Kynä kirjoitti:
Eniten ärsyttää tuo Virpi Kuitusen dissaaminen, vainojoukon tulenkantajana kovasti muuten arvostamani urheilumies/-nimimerkki Hannes_Ko. En tosiaankaan halua tehdä tästä ketjusta mitään doping-väittelyketjua, mutta silti minua kiinnostaa, mistä inhosi/vihasi/häpeäsi Kuitusta kohtaan kumpuaa?
Kaivakaa nessupaketit esiin, nyt tulee lauantai-illan kunniaksi sydäntä särkevää tekstiä.
Niin, mikähän voisi olla häpeän/inhon/vihan syy? Yritän enemmänkin olla välinpitämätön Kuitusta kohtaan, en niinkään vihamielinen. Mutta se on kovin vaikeaa. Tahtoisin iloita Kuitusen loistavista suorituksista, mutta se ei ole mahdollista. Kaisa Variksen kohdalla on kyse aidosta inhosta ja vihasta hänen tekemäänsä tekoa kohtaan. Virpille olen antanut anteeksi, mutta objektiivinen suhtautuminen on vaikeaa.
Lahdessa 2001 yksi kaikkein suurimmista suosikkiurheilijoistani Jari Isometsä kärysi. Hän oli juuri saavuttanut uransa upeimman palkinnon takaa-ajon hopean muodossa. Muistin silloin monet pettymykset, erityisesti Ramsaun 1999. Kun minulle yhdentekevä Mika Myllylä hiihti takaa-ajossa hiihtokuninkaaksi, Jari taisteli armottomasti pronssista. Ei riittänyt. Sen suurempaa adrenaliinikuohua en ole kokenut. Ja sitten Lahden liikuttavan hopean (ja sitä edeltännen itkuisen nelossijan) jälkeen Jari kärysi.
Se oli kova paikka, VAIKKA sitä muka tiesi, että vilunkia on käytetty ja tullaan käyttämään. Silti, se oli kaameaa. Katsoin ensimmäistä kertaa hiihdon arvokisoja omassa asunnossa. Samalla kun olin irtautunut lapsuuden kodista, minulta riistettiin myös lapsuuden sankari. Val Di Fiemmen ja Albertvillen sankari, rehellinen Lapin mies, jonka edellä vain Seppo Räty ja Samuli Vasala loistivat.
Kuin tilauksesta siihen tyhjään tilaan hiihti Virpi, takaa-ajon maailmanmestari. Ennenkokematon suoritus oli nousta voittoon sen jälkeen, kun uunta kisassa näytti jo pikemminkin alas päin. Se oli mieletöntä. Kaikki, jotka sitä kisaa televisiosta katsoivat, muistavat Pekka Vähäsöyringin huuhdon. Taisin huutaa minäkin. "Kiitos Virpi, kiitos Suomen naiset." En minä silloin tiennyt, että Vähäsöyrinki huusi siinä omaa pelkoansa ulos.
Pari viikkoa myöhemmin... niin.
Lasken tämän inhimilliseksi puutteekseni. En vain pysty pääsemään irti niistä muistoista.
Meillä on kaunis, fiksu ja ylivoimainen suomalaisurheilija, enkä pysty iloitsemaan, vaan pelkään, jännitän, vihaan ja suren.
Virpi valehteli, kun oli jäänyt kiinni. Ne jotka nyt käyttävät, valehtelevat hekin, mutta ymmärrän heitä paremmin. Tällä yritän perustella itselleni anti-kuituslaisuuttani, vaikka se on loogisesti ontuva perustelu.
Anteeksi siis pikkumaisuuteni, mutta tämän ylevämpään minusta ei ole. Olen myös sovinisti, kun mietin, että pojat ovat poikia, mutta kangasniemen tytön istuminen tippa suonessa on paljon vakavampaa.
Mitalit sinänsä eivät ole edes olleet minulle kovin tärkeitä. Suurimmat suosikit ja elämykset löytyvät aivan muualta. Samuli Vasala on hyvä esimerkki. Jonkun urheilijan pitkä tie, kehittyminen pm-kisoista pistesijoille MM-kisoissa on paljon palkitsevampaa, kuin Samppa Lajusen kolme olympiakultaa vähän päälle kakskymppisenä. Siksikään minun ei ole "pakko" iloita Virpin suorituksista.
