Mainos

HIFK:n peliesitykset kaudella 2024–2025

  • 483 722
  • 8 861

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Tuli seurattua ottelua Nordiksella niin sanotusti muistiinpanovälineiden kanssa. Tässä täysin satunnaisessa järjestyksessä kasa huomioita, joita tein ottelusta.

- Näen Hartikaisessa potentiaalia olla pätevä alaketjujen pelaaja. On yllättävän vahva suojaamaan kiekkoa, vaikkei taklaajatyyppi olekaan. Näkymättömyys on tavallaan myös hyvä asia, koska ei vuoda omiin.

- Ylivoima on silkkaa seksiä. Ykkösylivoima on monipuolistunut huomattavasti viime kaudesta.

- Vesalaisen maalit alkukauteen ovat äärimmäisen tärkeä asia.

- Marleaun putki kulkee viime kautta selkeästi paremmin, ja laukaus on edelleen tappava. Muodostaa Kodytekin kanssa toimivan kaksikon, joka tekee loistavasti hommia myös kiekottomana.

- Kiviharju aivan varjojen mailla. Joo, Lindbohm antoi miinasyötön Kerhon ensimmäiseen maaliin johtaneessa tilanteessa, mutta olisi siinä Stouni JR:llä ollut muitakin vaihtoehtoja, kun lähteä kikkailemaan keskustaan. Ylivoimallakin meinasi käydä kylmät, kun Kerhon karvaaja ryösti kiekon. Syöttöjäkään ei saanut omille.

- Lindbohm toinen luisteleva roskistulipalo. Aivan järkyttävää pelaamista. Tuo pakkipari pitää rikkoa välittömästi.

- Nelosketjun anti tänään: pyörimistä omissa ja pari jäähyä. Åstenin harhasyöttö heti 1-1-maalin jälkeen avasi Kerholle hyökkäyksen, jossa rakensivat kolme maalipaikkaa. Mieluiten näkisin viikonloppuna Muulin ja Jasun poppareilla ja tilalle vaikka Mäkiaho ja Piironen.

- Lehterä näyttää jopa viime kautta paremmalta. Tuo enemmän laukaisu-uhkaa ja liike on sulavampaa ja nopeampaa.

- Maalit tulivat yksilövirheistä, joille Taponen ei voinut mitään. Kaikkiaan (taas) solidi suoritus Tapsalta, parilla hyvällä torjunnalla höystettynä. Varsinkin toisen erän alun alivoimassa otettu hanskatorjunta oli todella tärkeä.

- Raskin näkymättömyys jatkuu. Jotenkin Rassesta pitäisi saada edes jotain hyödyllistä irti.

- Kun kakkosylivoima vihdoin pääsi jäälle, oli siellä viivassa toisena Manninen. Miksi? Miksei Knot tai Sund? Noh, seuraavalla kerralla siellä olikin Sund ja Hartikainen, jotka sitten petasivatkin Marleaulle maalin.

- Pakarinen häviää yllättävän paljon kaksinkamppailuita ja on runsaasti katollaan. Onko vammaa, vai mikä on?

- Meillä on Liigan paras puolustaja, joka ei pelaa Suomessa enää ensi kaudella. Nautitaan Lukesta, vielä kun se on mahdollista.

- IFK on todella räikeästi kahden kerroksen joukkue. Lehterän, Vesalaisen, Pakarisen, Kodytekin, Marleaun, Martinin ja Sundin (varauksella Knot ja Komarov) muodostama kärki kantaa, muut selviytyvät. Tähän pitäisi saada muutosta, jos jotain menestystä halutaan, koska nykyinen malli ei kestä a) kärjen ohipelejä eikä b) loukkaantumisia.

- IFK ei ole ollut kertaakaan tappiolla tällä kaudella. Perjantaina saattaa olla, mutta ensimmäinen voitto Nokia Areenasta tulee.
 
Sipilpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sinänsä toisintoa viime kausista, että IFK mukauttaa edelleen pelipäivän tasonsa aina vastustajan tasolle. Positiivinen ero on siinä, että ennakkosuosikkina on nyt voitettu kaikki pelit tähän mennessä, kun viime kaudella menetettiin altavastaajille toistakymmentä sarjapistettä. Toivottavasti sama jatkuu perjantaina ja taso vastaavasti nousee. Oli se viime kaudellakin lähellä.
 
Battlefield

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HPK oli fyysisempi.
Hyvä että tehtiin maaleja ja voitettiin.
Aika vähän kuului enää "AJA"-huutoja. Ja kertaakaan ei tainnut kunnon pommia tulla IFK:n suorittamana.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Muistuttaa vähän Penan aikojen jengiä. Helvetin hyvä ykkönen ja sitten muutamaa poikkeusta lukuunottamatta täyttömiehiä.
Tämä sama kävi mielessä, kun katsoo IFKn nykyistä hyökkäystä TOP6 osaston jälkeen.

Paluu itsellä Nordikselle tänään, kun viime viikko pyörähti duunireissussa. IFK voitti tämän pelin aivan jäätävällä ylivoimalla, joka on aivan poikkeuksellisen kovassa vireessä vuodenaikaan nähden. Siitä propsit kaikille osallisille. 5 vs. 5 peli oli melkoista möyrimistä taas, mutta siitä viis, kun taas otettiin 3 pistettä. Jokainen raavittu piste on yhtä tärkeä, mutta on mielenkiintoista nähdä perjantaina, kun vastaan asettuu ensimmäinen kärkikahinoihin ennustettu vastustaja. Toisaalta tässä pelataan muutenkin pahasti ristiin tämä alkukausi, joten odotetaan se 15 peliä ennen kuin puhutaan mistään voimasuhteista.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Nuo joukkueen puutteet saa lippujen lopuksi aika perushankinnoilla kuntoon. Nyt ei tarvitse metsästää sellaisia avainpalasia. Yksi sentteri ja yksi laituri sisään hyvällä harkinnalla ja kaikessa rauhassa talouden ehdoilla. Noilla kahden alemman kentällisen rakenne menee ihan uusiksi.

Mielenkiintoista kyllä nähdä, että onko nelonen Tappara-pelissä ihan purjeissa vai muuttuuko pelin luonne niin paljon, että pelaavat paremmin.
Tämä on totta. Ja tuo laituripalanenkin olisi kunnossa jos saataisiin Kaskimäki rapakon takaa loppukaudeksi tänne. Veikkaan, että tämä kortti ainakin katsotaan ennen kuin laiturikaupoille mennään.

Vähän kauhunsekaisin tuntein kyllä odotan nelosen edesottamuksia Tapparaa vastaan. Jos se näyttää Espoota ja HPK:ta vastaan tältä, niin lähtökohtaisesti pelaamisen ei pitäisi tuosta ainakaan hirveästi helpottua kun vauhti kasvaa ja vastustajalla on laittaa moninkertaisesti enemmän taitoa jäälle.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuli seurattua ottelua Nordiksella niin sanotusti muistiinpanovälineiden kanssa. Tässä täysin satunnaisessa järjestyksessä kasa huomioita, joita tein ottelusta.

- Näen Hartikaisessa potentiaalia olla pätevä alaketjujen pelaaja. On yllättävän vahva suojaamaan kiekkoa, vaikkei taklaajatyyppi olekaan. Näkymättömyys on tavallaan myös hyvä asia, koska ei vuoda omiin.

- Ylivoima on silkkaa seksiä. Ykkösylivoima on monipuolistunut huomattavasti viime kaudesta.

- Vesalaisen maalit alkukauteen ovat äärimmäisen tärkeä asia.

- Marleaun putki kulkee viime kautta selkeästi paremmin, ja laukaus on edelleen tappava. Muodostaa Kodytekin kanssa toimivan kaksikon, joka tekee loistavasti hommia myös kiekottomana.

- Kiviharju aivan varjojen mailla. Joo, Lindbohm antoi miinasyötön Kerhon ensimmäiseen maaliin johtaneessa tilanteessa, mutta olisi siinä Stouni JR:llä ollut muitakin vaihtoehtoja, kun lähteä kikkailemaan keskustaan. Ylivoimallakin meinasi käydä kylmät, kun Kerhon karvaaja ryösti kiekon. Syöttöjäkään ei saanut omille.

- Lindbohm toinen luisteleva roskistulipalo. Aivan järkyttävää pelaamista. Tuo pakkipari pitää rikkoa välittömästi.

- Nelosketjun anti tänään: pyörimistä omissa ja pari jäähyä. Åstenin harhasyöttö heti 1-1-maalin jälkeen avasi Kerholle hyökkäyksen, jossa rakensivat kolme maalipaikkaa. Mieluiten näkisin viikonloppuna Muulin ja Jasun poppareilla ja tilalle vaikka Mäkiaho ja Piironen.

- Lehterä näyttää jopa viime kautta paremmalta. Tuo enemmän laukaisu-uhkaa ja liike on sulavampaa ja nopeampaa.

- Maalit tulivat yksilövirheistä, joille Taponen ei voinut mitään. Kaikkiaan (taas) solidi suoritus Tapsalta, parilla hyvällä torjunnalla höystettynä. Varsinkin toisen erän alun alivoimassa otettu hanskatorjunta oli todella tärkeä.

- Raskin näkymättömyys jatkuu. Jotenkin Rassesta pitäisi saada edes jotain hyödyllistä irti.

- Kun kakkosylivoima vihdoin pääsi jäälle, oli siellä viivassa toisena Manninen. Miksi? Miksei Knot tai Sund? Noh, seuraavalla kerralla siellä olikin Sund ja Hartikainen, jotka sitten petasivatkin Marleaulle maalin.

- Pakarinen häviää yllättävän paljon kaksinkamppailuita ja on runsaasti katollaan. Onko vammaa, vai mikä on?

- Meillä on Liigan paras puolustaja, joka ei pelaa Suomessa enää ensi kaudella. Nautitaan Lukesta, vielä kun se on mahdollista.

- IFK on todella räikeästi kahden kerroksen joukkue. Lehterän, Vesalaisen, Pakarisen, Kodytekin, Marleaun, Martinin ja Sundin (varauksella Knot ja Komarov) muodostama kärki kantaa, muut selviytyvät. Tähän pitäisi saada muutosta, jos jotain menestystä halutaan, koska nykyinen malli ei kestä a) kärjen ohipelejä eikä b) loukkaantumisia.

- IFK ei ole ollut kertaakaan tappiolla tällä kaudella. Perjantaina saattaa olla, mutta ensimmäinen voitto Nokia Areenasta tulee.
Suunnilleen samat mietteet itsellänikin, vaikka en ottanutkaan kynää ja paperia Nordikselle mukaan. YV oli tänään murhaavan tehokas ja varsinkin Lehterän maali oli jumalaisen upea. Hyvä, että päästiin harjoittelemaan yv:tä ja saatiin näin monta onnistumista juuri ennen vierailua Nokia-areenalle. Perjantaina on kyllä vastassa eri kaliiberin joukkue ja veska, mutta pari byyriä erikoistilanteista helpottaisi voiton saamista.

Mietin jossain vaiheessa, että kaksi ensimmäistä kentällistä tekevät, mitä haluavat, ja kolmonen ja nelonen, mitä pystyvät. Täytyy toivoa, että muutkin saavat juonesta kiinni, sillä kahden kentän varassa ei voida olla koko kautta - siten ei menestystä saavuteta.

Kumpikin Kerhon maali sai v-käyrän jyrkkään nousuun, sillä niitä edelsi aivan amatöörimäinen virhe kotijoukkueelta. Onneksi vastustaja viihtyi jäähyllä niin hyvin, että momentum saatiin takaisin oikealle joukkueelle.

Ei tällä pelillä vielä päätyyn asti mennä, mutta ainakin kärkipelaajat ovat hereillä heti kauden alussa. Se on hyvä merkki.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
- Raskin näkymättömyys jatkuu. Jotenkin Rassesta pitäisi saada edes jotain hyödyllistä irti.
Annetaan sen verran kuitenkin siimaa, että paha siinä on loistaa jos ketjun kaksi muuta lenkkiä ovat Mieho ja Hartikainen. Sentteri ja laituri sisään, niin alkaa näyttämään kunnolliselta.

Vesalainen - Lehterä - Pakarinen
X (/Kaskimäki) - Kodytek - Marleau
Mäkiaho - X - Rask
Komarov - Hartikainen - Mieho
 
Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sinänsä toisintoa viime kausista, että IFK mukauttaa edelleen pelipäivän tasonsa aina vastustajan tasolle.
Mun silmään tähän vahva ei. HPK:lla ei ollut tässä pelissä mitään jakoa. Ne ainoat maalit jotka tekivät olivat räikeistä oman pään virheistä. Joo tehtiin paljon ylivoimamaaleja, mutta kyllä se vaikuttaa ja pitääkin vaikuttaa hyökkäyspelaamiseen, jos ollaan kokoajan johtoasemassa. Aikaisimpina kausina nimenomaan se johtoasemassa pelaaminen oli paskaa, jos siihen edes päästiin. Nyt se ei ollut virheetöntä, kun imuroitiin nopeasti omien maalien jälkeen, mutta kuitenkin edellisiä kausia parempaa.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Mielenkiintoinen näkemys pelaajasta joka on pelannut myös NHL:ssä neljällä eri kaudella useampia pelejä kuin moni liigapelaajista edes AHL:ssä ikinä... Jotain hyväähän siinä on muutkin nähneet kuin IFK. Tänne tullessaankin hän oli alussa aivan hiton hyvä ja tällä palstallakin todettiin kaverin "pelaavan väärässä liigassa" mutta nyt on ääni kelloissa vaihtunut ja hänessä nähdään vain kasa paskaa... Se on surullista.
Saattaa olla että tässä Lindbohmin arvostelussa on kyse siitä miten hän nyt pelaa HIFK:ssa eikä siitä miten vuosia sitten pelannut jossain muualla.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Iloinen alku ollut, mutta vähän käsijarru on itsellä päällä vielä ilakoinnin suhteen. Heikkoja vastaan ainoastaan pelattu, ja ylivoimaa lukuun ottamatta ei niin hirveästi peli erotu aiemmista kausista. En nyt kuitenkaan negaillakaan halua sen enempää, peleissä ollaan muut paikalla olijat peitottu selvästi, ja totta kai se riittää. Kovempia mittareita kuitenkin odotan, katsotaan nyt ensin fiilikset perjantain jälkeen.
 
Purkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Annetaan sen verran kuitenkin siimaa, että paha siinä on loistaa jos ketjun kaksi muuta lenkkiä ovat Mieho ja Hartikainen. Sentteri ja laituri sisään, niin alkaa näyttämään kunnolliselta.

Vesalainen - Lehterä - Pakarinen
X (/Kaskimäki) - Kodytek - Marleau
Mäkiaho - X - Rask
Komarov - Hartikainen - Mieho
Mä en kyllä ottaisi Leksaa pois tuosta kakkosesta. Sopii siihen tällä hetkellä erittäin hyvin.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Mä en kyllä ottaisi Leksaa pois tuosta kakkosesta. Sopii siihen tällä hetkellä erittäin hyvin.
Samaa mieltä. Nyt voi olla että Halttunen saattaisi olla tarjolla, menisikö hän sitten 3. kenttään, jos tulisi. Toisaalta 3. keskelle pitäisi saada laadukas laituri..
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Vesalainen - Lehterä - Pakarinen
X (/Kaskimäki) - Kodytek - Marleau
Mäkiaho - X - Rask
Komarov - Hartikainen - Mieho
Realistisena pidän tätä:

Vesalainen - Lehterä - Pakarinen
Komarov - Kodytek - Marleau
Mäkiaho - X - Rask
Seppälä - Jasu - Mieho
(Åsten - Hartikainen - Piironen)

Toki jos nostamasi Kaskimäki saataisiin lainalle, niin siinä tapauksessa voisi tulla kaksi hyökkääjää. Muussa tapauksessa en usko kahteen hyökkääjään. Veikkaan, että sisään tulee sentteri ja pakki.
 
M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Jospa se on vastustajan av, mikä mahdollistaa mielikuvituksellisen yv-n. Eiköhän sitä "viimekautistakin" ylivoimaa riitä, kun maltatte odottaa. Sälytän ykkösylivoiman enemmän Lehterän vastuulle kuin valmennuksen. Minusta olisi hyvin outoa, jos Lehterän tapainen sentteri ei olisi määräävimmässä asemassa, kun ylivoimaa hahmotellaan.
Tästä Lehterän roolista olikin Kiuas podcastissa ns. sisäpiiritietoa tarjolla. Kuulemma nähnyt vaivaa asian suhteen koko kesän ja opetellut eri variaatioita tutkaillen mallia aina änäristä lähtien. Sihvonen (+ aisaparinsa) löysi tähänkin negatiivisen kulman miettimällä, että onko Peltonen menettänyt kopin jo ennen kautta, kun pelaaja häärää valmennuksen sijaan yv:n kimpussa.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Mä en kyllä ottaisi Leksaa pois tuosta kakkosesta. Sopii siihen tällä hetkellä erittäin hyvin.
Leksa oli viime kaudella niin surkea, ja liikkeeltään rajallinen, että odottaisin pari ottelua pykälää laadukkaampia joukkueita vastaan ennen kuin naulaisin hänet isohkoille minuuteille tulosyksikköön. Ja joo, oli pitkä loukkaantuminen, mutta toisaalta niin on myös nyt vuosi lisää ikää mittarissa verrattuna viime kauteen.
 
El Tito

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, IFK
Samaa mieltä. Nyt voi olla että Halttunen saattaisi olla tarjolla, menisikö hän sitten 3. kenttään, jos tulisi. Toisaalta 3. keskelle pitäisi saada laadukas laituri..
Mistä tämmöinen tieto että Halttunen voisi olla tarjolla?
 
Janikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Peli ei ollut mitään klassikkotason viihdettä, mutta hienosti saatiin kolme pistettä taas. Nämä ovat niitä pelejä, jotka hävittyinä hämärtyisivät loppukauden tiukkaa sarjatilannetta seuratessa mielestä. Viidellä viittä vastaanhan Kerho oli ajoittain vahvasti pelin päällä mutta sortui onneksi jäähyilyyn, ja HIFK oli ylivoimalla harvinaisen tehokas.

Se ykkösylivoima näyttää tällä hetkellä todella hyvältä. En tiedä, kuka siellä on kesällä piirrellyt kuvioita uusiksi, mutta ei tuota tunnista saman joukkueen ylivoimaksi. YV:ssä on nyt kivasti variaatiota: Luken viivaveto, Vesalaisen one-timer, Kodytekin syöttölauta, jopa Lehterä saattaa näköjään vetää itse! Ennen kaikkea kiekko ja pelaajat liikkuvat nyt paremmin, sillä ratkaisuyritykset lähtevät usein syötöstä, joka ajoitetaan pelaajan liikkeeseen. Tätä on luonnollisesti vaikeampi puolustaa verrattuna siihen, että Lehterä leipoo viimeistä syöttöä etsien, käyttää välillä viivassa ja saa sen takaisin vain jatkaakseen samaa.

Lisäksi kiinnitin ykkösylivoimalla huomiota siihen, miten viisikko tuli alueelle. Käytössä on edelleen jo faneja aikanaan vähän turhauttamaankin päässyt alaspäin tiputus, mutta sen tiputuksen jälkeen tullaan alueelle lähituettuna niin, että kiekkoa voidaan tarvittaessa liikuttaa nopeilla syötöillä ennen siniviivan ylitystä. Alaspäin tiputtamalla saadaan siis kiekko vauhtiin, mikä on aina fiksua alueelle tultaessa, mutta nyt tilanne ei jatku siitä kiekon tuomisena vain sillä yhdellä pelaajalla niin kuin aikoinaan kävi liian usein.

Posia koko ykkösviisikolle muutenkin. Porrasta alempana miellyttää etenkin Marleau. Mies on todella luistelu- ja kamppailuvoimainen ja tekee hyvin töitä molempiin suuntiin. Ratkaisuissa on kivasti suoraviivaisuutta, mitä tarvitaan aina neppailun vastapainoksi.

Taposelta laadukas peli. Ylipelaamisesta ei ollut merkkejä, vaan torjuminen näytti helpolta niin kuin se tapaa näyttää aina kun maalivahdin peli on kunnossa. Jos taso vain pysyy koko kauden, ei tarvitse haikailla “Hovisen” perään.

Kiviharjun pelaaminen näyttää nyt siltä, miltä sen voisi olettaakin näyttävän, kun nuori pelaaja palaa pitkän loukkaantumisen ja odottamaansa heikomman NHL-varausnumeron jälkeen tositoimiin. Isot näyttöhalut näkyvät sellaisena yliyrittämisenä, josta koituu räikeitä virheitä. Toivottavasti kaikkien osapuolten kärsivällisyys kestää, sillä tämä saattaa olla nyt sellainen pakollinen vaihe, mikä Kiviharjun kehityksessä pitää käydä läpi.
 
RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Ei ollut helpoin peli, mutta YV:n voimalla taululle aika isotkin lukemat lopulta. 5v5-pelissähän oli vielä paljon tekemistä ja HPK olisi voinut jopa napata pisteet tästä ilman jatkuvaa jäähyilyä... Mutta hyvä että nämä voidaan nyt hoitaa, runkosarjan lopussa ovat taas tärkeitä pisteitä.

Huomenna on sitten ensimmäinen ihan kunnon mittari.
 
sixpack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kolme peliä takana
+ Taponen
+ Erikoistilanteet
+ Lehterä
+ Marleau
+ Kodytek
+ Vesalainen
+ Komarov
+ Martin
+ Sund
+ Pakarinen
+ Manninen
- Lindbohm
- Kiviharju
- Rask (johtunee ketjukavereista)
- Jasu
- Åsten

Muut +-
 
timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Perjantai on toivoa täynnä!

Tappara pääsi Saipan kustannuksella taas kiskoille ja se ei lupaa hyvää perjantaille. HIFK on nyt hyvässä iskussa - mutta vastus on ollut alempaa keskikaskia tai kellariosastoa. Perjantain peli on täysin eri levelillä.

Kuitenkin, nyt voidaan haastaa voittamatonta Nokia-areenaa taas kunnolla. Tosin Tappara antaa taas parastaan, mutta hirvittävällä yv teholla ja ilman puolustuksen yksilöiden sekoilua peli tulee olemaan tasainen.

prosentit:
Tappara voittaa 60min: 65%.
Tappara voittaa j.a: 25%
HIFK voittaa: 10%

Kirous murtukoon, mutta jotenkin veikkaan että ei saada parasta irti, yv ei toimi kahta kertaa putkeen ja jokin siniviivasekoilu ratkaisee lopulta. Pakkovoittoa ja puristusta ekasta voitosta ei saa ajatella, vaan pelata rennosti altavastaajana.
 
Hombre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Die Mannschaft , Olli Jokinen
Kirous murtukoon, mutta jotenkin veikkaan että ei saada parasta irti, yv ei toimi kahta kertaa putkeen ja jokin siniviivasekoilu ratkaisee lopulta. Pakkovoittoa ja puristusta ekasta voitosta ei saa ajatella, vaan pelata rennosti altavastaajana.

Ja yksi asia mikä aina on ollut tapana näissä Tappara peleissä olemaan on se, että Tappara tekee ekasta laukauksesta maalin ja muutenkin on ihan poskettoman tehokas.
 
timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja yksi asia mikä aina on ollut tapana näissä Tappara peleissä olemaan on se, että Tappara tekee ekasta laukauksesta maalin ja muutenkin on ihan poskettoman tehokas.
Se on sitä rentoutta ja voittamaan tottumista, kyllä se uppoaa kun vaan vetää. Jos ei heti, niin aina ennenkin on mennyt ja voitto tullut. Vähän sama meininki kuin eilen Kerhoa vastaan meillä.

Samaan aikaan meillä pusketaan hampaat irvessä ja veska odottaa peloissaan sitä eka vetoa 10min kohdalla - ei ihme että se tuppaa menemään maaliin.
 
JPP8

Onkohan nämä sitä kuuluisaa sarkasmia?

Piti tarkistaa viime kaudelta perinteisten seurojen väliset ja 3/4 HIFK teki ottelun avausmaalin. Avausmaalien syntyajat, kun HIFK sen teki: 2:31, 2:55 ja 4:01. Tekohas Tappara taisi viime kaudella olla, mutta noista päätellen HIFK on ollut aluissa hereillä.
 
Sonic Empire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Perjantai on toivoa täynnä!

Tappara pääsi Saipan kustannuksella taas kiskoille ja se ei lupaa hyvää perjantaille. HIFK on nyt hyvässä iskussa - mutta vastus on ollut alempaa keskikaskia tai kellariosastoa. Perjantain peli on täysin eri levelillä.

Kuitenkin, nyt voidaan haastaa voittamatonta Nokia-areenaa taas kunnolla. Tosin Tappara antaa taas parastaan, mutta hirvittävällä yv teholla ja ilman puolustuksen yksilöiden sekoilua peli tulee olemaan tasainen.

prosentit:
Tappara voittaa 60min: 65%.
Tappara voittaa j.a: 25%
HIFK voittaa: 10%

Kirous murtukoon, mutta jotenkin veikkaan että ei saada parasta irti, yv ei toimi kahta kertaa putkeen ja jokin siniviivasekoilu ratkaisee lopulta. Pakkovoittoa ja puristusta ekasta voitosta ei saa ajatella, vaan pelata rennosti altavastaajana.
Olisiko se sitten sen klassisen 7-3 veikkauksen paikka ja juuri tuossa järjestyksessä.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös