Mainos

Hiihdon harrastajat Jatkoajassa

  • 242 414
  • 1 392

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Vaikka rakastankin hiihtämistä, maistuu myös juoksu sillä lailla riittävästi, ettei ole hengenhätä ladulle. Katsotaan jahka Petikko aukeaa jollain järkevänmittaisella pätkällä.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tonne Oittaalle viime vai toissa syksynä eksyin "ensimmäisellä viikolla" kun se oli avattu ja siellä tuli omin silmin todistettua että kyllä sitä laturaivoa on ihan oikeasti olemassa. Siellä aikuiset miehet ohittelivat lapsia, vanhuksia ja hitaampia ja huutelivat jotain "***** ###### *******!!!!"

Silloin kyllä päätin, että ihan niin innokas en ole että tota skeidaa jaksaisi toista kertaa enää nähdä.

Onneksi myös tekojäät ovat pk-seudulla auenneet, itse taidan odottaa Petikon aukeamista ja sitten voisin pistää hiihtokauden käyntiin itsekin.

Itse hiihdän Oittaalla paljon joka vuosi, enkä ole kyllä törmännyt tuollaiseen koskaan. Silloin kun pelkkä 750 m on auki on toki ongelmaa välillä, kun treeniryhmät täyttävät uran. Mitään huutelua en Oittaalla ole reiluun 15 vuoteen kuullut - Paloheinässä on yksi mieleltään järkkynyt hiihtäjä, jonka kaikki siellä enemmän käyvät tunnistavat. Tämä yksi herra on käsittääkseni n. jokaisen iltapäivälehtien laturaivojutun lähde.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit

Itse olin rullahiihtokurssilla Oittaalla syyskuussa ja jopa silloin sain kokea raivoa, kun olimme pysähtyneet ohjeistukseen siihen alakääntöpaikalle, niin joku oman elämänsä sankari ei omasta mielestään mahtunut tuosta ohi, joten päätti huutaa kaikkea hauskaa ja pyöritellä päätään ohi mennessään. Hauska tyyppi.

Leppävaaraankin saadaan siis piakkoin lumetus käyntiin! Itse odotan todnäk sitä, sillä ladut lähtevät tuosta aika vierestä.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

Itsekin olen joskus - nykyään harvemmin - tuollaista tehnyt eli kävellyt juuri tehdyllä ladulla ja juuri niin kuin tuossa linkissä olevassa kuvassa on esitetty. Perinteisen tavan latua olen pyrkinyt välttämään kaikin tavoin ja olen siksi pysytellyt aina siinä vapaan tyylin alueella. Ainakaan noihin aikoihin, jolloin tuollaista ulkoilua suoritin, eivät hiihtäjät kommentoineet mitenkään pahansuovasti minua kohdatessamme ladulla, vaan päästin heidät siististi ohitse.
 
Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itse kävin avaamassa hiihtokauden eilen Oittaan 750m pätkällä. Ei ollut laturaivoa, mutta ei toisaalta pahempaa ruuhkaakaan siinä kasin jälkeen. Yksi herrasmies siinä tosin kaatui lenkkiä aloitellessaan pyllylleen, kun oli hieman liukasta. Onneksi ei sattunut pahemmin vaikka näytti pahalta.

Nyt kun ilmat ovat suotuisia, niin toivottavasti pystyvät avaamaan pidempää lenkkiä mahdollisimman pian.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN

Itsekin olen joskus - nykyään harvemmin - tuollaista tehnyt eli kävellyt juuri tehdyllä ladulla ja juuri niin kuin tuossa linkissä olevassa kuvassa on esitetty. Perinteisen tavan latua olen pyrkinyt välttämään kaikin tavoin ja olen siksi pysytellyt aina siinä vapaan tyylin alueella. Ainakaan noihin aikoihin, jolloin tuollaista ulkoilua suoritin, eivät hiihtäjät kommentoineet mitenkään pahansuovasti minua kohdatessamme ladulla, vaan päästin heidät siististi ohitse.

Vapaan baanalla ei saa kävellä sen enempää kuin latu-urallakaan, sillä se on hoidettu alue, ja kävely pilaa sukset + kävelyn aiheuttamat jäljet ovat turvallisuusriski. Yhteiskäyttöalueita on esimerkiksi pk-seudulla jokunen toki, niillä sitten saa. Ne on erikseen kyltitetty.

Noin muuten on kyllä köyhää journalismia, jos pitää LATURAIVONA uutisoida joku norjalainen twiitti…
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Vapaan baanalla ei saa kävellä sen enempää kuin latu-urallakaan, sillä se on hoidettu alue, ja kävely pilaa sukset + kävelyn aiheuttamat jäljet ovat turvallisuusriski. Yhteiskäyttöalueita on esimerkiksi pk-seudulla jokunen toki, niillä sitten saa. Ne on erikseen kyltitetty.

Noin muuten on kyllä köyhää journalismia, jos pitää LATURAIVONA uutisoida joku norjalainen twiitti…
Kiitos selvennyksestä. Kuten totesin, en ole vuosiin tuollaista tehnyt, vaan keskittynyt kulkemaan ihan tarkoitukseen osoitetuilla alueilla ja näin ollen jättänyt kaikki ladut hiihdonharrastajien käyttöön. Pirkkolassa on varsinkin lumisina talvina tullut käytyä aina silloin tällöin ja siellä olen kyllä huomannut joidenkin ihmisten painelevan noilla laduilla täysin surutta joko lenkkeillen tai jopa läskipyörillä.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Kiitos selvennyksestä. Kuten totesin, en ole vuosiin tuollaista tehnyt, vaan keskittynyt kulkemaan ihan tarkoitukseen osoitetuilla alueilla ja näin ollen jättänyt kaikki ladut hiihdonharrastajien käyttöön. Pirkkolassa on varsinkin lumisina talvina tullut käytyä aina silloin tällöin ja siellä olen kyllä huomannut joidenkin ihmisten painelevan noilla laduilla täysin surutta joko lenkkeillen tai jopa läskipyörillä.

Läskihän pakkaskelillä vielä menisi, joskin valitettavasti nostaa kiviä, mutta esimerkiksi Keskuspuiston laduilla ajellaan ohuempirenkaisilla pyörillä. Hengenvaarallisia railoja vapaan urilla. Toki Keskuspuistossa vapaan baanaa on aika rajallisesti.

Nyt kun lumet jossain vaiheessa tulevat on jännä nähdä, miten Niskalan-Pitkäkosken väli onnistuu, kun siellä piti väkipakolla hiihto siirtää uralta viereiselle uudelle uralle, joka risteää kevyen liikenteen väylän kanssa. Toisinpäin tehden risteystä ei olisi tullut, mutta parannusehdotukset kaikuivat kuuroille korville. Voi olla oikeasti vaaratilanteita. Uusi ura on sinänsä ihan onnistunut, mutta olisi kevlinä paljon fiksumpi ja hiihdon pitäminen vanhalla pätkällä perustellumpaa.
 
Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Vailla parempaa tietoa ja karttoihin tutustumista, mutta monesti tuota reittiä kesällä juoksevana ja talvella hiihtävänä, niin millä tapaa tuo olisi toisin päin onnistunut? Jos käsitin oikein, niin hiihtoladulle tehtiin uusi pohja metsän puolelle ja ulkoilutie on talvisin aurattu. Missä kohtaa hiihtolatu risteää kävelytien ja eikö sama ongelma olisi ollut toisin päinkin? Hiihtäjät ovat nyt "sisäpuolella" ja muut ulkoilijat "ulkopuolella" looppia. Pellolle mennessä pitää ylittää ulkoilutie, mutta se olisi edessä joka tapauksessa.

Tänään aamulla eka parikymppiä Paloheinän liukkaalla ensilumenladulla. Harvoin sitä näin hyviin olosuhteisiin on päässyt hiihtämään marraskuun puolella, usein ei edes ennen vuodenvaihdetta. Porukkaa ennen kuutta ehkä kymmenkunta, luistelu-ura suhteellisen tasainen, vaikkakin lumitykkejä siirtäessä ilmeisesti ajettu mönkijöillä ja renkaanjäljet vähän painuneet baanaan.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Vailla parempaa tietoa ja karttoihin tutustumista, mutta monesti tuota reittiä kesällä juoksevana ja talvella hiihtävänä, niin millä tapaa tuo olisi toisin päin onnistunut? Jos käsitin oikein, niin hiihtoladulle tehtiin uusi pohja metsän puolelle ja ulkoilutie on talvisin aurattu. Missä kohtaa hiihtolatu risteää kävelytien ja eikö sama ongelma olisi ollut toisin päinkin? Hiihtäjät ovat nyt "sisäpuolella" ja muut ulkoilijat "ulkopuolella" looppia. Pellolle mennessä pitää ylittää ulkoilutie, mutta se olisi edessä joka tapauksessa.

Pellon jälkeen on nyt kaksi ulkoilutietä, joista hiihtoura tuli paria metriä ylemmäs (ja suunnitelmaa alemmas) luonnonsuojelualueen rinteeseen perinneaidan kohdalle. Olisi ollut mahdollista tehdä nousu uudelle uralle siihen, mihin nyt tehtiin lasku lännen suuntaan vitosen ”kilpaladun” kääntyessä metsän puolelle ja jättää Pitkäkoskelta siihen saakka vanha ulkoilureitti hiihtoon. Näin olisi voitu tehdä siihen pellolta nousu ladulle ja urat olisivat menneet vierekkäin, kun nyt ne risteävät suoralla kauempana. Kummassakin on ulkoilureitin sorastettu pohja ja valot, joten se ei ollut tässä ongelma - ongelma oli se, että vanha reitti oli jo päätetty kevliksi, eikä sitä päätöstä haluttu muuttaa.

Pitkäkosken päässä tämä ylimeno ei olisi ollut ongelma, kun mutka on tasamaalla, nyt se ylitys tulee loivaan alamäkeen. Lisäksi toki uusi ura on metsäinen ja roskainen, mikä haittaa hiihtoa paljon enemmän kuin talviliikennettä, kun sen varresta ei saanut kaataa yhden yhtä puuta.

Kaikkein järkevin ratkaisuhan olisi ollut leventää vanhaa väylää, mutta sitä ei suunnitteluvaiheessa saanut tehdä, koska luonnonsuojelualue. Nyt sitten tehtiin kokonaan uusi väylä - luonnonsuojelualueelle…
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Vaikka rakastankin hiihtämistä, maistuu myös juoksu sillä lailla riittävästi, ettei ole hengenhätä ladulle. Katsotaan jahka Petikko aukeaa jollain järkevänmittaisella pätkällä.
Juokseminen täällä Vantaan länsilaidalla meni vähän hankalaksi jäisten teiden takia. Lisäksi kun Petikossa nyt on 1,35 kilometrin Latu auki, kävin tänään avaamassa hiihtokauden. Mikäpäs tuota pätkää oli hinkatessa pertsalla. Maistui.
 
Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit
Juokseminen täällä Vantaan länsilaidalla meni vähän hankalaksi jäisten teiden takia. Lisäksi kun Petikossa nyt on 1,35 kilometrin Latu auki, kävin tänään avaamassa hiihtokauden. Mikäpäs tuota pätkää oli hinkatessa pertsalla. Maistui.
Kävin eilen, ja olin aamulla jälleen. Nyt on sekä pertsa-, että luisteluhiihtokausi avattu.

Keskiviikkona ehkä Oittaalle tai sitten Paloheinään miekkailemaan. Vasta työpäivän päälle ennättää mennä, siellähän on koko maailma silloin harrastamassa molemmissa osoitteissa.
 
Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Mullakin pertsakausi avattu, pe Paloheinässä 7,2 km ja su Hakunilassa n. 8 km. Maltilliset aloitukset, alaselkä ja nivuset aina kovilla ekoilla lenkeillä. Eka stintti oli perinteisesti ihan kauheaa puskemista kaikin puolin, mutta sunnuntaina sai jo hetkittäin kiinni siitä flowsta ja nautinnosta. Kädet vielä ihan kesäterässä, ei oikein tasatyöntö vie mihinkään. Samoin semmoinen hivuttava ylämäkihiihto tietysti puuttuu kokonaan vielä, kun lähes tasaista oli Hakunilassakin ja Paloheinä täysin sileä. Tästä se taas lähtee, ja uutta vuotta vietetäänkin jo kunnon maisemissa hiihdellen, Ylläksellä. Siihen mennessä saatava semmoinen semi-ok hiihtokunto päälle, niin voi naatiskella.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Oittaan lenkki on ihan kiva arki-iltana, kunhan menet ennen kuutta. Silloin yleensä seuratreenit. Tunnistinvalothan siellä on 24/7, joten milloin vaan voi toki hiihtää.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kolme kertaa olen käynyt Hakunilassa, kerran Paloheinässä ja nyt sunnuntaina ekaa kertaa lähimmällä ladulla Petikossa. Kaikissa paikoissa ladut hyvässä kunnossa, mutta kyllähän se Paloheinän väkimäärä on kohtuullinen epämukavuustekijä. Erityisesti ihmetyttää, miksi Petikossa on niin väljää, kun ladut on priimaa ja muutenkin kaikki kohdillaan. No, sopii minulle ja siellä aion nyt ensisijaisesti nakutella menemään. Pari kilsaa vajaa satanen jo plakkarissa ja jos sinne jonnekin tonnin ja kahden tonnin puoliväliin pääsisi koko talven aikana, niin hyvä olisi. Ehkä vähimmäistavoite voisi olla 1650 km.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Erityisesti ihmetyttää, miksi Petikossa on niin väljää, kun ladut on priimaa ja muutenkin kaikki kohdillaan. No, sopii minulle ja siellä aion nyt ensisijaisesti nakutella menemään.
Petikko on massaporukan keskuudessa vähemmän tunnettu ja pikkusen "hankalassa" paikassa, ekalla kerralla pitää ihan selvittää mistä sinne pääsee. Lisäksi ne alueen normiladut on tuolle sunnuntaimassalle vähän raffeja, vaikka toki voi siinä pellolla pysytellä, mutta tämmöiseen on sitten mukavampiakin paikkoja. Ihan hyvä vaan, että löytyy väljempiäkin mestoja.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Petikko on massaporukan keskuudessa vähemmän tunnettu ja pikkusen "hankalassa" paikassa, ekalla kerralla pitää ihan selvittää mistä sinne pääsee. Lisäksi ne alueen normiladut on tuolle sunnuntaimassalle vähän raffeja, vaikka toki voi siinä pellolla pysytellä, mutta tämmöiseen on sitten mukavampiakin paikkoja. Ihan hyvä vaan, että löytyy väljempiäkin mestoja.

Sijainti varmaan se juttu on. Vähemmänhän Petikon peruslenkillä (4,7) tulee kokonaisnousua kuin edes Oittaan 3,2 lenkillä tai varsinkaan Hakunilan laduilla, jotka nyt ovatkin homologoidut. Pitkää loivaa pätkää on paljon ja yksi pidempi nousu. Petikossa ei myöskään ole seuratreenejä tai hiihtokouluja juuri lainkaan, jonkun verran testikiertuetta käy.

Toki talviviikonloppuna Petikon lisäparkitkin ovat viimeistä paikkaa myöten täynnä.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Sijainti varmaan se juttu on. Vähemmänhän Petikon peruslenkillä (4,7) tulee kokonaisnousua kuin edes Oittaan 3,2 lenkillä tai varsinkaan Hakunilan laduilla, jotka nyt ovatkin homologoidut. Pitkää loivaa pätkää on paljon ja yksi pidempi nousu. Petikossa ei myöskään ole seuratreenejä tai hiihtokouluja juuri lainkaan, jonkun verran testikiertuetta käy.

Toki talviviikonloppuna Petikon lisäparkitkin ovat viimeistä paikkaa myöten täynnä.
Onhan se koko itäpuoli sinne laavulle asti ensin aika isoa mäkeä ylös alas ja sitten se pitkä nousu vielä päälle. Ei se läheskään kaikille ole mitään mieleistä hiihdettävää, vaikka ei nyt mitään kilpalatua tosiaan ole vielä. Toki sinne "ylös" voi hiihtää muitakin reittejä. Hakunilassa myös leppeitä ne länsipuolen peltoalueet, ne kilpaladut sitten erikseen, itse en mene niille enää juuri lainkaan, kun ei se ylös alas rytyytys motivoi millään lailla enää.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Onhan se koko itäpuoli sinne laavulle asti ensin aika isoa mäkeä ylös alas ja sitten se pitkä nousu vielä päälle. Ei se läheskään kaikille ole mitään mieleistä hiihdettävää, vaikka ei nyt mitään kilpalatua tosiaan ole vielä. Toki sinne "ylös" voi hiihtää muitakin reittejä. Hakunilassa myös leppeitä ne länsipuolen peltoalueet, ne kilpaladut sitten erikseen, itse en mene niille enää juuri lainkaan, kun ei se ylös alas rytyytys motivoi millään lailla enää.

Kuten kirjoitin, vähemmän nousua kuin Oittaan/Hakunilan peruslenkeillä, tämä siis viitaten tuohon aiempaan vertailuun kohteista. Heinän vitonen taitaa mennä samaan, siinäkin nousut ovat rajummat ja terävämmät. Peltoa on sitten näistä neljästä toki kolmessa tarjolla ja neljännessä jäälatu.

Sijainti sitä Petikon määrää pudottaa, erityisesti kun se on käytännössä julkisen saavuttamattomissa.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kuten kirjoitin, vähemmän nousua kuin Oittaan/Hakunilan peruslenkeillä, tämä siis viitaten tuohon aiempaan vertailuun kohteista.
No on siinä vähän enemmän nousua kuin Hakunilan 3,6 km ladulla ja myös terävämpänä. Ei tosin ero niin iso ole, että kävijämääriä selittäis, siinä olet oikeassa.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Petikon lenkillä hämää lähinnä se, että toinen puoli tullaan ylös ja toinen alas paria pientä poikkeusta ja lähdön pellonreunaa lukuun ottamatta. Nousuina ovat loivia ja hiihdettäviä, mitä selittää sen lenkin vanha profiili. Työpätkää on hyvin vähän.

Hakunilan varsinainen peruslenkki on toki 3,3 km lenkki, joka on Leppävaaran kilpaladun jälkeen seudun rajuin. Nämä myös ainoat homologoidut. Lahnuksen lenkki pääsee lähelle.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Mikäs olis osoite, jos tuonne Petikkoon lähtisi autolla kurvaamaan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös