Mainos

Hiihtokausi 2016–2017

  • 115 551
  • 704

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tjaah, maikkarin mäkyhyppylähetykset on ainakin ollut täyttä tuskaa seurattavaksi. Toni Niemistä kauheampaa kommentaattoria ei voi olla. Eikä se selostajakaan mitään tajua.
Minä en pidä MTV:n mäkikaksikkoa yhtään pöllömpänä. Onhan heille sattunut pahojakin virheitä (etenkin se surullisenkuuluisa kymmenen vuotta sitten mäkiviikolla tapahtunut Ahosen ja Jandan tasapelin julistaminen Jandan voitoksi pisteellä...), mutta verrattaessa Hänniseen ja Nikuseen Uotila ja Nieminen kuulostavat suorastaan ihanilta. Heitä sentään kisat kiinnostavat, toisin kuin Hoopia ja etenkin Nikusta, joiden leipääntyneisyys tulee selvästi esiin.

Ja onhan tässä mukana vähän Ahonen-nostalgiaa, se pitää myöntää.

Meinasinpas taas kerran ; ) tippua tuoliltani kun luin ohjelmatietoja koskien YLEn selostajavalintaa hiihdon Suomen cupin avauksessa lauantaina. Jarmo Lehtinen! missä on Eskola, maan ylivoimainen ykkösselostaja, varsinkin hiihtolajeissa, onko tuhma poika passitettu nurkkaan lopullisesti? Lehtinen on aivan onneton sekoilija, varsinkin jos joutuu hoitamaan hommaa yksin. Voe voe, sanoisi V huovinen.
Siis Lehtinenhän on aivan loistava hiihtoselostaja. Puheen rytmitys, asiantuntemus, historiatieto ja tarinankerronta onnistuu Jarmolta tanssin lailla. Jos Lehtinen korvaa Suomisen TV:n hiihtoselostajana, niin Ylelle iso peukku. Suomisen voi laittaa mixed zonelle haastattelemaan hiihtäjiä (missä on oikeasti hyvä), mutta hyväksi hiihtoselostajaksi hänestä ei ole.

PS: Eskola nyt ei ole hiihtoa yli kahteen vuoteen selostanutkaan. Sen sijaan hän hoitaa tälläkin kaudella ampumahiihdot.
 
Huomenna hiihdon Suomen Cup Vuokatissa. On tätä jo vähän odotettukin, tulee mielenkiintoinen kausi MM-kotikisoineen.
Aika moni maajoukkueen hiihtäjä on poissa, kun on Espanjan leirit.
Naisten sprintissä on mukana mm. Anne Kyllönen, Mona-Liisa Nousiainen ja Laura Mononen, mutta muut huiput on poissa.
Miesten sarjassa Ville Nousiainen, Martti Jylhä, Anssi Pentsinen, Toni Ketelä, Joni Mäki, Ristomatti Hakola, Matias Strandvall, Lauri Vuorinen, Ari Luusua.
Sunnuntaina siis viestit.

Matti Heikkinen sanoi avaavansa kilpailukauden vasta Rukan maailman cupissa.
 

Oldtimer

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoRe, Rops, TPS (kiekko/futis)
....Siis Lehtinenhän on aivan loistava hiihtoselostaja. Puheen rytmitys, asiantuntemus, historiatieto ja tarinankerronta onnistuu Jarmolta tanssin lailla. ...
Olen seurannut/kuunnellut hepun horinoita kolmisenkymmentä vuotta, tästä "loistavuudesta" demonstraatio ihan kohta tarjolla. Hepun lauseet pätkivät, ajatus pomppii.....tosin TV antaa mahdollisuuden olla hiljaakin, saa nähdä osaako hyödyntää tilannetta, toivottavasti.
 

H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Siis Lehtinenhän on aivan loistava hiihtoselostaja. Puheen rytmitys, asiantuntemus, historiatieto ja tarinankerronta onnistuu Jarmolta tanssin lailla. Jos Lehtinen korvaa Suomisen TV:n hiihtoselostajana, niin Ylelle iso peukku.

Itse suhtaudun Lehtiseen äärimmäisen epäluuloisesti selostajana. Tämä johtuu traumasta jonka sain useampi vuosi sitten kun Lehtinen selosti jotain futiksen arvokisoja. Sen sijaan, että Lehtinen olisi puhunut maalista, hän puhui aukosta. Keskitys aukolle. Pallo aukolle. Aukolla on hässäkkää. En ole voinut antaa tätä anteeksi.

Tänään Suomen cupin lähetyksessä Lehtinen puhui jotain aukosta, josta joku hiihtäjä ohitti hienosti. Tuli kylmät väreet, eikä kutkuttavan hyvällä tavalla.
 
Tulevan Suomen cupin osalta voidaan sanoa myös, että viime vuosina joukkuekisaa hallinnut Hämeenlinnan hiihtoseura saa varteenotettavan haastajan Oulun hiihtoseurasta, sillä pitkään B-maajoukkueessa oleillut Marjaana Pitkänen liittyy Oulun hiihtoseuraan ja mitä tekee Vuokatti Ski Team Kainuu, joka näyttää myös vahvistuneen naisten puolella.

Miesten puolella Vuokatti näyttäisi olevan ennakkosuosikki, mutta kyllä Vantaan Hiihtoseuran pitäisi kyetä haastaamaan ja miksi ei myös Kouvola ja myös Jämi on vahvistunut, kun USA:n mestari Aku Nikander on liittynyt seuraan.

...ja näinhän siinä sitten kävi että OHS otti ja voitti kisan...ja myös miehissä Vuokatti joutui taipumaan ilman ykköstykkejään ja jäi vasta seitsemänneksi kovatasoisessa kisassa, jossa voitto ratkesi vasta loppukiritaistelussa, kun Jämin Jänteen Risto-Matti Hakola kiri viimeisellä 2km lenkillä 27s kiinni ja meni loppusuoralla vielä ohi. Kouvola oli 2. ja Vantaa ilman Heikkistä 3.
 

Toppeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Pelicans
Mites miesten hiihto tänä vuonna suomalaisten osalta. Matti Heikkisen pitäisi olla kova ja Iivo Niskasen myös, jos pysyy terveenä. Millainen lienee Jauhojärven kunto? Nousiaisella jatkuu näköjään selän kanssa kamppailu. Keltäs muulta tässä jotain voidaan odottaa maailmancupin tasolla? Lehtonen, Hakola ja Hyvärinen. Osaako joku kertoa, miltä heidän tilanne näyttää? Onko tulossa uusia nuoria?
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ruotsalaiset panostavat sankoin joukoin Lahden kisoihin, sillä moni huippu olisi jäämässä pois Tour De Skiltä. Varmasti pois jäävät Charlotte Kalla ja paluun tekevä Johan Olsson, sen sijaan Ida Ingemarsdotter ja Stina Nilsson pitävät osallistumistaan epävarmana, mutteivät ole vielä tehneet lopullista päätöstä.

Ymmärrettävät päätökset kyllä kaikilta. Olsson ja Kalla ovat pärjänneet arvokisoissa hyvin tällä taktiikalla, ja Nilsson ja Ingemarsdotter eivät kykene taistelemaan Tourin kärkisijoista, eli on järkevämpää satsata täysille MM-kisoihin.

Tästä tulikin mieleeni, että olympiavuosina Touria ei mielestäni tarvitsisi järjestää. MM-vuosina se nyt menee, koska MM-karkelot eivät ole niin iso juttu kuin olympialaiset ja TDS:n kisaaminen kerran vain neljässä vuodessa veisi kisoja pois Keski-Euroopasta. Lisäksi tuollaisella syklillä kiertue jäisi jonkinlaiseen pimentoon, eikä nykyisenkaltainen perinne loppunousuineen säilyisi.

http://www.kestavyysurheilu.fi/hiihto/14379-ruotsalaishiihtajat-jattavat-tour-de-skin-valiin-suurella-joukolla
Linkki Kestävyysurheilu-sivuston uutiseen asiasta.
 
Täytyy kuitenkin muistaa, että eri lajeissa arvostetaan eri asioita. Vaikkapa alppihiihdon puolella ei muisteta MM-voittajia vaan cupin voittajat keräävät sen gloorian. Tätähän Suomessa ei olla koskaan ymmärretty.

Juurikin näin. Suomessakin on vielä vanhoillinen käsitys arvokisojen merkityksestä. Maastohiihdossakin maailmancuppia pidetään jo nykyään monissa piireissä arvokkaampana asiana kuin arvokisoja. ..ja onhan se urheilullisesti paljon kovempi juttu kuin jonkun yhden kisan voittaminen(vrt. viime mm- kisojen 10km vapaa, missä lumisade sotki koko kisan).

Nyt olisi Krista Pärmäkoskella monipuolisena hiihtäjänä hyvä tilaisuus tehdä peliliike ja hyökätä mc kokonaiskisan voittoon Lahden sijaan, kun ruotsalaiset perinteisesti keskittyvät Lahteen ja norjalaisilla on mitä on.
 
Tuolla Kestävyysurheilu.comissa oli joku aika sitten uutinen, että todellakin mm. Rovaniemen Suomen Cupissa ja Oloksen kisoissa on pätkiä, joissa on sallittua edetä vain vuorohiihtoa tai ylämäessä haarakäynnillä. Olisi voinut olla tämä sääntö käytössä jo Vuokatissa. Jotenkin surullista katsottavaa, kun pitovoiteilla hiihtävillä ei ollut mitään mahdollisuuksia perinteisen tyylin kisassa.
 
Mites miesten hiihto tänä vuonna suomalaisten osalta.

Tänään Oloksen kansainvälisissä tykkikisoissa perinteisen sprintissä suomalaisille kaksoisvoitto, kun maajoukkueen ulkopuolelta sivakoinut Ari Luusua otti yhdessä Anssi Pentsisen kanssa kaksoisvoiton. Taakse jäi mm. Kazakstanin hiihtosuuruus Alexey Poltoranin.

Iivo Niskanen on kovassa kunnossa ja voi yksittäisessä perinteisen kisassa tehdä mitä vaan mm. seuraavassa Rukan 15km:llä. Kannattaa laittaa vedonlyöntiin, jos sellainen on mahdollista. Matti Heikkinen on vähän monipuolisempi hiihtäjä ja pystyy myös vapaalla ja on mc:ssa merkittävämpi tekijä. Muista en ihan kärkeen usko, sprintissä on useitakin mahdollisuuksia.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Iivo Niskanen on kovassa kunnossa ja voi yksittäisessä perinteisen kisassa tehdä mitä vaan mm. seuraavassa Rukan 15km:llä. Kannattaa laittaa vedonlyöntiin, jos sellainen on mahdollista. Matti Heikkinen on vähän monipuolisempi hiihtäjä ja pystyy myös vapaalla ja on mc:ssa merkittävämpi tekijä. Muista en ihan kärkeen usko, sprintissä on useitakin mahdollisuuksia.

Se on muuten jännää, että marraskuun alussa näitä kovakuntoisia tai elämänsä kunnossa olevia on aina iso liuta, mutta joulukuun alussa aika paljon vähemmän, kun kello kertoo totuuden. Nytkin eri lähteistä on saanut kuulla, että Iivo Niskanen on elämänsä kunnossa, Heikkinen on elämänsä kunnossa, Petter Northug on kovemmassa kunnossa kuin vuosiin, Sundby on vielä viime vuottakin kovemmassa fyysisessä tikissä, Ustjugov on kuulemma valmis voittamaan maailmancupin kokonaiskisan, Belov on rikkonut Legkovin testiennätyksiä Venäjän maajoukkueessa ja Ruotsin maajoukkueellakin on kuulemma kaikki mennyt suunnitelmien mukaan.

Esimerkiksi Niskasen piti olla vuosi sittenkin todella kovassa kunnossa, mutta ei tuo tuloksissa näkynyt. Jauhojärvi hehkutti vuosi sitten kotimaan katsastuskisoissa hiihtäneensä kv-vauhtia, mutta itse maailmancupissa tuota vauhtia ei ollut nähtävissä.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Se on jo nyt selvää, että Aikku Saarinen on tehnyt kunnon comebackin mammalomalta. Tänään Oloksen perinteisen vitosella hän oli kisan kolmas ja toiseksi paras suomalainen jättäen taakseen maajoukkuehiihtäjistä Monosen, Kyllösen ja Roposen. Kilpailun voitti Puolan Kowalczyk ja kakkoseksi hiihti Pärmäkoski. Maajoukkuehiihtäjistä Kerttu Niskanen ei osallistunut kilpailuun.
 
Tuo on kyllä yllätys, miten Saarinen on ollut noin hyvässä vauhdissa. Perinteisestihän kyllä äitiyslomalta palanneet hiihtäjät on hyvin pärjänneet. Positiivinen juttu, parempihan se on että Saarinen on hyvässä kunnossa, eikä jossain sijoilla 20 tai 30.
Suhteellisen kauas kuitenkin Saarinen, Kyllönen, Mononen ja Roponen jäivät Kovalczykistä 4,4 kilometrin matkalla, 26-33 sekuntia.
 

Milanja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Se on jo nyt selvää, että Aikku Saarinen on tehnyt kunnon comebackin mammalomalta. Tänään Oloksen perinteisen vitosella hän oli kisan kolmas ja toiseksi paras suomalainen jättäen taakseen maajoukkuehiihtäjistä Monosen, Kyllösen ja Roposen. Kilpailun voitti Puolan Kowalczyk ja kakkoseksi hiihti Pärmäkoski. Maajoukkuehiihtäjistä Kerttu Niskanen ei osallistunut kilpailuun.

Nämä naisten kisan tulokset jätti vähän kaksjakoisen fiiliksen; Onko Kowalczyk oikeasti kovassa kunnossa, (viime kaudella ei ollut) siis niin kovassa, että pystyisi haastamaan esim. Björgenin ja Wengin ym? Jos on, niin Pärmäkoskella on silloin mahikset heti alkukaudesta mihin tahansa, koska jäi tänään vain 9 sekkaa Justynasta, ja jos matka olisi ollut pidempi, mikä yleensä sopii Kristalle paremmin, olisi hän todennäköisesti saanut Justynan kiinni. Eivätkä muutkaan maajoukkuenaiset nyt tuhottoman kauas jääneet, mutta olisiko esim Saarisen ero kärkeen ollut minuutin verran, jos parhaat norskit olisivat olleet mukana vai ei, kas siinäpä kysymys, johon saadaan sitten Rukalla vastaus.

Miesten kisa taas antoi hieman huolestuttavamman kuvan kokonaisuudesta. Onneksi kaksikko Heikkinen/Niskanen oli tästä pois, niin toivoa on vielä.
En usko että miesten kisassa nähtiin tänään läheskään kansainvälisen tason vauhtia, valitettavasti. Ari Luusua on nostanut tasoaan, se on ilokseni todettava.
 
Viimeksi muokattu:

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk

Milanja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mielenkiintoiset sprintit Rovaniemellä. Mari Laukkanen sekä Krista olivat vakuuttavia, R-L Roponenkin aiempaa sähäkämpi, mutta en silti usko että ihan kv-finaalivauhtia vielä mentiin.
Ja ihan sivuhuomautuksena; Anne Kyllösestä ei kyllä varmaan koskaan tule kunnon huippuhiihtäjää, hän on mielestäni asenteeltaan ja kunnianhimoltaan kaikkein pehmein naishiihtäjistä.

Miesten puolella RM Hakola jatkoi vakuuttavia otteitaan, Martti Jylhä bravuurimatkallaan vielä aivan jäässä ja kohmeessa, Strandvallista ei koskaan tiedä, hän saattaa menestyä hyvinkin mc:ssä, mikäli pysyy pystyssä, raamikkuudestaan hänellä on varmasti hyötyä.
 

Pekkis

Jäsen
Laukkasen upeiden hiihtojen siivittämänä aloin ajatella jo Lahden viestijoukkuetta. Olisiko viestin kaksi viimeistä osuutta kaksikon Mäkäräinen/Laukkanen heiniä? Kaisasta ei ankkuria saa tekemälläkään, mutta Mari onkin sitten jo toinen juttu. Pärmäkoski toiselle osuudelle ja Kerttu avaamaan? Roponen, Kyllönen ja Mononen sitten reservissä. Aikku katselee näitä kisoja ihan siinä lähellä, uuden upean kotinsa lämmössä. Erittäin mielenkiintoinen tilannehan tässä on syntymässä.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Yhtään väheksymättä Marin eilistä suoritusta on aika monella tainnut lähteä jutut vähän laukalle, kun ne hiihto vs ampumahiihto -sodat ovat taas nousseet esiin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että vapaan sprintti on jo pitkään ollut Suomen naisille niitä huonoimpia matkoja ja alkukausi on aina alkukautta.

Hyvä juttu toki, jos Mari on löytänyt vanhan vireensä. Symppistyyppi kun on.
 

Salama44

Jäsen
Suomen cupin hiihdoista tässä vaiheessa ei kannata tehdä kovin suuria johtopäätöksiä MM-viestijoukkuetta ajatellen. Maailmancup näyttää sen todellisen tason mikä se on.

Kisojen alla ja kisoissa oleva kunto on ratkaisempaa kuin se mikä se on 3 kuukautta ennen kisoja Suomen cupissa.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Yhtään väheksymättä Marin eilistä suoritusta on aika monella tainnut lähteä jutut vähän laukalle, kun ne hiihto vs ampumahiihto -sodat ovat taas nousseet esiin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että vapaan sprintti on jo pitkään ollut Suomen naisille niitä huonoimpia matkoja ja alkukausi on aina alkukautta.
Sekä sen, että Laukkanen on ex-nuorten maailmanmestari vapaan sprintissä ja maailman cupissakin ollut monesti ko. matkalla paras suomalainen.

Kukas muuten tämä Ylen kommentaattori on? Lupailee jo Niskaseselle menestystä maailman cupissa. Kyllähän Iivo tänään ylivoimainen oli, mutta meneekö vähään överiksi kommentit "Ivo lähtenyt kokeilemaan vauhtia millä voitetaan maailman cupeja"? Kun voittaa kansallisen kisan 44 sekunnilla.

No toivottavasti on iskussa Rukalla.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Laukkasen upeiden hiihtojen siivittämänä aloin ajatella jo Lahden viestijoukkuetta. Olisiko viestin kaksi viimeistä osuutta kaksikon Mäkäräinen/Laukkanen heiniä? Kaisasta ei ankkuria saa tekemälläkään, mutta Mari onkin sitten jo toinen juttu. Pärmäkoski toiselle osuudelle ja Kerttu avaamaan? Roponen, Kyllönen ja Mononen sitten reservissä. Aikku katselee näitä kisoja ihan siinä lähellä, uuden upean kotinsa lämmössä. Erittäin mielenkiintoinen tilannehan tässä on syntymässä.

No vähän on lähtenyt mopo laukalle. Eilinen sprintti oli alimittainen ja helpossa maastossa, joten sen perusteella Lahden viestipaikkojen spekuloiminen on kyllä lapsellista touhua. Eiköhän ne näytöt viestiä ajatellen anneta normaalimatkoilla ja kovasti epäilen Laukkasen kykyä vastata maajoukkuenaisten vauhtiin. Ja oikeastaan näille ampumahiihtäjille on aika vaikeaa löytää kisakalenterista sopivaa paikkaa edes näyttää vapaan normimatkojen vauhtiaan suhteessa maastohiihtomaajoukkueeseen.
 

Pekkis

Jäsen
No vähän on lähtenyt mopo laukalle. Eilinen sprintti oli alimittainen ja helpossa maastossa, joten sen perusteella Lahden viestipaikkojen spekuloiminen on kyllä lapsellista touhua. Eiköhän ne näytöt viestiä ajatellen anneta normaalimatkoilla ja kovasti epäilen Laukkasen kykyä vastata maajoukkuenaisten vauhtiin. Ja oikeastaan näille ampumahiihtäjille on aika vaikeaa löytää kisakalenterista sopivaa paikkaa edes näyttää vapaan normimatkojen vauhtiaan suhteessa maastohiihtomaajoukkueeseen.

Olet sinä kyllä huikea kaveri...:)

Mitä tulee tohon kisakalenteriin, niin kaikki mahdollinen tehdään sen eteen, että Suomi saa kotikisoissaan naisten viestiin parhaan mahdollisen joukkueen kasaan. Erittäin vahvasti uskon tähän.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Olet sinä kyllä huikea kaveri...:)

Mitä tulee tohon kisakalenteriin, niin kaikki mahdollinen tehdään sen eteen, että Suomi saa kotikisoissaan naisten viestiin parhaan mahdollisen joukkueen kasaan. Erittäin vahvasti uskon tähän.

Laukkasen viestipaikkaan? Viime vuosinahan tilanne on ollut se että Mäkäräinen on vapaan tyylin normaalimatkoilla ollut jotakuinkin samantasoinen menijä kuin parhaat erikoisnaisemme, esimerkiksi Roponen. Laukkanen ei niinkään ole ollut noissa kisoissa mukana toisin kuin Mäkäräinen mutta ampumahiihdossa on ollut selkeästi Kaisaa huonompi hiihtäjä.
Jotta Laukkasta voitaisiin spekuloida mahdollisena viestihiihtäjänä, hänen joko pitäisi osallistua muihinkin hiihtokisoihin kuin sprinttiin tai vähintäänkin ampumahiihdossa näyttää olevansa Kaisan tasoinen hiihtäjä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös