HIFK:n peliesitykset kaudella 2024–2025

  • 220 524
  • 3 962

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näinpä, ite kyllä uskon että ei tästä lasta eikä paskaa tule. Täysin yksilösuoritusten varassa koko IFK:n hyökkäyspeli ja en kyllä tajua miten MTV:n studiossa muistaakseni Saravon Pekka ja Ari Vallin kehuivat IFK:n 5v5 peliä, en tiiä mitä pelei he ovat sitten kattoneet.
No joo, näin eri tavalla ihmiset tämän näkevät. Itse en löydä mitään erityisen suurta johtolankaa tuosta pelaamisesta, eikä se ole erityisen näyttävääkään kuin hetkittäin, ja silloinkin pääosin yksilöiden toimesta. Joukkueeseen ei myöskään ole iskostunut sitä pelillistä selkänojaa, jolla sen rakenne pysyisi, ja jolla joukkueen heikommatkin jäsenet näyttäisivät kuitenkin jääkiekkoilijoilta edes suurimman osan aikaa siellä kentällä. Uusien tullessa voi hetken olla hurmosta, mutta kun sen pelitavattomuus löytää lopulta niidenkin aivosolukossa sen paikkansa, niin alkaa yskimään touhu vikkelästikin.

Mutta posia nyt kuitenkin siitä, että tällä hetkellä nämä jatkuvat tuskaottelut saadaan voitoiksi käännettyä, tai ei ainakaan hävitä niitä varsinaisella peliajalla, joten herra ties mihin saakka tämä vielä kantaa tällä kaudella. Tosin jos -kuten aiemmilla kausilla- muiden peli kehittyy, ja IFK:n juurikaan ei, niin kyllä se sijoitus alkaa valumaan hissuksiin vääjämättä.
 
Viimeksi muokattu:

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kamalaa lätkää pelattiin, mutta pisteet plakkariin joten eteenpäin. Paljon on parannettavaa. Saas nähdä miten käy Mikkelissä...

Todennäköisesti Elias on maalilla, joten pistemenetysten riski kasvaa. Toisaalta IFK on ollut parempi vieraissa ja laittaisin Hovisen maaliin vasta Ilvestä vastaan. Veikkaan voittoa Mikkelistä ja tasapeliä tai tappiota lauantaina.
 

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten niin radikalimpana? Lähtökohtaisesti nuorista pelaajista oli Kiviharjulle pedattu iso rooli tai ylipäätään vakiorooli. Toki jos laskee Hartikaisen 25v tai Mäkiahon 23v nuoreksi pelaajaksi. 2003-04 käytännössä 2-4 kentät Vopatia lukuunottamatta nuoriso-osastoa.

Samaa mieltä. Tämä joukkue muistuttaa 2003-04 joukkuetta vain siinä, että molemmat olivat hyvin vahvasti riippuvaisia ykkösketjustaan. Muutenhan joukkueissa ei ole juuri mitään samaa. Se oli tulevaisuuden joukkue ja tämä on menneisyyden joukkue. Harkins oli 33 vuotiaana sen joukkueen vanhin pelaaja. Ei varmaan tarvitse muistuttaa ketään tämän jengin ikärakenteesta.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
0-1 Rask suoraan ilmasta
 

Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
Raskille tyylillä kauden avausmaali
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Lundell sikailee heti
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Oikeasti? Näitkö minkä maskin takaa kiekko tuli
Oli maskia, mutta Elias tuntuu lahjakkaasti itsekin hukkaavan kiekon näkökentästään. Ei ollut ensimmäinen ja viimeinen tällainen maali Eliakselle.
 

Ballo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja ensimmäinen oikea kuti helähtää, helposti jälleen. Kun Eliaksen taso ei vain yksinkertaisesti riitä. Ei tällaisen "84%" maalivahdilla pysty pelata voitosta. Jos harjoituskausi laskettaisiin mukaan niin tilasto olisi vielä rumempi.

HIFK teki itse valinnan hävitä maalivahtivalinnallansa. Turha ihmetellä, kun sarjan huonoin joukkue päättää kurimuksensa HIFK:n kustannuksella. Tää oli nähtävissä jo kello 12.00.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Oli muuten harvinaisen juntin kuuloinen maalilaulu Jukureilla. Veikkaan että sitä vielä kuullaan muutaman kerran
 

jonBBE9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Suomen maajoukkueet, Tennis
Ja ensimmäinen oikea kuti helähtää, helposti jälleen. Kun Eliaksen taso ei vain yksinkertaisesti riitä. Ei tällaisen "84%" maalivahdilla pysty pelata voitosta. Jos harjoituskausi laskettaisiin mukaan niin tilasto olisi vielä rumempi.

HIFK teki itse valinnan hävitä maalivahtivalinnallansa. Turha ihmetellä, kun sarjan huonoin joukkue päättää kurimuksensa HIFK:n kustannuksella. Tää oli nähtävissä jo kello 12.00.
Tässä oot kyllä oikeasti, että kun vastustaja vaan saa kunnon paikan/vedon niin maalissahan se kiekko on. Ei ole tainnut ottaa yhtään semmosta oikeaa kunnon seiviä tai ryöstöä - ja puhun nimenomaan pelitilanteesta. Rankkareissahan mies oli ihan hyvä, mutta se on täysin oma maailmansa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös