Hjallis Harkimo – piru vai nero?

  • 194 991
  • 713

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tämä keskustelu lähti toisen jäsenen kommentista, jossa näin oletettiin, joten perusteluni koskivat sitä. En toki väitä, että itse olisit niin sanonut..

Hyvä huomatakin ero. Itse esimerkiksi kummastelen, miten Timchenko voi ylipäätään olla Suomen kansalainen ja miten hän voi välttyä pakotteilta EU:ssa. Kritiikkini koskee siis henkilöä. Tämän takia ymmärrän 100 % EU-pankkeja, jotka eivät halunneet toimittaa Jokereille maksuliikennepalveluita, koska mm. epäilivät maksajan olevan todellisuudessa Timchenko.

Rahanpesu ja pakotteet eivät ole suoraan toisiinsa liittyviä asioita. Tämä keskustelu lähti pakotteista liikkeelle. Pankit ovat todella tiukkoja rahanpesun osalta, joten jos epäselvyyttä on, siihen varmasti puututaan, kuten kuuluukin.

Täysin totta.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Harkimoon takaisin. Harkimo on siis luvannut kertoa ensi kuun aikana, jatkaako Jokereissa. Satuin kuulemaan eilen pätkän jostain ohjelmasta, jossa Jolle Harkimo kertoi, ettei tiedä vielä asettuuko kansanedustajaehdokkaaksi, koska faijakaan ei tiedä. Faija Harkimo pohtii siis poliittista tulevaisuuttaan. Uskoisin, että vähintään ministeripesti tavoitteena, kenties seuraavassa Kokoomuksen puoluekokouksessa muutakin. EU:n ja USA:n välien viilentyessä Venäjän suuntaan ja suomalaisyritysten ollessa haluttomia Venäjän markkinoille (Harkimon viimeisin video), Jokerien omistus yhdessä USA:n pakotelistalla olevien kanssa tekee hallaa Harkimon pyrkimyksille.

Seura on myynnissä. Mutta kuka olisi valmis yhteistyöhön oligarkkien kanssa ja ennen kaikkea maksamaan omistaan edes hieman, jotta venäläisten ei tarvitse maksaa kaikkia? Ja kuka saisi Suomesta lisää liikevaihtoa, kun markkinat ovat koventuneet Jokereille? Valtionyhtiöt tai yhtiöt, joissa valtio käyttää merkittävää valtaa, tuskin ovat halukkaita lisäämään avokätistä panostustaan.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En missään nimessä kannata tai sympatiseeraa Putinin ja hänen lähipiirinsä toimintaa, mutta Jokerit on toimintana siitä aika kaukana.
KHL on pehmeän vaikuttamisen väline ja Jokerit antaa uskottavuutta kohelolle. Sitä kautta narrit on ihan ytimessä, vaikka mitään suoraa tukea Putlerin tekemisille ei ilmaista.

Mutta kuka olisi valmis yhteistyöhön oligarkkien kanssa ja ennen kaikkea maksamaan omistaan edes hieman, jotta venäläisten ei tarvitse maksaa kaikkia?
Kenellä on todella isoja liiketoimia Venäjällä?

Mä luulken, että narrit myydään kokonaan Venäjälle, se olisi loogisinta.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Jenkkien tulkintoja ei Suomessa ihan suoraan sovelleta. Suomen ja EUn perusteet ja pakotteiden alaiset toiminnat ja investoinnit on kerrottu alla olevassa linkissä. Siinä pakotteet rajataan pääosin sota- ja öljyteollisuutteen ja niihin liittyviin asioihin.

Missään välissä en ole ottanut EU-pakotteita puheeksi. Kyse on puhtaasti jenkkien omista OFAC-sanktioista, kuten kirjoitin ja linkit pistin. Toisin sanoen noiden EU-sanktioiden vetäminen mukaan on vähän kuin kaukalopallosta puhuminen lätkän sijaan: onhan niissä jotain samaa, mutta lätkän sääntökirjasta ei kannata hakea tulkintaa kaukalopallopeleihin.
 

hartzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toisin sanoen noiden EU-sanktioiden vetäminen mukaan on vähän kuin kaukalopallosta puhuminen lätkän sijaan: onhan niissä jotain samaa, mutta lätkän sääntökirjasta ei kannata hakea tulkintaa kaukalopallopeleihin.

En ihan saa kiinni ajatuksestasi tässä. Suomessa noudatetaan EUn ja Suomen pakoteohjeistuksia, ei USAn, joten en ymmärrä miksi halusit ne nostaa tässä yhteydessä esiin esimerkkinä tai miksi et pidä EUn ja Suomen säädöksiä relevantteina, kun keskustelu koskee Jokereita ja pakotteita.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
En ihan saa kiinni ajatuksestasi tässä. Suomessa noudatetaan EUn ja Suomen pakoteohjeistuksia, ei USAn, joten en ymmärrä miksi halusit ne nostaa tässä yhteydessä esiin esimerkkinä tai miksi et pidä EUn ja Suomen säädöksiä relevantteina, kun keskustelu koskee Jokereita ja pakotteita.
Toki esim. Nordea, jolla on konttoreita myös USA:ssa noudattaa OFAC-listaa, etteivät jenkit pahoita mieltään.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
En ihan saa kiinni ajatuksestasi tässä. Suomessa noudatetaan EUn ja Suomen pakoteohjeistuksia, ei USAn, joten en ymmärrä miksi halusit ne nostaa tässä yhteydessä esiin esimerkkinä tai miksi et pidä EUn ja Suomen säädöksiä relevantteina, kun keskustelu koskee Jokereita ja pakotteita.

Tietylle pakotelistalle päätyminen ei tarkoita sitä, että olisi varsinaisesti tehnyt mitään laitonta sen maan lainsäädännön mukaan, missä elää ja asuu. Toisaalta joku OFAC on siinä asemassa "markkinoilla", että vaikka paikallisen lainsäädännön mukaan se ei pakota paikallisia toimijoita tekemään mitään, on tilanne de facto toinen. Vaikka EU:n pakotteita ei rikkoisi, saattaa jenkkien listalle päätyä. Ja vaikka jenkkien listalle päätyminen ei itsessään olisi millään tavalla laitonta esiimerkiksi Suomen lainsäädännön näkökulmasta, seuraamuksia tulisi aivan varmasti: se käytännössä pakottaa tiettyjä tahoja toimimaan sen jenkkilainsäädännön mukaisesti, sillä toinen toimintatapa katkaisisi "vähän turhan monta bisnestä". Toisin sanoen joku OFAC-listan määritelmä ei välttämättä itsessään ole laitonta, mutta yksikään sitä noudattava taho ei listalle päätymisen jälkeen leiki kanssasi jos tuomasi anti lafkalle ei ole negatiivisia vaikutuksia selvästi suurempi.

Jos tähän tarvitaan lähteistys ja/tai lisää jotain, niin katsotaan aikaisintaan viikonloppuna.
 

Kaljuenkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Miehitetty
Oman käsitykseni mukaan Hjallis oli omanlaisensa nero Jokerit-aikakautensa alussa, mutta hänen ahneutensa yhdistettynä mielenkiinnon kohteen muuttumiseen johti siihen, että hänestä on tulossa piru, jonka toimet vievät Jokerit tuhoon.

Nykyinen taloudellinen meno ei voi jatkua ja kun taskut menevät kiinni, niin nykyjokerien laulut loppuvat siihen.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olis kyllä upea juttu tuo, saatais lisää poliittista näkökulmaa jääkiekon seuraamiseen.

Jatkossa siis... 15 % kiekkoa, 45 % politiikkaa ja 40 % propagandaa (=poliittista bullshittiä!).
 

Asenne01

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokerit
Tiedotustilaisuus klo 15.45. Tuskin siellä Jokereiden myynnistä ilmoitetaan mutta varmaan antaa suuntaviivaa mitä Hjallis meinaa jatkossa tehdä.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tiedotustilaisuus klo 15.45. Tuskin siellä Jokereiden myynnistä ilmoitetaan mutta varmaan antaa suuntaviivaa mitä Hjallis meinaa jatkossa tehdä.
No eipä antanut, ei puhu mitään uusista kuvioista. Jotenkin en usko puolueeseen, kannatus ei riittäisi edes sinisten tasolle. Saa nähdä, miten siniset liittyy tähän, vai liittyykö mitenkään. Tuolla ryhmällä ei yksin ole tulevaisuutta ek-vaalien jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Hjallis ilmotti juuri luopuvansa Jokereista ja myyvänsä oman osuutensa pois.

Edit: siis YLE ykkösaamussa 21.4.2018
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hjallis myy Jokerit. Uutta suomalaista omistajaa etsitään, ja prosessi on tarkoitus saada maaliin ensi kauden alkuun mennessä.

Tämä Ykkösaamussa.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Uskaltaako tuohon kukaan tarttua, vai onko uusi "suomalaisomistaja" joku Rotenberg- niminen tai vastaava? Mulla ei tule kyllä mieleen ketään, joka uskaltaisi tuohon "bisnekseen" lähteä. Mielenkiintoisia aikoja.
 

DR_J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat, HJK
Hjallis myy Jokerit. Uutta suomalaista omistajaa etsitään, ja prosessi on tarkoitus saada maaliin ensi kauden alkuun mennessä.

Tämä Ykkösaamussa.
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Kukaan suomalainen liikemies ei tule Jokereihin rahojaan kaatamaan, sillä takaisin ne eivät tule ikinä. Ostajan löytäminen ulkomailtakaan ei liene helppo tehtävä.
 

rasmus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Pool, Konalan Pallo
Onkohan ehtona, että uusi omistaja on suomalainen?
Joko on Selänteen vuoro olla uuden omistajan keulakuvana?
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Kukaan suomalainen liikemies ei tule Jokereihin rahojaan kaatamaan, sillä takaisin ne eivät tule ikinä. Ostajan löytäminen ulkomailtakaan ei liene helppo tehtävä.
Teemu Selänne voisi olla yksi varteenotettava ostajaehdokas..
 

cheap_shot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Jokerit, KäPa, Liverpool
En usko Teemulla olevan mitään mielenkiintoa nyky "Jokereita" kohtaan, sehän se syykin taitaa olla miksi paitaa ei ole jäädytetty.

Kiitän Harkimoa liiga-vuosista, ryssille myymistä nyt tuskin voi antaa ikinä anteeksi.
 

Chespa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Jää-Ahmat & HPK
Nyt on kyllä mielenkiintoista. Hjallis on joukkueen ostettuaan ollut aina erittäin näkyvä osa Jokereita. Kellekkään ei ole ollut epäselvää kuka Jokerit omistaa. Tykkään muutenkin Hjalliksen suorapuheisesta tyylistä ja myös vähän siitä kuinka paljon se ärsyttää muiden joukkueiden faneja. Vaikea tosiaan uskoa, että joku suomalainen ottaisi bisneksen itselleen. Veikkaan Kiina/Venäjä akselia ja Teemu Selänne keulakuvaksi.
 

Tuamas

Jäsen
Tässähän olisi vaikka jollekin isolle rakennusliikkeelle hyvä väli, koska omistukseen lienee niputettavissa hyvät korruptioprojektit palkinnoksi.

Aivan kuten Rotenbergeilläkin. Toki sitten pitää olla riittävän nopea hyödyn realisoinnissa, ennen kuin Putinin intressit muuttuvat.
 

-Ville-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin Jokerit 1967-2014 & 2023> | Leijonat | Nato
Vaikea nähdä aidosti suomalaista enemmistöomistusta. Paperilla se lienee mahdollista, siis samaan tapaan mitä tälläkin hetkellä, että kiiltokuvana toimii suomalainen lärvi mutta rahoitus ja todellinen valta tulee Putinin lähipiiristä osana venäläistä politiikkaa.

Jos samaan syssyyn tapahtuisi venäläisten puolesta tapahtuva seurasta luopuminen siten että seura jättää nykyisen ryssäliigansa, ryssäomistajansa sekä Harkimon niin, että koko 100% seurasta myytäisiin suomalaiselle taholle joka peluuttaa seuraa kotimaan sarjassa niin sitten olisi kiven kova stondis.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös