HPK-HIFK ti 11.4.2006

  • 56 375
  • 404

M10

Jäsen
Otteluvoitot helsinkiläisille 2-1 ja ottelusarja ensimmäistä kertaa katkolla. HPK ryssi "elämänsä mahdollisuuden" lauantaina Nordiksella, kun menetti 0-3 johtonsa. Osasyy oli varmasti J-P Laamasen puuttuminen tuosta ottelusta kokonaan sekä Kerhon parhaan puolustajan David Schneiderin loukkaantuminen. Kerhon puolustus on auttamattoman kapea ilman noita kärkimiehiä, sillä runkosarjassa pelatessaan loistanut Mikko Jokela ei ole vieläkään päässyt täysin tasolleen ja Vellu Laitisen poke-checkit eivät yksin riitä. Laineen paukutukseen asti erinomaiset pleijarit pelannut Kaspars Astashenko ei kauheasti lauantaina vakuuttanut. Näiden asioiden johdosta sekä Kerhon yleisestä jäätymisestä johtuen IFK:lle annettiin avaimet nousta voittoon. Miljoona kertaa on nähty, että IFK on petoluolassaan tappavan vaarallinen, kun hurmoshenki löytyy.

Tiistaina ilmassa on Kerhon kannalta muutama kysymysmerkki; pelaavatko Schneider ja Laamanen, kumpi nuorista veskareista on maalissa ja löytyykö enää taisteluhenkeä, vaikka IFK menisi alussa johtoon? Perjantaina oli IFK-fanien niskaan heidän mukaan syljeskelty piippuhyllyltä käsin. Toivottavasti tuo tai muunlainen sikailu ei jatku, sillä pelit pelataan kaukalossa ja katsomossa pitää olla ihmisiksi.

Toivoisin, että myös sikailut jäällä olisi tämän sarjan osalta nähty. Aivan liikaa (vaikkakin melko odotetusti) on tullut ns. ylilyöntejä ja rumia temppuja. Veskan päälle on ajeltu, kyynerpäät ovat olleet ylhäällä ja hyppytaklauksia on nähty (viimeksi Pasi Saarisen toimesta). Uskon, että jos peli pysyy siistinä niin se on HPK:n etu. Tämän toisaalta Doug Shedden tiedostaa ja varmasti on tiedossa jo aiemmissa kolmessa ottelussa nähtyä hiillostamista IFK-pelaajien osalta. Vihellysten jälkeen otetaan niskalenkkiin yms. Toisaalta tuo on aina kuulunut myös SM-liigan pudotuspeleihin, joten toivoisin myös Jukka Jalosen olevan nyt vihdosta viimein hereillä. Tuli tuossa yksi päivä mieleen, että Antti Hilden olisi voinut olla varsin potentiaalinen "vahingossa Hirsovitsille aivotärähdys" -pelaaja.

Mielenkiintoista nähdä onko kenestäkään Kerhon pelaajasta nyt todelliseksi liideriksi? Kuka tekee tuulolat ja kääntää koko ottelusarjan momentumin hämeenlinnalaisille vaikka jollain käsittämättömän kovalla mutta puhtaalla pommilla? Onko HPK:ssa pelaajaa, joka voisi yksin nostaa koko joukkueen henkeä huimilla otteillaan. Nyt jos koskaan on sen pelaajan astuttava esiin.

Huominen ottelu tulee muuten tietääkseni Neloselta.

EDIT: pleksinpalanen poistettu (lähde: luotettava)
 
Viimeksi muokattu:

pp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, HCRaPo
11.04.2006 Hpk - Hifk

Ketju on avattu. Hämeenlinna ja Turenki on sonnustautunut nappiverkkareihin ja Toyota DX:t on laitettu lämpiään huomista hallille ajoa varten. Jalonen on käynyt videoita läpi ja tutkinut minkä tilanteen voisi laittaa Muukkoselle, Hämeenlinnan Mafia on lähetetty varastamaan Helsinkiläisten mailat, jotta tiedätään kenen maila mitataan. Rämö on tällä hetkellä teatterilla harjoittelemassa viimeisintä soolo-esitystä, jotta joukkue saa tarvittavan hengähdys tauon, jos tilanne näyttää pahalta. Schneider on syönyt pari buranaa ja on valmis maistamaan jälleen puhtaita taklauksia, maila ja kädet alhaalla. Leino on kiillottanut huomista varten kaunoluistimensa ja on valmis meneen kentällä pelaan epärehdisti. Saarinen on vetänyt ilmeisesti viimeistely treenit trampoliinillä, jotta Laamasen flunssa saadaan jatkumaan, jos eksyy kentällä tiistaina.

Tiistaina tullaan näkemään kentällä hikeä, tiukkoja tilanteita - eräs historian parhaista otteluista, jonka kertsi tulee kääntämään itselleen 3-2.

Muita huomioita mitä tulee tapahtumaan (katsottu kristalli pallosta)
- Salmelainen vs. roskis episodi II @rinkula, voittajana tällä kertaa ambulanssi kuski ja 17 tikkiä
- Pelissä tullaan näkemään käskyttämistä, tietenkin vain meidän toimesta (ei tää toinen joukkue voi niin tehdä)
-Hifk Fun Clubberna varaa jälleen puolet seisomakatsomosta ja kertsiläiset fuusioituu yks - kahteen periaatteella, jotta fun clubbernalla on tarpeeksi tilaa

Huomista odotellen...
 

Sonic Empire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
pp kirjoitti:
Tiistaina tullaan näkemään kentällä hikeä, tiukkoja tilanteita - eräs historian parhaista otteluista, jonka kertsi tulee kääntämään itselleen 3-2.

Muita huomioita mitä tulee tapahtumaan (katsottu kristalli pallosta)
- Salmelainen vs. roskis episodi II @rinkula, voittajana tällä kertaa ambulanssi kuski ja 17 tikkiä
- Pelissä tullaan näkemään käskyttämistä, tietenkin vain meidän toimesta (ei tää toinen joukkue voi niin tehdä)
-Hifk Fun Clubberna varaa jälleen puolet seisomakatsomosta ja kertsiläiset fuusioituu yks - kahteen periaatteella, jotta fun clubbernalla on tarpeeksi tilaa

Huomista odotellen...

Eikös tuo ole jo episodi 3, koska viimekertainen piti olla episodi 2? Mitä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Sonic Empire kirjoitti:
Eikös tuo ole jo episodi 3, koska viimekertainen piti olla episodi 2? Mitä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut.
Huippu!
---
Nämä paras viidestä -sarjat ovat jotenkin vielä raskaampia psyykelle kuin paras seitsemästä. Kolme peliä pelattu ja jokaisen jälkeen fiilis on hakenut uuden huipun ylhäältä tai alhaalta. Toivotaan että trendi jatkuu ja miksei jatkuisi. Parempi joukkue tästäkin parista jatkoon menee, enkä usko että se olisi HIFK.

Viimeksikin se me7 toiset0 nähtiin kun oltiin selkä seinää vastaan.
 

pp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, HCRaPo
Sonic Empire kirjoitti:
Mitä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut.

Kumosit juuri oman tekstisi. Voiko tulla episodi 3, jos episodi 2:sta ei ole vielä näytetty? (Voi tulla, mutta normaalisti edetään numeraalisessa järjestyksessä, ainakin Suomea puhuvat hämäläiset käyttävät tätä perinteistä järjestelmää).
Föszzzcluppilaiset voivat laskea 1, 3, 6, 2, jne jos tahtovat.
 

Sonic Empire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voi, koska viime episodi kertoi tilanteesta, josta puhuttiin ja puhuttiin ja provoiltiin. Mutta kuitenkaan mitään ei tapahtunut. Ehkä tämä olisi sitten episodi 2, osa 2.
 

pp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, HCRaPo
Sonic Empire kirjoitti:
Voi, koska viime episodi kertoi tilanteesta, josta puhuttiin ja puhuttiin ja provoiltiin. Mutta kuitenkaan mitään ei tapahtunut. Ehkä tämä olisi sitten episodi 2, osa 2.

Tää kelpaa.
 

RCY#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, Dallas Stars, Habs, Liverpool, Suomi
Olkoon mikä episodi tai osa tahansa, peli nro 4 tiedossa ja ensimmäinen katkaisun paikka Ifk:lla. Odotettavissa tapahtumarikas ottelu ja tunteet varmaan molemmissa leireissä pinnassa. Jälleen kerran sen pääkopan kestävyys punnitaan ja se kumpi näistä joukkueista on käsitellyt edellisten pelien tapahtumat paremmin ja on ottanut opikseen, poistuu voittajana laatikosta.

Historia ei kauheasti lupaa helssingin jengille, mutta toivotaan ettei punaisilla tuijoteta lainkaan historiaa vaan tehdään niitä oikeita asioita siellä kentällä. Salmelaisenkin toivoisi keskittyvän jo pikkuhiljaa olennaiseen koko pelin ajan.

Maalivahti taistossa on jälleen uutta odotettavissa sillä luulen, että on Wiikmanin vuoro. Ifk:n ylivoima toimi viimeksi kreivin aikaan ja silläkin saralla on jälleen onnistuttava, koska jäähyjä on varmasti tiedossa. Tiukkaa tulee olemaan ja jatkoaika häämöttää. Trilleri tiedossa.
 

Edit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Frölunda
RCY#7 kirjoitti:
Maalivahti taistossa on jälleen uutta odotettavissa sillä luulen, että on Wiikmanin vuoro.

Valitettavasti taitaa olla Wiikmanin vuoro, sillä Rämö ei luistellut tänään kentällä treeneissä. Että se niistä ylimääräisistä aikalisistä, filmaamisista jne. Ei harmainta aavistusta, mikä miehellä on vikana, mutta näin valitettavasti on Kerho-leirissä tänään asiat.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Edit kirjoitti:
Valitettavasti taitaa olla Wiikmanin vuoro, sillä Rämö ei luistellut tänään kentällä treeneissä. Että se niistä ylimääräisistä aikalisistä, filmaamisista jne. Ei harmainta aavistusta, mikä miehellä on vikana, mutta näin valitettavasti on Kerho-leirissä tänään asiat.

Tai jos Rämö sai rangaistuksen joukkueen johdolta ja on siksi poissa. Ehkä perseily on valmennusjohdon yksinoikeus :)
 

M10

Jäsen
Edit kirjoitti:
Valitettavasti taitaa olla Wiikmanin vuoro, sillä Rämö ei luistellut tänään kentällä treeneissä.

Vai niin, vai niin. No, enpä uskonutkaan, että Rämö olisikaan vetänyt mitään ylimääräistä showta sillä tavalla.

Jos Wiikman on todellakin huomenna maalilla, pitää puolustajien olla todella hereillä, koska reboundeja on luvassa. Toivottavasti Astashenko palaa Ilves-sarjan ja keskiviikon ekan erän tasolleen ja että edes toinen parista Schneider/Laamanen pelaisi. Mielummin tietysti Dee.

Uskon voittoon. Kunhan kaikki ajatukset pidetään vain ja ainoastaan pelissä eikä provosoiduta järvisten sun muiden kuumentamisista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pelattaisiin ns. munat taskussa. Oikeastaan perjantaisen pelin ilme riittää Kerholle huomenna. Schnabel ja Karalahti pysyvät taas sen yhden erän vauhdissa mukana.

Hauska muuten taas seurata Peter Whiten ja Bradley Parsonsin otteita :) Joku täällä mainosti aikanaan Whiten jatkuvasti lisääntyvää peliaikaa ja kokemuksen tuomaa erinomaisuutta. Kannatan myös Whiten lisääntyvää peliaikaa ja taidampa äänestää häntä jo nyt pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi.
 

bizkit78

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Vancouver Canucks
Hämeenlinnassa ei olla hirveästi juhlittu. Oliko se nyt 6 vuotta sitten kun voitto irtosi. Luulisi sen tilastovoiton tulevan ennemmin tai myöhemmin. Nyt sille olisi suhteellisen otollinen tilaisuus. Toivottavasti Salmelaisen poika näyttää esimerkkiä myös muille ja lopettaa hölmöilyt jäällä. Menee muuten lopullisesti respektit. Tyhmät jäähyt pois, niin sillä mennään jo pitkälle.

Tiukka vääntö taas tulossa ja kumpi pitää päät kylmänä ni poistuu voittajana. Toivottavasti mitään ylilyöntejä ei nähdä, varsinkaan kun ottelu on mahdollisesti ratkennut. Sarja on ollut hieno, joten sääli jos kaikenmaailman nauhojen lähettelyt ja "nk. käskyttämiset" nousevat päärooliin kun vastakkain ovat kuitenkin kaksi hyvää joukkuetta. Toinen täynnä puukäsiä ja toinen täynnä taitoa ;)

Nitrot loppuu jos sarja menee viidenteen, oli sellainen tunteiden purkaus lauantaina ettei paremmasta väliä. Sarja poikki perkele!
 

Edit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Frölunda
Isaksson kirjoitti:
Tai jos Rämö sai rangaistuksen joukkueen johdolta ja on siksi poissa. Ehkä perseily on valmennusjohdon yksinoikeus :)

Älä muuta viserrä. Jokseenkin outoja piirteitä saanut nämä pelit, no kaikkea tapahtuu ja kaikki ei ole vieläkään nähty/kuultu.

Farmiankalle: Lampusta ja Schneiderista ei tietoa (toistaiseksi)
 

Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Edit kirjoitti:
Ei harmainta aavistusta, mikä miehellä on vikana, mutta näin valitettavasti on Kerho-leirissä tänään asiat.
Nivelsiteissä jotain, tarkemmin en tiedä. Ei kai vielä täysin varmaa, etteikö voisi pelata huomenna.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HPK lähtee otteluun tottakai suosikkina. En usko, että sinänsä kirvelevä jatkoaikatappio varsinkaan enää painaa HPK:ta mitenkään, ei henkisesti eikä fyysisesti. Tähän otteluun on kuitenkin ollut niin paljon aikaa latautua.

HIFK:n asetelmat ovat hyvät. Tiukkaa tulee todennäköisesti tänäänkin olemaan ja toivottavasti HIFK lähtee otteluun oikealla taktiikalla, jotta saataisiin vältettyä se viides peli. HPK ei ole vielä näissä pleijareissa kotiotteluaan hävinnyt, mutta joko nyt olisi sen aika? Tähän asti tässä ottelusarjassa ennakkosuosikki (=kotijoukkue) on aina voittanut, mutta vaihtelu virkistäisi nyt tässäkin asiassa.

En usko, että HPK lähtee juuri minkäänlaiselle kuittailu yms. linjalle, vaan jatkaa "omaa peliään", jota joku voisi jopa kuvailla munattomaksi. Tässä ottelusarjassa on jo tullut selvästi esille se, miten Jalosen tyyli korostaa enemmän omaa pelitapaa, kun taas Shedden keskittyy erityisen tarmokkaasti vastustajan heikkouksiin. Ihailtavan hyvin Shedden pystyy keskittymään tiukkoihinkin tilanteisiin, vaikka katsomoon välillä näyttääkin, että mies menettäisi malttinsa välillä helpostikin.

Tasaista vääntöä on luvassa. Tuskin maaleja nähdään yhtä paljon kuin viimeksi Helsingissä. Menisiköhän taas jatkoajalle? Veikkaan, että näemme yllätyksen, mikä tarkoittaa sitä, että viidettä ottelua ei tarvita.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Morrow10 kirjoitti:
Jos Wiikman on todellakin huomenna maalilla, pitää puolustajien olla todella hereillä, koska reboundeja on luvassa.

En oikein tiedä, miksi Kerho-fanien silmissä vain Wiikman tiputtaa kiekkoja eteensä, sillä kyllä niitä Rämöltäkin ihan mukavia määriä eteen tippuu. Että kyllä pakit saavat olla joka tapauksessa aika hyvin hereillä, jos luistelussa jää jälkeen ja IFK pääsee hyökkäämään vapaasti.

Morrow10 kirjoitti:
Joku täällä mainosti aikanaan Whiten jatkuvasti lisääntyvää peliaikaa ja kokemuksen tuomaa erinomaisuutta. Kannatan myös Whiten lisääntyvää peliaikaa ja taidampa äänestää häntä jo nyt pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi.

Onhan se White melkoinen naurunaihe noin pelillisesti, mutta aloituksissa mies käy kentällä jatkuvasti ja kuten varmaan lauantaina huomasit, niin vetää aloituksia aika hurjalla prosentilla. Silmämääräisesti 70% aloituksista vei.

Tiukka peli tulossa, eipä tuolla Hämeenlinnassa aiemmin ole juhlittu. Epäilen, että nauhojen lähettely on ollut turhaa, mutta päätöstä odotellaan vielä. Viimeksi loistava vieraspeli, lukuunottamatta Nielikäisen onnekaan tolppalaukauksen aiheuttamaa tappiota. Ihan sama, millä tavalla se voitto tulee, kunhan tulee.
 

M10

Jäsen
Rebel kirjoitti:
Onhan se White melkoinen naurunaihe noin pelillisesti, mutta aloituksissa mies käy kentällä jatkuvasti ja kuten varmaan lauantaina huomasit, niin vetää aloituksia aika hurjalla prosentilla. Silmämääräisesti 70% aloituksista vei.

Kyllä huomasin. Whitella onkin ainoastaan jotain annettavaa joukkueelleen tuolla aloitus-osastolla. Brad Parsonsin vahvuuksia en olekaan vielä saanut selville.

Meidän Ville Leinolla on muuten ollut todella synkät ajat tuolla aloitusympyrässä.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Rebel kirjoitti:
Viimeksi loistava vieraspeli, lukuunottamatta Nielikäisen onnekaan tolppalaukauksen aiheuttamaa tappiota. Ihan sama, millä tavalla se voitto tulee, kunhan tulee.
Tolppalaukausko se jatkoaikamaali olikin? No kyllähän peli oli tosiaan hieno, mutta HIFK oli kyllä melkeinpä täydellisesti jyrän alla tuossa pelissä joka rintamalla. Lundell oli se pelaaja, joka tuon ottelun aina jatkoajalle asti vei. Lopulta ei enää auttanut maalivahdin unelmapelikään.

Jos ja kun huomenna pelataan samaan tapaan, niin en usko että tarvitsee mennä enää jatkoerille asti.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:n historia Hämiksessä lisättynä joukkueen koomailu Saipa-sarjassa vastaavassa tilanteessa ei anna parhaita mahdollisia lähtökohtia tähän kamppailuun vaikka momentum kieltämättä on punaisilla lauantai-illan tapahtumien jälkeen.

Jos Hauhtonen saa pannaa niin heittäisin Parsonsin ykköseen, joka pelasi siinä jo Hauhtosen aivotärähdyksen aikaan. Salonen Parsonsin tilalleen kakkoseen, kolmonen samana ja jeesus-Laine neloseen.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Rontti kirjoitti:
Tolppalaukausko se jatkoaikamaali olikin?

Nielikäisen laukaus oli tolppakuti. Olitko tyttömäisesti kirkumassa silmät kiinni vai miten tilanne nyt jäi noin huonosti mieleesi? Onnekasta oli se, että osui vielä Lundelliin ja meni maaliin.

Mutta tosiaan, samalla tyylillä vaan peliin mukaan ja nyt niistä paikoista kiekot sisään IFK!
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Morrow10 kirjoitti:
Kyllä huomasin. Whitella onkin ainoastaan jotain annettavaa joukkueelleen tuolla aloitus-osastolla. Brad Parsonsin vahvuuksia en olekaan vielä saanut selville.

Parsonshan on käsittääkseni poffiien aloitustilaston ykkönen, joten jotain avuja hänelläkin. IFK teki kaksi maalia viimeksi suoraan aloituksista, joten kyllä näitäkin avuja tarvitaan. No Parsonshan toki osaa myös luistella toisin kuin White.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Rebel kirjoitti:
Nielikäisen laukaus oli tolppakuti. Olitko tyttömäisesti kirkumassa silmät kiinni vai miten tilanne nyt jäi noin huonosti mieleesi? Onnekasta oli se, että osui vielä Lundelliin ja meni maaliin.

Mutta tosiaan, samalla tyylillä vaan peliin mukaan ja nyt niistä paikoista kiekot sisään IFK!
Nielikäisen onnekas tolppakuti ratkaisi ottelun jatkoajalla, heh. Voin kertoa sinulle, että kyllä siinä kohtaa meikäläisestä oli tyttömäisyys niin kaukana kuin vain olla voi. Kyllä minusta tuntuu, että se olit sinä joka silmät kiinni olet siellä hallissa teuhtaroinut, sillä sen verran utopistiselta tuo pelikuvauksesi vaikuttaa.
 
Takaisin asiaan

Kuten jokainen lukutaitoinen ymmärtää, tässä ketjussa on tarkoitus keskustella huomenna pelattavasta ottelusta, joten tästä eteenpäin keskustelu pysyköön tiukasti huomisessa ottelussa.

Moderaattorit
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös