Mainos

HIFK:n peliesitykset kaudella 2024–2025

  • 481 183
  • 8 852

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muistelin vaan sellaista, että eikös joskus ysäriluvulla ja varmaan vielä 2000-luvulla pelattu vielä kotipelit siinä valkoisessa paidassa käytännössä IFK:ta lukuunottamatta?

IFK pakotettiin tähän myös yhden kauden ajaksi, poikkeuksena kotiottelut Jokereita vastaan. Se loppui onneksi lyhyeen. Silloinkin haluttiin matkia NHL:ää kaikessa mahdollisessa. Siellä eivät TV-katsojat ilmeisesti osanneet erottaa kotijoukkuetta muuten.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
KooKoolta ja pelillisesti sekaisin olevilta Kärpiltä pataan (kotona) rankkareilla ja siihen päälle nihkeä vierasvoitto SaiPasta. ”Hyvin selvitty viikosta”. Tuo lause kertoo kaiken oleellisen tästä organisaatiosta. Ja ei, loukkaantumiset eivät käy tekosyyksi urheilujohdon osalta.
KooKoo olisi vähintään pitänyt voittaa mutta tuntui että siinäkin Peltosen IFK suli, kuten tuntuu kaudesta toiseen käyvän ihan ihmeellisellä tavalla.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Miksiköhän tänään pelattiin punaisilla paidoilla? Luulin, että vieraspeli on aina valkoisella.
Ns koti paitoja pitäisi käyttää vieraspeleissä useammikin. Vain jos koti paita on liian lähellä kotijoukkueen paitaa, tarvitaan vieras paitoja. Koti paidat ovat lähes poikkeuksetta näyttävämmät kaikilla joukkueilla.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK pakotettiin tähän myös yhden kauden ajaksi, poikkeuksena kotiottelut Jokereita vastaan. Se loppui onneksi lyhyeen. Silloinkin haluttiin matkia NHL:ää kaikessa mahdollisessa. Siellä eivät TV-katsojat ilmeisesti osanneet erottaa kotijoukkuetta muuten.

Jotenkin itselläni oli mielikuva, että silloin niiden "valkoisten paitojen kausina" IFK olisi pelannut kotimatsissa punaisissa paidoissa, koska se on ikään kuin se meidän "oikea" väri, kuten ilmeisesti myös Ässät sai tehdä tämän saman poikkeuksen.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC

Kyllä valkoisissa tuolloin IFK pelasi Nordiksella. Jäänyt hyvin mieleen, kun tuo 1989-90 oli eka kausi jolloin pääsin hallille.

shells

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit Red Wings
KooKoo olisi vähintään pitänyt voittaa mutta tuntui että siinäkin Peltosen IFK suli, kuten tuntuu kaudesta toiseen käyvän ihan ihmeellisellä tavalla.
Siinä pelissä ei kuitenkaan mielestäni ylipassivoiduttu kuten yleensä, vaan enemmän sulaminen tapahtui tyhmien jäähyjen seurauksena.
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦

M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Kyllä valkoisissa tuolloin IFK pelasi Nordiksella. Jäänyt hyvin mieleen, kun tuo 1989-90 oli eka kausi jolloin pääsin hallille.

Täytyi ihan tarkemmin tsekata. Olet melkein oikeassa, sillä juuri tuolla kyseisellä kaudella Hifk (saatavilla olevan todistusaineiston perusteella) pelasi kotiottelunsa muutoin valkoisissa, mutta narreja vastaan ne vedettiin punaisissa - kuten yllä jo todettiinkin. Tämä selviää alla olevasta linkistä, johon joku on tyylikkäästi tehnyt urheiluruutu klipeistä koosteen koko kaudesta 1989-1990.

Itselle tuo oli toka kausi, kun kävin katsomassa paria vaille kaikki kotiottelut.
Jumalaut miltä kävelyltä tuon ajan liiga näyttääkään, kun sitä nyt katselee:D
 
Tosi nostalgisia muistoja kyllä noilta ajoilta, vaikka en itse vielä tuolloin vuonna 89 lätkää niin seurannutkaan. Mutta olihan tuolla monia tuttuja pelaajia, kuten mm. Sakke Lindfors, Simo Saarinen, Kai Rautio, sekä Tepsissä Ari Vuori, Jouni Rokama ja Jouko Narvanmaa.

Urheiluruudun selostaja sanoi Valeri Krykovin nimen väärin, kun lausui sen "Krytov".
 
Sillisalaatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Loppui pelikielto vihdoinkin, paljon oli sanottavaa viime viikolla. Ke pelistä ei kyllä juurikaan mitään jäänyt käteen , sen annettiin täysin valua käsistä. Pe peli loistava asenne, mutta se ei riittänyt voittoon asti ja tälläisen oikeasti jopa ilkeän IFK:n haluan nähdä paljon useammin Nordiksella. La huomasi, että osalla pelaajista painoi jo jalka, kuitenkin Papin nollapeli ja 3 pojoa. 5/9 on kuitenkin välttävä suoritus, parempaan pitää pystyä. Tälle viikolle minimi, että Jukurit voitetaan kahdesti ja varsinaisella ja kovassa nosteessa oleva Ilves haastetaan tosissaan, ja ollaan Kärppä pelin tyyliin fyysisiä, silloin hyvä tulee.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Tää herra on kyllä sellanen timantti täällä meidän osiossa että sanattomaksi vetää! Ei ole IFK:n historiaan liittyvää kysymystä johon hänellä ei olisi videon kera vastausta valmiina. @McBean, älä koskaan mene pois.

Offtopicin uhalla: lämmin kiitos tästä! Aivosolukkooni on tarttunut turhaa IFK-nippelitietoa vuosien varrella (hyödyllisen tiedon sijaan) ja lämmittää jos muitakin viihdyttää nostalgiset jorinani. Mielelläni kuuntelen myös vanhempien IFK-veljien tarinointia.
Nykyään pään sisäinen kovalevy taitaa olla täynnä eikä peleistä (tai muustakaan) jää juuri mitään mieleen.
 
Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Offtopicin uhalla: lämmin kiitos tästä! Aivosolukkooni on tarttunut turhaa IFK-nippelitietoa vuosien varrella (hyödyllisen tiedon sijaan) ja lämmittää jos muitakin viihdyttää nostalgiset jorinani. Mielelläni kuuntelen myös vanhempien IFK-veljien tarinointia.
Nykyään pään sisäinen kovalevy taitaa olla täynnä eikä peleistä (tai muustakaan) jää juuri mitään mieleen.

En nyt tiedä onko offtopic. Peliesityksiä ne on menneet vuodetkin.
Itse ainakin katson ja odotan innolla kun laitat noita vanhoja PELIESITYKSIÄ tänne.
Ja aika usein ne osuu siihen ajankohtaan kun itse olin hallilla.

Iso kiitos ainakin täältä.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Offtopicin uhalla: lämmin kiitos tästä! Aivosolukkooni on tarttunut turhaa IFK-nippelitietoa vuosien varrella (hyödyllisen tiedon sijaan) ja lämmittää jos muitakin viihdyttää nostalgiset jorinani. Mielelläni kuuntelen myös vanhempien IFK-veljien tarinointia.
Nykyään pään sisäinen kovalevy taitaa olla täynnä eikä peleistä (tai muustakaan) jää juuri mitään mieleen.

Musta on ainakin mielenkiintoista lukea tätä "turhaa" IFK-nippelitietoa ja on erittäin hyvä, kun jollain on kertynyt sitä tietoa tästä jengistä vuosien saatossa noin hyvin, mitä sulla on sitä kertynyt.

Sehän on tosi hienoa, jos joku vanhempi fani osaa neuvoa täällä meitä nuorempia, vaikka en kyllä itse varmasti ole täällä enää mitenkään erityisen nuorikaan, kun on tullut seurattua näitä pelejä tosiaan jo vuosia ennen kun monet tämän jengin faneista ovat vielä edes syntyneet.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mielenkiintoinen ja tärkeä viikko edessä. Tänään olisi todella tärkeää napata 3 pistettä, kun joukkue on saanut levätä ja todennäköisyydet ovat selvästi IFK:n puolella. Kyllähän IFK:n pitäisi tänään napata pisteet 2/3 ajasta. Kovin usein IFK on vain alisuorittanut näissä peleissä. Eiköhän näistä ole hiljalleen opittu.

Perjantain vierasottelusta tulee sitten vaikea. Jos Taponen pystyy pelaamaan (mikä lienee terveystilanne?), sitten mahdollisuudet kolmeen pisteeseen ovat ihan ok. Jos maalissa on vakavasti otettava veskari, on IFK suosikki sitten tuossakin pelissä. Hovista en vain uskaltaisi peluuttaa heti kolme kertaa neljään päivään.

Onko mitään dataa muuten heittää siitä, miten usein IFK voittaa lisäpisteen jatkoilla/rankkareilla Taposen ollessa maalilla Pelkäänpä, ettei tuo tilasto Taposta mairittele.

Lauantaina sitten viikon odotetuin ja väsynein matsi, kun vastaan asettuu kärkijoukkue Ilves. Väsyneellä viittaan otteluohjelmaan, joka ei kyllä valmistele pelaajia huippupeliin. Ilves pelaa kotonaan perjantaina Kärppiä vastaan, joten siinä mielessä puntit ovat tasan. Olisi silti hienoa, että näihin kärkipeleihin joukkueet pääsisivät aina edes jossain määrin levänneinä.

Jos viikosta tulee kuusi pistettä tai enemmän, on se mahtava suoritus. Viime kaudella kotietuun riitti reilu 1,76 pistettä per ottelu. Kun näiltä viikoilta pääsee siihen kahden pisteen keskiarvoon, pitäisi olla hyvin tyytyväinen. Runkosarja koostuu näistä pyristyksistä, joissa tulee suorittaa.

Kun OJ viime kaudella puhui Jukureista ja kesken kauden playoffseista, niin tästähän siinä puhuttiin. Kun näihin viikkoihin saa ekstralatauksen, voi pleijaireihin päästä paremmalta sijalta kuin tutulta kutospaikalta. Nyt tällä kaudella ei saa tulla ohiviikkoja, joiden paikkaaminen vie aivan hemmetisti energiaa.
 
jonBBE9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Suomen maajoukkueet, Tennis
Lauantaina sitten viikon odotetuin ja väsynein matsi, kun vastaan asettuu kärkijoukkue Ilves. Väsyneellä viittaan otteluohjelmaan, joka ei kyllä valmistele pelaajia huippupeliin. Ilves pelaa kotonaan perjantaina Kärppiä vastaan, joten siinä mielessä puntit ovat tasan. Olisi silti hienoa, että näihin kärkipeleihin joukkueet pääsisivät aina edes jossain määrin levänneinä.

Jos viikosta tulee kuusi pistettä tai enemmän, on se mahtava suoritus. Viime kaudella kotietuun riitti reilu 1,76 pistettä per ottelu. Kun näiltä viikoilta pääsee siihen kahden pisteen keskiarvoon, pitäisi olla hyvin tyytyväinen. Runkosarja koostuu näistä pyristyksistä, joissa tulee suorittaa.
Tää Liigan otteluohjelma on kyllä vitsi. Ja että pitää laittaa viikon viimeiseksi peliksi huippuottelu. Väsyneet joukkueet jäällä, hyvin laskee tasoa. Onneksi tosiaan Ilveskin pelaa perjantaina ja vielä tiukka matsi tulossa Kärppiä vastaan. Ja tänään heillä Ranskassa CHL-ottelu, joten kuorma on sitten tasan.

Toiveissa olisi viikosta myöskin vähintään 6p ja saa tulla enemmänkin. Pisteitä saisi uhrata sitten vaikka Mikkelissä perjantaina Jukureille, jos lauantaina voitetaan Ilves kotona. Itselle nämä Tappara/Ilves/Kärpät -pelit ovat tärkeitä ja toivon että niissä menestytään ja saadaan voittoja, vaikka sitten hävittäisiin seuraavana päivänä häntäpään joukkueelle. Kotiotteluists pitää saada nähtyä enemmän irti, se on selvä .
 
Janikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivon erityisesti sen näkyvän tänään ja perjantaina jäällä asti, että Jukureiden voittamisesta saa yhtä monta pistettä kuin Ilveksenkin. Valmennuksen pitäisi kyetä lataamaan joukkue sellaiseen iskuun, ettei näitä pelailla vain alta pois.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös