Mainos

HIFK:n playoffs-kevät 2024

  • 122 260
  • 1 030

IFK:n lopullinen sijoitus kaudella 2023-2024?

  • Äänestäjiä
    453

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt jos TPS ja Kalpa pudottaa Tampereen jengit, niin tie mestaruuteen olisi naurettavan helppo.

Tuossa skenaariossa, putoamalla nyt päädytään sijalle 8. lopullisissa tuloksissa.

Lainaan vielä IS:n liigaliitettä kauden alussa:

"HIFK on ylivoimainen suosikki, jonka kuuluu voittaa mestaruus ylivoimaisesti. Mutta koska kyseessä on HIFK, tilanne suorastaan HUUTAA totaalista epäonnistumista taas kerran".
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Tapsa imuroi tänään, mutta onhan tämän jengin peli muutenkin aivan perseestä. Kahdessa matsissa tehty kolme maalia, joten ei näillä tehoilla ansaita yhtään mitään. Ihme on, jos sarja ei mene 4-0 näin munattomilla esityksillä. Veskarin on pakko pitää nollat, mikäli halutaan edes yksi matsi voittaa eli siitä voi laskea todennäköisyyksiä sarjan kääntämiseen.
 
WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
IS-kolumnista poimittua rohkaisua tänne: "EDELLISEN 10 kauden aikana SM-liigan pudotuspelisarja on ollut 32 kertaa tilanteessa 2–0. Näistä 31 kertaa voitoin 2–0 johtanut joukkue on lopulta myös voittanut ottelusarjan.
... ...
HIFK on noussut 0–2-tappioasemasta tällä vuosituhannella voittoon vain yhden kerran: puolivälierissä 2011 Jokereita vastaan."
 
Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester

Kiitos tästä, tämä oli tässä
 
Sipilpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Katotaan millä fiiliksillä ollaan 24 tunnin päästä. Tällä hetkellä toivoo vain, että loppuis jo tämä kärsimys. Jäljellä ovat toivo ja rakkaus. Usko meni jo.
 
timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IS-kolumnista poimittua rohkaisua tänne: "EDELLISEN 10 kauden aikana SM-liigan pudotuspelisarja on ollut 32 kertaa tilanteessa 2–0. Näistä 31 kertaa voitoin 2–0 johtanut joukkue on lopulta myös voittanut ottelusarjan.
... ...
HIFK on noussut 0–2-tappioasemasta tällä vuosituhannella voittoon vain yhden kerran: puolivälierissä 2011 Jokereita vastaan."
Joo, mutta sitä nousua johti VP.
 
No, täähän näyttää vielä lupaavammalta kuin oletin. On muuten aivan käsittämätön floppaus tuolla nimilistalla, vaikka eivät ne pelkät nimet ole avain onneen, vaan vaaditaan siihen muutakin. Peltonen on melkoinen jonglööri.
 
Dimas_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, #87, ManU, CR7, Seattle Seahawks
Eihän tästä tilanteesta voi taas syyttää kuin itseään ja katsoa niihin Kiben peileihin. Runkkaria pitäisi arvostaa enemmän ja siellä oli täysin omissa käsissä kotietu ja esim. Jukurit vastaan puolivälierissä. Mutta ei jaksanut jengi syttyä/Ville pumpata jengiä (käsitykseni mukaan pelaajat hoitavat itse peliin valmistautumisen?) runkkarissa.

Todella aaltoilevaa ja mielikuvituksetonta pelaamista muutamaa välähdystä lukuunottamatta.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässien pudottua teidän kelkkaan aina hyppään. Mutta Vuodesta toiseen sama laulu, kentällä huikeinta hyökkäystä koko Liigaan, maalivahti keskinkertainen, kuten myös valmennus.
Tuolla lompakolla teillä kuuluisi olla "Rubin" joka kausi maalissa, joka antaa anteeksi ne huonot hetket pelissä.
Anteeksi avautuminen väärään ketjuun.
 
Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Sundin loukkaantuminen romutti viimeistään tuon alakerran. Siellä on loukkaantumisten kanssa paininut Lindbohm, pääosin sivussa ollut Kotkansalo ja Mestiksestä tuotu Seppälä ainakin nykykondikseen peilatessa napsun liian isossa roolissa.

Kylläpä olisi mukava, kun olisi heittää Salinin Ottoa tuonne kehiin ja Motinia vaikkapa seiskapakiksi jakamaan Kotkansalon ja Seppälän taakkaa.
 
Theosaurus

Tänään ei mielestäni näkynyt peruspuolustuspelissä puutteita. Se missä tää nyt vähän tökkii on että meillä ei ole oikein viivalla tarvittavaa uhkaa ja osaamista. Motin hyvä omalla alueella mutta vedot esim on jotain ihan käsittämättömiä. Ei joku Motin ja Kotkansalo voi olla siellä yhtenään kun yritetään päästä tasoihin tai johtoon. Bourgue on ollut puolestaan pirun hyvä hankinta. Toivottavasti Sund saataisiin takas huomiseen mutta täydessä kunnossa.
Eli:

Bourgue-Martin
Sund-Lindbohm
Seppälä-Kotkansalo
Motin

Tuolla kokoonpanolla voitettiin Pelsut kotona 6-1 reilu kolme viikkoa sitten.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Huomenna sangen varma kotivoitto. IFK:n hitaat papat eivät jaksa peräkkäisinä iltoina sitäkään vähää mitä muuten. Sen sijaan sarjan katkaiseminen voi olla vaikeampi paikka pelsulle maanantaina, varsinkin kun ovat tähän mennessä saaneet voittonsa melko helposti. Siitä ehkä se yksi voitto sitten IFK:lle. Sarja 4-1, korkeintaan 4-2.
 
Hesari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen hiihto ja painimaajoukkue
Sillä ei ole mitään väliä, että tänään on vieraspeli. Jos ei olla valmiita voittamaan kertaakaan vieraissa niin sitten on aivan sama vaikka pudottaisiin suoraan 4-0 ja mieluiten sitten niin.
 
Viimeksi muokattu:

Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Huomenna sangen varma kotivoitto. IFK:n hitaat papat eivät jaksa peräkkäisinä iltoina sitäkään vähää mitä muuten. Sen sijaan sarjan katkaiseminen voi olla vaikeampi paikka pelsulle maanantaina, varsinkin kun ovat tähän mennessä saaneet voittonsa melko helposti. Siitä ehkä se yksi voitto sitten IFK:lle. Sarja 4-1, korkeintaan 4-2.
IFK:n toka matsi himassa Pelsuja vastaan skulataan ensi viikon tiistaina eikä maanantaina.
 
Kale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tom Laaksonen
Matsista kotiuduttu. Mitään en odottanut ja mitään en saanutkaan. HIFK oli tasan niin huono, kun odottaa saattoi. Näennäistä yritystä ekassa ja kolmannessa erässä, mutta ei hyvää päivää, miten onnetonta se taas oli. Pelicans ei ole hirveästi parempi, mutta kyllä ne paremmilta paikoilta vetämään pääsee.

Taponen oli taas pääsääntöisesti hyvä. Harmittaa ihan vitusti se, miten mokasi sen ratkaisevan maalin.

Kaveri ei suostunut tulemaan edes katsomoon kolmanteen erään, vaan jäi tiputtelemaan keppanaa baarin puolelle. Totesimme yhdessä pelin jälkeen, että meni ne maalit miten tahansa, niin ei tolla suorituksella ansaitsekaan voittaa.

Huomenna taas odotukset nollissa. Ei tule niin isoja pettymyksiä.

Saa yllättää. Nothing is over.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Huomenna sangen varma kotivoitto. IFK:n hitaat papat eivät jaksa peräkkäisinä iltoina sitäkään vähää mitä muuten. Sen sijaan sarjan katkaiseminen voi olla vaikeampi paikka pelsulle maanantaina, varsinkin kun ovat tähän mennessä saaneet voittonsa melko helposti. Siitä ehkä se yksi voitto sitten IFK:lle. Sarja 4-1, korkeintaan 4-2.

Yleensä se sarjan katkaiseminen suoraan 4-0 on varsin vaikeaa, niin siinä mielessä IFK voi hyvinkin sen neljännen matsin himassa voittaa, josta sitten ei juurikaan mitään apua siinä vaiheessa ottelusarjaa ole, jos tai kun tilanne on päästetty jo siihen tukalaan 3-0 asemaan.

Koskaan ei saisi oman jengin tappiota toivoa, mutta siinä mielessä melkein jopa toivoisi, että se sarja menisi poikki siinä 4-1 tilanteessa Lahdessa, niin säästäisi matseja tosta kausikortilta sinne ensi kauteen, kun käytännössä tämä sarja on hävitty sen 3-1 tilanteen jälkeen, eli sieltä ei enää Pelicansia vastaan mitenkään voittoon nousta.

Muissa joukkueissa se näin hyvän jengin putoaminen 4-1 puolivälierissä herättäisi myös sen joukkueenjohdon miettimään sitä päävalmentajan asemaa seuraavaa kautta ajatellen, mutta vittu kun meillä ei sitä kuitenkaan vaan tulisi tapahtumaan, vaikka näin kävisikin.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikäköhän siinä on, että kun Tappara panostaa 100% kauteen ja lyö ihan vitusti massia pöytään, se voittaa kaiken mahdollisen, samaan aikaan kun meillä tehdään sama, ollaan jäämässä pahimmassa tapauksessa sarjan kahdeksanneksi.

Voin kertoa että ensi kaudella ei muuten löydä enää yleisö halliin tämän kauden tapaan, koska tällä kaudella kaikki ovat tulleet katsomaan ”EHT-jengiä” ja tähtiä, ensi kaudelle tuolla ei ole Lehterän kaltaista vetonaulaa kun nyt sekin kaveri on jo nähty ja alkuhohto mennyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös