Mainos

HIFKin väkivaltajaosto päivystää täällä!

  • 102 903
  • 523

theref

Jäsen
Viestin lähetti Pärde
Lukuunottamatta vauhtia, taklaushan oli puhdas. Kädet eivät nousseet vaan kontakti tuli olkapäällä käsivarren ollessa oikeassa linjassa taklaushetkellä.

Taklattavan vastuu, kukaan kuullut koskaan siitä SM-liigassa..?

En nyt halua jatkaa mitään väittelyä, mutta haluaisin kysyä kuinka "puhtaassa" avojään taklauksessa tulee aivotärähdys ja nenän murtuma?

Mihin taklaus osuu, jotta tuollainen on lopputulos?
 

Cosmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JB & KG
Petrell on paskahousu

Aikani pohdittua tähän tulokseen päädyin. Jos tuollaisella vauhdilla ryhtyy ajelemaan, niin ajaisi sitten kunnolla. Mutta mitä vielä: paine perseessä kasvaa kun punainen hahmo lähestyy ja juuri viime hetkellä väistetään ja vedetään olkapäällä. Rohkeus ei riittänyt ajamaan päin.

Samanlaisen, jopa hitaamman vauhdin vauhdin väistämisyrityshän joskus nähtiin Nordiksen jäällä. Silloin osui polvet, ja ottajalla ja antajalla oli eri logot paidoissa. Jutut olivat erilaisia silloin myös täällä.

Olkaa rohkeasti ylpeitä paskahousuistanne. Uskalla edes taklata kuin miehet.
 

menthos #75

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFKSympatiat: Kärpät, Blues
Viestin lähetti theref
Eilisen alustavan arvion mukaan tsekkipelaaja sai kaiketi aivotärähdyksen ja nenä murtui.
Hmm...Miten on mahdollista, että jos kaverilta murtui nenukki ja vielä päälle aivotärähdys, niin vielä samassa erässä kaveri katseli tyynesti peliä vaihtopenkin vieressä seisten, pari tikkiä nenänpäässä ? Eikös kaveria olisi lähdetty heti kuskaamaan kohti sairaalaa, jos nämä Tsekkien kertomat vammat pitäisivät kutinsa??

Voinko saada vastauksen siihen, että kuinka hemmetissä tämä on paljon hienompaa kuin kahvaaminen jossa kellekään ei satu mitään.

Kyllä voit.

Ensinnäkin kahvakiekkko on tylsää katseltavaa. Joka ikinen kerta, kun kaveri yrittää painaa kiekon kanssa maalia kohti, isketään äijään heti vähintään 3 mailaa kainaloon, ettei nyt varmasti pääse laukomaan. Ja tietysti meidän "huippukoulutetut" tuomarit sallivat tämän.
Mutta auta armias, jos kaveri päättääkin pysäyttää äijän matkan kahvan sijaan komealla avojään taklauksella. Vaikka taklaus olisikin puhdas niin yleensä 2/3 tällaisesta taklauksesta meidän "huippukoulutettu" tuomari päättää laittaa äijä istunnolle ja antaa vielä nuhteita perään.

Sitä ei voi sitten edes kuvitella, että jos jostain kumman syystä kaverilla aukeaa esim. huuli/nenä, niin mitä on seuraukset. Jälleen meidän "huippukoulutettu" tuomarimme päättää ottaa pelin haltuunsa ja heittää taklaajan pois pelistä, vaikka taklaus olisikin ollut puhdas ja koko ikävä tilanne olisi ollut taklatun syytä
--->naama alhaalla.
Siinä sitten meidän koko suvi-urpo liigamme itkee yhteen äneen, että voi, voi, miten ruma taklaus, miksi sille ei anneta ikuista porttikieltoa kaukaloon. Eihän lätkämatseihin voi enään lapsiakaan viedä, kun se on muuttunut niin väkivaltaiseksi koko laji... Huoh.

Nyt onkin käynyt yllättäen niin, että puhtaan taklauksen tehnyt kaveri syyllistetään ja häntä ollaan viemässä jo käräjille, vaikka koko tilanteen syyllinen, taklattu, juoksee vapaalla jalalla. Hänhän sen naaman laittoi alas ja ihaili vain omia luistimiaan, vaikka hänen olisi pitänyt keskittyä paremmin peliin.

Valitettavasti tähän suuntaan on meidän liigamme menossa.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Viestin lähetti theref
En nyt halua jatkaa mitään väittelyä, mutta haluaisin kysyä kuinka "puhtaassa" avojään taklauksessa tulee aivotärähdys ja nenän murtuma?

Mihin taklaus osuu, jotta tuollainen on lopputulos?

Niin, eihän se sääntökirjan mukaan ole puhdas, kun olkapää osuu alhaalla olevaan päähän. Se on ihan totta. Eli päähän osui. Puhdas taklauksena, osumakohta vain pitäisi valita oikein.
 

OldTimeHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Bayern München, Deutschland
Viestin lähetti theref
Eilisen alustavan arvion mukaan tsekkipelaaja sai kaiketi aivotärähdyksen ja nenä murtui.

Voinko saada vastauksen siihen, että kuinka hemmetissä tämä on paljon hienompaa kuin kahvaaminen jossa kellekään ei satu mitään.
No jos jatketaan samaa ajatuskulkua, niin vedetään sitten verkko punaviivalle ja suurennetaan maaleja. Kun konktaktit poistuvat lopullisesti, ei kukaan varmasti loukkaannu. Tyylikästä ja turvallista, mutta kuka sellaista haluaa katsoa?

Välillä kaukalossa sattuu ikäviä loukkaantumisia ja tämän varmasti ymmärtää jokainen pelaaja, joka kaukaloon astuu. Jokainen myös tietää sen, että puhtaastakin taklauksesta voi loukkaantua, ja että omalla toiminnallaan voi loukkaantumisriskiä joko pienentää tai kasvattaa huomattavasti. Itse en lähde ollenkaan sille linjalle, että arvioisin taklauksia seurausten perusteella. Hieno taklaus on hieno taklaus ja ruma taklaus on ruma taklaus lopputuloksesta riippumatta. Jos seuraus tekee taklauksesta tuomittavan, niin kääntäen saman logiikan mukaan selästä taklaamisessa ei ole mitään pahaa, mikäli uhri selviää säikähdyksellä. Ei kai näin haluta ajatella?

Eilisen töötin kerran hidastuksineen nähneenä olen edelleen sitä mieltä, ettei taklauksessa ole teknisesti juurikaan moitittavaa. Vauhtia on kyllä roimasti, mutta Petrell ei ainakaan muistikuvani mukaan potki vauhtia lisää ennen taklausta. Myöskään hyppyä ei ole. Itse näen pommin lähinnä yrityksenä töötätä edellisessä vaihdossa laitataklauksen suorittaneelta tshekkipakilta ilmat pihalle, mutta kun kohteen katse seuraa juuri lavasta lähtenyttä syöttöä, on taklauksen vastaanotto huono ja seuraus sen mukainen.

Ehkä mielipiteet muuttuvat, kun joku Nielikäinen tai vastaava ajaa Vopatia samalla tavalla päähän ja Vopatin ura loppuu siihen.
Jaa. Itse taas veikkaan, että arvioisin kyseisen taklauksen omana yksittäistapauksenaan niinkuin kaikki muutkin taklaukset ja tekisin johtopäätökset vain kyseisestä tilanteesta, en taklaamisesta yleensä.

Vopatin kun otit esille, niin itsekin kyllä pelkään, että hänen uransa päättymisen ratkaisee joku muu kuin Vopat itse. Isoksi ja fyysiseksi kaveriksi hänellä on yllättävän paha tapa pelata pää alhaalla, varsinkin kiekollisena. Mutta niin raadolliselta kuin se kuulostaakin, siitä hän ei voi syyttää ketään muuta.

Päinvastainen esimerkki taklauksien vastaanottamisesta on Jere Karalahti. Vaikka sm-liigamaisesti kuinka hypittäisiin nyrkit ojossa takaraivoon, niin Jere ei hievahdakaan, koska on käytännössä aina valmiina ottamaan taklauksen vastaan. Monen kannattaisi ottaa mallia.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Viestin lähetti theref
En nyt halua jatkaa mitään väittelyä, mutta haluaisin kysyä kuinka "puhtaassa" avojään taklauksessa tulee aivotärähdys ja nenän murtuma?
Sillä tavalla että vastustaja katselee varpaitaan kun pitäisi pitää päätä ylhäällä.

Minä haluaisin vuorostani kysyä, että oliko sinun mielestäsi Tuulolan taklaus viime kevään pleijareissa likainen? Mihin se osui kun kun Kiviharju ei tiennut missä vaihtoaitio on?

Tässä oli tapaukessa vikana vain tämä kolmen askeleen vauhti sääntö, eli reilumpaa olisi kutsua rikettä sen oikealla nimellä: "liian kova taklaus" josta NHL:n ulkopuolella tulee jäähyä.
 
Viimeksi muokattu:

red nec

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Hei avaruusolento(cosmosateliitti)juuri tuollaisten terävien
analyysien jälkeen tulee ikävä omia lapsuusmuistoja(voi,voi)
Mielestäni on paskahousua a la tuomainen huitoa esim.mailalle käsille tai aukoa päätään vihellysten jälkeen saatika taklata kaveria selästä laidan lähellä.
Mutta meillähän vallitsee kulttuuri ero,jonka ymmärtäminen vaatinee hieman toisenlaista foorumia eikö niin!!
 

OldTimeHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Bayern München, Deutschland
Re: Petrell on paskahousu

Viestin lähetti Cosmo
Aikani pohdittua tähän tulokseen päädyin. Jos tuollaisella vauhdilla ryhtyy ajelemaan, niin ajaisi sitten kunnolla. Mutta mitä vielä: paine perseessä kasvaa kun punainen hahmo lähestyy ja juuri viime hetkellä väistetään ja vedetään olkapäällä. Rohkeus ei riittänyt ajamaan päin.
Ainakin tässä tuntemassani ulottuvuudessa on puhtaissa taklauksissa nimenomaan tarkoitus osua olkapäällä. Millä sitten olisi pitänyt taklata? Rintalihaksilla vaiko joulukinkun täyttämällä vatsalla?

Viestin lähetti theref
En nyt halua jatkaa mitään väittelyä, mutta haluaisin kysyä kuinka "puhtaassa" avojään taklauksessa tulee aivotärähdys ja nenän murtuma?

Mihin taklaus osuu, jotta tuollainen on lopputulos?
Päähän osunut on eri asia kuin päähän kohdistunut. SM-liigassa asiaa ei tosin tulkita näin, mikä valitettavasti hyödyttää eniten niitä laidan vieressä kyykistelijöitä, joilla on musta aukko siinä kohtaa päätä, missä kuuluisi olla itsesuojeluvaisto.

Itse pidän koko sääntöä päähän kohdistuneista taklauksista täysin epäonnistuneena. Se on antanut entistä suuremmat valtuudet ja samalla paineet antaa aina vaan kovempia rangaistuksia tilanteista, joissa taklausta ei ole osattu ottaa vastaan oikein. Mitään puutetta tai porsaanreikäähän säännöllä ei korjattu, sillä kyllä ne virheelliset taklaukset aiempien sääntöjenkin puitteissa saatiin karsittua esim. ryntäyksen, kyynärpäätaklauksen tai väkivaltaisuuden nimikkeellä tapauksesta riippuen.

Mutta edelleen, tätähän SM-liigan linja on. Taklauksista tulee etsimällä etsiä virheitä, kun taas niitä pelin laatuun vaikuttavia rikkeitä ei suostuta edes tunnustamaan vakavaksi ongelmaksi.
 

kissa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fort Wayne Komets
Upea taklausPISTE

Ainoa tapa välttää rangaistus ja loukkaantuminen tuossa tilanteessa olisi ollut a) jarrutus b) kierto c) ylihyppy. Ref ja Cosmo: mikään edellisistä ei ole jääkiekkotermi, niin kuin Petrell ei ole paskahousu. Baranka on Petrellille illallisen velkaa, koska sama ei (toivottavasti) pääse tapahtumaan nyt Scott Stevensin kanssa parin vuoden kuluttua. Hän on saanut opetuksen. Jos Petrell olisi halunnut Barankan teloa, niin eiköhän kyynärpää olisi ollut korkeammalla ja syvällä B:n kurkussa. Näitä nyt vaan sattuu aina silloin tällöin.

Yleensä käytetään ilmausta voittomaali, mutta voittotaklaus lienee kohdallaan tässä tapauksessa. Kuten IL kirjoitti, niin Tsekillä meni pupu nivuseen tuosta pommista. Odotan Varakkaalta vielä samanlaisia. Hyvää työtä Kollit.
 

Pate 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsingfors
Viestin lähetti Pärde
Lukuunottamatta vauhtia, taklaushan oli puhdas. Kädet eivät nousseet vaan kontakti tuli olkapäällä ________ käsivarren ollessa oikeassa linjassa taklaushetkellä.

Taklattavan vastuu, kukaan kuullut koskaan siitä SM-liigassa..?

Täytä puuttuva kohta? Ei suuremmin tarvitse miettiä pelirangaistusta kun taklaus osuu keskelle naamavärkkiä jättäen jäähän litran lätäkön. Tilanteena upean näköinen taklaus, mutta lopputuloksena väärin toteutettu. Pienestä tuo oli kiinni, alle puolen metrin marginaalilla osuessaan mihin tahansa muualle kroppaan olisi ollut koko vuoden top3-taklaus.

Mutta kontaktin tullessa suoraan päähän ei säännöt armahda edes tyylipuhtaasta päähäntaklauksesta. Vaikka pää olisi poispäin pelitilanteesta, se on sääntökirjassa edelleen turvattuna taklauksilta. Loppuisi nimittäin miehet nopeasti laatikosta jos saisi aina vedellä päähän kun kaveri katsoo muualle. Näit varmaan seuraukset miksi taklaajakin saattaa joutua tilille päästyään puun takaa taklaamaan puhtaasti päähän?
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Päähän kohdistunut ?

Petrellin taklaus oli sinällään ihan hieno. Mutta oli riskialtis, kahdesta syystä.

1. Tsekki oli puolittain pois päin kääntynyt, eikä nähnyt Petrelliä ajoissa = ei mahdollisuutta ottaa vastaan taklaus.
2. Petrellin vauhti oli hiukan ylimitoitettu, olisi kannattanut hiukan jarruttaa, ehkä...:-)

Taklaus oli mielestäni kohtuullisen puhdas, olkapää nousi hiukan juuri kohtaushetkellä, mutta ei mainittavasti.

Verilätäkkö johtui mielestäni haavasta joka syntyi tsekin nenänvarressa avautuneesta haavasta. Tämän näki mielestäni selkeästi TV kuvasta jossa kaveri seisoi katsomassa ottelun loppuhetkiä kamat päällä ! Uskon että haava syntyi kypärän suojapleksin ansiosta. Eli näyttää siltä, että Petrellin taklauksen voimasta kaverin pää heilahti siten, että pleksin terävä alareuna osui nenänvarteen, josta haava aukesi.

Kaveri pelannee jo seuraavassa ottelussa. Haava oli jo ommeltu kiinni muutamalla tikillä ja aivotärärhdyksestä jos on kysymys niin ihmettelen joukkueen lääkärin toimintaa jos hän antaa kaverin seistä kamat päällä laidan reunalla 5 minuuttia myöhemmin.

Suurin hyöty Petrellin taklauksesta tulee vasta tulevissa otteluissa. Vastustajat tietävät ainakin mistä tuulee jos tarve vaatii...:-) Don´t mess around with our boys!

En ymmärrä joiden kommentteja sm-liigan tuomaroinnista. Kyseessähän on nuorten MM-kisat ja tuomarit ovat ulkomaisia. Ne koosteet joita itse olen nähnyt telkkarista ovat antaneet kuvan siitä, että tuomarit ovat sallinneet kohtuullisen rajujakin taklauksia, (paljon rajuimpia kuin mitä sm-liigassa sallitaan). Hyvä näin!
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Pate00

En minä kyseenalaistakaan rangaistusta. Itse sain eilen kuulla, miten sääntö menee jos "laitonta" taklausta seuraa loukkaantuminen, -> suihkuun.

Muuta uutta sanottavaa minulta ei asian tiimoilta oikeastaan löydy, kaikki tuli tuossa jo mm. Old Time Hockey'n taholta sanottua.
 

hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Pate 00
Mutta kontaktin tullessa suoraan päähän ei säännöt armahda edes tyylipuhtaasta päähäntaklauksesta. Vaikka pää olisi poispäin pelitilanteesta, se on sääntökirjassa edelleen turvattuna taklauksilta. Loppuisi nimittäin miehet nopeasti laatikosta jos saisi aina vedellä päähän kun kaveri katsoo muualle. Näit varmaan seuraukset miksi taklaajakin saattaa joutua tilille päästyään puun takaa taklaamaan puhtaasti päähän?

Eli muista aina pitää pääsi itsesi ja vastustajan välissä, koska silloin olet turvassa taklauksilta? Tästähän on junkun verran ollut keskustelua, nykysäännöillä käsittääkseni ihan selkeä 5+20 ilman ryntäystäkin, mutta noin yleisenä periaatteena pidän hiukan kyseenalasena palkita luistimiintuijottelu viiden minuutin ylivoimalla. Sanottakoon vaikka, että niin kauan, kuin taklaaminen on ylipäätään sallittua, en näe tuolla olevan suurta turvallisuutta parantavaa vaikutusta...
 

Cosmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JB & KG
Re: Re: Petrell on paskahousu

Viestin lähetti OldTimeHockey
Ainakin tässä tuntemassani ulottuvuudessa on puhtaissa taklauksissa nimenomaan tarkoitus osua olkapäällä. Millä sitten olisi pitänyt taklata? Rintalihaksilla vaiko joulukinkun täyttämällä vatsalla?

Joojoo ja on toki, mutta helppo se on ohi ajaessa huitaista olkapäällä toista päähän tai mihin muuhun vain. Itseään kun ei tarvitse laittaa likoon ollenkaan, sillä (vähimmillään) syndihän siihen vain osuu.

Joillain rohkeus riittää siihen, että ajaa koko kropalla päin, joillain ei. Eilinen oli ryntäys, vaikka olisi perseellä vielä vetänyt päin, ei se siihen vaikuta. Mutta rohkeus ei silti Petrellillä riittänyt laittaa itseään likoon ja ajaa kropalla. Juuri tämän rohkeuden puuttumisen takia Petrell on paskahousu (kissa huom.). Kova vauhti ja kakkaa housuissahan on Barrichellon juttu ollut jo vuosia, mutta tutun värinen on kyllä kaverin autokin.

Suomen joukkue antoi eilen kaksi synninpäästöä: Toivoselle ja Petrellille. Jos Tsekki olisi tehnyt vitosen aikana vaikka pari YV-häkkiä, niin kyllä olisi selkään taputtelijat vähissä täälläkin, vaikka kyseessä on sentään jääkiekon armoton KHO, HIFK:n väkivaltajaosto! Mutta tämä on onneksi vain jossittelua.

Viestin lähetti red nec
Hei avaruusolento(cosmosateliitti)juuri tuollaisten terävien
analyysien jälkeen tulee ikävä omia lapsuusmuistoja(voi,voi)
Mielestäni on paskahousua a la tuomainen huitoa esim.mailalle käsille tai aukoa päätään vihellysten jälkeen saatika taklata kaveria selästä laidan lähellä.
Mutta meillähän vallitsee kulttuuri ero,jonka ymmärtäminen vaatinee hieman toisenlaista foorumia eikö niin!!

Tämä vetää jälleen hiljaiseksi. Vaieten olen täysin samaa mieltä kanssasi. Varsinkin tuosta kulttuuri erosta ja hieman toisenlaisesta foorumista. Ryhdy vaikka heavy-muusikoksi, niin saat tuon angstisi kanavoitua johonkin hohdokkaampaan. Tiedä vaikka muutaman Eurosen siinä sivussa tienaisit.
 

hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Re: Re: Petrell on paskahousu

Viestin lähetti Cosmo
Joojoo ja on toki, mutta helppo se on ohi ajaessa huitaista olkapäällä toista päähän tai mihin muuhun vain. Itseään kun ei tarvitse laittaa likoon ollenkaan, sillä (vähimmillään) syndihän siihen vain osuu.

Nyt saat kyllä selittää yksinkertaiselle, että kuinka olkapäällä huitaistaan ohi ajaessa toista päähän? Ei kuulosta fyysisesti mahdolliselta tuo.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Yhdellä kaverilla lähtee olkapäät silleen helposti pois sijoiltaan, että se voisi tuohon pystyäkin.
 

red nec

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Cosmo:mielelläni ryhtyisin hevimieheksi euroopan estraadeille
se vaan sotisi tämän hetken näkemyksiäni vastaan mitä tulee ansaittuun euroon.
Kuten ilmaisin jo edellä,olemme oikeutetussa asemassa ja
saamme julkaista mitä sattuu eikä sitä poista muut kuin moderaattorit!ehkä.Mutta kommenttisi vaatisi hieman totuuspohjaa mitä tulee kyseisen (paskahousu)pelityylin esittämiseen,eikä siihen riitä valitettavasti että kundi pelaa ifk:n
aneemisessa punaisessa.??
 

theref

Jäsen
Tässä raportissa mainittua.

"- Taklaus oli törkeä. Barinkalla on murtunut nenä ja aivotärähdys, Tsekki-luotsi Hadamczik murisi."

Nii-in, ehkä tuossa kiteytyy oma mielipiteeni tuosta taklauksesta. Noihin minulle esitettyihin kommentteihin tässä ketjussa en ota sen enempää kantaa. Jokaisella on mielipiteensä ja niitä en pysty muuttamaan enkä jaksa alkaa yksinään vääntämään kättäkään koko "kirjoittaja-kentällisen" kanssa.

Kahvaaminen pitäisi saada jääkiekosta pois ja tilalle olisi kiva saada kovia ja puhtaita taklauksia. Näinhän se kauniina ajatuksena menee.

Tällaisilla Petrellin taklauksilla noustaan vain suosioon tässä ketjussa ja ne eivät ole kenenkään etu, eivät kenenkään!
 

Q

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC (kutsuttu kunniajäsen)
Scouttauksesta

Petrell episodi ei tullut kenellekään pelitapahtumien taustoja seuraavalle yllätyksenä. Tsekin Barinka on yritellyt AHL:kin jonkinlaista kovanaaman osaa Admiralseissa. Jo ottelun alussa ko kaveri kunnostautui pelaamalla erittäin epäpuhtaasti. Petrelliin kohdistettu vahingoittamisyritys oli viimeinen viesti. Joko kaveri noudetaan pelistä tai jäädään odottelemaan oman joukkueen tähden vakavaa loukkaantumista. Petrell hoiti ensin mainitun tyylikkäästi mahdollisimman vähällä veren vuodatuksella puhtaalla taklauksella. Seurauksena ainoastaan viirisistä nenään viillon saanut "kuoleva joutsen", joka viilettänee jo seuraavassa pelissä.
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Ne, jotka siviilissä tai urheilussa pyrkivät tahallaan vahingoittamaan muita ihmisiä (vastustajiaan) ovat paskahousuja.

Ne, jotka pelaavat ja elävät sääntöjen mukaan tietävät, että vahinkoja sattuu siitä huolimatta. He ovatkin varautuneet vahinkoihin. Joka ei ole varautunut on paskahousu.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
No voi helvata. Nyt tämä kieli poskessa väännetty hiekkalaatikko on, kuten kaikki muukin kiekkokeskustelu, saatu kukkahattutätien temmellyskentäksi.

Joo, sana on vapaata. Joo, tämä on keskustelupalsta. Joo, päähän ei saisi oikeasti tahallaan taklata. Joo, väkivalta on ihan mälsä homma, sillä kiekko on (buaahhaahh) rehellinen kontaktilaji. Joo, normaaleissa matsiketjuissa itse kukin täällä virtuaaliketjussa mekkaloiva kommentoikin hieman toiseen sävyyn. Tyypit, joiden mielestä väkivaltakiekon virtuaalinen lipunkannattaminen yhdessä virtuaalihiekkalaatikon nurkassa on typerää ja lapsellista, lienevät sukua tyypeille, joiden mielestä Aku Ankalla pitäisi olla housut. Olikos tuolla maajoukkuepuolella muuten ihan matsiketjukin tästä?

Juttelin tänään Sikakon suomalaisedustajan kanssa. Koko Sikako ei suureksi yllätykseksemme ole kuohuksissaan Petrell - Barinka -insidentistä. Ennemminkin sitä on luonnehdittu pelitapahtumaksi. Nenä murtui. Näitä sattuu. Onneksi ei mennyt polvi.
 

Cosmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JB & KG
Re: Re: Re: Re: Petrell on paskahousu

Viestin lähetti hihhu
Nyt saat kyllä selittää yksinkertaiselle, että kuinka olkapäällä huitaistaan ohi ajaessa toista päähän? Ei kuulosta fyysisesti mahdolliselta tuo.

Kyllä kyllä, suoralla tiellä ajaessa katsos otetaan ratista ote polvella ja työnnetään sivuikkunasta nk. "luu ulos" ja vetäistään sillä korville. Mitä enemmän vauhtia, sitä mukavampaa! Voi käyttää myös esim. tekolonkkaa tai muuta, jos ei valikoima ole ihan teurastamon yövuorolaisen tasolla.

Olettaen ettet ollutkaan huumorimielessä liikkeellä, vaan takerruit tuohon kun et muuhunkaan pystynyt, niin kerrottakoon, että käytin vain kerrassaan nerokasta jaritervomaista ilmaisua manööveristä, jonka Petrell suoritti. Eli luisteli ajomielessä päin, mutta viime hetkellä väisti kuitenkin niin, että olkapäätä vähän nostettua sai sipaistua hyvin kaveria vastapalloon.

Viestin lähetti red nec
Cosmo:mielelläni ryhtyisin hevimieheksi euroopan estraadeille
se vaan sotisi tämän hetken näkemyksiäni vastaan mitä tulee ansaittuun euroon.
Kuten ilmaisin jo edellä,olemme oikeutetussa asemassa ja
saamme julkaista mitä sattuu eikä sitä poista muut kuin moderaattorit!ehkä.Mutta kommenttisi vaatisi hieman totuuspohjaa mitä tulee kyseisen (paskahousu)pelityylin esittämiseen,eikä siihen riitä valitettavasti että kundi pelaa ifk:n
aneemisessa punaisessa.??

Siis mitä, nyt pienempää suuta tai saat kaikki hevirokkaritkin minun lisäkseni niskaasi. Ja sinun kyvyilläsi en usko, että edes pelkkä Eurooppa riittäisi. Angsti ja mustavalkoisuus on ihan maailmanluokkaa!

Toki saamme julkaista, mutta pitäisi myös vastata huutoon, eli edes koittaa ymmärtää mitä muut kirjoittavat ennen kuin kiljutaan takaisin. Seuraedustus (varsinaisesti) tai joku Tuomaisen mailalla hakkaamisen ihannointini on ihan oman (ilmeisesti perin vilkkaan mutta kovin ennalta arvattavan)mielikuvituksesi tuotetta.

Näitä on nähty usein, että samanlaisessa tilanteessa vedetään leveällä haaralla polvet yhteen. Petrellin ratkaisu (olkapääkurkotus, aka. em. "olkapäällä huitaisu") näistä on tottakai yleensä se parempi, mutta ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että molemmissa tapauksissa jostain syystä ei päästy ajamaan koko kropalla koko kroppaa päin, miten kai ideaalitilanteessa ajellaan. Tässä tapauksessa tsekki oli täysi statisti (eli ei esim. väistänyt tms.), vaan Petrellillä oli episodin ohjaimet käsissään, ja hän päätti vain olla ajamatta koko kropalla koko kroppaa päin.

Viestin lähetti Svante
Ne, jotka pelaavat ja elävät sääntöjen mukaan tietävät, että vahinkoja sattuu siitä huolimatta. He ovatkin varautuneet vahinkoihin. Joka ei ole varautunut on paskahousu.

Juurikin näin. Yhtä lailla sen lisäksi kuin mitä tuolla tarkoitit, pitää varautua myös siihen, että isoissa pommeissa ajajaakin yleensä sattuu, eikä vain pyri maksimaaliseen tuhoon minimaalisilla miestappioilla. Mailalla on kiva hakata ja polvia mäiskiä yhteen, mutta kunnon lihamöykkyjen lätisyttely vastakkain vaatii tietynlaista rohkeutta, varsinkin tuollaisessa vauhdissa. Se vaatii sitä aivan samaa rohkeutta, kuin vastata hanskojen tiputukseen.

Niin, tämä ketjuhan tosiaan on kieliposkista IFK:n pelaajien harjoittaman näennäisen kaukaloväkivallan ihannoimista. Huonosti kyllä menee, jos rohkeuden puutteella saa edes vähän (vaikka sitten kieliposkista) krediittiä IFK-leiristä. Jos Kikako ei edes ole episodista kuohuksissaan, niin ei kai sen pitäisi edes ylittää tämän ketjun uutiskynnystä? Olen oikeasti huolissani, ja sen takia olenkin tässä ketjussa näkemyksineni.

Ja tässä ketjussahan kukkahattutädit sanookoot soosoosoo, mutta tosimiehet haukkuu samantien paskahousuiksi. Jos Suomi olisi hävinnyt matsin tuohon jäähyyn, olisin vetänyt herneen nenään ja leppoisa isällinen "paskahousu" (vrt. "räkänokka") olisi aika mieto ilmaisu. Mutta onneksi ei tarvitse tällä kertaa puida seurauksia, vaan voidaan keskittyä motiiveihin.

Harmi kuitenkin sinänsä, että eniten keskustelua muuten mahtavasta ottelusta on taas virinnyt tällaisesta höpölöpöepisodista. Toisaalta taas eilinen ottelu ei olisi ollut se eilinen hieno ottelu ilman tätä taklausta, mutta voiton avain kuitenkaan tuskin oli tässä. Kuitenkin se Hudlerin välitön pois pelaaminen tästä 5min YV:stä oli se, joka homman käänsi vielä kaikesta huolimatta voitoksi.
 

hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Re: Re: Re: Re: Petrell on paskahousu

Viestin lähetti Cosmo
Olettaen ettet ollutkaan huumorimielessä liikkeellä, vaan takerruit tuohon kun et muuhunkaan pystynyt, niin kerrottakoon, että käytin vain kerrassaan nerokasta jaritervomaista ilmaisua manööveristä, jonka Petrell suoritti.

Hienosti oletettu. Tai ehkäpä tarkoitin sitä, että en pidä fyysisesti mahdollisena luistella vastustajasta ohi ja huitaista häntä olkapäällä päähän. Minun olkapääni kun ainakin ovat ylävartalossani kiinni siten, että ainoa tapa "huitaista" olkapäällä on laittaa se olkapää eteen, jolloin koko muu kroppa kyllä seuraa vahvasti perässä, joten kyseessä on enemmän läpi kuin ohi luisteleminen. Ja sitä kai yleensä näissä piireissä kutsutaan normaaliksi taklaukseksi. Ja se kyllä tarkoittaa sitä, että silloin on se koko kroppa laitettu kehiin. Erinomaisen suuri osa jääkiekossa tehdyistä taklauksista tapahtuu muuten juuri siten. En siis ymmärrä, että miten on mahdollista ajaa kaveri keskialueella pystyyn laittamatta omaa kroppaa peliin.
 

red nec

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Cosmo.jos suinkin pystyt ja haluat sisäistää tekstiä oikein
en usko että olen koivin suuri tuomaisen fani, hyvinkin toiselta kantilta pitää asiaa katsoa eli pelle kokoäijä.
Jos oikein luin haastattelut ja kommentit taklauksesta se taisi sytyttää koko jengin ja lamaannuttaa tsekkihiiret kotikoloon
vai olenko jälleen väärässä??
Huutoihin vastailuun,siihen on vaikea näin kirjallisesti´
heittää sen kummempia argumentteja mutta ei meillä päin poskea käännetä jos kutsu tulee tanssiin.(naisten hakuko)
 

Cosmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JB & KG
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Petrell on paskahousu

Viestin lähetti hihhu
En siis ymmärrä, että miten on mahdollista ajaa kaveri keskialueella pystyyn laittamatta omaa kroppaa peliin.

Sun kroppa ei niin kauhesti kiinnosta, mutta ajaa voi myös polvella. Ainiin, mutta myös polvi on ruumiinosa ja tätenhän se on myös "kropan peliin laittamista", vai? Tästä onkin sääntökirjassa maininta. Ehkä siksi, että sillä saa suurta vahinkoa aikaan, mutta sen lisäksi se on myös perin hiirulihommaa.

Petrell ei suinkaan laittanut olkapäätä täysin eteen, vaan ohi luistellessaan kurotti sillä kaveria (päähän). Siis mies viime hetkellä väisti 1-1 nokkakolarin. Onko se nyt vaan niin vaikea ymmrtää mitä ajan takaa, vai koitatko oikeasti päteä vain sekundäärisillä argumenteilla?

Väkivaltajaoston päivystäijille tiedoksi, että jos täällä halutaan pitää tuttu ja tietty taso keskustelussa, niin kannattaa alkaa raportoimaan edesottamuksista jonkin ajan kuluttua, kun suurin kohu on jo tapauksesta laskeutunut. Siihen asti voi käyttää jotain koodikieltä, ettei ulkopuoliset vauhkot innostu. Yleensä riittää, kun seuraavaan matsiin asti pitelee vakan alla kynttilää.

T:Vauhko
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös