Mainos

HIFK pudotuspeleissä 2016

  • 76 423
  • 335

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Sopivana ensihaasteena toimii eka puolivälierä. IFK on voittanut vastaavan pelin viimeksi Isä Paulin aikaan 08 ja silloin vieraissa.

Muistelin samaa! HIFK ja ensimmäinen playoffmatsi on aina ollut todella hankala yhtälö. Esmes mestaruusvuonna -11 oltiin alussa 0-2 tappiolla narreille ja kaikki tuntui olevan päin helvettiä. Kliininen vedonlyöjä ottaisi tämän huomioon, sillä odotettavissa on varmaankin ylikerroin Pelsujen voitolle. Viime keväänäkin ensin hävittiin Saipalle. Lisää historian siipien havinaa niinkin läheltä kuin 2 vuoden takaa; Pelsut pudotti sääläreissä silloin Kiva-Harrin luotsaaman HIFK:n. Tästäkin huolimatta sanon, että menneisyys on menneisyyttä ja nyt on nyt. HIFK on kaikessa edellä Pelsuja ja jos tästä sarjasta ei kairattaisi neljää voittoa, kyseessä olisi floppien floppi. Historian painolastin vuoksi sanon, että sarja menee 4-1 HIFK:lle, ei puhtaasti.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Viime kaudella ensimmäinen playoff-peli oli sääli 1 Ilvestä vastaan himassa jonka IFK voitti. SaiPalle hävittiin ensimmäinen peli sääleissä keväällä 13. Molempina keväinä hävittiin ensimmäinen puolivälierä Tapparalle Tampereella.

Edellinen puolivälieräpelin 1 voitto himassa on SaiPasta Sheddenin keväältä -05. Tämän jälkeen on päästy aloittamaan puolivälierät himassa kolmesti, HPK:ta vastaan -10 ja Narreja vastaan -11 ja -12 ja dunkkuun on tullut joka kerta.

Eipä noilla nyt niin suurta merkitystä ole, kunhan pyörittelen ajan kuluksi. Toisaalta historialla on (tässä tapauksessa valitettava) tapa toistaa itseään.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt menee tämä kaava rikki. HIFK tulee ensimmäiseen kotipeliin niin kovaa, että ei vain pysy Pelicans kyydissä mukana. Mä en vain näe heillä olevan aseita oikeastaan minkäänlaiseen muuhun, kuin puolustusrimpuiluun etenkään nordiksella. Pelicans oli eilen aivan liemessä Kalpankin kanssa suurimman osan pelistä ja HIFK pistää vielä sen prässin kotonaan x 2 ja paremmalla materiaalilla. Pelicans teki toki kaksi maalia, mutta eihän heillä ollut organisoidusta hyökkäyspelistä tietokakaan.
 

Bromse

Jäsen
Sitä tikulla hanuriin joka vanhoja muistelee. Tämä kausi on se kun IFK vetää tilastot uusiksi. Runkosarjan voitto, piste-ennätys jne. Lista saa nyt jatkoa kun IFK menee päätyyn asti voittamalla ensimmäisen puolivälieräottelun.

Ei siitä helppoa tule, mutta luotto on vahva. Yllättävää että vaikka vastus on nyt jo selvillä ei pelkotilat ja paniikkikohtaukset ole vielläkään lauennut.
 

Harkins#33

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ville Peltonen, Rem Murray, DEFC #18
Jotenkin on sellainen kutina, että nyt on käännetty se uusi lehti vihdoin näiden asioiden suhteen. Vanha HIFK tulisi rotsi auki ekaan matsiin ja tekisi sarjasta itselleen todella vaikean. Tällä kaudella on jo osoitettu, että tässä ei olla enää se vanha HIFK, ne matsit, joihin ennen oltaisiin tultu rotsi levällään ja hävitty ihan pystyyn jotain heittopussijengiä vastaan on hoidettu tällä kaudella kunnialla ja rikottu myös vihdoin se kirous siitä ettei voiteta runkosarjaa.

Uskon että huomenna kiekon tippuessa jäähän, alkaa pelikaaneilla sellainen 4-5 matsin linko, että sulat pöllyää.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jotenkin on sellainen kutina, että nyt on käännetty se uusi lehti vihdoin näiden asioiden suhteen. Vanha HIFK tulisi rotsi auki ekaan matsiin ja tekisi sarjasta itselleen todella vaikean.

Minusta on väärin sanoa, että HIFK olisi yhteenkään pudotuspelisarjaan tullut rotsi auki. Asia kun on mielestäni täysin päinvastoin. Aina ovat tulleet aivan kauhea puristus ja latinki päällä. Hommasta on vain kadonnut sitä rataa kaikki rentous ja lopulta hirveästä ähisemisestä huolimatta on tullut pataan. Hyvin usein juuri siinä puolivälierien ensimmäisessä pelissä lataus on mennyt yli ja ollaan hävitty. Nytkin on se tilanne, että pudotuspelisarja alkaa 0-0:sta ja runkosarjavoitolla ei ole mitään merkitystä itse pelissä. HIFK:lla ihan kaikki paineet. Se pieni riski siinä on, että taas hakataan laput silmillä päätä seinään sarjan ensimmäisessä pelissä. Uskon kuitenkin, että vaikka HIFK niin tekisikin, niin Pelicans on sen verran köykäisempi vastus, että nyt ne maalit runtataan vaikka väkisin. Se hyöty siitä runkosarjavoitosta on, että tämä on kerrankin mahdollista. Olisi ihan eri tilanne aloittaa sarja jotain Saipaa tai JYP:iä vastaan, joiden kanssa lähtökohtaisesti on tiukempaa ja puristaminen kostautuu helpommin. Toiseen sarjaan mentäessä ollaan on jo se pahin paine kadonnut.
 

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Mä uskon myös että jos pyhättö on täynnä perjantaina, ja uusi fanikatsomo hoilaa saaden koko hallin mukaan ihan alusta alkaen, niin todellakin, sulat alkaa pöllyämään heti ekasta pelistä. Kunnon pyöritys ja hyrskynmyrskyn päälle vaan alusta alkaen eikä pussinokat tiedä mikä niihin osui.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos kääntää katseet Lahden suuntaan ja etsii ne aseet, jolla Pelsut tulevat yrittämään, niin lista voisi olla seuraava:

1. Erittäin tiivis ja kurinalainen träppi ja keskustan sulkeminen. Eli se perinteinen altavastaajan ase.
2. Leimu. Tätä ei tarvinne perustella.
3. Juvonen. Hän on kiistämättä lahjakas maalivahti ja pelasi KalPa-sarjan hyvin. Ehkä epätasainen toki.
4. Ensimmäinen peli, tyhmä/vahinkojäähy, ensimmäinen maali, Leimun tykki, lumipalloefekti, jne.
5. Vastahyökkäykset, yksittäiset harppuunat / hyökkääjät. Esmes Tyrväinen pelasi loistavan viimeisen pelin KalPaa vastaan. Potulny / Repo ratkaisuosastolla.

Eli summa summarum - aika tylsiltä ne Cacan aseet näyttävät. Vai löytyykö muita?
 

Stigu

Jäsen
Kiva nähdä Kakansyöjä Matikainen ja Nupe epäilemättä kiivaaksikin yltyvässä sarjassa kovaa IFK:ta vastaan.
Kyllä! Tämä on kaikin puolin paras ensikierroksen vastustaja IFK:lle. TPS olisi ollut ehkä liian paha, Sport ja Kalpa liian värittömiä. Ja Pelicans-bonuksena tosiaankin nähdään Lätkäkenttien Äijä ja Herrasmies, mr. Poliisi ja yksi kaikkien aikojen meritoitunein Liigavalmentaja vastustajan penkin päässä.

En muuten muista ,milloin olisi ollut näin luottavainen fiilis yhteenkään pleijarisarjaan lähtiessä. Jopa meikäläisen kaltainen paatunut skep.. realisti uskoo, että IFK menee jatkoon 95%:n todennäköisyydellä.

Eniten luottamusta herättää kyllä IFK:n alakerta. Kyllähän se on ihan helvetin kova: Järvinen, Aulie ja Gene-Matti edustavat kokoa, Auvitu, Taimi ja Taipalus taitoa ja tuohon vielä päälle oma suosikkini Grilli. (Huomasiko kukaan muuten, että jatkoajan toimitus oli valinnut Taipaluksen kädellisten pakkien TOP 10:een?)

Pelicans-sarja toiminee hyvänä sparrauksena varsinaisiin sarjoihin, jotka ovat toivon mukaan IFK-Jyp ja IFK-Kärpät. Ennen kautta ajattelin, että neljän parhaan joukkoon pääseminen olisi ihan oiva suoritus, mutta nyt tuntuua siltä, että se mestaruus pitää saada. Alkais jo.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Jotenkin musta tuntuu uskomattomalta ajatukselta, että Pelsut lähtisi johonkin likaiseen pelaajia loukkaannuttavaan peliin. Ne on kuitenkin ammattilaisia ja haluaa pelata hyvän ja hienon sarjan. Parhaiten se tulee kovalla ja rehdillä pelillä ja uskon, että kaikkien vahingoittamisotsikkojen jälkeen SM-liigassa yritetään nyt pelata upeat pleijarit.

Todellakin Pelsut on jääkiekkojoukkue ja hyvä vastus. Odotan viihdearvoltaan isoja pelejä. Alkais jo.
 

Carlos

Jäsen
Mä uskon myös että jos pyhättö on täynnä perjantaina, ja uusi fanikatsomo hoilaa saaden koko hallin mukaan ihan alusta alkaen, niin todellakin, sulat alkaa pöllyämään heti ekasta pelistä. Kunnon pyöritys ja hyrskynmyrskyn päälle vaan alusta alkaen eikä pussinokat tiedä mikä niihin osui.

Ja sitten on myöskin mahdollista että mattivirtanen tekee ajassa 0:17 puolesta kentästä roikkumaalin - fanit huutavat entistä kovempaa, ja sitten ajassa 2:37 jussinössönen liruttaa miinuskulmasta 0-2. Vähitellen hurmos laskee, Hifk tähtää kaikki vedot pelikaanin nokkaan (eli ei tähtää), ja loppu on historiaa. Ajassa 5X:XX Hifk kaventaa 1-2, joka jää lopputulokseksi. Sori, liian monta kautta takana, can't help it.

Mutta tässä samalla olen hymyillyt ääneen itsekseni tätä spekulaatiota. HIFK pelaa Pelicansia vastaan, ja HIFK:n kannattajakunta toivoo ettei Pelicans pelaa liian kovaa eikä likaisesti, ja toivotaan että loukkaantumisilta vältytään ja voidaan keskittyä voittavan kiekon pelaamiseen. Olenko AINOA jonka mielestä kahdessa edellisessä lausessa on jotain... hmm... kovin... outoa? Noin niinkuin poliittisesti korrektisti ilmaisten. Voisin myöskin käyttää muutamia naisten sukupuolielimiä kuvaavia sanoja, jos se selventää ajatustenlukua. Big? Bad? Pussies? (puhun siis edelleen tottakai kissapedoista, en vieläkään niistä naisten sukupuolielimistä)
 

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
@Carlos, todellakin, liian monta kautta takana, mutta silti luottavaisin mielin että nössöset ja virtaset ei kyllä tässä sarjassa juhli.

Ja kyllä meiltä löytyy sen verta useampi hanskaaja että jos kovaa haluavat pelata niin härifrån tvättas! Tottakai sitä toivoo ettei avainpelaajia loukkaantuisi, mutta ei kukaan nyt odota että me siellä kaukalossa hipsitään varpaillaan ja vältetään kontakteja. Kyllä tämä kannattaja ainakin toivoo että alusta asti siellä Muuli tai Masa pommittaa ja yleisö mylvii, Gene hanskaa tarvittaessa ja jos joku uskaltaa kutsua tanssiin niin kyllä Keijokin lähtee ilomielin. Ja tämän tietää kyllä ne nössöset ja virtasetkin. Alkais jo.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Joku käynyt Wikipediassa laittamassa IFK:n osioon jo Kullat kohtaan vähän lisäystä: 1969, 1970, 1974, 1980, 1983, 1998, 2011, 2016.

No eihän siinä luottoa riittää kyllä täälläkin. Huomenna mennään!
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Hienoa nähdä huomenna uusi seisomakatsomo! Onko lippuja mennyt miten tuonne päätyyn ja ylipäätään onko halli täyttymässä huomenna?
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Millaisilla YV-kokoonapanoilla HIFK lähtee playoffseihin?

Luultavasti:

Luttinen - Ramu - Zaborsky
Puustinen - Taimi

Leino - Hintz - Ikonen/Rask
Auvitu - Partanen

Noilla mentiin muistaakseni viimeiset pelit. Puustinen saanee mahdollisuuden, jos homma ei toimi niin Rask tai Ikonen ottaa paikan. Joku korjatkoon jos muistan päin honkia.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
@Patafani
Runkkarissa oli näin; 1-yv; Taimi viivassa, Ramu, Zabo, Luttinen( ehjänä ollessaan) Rask
2-yv; Auvitu viivassa, Leino, Hintz, Parru, Puustinen, ja Ikonen ajoittain
Näin muistelisin. Korjatkaa jos väärässä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Huomenna tippuu kiekko jäähän, ja nyt alkaa olla perhosia vatsanpohjassa. Toivottavasti pelaajilla kuitenkin on homma hanskassa ja hermot terästä. Tässä on kuitenkin ollut viikko aikaa runkosarjan jälkeen, ja se on ehkä turhan pitkä aika jättää faija vartioimatta. Kunhan vaan ei olisi alkanut tissutella, koska senhän tietää, miten siinä käy.

Alkais jo!
 

Röda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Möyrivä IFK
Hienoa nähdä huomenna uusi seisomakatsomo! Onko lippuja mennyt miten tuonne päätyyn ja ylipäätään onko halli täyttymässä huomenna?
IFK:n Twitterin mukaan laajennettuun fanikatsomoon on enää kaksi lippua jäljellä eli tunnelma (toivottavasti) tänään kohdallaan! Muuten yleisömäärästä ei tietoa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
IFK:n Twitterin mukaan laajennettuun fanikatsomoon on enää kaksi lippua jäljellä eli tunnelma (toivottavasti) tänään kohdallaan! Muuten yleisömäärästä ei tietoa.

Kurkistelin reilu tunti sitten ja kovin hirveästi ei lippuja ollut oikein mihinkään. Täyteen menee niin kuin tietenkin pitääkin.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
IFK:n Twitterin mukaan laajennettuun fanikatsomoon on enää kaksi lippua jäljellä eli tunnelma (toivottavasti) tänään kohdallaan! Muuten yleisömäärästä ei tietoa.

Kurkistelin reilu tunti sitten ja kovin hirveästi ei lippuja ollut oikein mihinkään. Täyteen menee niin kuin tietenkin pitääkin.

Hienoa. Nyt tunnelma sitten kohdilleen!
 

wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivottavasti jengi tulee tuonne fanikatsomoon tosissaan pitämään älämölöä eikä vain stondailemaan tuppisuuna halvoilla paikoilla. Itse ajattelin toki vetäväni äänen käheäksi kun kerrankin ollaan saatu fanikatsomo sinne minne se kuuluu. Go IFK!
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
HIFK pelaa Pelicansia vastaan, ja HIFK:n kannattajakunta toivoo ettei Pelicans pelaa liian kovaa eikä likaisesti, ja toivotaan että loukkaantumisilta vältytään ja voidaan keskittyä voittavan kiekon pelaamiseen. Olenko AINOA jonka mielestä kahdessa edellisessä lausessa on jotain... hmm... kovin... outoa?

No et ole. Kyllähän nämä ovat yleensä olleet toisinpäin. Mun on vaikea tottua siihen, että HIFK on se, mitä yritetään vahingoittaa ja HIFK-fanit odottavat ennenkaikkea vastustajien jäähyjä :). Mutta näillä mennään nyt 2016. Kaiken lisäksi tämän kauden HIFK:ssa on muskeleita ja kaksinkamppailuvoimaa ihan eri malliin kuin parin edellisen kauden aikana. Juuri siksihän HIFK voitti runkosarjankin, sitä ei olisi pelkällä neppailulla saavutettu. Taito ja (riittävä) kovuus kohtaavat aina niissä joukkueissa, jotka jotain voittavat.

Eka pelillä ei ole kauheasti merkitystä, se on vain startti. Tämä pätee, tulee sitten voitto tai hyvin epätodennäköinen tappio. Kultaan vaaditaan 12 voittoa, se on mielettömän pitkä polku!
 

wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Perinteisesti kaikkien pleijarisarjojen ekat pelit on koko sarjan paskimpia viihdearvoltaan. Yleensä molemmat kyttäilee, pelaa tosi riskittömästi, ja joku voittaa 1-0.

Nyt tosin joukkueiden tasoero on niin iso, että odotukset on minulla tuota korkeammalla. Silti eka peli on aina vain eka peli, kävi miten kävi, ja sarja on pitkä.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Kyllähän nyt viimeistään on todettava, että runkosarjan voitto on nousemassa todella suureen arvoon. Tällä hetkellä TPS on laittamassa Kärppiä todella ahtaalle ja tämän jälkeen todennäköinen vastustaja Tappara on useamman napsun verran kovempi tekijä.

Finaaleissa viimeistään (joo, ylänapit takista jo avattu) on aivan valtava etu siinä, että Pelicans-sarja tullaan taputtelemaan 4-5 ottelussa ja epäilen, ettei JYP/Saipa -sarjakaan Game 7:iin mene.

Pahin skenaario on mielestäni se, että TPS tekee Kärppiä vastaan ihmeen, mutta putoaa Tapparalle suoraan neljässä matsissa, jolloin finaalissa tulisi vastaan hyvin levännyt Tappara, jonka pelityyli tuntuu muutenkin olevan IFK:lle kaikista vaikein näistä mestarikandidaateista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös