HPK 2012–2013

  • 818 589
  • 2 694

Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Harjoitusottelukausi alkaa kohta kolkuttelemaan ovelle, mutta pelillisiä esityksiä enemmän odotan sitä, mitä on tapahtunut kaukalon ulkopuolella ottelutapahtuman parantamiseksi. Odotukseni ovat melko korkealla, sillä niin monta vuotta tapahtuman laatu on ollut sm-liigan surkeinta osastoa.

Huolestuttavaa tässä on se, että olen eri asioiden tiimoilta (mm. ehdotus viikonloppukausareista ja kyselyä fanituotteista) ollut yhteydessä toimistolle hpk.fi -sivuston palaute-osion kautta useampaan kertaan kevään ja alkukesän aikana eikä vastausta ole kuulunut. Olen sitä mieltä, että pienissäkin asioissa asiakasta on palveltava hyvin, mikäli "isojakin" kauppoja meinataan tehdä. Ilmeisesti pitäisi kerätä jonkin näköistä addressia esim. juuri tämän viikonloppukausarin tiimoilta, että alkaisi toimiston väkeä fanien tuomat rahat kiinnostamaan. Tähän on tultava muutos!

Ilmeisesti yt-neuvottelut ovat vaikuttaneet toimistotätien ja -setien palveluasenteeseen.

Onko kellään muuten tietoa siitä, millaisilla paidoilla kerho tulevalla kaudella pelaa?
 
Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)

Johtuisko siitä että sivustolla näyttäis lukevan toimiston olevan lomalla heinäkuun viimiseen päivään asti?
 
Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Johtuisko siitä että sivustolla näyttäis lukevan toimiston olevan lomalla heinäkuun viimiseen päivään asti?

Niin no, viestit lähetin toukokuun puolella, että taitanut olla sitten reilun kuukauden päivät melko kiirettä toimistossa jos ei olla ehditty vastaamaan
 
J.Petke

Jäsen
Eikö tuolla voisi jonkun lomaa porrastaa siten, että tähän aikaa pidettäisiin jääkiekko ihmisten mielissä esim. haastatteluilla, vanhoilla videopätkillä, uutisilla yms. Siinä voisi sitten samalla vastailla fanien kyselyihin ja myydä kausareita tms.
 
Transsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Kyllä, ja kerhon tulisi muutenkin parantaa "off-season" -aikana virittäytymistä seuraavaan kauteen ja saamaan fanit todella syttymään asialle. Ei yksi Facebookin kesäkisa ja pieni präntti Hämeen Sanomissa kauden kotiavauspelipäivänä ole mielestäni riittävästi. Olisi mukavaa että se halli saataisiin täyteen kunnon markkinoinnilla, eikä tarvitsisi jatkuvasti jakaa ilmaislippuja niin kuin viime kaudella.

Edit: Kerhon päivittyneet kotisivut ja kausaripalkintoarvonta -jutut olivat kylläkin viitteitä paremmasta.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kyllä, ja kerhon tulisi muutenkin parantaa "off-season" -aikana virittäytymistä seuraavaan kauteen ja saamaan fanit todella syttymään asialle. Ei yksi Facebookin kesäkisa ja pieni präntti Hämeen Sanomissa kauden kotiavauspelipäivänä ole mielestäni riittävästi. Olisi mukavaa että se halli saataisiin täyteen kunnon markkinoinnilla, eikä tarvitsisi jatkuvasti jakaa ilmaislippuja niin kuin viime kaudella.

Edit: Kerhon päivittyneet kotisivut ja kausaripalkintoarvonta -jutut olivat kylläkin viitteitä paremmasta.
Kuuntelin muuten tänään lähes tunnin, kun Ville Hämäläinen oli YLE:n paikallisradion haastateltavana. (no töitä tehdessä saattaa aika olla suhteellinen käsite, mutta yllättävän kauan viihtyi paikalla, vaikka oli uutista ja musiikkia välissä)

Että jossain osataan toi off-seasonkin vähän eri tavalla. En sitten tiedä muista, mutta kyllä se Oranssinakin lämmitti kuunnella miehen jorinoita samalla kun lapset huuteli taustalla.
 
lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Ei ehkä kuulu tähän ketjuun, mutta kun ei muitakaan. HPK:ssa kiekko oppinsa saanut Ville Järveläinen siis Peliittojen riveihin.
Samoin teki aiemmin myös Marko Rairama joka siirtyi myös Peliittoihin, sinänsä harmi etteivät vielä saaneet paikkaa HPK:sta, joka olisikin todellisuudella ollut aika utopistista. Ehkä muutaman Mestis kauden jälkeen napataan pojat kotiin?
 
Vele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Leijonat

Tai vaikka hyvän kauden pelatessaan seuraavaksi kaudeksi.

Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että menestymättömyyden uhallakin hankkisin juuri näitä omia kylän poikia tai omiksi kasvateiksi leimattavia kavereita niin paljon kuin mahdollista joukkueeseen. Vaikka kuinka rahalla tätä maailmaa pyöritetään, niin melkeinpä kaikissa huippuseuroissa esimerkkinä jalkapallon puolelta FC Barcelona. Sieltä omista junnuista se ydin muodostuu, joka haluaa pelata sen oman joukkueen puolesta joka ilta.
 
Ralph

Jäsen
Ehkä muutaman Mestis kauden jälkeen napataan pojat kotiin?

Itse pelkään, ettei parissa kaudessa kotiin vaan jonnekin toisaalle ja sieltä nousemaan liigatähdeksi. Tai no, Järveläisestä ei niin ole pelkoa kun mies on pisimpiä pelaajia 40 senttiäkin lyhyempi, mutta toisaalta Järveläinen olisi kiva nähdä Kerhossa, uudessa supertriossa, Rautiainen-Paajanen-Järveläinen.

Nyt odotellaan kauden alkua ja sitä, tuleeko HPK:hon muutosta ennen tätä tapahtumaa. Puolustus kaipaisi yhtä kovaa nimeä, laituriosastokin kenties yhtä ellei Rautiaista olla suoraan laittamassa kahteen kärkikenttään. Puolustus on juuri nyt heikoin osa-alue, mutta se on sentään tasainen ja potentiaalinen. Pidän kyllä tavasta miten joukkue on koottu ilman rahaa ja odotan kyllä ihan hyvää kautta. Kolmas peräkkäinen mitaliton kausi, koska viimeksi ollut noin pitkä putki?, tulossa luultavasti. Toisaalta, eihän sitä ikinä tiedä mitä tapahtuu.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Pidän kyllä tämän vuoden joukkueen kasaamista toistaiseksi paljon onnistuneempana kuin viime kaudella. Ei tällä varmaan kuuhun mennä ja voihan olla, että tällä ei mennä yhtään mihinkään, mutta pientä potentiaalia kuitenkin on. Kaikki hankinnathan onnistuvat hyvin harvoin.
Edelleenkin peräänkuulutan sitä pisteiden tekoon pystyvää yv-pakkia. Mistä sellainen löytyy ja onko sellaiseen varaa onkin jo ihan eri juttu. Yv vaan on menestymisen kannalta ihan helvetin tärkeää saada kuntoon ja ilman kunnon yv-pakkia se on todella vaikeata.
 
Samoin teki aiemmin myös Marko Rairama joka siirtyi myös Peliittoihin, sinänsä harmi etteivät vielä saaneet paikkaa HPK:sta, joka olisikin todellisuudella ollut aika utopistista. Ehkä muutaman Mestis kauden jälkeen napataan pojat kotiin?

Jos pojista johonkin on niin eiköhän se ovi Heinolasta käy tuttuun suuntaan.

Noin muuten Hämeenlinnassa on omiin silmiin sellanen jengi joka voi olla yllättäjä tai sitten totaalinen katastrofi. Sen verran löytyy kavereita kenellä on aikamoisia eroja kausien välillä. Saapi nähä miten käy, mielenkiintoista.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Harjoitusottelut alkavat pikku hiljaa lähestyä, ja ainakin Kultakeskus-turnausta täytyy (luonnollisesti) tulla itsekin areenalle ihmettelemään, ja ehkä myös Amur ja Kazan otteluita. Joka tapauksessa, katselin tuossa näin ollen Kerhon rosteria itsekin vähän enemmän sillä silmällä..

YV-pakkia jotkut vielä peräänkuuluttavat, mutta itse näen niin ettei tuohon kokoonpanoon vielä yksi tekijämies-luokan laiturikaan pahaa tekisi. Selkeä ykköslaituri kun puuttuu käytännössä kokonaan. Saarinen ja Santavuori ovat toki homman toimiessa molemmat samantyyppisiä, sellaisia kokolailla luotettavia noin 15 maalin ja noin 40 pisteen tekijöitä, mutta mitään ultimaattisia joukkueen menestyksen sateentekijöitä he eivät ole kumpikaan. Heille luontaisin rooli olisi olla se "tulituki" aivan siinä kärjen takana. Lisäksi laitureita ei määrällisestikään ole kuin 9 (toki esimerkiksi Kiilholma voi pelata laidassa aivan mainiosti vaikka sentteriksi onkin merkitty), eikä heistäkään ole sanottu että esimerkiksi Rendulic tulee edes pelaamaan paljoakaan. Aarniolta, Hongalta, Turtiaiselta ja Salliselta taas ei voi edellettää minkäänlaista "tulosvastuuta". Joten vieläkö mahtaisivat Kerhon perunat riittää laituriosaston selkeään ykköshankintaan VV:n jälkeen? Tarvetta olisi sen puoleen kyllä..

Enkä nyt missään nimessä olisi tällä laiturihankinnalla viemässä Rautiaisen näyttöpaikkaa kärkiketjuissa, vaan mielestäni Luomalalla voisi sitten olla riittävä paikka aloittaa kolmosessakin.. kunhan nyt pohdiskelen
 
Topnaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho ja Kulman Pojat
Ylivoima-pakista puhutaan kovasti ja sille saattaisi olla tarvettakin, mutta itse olisin kyllä sillä kannalla että harjoituskautta nyt ainakin kannattaa katsella melko pitkälle, miten nykyisistä potentiaalisista kavereista on realisoitumassa ja sitten hankkia tarpeen mukaan se ulkkari. Sikäli pakisto on potentiaalinen, että Tuulola on varma kaveri ja kärkipuolustaja vieläkin, Tuominen hankittu siihen Porselandin tontille ja potentiaalia löytyy, viime kevään yllättäjä Laakso MM-leireille saakka, omat pojat Alatalo ja Kärmeniemi, joko potentiaali heillä realisoituu, Selinin tuttuina yllätyskortteina Grönholm ja Mielonen ja viime kauden A-nuorten pronssijoukkueen pakistoa reservinä. Tuo pakisto voi olla oikeastaan ihan mitä tahansa, mutta itse uskon että vasta kesken kauden hankitaan pakki jos hankitaan.

Hyökkäyksessä on tällä hetkellä 14 ukkoa, kun Borna jätetään tästä laskusta toistaiseksi ulos. Näistä peräti kuusi (Viitaluoma, Piispanen, Kiilholma, Vänttinen, Paajanen, Leino) on senttereitä, joista alempien ketjujen ukot voivat pelata myös hyvinkin laitureina. Ainakin määrällisesti olisi hyvä kiinnittää Borna, jos on johtoa vakuuttanut, 15 hyökkääjää olisi ihan sopiva määrä kun junioreista voidaan rohkeasti nostaa edustukseen. Ykköslaituri on meikäläisen mielestä suht selvästi Jesse Saarinen, joka alkaa päästä huippukiekkoilijan arkeen ainakin viime kauden perusteella. On toki pieni floppi-mahdollisuus Jepelläkin, mutta onnistuessaan uskon että kaikkea ei vielä viime kaudellakaan häneltä nähty. Toinen samantapainen kortti on Tuomas Santavuori, jonka varmasti PataJaskakin hyvin tuntee. Itse kuulun ehdottomasti Marko Luomalan puolustajiin, erittäin hyvä maalineduspelaaja ja kova työntekijä, vaikkei puolustussuuntaan olekkaan mikään mestari. Rautiainen on potentiaalinen tapaus, kunhan saisi hieman voimaa ja jämäkkyyttä toimintaansa. Alaketjut on meikäläisen mielestä erittäin hyvässä kunnossa ja tunkua niihin on.

Mentäis jo!
 
Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Mielummin hommataan se pakki kuin joku laituri. Ja sen YV-pakin olisi syytä olla enemmän laukoja -tyyppiä kuin pelinrakentaja -tyyppiä, sillä mielestäni rakentavia pakkeja kerholla on riittämiin ( Tuulola, Tuominen, Laakso, Ylipaino..). Toivottavasti Alen ei läpäise tryouttia, sillä Nikkilällä ja Ylipainolla on potentiaalia kelpo tulokaskauteen. Itse laskisin heidät ohi jopa Kärmeniemestä.

Itse rakentaisin YV:t näin

Santavuori-Viitaluoma-Luomala
Tuominen-Tuulola

Saarinen-Piispanen/Vänttinen-Rautiainen/Rendulic/Vänttinen
Mielonen-Laakso

Viikon päästä hallille!

Uusien paitojen julkaisua odotellen...
 
Ralph

Jäsen
Ensi kaudella ylivoimalle:

Santavuori - Viitaluoma - Rautiainen
Saarinen - Piispanen

Siinä olisi häikäisevä ylivoimaviisikko, joka varmasti pyörittäisi peliä kokoajan vastustajan päädyssä vaikka viiden minuutin ajan, mutta eivät saisi yhtäkään laukausta aikaiseksi.

Ei kun, joku nuorempi laituri olisi kiva kouluttaa maalintekijäksi, nyt joukkue on täynnä enemmän pelintekijätyyppejä. Turtiainen? Honka? Rendulic? Leino?

Ja onko varmaa, että pelipaidat menee uusiksi? Vai tuleeko joku ihan pikkuriikkinen muutos vain?
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Ja onko varmaa, että pelipaidat menee uusiksi? Vai tuleeko joku ihan pikkuriikkinen muutos vain?

Kun itse asiaa keväällä tiedustelin, minulle ainakin kerrottiin lottopallon palaavan päälogoksi myös vieraspaitaan. Taannoin asiasta kirjoittelin myös tuonne pelipaitakeskustelun puolelle. Eiköhän Elomessuilla ja/tai harjoituspeleissä nähdä, oliko väite paikkansa pitävä.
 
Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
PAKKO saada yksi kappale profiilipuolustajaa. Toi Kerhon alakerta näyttää aika kamalalta. Kaikki on tällä hetkellä muutaman kortin varassa eli Tuomisen ja Laakson on noustava suuriin. Alatalon ja Kärmeniemen kehitys on nähty.
 
Sumutorvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja hyvä hoki sen kaikissa ilmenemismuodoissa
Alatalon ja Kärmeniemen kehitys on nähty.

Onko? Itsestäni jätkät näyttivät viimeisellä Rautakorven kaudella varsin lupaavilta. Tämän jälkeen kaksi vuotta Rindelliä ja kehittyikö silloin juuri kukaan? Katsotaan nyt miltä homma näyttää sitten kun on taasen treenattu sellaisen oikean valmentajan kanssa, jolla ei ole etuliitettä kiva.
 
Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Onko? Itsestäni jätkät näyttivät viimeisellä Rautakorven kaudella varsin lupaavilta. Tämän jälkeen kaksi vuotta Rindelliä ja kehittyikö silloin juuri kukaan? Katsotaan nyt miltä homma näyttää sitten kun on taasen treenattu sellaisen oikean valmentajan kanssa, jolla ei ole etuliitettä kiva.

Okei. Alataloon on vielä pieni luotto. Kärmeniemen pitäisi saada heti ensimmäisenä aika paljon voimaa runkoonsa.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Kyllä täältä on luottoa Alataloon sekä Kärmeniemeen. Sopivasti vastuuta ja kohtuullisen järkevä pelitapa, niin kyllä tästä vielä hyvä saadaan. Tosin hieman hirvittää se, että kun on sellainen tilanne pelissä, että johdetaan lopussa vaikka maalilla, niin ketä sinne Tuuskin kanssa laitetaan puolustamaan? Kai se siitä.

Hyökkäykseen ei tarvitse enempää pelaajia hankkia. Laakkonen/Sailio ainoa vaihtoehto. Sailiolle ei periaatteessa ole käyttöä, mutta on silti aina tervetullut ainakin minun Kerhooni. Laakkonen saa tulla jos ottaa hyvin alhaisen liksan.
 
Sumutorvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja hyvä hoki sen kaikissa ilmenemismuodoissa
Laakkonen saa tulla jos ottaa hyvin alhaisen liksan.

Kyllä siinä saa jonkin verrankin palkkoja alennella seuran kuin seuran kanssa kun on lähes koko kautta edeltävän valmistautumisajan omillaan. Varsinkaan kuntopuolella mies ei vaikuta miltään spartalaiselta itsekurin ruumiillistumalta.
 
lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Varsinkaan kuntopuolella mies ei vaikuta miltään spartalaiselta itsekurin ruumiillistumalta.
Tähän täysi sama tuli tuossa bongattua Laku lenkillä siellä Ahveniston ja hallin välimaastossa ja ei kyllä näyttänyt siltä että kyseessä olisi ammatilaiskiekkoilija. Kaveri on pyöristynyt aika hyvin kesällä kaksoileukakin löytyy.. Jos Laku meinattaian signata niin ottaisin eka jonkun try-outin lähinnä huonon kunnon takia.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
PAKKO saada yksi kappale profiilipuolustajaa. Toi Kerhon alakerta näyttää aika kamalalta. Kaikki on tällä hetkellä muutaman kortin varassa eli Tuomisen ja Laakson on noustava suuriin. Alatalon ja Kärmeniemen kehitys on nähty.

Tähän vahva sama. Vaikka sitä YV-pakkia ei löytyisi, niin joku fyysisempi profiili kaveri olisi poikaa, sillä alakerta on myös köykäinen mielestäni. Alatalon ja Kärmeniemen kohdalla on pieni ongelma, sillä kehitys on polkenut paikallaan pari kautta. Vaikka Selin voisikin viedä kavereita eteenpäin, niin tullaan ongelman ydinkohtaan, eli mitä tehdään sitten nuorimmille omille pojille (Nikkilä, Ylipaino, Eerola)? Vieläkö toivotaan kädet ristissä kehitystä vai painetaanko reset ja annetaan uusien kavereiden kokeilla? Itse olen sitä mieltä että Kärmäri ja/tai Alatalo jompikumpi tai molemmat Mestikseen vuokralle hakemaan isompaa vastuuta ja samalla uusia poikia sisään.
 
Desperaado

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Spurs
Tähän täysi sama tuli tuossa bongattua Laku lenkillä siellä Ahveniston ja hallin välimaastossa ja ei kyllä näyttänyt siltä että kyseessä olisi ammatilaiskiekkoilija. Kaveri on pyöristynyt aika hyvin kesällä kaksoileukakin löytyy.. Jos Laku meinattaian signata niin ottaisin eka jonkun try-outin lähinnä huonon kunnon takia.

hah :) Ai oli pyöristyny kesän aikana, mitenhän kehonkoostumismittauksessa foreverillä oli kuuleman mukaan paremmat tulokset kun aikoihin? Jopa jaloilla ei oo ikinä nostettu rautaa niin paljoa kyykystä kun tänä kesänä.. Niin ja täälähän samaisella salilla on reenannu koko kesän ja näyttää kyllä melko hyväkuntoiselta. En tiedä mistä päättelit huonon kunnon tähän samaan? En tiiä kenet Vesku Loirin oot nähny, mutta aika rankkaa paskaa tuntuu kyllä nyt olevan tämä teksti. Anteeksi vaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös