Mainos

HPK 2012–2013

  • 823 422
  • 2 694

Ralph

Jäsen
Herra Laamanenkin tokaisi eilen, kun joku häneltä tiedusteli uusista pelaajista: "Lelu tehnyt viimeset 4 päivää aika kovaa duunia tuskin on nukkunut ollenkaan, kun puhelin laulaa".?

Jos kerran joutuu yölläkin soittelemaan, niin silloin yhteyksissä ollaan Ameriikan puolelle. Puustisen Juusoon yhä uskotaan. Ja se toinen saa olla Mathias Porseland. Tai jotain samaa tasoa.
 
Sumutorvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja hyvä hoki sen kaikissa ilmenemismuodoissa
Kovia vahvistuksia vai korkea pudotus?

Viime vuosina aina ollut tällä palstalla kovat odotukset vahvistuksista. Kaiken maailman harikkalat ja kyttnarit ovat lähinnä kyynistäneet meikäläistä joten tuntuu, että näillä myyjän markkinoilla voi olla turha odotella mitään porselandeja ja puustisia. Mielellään toki olen väärässä.
 
Nas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Niin, sieltä voi tulla ihan mitä vaan mutta jotenkin tuntuu että lopputulemana on vitutus. Puustiseen en usko vielä tällä kaudella.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Niin, sieltä voi tulla ihan mitä vaan mutta jotenkin tuntuu että lopputulemana on vitutus. Puustiseen en usko vielä tällä kaudella.
Siltähän tuo alkaa vaikuttaa kaikista "puska" huhuista huolimatta.
 
d2uce

Jäsen
Uskomatonta, jos Luoman siirto Kerhoon kariutuu siihen ettei vaimo viihdy Hämeenlinnassa.

Kieltämättä, kun on vielä talokin on rakenteilla. On kuulemma hyvät seudut sauvakävelyyn.

Minkälainen on tilanne Hämeenlinnan kiinteistövälitysfirmoilla? Onko rekryt päällä?

Melkoinen kuhina HPK:n ympärillä ja onhan se varma, että sieltä vielä vahvistusta pukkaa. HPK ei perinteisesti paukuttele näitä tietoja ympäri pitäjää, ettei käy kuten Fehrin Ilves-sopparille.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suht läheltä joukkuetta kuiskitaan nimikirjaimia JP.

Jiri Paska? Siinäkö stuntti Dan Spangille? Miehen tilastot Eurohockeysta:

Jiri Paska - player profile and career stats

Ilmeisesti vain näyttää lopettaneen uransa 2009, joten ehkä tämä meni sitten vikaan. Harmi kyllä, olisin mielelläni nähnyt miehen SM-liigassa. Jos kaveri olisi mennyt IFK:n riveihin, Borna olisi varmaan ostanut riemusta kiljuen miehen fanipaidan.

Juuso Puustisen tulemiseen en usko. Ja Mikko Luoman nouseminen täällä huhun asteelle menee palstan toistohuumorin piikkiin. Toivottavasti joku sopiva kaveri saadaan jostain, mutta taloutta ei silti kannata alkaa riskeerata. Tällä kaudella kun minusta se ensisijainen tavoite on talouden tervehdyttäminen, ei niinkään menestys. Pudotuspelipaikan suhteen tilanne näyttää hyvältä, jos mitään avainpelaajiin osuvaa loukkaantumissumaa ei tule. Mestaruutta tai mitalia ei kannata lähteä tavoittelemaan. Siihen en usko rahkeiden riittävän, vaikka tehtäisiinkin kalliita hankintoja.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Mestaruutta tai mitalia ei kannata lähteä tavoittelemaan. Siihen en usko rahkeiden riittävän, vaikka tehtäisiinkin kalliita hankintoja.
Onpas harvinaisen pöljä kommentti. On aivan selvä juttu, että HPK on yksi niistä joukkueista, jotka onnistuessaan pystyvät viemään vaikka koko paskan. Ei varmaankaan ole kovin todennäköistä, mutta ei tuota touhua olisi yhtään mitään järkeä edes seurata, jos ei sitä pyttyä muka tavoiteltaisi tosissaan, jos ja kun pudotuspelien kautta sellaiseen mahdollisus tulee. Tuskin tässä kohtaa on mitään pelkoa siitä, että tekisivät sellaisia hankintoja, jotka jotenkin riskeeraisivat seuran talouden, mm. Spangista luopuminen ja kommentit sen yhteydessä kertoo juuri siitä.

Jänskä nähdä tulla tupsahtaako sieltä minkämoinen paketti.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onpas harvinaisen pöljä kommentti. On aivan selvä juttu, että HPK on yksi niistä joukkueista, jotka onnistuessaan pystyvät viemään vaikka koko paskan.

Kaikki on luonnollisesti mahdollista, mutta minä en pidä sitä kovinkaan todennäköisenä. Mestaruuteen en ainakaan usko, enkä finaalipaikkaan. Pronssi on mahdollisuuksien rajoissa, mutta sitä varten ei kannata ainakaan mitään liian kalliita pelaajahankintoja tehdä. Minusta on parempi pelata varman päälle, eikä yrittää vielä tällä kaudella ehdoin tahdoin rakentaa mestaruusryhmää. Talouden tervehdyttäminen on ensisijainen missio. Tästä lienet samaa mieltä?
 
Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Ville-Veikko Eerola on Eliteprospectsin mukaan Kerhon pelaaja. Siinä Spangin korvaaja?

Sent from my RM-821_eu_finland_207 using Board Express
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Ville-Veikko Eerola on Eliteprospectsin mukaan Kerhon pelaaja. Siinä Spangin korvaaja?

Eikö ole koko ajan ollutkin.. Oli vain lainassa heinolassa.. Se voi olla, että HPK kutsuu omiaan takaisin, koska enään ei saa siirtorajan jälkeen mestiksen ja liigan välillä pyöritellä pelaajia niin helposti kuin ennen.
 
Nas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ville-Veikko Eerola on Eliteprospectsin mukaan Kerhon pelaaja. Siinä Spangin korvaaja?

Sent from my RM-821_eu_finland_207 using Board Express

Täytteenä voi tulla, mutta ei mitenkään korvaa Spangia.
 
ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
NHL:ssä tälläkin kaudella pelannut pakki tulossa teille. En sano yhtään enempää niin ei sotketa kuvioita jos allekirjoitus ei jostain oudosta syystä olekaan vielä paperissa.
 
Olisikohan Fehrin kavereita?? Fehr kehunut kerhoa??
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
NHL:ssä tälläkin kaudella pelannut pakki tulossa teille. En sano yhtään enempää niin ei sotketa kuvioita jos allekirjoitus ei jostain oudosta syystä olekaan vielä paperissa.
Jos, ja kuten toivon, pitää paikkansa, voipi Selinkin sitten varmaan hyvillä mielin valmennella, kun se hänen hommansa on....
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Kaikki on luonnollisesti mahdollista, mutta minä en pidä sitä kovinkaan todennäköisenä. Mestaruuteen en ainakaan usko, enkä finaalipaikkaan. Pronssi on mahdollisuuksien rajoissa, mutta sitä varten ei kannata ainakaan mitään liian kalliita pelaajahankintoja tehdä. Minusta on parempi pelata varman päälle, eikä yrittää vielä tällä kaudella ehdoin tahdoin rakentaa mestaruusryhmää. Talouden tervehdyttäminen on ensisijainen missio. Tästä lienet samaa mieltä?
No joo, toivottavasti pelaajat uskovat itseensä enemmän kuin sinä heihin. Kirjoitin jo tuossa, että monet asiat tässä nyt kertovat, että hankinnoista vastaavat tahot kyllä ymmärtävät realiteetit ja pitävät järjen tässä hommassa, turha siitä on sen enempää jauhaa. Jos talouden tervehdyttäminen olisi ensisijainen missio, niin silloin myyty olisi jo muutamakin pelaaja. Kyllä nyt mennään ihan urheilupuoli edellä, realiteetit hyvin tietäen.

Kaikki on NHL-miehhii.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Sinä se osaat olla aina yhtä positiivinen :)

Eiköhän sieltä joku (jotkut) tule ja veikkaan, että lopputulema on vahvasti positiivinen.
Pessimisti ei pety koskaan, mutta yllättyy aina ilosemmin ;)

Eihän tässä tartte enää kuin 28 tuntia sitä F5:sta rämpyttää.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
ISH aiheutti ennenaikaisen ejakulaation. Jos huhu ei pidäkään paikkansa, niin sainpahan parin sekunnin värinät. En usko ennen kuin näen joten katsellaan. Jos pelannu änärissä tällä kaudella, niin kaveri on justiinsa tippunut farmiin ja sieltä sitten eurooppaan. Kannattaa katsoa listoja jos skouttailla haluaa.

Eerolalla oli sama juttu kuin Järveläisellä, eli ei ollut sopparia kerhon kanssa aikaisemmin, ainakin jos uskoo finhockeyn sivustoa. Toivottavasti on kerholla antaa jotain takaisinkin peliittoihin, eikä kaikkia viedä, niin hyvin on homma toiminut niiden kanssa.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
NHL:ssä tälläkin kaudella pelannut pakki tulossa teille.
Tällä kaudella 228 puolustajaa on pelannut NHL:ää. Ja jos vielä rajaa -kin päätteen perusteella rookiet pois, niin vaihtoehtoja on maksimissaan 207. Siitä voi joku jatkaa haarukointia. NHL:n pakkien pistepörssiä muuten näemmä johtaa SM-liigaa pelannut Kevin Shattenkirk ja seitsemäntenä on Erik Karlsson, heistä kumpikaan on "tuskin" tulossa tosin.
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei ole huhu. Etunimi alkaa J:llä.

Justin Schultz?

Ei mutta nopealla scouttauksella pakkeihin jotka ei ole nauttinut liikaa peliaikaa tai luottoa ja voisivat olla maiseman vaihdon tarpeessa, mieleeni juolahtaa ainoastaan kaksi kaveria. Toisen voisi tuoda tänne Eric Fehrin puheet ja toinen taas olisi se muuten todennäköisempi kaveri.

Laitan panokseni nimille: Jordan Hendry ja Jack Hillen

Ennen kuin kukaan takertuu pelaajiin enempää, sanon vain että todellista tietoa ei ole.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No joo, toivottavasti pelaajat uskovat itseensä enemmän kuin sinä heihin. Kirjoitin jo tuossa, että monet asiat tässä nyt kertovat, että hankinnoista vastaavat tahot kyllä ymmärtävät realiteetit ja pitävät järjen tässä hommassa, turha siitä on sen enempää jauhaa. Jos talouden tervehdyttäminen olisi ensisijainen missio, niin silloin myyty olisi jo muutamakin pelaaja. Kyllä nyt mennään ihan urheilupuoli edellä, realiteetit hyvin tietäen.

Kyllä minä noihin pelaajiin uskon, mutta ymmärrän myös realiteetit siinä, että mestaruus tuolla nipulla olisi melkoisen epätodennäköistä. Minusta he ovat pelanneet varsin loistavan kauden, joskin alisuorittajiakin tuohon joukkoon mahtuu.

Tyhjennysmyynnit eivät minusta ole talouden tervehdyttämisessä se keino, jolla kannattaisi mennä. Taloutta voidaan tervehdyttää myös sillä tapaa, että pelataan uskottavaa lätkää, mutta ei yritetä tehdä liian riskialttiita hankintoja. Tyhjennysmyynnit eivät palauttaisi uskottavuutta, ja se näkyisi yleisömäärissä negatiivisesti. Ei siis auttaisi talouden tervehdyttämisessä ja kääntämisessä kasvu-uralle.

Samoista asioista taidamme kuitenkin puhua, mutta vähän eri painotuksin.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös