Olipas taas viihdyttävä naisten ampumahiihtoviesti. Siinä missä hiihdossa erot ovat pieniä ja tulokset varsin ennustettavia, ampumahiihdossa erot ovat suuria ja sijoitusten vaihtelu vähintään kilpailun sisällä suurta.
Ei ole epäilystäkään siitä, että hiihtäjät ovat hiihtourheilijoina kovempia kuin ampumahiihtäjät. Ampumahiihdossa näkee yleisesti, että reilustikin yli kymmenen sekunnin eroja otetaan hiihtämällä kiinni kahden kilometrin matkalla. Hiihdossa tällainen on äärimmäinen poikkeus.
Juuri vaihtelevan tason, ammuntaan liittyvän yllätyksellisyyden ja henkisen paineen merkityksen vuoksi ampumahiihto on kuitenkin selvästi hiihtoa viihdyttävämpää. Hankin mahdollisuuden katsoa hiihtoa, mutta hukkaan meni hiihdon osalta hankinta. Katson ampumahiihtokisat, mutta hiihtoa vain silmäilen.
Absoluuttinen taso ei määritä muunkaan urheilun viihdyttävyyttä ja katsojaystävällisyyttä. Luulen että useimpien suomalaisten mielestä nuorten jääkiekon MM-kilpailut olivat viihdyttävämpää seurattavaa kuin ovat miesten. Suuria virheitä, tilanteen vaihteluita, enemmän tilaa. Olkoonkin, että nuorten pelin taso on ammattilaisten mielestä heikompi, niin katsojan silmiin se kuitenkin näyttää enemmän urheilulta kuin viimeiseen saakka hiottu miesten shakinpeluu.
Usein naistennistä on mukavampi katsoa kuin miesten syöttökilpailua. Miesten peleissä on raivostuttavaa katsella loputtoman pitkää syöttöön valmistautumista, koska sen jälkeen peli katkeaa lyhyeen.
Lentomäkihyppäämisen seuraaminen on paljon mielenkiintoisempaa kuin normaalimäen, koska lentomäessä huippujenkin välille tulee yhdellä hypyllä suuria eroja.
Huippu-urheilu tappaa itsensä liialliseen täydellisyyteen. Katsojat kaipaavat vaihtelua ja yllätyksellisyyttä. Viimeiseen saakka hiotut huippusuorittajat eivät tällaista yllätyksellisyyttä tarjoa.
