Mainos

HIFK peliesitykset kaudella 2012-2013

  • 939 950
  • 3 115
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Viimeinen kierros meni sitten kuin elokuvissa, HIFK nousi muiden pelien lopputulosten ansiosta jo kuudensakkiin, ei paha. HIFK piti myös aikataulusta kiinni, ja otti kaikista neljästä viimeisestä kotimatsistaan voitot. Loistava homma ja tästä on hyvä lähteä pitkähkölle tauolle. Seuraava matsihan on vasta torstaina 14.2, ystävänpäiväkin vielä. Ei tosin mikään helppo paikka aloittaa viimeinen stintti, kun edessä vieraspeli KalPa:a vastaan.

Tänään koko joukkue suoritti hienosti, erityismaininta Leinoselle, joka teki kaksi maalia. Hieno pelaaja, vaikea tiputtaa kokoonpanosta pois, vaikka ketä tulisi takaisin.
 
Viimeksi muokattu:

scholl

Jäsen
Hyvältähän tuo varmaan näyttää mutta Blues ei todellakaan ole mikään mittari.

Blues ei ole todellakaan mikään mittari. Näin eilen ehkä puolet heidän pelistään ja tänään viimeisen erän ja täytyy sanoa, että varsinkin yv on ihan surkeaa. Tuomarit ja IFK-pelaajien hölmöily antoi nyt 3. erässä Bluesille avaimet käteen, mutta ei maistunut. Toki yksi hieman kyseenalainen maali tuli Luttisen spedeilyn takia, mutta eihän tuossa lopussa isoa hätää ollut. Tietysti vähän harmittaa se, että annetaan edes mahdollisuus ja ennen kaikkea se, ettei kiekkoa osata purkaa omalta alueelta.

Pisteiden valossa suht hyvin on mennyt. Solifer on nykyään jonkun muun alla.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse en laske paljonko suoria voittoja pitäisi ottaa, vaan pistekeskiarvoa. Summasen ajan pka on 1,8 ja vähintään se täytyy pitää. Tulee pisteet sitten kotona tai vieraissa. Sarja on tasainen ja edes narrit ei ole kyennyt 2:lla alkavaan pistekeskiarvoon. 12 matsia jäljellä ja jos mennään about 1,8 lasissa, saadaan lopulta 21-23 pinnaa lisää eli loppupisteet ovat 94-97. Viime kaudella alhaisin suoraan po-paikkaan oikeuttanut pistemäärä oli 101p. Mutta tällä kaudella on pelattu enemmän ristiin ja toivottavasti pelataan jatkossakin. Oletan 1,8-1,9 pka:n riittävän suoraan playoffpaikkaan. Jos vedettäisiin tasan 2 pinnan tahtia, jäädään silti alle sadan bojon, 98 pisteeseen.

Tällä kaudella tulee riittämään alhaisempi pistemäärä. Viime kaudella neljä ensimmäistä pelasivat vähintään 1,8 pisteen keskiarvolla. Tällä kaudella ainoastaan Jokerit on pystynyt siihen.

Hyvin täytyy loppukausi runtata, jotta kuuden joukkoon pääsee. Todennäköisesti se vaatii ainakin sen 1,6 pistettä per ottelu eli noin 96 pistettä. Eku tahti pitäisi olla juurikin tuo mainitsemasi. Siihen ei päästä lähellekään, jos vieraista ei aleta raapimaan pinnoja.

Mutta peli on nousujohteista tällä hetkellä. Mukava, että Rami on saanut IFK:hon sen verran eloa että on taas mielenkiintoista seurata liigakiekkoa. Ramin tuloon asti se oli väkinäistä pakkopullaa.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK pelasi tänään suhteellisen ehjän 60 minuuttisen, mutta ei edelleenkään ollut kovinkaan fyysinen - Summanen on ottanut järkevän tavan palasten laittamiseksi kohdalleen. Eli ensin luodaan pohja suoraviivaiselle pelaamiselle ja sitten hiljalleen tultaneen lisäämään vauhtia. Syöttötarkkuus on parantunut huimasti ja harhasyöttöjen määrä pienentynyt merkittävästi. Liikettä ja pelin edistämiseen pyrkivää toimintaa kaikilta ketjuilta.

Hyvät kaksi vikaa peliä ja tauolla sitten seuraava askel pelin kehittämisessä. Onnistumisisista on tullut selvästi itseluottamusta ja kyllä on muuten Summanen pelissä läsnä. Välillä kyykistyy vaihtoaitiossa pelaajien taakse ja antaa komentoja ja tsemppaa hyvin esimerkiksi kiekkojen eteen heittäytyviä pelaajia. Perkele, noin se pitää ollakin - koko ajan merkki päällä ja reagointia!
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Kotipeleissä homma toimii, ja nyt tuli odotettu voitto pikkuveljestä. Tauko tuli IFKlle hyvään paikkaan, niin saadaan sairastuvalta äijiä takaisin, ja samalla peliä kehitettyä. Vieraspeleissä täytyy tauon jälkeen pystyä parempaan.

Muutama huomio pelistä:

- Kuhta on ollut ansaitusti meikäläisen hampaissa, mutta tänään pitää jakaa Kibelle kehuja! Kiben peli alkoi jo vähän näyttää siltä vanhalta Kuhdalta. Toivottavasti Kibe iskee lisää noita byyrejä.

- Leinonen alkaa nousta meikäläisen yhdeksi suosikiksi. Periksiantamaton jätkä höystettynä upealla luistelulla, joka pelaa todella äijämäisesti kokoisekseen. Leinosta ei pitäisi näillä näytöillä missään nimessä tiputtaa kokoonpanosta. Raato tosin harvemmin kumartelee nimiä.

- Nykopp on myös pelannut todella ennakkoluulottomasti keskushyökkääjänä. Helppoja virheitä vielä tulee, mutta pelirohkeus on korkealla tasolla. Tälle kaverille voi povata valoisaa tulevaisuutta liigassa. Pisteet vielä painista Bluesin äijän kanssa.

- Söderholmilla taas ei onnistu tällä hetkellä mikään. Jatkuvia hazardeja omassa päässä ja huonoja ratkaisuja viivassa hyökkäyspäässä. Toivotaan, että Raato saa myös Söden nostamaan tasoaan.
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
- Söderholmilla taas ei onnistu tällä hetkellä mikään. Jatkuvia hazardeja omassa päässä ja huonoja ratkaisuja viivassa hyökkäyspäässä. Toivotaan, että Raato saa myös Söden nostamaan tasoaan.

Mietin jo matsin aikana viittinkö heittää näin tyhmän viestin, mutta matsin jälkeinen haastattelu vahvisti, että aluksi läppänä ajattelema asia ei ehkä olekaan niin läppää vaan totisinta totta.

Eli voiko sillä söden ruokavaliolla olla joku rooli tossa noin heikoissa otteissa. Reilu vuosi sittenhän söde jossain mainitsi laittaneensa ruokatottumuksensa remonttiin, eikä syö enää normikiekkoilijan tapaan, vaan lähinnä marjoja ja pähkinöitä (no ehkä vähän liioitellen). Ja se jätkähän näyttää ihan anorektikolta. Viime kaudella se vielä auttoi, kun läskit oli lähtenyt pois mutta lihaskunto edelleen kohdillaan ja tulos olu hyvää. Nyt alkaa ravinto vähenemään ja huippuurheilijalle ei ehkä pelkät marjat riitä ja alkaa jotenkin mun mielestä näkymään söden voimassa ja kestävyydessä. Häviää joka helvetin kaksinkamppailun, viedään joka tilanteessa kuin litran mittaa. Noin pelaa yleensä heikko mutta myös fyysisesti huonokuntoinen pelaaja, joka on hapoilla koko ajan. Matsin jälkeisessä haastattelussa näkyi että posket on ihan lommollaan, ei taideta edes mallimaailmassa päästä noin alhaisiin rasvaprosentteihin.

Mulla nyt ei mitää ravitsemusalan asiantuntemusta ole, mutta kyllä huippu-urheilussa myös tää puoli on tärkeässä roolissa. Ja ihan syystä sitä pastaakin hokihemmot pistää huolella poskeensa. Pikku painon pudotus lisää liikettä ja siten myös tulosta. hyviä esimerkkejä monia, jopa Söde viime kaudelta. Mutta liika on liikaa. Ei tämä nyt välttämättä mikään suurin syyllinen huonoihin otteisiin tosiasiassa ole, mutta väkisin tulee mieleen kun katsoo miehen otteita ja kaventunutta naamaa.
 

HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Olen nimimerkki Frankien kanssa (poikkeuksellisesti) täysin samoilla linjoilla. On kyllä ilo katsella Leinosta ja Nykoppia. Nuorukaiset pelaavat todella rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. Myös Kuhdasta ja Södestä olen Frankien kanssa samaa mieltä.

Silmääni pisti jälleen kerran Summasen alivoimahyökkääjät. Mm. edellämainitut Nykopp, Leinonen ja Kuhta pääsivät pelaamaan alivoimaa. Tykkään.
 
- Söderholmilla taas ei onnistu tällä hetkellä mikään. Jatkuvia hazardeja omassa päässä ja huonoja ratkaisuja viivassa hyökkäyspäässä. Toivotaan, että Raato saa myös Söden nostamaan tasoaan.

En muuten tiedä, mikä Södeä vaivaa, mutta onpahan kyllä harvinaisen lapanen tällä hetkellä. Omalla alueella Södellä on aina ollut kehittämistä, mutta kun hyökkäyksen avaaminen ei toimi enää entisenlailla ja etenkin hyökkäysalueella mies on vain varjo itsestään. Neljä kertaa viidestä Söde vetää kiekon ränniä pitkin tai painaa selkä kyyryssä vastustajan maalin taakse ja kääntyilee edestakaisin, ns. Lennusyndrooma. Ei ole enää niitä ykkösellä jatkoja kovista poikittaissyötöistä, vaan peli toistuvasti jämähtää siihen, kun kiekko ajautuu Södelle.
 

scholl

Jäsen
Loppuohjelma ei ole helppo, se on myönnettävä.

jos lasketaan media inglesian perusteella, vaikkei tulisikaan yhtään lisäpisteitä niin saataisiin 21 pistettä. Se tekisi 97 pistettä. Sen voisi ottaa tavoitteeksi. Toki jotain tappioita tulee, mutta toisaalta tulee varmasti lisäpisteitäkin.

Jos verrataan Jokereiden ja IFK:n kautta niin IFK:lla on 1 matsi vähemmän pelattuna, mutta toisaalta myöskin vain yksi voitto vähemmän eli teoreettisesti kolme pinnaa rästiottelusta niin molemmilla olisi 23 voittoa. Suurin ero on IFK:n häviämisen kulttuurissa. Jokerit ovat tällä kaudella vihanneet tappioita ja useasti ponnistaneet lopussa tasoihin ja jatkoajalle. Jokerit ovat pelanneet 15 tasapeliä, kun IFK vain 8. Siihen päälle vielä lisäpisteet rankkuskaboista, joita Jokereille on tullut 9 kpl, kun taas IFK:lle vain 2. Siinä on taas 7 kpl. Tuosta tappioiden erosta (Jokerit 12kpl, HIFK 19kpl) onkin syntynyt 7+7 pisteen ero ja siihen pitää loppukaudella kiinnittää huomiota. Matseja ei saa hävitä oikeastaan kertaakaan, vaan joka pelistä pitää ottaa jotain.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kliininen teurastus pikkuveljestä. Kelpaa minulle. Ennen tammikuuta nämä matsit olisi hävitty noin 2-4.

Vielä pari voittoa, niin suora pleijaripaikka on varma. En kamalasti usko, että kukaan haluaa meidät vastaansa.

Hyvin menee ja jatkakaa samaa rataa.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Hyvältähän tuo varmaan näyttää mutta Blues ei todellakaan ole mikään mittari.

Mittari ja mittari. Jos vastustaja on heikompi ja antaa enemmän tilaa, katson miten peli toimii silloin, ja jos vastustaja on kovempi, katson miten peli toimii kovemmassa puristuksessa... eli turha sitä on liikaa voiton jälkeen miettiä kuka vastassa oli.

Monesti enemmän tilaa antava vastustaja kertoo omista pelillisistä ongelmista 100 kertaa enemmän kun kovempi jengi, jota vastaan "pelkällä" onnistuneella rikkomisella voidaan päästä pisteille.
 
Viimeksi muokattu:

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei mitään kunniaa pois voitolta, Blues oli vaan paska. KalPa matsi tulee kertomaan paremmin missä IFK menee. Ja tämä viesti ei tarkoita, etteikö iFK olisi pelannut hyvin tässä pelissä.

Torstain Lukko peli antoi jo jonkin verran osviittaa siitä missä mennään, tai mihin ollaan menossa. Vastassa oli kuitenkin tämän hetken kuumin joukkue ja HIFK onnistui tämän shakkimatsin voittamaan, vaikka peli nyt ei miksikään klassikoksi muodostunut. Oikeaan suuntaan ollaan menossa.

Seuraava KalPa matsi tulee olemaan paha ja en kyllä pistä sille mitään odotuksia. Niin monta kertaa on tullut lunta tupaan sillä keikalla. En nyt jaksa nopeasti mitään tilastoja tarkastella, mutta ainakaan viimeiseen kolmeen vuoteen ei olla haettu Kuopiosta pisteitä, jos en nyt aivan väärin muista.

E: Mitäköhän se Raato meinaa muuten tehdä, kun Perrault, Somervuori ja Elkins palaa kokoonpanoon? Suoraan sanoen mulle ei tule tällä hetkellä yhtään nimeä mieleen jonka heittäisin kokoonpanosta pihalle. Luttinen parantanut kuin sika juoksuaan, Kibellä kulkee kanssa kivasti, Leinonen tänään kaksi maalia ja ilman noitakin on pelannut perkeleen hyvin. Nykoppikin taistelee häränlailla. Sitten on tietysti vielä Liivik, Sailio, Töykkälä ja kumppanit, mutta nämä kaverit edustaa tätä rouhijaosastoa, eikä heitä voi oikein sivuun laittaa.
 
Viimeksi muokattu:

Stigu

Jäsen
HIFK pelasi Lukko-matsin tapaan varman päälle omissa, ja iski sitten vastustajan alueella. Uskomatonta, miten lyhyessä ajassa Rami on tuonut IFK:hon kurinalaisuuden, kärsivällisyyden, tiiviin visikkopelin ja itseluottamuksen. Kenttäpelissä on tapahtunut pieniä muutoksia, mielestäni isommat muutokset ovat tapahtuneet yksilöiden pääkopassa.

Oikeastaan oiva symboli IFK:n alkukauden pelitavan lopulle (jota leimasivat päämäärättömyys, epävarmuus ja yksilökeskeisyys) oli toisen erän 1.40 min. kestänyt pyöritys Bluesin päässä, johon osallistui about 10 IFK:n pelaajaa, ja joka päättyi Kiben maaliin. Toivottavasti tuo pyöritys + maali symbolisoi jonkun uuden aikakauden alkua, tai ainakin tuon sekametelisoppa-kauden loppua.

Kun joukkueen kokoonpanoa kelaa paperilla, näyttää se paljon paremmalta, kuin esim. kuukausi sitten. Nimethän ovat samat, mutta joukkuepelin tiivistymisen ja itseluottamuksen kautta on moni pelaaja nostanut tasoaan. Tauon jälkeen palaavat siis ilmeisesti Perävalo, Elkins ja Pörrövuori saikulta. Noista näkisin Pörrövuorelle käyttöä vakikokoonpanossa, sekä Perävalolle käyttöä ylivoimissa. Muuten en heidän varaansa laskisi hirveästi.

Pleijareita ajatellen Jokerit, Kalpa ja Tappara ovat valitettavasti liian kovia vastuksia paras seitsemästä sarjaan. Muiden joukkueiden voittamiseen on mahdollisuuksia. Optimisuorituksella IFK siis taistelee sijoista 4-6, mikä on tietysti pettymys isossa kuvassa, mutta aika hyvin kun ottaa huomioon alkukauden sekoilut.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Paluun tekee varmasti Perävalo. Elkins on kyssäri ja Somervuoren saikku kestää helmikuun loppuun. Itse en näe mitään konkreettista hyötyä kahdesta ensiksi mainitusta joukkueelle. Perävalo on niin huono puolustussuuntaan, ettei Summanen välttämättä katso sen pelaamista kovin pitkään. Ramin pelitapa kun lähtee aina puolustamisesta.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Summaselle iso käsi, HIFK pelaa jälleen kiekkoa, eikä vain ole pelaavinaan. Tuo kolmannen erän varmistelu on aivan odotettua, enkä sille laskisi kovin paljon painoarvoa. HIFL on nyt edellisisissä otteluissa ottanut toisessa erässä vastustajasta selkeän otteen, osin se johtuu siitä, että HIFK vierasjoukkueelle on pitkä matka aitiosta omalle puolustusalueelle ja mielestäni HIFK taas nostaa karvausta, toimii hyvin. Bluesia vastaan toinen erä oli minun silmiini parasta meiltä tällä kaudella. Vaikka Bluesin fanit moittivat omaa joukkuettaan, niin kaverit tekivät hyvin töitä, hiukan mielikuvituksetonta on vain tuo Espoon hyökkäyspeli.

Ylivoimiin lisää terävyyttä, etenkin Eriksson on ajoittain aika lapanen siniviivalla ja menettää turhaa kiekkoja, mutta kaikilla muillakin on tässä parannettavaa. Puolustaminen alkaa olla hyvin kontrolloitua, omassa päässä liian usein tulee ongelmia sata nolla hävittyjen aloitusten kautta ja Nykopilla on tässä paljon parannettavaa, kokemus tekee sen ajan kanssa tietysti, mutta keväällä on katsottava, kuka ottaa aloituksia omalla puolustusalueella. Menee loppukausi miten tahansa, niin kiitos Summasesta, tuota haluaa jo tulla katsomaan.
 

scholl

Jäsen
E: Mitäköhän se Raato meinaa muuten tehdä, kun Perrault, Somervuori ja Elkins palaa kokoonpanoon? Suoraan sanoen mulle ei tule tällä hetkellä yhtään nimeä mieleen jonka heittäisin kokoonpanosta pihalle.

Vastustajan mukaan, pelaajia voi kierrättää. Jotain SaiPaa vastaan olisi kiva pöllyttää kuten Ruotsi teki Suomelle jääpallossa ja KalPaa vastaan voi sitten yrittää nyhjätä vähämaalisesti.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Puhdas ennustus tervehtyvistä pelaajista:

-Perrault. Nousee kokoonpanoon.

-Somervuori. Pääsee yrittämään, mutta on vaikea syrjäyttää Leinosta. Ei tule samaan paljonkaan peliaikaa loppukaudesta. Ei ollenkaan Summasen tyyppinen pelaaja, koska ei laita itseään likoon ja mene epämukaviin paikkoihin.

-Elkins. Kiitti ja moi.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Pleijareita ajatellen Jokerit, Kalpa ja Tappara ovat valitettavasti liian kovia vastuksia paras seitsemästä sarjaan. Muiden joukkueiden voittamiseen on mahdollisuuksia. Optimisuorituksella IFK siis taistelee sijoista 4-6, mikä on tietysti pettymys isossa kuvassa, mutta aika hyvin kun ottaa huomioon alkukauden sekoilut.

Samaa mieltä, mutta jos suunta jatkuu ylöspäin, pidän noidenkin joukkueiden haastamista mahdollisena. Enkä vähiten siksi, että meillä on todellakin VOITTAVA maalivahti. Mutta kuten sanoit, altavastaajanahan noita kaikkia vastaan lähdettäisiin. Joukkueessa on kuitenkin Ortion lisäksi sen verran runsaasti kokemusta(juu, samalla myös ikää ja hitautta) poff- peleistä, että HIFK tullee olemaan ikävä vastustaja kenelle tahansa. Joka tapauksessa totaalinen epätoivo on omalla kohdallani vaihtunut realistiseen toiveikkuuteen kevään suhteen.
 

Stigu

Jäsen
Joka tapauksessa totaalinen epätoivo on omalla kohdallani vaihtunut realistiseen toiveikkuuteen kevään suhteen.
Samoin, ja itselleni on tärkeintä, että matseja on KIVA katsoa, kun pelissä ja erityisesti valmennuksessa on tekemisen meininki. Korostan edeleen että mielestäni Ramin suurin anti joukkueelle on tähän mennessä ollut pelaajien itseluottamustason nostaminen. Tämä on tapahtunut selkeyttämällä rooleja, suoraviivaistamalla peliä ja nostamalla yksittäisten pelaajien vaatimustasoa (sekä treeneissä, että peleissä).

Plejareita ajatellen joukkueen avainasiat ovat mielestäni seuraavalla tolalla:

1. Valmennus
Liigan huippuluokkaa. Ramilta löytyy kokemusta, juonikkuutta ja reagointikykyä. Ainoa miinus on se, että Rami on ollut joukkueen kanssa liian vähän aikaa. Pleijareita varten mitään ihmeellisiä pelikuvioita ei yksinkertaisesti ole aikaa treenata. Tärkein asia, joka on saatava kuntoon on ylivoimapeli.

2. Alakerta
Ortio + pakisto on mielestäni liigan TOP3-tasoa. Ortiota en kyllä vaihtaisi yhteenkään liigaveskariin. Melart, Kubitanssi, Söde, Jokela, Varakas, Kurvinen ja Järventie: Tuolta löytyy kiekollista taitoa, ehkä aavistus saisi olla enemmän kovuutta. Hasardiherkkiä kavereita on myös aika paljon: Jokela, Klubi, Varakas, Söde ja Melart ovat osoittaneet kauden aikana, että pimeitä hetkiä sattuu ja silloin omissa saattaa kolista.

3. Yläkerta
Yläkerrassa ehkä silmiinpistävin puute on kärkisentterikaksikkomme Granlund-Eriksson, joilta puuttuu tiettyä tilannekovuutta sekä se viimeinen silaus juonikkuudesta: He eivät ole liigan aivan kirkkaimpia kärkisenttereitä. Perävalo on ainoa noista saikkupelaajista, jolla olisi potentiaalia parantaa tätä heikointa osastoamme. Nähdyn perusteella en usko, että tämä tulee tapahtumaan. Päinvastoin veikkaan, että Peris ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon, vaan tulee saamaan peliaikaa korkeintaan ylivoimissa.
 

Bulldog

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, St Pauli
Kyllä on mukavaa mennä taas Nordikselle. Olen nyt nähnyt kaikki Summasen ajan kotimatsit ja täytyy sanoa että ero Sormusen ajan peleiihin on valtava. Joukkue on kuin Fenix-lintu, joka on noussut tuhkasta.
Joukkueen peli ei vielä ole raiteillaan, systeemi toimii vain hetkittäin. Se työmoraali ja tunteen taso tekemisessä on kuitenkin aivan uusissa svääreissä.
Summasen kädenjälki ja ennen kaikkea intohimo näkyy joukkueen tekemisessä illasta toiseen. Mahtavaa katsella, eikä tule niin kalliiksi, kun ei enää tarvitse istua Mainstreetillä ja vedellä Jallua ja Karhua vitutukseen, voi istua katsomossa ja katsella innostuneena ja tyytyväisenä matseja. Keep up the good work. Kyllä tästä vielä hyvä tulee:))
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Nyt kun mj-tauko meneillään niin voisi hiukan katsella jengin tilastoja... Johannes jo vähän aihetta sivusikin.

IFK on liigan paras kotijengi! Siis nimenomaan voitoissa katsottuna. 25 pelistä 17 voittoa, 3 tasuria ja vain 5 tappiota. Tämä on todella hyvä tilasto! 54:llä kokonaispisteellä IFK on Jokereiden (56 p.) jälkeen toinen 2,16 keskiarvolla.
Kotimatsit on hoidettu siis todella tyylillä koko kauden, mutta vieraissa tilasto on karu.

24:stä ottelusta vieraissa IFK on ottanut vain 5 voittoa! 5 on pelattu tasan ja tappioita on tullut 14... Tällä surkealla vierspelaamisellaan IFK onkin vierasmatseissa vasta sijalla 12, 0,92:n keskiarvolla.

Tämä vieraspelaaminen kuntoon, niin saadaan sijoistusta huomattavasti paremmaksi. Tosin mielummin näin, että himassa voitetaan. Nordis on siis edelleen paha paikka pelata, which is nice. =)

IFK:n loppukauden 11 ottelun otteluohjelma on seuraava:
KalPa-HIFK (1-2 p.)
Ässät-HIFK (2-3 p.)
HIFK-Pelicans (3 p.)
TPS-HIFK (2-3 p.)
HIFK-Jokerit (2-3 p.)
Kärpät-HIFK (1-2 p.)
HIFK-Ässät (3 p.)
HIFK-Lukko (3 p.)
JYP-HIFK (1-2 p.)
SaiPa-HIFK (3 p.)
HIFK-Ilves (3 p.)

5 himamatsia ja 6 vierasmatsia, joista pitäisi saada vähintään 24 pistettä. Sillä pääsisi jo sadan pisteen kerhoon. Mihin se sitten riittää, aika näyttää...
Laitoin sulkuihin omat arvioni/odotukset/toiveet pisteistä. KalPa, Kärpät ja JYP ovat aina pahoja vieraissa ja niistä yksikin piste olisi hyvä. Muut pelit ovat täysin voitettavissa, mutta tuskin kaikkia silti hoidetaan tai yleensäkään joka matsista pisteitä saadaan...

Mielenkiintoinen loppukausi anyway tulossa...
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Summaselle iso käsi, HIFK pelaa jälleen kiekkoa, eikä vain ole pelaavinaan.
- - -

Tähän vahva sama. Ihan jo tullut mieleen, että voisi mennä vaikka paikan päälle katsomaan. Kahta peliä lukuunottamatta kun olen töllöstä väijynyt noita.

Sopan aikana peli oli sellaista kuraa ja päätöntä sekoilua että Me Naiset -lehtikin kiinnosti enemmän. Nyt peli on kurinalaista ja sinä on selvästi määrätietoisuutta ja selvä suunnitelma, vaikkakin puolustuspelistä lähtökohtaisesti alkaen. Se on toisaalta ymmärrettävää; aikojen alusta kesken kauden joukkueeseen tullut valmentaja laittaa aina ensin puolustuksen kuntoon ja vasta sen jälkeen keskitytään muihin osa-alueisiin.

Ylivoimapeli on ollut nyt hiukan vaiheessa, mutta veikkaanpa että siihen nyt mo-tauon aikana paneudutaan. Varsinkin vieraspeleissä nuo ylivoimat pitäisi pystyä hyödyntämään.

Nyt näyttäisi siltä, että kun nuorten MM-kisojen jälkeen "älyttiin" laittaa MaG sentteriksi ja Ville rinnalle, alkoi ykköskenttä muodostua ja Hannulan hankinta on sen kruunannut. Raato on saanut nyt toisenkin kentän kuosiin ja ilahduttavaa on nähdä Kiben peli-ilon palautuminen kun saa pelata omassa roolissaan. Ortio on ollut huomattavan vakuuttava ja vaikka puolustus muuten välillä hasardisoi, niin he voivat luottaa Ortsuun.

Kuudes, tai parempi ;-) sija olisi siinä mielessä hyvä, että olisi jotain jakoa päästä ekalta po-rundilta jatkoon. Jos vastaan tulee Jokerit tai Tappara, niin aika heikoilla ollaan. Kalpakin kun usein on kevätpilkkijäille jäänyt.
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuudes, tai parempi ;-) sija olisi siinä mielessä hyvä, että olisi jotain jakoa päästä ekalta po-rundilta jatkoon. Jos vastaan tulee Jokerit tai Tappara, niin aika heikoilla ollaan. Kalpakin kun usein on kevätpilkkijäille jäänyt.

Jos eilen pari matsia ois mennyt toisin niin sija 4:kään ei olisi kovin kaukana ollut. Nyt se taitaa jäädä haaveeksi, kun kierroksia on niin vähän enää jäljellä, vaikka mahdollista se edelleen onkin. Neljäs sija olisi todella tärkeä, sillä kotona IFK on ollut vahva. Jokerit ja Tappara kannattaa mun mielestä välttää ainakin puolivälierissä, ettei kausi pääty liian nopeasti, mielellään ehkä Kalpakin, vaikka playoff-historia Kuopiossa ei hyvää kalakukoille lupaa. Nämä tulevat todennäköisesti täyttämään sijat 1-3., joten viidenneksi nousemalla välttää nämä puolivälierissä. Silloin ekan kierroksen vastustajaksi tulisi Kärpät tai Jyp, mahdollisesti jopa Lukko tai HPK. Jokainen varmasti paha, mutta mahdollisuudet näiden selvittämiseen paljon paremmat verrattuna Jokereihin tai Rautakorven Tapparaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös