Mainos

HIFK:n peliesitykset kaudella 2024–2025

  • 494 628
  • 9 170

Hombre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Die Mannschaft , Olli Jokinen
Piitkästä aikaan ihan hallille päääsin. Olen niin mukavoitunut nykyisin, että katson kotona pelit telkkarista ja haukun kaikki, myös yleisömäärät.

Mutta asiaan. Oli kyllä suht ehjä peli ja alkuun onnistumiset vaikean vaiheen jälkeen teki kyllä jengille terää. Ennen peliä haukuttiin kaverin kanssa automatkalla Komarov, Kodytek, Marleua ja Pappi. Ihan kivasti saatiin näpeillemme.

Lämmittää mieltä kun nyt tuli muualta onnistumisia, kun Lehterällä ja Pakarisella on vaikeeta. Varsinkin Lehterä vaikuttaa niin väsyneeltä ja silti, varmasti pakon edessä on häntä pakko peluuttaa alivoimalla. Ok, sitä ei nyt hirveästi tullut, mutta kyllä ne ihanne maailmassa olisi muiden duuneja.

Myös Mäkiaho ykkösessä oli ihan hyvä stuntti ja ai että kun olisi hienoa jos se siinä löisi läpi, niin voitaisiin saada leveyttä muualle Vesalaisesta. Mutta se taitaa olla aika haastavaa.

Hieno voitto kuitenkin. Huomenna Nokialle paremmalla itseluottamuksella varmasti. Jokainen piste huomenna maistuu. Sanoisin, että pelkkää voitettavaa huomenna.
 

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nimenomaan ja en usko, että tänään nähty vielä riittää Tapparaa vastaan.
Tuli nähtyä Tappara eilen livenä, ekaa kertaa Nokia-areenalla olleena. Olihan se niskan päällä Pelicansia vastaan, mutta veskari pelasi hyvin ja jotenkin ei ollut ihan sellainen kone kuin joskus. YV:tä tuli tasaisesti, se pyörikin näyttävästi mutta ilman tulosta. En silti ottaisi kyllä yhtäkään jäähyä Tampereella.

Sopivalla taistelulla ja hyvällä puolustamisella/veskapelillä on voitto taas otettavissa. Tosin kaksi voittoa Tampereella peräkkäin kuulostaa viime kausien valossa utopialta.
 

jonBBE9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Suomen maajoukkueet, Tennis
Yllättävän hyvä matsi oli kaiken kaikkiaan.
Viimeinen erä puolustamista, mutta ehkä sen ymmärtää kun peli 5-0.

Marleaun maaleja oli ikävä. Ihmettelen miten tommosella laakilla on niin vähän maaleja kasassa, pitäisi näkyä useammin maalisarakkeessa.

Pakkeja edelleen huutaisi ja kovasti.
 
Viimeksi muokattu:

VSP73

Jäsen
HIFK:n ykkönen oli melkein huonoin 5vs5 pelissä.
Heidän potentiaalinsa on tiedossa - näytöt on annettu (toki kera Vesalaisen). Olen varma, että tosi paikassa nämä kaiken nähneet ja kokeneet suorittavat. Tänään onnistumisia laajalla rintamalla, mikä on aina ravitsevaa yksilöille ja koko jengille.

On lupa uneksia tilanteesta, jossa peräkkäisissä peleissä terveinä mukana (tänään poissa olleista) esim. Sund, Knot, Nykyri, Vesalainen, Somppi. Hienoa myös jos tänään esiintyneet olisivat samoissa peleissä...
 

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onneksi päästää huomenna lepoedulla KooKoota vastaan, kun pelaavat tänään Kerhoa vastaan. Mikäänhän ei voi mennä pieleen. Torstaina se lepoetu onkin sitten Tapparalla. Tuskin paljon pisteitä tulee tällä viikolla, kun sieltä tulee vielä Kalpakin vastaan. 0/9 on mun veikkaus, sarjasijoitus putoaa ja yhtään hankintaa ei tipu edelleenkään.


Mutta saatiin onneksi kokonaiset täydet kolme pistettä KooKoota vastaan ja lisäksi myös vielä uusi hankinta Juuso Ikonen joukkueeseen, eli eikös tämä jo ylittänyt sun odotuksesi?

Näin jälkiviisaana tuli mieleen, että olisi ehkä pitänyt sittenkin järjestää työvuoron siten, että olisin päässyt katsomaan tänään sitä KooKoon kaatoa ja Leksan loistopeliä, mutta eipä näistä kun ei voi koskaan tietää, että mitä sieltä pelistä aina tuleman pitää. Odotin lauantaina sitäkin, että JYP:istä olisi saatu jopa täydet kolme pistettä, mutta menikin vaan just toisinpäin.

Tampereen reissulta sitä tuskin on yhtä pistettä enempää luvassa, sillä sekin olisi jo yli odotusten. Saa nähdä toi KalPa-matsi sitten, että mitä siitä tuleman pitää.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Olipahan esitys eilen, KooKoo oli kaksi erää aivan purjeessa, eikä meidän pakkeja testattu lainkaan. Kolmas sitten oli semmoista pelailua IFKn puolelta. Kyllä tuota eilistä oli kiva katsella, ei ollut varmaankaan yhtään viivelähtöä IFKlta ja karvauksen alle jäätiin vain muutaman kerran kolmannessa erässä.
Luhanka ottanut isoja askeleita nyt kun on saanut minuutteja.

Tänään sitten Tappara Nokia-Areenalla, siellä varmasti testataan pakkejakin ihan eri tavalla. Pystytäänkö yhtä nopeasti kääntämään omista pois kuin eilen?
Lauantaina sitten nopeajalkainen KalPa joka on ollut vaikea IFKlle.
 

Janikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK oli yllättävän pelivalmis siihen nähden, että kyse oli keskiviikkoillan pelistä peräpään joukkuetta vastaan. Se jos mikä on positiivista. En nyt uskalla yhden matsin perusteella veikata, että kaikista vastaavien asetelmien farsseista olisi opittu jotain, koska se on niin pitkäaikainen ongelma jo ennen Peltosen aikaa. Erityisen tyytyväinen täytyy silti olla tuohon esitykseen.
 

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olipahan esitys eilen, KooKoo oli kaksi erää aivan purjeessa, eikä meidän pakkeja testattu lainkaan. Kolmas sitten oli semmoista pelailua IFKn puolelta. Kyllä tuota eilistä oli kiva katsella, ei ollut varmaankaan yhtään viivelähtöä IFKlta ja karvauksen alle jäätiin vain muutaman kerran kolmannessa erässä.
Luhanka ottanut isoja askeleita nyt kun on saanut minuutteja.

Tänään sitten Tappara Nokia-Areenalla, siellä varmasti testataan pakkejakin ihan eri tavalla. Pystytäänkö yhtä nopeasti kääntämään omista pois kuin eilen?
Lauantaina sitten nopeajalkainen KalPa joka on ollut vaikea IFKlle.

KooKoolla oli peli alla tiistaina, joten sekin saattoi vaikuttaa. Meillä tänään sama tilanne Tampereella. Toivottavasti ei tule liian rumia lukemia.
 

Sillisalaatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
KooKoolla oli peli alla tiistaina, joten sekin saattoi vaikuttaa. Meillä tänään sama tilanne Tampereella. Toivottavasti ei tule liian rumia lukemia.
Yllättyisin, jos ei olisi ainakin onnistuttu asennoitumaan hyvin tämänkin päivän peliin, kun oli aika ilmeistä eilen, että 3. erässä ei enää mietitty muuta kuin pelin loppumista ja tämän päivän peliä.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilinenhän oli hyvin tyypillinen HIFK:n hyvä peli eli starttipistoolista viemään peliä ja siitä hyvä flow päälle. Peli ikään kuin ensimmäiset 40 min. IFK:n näpeissä niin totaalisesti, että oman alueen puolustuspelaaminen ja etenkään avauspelaaminen eivät joutuneet minkäänlaiseen testiin. Vastustaja joutuu antamaan painetta niin pitkältä takamatkalta, että puolustuksella on aikaa pelata tilanteet ulos.

Herää kaksi kysymystä:

Miksi ei pystytä asennoitumaan peleihin useammin näin? Liikaa tulee ihan ohipelejä.

Olisiko jänne kestänyt KooKoon avausmaalia eli onko HIFK todella näin suuri flow joukkue.

Viimeinen erä oli myös hyvin tyypillinen IFK-erä, kun yhtään henkisesti annetaan pois, niin peli lipuu vastustajalle. Olen nähnyt niitäkin joukkueita, jotka kiekottelee sen vikan erän, hankkii ehkä vs:lle pari jäähyä ja pari koristemaalia. On siellä pelaajia, joille maalit maistuisivat. Väitän tämän olevan vähän pelitavan toisteisuusongelma. Ymmärrän hyvin, että focus oli jo Tapparassa, mutta identiteetti on asennelätkässä ehkä liiankin vahvasti.
 

jonBBE9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Suomen maajoukkueet, Tennis
Eilinenhän oli hyvin tyypillinen HIFK:n hyvä peli eli starttipistoolista viemään peliä ja siitä hyvä flow päälle. Peli ikään kuin ensimmäiset 40 min. IFK:n näpeissä niin totaalisesti, että oman alueen puolustuspelaaminen ja etenkään avauspelaaminen eivät joutuneet minkäänlaiseen testiin. Vastustaja joutuu antamaan painetta niin pitkältä takamatkalta, että puolustuksella on aikaa pelata tilanteet ulos.

Herää kaksi kysymystä:

Miksi ei pystytä asennoitumaan peleihin useammin näin? Liikaa tulee ihan ohipelejä.

Olisiko jänne kestänyt KooKoon avausmaalia eli onko HIFK todella näin suuri flow joukkue.
Vika erä on kelle tahansa joukkueelle pelailua, jos johdetaan 5-0. Tähän nyt ei tarvitse mielestäni tarttua. Ymmärrän kyllä sen että maalin, tai kahden maalin johdossa pelataan liian passiivisesti, mikä on Peltosen perisynti, tästä tietysti olisi hyvä päästä pois.

Samaa mieltä näihin ohipeleihin, näitä tulee liikaa. Miksi? Olin aivan satavarma sen Lukko-nöyryytyksen jälkeen, että palataan voittojen tielle, mutta mitä vielä?

IFK tuntuu olevan kyll flow-joukkue, mutta Lukkoa vastaan oltiin kuitenkin 1-0 johdossa ja saatiin hyvä aloitus. Katkesiko jänne yhteen Kiviharjun virheeseen? Joka tapauksessa tasaisuutta pitäisi saada ja varsinkin Nordiksella.
 
Viimeksi muokattu:

RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Hienoa että tehtiin viisi ja päästettiin vain yksi, ja vielä kotona. Selkeästi oli halua pestä kasvot noiden kahden edellisen kotifiaskon jälkeen ja se tietysti positiivinen asia. Plus onnistujia laajalla rintamalla, myös alakentille.

Kookoo oli kyllä ihan käsittämättömän huono, joten tänään (edit: + huomenna) sitten vähän kovemmat mittarit vastassa.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
IFK tuntuu olevan kyll flow-joukkue, mutta Lukkoa vastaan oltiin kuitenkin 1-0 ja saatiin hyvä aloitus. Katkesiko jänne yhteen Kiviharjun virheeseen? Joka tapauksessa tasaisuutta pitäisi saada ja varsinkin Nordiksella.

Hyvä että muutkin huomasi tän, mun mielestä nimittäin kävi juuri näin. Yksi Kiviharjun paska syöttö ja koko peli meni pöntöstä alas. Omituinen ilmiö oli.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Miksi, Peltonen ei pysty ruokkimaan aina sitä flowta ja tunnetta onkin sitten hyvä kysymys.
Tässä ollaan olennaisen äärellä. Omasta mielestäni Peltosen aikaa on leimannut kolme pääasiallista ongelmakohtaa

1) Luovuuden tappaminen ja yliajattelu. Johtaa tönkköön pelaamiseen, kulmamöyrintään ja niin edelleen. Luovat ja taitavat pelaajat taantuvat meillä täysin puurtajiksi.

2) Pelin avaaminen. Lasin kautta ulos ja selviydytään. Ja pienenkin paineen alla paletti sekoaa totaalisesti. Alkukaudesta näkyi tämän osalta selkeä parannus, mutta Lukko- ja Jyp-otteluissa oli pelottavia kaikuja aiemmista kausista.

3) Reagoimattomuus. Aikalisiä ei uskalleta ottaa riittävän usein ja ajoissa, eikä pelin aikana reagoida juuri koskaan esimerkiksi ketjumuutosten muodossa. Toimimattomilla kombinaatiolla hakataan päätä seinään. Tämän osalta plussana viimeaikoina Mäkiahon nosto ykköseen sekä vihdoin tapahtuneet Marleaun nosto ykkösylivoimaan ja Martin-Kiviharju parin rikkominen. Toki jälkimmäisissä kesti aivan liian kauan.

4) Asenne ja joukkueen lataus. Aivan liian usein IFK häviää otteluita heikon asenteen ja välinpitämättömän pelaamisen vuoksi. Paremmalle joukkueelle on ok hävitä, aina ei voi voittaa, loukkaantumissumat vaikuttavat ja niin edelleen, mutta asenne ei saa olla syy. Ikinä.

Kyllä, ongelmakohtia on muitakin, samoin on hyviä asioita, mutta nämä kohdat ovat sellaisia, joita huomaan kaudesta toiseen pohtivani.
 

sixpack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viidestä viime pelistä
K-Espoo pelistä piste oli enemmän kuin tarpeeksi

Tappara pelistä ansaittiin pisteet

Lukko pelistä ei saatu mitään ja tämä oli oikein

JYP pelistä ei saatu mitään mutta kolme pistettä olisi ansaittu (usein mennään tuloksen taakse mutta joskus pisteet ei kerro koko totuutta)

KooKoo pelistä saatiin ja ansaittiin kaikki kolme
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Jaahas, kohta olis taas peli. Hieman pelottaa Hoviselle toinen peli toiseen päivään. Saa nähdä, onko liike vielä kankeampaa kuin normaalisti, kun on hieman kuormaa eiliseltäkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös