Helsingin vuodet
Voiko maalaisnuorukaista, samalla intohimoista HIFK-fania, onni potkaista naisen muodossa suuremmin kuin minua: kohtasin elämäni naisen kesällä 1983, ja tämä kaunis pusuhuuli asui 1km päässä Nordenskjöldinkadun jäähallista!
Syksystä -83 alkaen sitten kävellä käpyttelin rakkaani kotoa moniin moniin toisen rakkauteni IFK:n kotimatseihin.
Niistä merkittävimmät muistijäljet osittain tuhotuneisiini aivosoluihini on jäänyt syyskuussa -84 kauden ja samalla Kari Jalosen avauspelistä HIFK:ssa. Hän oli tuossa voittomatsissa aivan hahmo, syötti syöttämällä maaleja (Melametsälle pari-kolme?), taisi itse tehdäkin yhden. Jään aina pelien jälkeen silmä tarkkana katsomaan lopputapahtumat, ja tuolloin Jalosta haastateltiin kaukalon laidalla TV:n urheiluruutuun. Reteen oloinen oli Nokka. Muistan kun lausuin mukanani pelissä olleelle vaimoni veljelle: "liian hyvin alkoi Jalosella, tulee vielä paskanen loppu"...kuten sitten tulikin.
Mestaruusvuodesta -98 on jäänyt mieleen eka voitettu välierä Bluesia vastaan. Olin D-päädyssä, mihin saa helpoiten parhaimman paikan, ja jossa bongaa aina vanhat HIFK-legendat, mm. H.Kapasen, J.Rikalan ja, tietysti, Matti Hagmanin. Tuon em. pelin jälkeen oli selvää, että nyt IFK menee loppuun asti. Sen täytyi kirkastua tuolloin myös Hakille; seurasin katseellani häntä, hän jäällä voittoa juhlivaa punaista pelaajanippua, kasvoillaan jotain haikeata, mitä lie...
Kevään -01 eka puolivälierä Ilvestä vastaan on unohtumaton! Ajassa 124min ja jotain tuli vasta ratkaisu 0-1. Ja taas D-päädyssä, selän takana aitiossa hermostuneen oloiset Pia ja Frank Moberg. Peli alkoi klo18.30 perjantai-iltana, samana iltana aloitti Samuli Edelman klo22 hotelli Vantaassa. Vaimon kanssa diili: mä peliin, hän Vantaaseen, johon minäkin pelin jälkeen, "joo, oon siellä öpaut klo22". Peli sitten jatkui ja jatkui...päättyäkseen vasta klo 23.24. Mulla kännykästä akku kohta loppu, en voinut soittaa. Vaimo laittaa viestiä missä viivyn, miksei peli lopu. Heh, mä yritän (lyhyesti) selittää sääntöjä; ei ennen kuin tulee maali. Oli se ilta. No, kun ratkaisu vihdoin ja viimein tuli, lähdin juosten Pasilan asemalle, ja junaan ja Tikkurilaan. Siellä satametrinen jono hotelli Vantaaseen. Puoliyö jo ohi, vaimo soittaa; "miss oot?" V...tu, jonossa. Vartin päästä matkasi hiljainen pariskunta R-junassa kohti Pasilaa...
Paljon muita pelejä, paljon, paljon.
Mutta, huonoja vuosia HIFK:lle.
Merkittävää, viimeksi? Viime jouluksi ostin pojalleni fani-paidan. Selässä #44 HIRSCHOVITSH.
Mennäänkö nyt loppuun asti?
