kaikkien halukkaiden saavan peliaikaa, sinne kun ei taida "junnuista" kovin moni lähteä.

Huomisen osalta toivotaan kunnon taistelua. Kuten tuossa jo aikaisemmin on kirjoiteltu, Jokerit on pelannut loistavan syksyn ja paremmin kuin uskalsin toivoa. Huomenna toki on mahdollista kiillottaa kilpeä entisestään, odotellaan ja katsellaan. Joko siellä muuten on halli loppuunmyyty ?
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Kun kerran asiaa on kysytty, niin voin paljastaa sen tosiseikan että Jokereilla ei ole huomenna mitään jakoa. Tosin olisin paljastanut sen ihan ilman kysymistäkin.

Koska Jokerit on vielä Joulun allakin puolillaan puolikuntoisia pelimiehiä lienee kaikille selvää mitä kaukalossa huomenissa tapahtuu. On hauska seurata vaikkapa Heleniuksen otteita kaukalossa ja sitä kuinka kauan Jokeri-kannattajat jaksavat mokoman humpuukijannun sohellusta puolustella.

HPK on saanut kovasti vahvistusta telaketjuosastolle ja samat jannut ovat näyttäneet pystyvänsä auttamaan joukkuetta myös pelillisesti. Mm. nimim. cobolin edellisessä Rinkelinmäen kohtaamisessa ilmoille heittämät kilogrammavertailut ovat vanhentuneet totaalisesti. HPK pystyy rajumpaan peliin kuin ehkä koskaan. Mikäpäs olisikaan kivampaa kuin niistää Jokerilauman nenut punaisiksi ja napata kaiken lisäksi se voittokin.
Viestin lähetti Professori McGarmiwa
ei se Puurula ihan penkin alle ole pelannut mutta kun sydän ei enää kestä sen ihmeellisiä syöksyjä...
Olen aivan hämilläni. Mitä nämä "syöksyt" ovat? Ovatko ne yöllisiä?
 
Viimeksi muokattu:

Axel K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Menevätkö Jortikan jalat kuolioon?

Ainoa jännittävä asia ottelussa on se, kuinka hyvin Jortikan alaruumis kestää veren vähyyttä pelin tiimellyksessä. Odotettavissä näet on että lähes kaikki veri tämän kyseisen "jokainen on oma johtajansa", "muistakaa pojat tunne" sekä "epäonnistuminen on sallittua" teesejä viljelevän humaanin ja hyväkäytöksisen valmentajan vartalossa pakkaa pään ja ennen kaikkea naaman seutuville. Jaa miksi? Syitä on lukuisia. Seuraavassa muutamia esimerkkejä.

Tuomarit: Jokereiden taitopelaajia kohdellaan taas kaltoin. Mm. Helenius saa iskuja Janne Laakkoselta pehmeille käsilleen. Jäähyjä ei kuitenkaan vihelletä. Tuomari myös hylkää Jokereiden ensimmäisen maalin Tomek Valtosen "vahingossa" lyötyä HPK:n maalivahtia poikittaisella päähän.

Helenius: Mieheltä puuttuu pelikuri. Jaa miksi. Tottakai se vituttaa kun ei pysy mukana edes Tuukka Mäkelän luistelussa. Mies haastaa Tuukan nyrkkitappeluun "ammattimaiseen" tyyliin ja ottaa turpaansa ja lentää suihkuun.

Toimittajat: Vittuakos kyselee kaikkea tyhmää.

Itse pelissä ei ole mitään jännittävää. HPK vie ottelun maalein 4-0. Toivonen tekee kaksi ylivoimamaalia. Vujtek tavanomaisen 1+1. Myös Mäkkäri saa väännettyä yhden puolen metrin päästä maalista.
 

Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Re: Re: HPK-Jokerit 16.12.2003, Hämeenlinna

Viestin lähetti Twite
Toivotaan että bussinne kestää perille asti tälläkin kertaa, vaikka kyytihän on järjestynyt muutenkin.
Kyyti on tosiaan järjestynyt. Kiitokset siitä Hämeenlinnaan! Tällä kertaa ei tarvitse tulla hakemaan, olemme jo joululaitumilla. Autoja voitte joutua tällä kertaa hinailemaan?? :)

Matsi meille 1-2, tai sitten ei.
 

qaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ottawa Senators
Mihin aikaan lähtee Riihimäeltä huomenna lätkäbussi Rinkelinmäelle? Siis se joka tulee Lopelta.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kerholla ei ole mitään jakoa tässä ottelussa. Onhan se jo nähty, että Jokerit eivät edes paremmilleen häviä ainakaan kahdesti peräkkäin - kuinka sitten huonommilleen? Jortikka on viritellyt muutamalla edustuksen pelaajalla täydennetyt A-nuorensa sellaiseen iskuun, että Jantunenkin saa saunailtansa ja Hämeen ylpeys, tuo playoffien ikuinen häviäjä, joutuu jälleen nöyrtymään kotihallissaan. Se tosin ei ole mitään uutta tällä kaudella, sillä HPK:n kotivoittoprosentti on täysin luokaton 50 prossaa, joten eihän noilla eväillä ja pullisteluilla sarjan huippujunioreita kaadeta. Ainoa ongelma tosin on se, että lähes puolet Jokereiden pelaajista osallistuu vielä aamulla lukion tunneille. Erikoiskuljetus tuo heidät muun joukkueen luo Areenaan, josta sitten suunnataan hyvissä ajoin kohti Hämeenlinnan piskuista jäähallia. Kuin kiusalla Sami Helenius avaa maalitilinsä (jos edes viides maila kestää laukauksen) ja Jokerit ottaa puhtaan 5-0 tjsp voiton ukkokerhosta.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Jos on ennen viime pelejä muutenkin ollut mielenkiintoista odotella kokoonpanoja, on nyt vieläkin mielenkiintoisempaa. Nuorten MM-kisoihin valittujen kuuden jokeripelaajan oli ainakin tarkoitus lähteä Rovaniemelle sunnuntain paikallisottelun jälkeen, näin Tommi Oksa kertoi SaiPa-pelin jälkeen. Vaikka Valtonen palaakin kokoonpanoon huomenna, jäävät paikattavaksi vielä Oksan, Valtteri Filppulan ja Sami Lepistön jättämät aukot. Jos kisaedustajia ei lennätetä takaisin Etelä-Suomeen tätä ottelua varten, lähtee Jokerit luultavasti otteluun kolmella hyökkäysketjulla ja kuudella puolustajalla.

Arvaus huomisesta jokerikokoonpanosta:

Valtonen-Metropolit-Jantunen
Koivisto-Pakaslahti-Vertala
Turunen-Laine-Pesonen
Silvennoinen

Järventie-Latvala
Tukio-Kankaanperä
Helenius-Malmivaara (SM-liigan historian liikerajoitteisin pakkipari?)

Häkkinen
Helanen

No, mitä pienistä, Jokerit vie ottelun 1-5 ja nousee sensaatiomaisesti liigan piikkipaikalle sopivasti joulutauon ajaksi.
 
Suosikkijoukkue
Kerho ja Philly
Viestin lähetti cobol
Se tosin ei ole mitään uutta tällä kaudella, sillä HPK:n kotivoittoprosentti on täysin luokaton 50 prossaa, joten eihän noilla eväillä ja pullisteluilla sarjan huippujunioreita kaadeta.

Minä uskon kuitenkin, että silläkin pärjätään oikein hienosti Jokereiden täysin onnetonta vierasvoittoprosenttia vastaan.

Pelistä tulee kuitenkin tiukka ja suhteellisen vähämaalinen, tästä pitää huolen se, että molemmilla joukkueilla on ollut tällä kaudella puolustuspeli varsin tiivistä. Tunnelmaa ei varmasti Rinkelinmäeltä tule puuttumaan, joten vierasjoukkueen kannattajatkin saavat varautua, että metakkaa hallissa varmasti riittää. Peli päättyy varmaankin 3-1 tai 4-1. Viimeinen maali tyhjiin. Mäkkäri tekee yhden maalin.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Viestin lähetti cobol
Hämeen ylpeys, tuo playoffien ikuinen häviäjä, joutuu jälleen nöyrtymään kotihallissaan.
Tuleeko yhtä rumasti takkiin kuin edellisessä playoff-pelissä?

Enää jännittää lähinnä se, jatkuuko Vujtekin maaliputki ja montako Toivonen tekee maailman kovimmalla lämärillä.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Kyllä suurin mielenkiinto kohdistuu pronssikerhon valmennusjohtoon; mittauttaako Jutta taas mailoja ja penääkö sitten taas pressissä muilta käytöstapoja ?

Toinen mielenkiintoinen seikka on myös pullakuskien kohtaamisista tutut Jokeri-taistelijoiden telomiset, monellakohan sairaspäivällä tällä kerralla selvitään ?

Ottelun lopputulos lienee kaikille selvä. Sarjaan ylivoimaisella materiaalilla lähtenyt HPK on vahvistunut kauden aikana entisestään, samalla kun Jokereiden junioripitoinen joukkue on nuorentunut entisestään. Kerho vie leikitellen, 4-2 on veikkaukseni.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Todellakin mielenkiintoinen peli edessä, jotenkin vaan on mukava alistaa niinkin ylivertaisen surkealla materiaalilla kauteen startanneita ja entisestään floppiostosten heikentämiä narreja.

Mitään jakoa ei sokereilla täällä Etelä-Suomen pääkaupungissa tule olemaan. Tähän lopputulokseenhan on nähtävästi sielä ylikansoitetulla slummialueellakin päästy.

Maaliin meillä on laittaa mailapelin überführer HJ tai koko sydämellään taisteleva Tallas, vastaavasti teillä luokaton idän poika Häkkinen.

Puolustuksessa mm. peruspakiksi oletettu - maalitykiksi osoittautunut - iso paha Toivonen vs. liigan härskeimmin ylipalkattu "pelote", nollan (0) maalin Helenius.

Hyökkäyksessä kerholla liigan taitavin, maestro Vladiator, jonka maaliputkelle ei ole loppua näkyvissä. Burström taasen nollaa Metropolitin kentän vaikka yksikseen, muita mainittavan arvoisia ketjuja vierailijalla ei löydy.

Ja kyllä, minäkin odotan, kuka on tällä kertaa narrien narri, eli sellainen rääpäle jonka mailalla hakkaamiseen isäntäjoukkueen #15 kyllästyy ja takoo (nyrkeillä) jäänrakoon.

Jälkipeleissäkään tsadilaisista ei irtoa vastusta, koska puolet heistä ilmoittaa omaavansa paikallisradiotoimittajan paperit ja nimekseen "JAAAMIIIIII"

Luu kurkkuun.

Tulos 7-0.
 

TommyT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Matkaan lähdetään pelonsekaisin tuntein. Tai ei oikeastaan. Syksy on mennyt niin mukavasti, että tuo odotettavissa oleva 5-1 -tappio ei juuri jaksa harmittaa. Jos vaan taistelevat edes ihan vähän niin olen tyytyväinen!

Mutta, tämän vuoden Jokereille kaikki tuntuu olevan mahdollista, kuten olen jo aiemmin sanonut. Joten pieni ähäkutti-vara täytyy vielä jättää.

Tulosvetoon pistäisin kuitenkin suurinumeroisen kotivoiton.

-TommyT-
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti cobol
Jortikka on viritellyt muutamalla edustuksen pelaajalla täydennetyt A-nuorensa sellaiseen iskuun...
Ainoa ongelma tosin on se, että lähes puolet Jokereiden pelaajista osallistuu vielä aamulla lukion tunneille. Erikoiskuljetus tuo heidät muun joukkueen luo Areenaan, josta sitten suunnataan hyvissä ajoin kohti Hämeenlinnan piskuista jäähallia.

Jos pelaavan joukkueen keski-ikä on yli 24 (viime peli HIFK:ta vastaan), niin on tainnut muutamalla mennä nuo lukio-opinnot hiukka överiksi. Taitaa olla lukihäiriötä siellä päässä yhdellä jos toisella ;)

Noh, mikäs on sitten teidän juniorijoukkueen ikäjakauma, kun Jortikan peräänkuuluttamat vahvistukset hyökkäykseen ostetaan ja Warriner palaa kokoonpanoon? Noh, onhan teillä sitten tosi nuori 5-kenttä...

Muuten, Kerho nöyryyttää otteluruuhkan uuvuttamaa narrilaumaa lukemin 6-1 ja Heleniuksen Samppa tehoilee saldon -5.
 

Axel K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Musta_Kyy
Heleniuksen Samppa tehoilee saldon -5.

Sami "ammattimies" Helenius ei ehdi ottaa yhtään miinusta johtuen siitä, että haastaa Tuukan matsiin, ottaa nenäänsä ja lentää pihalle. Syy on kerrottu aiemmassa viestissä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ensinnäkin minua vituttaa, että joudun koko illan paahtamaan tenttiin, joten taitaapi jäädä koko pelin seuraaminen radiostakin käsin väliin.

HPK pelaa hurmiossa ja hoitaa pelin maalein 5-2. Numerot olisivat huomattavasti rumemmatkin, mutta Pasi Häkkisestä tehdään joulun kunniaksi pelin sankari ja kolme IS-tähteä menevät sinne.

Sami Helenius, joka myös köyhän miehen Marko Toivosena tunnetaan, jää jälkeen kaikesta. Kaiken kukkuraksi Marko kikkauttaa Samin viivasuoralla luistelullaan ja läväyttää sitten limpun hirmulämärillään verkon perukoille. Kiekko itseasiassa lävistää vielä maaliverkonkin, ja myös Rinkelinmäen laidankin ja osuu onnetonta helsinkiläiskatsojaa sääreen sillä seurauksella, että joulunpyhät menevät jalka paketissa.

Peli siis 5-2 Kerholle, tehoilut menevät seuraavasti:

Vujtek: 1+2
Toivonen: 1+1
Kucharcik: 1+1
Laakkonen: 0+2
Aalto: 1+0
Burström: 1+0
Lahti: 0+1

Jokerit:

Vertala: 1+1
Warriner: 0+2
Hodson: 1+0

IS-tähdet:

*** Pasi Häkkinen
** Marko Toivonen
* Vladimir Vujtek
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös