Sonic Empire
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- HIFK
Mieho on parantanut selkeästi pelin edetessä. Näyttää jo ihan siltä, että kiinnostelee.
Pelimiehet heräilee vasta keväälläMieho on parantanut selkeästi pelin edetessä. Näyttää jo ihan siltä, että kiinnostelee.
Mikä helvetin fetissi nyt tuo jatkuva taaksepäin syöttely on???
Eikä toisaalta tarvitse olla ruudinkeksijä että Tapsa ei ole pelannut sillä tavalla mitä tässä liigassa pelaavilta veskareilta vaaditaan.Tänään nähdään taas hyvin se kuinka silkkaa paskaa tämä meidänkin peliesitykset-ketjun sisältö on isossa kuvassa. Kaikki haukkuu vuorotellen Taposta, Mäkiahoa ja Miehoa ja vaikka edellämainitut eivät kuulukaan omiin suosikkeihin niin on silti vi**ttanut lukea tota jatkuvaa valitusta ja nyt herrat näyttää sit huutelijoille keskaria. Mäkiaholle onnistumiset tekee takuulla hyvää.
Ja mitä Taposeen tulee niin ei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä että näkee sen tosian että ensimmäinen ja kolmas laukaus olivat yksinkertaisesti helvetin hyviä kuteja joita ei veskari välttämättä edes voi torjua. Ensimmäinen aivan riman alle ja kilven puolelta joten ainoa mahdollisuus olisi ollut hyökätä metri kohti jotta tila olisi pienentynyt koska Roopella ei olisi pituus riittänyt pystyssäkään. Kolmannessa maalissa Roope selkeästi odotti kaverin syöttävän ja kun siitä syöttöasennosta saat tuollaisen kudin niin onhan se vaikea reagoida.
Se, joka täällä alkoi vaatia että ihmisten pitäisi lopettaa hallille meneminen niin minä toivon samalla tavalla että lopetat tänne kirjoittelun. Ai enkö voi tehdä niin? No et voi sinäkään vaikuttaa siihen kuka käy milloinkin katsomassa IFK:n pelejä, se on jokaisen oma valinta.
Lehterä tänään onneton.
Elämässä pettyy vain yhteen asiaan: omiin odotuksiin. Mahtaisiko tämän ketjun "silkkaa paskaa" olla yhteydessä kannattajien odotuksiin? Väärin kannatettu, kun on odotettu parempaa kuin on saatu, vai mitä?Tänään nähdään taas hyvin se kuinka silkkaa paskaa tämä meidänkin peliesitykset-ketjun sisältö on isossa kuvassa.
Voi helvetti nyt! Eli hajutonta mautonta paskaa halutaan ja sitten siitä valitetaan.Nää kuittivihkohommat on ihan tyhmyyttä. Tässä sarjassa näistä halutaan jakaa tuomioita ja vielä yksipuolisia tuomioita, siksi niihin pitäisi olla nollatoleranssi. Sitä paitsi, jos joku kostetaan niin se pitää tehdä kunnolla. Mieluiten ei kuitenkaan ollenkaan ellei ole törkeä ja tahallinen mitä vaikka Tyrväisen temppu Vesalaiseen oli.