Mainos

HIFK peliesitykset kaudella 2012-2013

  • 940 033
  • 3 115
Suosikkijoukkue
HIFK
Aivan kuin täällä on useaan kertaan todettu, niin deekufaija se jaksaa yllättää. Häkellyttävä peli, josta on kaikki oleellinen jo täällä sanottu.

Lisäisin kuitenkin, että Soppa pyyhki Ahoa 6-0 tänään. Nopeilla kiekonsiirroilla (siis toistan, koska se kuulostaa niin irvokkaalta pilalta tämän kauden aiempaan HIFK:n verrattuna: nopeilla kiekonsiirroilla) pelattiin Jypin karvaus kerta toisensa jälkeen ulos. Aika monta suoraa hyökkäystä päättyi laukaukseen. Jypin pelitavan heikkoudet oli luettu hyvin ja tästä täytyy antaa valmennukselle heille kuuluva kiitos.

Yksi juttu, joka alkaa ärsyttää peli peliltä enemmän, on tuo Erikssonin aloituspelleily. HIFK:n paras aloittaja on naurettavan helppoa ottaa aloituksesta pois, koska hän tekee jotain väärin. Mitä se on, sitä en todellakaan tiedä. Tällä yksityiskohdalla voi olla jossain ratkaisupaikassa todella suuri merkitys. Vaikka herra Eriksson käy keskustelua asiasta jokaisessa ottelussa, voisi valmennusjohto puuttua jollain tavalla asiaan.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Peli alkoi ja JYP:llä heti puolittainen läpiajo. Kyllä siinä jo kävi mielessä, että tämmönen juhlapeli. Pelin jatkuessa ote koko ajan vahvemmin HIFK:lle. Ensimmäinen erän olisi pitänyt päättyä ihan muuten, kun vain 1-0. Koko pelin ajan odotti, että koska se peli kääntyy, mutta ei kääntynyt, eikä edes hetkellisesti nitkahtanut. Ei edes viimeisessä erässä, vaikka IFK selvästi alkoi jälleen kerran pelaamaan passiivisemmin. Tällä kertaa se vain tehtiin järkevästi. JYP:llä ei loppuvyörynkään aikana ollut laatupaikkoja, kuin oikeastaan Perrinille YV:llä pelattun onetimer, josta ei oikein saanut edes laukausta aikaiseksi. Tämä oli niin kutsuttu kliininen ja hallittu voitto ilman sen kummempaa räiskymistä ja loistoa.

Kyllä HIFK:n otteissa hyvästä pelistä huolimatta puuttuu sellainen rentous ja iloisuus. Hyökkääminen on edelleen aika mielikuvituksetonta, vaikka se olikin organisoidumpaa. Taklaaminen on edelleen vähän sellaista, että taklataan kun HIFK:n peleissä niin kuuluu tehdä, mutta aika vähän niillä on itse peliä edistävää merkitystä, kuten HIFK:n pelissä kuuluisi olla. Tosin jatkuvalla häviämisellä on varmasti merkityksensä tässä.

Nyt HIFK on pelannut kaksi ihan hyvää peliä ja naapuriketjussa sanotaan, että Summanen julkistettaisiin huomenna. Itse olen koko ajan ollut Summasen kannalla, mutta tuntuuko tämmä toteutuessaan jonkun muunkin mielestä ajankohtana vähän väärältä? Tietysti isoa kuvaa pitää pääasiassa katsoa ja silloin yhdellä voitolla ei ole suurta merkitystä, mutta selkeä tasonnosto joukkueen pelaamissa on nyt kahdessa pelissä nähty.
 

leivoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Pauli - Non established since 1910
Esimerkiksi fyysisyys puuttuu edelleen lähes täysin. Talaja paukutti pari pommia, Lennu pari ja Liivik yhden. Lisäys: Ja Gooni-Kuhta 1 kpl! Ennen tämän verran niittejä tuli viidessä minuutissa.

Se on aika banaalia, että IFK:n pelistä pystyy muistamaan yksittäiset taklaukset ja vielä nimeämään niiden tarjoajat. Tosin lisätään tuohon vielä Tyler the Creator 1 kpl.

Hämmentävän taklausvapaata tämä meidänvitunpeli on. Ja vaikka pari ihan ok matsia tähän lopuillaan olevaan lokakuuhun onkin osunut, niin ei tuota Soppaa miksikään taktiikkavelhoksi voi vielä kutsua.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itselleni on tämän kauden HIFKsta tullut mieleen kausi 2008-09 ja kun tarkemmin miettii yhtäläisyyksiä, niin löytyyhän niitä jopa varsin paljon:

* 2008-09 nähtiin ajoittain kentällä hyviä ja jopa loistavia otteita, joita sitten valitettavasti seurasi aina lamajakso ja sarjasijoitus pysyi tiukasti "ynnä muuta"-osastolla

* 2008-09 kärkisentteriksi hankittu pelaaja loukkaantui heti alussa, samoin nyt (Loppi vs. Perrault)

* 2008-09 joukkueen kasaaminen tuntui jäävän kokonaisuudessaan puolitiehen, joskin silloin syynä oli Nybarin astuminen kehiin turhan myöhään. Tällä kertaa syy on jossain muualla.

* 2008-09 joukkueeseen hankittiin kiekollinen yv-pakki, joka floppasi kuin myös keskenkuintoinen, joskin eittämättä taitava NHL-peluri. Ei Klubertanz tokikaan yhtä paska ole ollut, mitä Walsh (kai se olisi edes teoriassa mahdotonta), mutta silti kaukana odotetusta tasosta

* 2008-09 kausi oli, varsinkin jälkikäteen katsottuna, selkeä välikausi, vaikkei sitä silloin myönnetykään. Tuon kauden aikana joukkuetta "saneerattiin" ja luotiin pohjaa tuleville vuosille. Jotenkin sama mentaliteetti tuntuu olevan myös nyt, eli kun "projekti Matikainen" meni pahasti kiville, niin nyt selkeästi on otettu jonkinsortin aikalisä, jossa fokus on tulevaisuudessa ja tästä kaudesta yritetään vain selvitä kunnialla läpi.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jotenkin sama mentaliteetti tuntuu olevan myös nyt, eli kun "projekti Matikainen" meni pahasti kiville, niin nyt selkeästi on otettu jonkinsortin aikalisä, jossa fokus on tulevaisuudessa ja tästä kaudesta yritetään vain selvitä kunnialla läpi.

Tämä välivuosi-skeida on kyllä yksi suurimpia Jatkoaika-myyttejä mitä löytyy. Luuleko joku tosissaan, että IFK:n johdossa olisi tehty lokakuussa päätös, että eihän tällä kaudella voida mitään voittaa, joten rimpuillaan tässä jotenkin ja keskitytään tuleviin kausiin? Johdosta löytyy kyllä ihan riittävästi kunnianhimoa ja IFK:n resursseilla ei ole todellakaan mitään muuta tavoitetta kuin mestaruus.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Tämä välivuosi-skeida on kyllä yksi suurimpia Jatkoaika-myyttejä mitä löytyy. Luuleko joku tosissaan, että IFK:n johdossa olisi tehty lokakuussa päätös, että eihän tällä kaudella voida mitään voittaa, joten rimpuillaan tässä jotenkin ja keskitytään tuleviin kausiin? Johdosta löytyy kyllä ihan riittävästi kunnianhimoa ja IFK:n resursseilla ei ole todellakaan mitään muuta tavoitetta kuin mestaruus.

Jatkoaika onkin siitä hauska paikka että täällä esiintyy joka vuosi samat ilmiöt:
- Tämä vuosi on ihan paskaa, välivuosi tuli
- Summanen tulee koutsiksi
- Peli on paskaa, en mene enää ikinä hallille
- Toimistolla ei tiedetä mitä tehdään
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä välivuosi-skeida on kyllä yksi suurimpia Jatkoaika-myyttejä mitä löytyy. Luuleko joku tosissaan, että IFK:n johdossa olisi tehty lokakuussa päätös, että eihän tällä kaudella voida mitään voittaa, joten rimpuillaan tässä jotenkin ja keskitytään tuleviin kausiin? Johdosta löytyy kyllä ihan riittävästi kunnianhimoa ja IFK:n resursseilla ei ole todellakaan mitään muuta tavoitetta kuin mestaruus.
Missä sanoin, että olisi tehty erikseen joku päätös, ettei voida voittaa mitään? Kyse on kuitenkin ihan normaalista tosiasoiden tunnustamisesta ja siitä, että jossain vaiheessa kautta todetaan, ettei mennyt ihan niin kuin Strömsössä ja fokus siirtyy entistä vahvemmin tulevaan kauteen / tuleviin kausiin. Ei näitä asioita tietenkään julkisesti myönnetä, mutta kyllä esim. Jalosen kommentit HIFK-pestin lopussa siitä kuinka kaudella 2008-09 "saneerattiin joukkuetta" kertoo omaa kieltään, että tuolloin pääfokus tekemisessä oli terveen pohjan luominen ja mahdollinen menestys olisi tullut siihen bonuksena.

Kyllähän Valtanenkin on todennut, että "me haluamme menestyä / voittaa mestaruuden, mutta meidän ei ole pakko menestyä / voittaa mestaruus".
 

Stigu

Jäsen
Ei näitä asioita tietenkään julkisesti myönnetä, mutta kyllä esim. Jalosen kommentit HIFK-pestin lopussa siitä kuinka kaudella 2008-09 "saneerattiin joukkuetta" kertoo omaa kieltään, että tuolloin pääfokus tekemisessä oli terveen pohjan luominen ja mahdollinen menestys olisi tullut siihen bonuksena.
Juuri näin. Nokan ja muiden viimeaikaisten IFK-valmentajien ero taitaa olla se, että Nokka oli se (uskon), joka kertoi hallitukselle ja organisaatiolle, miten homma toimii (ensimmäinen vuosi saneerausta, toisena vuonna samalla rungolla eteenpäin, jne). Ja organisaatio ilmiselvästi "osti" tämän plänin, olihan kyseessä yksi Suomen kaikkien aikojen huippuvalmentajista. Veikkaan, että Petulla oli jotain hieman samantapaista mielessä, nyt tuli vaan Venäjältä tarjous josta ei voinut kieltäytyä. Sen sijaan esim. Sopan kohdalla organisaatio on varmasti ollut se, joka on päättänyt, että nyt pidetään tietyllä tavalla välivuosi. Muuten meikäläisen on helvetin vaikea ymmärtää Sopan palkkausta: Tuskin kukaan organisaatiossa on voinut uskoa/luulla, että täysi raakilevalmentaja vie IFK:n mestaruuteen.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Haluan vielä selkeästi tuoda julki, että jokainen muistaa, mistä kaikki IFK:n nykytilan oireilu on lähtöisin.

---

Vaikea tässä on Nybondasta loppuen lopuksi syyttää.

Petri Matikainen oli rehellisesti ja realistisesti sanottuna täysi fiasko. Kaiken alku ja tuho. Lähti sitten rahastamaan Venäjälle. Aika vaikea saada arvostusta monilta, vaikka kuinka olisi poliisi. Niin sitä Petri oli niin jämpti... paskoi vain teidän päälle. Törkeä joukkueen hylkäys... sama kuin ison firman pomo sanoisi, että en mä nyt jaksa, vaikka itse on vastuussa kaikesta.

Sori että meni väärään ketjun, mutta ylläoleva viesti osui kuin veitsi voihin ja piti täysin paikkaansa.

Kari Jalonen on vieläkin aika aliarvostettu koutsi. "Joo kyllähän noilla Kärppien dynastian pelaajilla olisi kuka muukin menestynyt ja voittanut mestaruuksia."

Lauri Marjamäen arvostus vain nousee minun silmissäni, Matikainen on nolo vitsi enää ja kyllä olisin itsekin todella harmissaan, jos Jokerit olisi joutunut samanlaisen kusetuksen uhriksi.

Uskon, että ylläolevan voi kaikki jakaa. Kuka arvostaa Petri Matikaista enää, kun karkaa Venäjälle noin nöyryyttävällä tavalla, valmentaja on kuitenkin se A-henkilö joukkueessa.

Ei taida Matikainen edes arvostaa itseään enää. Sääli, että niinkin hieno mies kuin Pasi Nurminen, loikkasi tämän paskansyöjän mukana tuonne Venäjälle.

Tosiasioiden kertomista, sitähän tämä elämä on.
 
Viimeksi muokattu:

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nokan ja muiden viimeaikaisten IFK-valmentajien ero taitaa olla se, että Nokka oli se (uskon), joka kertoi hallitukselle ja organisaatiolle, miten homma toimii (ensimmäinen vuosi saneerausta, toisena vuonna samalla rungolla eteenpäin, jne). Ja organisaatio ilmiselvästi "osti" tämän plänin, olihan kyseessä yksi Suomen kaikkien aikojen huippuvalmentajista. Veikkaan, että Petulla oli jotain hieman samantapaista mielessä, nyt tuli vaan Venäjältä tarjous josta ei voinut kieltäytyä.
PS:n ensimmäinen vuosi siis saneerausta:
- takana mestaruus --> juuri silloinhan on saneeraustarve

PS:n toisena vuonna samalla rungolla eteenpäin:
- kaikki tiesivät että mm. MiG, Wirtanen ja Kousa lähtevät muille maille vierahille PS:n ensimmäisen kauden jälkeen --> saman rungon pitäminen oli mahdotonta

No, kaatunutta paskaa ei kannattaisi enää surra, mutta mitä enemmän joku yrittää puolustella PS:ää ja hänen hankintaansa, sitä suuremmaksi virheeksi se kääntyy. Virheenä on samaa kategoriaa itse Penan hommaamisen kanssa.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jatkoaika onkin siitä hauska paikka että täällä esiintyy joka vuosi samat ilmiöt:
- Tämä vuosi on ihan paskaa, välivuosi tuli
- Peli on paskaa, en mene enää ikinä hallille
- Toimistolla ei tiedetä mitä tehdään

Pakko kommnetoida, että Nordenskiöldinkadun painekattila onkin siitä jännä paikka, että siellä toteutuu kaudesta toiseen vain kolme edellämainituista, ainoastaan:

- Summanen tulee koutsiksi

jää puuttumaan, vuodesta toiseen.
 

Stigu

Jäsen
No, kaatunutta paskaa ei kannattaisi enää surra, mutta mitä enemmän joku yrittää puolustella PS:ää ja hänen hankintaansa, sitä suuremmaksi virheeksi se kääntyy. Virheenä on samaa kategoriaa itse Penan hommaamisen kanssa.
No ei Petu nyt tietenkään samanalaista saneerausta joutunut tekemään,kuin KJ, mutta hei: takana oli mestaruuskausi, avainpelaajat lähtivät pois ja loput rungosta oli "Nokan näköinen": Eikö silloin voida olettaa, että ensimmäinen kausi sujuu enemmän tai vähemmän "saneerauksen" merkeissä, oli valmentajana kuka tahansa?

Mä en muutenkaan ymmärrä, miten ihmiset täällä (tää ei nyt ole sulle m&t) kuvittelevat, että kun mestaruusjoukkueen koutsi vaihtuu, uusi koutsi pelkästään "jatkaa" vanhan koutsin oppeja ja voila´:mestaruus on taas taattu. Ei se noin mene. Valmentamisessa on kysymys paljon muustakin kuin siitä kuuluisasta pelikirjasta. Jos ei olisi, miksei tuota "kopiointitekniikkaa" harrastettaisi ympäri maailmaa?

Ja ei tuonne KHL:ään ihan mitä tahansa valmentajia valita. Kyllähän Petu on tasavallan TOP10-koutsien joukossa, ja ottaisin hänet takaisin milloin tahansa. Snif.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Mä en muutenkaan ymmärrä, miten ihmiset täällä (tää ei nyt ole sulle m&t) kuvittelevat, että kun mestaruusjoukkueen koutsi vaihtuu, uusi koutsi pelkästään "jatkaa" vanhan koutsin oppeja ja voila´:mestaruus on taas taattu. Ei se noin mene.

Tästä olen samaa mieltä. 99% peräkkäisistä mestaruuksista toteutuu niin, että valmentaja pysyy samana. On kuitenkin suhteellisen harvinaista, että seura voittaa mestaruuksia putkeen valmentajan vaihtuessa. Tästäkin huolimatta PS:n keväinen esitys oli anteeksiantamatonta kuraa. En hyväksy, en ole koskaan hyväksynyt, enkä tule koskaan hyväksymään sitä, että joukkue putoaa playoffeissa huonommin sijoittuneelle jengille. Siinä ei auta ne selitykset, että tämän kauden joukkue oli just siis ihan paska. Ei se niin paska ollut kuitenkaan, että olisi jäänyt sen meidät pudottaneen joukkueen taakse. Tässä olen harvinaisen ja armottoman looginen. Jos joukkue jättää taakseen pitkässä runkosarjassa vastustajansa, totta helvetin munassa sen pitää samana keväänäkin pudottaa kyseinen vastustaja!

Ei siinä voi laskea, että miten näiden kahden joukkueen 4 runkosarjakohtaamista on mennyt. Playoffit on sarjamuotoinen kisa ja runkosarjassa paremmin sijoittuneen voittotodennäköisyys on playoffeissa reippaasti yli 50%. Paitsi meillä Nordiksella. Just siksi viime kevään playoffkonttaus oli anteeksiantamaton. Ensin tullaan kolmanneksi vaativassa pitkässä sarjassa ja sitten kaadutaan huonommin sijoittuneelle joukkueelle neljä-muna. Agghhh!! Mutta siis; jos jääkiekossa voittaminen olisi niin helppoa, että yhden voiton jälkeen asetelmat pysyvät, vaikka valmentaja vaihtuu ja osa pelaajista lähtee, niin tätä mallia olisi kopioitu aivan perkeleesti.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No ei Petu nyt tietenkään samanalaista saneerausta joutunut tekemään,kuin KJ, mutta hei: takana oli mestaruuskausi, avainpelaajat lähtivät pois ja loput rungosta oli "Nokan näköinen": Eikö silloin voida olettaa, että ensimmäinen kausi sujuu enemmän tai vähemmän "saneerauksen" merkeissä, oli valmentajana kuka tahansa?
Tavallaan voi. Mutta kyllä mä suoraan sanottuna oletin että kyseessä on nimenomaan vähemmän "saneerauksen" merkeissä menevä kausi. En tietenkään tarkoita että Jöötin (joku laittoi tämän, hieno vertaus) olisi pitänyt jatkaa yksi yhteen edellisestä kaudesta, mutta kyllä nyt olisi pitänyt jatkaa siitä mihin edellinen jäi ja tuoda sitä omaa juttuaan jo olemassa olevan päälle. Nythän koko edellinen romutettiin kokonaan ja alettiin rakentamaan täysin uutta puhtaalta pöydältä. Rakennuksen ajankohtakin oli outo, kulmakivet (MiG, PW ja MK) pelaavat kaikki todennäköisesti viimeistä kauttaan joten heidän varaansa ei voi jengiä alkaa kasaamaan. He lähtenevät joka tapauksessa. Nyt, Sormusen tullessa puikkoihin oli tilanne melkolailla eri, mitään toimivaa ei ollut vaan kaikki piti aloittaa käytännössä tyhjästä. Tai no, onhan se ristikulmakin joku pohja mihin alkaa rakentamaan.

Mutta virheet on tehnyt kyllä HIFK, ja kaikki alkoi isosta virheestä minkä HIFK teki palkkaamalla Jöötin joka oli totaalisen väärä valinta. Tämä muu on vain jatkumoa. Toisen ketjun ravihevosvertaukseen liittyen: HIFK palkkasi Vieskeriä ohjastamaan jonkun liimatukkaisen jockeyn joka on lähinnä viettänyt aikuisikänsä istuen polvet suussa hevosen selässä. Ensi töikseen tämä järjestysmies heivasi Vieskeriltä rattaat pois ja laittoi pollen perään pulkan. Ideana oli mennä mutkat ulkokaarretta pitkin niin ei olla urissa, ja esteillä ollaan vittu vahvoja.
 
No ei Petu nyt tietenkään samanalaista saneerausta joutunut tekemään,kuin KJ, mutta hei: takana oli mestaruuskausi, avainpelaajat lähtivät pois ja loput rungosta oli "Nokan näköinen": Eikö silloin voida olettaa, että ensimmäinen kausi sujuu enemmän tai vähemmän "saneerauksen" merkeissä, oli valmentajana kuka tahansa?

Kyllä mä oletan valmentajalta myös pientä kykyä mukautua tilanteeseen. Kuten mainittu, edelliskaudella joukkue oli voittanut Suomen mestaruuden. Voittaneesta joukkueesta (pudotuspeleissä pelanneista) oli poistunut Haataja, Petrell, Järventie, Vallin ja Töykkälä. Tilalle oli hankittu Somervuori, Pesonen, Hirschovits/Redenbach, Fernholm, Rajamäki, Huhtanen/Tuomainen ja siihen päälle vielä nuorempi Granlund otti paikkansa kokoonpanosta. Ei tuossa vaiheessa vaan lähdetä muuttamaan täyskäännöksellä pelikirjaa, vaan kuten m&t sanoi, tuodaan omia juttuja vanhojen tueksi ja kehitetään edelliskaudella mestaruuden tuonutta peliä.

Tälle kaudelle sitten ei pystytty lähtijöitä paikkaamaan vastaavan tason pelaajilla. Kousa oli hyökkäävästä maineestaan huolimatta hyvä myös omassa päässä, terrierimäinen haastaja. Varakas on hyvä puolustaja tähän liigaan, mutta kyllä mun kuppi kääntyy silti ehdottomasti "Keken" puolelle. Granlundia nyt ei pysty korvaamaan kukaan, jätkähän on tällä kaudella todella kovatasoisen AHL:n parhaita pelaajia. Wirtanen nyt on heittämällä Sm-liigan kärkisenttereitä (tällä kaudella ei KHL:ssä homma vaan tahdo toimia, tule kotiin! 18 ottelussa 2+2 ja -5). Tässä päästään taas Petuun. Suunnitelmanahan oli, että Hirso jatkaa tälle kaudelle top2 -sentterinä ja olisi edes jonkunnäköistä jatkuvuutta. Petullehan tämä ei käynyt ja nyt jouduttiin palkkaamaan viidestä vaaditusta sentteristä neljä ulkopuolelta.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ensi töikseen tämä järjestysmies heivasi Vieskeriltä rattaat pois ja laittoi pollen perään pulkan. Ideana oli mennä mutkat ulkokaarretta pitkin niin ei olla urissa, ja esteillä ollaan vittu vahvoja.

Lisäksi ohjelmaan otettiin jostain syystä myös hevosella peruuttaminen. Siis tottakai PS:n olisi pitänyt tehdä niin, että ottaa sen pelitavan, minkä joukkue osaa ja vain maustaa sitä omilla jutuillaan ottaen huomioon myös joukkueen vaihtuvuuden. Koska osa pelaajista vaihtui, eivät uudet tulijat tietenkään voineetkaan osata edellisen kauden pelitapaa. Mutta joukkueessa oli kuitenkin valmiiksi enemmän niitä, jotka osasivat Nokan kuvion. Mulle on vieläkin arvoitus, mitä tapahtui:

1) Petu päätti vetää pelikirjan omalla tavallaan huolimatta siitä, että joukkueen rungolla oli nupissaan Nokan voittava pelitapa.

1a) Petu teki näin tyhmyyttään/itsepäisyyttään.
1b) Petu teki näin siksi, että hän ei oikein tajunnut Nenän kuviota ja oli pakko vähän soveltaa.

2) Pelottavampi vaihtoehto: Petu vipittömästi yritti jatkaa joukkueen vahvuuksilla (olemassaoleva pelitapa), mutta ei osannut ja se, mikä me nähtiin oli 120%:nen yritys tehdä hyvää.

Siirretään keittiömaailmaan:

Ravintolan huipputaitava kokki vaihtaa taloa jättäen kuitenkin jälkeensä tiettyjä guidelineja ja perusreseptejä. Ravintolan johto palkkaa uuden kokin evästäen häntä: 'Koeta säilyttää kaikki se hyvä, mitä me nyt tarjoamme, näin pystymme pitämään nykyiset asiakkaamme tyytyväisinä. Olemmehan kaupungin suosituin ravintola. Saat toki heittää omia kuvioitasi sekaan, olethan kuitenkin eri ihminen kuin edeltäjäsi':

1a) Uusi kokki funtsii että vitut mä mitään edeltäjän latuja lähden tallaamaan. Olenhan itsekin guru ja visionääri. Mä vittu näytän johdolle, että myös mun maanläheisillä resepteillä pysytään kaupungin ykkösenä. Heitetään ihan ensin tämä palkintoja kerännyt artisokka-vinegrette lammas liekitetyssä rosmariinikastikkeessa helvettiin, tarjoan sen sijaan vanhaa kunnon HK:n sinistä sinapilla ja välillä maksalaatikkoa. Jälkkäriksi Ville Vallaton -vanukasta, ostan halvalla ylipäivättyjä ja heitän niihin vähän marjoja päälle, niin ei vittu kukaan tajua mitään. Jumalauta mä oon hyvä!

1b) Uusi kokki huomaa, että ohhoh, olenpa tainnut ottaa sellaisen duunin, johon en oikein pysty. Mutta yritetään. Ja se osio mitä en osaa, keksin siihen jotain omaa jutskaa. Hmm...artisokka-vinegrette lammas liekitetyssä rosmariinikastikkeessa....joo, sehän valmistetaan suunnilleen näin: laitetaan artisokkaa, sitten vinegretteä...eiku lorautan vähän etikkaa ja piimää sinne sekaan, ne tekee varmaan hyvän säväyksen....lammas?....lammas?....mikä se on? mä googletan. Katos kummaa, se on ton näköinen eläin....käyn ostamassa sitä tukusta ja keksin jonkun tavan valmistaa sitä....mitähän osaa mun edeltäjä käytti...varmaan tota lampaan päätä, sehän on kivan näköinen veijari! Sitten vielä liekitetty rosmariini. Liekitetty?...liekitetty...? mites mä ton rosmariinin saan liekitettyä? Nyt mä tiedän, sytytän sen tuleen liekinheittimellä...väistäkään vähän siellä...voi jumalauta, nyt kärähti kulma- ja munankarvat ja rosmariinista ei jäänyt mitään jäljelle...no koetan jotenkin ratkaista ton jutun, siellä on huomenna jo talo täynnä väkeä joka haluaa artisokka-vinegrette lammasta liekitetyssä rosmariinissa. Mä oon öbaut seitköötprosenttisen varma, että tää mun juttu on yhtä hyvää kuin edeltäjän. Ehkä lampaasta jotain eri osaa ja vähän uutta kivaa maustetta siellä täällä. Tää on nyt niin lähelle kuin pystyn tekemään, jännittää vähän itseäkin miten tää menee

2) Uusi kokki astelee duuniin ja toteaa, että mä en kyllä siis muuta mitään nyt ensialkuun. Lähden viisaasti liikkeelle niin, että kopioin ensin ihan täysin tän artisokka-vinegrette -jutun reseptin ja ehkä loppusyksystä keksin siihen omia elementtejä. Noni, missäs se resepti on...joo, hauduta artisokkaa vinegrettekastikkeessa tunnin verran....kato perkele, kellohan on jo yhtäkkiä neljä, kyllä se varmaan oli suunnilleen kolme kun laitoin hautumaan. Käytä lampaasta vain sen parhaat osat, kuten kylkilihat....jahas, tässä on lammasta..ohhoh, täähän on ihan samannäköistä lihamateriaalia...mistäs mä tiedän mikä tästä on kylkilihaa....kysynpä tolta Repalta, se on ollut pokena täällä kauan, kyllä se varmaan tietää...kiitti Repa! Sieltähän tuli vastaus mulle kuin apteekin hyllyltä eli heitän just noi palat mukaan....nyt meni kyllä joku ihan silmän näköinenkin osuus messiin....no ehkä lampaalla on myös kyljissä silmät, täytyy myöntää etten ole mikään lammasasiantuntija. Liekitetty rosmariini? Toi mun täytyy kysyä mun mummolta, se on marttaliitossa.......soitanpa sille....no moi mummi ja toivotanpa tässä samalla hyvää sataneljävuotispäivää!....joo Petri täällä....eikun siis Petri.....ei en soita Viipurista.....kuule mummi ehtisitkö neuvoa miten liekitän rosmariinia.....joo lupaan varoa pommituksia tässä samalla annas tulla vaan sitä ohjetta....joo Mannerheim on hieno ihminen....ei ole Lappi vielä kokonaan palanut....Karjala kuule valitettavasti jäi niille....joo...mutta siis, sitä ohjetta tässä kyselin......Loppujen lopuksi mä tein tästä tosi hyvää! Mä yritin kaikkeni ja oon kopioinut lammashomman kyllä mun mielestä ihan yks yhteen. Kyllä pitäis asiakkaiden olla tyytyväisiä, ne ei varmaan huomaa ollenkaan että kokki on vaihtunut!
 

Stigu

Jäsen
Kyllä mä oletan valmentajalta myös pientä kykyä mukautua tilanteeseen. Kuten mainittu, edelliskaudella joukkue oli voittanut Suomen mestaruuden. Voittaneesta joukkueesta (pudotuspeleissä pelanneista) oli poistunut Haataja, Petrell, Järventie, Vallin ja Töykkälä. Tilalle oli hankittu Somervuori, Pesonen, Hirschovits/Redenbach, Fernholm, Rajamäki, Huhtanen/Tuomainen ja siihen päälle vielä nuorempi Granlund otti paikkansa kokoonpanosta. Ei tuossa vaiheessa vaan lähdetä muuttamaan täyskäännöksellä pelikirjaa, vaan kuten m&t sanoi, tuodaan omia juttuja vanhojen tueksi ja kehitetään edelliskaudella mestaruuden tuonutta peliä.
Vastaus tähän, sekä m&t:n ja JHagin asiallisiin pohdintoihin:

Jos katsoo tuota lähteneiden listaa, nin kyllähän jengistä lähti nimenomaan kovuutta ja maalinedusvoimaa (molemmilta maaleilta), ja tilalle tuli mikkihiirimäisyyttä ja primadonnamaisuutta (pl. Fernholm), sekä täysiä hutihankintoja.

Ja tässä se pointti onkin:Viime kauden jengi oli oikeasti ihan perseelleen koottu. Tai sanotaan että se oli epäbalanssissa. Epäbalanssissa pelaajatyyppien suhteen ja epäblanssissa valmentajan vahvuuksiin nähden. Lähteneiden pelaajien perään ei voi itkeä, heitä tuskin olisi voitu pitää, mutta sanoisin että suurin syyllinen viime kauden konttaukseen on henkilö, joka on palkannut nuo korvaavat pelaajat Petun jengiin. Oliko se Nyba, vai Nyba Petun pyynnöstä, sitä en tiedä. Ja tottahan Petukin niitä virheitä teki. Suurimpana virheenä itse näen tiettyjen pelaajien liiallisen ylikuormituksen koko kauden aikana, ja joukkueen identiteetin rakentaminen näiden pelaajien ympärille, Micke tietysti kirkkaimpana esimerkkinä.

Suurin ongelma valmentajaa valittaessa on aina kysymys :a) oletetaanko, että valmentaja sopeutuu johdon käsitykseen pelitavasta, vai b) oletetaanko, että johto sopeutuu valmentajan käsitykseen pelitavasta. Mielestäni vastauksen pitäisi aina olla b, sillä en usko että valmentajat pystyvät hirveästi (tai anakaan hirveän nopeasti) muokkaamaan pelitapojansa, ja käsitystään pelistä.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suurin ongelma valmentajaa valittaessa on aina kysymys :a) oletetaanko, että valmentaja sopeutuu johdon käsitykseen pelitavasta, vai b) oletetaanko, että johto sopeutuu valmentajan käsitykseen pelitavasta. Mielestäni vastauksen pitäisi aina olla b, sillä en usko että valmentajat pystyvät hirveästi (tai anakaan hirveän nopeasti) muokkaamaan pelitapojansa, ja käsitystään pelistä.
Mun mielestäni riippuu vahvasti vallitsevasta tilanteesta. Jos asiat ovat metsässä niin sitten vaihtoehto b. Mutta en kyllä näe siinä mitään järkeä että uusi valmentaja edustaa aina sitä toista ääripäätä jolloin perusvaatimus on että 50% jengistä lähtee välittömästi menemään tai ei tule mitään. Tällä päästään siihen että ollaan jatkuvassa uuden rakentamisessa. Jotain jatkuvuutta kiitos, ja varsinkin silloin kun homma toimii.

JHag: kokki sekoitti kastikkeen moottorisahalla.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos katsoo tuota lähteneiden listaa, nin kyllähän jengistä lähti nimenomaan kovuutta ja maalinedusvoimaa (molemmilta maaleilta), ja tilalle tuli mikkihiirimäisyyttä ja primadonnamaisuutta (pl. Fernholm), sekä täysiä hutihankintoja.
Tää pitää kyllä paikkansa. Ja hommaa pahensi vielä se, että ne loputkin fyysiset kaverit jotka jengiin jäi mikkihirimäistyi primadonnistui. Mistä se taas kertoo onkin jo eri juttu.
 

Stigu

Jäsen
Lisäksi ohjelmaan otettiin jostain syystä myös hevosella peruuttaminen. Siis tottakai PS:n olisi pitänyt tehdä niin, että ottaa sen pelitavan, minkä joukkue osaa ja vain maustaa sitä omilla jutuillaan ottaen huomioon myös joukkueen vaihtuvuuden. Koska osa pelaajista vaihtui, eivät uudet tulijat tietenkään voineetkaan osata edellisen kauden pelitapaa. Mutta joukkueessa oli kuitenkin valmiiksi enemmän niitä, jotka osasivat Nokan kuvion.
Mielestäni tuo on sitä kuuluisaa Stiga-ukkoajattelua. Viime kauden jengistä puuttui tyystin lihaosasto. Siis ihan kokonaan. Ei noilla viime kauden palikoilla olisi voinut pelata Nokan peliä. Ravintolavertausta käyttäen:

1) Nuurdenskjöldinkadulla sijaitseva ravintola Kalsong sai vuonna 2011 Michelin tähden maittavasta lammaspaististaan, jossa oli höysteenä minttuhyytelöä, kanttarellikastiketta ja jälkiruokana sorbettijäätelöä. Ja ruokajuomana alkoholitonta olutta.

2) Ravintola Kalsongin pääkokki lähtee Michelin-nimityksen jälkeen pois, ja tilalle palkataan Espoolainen ex-poliisi Hans Välijöötti, joka on pyörittänyt Tapiolassa kuuluisaa pihviravintolaa (Jätti-isot pihvit, mukana myös aromikkaaan herkullinen paskanmaku).

3) Kun Välijöötti aloittaa duunit, huomaa hän, ettei keittiöstä löydy lampaanlihaa lainkaan!! Pääostaja (Tom of Finland) hankkii kiireesti lihaa, muta se on a) joko turkulaista Huhtavuoren Lihan mautonta paskaa, b) porilaista Tuomaisen teurastamon härkää, johon on ujutettu Diapamia ja muita rauhoittavia lääkkeitä, tai c) ylivanhaa Rajamäen teurastamon potkaa.

4) Välijöötti yrittää säveltää: Hän osaisi kyllä tehdä herkullisia liha-aterioita, mutta kun sitä ei ole, pitää keksiä jotain muuta. Lopputuloksena saadaan hämmentävää kannttarelli-sorbettipuuroa ja ruokajuomaksi minttuhyytelöä.

5) Välijöötti kyllästyy koko paikkaan ja lähtee Kalsongin perässä Venäjälle. Seuraavan vuotena ravintolassa syödään pelkkää soppaa. Tuo soppa on niin mautonta, että asiakkaat ovat valmiita vaihtamaan sen mihin tahansa eläimen Raatoonkin.
 

stroh80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lähteneiden pelaajien perään ei voi itkeä, heitä tuskin olisi voitu pitää, mutta sanoisin että suurin syyllinen viime kauden konttaukseen on henkilö, joka on palkannut nuo korvaavat pelaajat Petun jengiin.

Tässä mielestäni tulee esiin juuri johdon pitkäjänteisyys.

On ihan selvää, että lähteneitä pelaajia ei voida pitää. Toisaalta kun katsotaan noita lähteneitä "mahdoton pitää" pelaajia yksi asia yhdistää heitä. Kaikilla useampi vuosi takan IFK:ssa. Tänä päivänä kotimaiset ykköskorin pelaajat pelavat tyypillisesti pari vuotta samassa seurassa ennekuin lähtevät ulkomaille. Näin kävi sekä Miken, Kousan että PW:n kanssa (vuosia itse asiassa oli useampi kuin kaksi).

Eli joukkueen kokoajan pitäisi viimeistään vuotta ennen pelaajien lähtöä varautua siihen, että tarvitaan uusi ykkössentteri että ykköspakki. Nythän viime kaudelle kävi hyvin kun kaikki kolme "epävarmaa ykköskorin pelaajaa" päättivät jäädä Stadin kirkkaisiin mutta väitän, että jos Mikke PW ja Kousa olisivat pakanneet laukkunsa vuosi aikaisemmin olisi meillä ollut samanlainen hätä kädessä kuin tällä hetkellä. Mestaruutta tavoittelevan joukkueen kotimaista ykkössentteriä ei tahdo vuoden sopparilla saada.

Eli tällä tavalla ajateltuna jo nyt pitäisi pohtia kuka on se pelaaja joka ratkaisee mestaruuden kaudella 2014-2015 ja pyrkiä sitouttamaan hänet joukkueeseen. Ihan niinkun Kousan ja Miken kanssa tehtiin. PW on sikäli poikkeus, että oli varsin valmis pelaaja jo meille tullessaan mutta kyllähän Wirtanenkin tuli hakemaan (ja sai) uutta nostetta uralleen.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
3) Kun Välijöötti aloittaa duunit, huomaa hän, ettei keittiöstä löydy lampaanlihaa lainkaan!! Pääostaja (Tom of Finland) hankkii kiireesti lihaa, muta se on a) joko turkulaista Huhtavuoren Lihan mautonta paskaa, b) porilaista Tuomaisen teurastamon härkää, johon on ujutettu Diapamia ja muita rauhoittavia lääkkeitä, tai c) ylivanhaa Rajamäen teurastamon potkaa.
Välijöötti on luultavimmin ollut itse mukana kaivamassa noita toimittajia. Lisäksi Välijöötti myös muutti listaa muutenkin, mm.:

- Ahtolan teurastamon välikyljykselle ei löytynyt enää käyttöä --> Rajamäen potka valittiin itse asiassa tämän tilalle
- Oy Pöysti Ab:n tilaus vaihdettiin häränniskasta kananmuniin
- Nyholmin teurastajalle todettiin: nai sä jätkä Holmia
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Huhhuh, onneksi tuli 3 pistettä, lähellä oli, ettei sitä olisi ryssitty.

Kaksi erää hyvää ellei jopa Sopan standardeilla erinomaista peliä, mutta sitten saatana lopetetaan 3.erässä pelaaminen täysin. Jumalauta, mitä kyttäilyä ja peruuttelua. Monta paikkaa, joissa olisi voinut lähteä hyökkäykseen, niin me jumalauta syötetään omaan ristikulmaan kiekko.

Sopalta muuten taas lopussa nerokas veto, kun saatin yv, ja kaikki hallissa tiesivät Bluesin tulevan hullunlailla päälle-> Soppa laittaa kentälle puolustusexpertit Kuhdan ja Redenbachin?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kokonaisuutena helkkarin hyvä peli HIFK:lta. Yksilöitä turha nostaa esiin, kun koko joukkue suoritti sellaisella tasolla, millä voittoja otetaan. Siellä jätkät alkanut tehdä duunia yhteisen hyvän eteen ja tulokset näkyvät taululla. Vielä yksi puristus kalakukkoja vastaan ja sitten tauolle hiomaan kuvioita. HIFK:lta tippui jälleen pari kaveria pois -> Leinonen (vaihteeksi) ja Varakas.

Ottaen huomioon HIFK:n heikot vieraspelit (1,00 pisteka) tällä kaudella, niin tämän iltainen matsi oli loistavaa pelaamista.

edit. Se on sanottava vielä, että Nykopp näemmä pelaa pakon edessä, kun neljä sentteriä halutaan kokoonpanoon. Peliaika tänäänkin reilu kuusi minuuttia. Töykkälä ja Perrault, missä olette?
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
30min ottelua näin ja ihan hyvää peliä. Kolmannen erän alussa tulee omissa aina ihme hasardeja, mutta sitten peli aukesi ja tehtiin pitkiä hyökkäyksiä eli pelattiin järkevästi johdossa, mutta sit Blues kavennuksen jälkeen ( joka tuli pienellä tuomareiden avustuksella, omasta mielestäni jäi kaksi selvää jäähyä viheltämättä ennen maalia lyhyen ajan sisään ) tuli taas paskat housuun ja oltiin aivan kusessa koko loppu pelistä. No, kolme pistettä tuli erittäin pahasta paikasta joten ei voi olla kuin tyytyväinen. Pelaajat pelaavat tällä hetkellä täysillä joukkueelle ja heittäytyy joka kiekon eteen. Kenestäkään HIFK-pelaajasta ei ole oikeastaan mitään negatiivista sanottavaa.

Pakarinen - Tekee niin perkeleesti duunia! Hienoa katsoa tuommoista kaverista taistelemassa HIFK-paita päällä.
Ortio - Aivan loistava maalivahti. Hanskakäsi toimii ja oikeastaan kaikki toimii.
Varakas - Hakee taklauksia hyvin ja antaakin niitä. Myös kiekollisesti ollut viime aikoina vähintään hyvä.


Ainiin, Nykoppia ei paljoon näkynyt. Eikö kaverilla tänään peli kulkenut vai miksi jäi viimeisen 30min aikana vähälle peliajalle?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös