HIFK peliesitykset kaudella 2012-2013

  • 938 575
  • 3 115

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Hyvä sylvi sentään, mikä alku. Positiivista ehdottomasti tilanteeseen reagointi aikalisän muodossa. Muita huomioita:

-Ihan eri tavalla tullaan omista ylös. Paljon enemmän vauhtia.

-Tunnetta ja tahtoa on ainakin saatu peliin.

-Totta kai on sekavaa suorittamista, mutta optimistina näen tuossa sentään jotain hyvää. Ylläolevista asioista johtuen.

-Paikkoja on ollut ekassa erässä enemmän kuin aiemmin koko pelissä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Numeroista huolimatta kaukalossa AIVAN eri meininki kuin Sopan aikana. Keskialue ylitetään vauhdilla. Tapparan toisessa maalissa, oliko Kuhta tai Varakas joka törsi keskialueella kiekon, siinä soppailtiin kunnolla. Taklauksissa on itsevarmuutta, niitä viedään loppuun ja maalinedustaistelussa ollaan tosissaan. HIFK teki enemmän maalipaikkoja kuin Tappara, which is nice. Niemisen laukaus oli huikea. Klubi möhelsi avopaikan. Tästä tulee hyvä paketti vielä. Näin sanon, vaikka pataan tulisi.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Numeroista huolimatta kaukalossa AIVAN eri meininki kuin Sopan aikana.

Taitaa johtua enemmän vain valmentajanvaihdosta, tämähän on ihan perusjuttuja, joukkue piristyy muutoksesta. Vielä ei voida sanoa, onko muutos lopullinen? Positiivista kuitenkin, että ameebalauma edes yrittää jotain kentällä.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ohan siellä aivan eri IFK jäällä kuin normaalisti. Vaarallisia maalipaikkoja heti avauserään jo tusinan verran. Yleensä ei olla luotu noin montaa edes koko ottelun aikana. Lisäksi kaksinkamppailutilanteissa aivan eri meininki kuin normaalisti! Jätkät kun saa pikkasen lisää itseluottamusta, niin alkaa se kiekkokin löytymään useammin häkistä.

Pelaajistosta Hannula oli avauserässä HIFK:n paras. Elkinsilkin parantaa pikkuhiljaa. Oli aika hieno syöttö erän alussa Klubille. Harmi ettei saanu heitettyä kiekkoa rystyllä verkkoon.
 

Inge Glid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Team Finland
Meininki on eri. Nyt pelataan tunteella ja sydämellä. Puolustuksessa pari virhettä ja molemmista häkki.
Paikkoja oli ja niistä pitää tehdä.

Miten voi tempo olla aivan eri luokkaa, malille mennään ja tarvittaessa läpi. Tappara pelasi tosi hyvän erän mutta numerot eivät tee oikeutta.

Muutamia vaarallisia kiekonmenetyksiä joista tappara pääsi kolmekakkoseen.

taklauksissa on pikkasen enemmän. Mua ei haittaa 2-0 koska pidän siitä muutoksesta jonka näen.
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sekavasta pelistä ja tuloksesta huolimatta pelissä paljon hyviä elementtejä nähtävissä. Nyt vain näkyy selkeästi se ero, mikä ero on kesästä asti tosissaan treenanneen jengin ja tammikuun lopussa pelaamisen aloittavan edarilauman ero. Voi kun oltais saatu Rami aiemmin, niin olisi ehkä ollut mahdollisuus vaikuttaa tän kauden tulokseen kunnolla.

Liike ja tsemppi Sopan aikaan verrattuna aivan huikeaa, mutta toisaalta sitten varovaista sukkasillaan hiihtelyä, kukaan pelaaja ei uskalla ottaa mitään riskiä virheen pelossa. Mutta toivottavasti tuo vielä tuosta häviää alkujännityksen kadotessa.
 

sumo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
2-0 ekan erän jälkeen, mutta NYT voi ensimmäistä kertaa tällä kaudella sanoa, että "eteenpäin on menty". Viivelähdöt loistavat poissaolollaan ja hyökkäyspäässäkin päästään maalipaikoille kulmissa pyörimisen sijaan. Maalipaikat meni nähdäkseni aikalailla tasan niin lukumääräisesti kuin laadullisestikin - Tappara vain viimeisteli tehokkaammin.

Tulkoon vaikka 10-0 käkättimeen tänään. Tuollaista IFK:ta katselee paljon mieluummin kuin soppakiekkoa. Tässä vaiheessa sitä osaa iloita aika pienistä jutuista. Kuten aikalisästä 2-0 maalin jälkeen. Ja siitä että aikalisän aikana joukkueen päävalmentaja puhui ja pelaajat kuuntelivat, eikä toisinpäin.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Taitaa johtua enemmän vain valmentajanvaihdosta, tämähän on ihan perusjuttuja, joukkue piristyy muutoksesta.

Nyt ei mene pelkästään noin. HIFK ei ole leiponut kertaakaan kiekkoa oman maalin takana ja ylittää keskialueen todella nopeasti. Summanen on muuttanut pelikirjaa samantien, nyt liikutaan viisikkona ja just oikeaan suuntaan > kohti vastustajan maalia. Minne jäivät ihanat viivelähdöt?? Tapparalla ollut enemmän torjuntoja. HIFK:n hyökkääjillä ei ole vastaavia käsiä, sille nyt ei voi mitään, mutta pelinkuva on muuttunut ihan lukujenkin muodossa: HIFK -härreguud- ampunut enemmän maalia kohti kuin Tappara!
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Allekirjoitetaan ylläolevat näkemykset. Tässä tilanteessa pitää viileän analyyttisesti nähdä tuloksen taakse. Mielenkiintoinen oli Summasen kokeilu, jossa AV:lla hyökkääjät olivat Kuhta ja Eriksson.
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Allekirjoitetaan ylläolevat näkemykset. Tässä tilanteessa pitää viileän analyyttisesti nähdä tuloksen taakse. Mielenkiintoinen oli Summasen kokeilu, jossa AV:lla hyökkääjät olivat Kuhta ja Eriksson.

Ja toisena parina MaG&Talaja.
Tosin kävi Liivik ja Sailiokin sitten vielä lopulta jäällä.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En muista milloin olisin ollut 2-0 tappiolukemissa tyytyväinen näkemääni, mutta nyt olen erittäin tyytyväinen HIFK:n otteisiin. Peli on tyystin erinäköistä kuin aiemmin ja nyt ei enää puhallella muniin vaan pelaajat pistävät itsensä likoon.
 

KIBE#9#

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En muista milloin olisin ollut 2-0 tappiolukemissa tyytyväinen näkemääni, mutta nyt olen erittäin tyytyväinen HIFK:n otteisiin. Peli on tyystin erinäköistä kuin aiemmin ja nyt ei enää puhallella muniin vaan pelaajat pistävät itsensä likoon.

Ei kukaan varmaan kuvitellut että Raato ,niin mahtava valmentaja kuin onkin ,olisi saanut yhden vuorokauden valmennuksen jälkeen IFK:n lammaslaumasta mitään ihmetemppuihin pystyvää joukkuetta.

Mutta nyt jo voi sanoa että peli-ilme aivan erilainen ja mikä parasta,penkin takana on LÄTKÄVALMENTAJA joka ohjaa pelin aikana pelaajia eikä vaan seiso ja pelaa taskubilistä!

Vttu että tässä alkaa vanhakin jo innostumaan taas ;)
 

Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16
Luojan kiitos viivelähtöjen maailmanennätyksen tekemisen yritys loppui kuin seinään Sumon tullessa.

En olisi uskonut, että tuo Hannula on noin pelimies. Helvetin hyvä hahmo.
 

Stigu

Jäsen
Vttu että tässä alkaa vanhakin jo innostumaan taas ;)
Sama. Tapparahan vie peliä oikeastaan melko selvästi, mutta IFK:n pelissä on paljon elementtejä joita ei nähnyt (halunnut nähdä?) alkukaudesta.

Elkins vittuun ja kädellinen+jalallinen hyökkääjä tilalle, niin lupaan seurata kauden loppuun asti!

.. voin muuten kuvitella mitä keskustelua käydään akselilla Raato-TässäNyt, kun Raadolle on (viimeistään tämän illan jälkeen) selvinnyt joukkueen rakenne.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Hei, HIFK on taas jääkiekkojoukkue! Raakaa duunia, joka palkittiin vihdoin. Kyllä tästä tulee hyvä paketti. Hannula on sairaan kova sälli!
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Toinen erä selvästi HIFK:n. Tappara pystyi käytännössä omaan peliin vain 2 ylivoiman aikana ja vaihdolla niiden jälkeen.

Melartin penalty tuli tosi kevyesti. Odotellaan 3. erässä suomalaiskansallista jääkiekkoperinnettä eli hyvitysjäähyä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ei vittu voi olla totta, tässähän pitää alkaa tosissaan miettimään jos sitä, vaikka lähtisi lauantaina HIFK - Kärpät matsia katsomaan. Ei olisi uskonut viikko takaperin, että käyn tällä kaudella peliäkään katsomassa, mutta niin vaan tuli jo kavereita kysyttyä messiin :)
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En olisi uskonut, että tuo Hannula on noin pelimies. Helvetin hyvä hahmo.

Kyllä, jatkaa samaa vahvaa linjaa mitä esim. Bluesissa kuritti meitä. Vihdoinkin punaisissa.

Ensimmäistä kertaa muuten kuukausiin maaliakin tuli tuuletettua ja huudettua himassa. Sopan aikana suurin tunneryöpsähdys ollut pieni hymähdys. Soppa-diapamien vaikutus alkaa heiketä selvästi. JES.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Surkea alku tosiaan ja virheistä Tappara rankaisi. Kiinnitin myös huomiota siihen, että maalin taakse ei jäädä asumaan, vaan nopeasti lähdetään kääntämään peliä. Kyllä tuossa selvästi on hahmolla se mitä Summanen HIFK:n pelistä hakee. Kävi tässä pelissä miten tahansa, niin 2-3 viikkoa ja HIFK:n peli on ihan toisella tasolla. Tietyin osin se on mennyt eteenpäin jo nyt, vaikka virheitä tuli.

Huomion arvoista on se, että aina kun HIFK:n aitiota kuvataan, niin siellä ei möllötä joku suolapatsas sen näköisenä, että mitä vittua mä nyt teen ja mitä mä täällä ylipäätänsä teen. Summanen huitoo neuvoo ja ohjaa ja saa selkeästi viestinsä perille, koska joukkueen peli on mennyt eteenpäin jo tämän illan aikana.

Tappara on hyvä joukkue. Eihän siitä mihinkään pääse. Kun se pääse rintamana hyökkäämään, niin viisikon etäisyydet ovat kunnossa ja aina tulee vaarallisia tilanteita. Tapparan molemmat maalit tulivatkin yllättäen suorista hyökkäyksistä. HIFK:n päätytilanteen kautta. Summanen lupasi olla valittamasta tuomareista ja heti Tappara vastassa. Voi taivas mitä rajamailla olevaa kiekottoman pelaajan estämistä jatkuvasti ja jäähyt silti 3-0 HIFK:lle. Pitäisi nähdä uudestaan ensimmäisen erän tilanne, jossa HIFK sai reboundin, mutta nähdäkseni Granlund ei saanut mailaansa irti Tappara pelaajan kainalosta. Se tilanne oli vähän epäselvä, mutta oli muitakin tilanteita.
 

Inge Glid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Team Finland
Hannulan hyvyys tuskin yllättää ketään. Seurata voi muitakin pelejä kuin omien(silloin kuin omat ei pelaa)

Joukkue vaan huutaa kipeästi tasokasta kädellistä hyökkääjää.

Ero on siinä, että Tapparan ei tarvitse kauan pyörittää meidän alueella kun joku heidän kädet omaava tekee maalipaikan. Me pyöritään nurkissa ja harvoin saadaan laadukas paikka.

Varakkaalle ja Liivikille on vauhti ollut liian kova. Elkinssillä on maailman hitaimmat harhautukset.

Tästä pelistä otetaan 2 pistettä!
 

Inge Glid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Team Finland
Summanen lupasi olla valittamasta tuomareista ja heti Tappara vastassa. Voi taivas mitä rajamailla olevaa kiekottoman pelaajan estämistä jatkuvasti ja jäähyt silti 3-0 HIFK:lle. Pitäisi nähdä uudestaan ensimmäisen erän tilanne, jossa HIFK sai reboundin, mutta nähdäkseni Granlund ei saanut mailaansa irti Tappara pelaajan kainalosta. Se tilanne oli vähän epäselvä, mutta oli muitakin tilanteita.

Hyvä, että otit esille. Unohdin itse kirjoittaa. Tappara osaa ja harrastaa tätä sääntöjen rajamailla...tai sanotaan suoraan; pikkasen säännöt ylittävää sitomista
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
HIFK:n maali: Peltonen karvaa kiekon Kangelta vastustajan maalin takana ja koko hyökkäyskolmikko on muutenkin 3m säteellä maalista. Jees, on tää vähän toista kuin tuskainen 0-5 trap!
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Hyvä, että otit esille. Unohdin itse kirjoittaa. Tappara osaa ja harrastaa tätä sääntöjen rajamailla...tai sanotaan suoraan; pikkasen säännöt ylittävää sitomista

Uskomatonta paskaa tuo Tapparan peli. Onneksi sitä ei joudu katsomaan montaa peliä kaudessa. IFK:lle tähän mennessä 4 jäähyä ja Tappara saa juuri tätä kirjoittaessa ensimmäisen jäähyn. Vituttaa rankasti, mutta kun kerran liiga tämän sallii, niin ei kai auta kuin niellä vitutuksensa.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tappara teki sitten maailman hitaimmalla lähdöllä maalin. Jotain tuommoista se Sormunen ja Pennanen kaksikko HIFK:n peliin kai halusi, että siinä sitä mallia nyt oli, mutta eipä tule ikävä. Vähän pettynyt siihen, että HIFK ei viimeiseen erään oikein mitään painetta saanut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös