Mainos

HIFK:n playoffs-kevät 2024

  • 122 298
  • 1 030

IFK:n lopullinen sijoitus kaudella 2023-2024?

  • Äänestäjiä
    453

Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Jep. Meillä on 450 000e luokan soppari valmentajalle, jolle tarvitaan kipeästi mentori

Toki meidän valmentaja uskoo tehneensä kaiken lähtökohtaisesti oikein ja ongelmien olevan muualla. Kyllä siinä mentoroimista onkin.

Olisi hauska kuulla kun siellä pohditaan " mitä olisimme voineet tehdä toisin'. Kaikki kun oli lähtökohtaisesti vähintään ihan hyvää.
Kyllä mä olen sitä mieltä, Ville pitää saada pois aitiosta. Olkoon vaikka videovalmentaja, jonka puhelin yhdistetään johonkin intialaiseen keskukseen.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika kovaa kurmuutusta saa Näädät tällä hetkellä. Oli siellä puolivälierässä vastustajakin.

Itseäni juuri se vähän harmitti tässä, että finaalipaikan olisi saanut ns. alennuksella, kun vastustaja olisi helpottanut välieriin. Toki tuo IFK:n kiekko ei olisi mestaruuteen asti riittänyt, mutta Kärpillä on kärjistetysti vain ylivoima ja IFK:n alivoima taas liigan parasta. Siellä olisi tullut huonompi puolustus ja heikompi maalivahti vastaan. Kärpät olisi ollut sopiva vastus, mutta eipä se auta.
 
Viimeksi muokattu:

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itseäni juuri se vähän harmitti tässä, että finaalipaikan olisi saanut ns. alennuksella, kun vastustaja olisi helpottanut välieriin. Toki tuo IFK:n kiekko ei olisi. mestaruuteen asti riittänyt, mutta Kärpillä on kärjistetysti vain ylivoima ja IFK:n alivoima taas liigan parasta. Siellä olisi tullut huonompi puolustus ja heikompi maalivahti vastaan. Kärpät olisi ollut sopiva vastus, mutta eipä se auta.

No se tässä just vituttaakin, kun piti koko tämä kausi kaatua tohon yhteen Pelicans-pelin tappioon tai oikeastaan siihen koko ottelusarjaan, kun päästettiin se heti alussa siihen 3-0 tilanteeseen, josta se voittoon nouseminen on enää käytännössä ihan absoluuttisen harvinaista.

Nyt olisi ollut kyllä hyvät mahdollisuudet finaaliin asti, sillä Kärpät olisi voinut olla kaadettavissa.

Mutta onhan näitä sulamisia ollut tällä jengillä kauden aikana niin paljonkin, että suorastaan vaikea sanoa yhtä ainoaa peliä tai ottelusarjaa mikä tämän paletin suoranaisesti kaatoi. Mutta paremmalla sijoituksella runkosarjassa emme olisi joutuneet sitä Pelicansia vastaan ja voineet päästä vaikka Jukureita vastaan ja pistää sarjan vaikka 4-1 tai 4-2 meille.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Minusta turha harmitella.

Tämän kauden HIFK oli kuminen. Vaikea se oli taittaa katki, mutta eipä se mitään myöskään leikannut.
Sama. Jatkoajan kauden päätösraportissakin puhutaan "romahtamisesta kriittisellä hetkellä", mutta eihän mitään tällaista tapahtunut. Koko runkosarja oli tasapaksua puurtamista, ja sama jatkui poffeissa. Runkosarjaan nähden sarjakolmonen laitettiin jopa yllättävän tiukoille.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
IFK:n tapa puolustaa on tuo hyökkäysalueella kiekolla viipyminen. Eikä siinä mitään, mutta nimenomaan avauspeli on se suurin puute pelissä mielestäni. Johtoasemia hukattiin liigan eniten ja kausikin loppui sellaiseen. Kauden ratkaisukin oli perus-IFK:ta. Omista ei päästä mitenkään muuten kuin purkamalla kiekko toisensa jälkeen ja sitten joudutaan koko ajan vastaanottamaan.

Siirsin toisesta ketjusta kun sopii paremmin tänne.
Näin juuri ja tuo hyökkäysalueella kiekon pitäminen puolustustarkoituksessa on katsojalle kyllä aika puuduttavaa, lisäksi ongelma oli siinä että meillä on suht hitaat pakit joten kun se menetys tuli oli omissa paha tilanne.
Mutta siitä olen samaa mieltä että omista poispääseminen kovan paineen alta oli kyllä se suurin ongelma, ehkäpä meillä oli liian hitaat ja kädettömät pakit siihen. Siksi aina vaan enemmän harmittaa että Salin päästettiin pois, olisi ensi kaudella ollut hyvät mahdollisuudet täyttää tuota aukkoa, yhdessä Kiviharjun kanssa luonnollisesti.
 
Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Noi sarjat näyttävät menevät 4-0, kun paikalla ei ole meidän kilpparipuolustus-möyrintähyökkäys -kiekkoa. Säälittävää puolustuspelaamista.

[sarkasmi-huumori -varoitus]
 
Frozen Ice

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kalpan peli ihailtavaa. Juuri kirjoitin toiseen ketjuun, että ottaisin meille tällaisen pelitavan (luisteluvahvuisen joukkuueen) mielelläni vastaan.

Pelsut myös johtaa Kärppiä sarjassaan jo 3-0! Ehkä meidän suorituksemme tässä suhteessa ei niin huono lopulta ollutkaan. Pelsut vain oli liian kova meille koska puuttuu luisteluvoima, toinen taitosentteri, kiekolliset pakit. Pienestä se on kiinni. Toinen luisteluvoimanen taitosentteri ja pari kiekollista luisteluvoimasta pakkia, olisi sarja voinut kääntyä meille.

Eli itse olisin valmis katsomaan V. Peltonen kortin vielä loppuun asti ensi kaudella. Eli yksi kausi vielä, pahimmillaan menee vain yksi vuosi lisää samaan konkurssiin. Uusi projekti kestää kuitenkin.
 
Viimeksi muokattu:

VSP73

Jäsen
Pelicans ottaa pystin tiukassa finaalisarjassa KalPaa vastaan. Siksipä suuresti harmittaakin kyvyttömyytemme hoitaa lahelaiset sivuun.

Toisaalta - ja samalla - itsehän valitsimme runkosarjan viime pelien esityksillä Pelicansin!
 
/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itseäni juuri se vähän harmitti tässä, että finaalipaikan olisi saanut ns. alennuksella, kun vastustaja olisi helpottanut välieriin. Toki tuo IFK:n kiekko ei olisi mestaruuteen asti riittänyt, mutta Kärpillä on kärjistetysti vain ylivoima ja IFK:n alivoima taas liigan parasta. Siellä olisi tullut huonompi puolustus ja heikompi maalivahti vastaan. Kärpät olisi ollut sopiva vastus, mutta eipä se auta.

Näädät on aivan köysissä, kieltämättä tuo olisi ollut voitettava sarja.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelsut myös johtaa Kärppiä sarjassaan jo 3-0! Ehkä meidän suorituksemme tässä suhteessa ei niin huono lopulta ollutkaan. Pelsut vain oli liian kova meille koska puuttuu luisteluvoima, toinen taitosentteri, kiekolliset pakit. Pienestä se on kiinni. Toinen luisteluvoimanen taitosentteri ja pari kiekollista luisteluvoimasta pakkia, olisi sarja voinut kääntyä meille.

Valitettavasti IFK:n johtokin saattaa ajatella noin. "Oltiin lähellä, ei tarvitse korjata mitään, vähän vain hioa". Se ei ollut pienestä kiinni. Ei oltu lähellä. IFK:n olisi pitänyt olla runkosarjassa vähintään kolmas ja silloin oltaisi aloitettu kotona ja kohdattu kenties Jukurit tai joku muu. Koko kauden olisi pitänyt näyttää aivan erilaiselta.
 
Viimeksi muokattu:

MaV

Jäsen
Siirsin toisesta ketjusta kun sopii paremmin tänne.
Näin juuri ja tuo hyökkäysalueella kiekon pitäminen puolustustarkoituksessa on katsojalle kyllä aika puuduttavaa, lisäksi ongelma oli siinä että meillä on suht hitaat pakit joten kun se menetys tuli oli omissa paha tilanne.
Mutta siitä olen samaa mieltä että omista poispääseminen kovan paineen alta oli kyllä se suurin ongelma, ehkäpä meillä oli liian hitaat ja kädettömät pakit siihen. Siksi aina vaan enemmän harmittaa että Salin päästettiin pois, olisi ensi kaudella ollut hyvät mahdollisuudet täyttää tuota aukkoa, yhdessä Kiviharjun kanssa luonnollisesti.
Toisaalta voisi kyllä sanoa, että KalPa on nimenomaan esimerkki siitä, että omista lähtöjen tasoa ei ratkaista sillä, miten laadukas puolustuksen nimilista on paperilla. Pelitavalla taitaa olla aika suuri merkitys.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Pelicans ottaa pystin tiukassa finaalisarjassa KalPaa vastaan.
Sitä kaivauduttiin taas esille pienen tauon jälkeen. Ollut vissiin vähän muita kiireitä.
Onko tuo lainaamani statement yhtä tukevilla raiteilla kuin se HIFK:n finaalijuna?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
On muuten aika perversssi ajatus, että IFK nousi 0-3-otteluvoitoista asetelmaan 3-3 ja johti ratkaisevaa peliä, kun pelikellossa oli vain kymmenkunta minuuttia. IFK oli jossain vaiheessa siis Pelicansia vastaan noin 80% suosikki jatkoon otteluparista. Muutama peliteko tuossa vaiheessa toisin, niin HIFK pelaisi kenties kohta finaaleissa.

Vaikka siis kausi oli törkeä pettymys, niin kertoo myös jotain urheilun pienistä marginaaleista. Kun Pelicans juhlii mestaruutta kauden päätteeksi, niin he kelailevat tuota kymmenminuuttista ja HIFK:n antamaa testiä samaan tapaan kuin meillä jauhetaan siitä Hentusen kuuluisasta läpiajosta keväällä 2011.

P.S. Älä nyt jumalauta lue tätä viestiä sitten niin, että olisin täällä puolustustelemassa HIFK:n kautta.

P.S.S. Älä nyt jumalauta lue tätä viestiä sitten niin, että olisin täällä puolustustelemassa HIFK:n kautta.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Kalpan peli ihailtavaa. Juuri kirjoitin toiseen ketjuun, että ottaisin meille tällaisen pelitavan (luisteluvahvuisen joukkuueen) mielelläni vastaan.

NIin, onhan siinä eroa kuin yöllä ja päivällä kun vertaa HIFK:n "Museokiekkoa" Kalpan "Ultramoderniin liikkuvaan pelitapakiekkoon". Katsojana sitä MTV katsomossa talven mittaan tuli joskus vaihdettua HIFK:n peli Kalpan, Tapparan, Pelsujen tai jopa Ässien ja Tepsin peleihin kun Peltosen möyrintäkiekko oli aivan hemmetin puuduttavaa sekä hyvin usein tappiollista seurattavaa.

Kalpan peli on kyllä ihailtavaa ja pelaajista oikein loistaa se peli-ilo kun saavat pelata tuota ääriliikkuvaa, oivaltavaa, selkeän pelitavan omaavaa ja myös tuloksellista lätkää. Kaukana edellä on Petri Karjalaisen peluuttama kiekko Viile Peltosen staattisesta syvämöyrinnästä.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan

Kyllä, kyllä, kyllä! On ollut outo tunne huomata, että tämän kauden riemuhetket ja yllättävät jess, jess, jees ja jepu-jepu-jee huudot on tullut näissä semeissä, kun Pelicans ja KalPa ovat tehneet maaleja tai joistakin yksilösuorituksista, joista varsinkin Laschin ja maalivahtien ovat olleet siellä kärjessä.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toisaalta voisi kyllä sanoa, että KalPa on nimenomaan esimerkki siitä, että omista lähtöjen tasoa ei ratkaista sillä, miten laadukas puolustuksen nimilista on paperilla. Pelitavalla taitaa olla aika suuri merkitys.

Näin se menee. Lisäksi KalPa ei tule hyökkäysalueelle ajatuksena pitää kiekkoa siellä mahdollisimman kauan, vaan hakemaan maalipaikkaa heti ylöstulovaiheessa. En ymmärrä mikä idea siinä on, että annetaan vastustajan asettua puolustusasemiin ja sitten aletaan pyörimään siellä kulmissa. Täysin järjenvastaista toimintaa ja vielä helvetin tylsää katsottavaa. SaiPakin osasi puolustaa tätä taktiikkaa vastaan ja hakikin Nordikseltq aivan liikaa irtopisteitä tällä kaudella.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä, kyllä, kyllä! On ollut outo tunne huomata, että tämän kauden riemuhetket ja yllättävät jess, jess, jees ja jepu-jepu-jee huudot on tullut näissä semeissä, kun Pelicans ja KalPa ovat tehneet maaleja tai joistakin yksilösuorituksista, joista varsinkin Laschin ja maalivahtien ovat olleet siellä kärjessä.

Pelicans-KalPa olisi hieno finaalipari. Tappara ja Kärpät ovat voittaneet ihan riittävästi viime vuosina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös