Mainos

HIFK:n uudet valmentajat?

  • 190 518
  • 628
Tila
Viestiketju on suljettu.

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuvernööri kirjoitti:
Rahan säästäminen on IFK:n ykköstavoite ja tällä brändillähän se onnistuu vaikka kentällä ei voittoja tulisikaan.

Ei onnistu sekään. Mä näen, että pitkässä juoksussa Bobin pitäminen tulee kalliimmaksi, kuin maksaa sille vaikka loppusopimuskauden palkan lisäksi extra cashia. Tämä tilanne vaikuttaa pelaajiin, yleisöön ja sitä myötä moneen muuhun asiaan mm. yhteistyökumppaneihin. Johto on toiminut jo nyt päin persettä, sillä tässä tilanteessa olisi pitänyt siirtää nykyinen valmentajakaksikkomme syrjään ennen joulutaukoa, jotta uusi alku olisi mahdollisimman tehokas. Joulutauolla on sentään ruhtinaallisesti aikaa uuden valmentajan sopeutua kuvioihin ja tuoda omat keitot kehiin.

Jumalauta, Francis ei pysty vetämään jääharkkoja ja Pentti tähän kommentoi että kyllä pitäisi pystyä. Pentti kommentoi, että hänkin vetäisi paremmat vieraspelikuvoit kuin Francis. Rivien välistä kerrotaan olevan tietoisia myös Franciksen alkkisongelmasta. Moberg puhuu lopun lähestymisestä ja Pentti taas jostain muusta. Tuohimaa ei aluksi asiaa hirviästi kommentoi. Noh, eihän Harri ehdi edes nähdä kunnolla HIFK:n otteita, joten hän voi vaikka vetäytyä vastuusta. Oikeasti, mikä vittu siinä johdon kommunikoinnissa mediaan ja toisiinsa nähden mättää? Jo Mobergin Presso-haastattelun jälkeen Pentti ihmetteli Ilta-lehdessä, siis ihmetteli, Mobergin kommentteja Jeren mahdollisten tulevaisuuden toilailuiden jatkotoimenpiteistä ja oli täysin eri linjalla kuin Frank. Näkeekö ja kuuleeko nämä kaverit ikinä toisiaan?

Tottakai HIFK on myös yhtä kuin esim. Frank Moberg ja olen hänelle hyvin kiitollinen vuosikymmenistä, mutta nyt tämänhetkinen toiminta vie todella paljon uskottavuutta. Tämä alkaa näyttää nyky-HIFK:n pahimmalta kriisiiltä ikinä ja mä ihmettelen ettei tiedotustilaisuutta uuden valmentajan osalta ole pidetty. Toistan, Bob pois maksoi mitä maksoi, sillä hänen jatkamisensa (tähänkin asti) on jo syönyt HIFK:n uskottavuutta ja joka päivä syö yhä enemmän. Mä pyydän hyvät herrat, heivatkaa se Bob sieltä pois!

Edit. Vielä lisäyksenä selventäisin, että tämän hetkinen kriisi on nimenomaan johtamisen kriisi. Itse en tuomitse Bobia ihmisenä, mutta tällä hetkellä hän ei ole pätevä hommaansa. Pointti on se, että tällä hetkellä ei ole olennaista Bob Franciksen valmentajankyvyt ja nähdyty tulokset, vaan niihin reagointi. Valmennus on epäonnistunut (se on selvää eli ei kannata jankata mutta kun Bobin pitäisi ja blaa blaa blaa), mutta menee vitun huolestuttavaksi kun johto on kykenemätön tekemään ratkaisuja kriittisillä hetkillä ja alkaan näyttämään suhteessa yhtä heikolta kuin epäonnistunut valmennus. Tämä poikkeaa normaalista valmentajan kenkimisestä jo tapauksen pitkäaikaisen mediahuomion ja johdon omien mediaan antamien kommenttien vuoksi. Valmentajien epäonnistumisia tulee jääkiekkonimisessä toimintäympäristössä ja elämä jatkuu, mutta johdon kykenemättömyys johtaa pidemmälle ajanjaksolle ja vakavuustasolle ulottuviin seurauksiin. Voiko selvempää johtamisen kriisiä enää olla?
 
Viimeksi muokattu:

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Baarimikko kirjoitti:
Tilannetta tutkaillaan, mutta tuskin yleensä krapulaisen saunaillan jälkeen mitään ratkaisuja tehdään.

Luepa tuo Bismarkin kirjoitus! Se on helvetin hyvä ja täysin totta! Joo, tutkaillaan vaan. Siitähän on vankka kokemus Hifkissä! Hifkissä tutkaillaan, muut toimii!
 

Kuvernööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Bismarck kirjoitti:
Ei onnistu sekään. Mä näen, että pitkässä juoksussa Bobin pitäminen tulee kalliimmaksi, kuin maksaa sille vaikka loppusopimuskauden palkan lisäksi extra cashia.

Todella toivon että näin on, jolloin arvon joukkueenjohto tekisi valmennusasialle jotain. IFK-fanit ovat pirun uskollista sorttia, se 6500 on peleissä vaikka mikä olisi. Nyt on tilanne se että joukkueenjohdossa tuota asiaa vaan pidetään itsestäänselvyytenä, ja "aina sattuu ja tapahtuu" on se mihin tämä yleisö nyt saa tyytyä.

Kyllä itseäni ainakin pistää harmittamaan se että aina ei vaan viitsi lähteä peliin vaikka mahdollisuus olisi, johtuen yleisestä vitutuksesta tähän touhuun. Muutama vuosi sitten ei olisi tullut mieleenkään jättää peliä väliin.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Vaikeaahan IFK:n on ylipäätään ketään valmentajaa saadakaan, kun työrauha tätä nykyä on suht olematon ja kengän kuva voi olla persuksissa alta aikayksikön. Kaipa tässä parasta olisi erottaa Francis ja Coolen heti ja mennä loppukausi Penan johdolla ja loppukauden voisi IFK myös miettiä syvällisesti, mitä IFK oikeasti haluaa. Vaalia perinteitä jostain sellaisista asioista, joita ei ole olemassakaan tai joilla ei pitäisi olla mitään tekemistä menestyvän jääkiekkoseuran kanssa? Vai haluaako IFK tosissaan tehdä paluun kirkkaimmalle huipulle ja olla tavoittelemassa menestystä joka vuosi? Sanat pitkäjänteisyys ja IFK eivät kuitenkaan tunnu istuvan yhteen millään tavalla.

Oma mielipide on, että ensi kaudeksi löydetään suomalainen päävalmentaja, jolle annetaan kahden vuoden sopimus ja tehtäväksi rakentaa urheilullisesti voittamaan kykenevä joukkue ja samalla lopetaan puheet näistä brändeistä sun muista toisarvoisista seikoista, kuten ryminäkiekko ym.. Tai voidaanhan brändistä puhua, vaikka menestytäänkin. Mutta asiat voidaan varmaan IFK:ssakin tehdä uskottavalla tavalla ja jättää tuollainen turha "höyryäminen" vähemmälle.

Se, kuka haluaa valmentajaksi lähteä Penan ja kumppanien alaisuuteen, onkin sitten toinen juttu. Etenkin sellaisen huippukoutsin kuin Aravirran pois potkiminen, kertoo kyllä, että IFK-johto ei ihan tiedosta, mistä tässä lajissa oikeasti on kysymys. Nimenomaan Aravirta voi olla se tapaus, joka saa muut suomalaiset huippuvalmentajat kiertämään IFK:n hyvin kaukaa. On myös arvoitus, kuinka paljon Pena entisenä valmentajana sekaantuu itse valmentamiseen. Julkisuuteen välittyy toki kuva, ettei paljoa, mutta totuus voi olla käytännössä ihan toinen.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Bobin ja Coolenin jatkaminen ei voi olla vaihtoehto.
Tällä kaudella ei ole väliä, se on jo hävitty valmentajasta riippumatta poikkeuksena Summanen joka voisi vielä jotain saada aikaakin.
Jos halutaan pelastaa ensi kausi niin ettei sitä vedetä ykkösketjulla Nielikäinen-Laine-Lostedt, niin ainoa keino on palkata kovan luokan valmentaja palauttamaan uskottavuus ja mielestäni paras vaihtoehto olisi Summanen. Hänen myötään Hifkiin voisi syntyä taas imua myös kotimaisten pelaajien osalta.

Miettikääs tilannetta jos Bobi ja Tomi vetää tämän kauden ja taistellaan samoista sijoista Kalpan kanssa. Jos jatkavat vielä ensi kaudelle tai ihan sama vaikka saisivat kenkää, epätietoisuus ja sekamelska jatkuu eikä tänne tule yksikään ura noususuunnassa oleva kotimainen pelaaja edes rahalla. Ulkomaisia ehkä pystyy valehtelemalla houkuttelemaan, mutta eiköhän agentit varota heitäkin hyppäämästä uppoavaan laivaan. Hifk on jääkiekon hautausmaa.
 

Erämaavaris

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK ja suuret sympatiat Saipalle
Kyynikko kirjoitti:
Luepa tuo Bismarkin kirjoitus! Se on helvetin hyvä ja täysin totta! Joo, tutkaillaan vaan. Siitähän on vankka kokemus Hifkissä! Hifkissä tutkaillaan, muut toimii!

Bismark HIFK:n hallitukseen, kannatan! Melkein pitäis seistä asennossa hattu kädessä. Ton paremmin tai selkeemmin ei HIFK:n nykytilaa, tai mitä olisi nyt hyvä tehdä, pysty enää esittää. Kovasti toivon Bismark, että olet postannut tän kirjoituksen myös toimistolle ja The Hallitukselle.

Tuossa joku heitti Ässät-pelin jälkeen jonnekin topiciin läpän siitä, että maanantaina saataisiin tietää asioista enemmän. En tuossa pikaselaamisella löytänyt viestiä, mut kirjoittaja vois valaista (tai joku muu asiasta tietävä), että mistä tämän uutisensa oli kuullut ja mitäköhän maanantaita hän tarkoitti? Itse jo luulin, että eilen oltaisiin esim. uudet valmentajat ilmoitettu, koska aika käy tiimalasissa vähiin. Vähän kyllä epäilyttää, että tehdäänkö mitään...katsellaan.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Buccaneer kirjoitti:
Juhani, "Tami", "Aurinkokuningas" Tamminen sitten. Hän on puolestaan yksi harvoista, kenties jopa ainoa laatuaan, josta voi varmuudella sanoa, että olisi huonompi valinta kuin Francisin ja Coolenin piiiitkä jatkosopimus. Ajanut kaikki valmentamansa tai johtamansa joukkueet katastrofiin viimeisen 15 vuoden aikana. Huonoin jääkiekkovalmentaja, jonka tiedän tai josta olen kuullut puhuttavan. Nämä meriitit ja HIFK-pelaajataustan omaavana olisi kyllä erittäin Kimmoheinomainen valinta koutsiksi. Tamiin parhaimmillaan verrattuna on Bob Francis huonoimmillaankin oikea Midas Kultasormi.
Vähämpä olet seurannut. Tamminen on saanut tullessaan ruoriin joukkueiden henkisen tilan paremmaksi ja sitä kautta myös pelillisen puolen kuntoon. Tamminen on nimenomaan projektikoutsi lyhytaikaisissa tilanteissa, yli kauden mittaisissa pesteissä joukkueen pelaajat alkavat kypsyä (varsinkin kokeneemmat/avainpelaajat) eivätkä enää pelaa joukkueelle/Tamille.

Tällaiseen tilanteeseen Tami voisi olla omiaan ja ensi kaudeksi sitten joku muu (eli kai se Lehkonen sitten on jo sopinut ensi kaudesta kuten kuulin)
 
Viimeksi muokattu:

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Erämaavaris kirjoitti:
- - -
Itse jo luulin, että eilen oltaisiin esim. uudet valmentajat ilmoitettu, koska aika käy tiimalasissa vähiin. Vähän kyllä epäilyttää, että tehdäänkö mitään...katsellaan.

Uusia valmentajaehdokkaita on kai kartoitettu jo aikaa sitten. Nyt odotellaan pitkälti Bob Francisin lääkärin lausuntoa ja sen jälkeen tehtäneen johtopäätökset. Ymmärtääkseni eri näköisiä kuvioita on harkittu, mutta homma on aika pitkälti kiinni sekä Bobista että hänen lääkäristään. Bobin ja Tomin pitäisi palata loppuviikosta Suomeen, joten ei kai tässä voi muuta kuin odotella..
 

Hagu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
fiftyeight kirjoitti:
Uusia valmentajaehdokkaita on kai kartoitettu jo aikaa sitten. Nyt odotellaan pitkälti Bob Francisin lääkärin lausuntoa ja sen jälkeen tehtäneen johtopäätökset. Ymmärtääkseni eri näköisiä kuvioita on harkittu, mutta homma on aika pitkälti kiinni sekä Bobista että hänen lääkäristään. Bobin ja Tomin pitäisi palata loppuviikosta Suomeen, joten ei kai tässä voi muuta kuin odotella..


IFK:n hallitusta erittäin lähellä olevan lähteen mukaan Francis meni rapakon taakse omalle lääkärilleen nimenomaan saadakseen todistuksen työkyvyttömyydestä. Toivotaan, että saa sen... Samalta lähteeltä vahvistusta myös toiseen huolestuttavaan uutiseen...seuraava p-valmentaja: Esa Tikkanen...surullista.
 
Viimeksi muokattu:

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Esa Tikkanen on ihan mukava tarinankertoja, mutta pelitaktisista asioista ja valmentamisesta hänellä ei ole mitään tietoa.

Eikö nyt saatu ilmeisen Francisin keitto-ongelman takia hyvä porsaanreikä antaa halvemmat potkut, koska kyllähän Suomessa on ennenkin viinan takia erotettu henkilöitä ns.oikeassa elämässä. Eikö tämä ole ihan hyvä syy ja maksaakaan ei tarvitsisi ainakaan niin paljoa.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Hagu kirjoitti:
IFK:n hallitusta erittäin lähellä olevan lähteen mukaan Francis meni rapakon taakse omalle lääkärilleen nimenomaan saadakseen todistuksen työkyvyttömyydestä. Toivotaan, että saa sen... Samalta lähteeltä vahvistusta myös toiseen huolestuttavaan uutiseen...seuraava p-valmentaja: Esa Tikkanen...surullista.

Ai sama mies jonka paita roikkuu areenan katossa? Heh, iki-jokeri!!:).
No. Voiko enää mikään tai kukaan viedä asioita huonompaan suuntaan?

Jos Bob pääsisi työkyvyttömyyseläkkeelle, säästyisi Hifkiltä aimo annos euroja uskoisin. Toivottavasti lääkärit ämeriikoissa on eri miehiä kuin esím Pohjola-Yhtiöiden lääkärit. Eivät aikoinaan meinnanut millään päästää setääni sairaseläkkeelle vaikka mies tuskin pystyi kävelemään.
 

Hagu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyynikko kirjoitti:
Ai sama mies jonka paita roikkuu areenan katossa? Heh, iki-jokeri!!:).
No. Voiko enää mikään tai kukaan viedä asioita huonompaan suuntaan?


AIVAN!!!!!! Ja kun herra on naurettu ulos Norjan kovatasoisesta pääsarjasta eikä Korean keikkakaan oikein onnistunut niin mitä voidaan odottaa...ei mitään.
 

punainenpeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NYR
Tikkanen

Tämä olisi kyllä vihoviimeinen valinta päävalmentajaksi! Kakkosena Tiki ei ehkä aiheuttaisi yhtä paljon tuhoa, mutta että ykkösenä. Toivottavasti - kuten uskon - mätäkuun juttuja.
 

scholl

Jäsen
Snaipperi #16 kirjoitti:
Esa Tikkanen on ihan mukava tarinankertoja, mutta pelitaktisista asioista ja valmentamisesta hänellä ei ole mitään tietoa.

Entä jos hän saa erinomaisen, hiljaisen, ei niin hyvän tarinankertojan kakkosvalmentajaksi. Eikös siinä ole uusi summanen-westerlund pari kehissä.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uusimmassa IS Veikkajassa Tuohimaa kommentoi Bobin väitettyä alkoholiongelmaa seuraavasti:

Toimittaja: Jos huhuissa on perää, saako Francis lähteä vai ohjaatteko miehen ensin hoitoon?

Tuohimaa: " Marssijärjestys on selvä: noudatamme osakeyhtiölakia. Sen perusteella työnantajan velvollisuus on ohjata hoitoon."

En tiedä, olenko naivi, vai mitä, mutta mulla on sellainen kutina, että IFK menee ojasta allikkoon, jos tätä keissiä pitkitetään kuvittelemalla, että suurin ongelma on alkoholi ja selkä. Helpommalla päästäisiin, kun annettaisiin monoa pelillisiin esityksiin vetoamalla ja jätettäisiin nämä muut seikat ulos koko hommasta.

Jos IFK ohjaa Bobin hoitoon, mitä sitten? Herra kokee raitistumisen riemun ja kenties löytää Jeesuksen ja kaikki murheet ja pelilliset ongelmat katoaa? Bob nousee luistimille ja treenit saavat aivan uuden sisällön? Tuskinpa. Eiköhän ne samat ongelmat jatkossakin ole olemassa. Parasta olisi pistää piste koko yhteiselolle kertaheitolla ja siirtää katse kohti tulevaisuutta.

Tuskinpa se Bob on niin äly ämpärissä koko ajan ollut, etteikö olisi kaikkea osaamistaan peliin jo laittanut. Tällä kertaa se ei näillä eväillä riittänyt. Ei ole eka eikä vika kerta, kun valmentajan kokemus ja kyvyt eivät kohtaa joukkueen kanssa käytännössä. Turha Bobia on vetää mukana pari vuotta, koska todennäköisyys suurelle sukseelle näissä kuvioissa on olematon. Sitä paitsi, jos Bobia hoidatetaan, pitää valmennusta varmasti kuitenkin täydentää jotenkin.
 

Hagu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
punainenpeto kirjoitti:
Tämä olisi kyllä vihoviimeinen valinta päävalmentajaksi! Kakkosena Tiki ei ehkä aiheuttaisi yhtä paljon tuhoa, mutta että ykkösenä. Toivottavasti - kuten uskon - mätäkuun juttuja.

Tätä minäkin todella toivon mutta ko. lähde on yleensä ollut oikeassa kertomissaan asioissa. Tällä kertaa soisin niin mielelläni olevan täysin väärässä. Ei Esa ole vielä liiga-kakkosen tasoinen. Kyllä harjoitusta tarvitaan jollakin muulla sarjatasolla.
 

Punalippu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Pentin pojat (kukkuu-osasto)
scholl kirjoitti:
Entä jos hän saa erinomaisen, hiljaisen, ei niin hyvän tarinankertojan kakkosvalmentajaksi. Eikös siinä ole uusi summanen-westerlund pari kehissä.

Jönni kehiin,hyvä!
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
scholl kirjoitti:
Entä jos hän saa erinomaisen, hiljaisen, ei niin hyvän tarinankertojan kakkosvalmentajaksi. Eikös siinä ole uusi summanen-westerlund pari kehissä.

Voi herran jestas! Kännissä jo tähän aikaan päivässä? Tikkanen&Hiljainen = Uusi W&S. Ei toimi tuo kaava. Jos Tikkanen valmentaa IFK:ta tällä kaudella, niin näin tämän kauden viimeisen pelin paikan päällä viime lauantaina Porissa. Pitääkö tää homma nyt joksikin vitun sirkukseksi muuttaa?
 

Meedio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Atletico Madrid
Näin tuossa unta uudesta valmentajasta ja siellä kummitteli Westerlund, halusi kuulemman tehdä palveluksen HIFK:lle ja maajoukkueen sivussa hoitaisi valmentajapostia HIFK:ssa. Pitäisi varmaan tarkistuttaa tuo lääkitys ja pian.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meedio kirjoitti:
Näin tuossa unta uudesta valmentajasta ja siellä kummitteli Westerlund, halusi kuulemman tehdä palveluksen HIFK:lle ja maajoukkueen sivussa hoitaisi valmentajapostia HIFK:ssa. Pitäisi varmaan tarkistuttaa tuo lääkitys ja pian.

Heh, mä näin unta että HIFK:n uusi päävalmentaja on Hannu Aravirta. Valmensi samanaikaisesti HIFK:ta ja Pelicansia.
 

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Hagu kirjoitti:
IFK:n hallitusta erittäin lähellä olevan lähteen mukaan Francis meni rapakon taakse omalle lääkärilleen nimenomaan saadakseen todistuksen työkyvyttömyydestä. Toivotaan, että saa sen... Samalta lähteeltä vahvistusta myös toiseen huolestuttavaan uutiseen...seuraava p-valmentaja: Esa Tikkanen...surullista.

Esa Tikkanen: oli aikoinaan suosikkipelaajani sekä HIFK:ssa, maajoukkueessa että NHL:ssä. Sitten päätti lopettaa uransa siirtymällä Jokereihin ja vedätyttämällä paitansa Hartwall-areenan kattoon. Arvostus meni kaivoon sen siliän tien. Narri on narri on narri. Valmentajana Tikkasella ei taida kokemusta olla mistään oikeasta liigasta, joten siitä voi jo jokainen vetää johtopäätökset, siitä minkälaista osaamista hän voi HIFK:lle tarjota.

No ehkäpä tämä ennakoi muutoksia myös HIFK:n johtoportaassa: Moberg ja Heino astuvat syrjään hallituksesta ja tilalle tulevat Hjallis ja Leena Harkimo?? Matikainen saa kenkää ja Virmanen alkaa hoitaa tj:n hommaa?? Tuleeko Pasi Sormusesta kakkosvalmentaja??

Eikö muuten yksi ongelmista Bobin kanssa pitänyt olla se, että suomalasipelaajat eivät saa selvää hänen puheestaan?? Eipä taida tämä ongelma Tikin kanssa helpottaa, sillä erotuksella tosin, että ulkomaalaisetkin ovat jatkossa aivan yhtä pihalla Esan sekoitellessa kieliä.

Jos positiivisia asioita haetaan, niin on Tiki kuitenkin Juhani, "Tami", "Aurinkokuningas" Tammista parempi valmentaja. Että ihan huonoimpaan ei päädytty. Jos nyt huhu siis paikkansa edes pitää.
 

ville71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Päivän iltiksen mukaan MOLEMMAT valmentajamme ovat siis visiitillä jenkkilässä ja torstaina kun pelaajat palaavat takaisin töihin,niin treenit vetää ikioma huippukoutsimme Sakke..voi helvetti tätä touhua,Coolen palaa ehkä sunnuntaina ja Bobin paluu taitaa olla vielä auki?
 

Knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit+Petteri Nummelin
Buccaneer kirjoitti:
Jos positiivisia asioita haetaan, niin on Tiki kuitenkin Juhani, "Tami", "Aurinkokuningas" Tammista parempi valmentaja. Että ihan huonoimpaan ei päädytty. Jos nyt huhu siis paikkansa edes pitää.

Tuo väittämä nyt on aika tavalla epätosi, vaikka Tammisen persoonasta olisi mitä mieltä tahansa. Kyllä se Tami vielä painii vähän eri sarjassa kuin Korean ja Norjan liigassa koutsannut Tiki.

Mulla on ainakin märkänä unena Brändi ja Tami samassa paketissa. Vittu että olis hienoa! Ihan oikeasti uskon, että Tami hoitaisi loppukauden kyllä isolla nosteella. Pidemmästä pätkästä ei sen sijaan ole kyllä muutamaan vuoteen näyttöjä. Hankalassa tilanteessa HIFK kyllä on. Summanen varmasti olisi sekä lyhyellä, että pitkällä tähtäimellä paras (lue - menestyksekkäin) ratkaisu, mutta eipä taida tapahtua.

Kulta-Curre?
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Naapurin tietäjää myötäillen olen samaa mieltä. Eli JOS nyt valmennuskaksikkomme menee uusiksi niin kyllä Tami mielummin kuin Tikkanen!

Että tykkäsin kun Tami syksyllä -97 Hifk-Ässät pelissä heitti fläppitaulunsa jäälle. Hifk johti vissiin 6-1 tuossa tilanteessa toisessa erässä. Ollaan sitten Tammisesta mitä mieltä hyvänsä, niin kyllä hän VOISI olla juuri se herättäjä mitä jengi nyt tarvitsee. Kavereille itsetunto maassa, joten jonkunlainen henkinen poppamies tuonne nyt tarvittaisiin. Potentiaalia kun jengistä löytyy. Ei tuo joukkue ole läheskään niin huono kuin sarjasijoitus antaa ymmärtää!

Tami kehiin, Ika kakkoseksi!
 

clwl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Baarimikko kirjoitti:
Tilannetta tutkaillaan, mutta tuskin yleensä krapulaisen saunaillan jälkeen mitään ratkaisuja tehdään.

Milloin Bobi on lähdössä jenkkeihin?
saattaa olla että tapahtuu vasta silloin kun Bobi ei o suomessa.
ja sitten ne ilmoittaa että Francis ei pala suomeen!!!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös