HIFK-Saipa 11.2.2003 klo 18.30

  • 15 216
  • 174

seetre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ingvar Hirdwall
Ei kait Ape ole kieltänyt pelaajia taklaamasta mutta ei pahemmin ole rohkaissutkaan, jos on niin Apella on selkeä auktoriteettiongelma. Isot äijät pelaa selvästi käsijarru pohjassa. Tänäänkin kaarreltiin pois hyvistä teurastuspaikoista. Toka erä oli meiltä melko fyysistä peliä ja se riitti, vähän tsägälläkin, kahteen pisteeseen.

Saarinen ei mielestäni ollut tänään niin huono kun on väitetty. Muutama ihan ok niitti ja muutenkin kiekko liikku kutakuinkin varmasti. Tokan maalin voi laittaa muuten hyvin pelaanneen Stathoksen piikkiin.

Jos, ja toivon mukaan kun, IFK:n valmennuus tajuaa että ainoa tapa tällä jengillä hankkia pisteitä on ajella kaikkea mitä liikkuu niin voipi olla että emme jääkkään pleijareitten ulkopuolelle. Jos pleijareihin mennään ja vältetään HPK ekalla rundilla voi jopa semipaikka olla mahdollinen.
 

pXi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, EPS
2 pistettä,200 syöttöä (vastustajalle)

Ensimmäisen minuutin aikana SaiPa sai kaksi vaarallista tilannetta aikaan HIFK:n maalille ja HIFK jatkoi yhtä aktiivista puolustuspeliä loppuun asti.Näkikö joku HIFK:n onnistuvan purkukiekoissa?Ottavan äijää kunnolla?Pelaavan ylipäänsä varmasti? Olihan…tuota…ällistyttävää katsottavaa meidän pelaajia miltei joka kerta,kun SaiPa tuli keskiviivan yli.Toivottavasti kyse oli vain hermopaineesta,sillä en muutakaan syytä keksi koko ottelun ajan näkyneeseen epävarmuuteen.
Ensimmäisessä erässä kokonaisuutena SaiPaa kiinnosti pisteet pelaamalla,HIFK:ta oman päädyn asuttaminen seisovilla ukoilla.Joku uusi systeemi? Älkää testatko toistamiseen,ei tule toimimaan.Pikkaraisen yv-maali oli sentään hienon kuvion päätös ja pelasti erästä p-a-l-j-o-n.

Tullessani erätauolta omalle paikalleni luulin jo myöhästyneeni erän alusta,kun jäällä temmelsi joukko muodostelmaluistelijoita.Olivat kuitenkin vain vierailevia esiintyjiä mutta olipa yhtymä kohtia kotijoukkueeseen…

Toisessa erässä onneksi muistettiin missä ollaan ja Söderholm loisti toistamiseen vapauttamalla Vihkon läpiajoon.Söderholm itse - tänään enemmänkin keskushyökkääjä kuin pakki - teki kolmannen.Tämän jälkeen SaiPa kävi taas kahdesti todella lähellä tasoitusta,eikä olisi väärin ollutkaan,jos toisessa tilanteessa kiekko olisi hässäkän jälkeen vierinyt maaliin.Nyt meni pari senttiä tolpasta ohi.Erän loppuun saatiin pientä kähinääkin aikaan mutta sopuisasti kakkosilla selvittiin näistä hitaista tansseista.
Erän kohokohtana Hulkkosen komeat pommit,joista koostettakoon video punapaidoille huomiseksi kotiläksyksi.

Kolmannessa erässä tapahtui seuraavaa: nenän ja pallien kaivamista.No,olihan sentään SaiPan kavennus sekä loppusekunneilla HIFK:n pakollinen töhriminen omalla alueella ja silmissäni näin jo tasoituksen syntymisen.Siinä rupesi kirkkoon kuulumaton mies rukoilemaan korkeampia voimia avuksi.Ei tosiaankaan tule juuri muuta mieleen tästä erästä,joka niukasti oli tunnistettavissa jääkiekoksi.

Pakkovoitto,onnekas sellainen,siinä yhdellä sanalla kuvattuna.Pää ainakin on kipeä kahden tunnin yhtämittaisesta hampaiden kiristelystä.

+ Dave the Hair,Toni Söderholm,Joonas Vihko,Timo Pärssinen,pakkovoitto,SaiPa.
- Puolustus (kaikilta viisikoilta),alivoima,osin ylivoima,aloitukset (taas),Mrazekille virveli käteen mailan sijasta,passiivinen kiekkoilu,hautajaiset.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kerrankin...

...onnekas voitto tällaisesta pelistä. 1. erä olisi tosiaan voinut olla jotain 1-5 saipalle. Lappeenrannan miehet kulkivat onnensa ohi ja ifk pääsi mukaan peliin kahdella ylivoimamaalilla.

Vähän lisää apua Juha Kuokkaselta ja kas kummaa, johdimme peliä 4-2. Duba ja Dave pitivät ottelun toisella puoliskolla huolta, että maaliverkot eivät enää heiluneet kuin kerran ifk:n päädyssä.

Kiitos pisteistä, kumarramme syvään.

Pikkarainen ja Vihko tekivät alun yv-maalit. Toinen yv-ketju oli Hirso-Kauppila-Pärssinen. Salminen teki 5-5 tilanteessa maalin, joten olisi voinut ihan hyvin pelata myös yv:llä.

Treille taklasi muutaman kerran ihan mallikkaasti. Ranskiksen luistelu ja mailatekniikka sai muutaman ansaitun hörähdyksen katsomosta.

Söderholm oli ifk:n paras pelaaja. Tasaisen varmaa peliä puolustuspäässä ja tehot 1+2 hyökkäyspäässä.

Stathos torjunnoillaan oli toinen ifk:n onnistuja.

Ifk sai 2 pistettä. Tyylipisteitä ei onneksi jääkiekko-ottelussa jaeta.
 

Rok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat
Näin tässä sitten kävi. Parin SaiPa-maalin jälkeen näytti jo siltä, että nytkös se ottelu repeää, kun IFK ei meinannut alussa oikein saada juonen päästä kiinni. Takaa kuitenkin tultiin.

Ehkäpä maaleja voi osittain pistää Kuokkasen piikkiin, mutta kyllä hän muutaman komean hanskatorjunnankin otti. Ja vastaavasti Stathos torjui muutaman lähes varman maalin IFK-päädyssä (tosin SaiPan hyökkääjät tekivät miekkosesta sankarin ainakin osittain). En sitten tiedä, olisiko Duba pystynyt pitämään SaiPaa pystyssä, mutta jossittelu nyt vaan taitaa olla turhaa.

Pärssinen on kyllä kunnon tsempparikone. Kunnon ikiliikkuja; on hienoa nähdä, kun joku antaa kaikkensa vaihdosta toiseen. KJT:n pelureista vastaavia ominaisuuksia taitaa olla lähinnä kapteeni Jaska Vilenillä - tosin hieman pienemmässä mittakaavassa.

Näin satunnaisena liigakatsojana täytyy sanoa, että yllättävän vähän pääsi ääntä IFK:n kannattajalaumasta. Paikalla taisi olla reilu kymmenen SaiPa-fania, jotka sentään jaksoivat pitää ääntä ottelun läpi. Niin juu, ja cheerleadereita täytyy Järvenpäähänkin saada, niin katsojaongelmat ratkeavat.

Musiikkitarjonta Nordiksen hallissa sentään tuntuu olevan kohdallaan. Asse Dassea sai kuulla aivan riittämiin. Toista se on Järvenpäässä: täällä paikalle on pestattu joku teinipoika, joka soittaa ihmeen konetiluttelua. Noh, ehkäpä asia korjaantuu, KUN KJT nousee liigaan :-)
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Viestin lähetti Rok

Näin satunnaisena liigakatsojana täytyy sanoa, että yllättävän vähän pääsi ääntä IFK:n kannattajalaumasta. Paikalla taisi olla reilu kymmenen SaiPa-fania, jotka sentään jaksoivat pitää ääntä ottelun läpi.

Tämä on ollut trendi tällä kaudella: hallissa ei ole tunnelmaa, kun jengi pelaa HVM-kiekkoa. Tänään mielestäni ylimääräisesti painoi todella paska alku. Se latisti kannattajia todella eikä siitä sitten kunnolla herätty oikein missään vaiheessa. On niitä muutama (tunnelmaltaan)kohtuullinenkin matsi ollut, ei vain tällä kertaa.

SM-liiga kiittää, FM-liigan tackar.
 

Hamraan

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ottawa Senators, Edmonton
Niinhän se menee että pelin näkee eriväristen lasien läpi, joku sanoi ekan erän olleen surkea, minun mielestäni se oli mainiota lätkää. Hyviä paikkoja liukuhihnalta, täydellistä hallintaa voisi jopa sanoa, lukuunottamatta toista alivoimaa. Harmi ettei useampaa
maalia saatu aikaseksi.
Mitä JA:n raporttiin tulee niin minun mielestä Machulda ei tullut edes ottamaan paria vaihtoa toisessa erässä vai näkikö joku toisessa erässä tilanteen mistä tämä "tsemppari" loukkaantui? Taistelu oli jäänyt pukukoppiin SaiPan osalta, muutamia virheitä tehtiin ja ne kostautuivat maaleilla.
Kolmas erä näytti neppailulta ja siltä että SaiPalla ei olisi uskoa omiin otteisiinsa. Sitten tuli yv ja nätti maali, vähän piristi otetta, loppuun asti se ei kuitenkaan riittänyt.

Positiivista SaiPasta:
-Cipruss, luistin kulki ja meni mukaan kulmavääntöihinkin, meinasihan tuo tapellakkin, ainakin nahisteli miehekkäästi.
-eka erä, sen jälkeen kaikki SaiPan pelaajat vaipuivat harmaaksi massaksi joka tuntui välttelevän vastuuta.
-ylivoima ansaitsee myös kiitosta
-Hulk, hieno taklaus
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
Viestin lähetti Kalkun rusakko
Mites nämä Matikaisen loistavat ulkomaalais"vahvistukset" pelasivat?

Vauhkonen (#21) oli tiukassa kunnossa ollen joka tilanteessa n. 5 sekuntia myöhässä. Ajoituksessa vikaa? Luistelusuunta kuntoon ennakkoon ja eikun eteenpäin. Tällä Franskiksella ei ole käsiä, jalkoja eikä päätä, muuten ihan mukavan näköistä peliä.

Vastasin vaikka vastasitkin jo itse. IFK:lla ei olisi mitään hätää, jos näiden paikoilla pelaisivat vahvistukset (sentteri ja pakki).
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tapani mukaan en jäänyt katselemaan IS-tähtiä. Kolme olisi jokatapauksessa kuulunut SaiPan numero vitoselle. Helvetin hienoa katseltavaa. Tuokaa se meille!
 

leivoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Pauli - Non established since 1910
Viestin lähetti Pärde
...HVM-kiekkoa.

?? Haista V?¤%u Matikainen??

Vai mitä

Ei ne Mrazek ja Treille nyt niin paskoja ole mitä höpisette. Pojat tekee duunia ja yrittää. Ai niin mutta kun pisteitä ja ulkomaalaispelaajat, ei oikeen täyty noi kriteerit. Vähän niin kuin Scissons viime kaudella. Ei ne sentään ihmettele vieressä kontaktia varoen kuten 77. Olisi edes hanskojaan heiluttanut Ahmapoika, mutta kun ei niin ei.
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Leivoja
Kyllä ne ovat täysin paskoja, älä yritä edes puolustella.

Saipa kävi ihmeen kuumana toisessa erässä eli johtuiko se Machuldan loukkaantumisesta vai mistä? Nousin jo innoissani seisomaan, että näenkö kauden ensimmäiset tappelut, mutta taas petyin. Ehkä sitten ensi kaudella.
 

fullkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Rebel
Kyllä Treille parempi oli kuin Mrazek. Treille on vahva vääntäjä kulmissa ja sitten se vahingoittaa vastustajia kokoajan. Mutta mielummin kyllä Luttinen.

Minun silmäni näkivät että Treille pelasi ekassa erässä (hetki jälkeen SaiPan toisen maalin) kolmen taklauksen vaihdon. Jos ei muuta, niin siinä mies näytti mikä on hänen osaamisalueensa. Liike ja rymistely. Tosin en nähnyt pelistä kuin 1,5 erää, ja sinäkin aikana Treille oli kadoksissa... Mrazek oli aivan näkymätön.

Jos tuollaisia isoja jätkiä piti saada niin miksei se Nielikäinen kelvannut, olis varmaan saanut halvemmalla???
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti jounster
.
Jos tuollaisia isoja jätkiä piti saada niin miksei se Nielikäinen kelvannut, olis varmaan saanut halvemmalla???

Mrazekhan oli pakko saada, koska niin moni muu jengi oli kiinnostunut hänestä, oikea kultakimpale Hifkille. Hyvä Pena!!!

Eihän Treilleäkään voinut olla ottamatta kun suuri ja mahtava NHL-seura hänet meille hyvää hyvyyttään tarjosi. Taisi olla Chicagon puolelta pelkkä perseennäyttö Hifkille?!

The Animalhan sen tietää kuinka Matikainen pisti Chicagon edustajat koville kun Treillen tulosta neuvoteltiin....hah hah!!!
Varmaan oli Chicagon puolelta äärettömän vaikeat neuvottelut!!!
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti jounster
Jos ei muuta, niin siinä mies näytti mikä on hänen osaamisalueensa. Liike ja rymistely. Tosin en nähnyt pelistä kuin 1,5 erää, ja sinäkin aikana Treille oli kadoksissa... Mrazek oli aivan näkymätön.

Jos tuollaisia isoja jätkiä piti saada niin miksei se Nielikäinen kelvannut, olis varmaan saanut halvemmalla???

Jos tuollaisia isoja jätkiä piti saada, niin miksei niitä käytä ylivoimassa maskimiehinä maalin edustalla (tähän kymmenen kysymysmerkkiä)? Kumpikaan ei ole kovin pehmeäkätinen pelintekijä, vaan avut löytyvät voimasta ja suoraviivaisuudesta. Ykkös-yyveessä meillä on pelintekoon kykenevät Pärä ja Kauppila, niin miksi ihmeessä sinne laitetaan heikoimmaksi lenkiksi Hirso, joka ei ole tehnyt maalin maalia tällä kaudella yyveellä. Antaa Pärän tai Kauppilan jaella sieltä kulmista. Kokeilkaa edes!

Ostetaan tällä kertaa peluutusta, maksoi mitä maksoi.
 

bates

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Treille todellakin oli huomattavasti parempi kuin Mrazek , mutta mitä siihen vaaditaan, ei mitään. Mrazek on kaiken kaikkiaan ihan turha äijä tossa ryhmässä, ei saa edes jäätä pitkin tulevia syöttöjä kiinni. Treille sen sijaan tsemasi ihan kohtalaisesti ja hommasi yhden kakkosenkin , mutta ihan turha puhua mistään ulkomaalaisvahvituksesta.

Ottelun näyttävintä antia olivat todellakin Hulkkosen pari komeaa niittiä , Niccin mielettömät "Vejvodat" , jossa kiekko lirui tolppaa hipoen ohi Saipamaalin ja Statsin useat huippupelastukset.

Jos pitää parhaita pelaajia IFK:n puolelta nostaa esiin niin ehdottomasti Stats , Söderholm ja Viitaluoma , joka tarjoili avopaikat ainakin Vihkolle , Söderholmille ja Pikkaraiselle, näistä viimeksi mainittu oli ainoa joka osui.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Senior
Jos tuollaisia isoja jätkiä piti saada, niin miksei niitä käytä ylivoimassa maskimiehinä maalin edustalla (tähän kymmenen kysymysmerkkiä)?

Oui, Senior. Ei kiinnosta painiminen. Pärän näin maalisedustalla jonkun kerran. Olisi kiinnostavaa tietää ketä varten Hirso pelasi eilen joka toisen vaihdon? Oliko scoutteja paikalla? Oliko heillä opaskoirat mukana?

Södelle soppari heti, siinä meillä on ensi kauden liiderikapteeni ja L'Oreal pitää saada pois Saken valmennuksesta. Mua oikeesti pelotti pari kertaa.
 

Carlos

Jäsen
Vielä sätkitään...

tuon jatkopelipaikan kanssa. Jos tämä peli olisi hävitty, sitten kyllä se viimeinenkin toivo olisi mennyt, nyt on vielä edes jotain pientä saumaa... siltikin kyllä tosi pientä.

Yksi asia jaksaa hauskuuttaa meikäläistä, meni peli miten tahansa, niin täällä löytyy aina kourallinen kirjoittajia jotka arvostelevat Hifkin yksittäisten pelaajien suoritukset näin:

"Nicce ja Saarinen oli ihan paskoja, yllätys!"

Tietysti jos peliä on seurannut baarin puolelta, niin tuo on ihan turvallinen kommentti heittää, ainakin yleensä. Suurin osa laumasta taputtelee täällä selkään, "Niin olikii!", ja kaikilla on hauskaa.

Siltikin omasta puolestani pitää sanoa että Niccen luistelu on kaunista katsottavaa, sen puolen kaveri osaa. Ja se maalikin lähenee koko ajan, meillä vissiin JHagin kanssa oli veto pystyssä tästä Niccen pleijarimaalista..? :-)

Nicce on Gone.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän nämä Mrazek ja Treille kovasti yrittää koko ajan, mutta kummallakin on näköjään helvetin vaikeaa pysyä ylipäätänsä pystyssä. Taklatakin Treille yritti monta kertaa, mutta mies on jatkuvasti jäljessä muutaman potkun. Tulee semmosia puolittaisia tönäisyjä. Tuli vaan mieleen pelin aikana, että laittaisi nämä kaksi koheltajaa samaan ketjuun ja keskelle tietysti Hirso. Minä haluaisin kuulla oikeasti IFK:lta, että ketkä nämä kaverit on oikeen scoutannu ja millä perusteella he ovat saaneet sopimukset tänne, mutta kun ei meillä IFK:ssa ole tapana tunnustaa virheitä eikä varsinkaan oppia niistä.

Hedberg oli meikäläisenkin tarkkailun alla. Kyllä minä olen myös sitä mieltä, että luistelu on kyllä vaivattoman näköistä. Hedberg voisi vielä rohkeammin kuskata sitä kiekkoa ylös. Eilenkin olisi ollut paikkoja. Ongelmat ovat juuri siinä puolustuspäässä. Toisissa olosuhteissa projekti Hedberg voisi vaikka onnistuakin. Oikea pakkipari, joka osaisi paremmin paikata Hedbergin heikkouksia. Halkidis???

Kauheaa jääkiekkoa paitsi toka erä. Lauantaina uusiksi.

PS. Unohtui! Kimmo Salminen pelasi ihan kelpo pelin jos vertaa siihen, että mies on ollut pitkään loukkaantuneena ja peliaika vähän niin ja näin. Enemmän ihmettelisin Hirson ylivoimapeliaikaa ja miehen vaisuutta.
 
Viimeksi muokattu:

Aksu

Jäsen
Kertokaa joku tietäväinen heti kun Vallun tilanteesta tulee lisätietoa. Onhan meillä toki varaa olla ilmankin ja Vallu on yössä etc., mutta totuuden nimessä kaverilla on pelihuumorin ollessa kohdallaan valtava määrä potentiaalia ja ennen kaikkea käsiä tehdä kiekon kanssa jotain.
 

fullkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Apassi
Minä haluaisin kuulla oikeasti IFK:lta, että ketkä nämä kaverit on oikeen scoutannu ja millä perusteella he ovat saaneet sopimukset tänne, mutta kun ei meillä IFK:ssa ole tapana tunnustaa virheitä eikä varsinkaan oppia niistä.

Ei niitä kukaan ole scoutannut! Esim. Alpo ei ollut nähnyt matsiakaan Treilleltä ennenkun hän IFK:hon tuli. Stathosille lyötiin soppari kouraan kun Pulliainen sanoi että "olen nähnyt kaverin pelaavan. IFK:n tyylinen kaveri." Mikä oli kyllä ihan hyvä loppujen lopuksi. Tuntuu että IFK:n scouttaus nojautuu liian vahvasti kuulopuheisiin...

Eilisestä matsista vielä, voiko dumari olla enempää yössä viheltäessään niitä läpiajojäähyjä? Söderholmin kampitusjäähy Machuldan läpiajossa oli täysin aiheeton. Samoin Uusikartanon koukkaamisjäähy kun Pärssinen oli yksin läpi. Olis taas ollut kaksi puusilmää tarpeen.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Vielä sätkitään...

Viestin lähetti Carlos

"Nicce ja Saarinen oli ihan paskoja, yllätys!"

Tietysti jos peliä on seurannut baarin puolelta, niin tuo on ihan turvallinen kommentti heittää, ainakin yleensä. Suurin osa laumasta taputtelee täällä selkään, "Niin olikii!", ja kaikilla on hauskaa.

Baarin puolelta, heh.

Carlos jaksaa olla lähes viimeinen mohikaani Nicken takana. Usko huviksesi, että kun sällien tekemistä ihan erikseenkin tarkkailee, niin hitosti tulee joka peliin huhhuh-tilanteita. Ei vaan kaverien kynnet kykene. PSaarisessa uskon potentiaalia jopa olevan, mutta kyllä niiiin umpikadoksissa se on koko kauden ollut. Valitettavasti. Olisi hiton paljon hauskempaa toistella täällä kaverien onnistumisia. Vähän niinkuin tulee tehtyä Söden osalla.

Vaikkei statsit kaikkeia kerro, niin suuntaa ne antavat joka tapauksessa:

Pakkiemme plus-miinuksia:

Kantor +12
Zidlicky + 7
Söderholm +4
HPikkarainen 0

Saarinen Pasi -10
Hedberg Niklas -10

Tossa ne, jotka ovat olleet kehissä kutakuinkin koko kauden eli ei se nyt ihan pelkkä hokema se poikien alisuorittaminen ole. Aika viileet numerot.

Molemmat ovat pelanneet myös yyveetä koko kauden. Miesten tehot on Nicke 0+3 ja Pasi 2 (yks tyhjiin)+1. Että noin. Kertoo minusta vain pakkimateriaalimme kapeudesta ja vähäisestä peluuttamisesta / roolittamisesta, kun kerran jatkuvasti peluutetaan yyvee-pakkeinakin '0+0' -miehiä.

Nicken liike on hyvää ja mutta taidot ei riitä. Ei Nickelle pidä mitään niskalaukauksia antaa, mutta kaikki ei pärjää / osaa mukana muiden tahdissa. Se, että näet hänessä vielä potentiaalia, on vain hyvä ja kannatettavaa. Mulla ei vaan joka kusetus mene itselleen enää läpi.

Kaikki tunnustus ja arvostus kavereille onnistuessaan. Vielä on tärkeät pelit edessä ja heille jos kenelle, soisi niissä menestystä ja onnistumisia. Yrityksen tai luottamuksen puutteesta ei voi valmentajia ja heitä syyttää.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Vielä sätkitään...

Viestin lähetti Senior

Pakkiemme plus-miinuksia:

Mikäs juttu se muuten oli, että Hank Pikkarainen laitettiin vilttiin heti parin vaihdon jälkeen. Tokihan mies (tai poika) seurasi aitiopaikalta saipan ekaa maalia, mutta ei se moka niin karkea ollut, että olisi koko loppupeliä pitänyt istua. Sanottakoon toki, että tilalle tullut Lamberg pelasi R-PL:n parina kelpo pelin. Hyviä pakkeja on tulossa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kivat pisteet. niille on käyttöä. Eikö kukaan nähnyt Machuldan loukkaantumistilannetta? Kuka taklasi vai taklasiko kukaan?
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Re: Vielä sätkitään...

Viestin lähetti Snakster
Mikäs juttu se muuten oli, että Hank Pikkarainen laitettiin vilttiin heti parin vaihdon jälkeen. Tokihan mies (tai poika) seurasi aitiopaikalta saipan ekaa maalia, mutta ei se moka niin karkea ollut, että olisi koko loppupeliä pitänyt istua. Sanottakoon toki, että tilalle tullut Lamberg pelasi R-PL:n parina kelpo pelin. Hyviä pakkeja on tulossa.

Hank taisi kokea saman kohtalon tammikuussa Turussa ja jotkut olivat muistelevinaan, että filtitys on tapahtunut mokista Hankille monta kertaa.

Johannes, ''the peluutustarkkailija'', voisi laittaa muistikuviaan, on tästä ollut puhe parikin kertaa. Hank ei taida olla valkkujen lemppari? Täytyy koko ajan muistaa, että mies on syntynyt vuonna -84! Mies, jossa on tulevaisuutta.
 

Keynet

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ääh... pakko päästää jotain ininää ilmoille.
Peliä en nähnyt, kärsin sitä 3-2 tilanteeseen ystävämme Eeron kanssa.
Olkoonkin jälkiviisastelua, mutta olisin voinut lyödä miljardin vetoa siitä, että SaiPa pelin häviää. Vielä 0-2 tilanteessakin.
Jotenkin voittaminen vaan on täysi mahdottomuus _todella_ tärkeissä peleissä, joihin eilinen ehdottomasti lukeutui.

Sen syvemmin paskaa peuhaamatta tyydyn toteamaan ihmettelyni herra Vladimir (muaeisaataklataeikäainakaanlyödämailallakylkeen) Machuldan asennetta kohtaan. Jumalautis näissä peleissä missä PO-paikasta _pitäisi_ tapella vaikka olis jalka poikki, niin herra stara "kävi kokeilemassa yhden vaihdon, mutta kylki oli niin pipi ettei sitten viitsinyt enempää. Eikä kukaan tullu ees puhaltamaan, niisk!"
Ai Stana, että sanonko mitä?
Piikkiä kylkeen, teippiä päälle ja hampaat irveessä maalin tekoon!
Saattaahan se toki ottaa pikku pääkköseen, että SaiPa oli näinkin pitkään kahinoissa mukana. Ei perskele päässytkään Ilmalan valoihin loppukaudeksi.
No toivottavasti jo ensi kaudella pääsee, ja heti eka pelistä alkaen kiitos. Jos tämä neitokainen enää sinne kelpaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös