Mainos

HIFK:n peliesitykset kaudella 2023–2024

  • 1 237 401
  • 22 271

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Eihän tossa ole kuin neljä pinnaa kolmanteen sijaan ja kolmella lähimpänä edessä olevalla on kaikilla yksi matsi enemmän pelattuna, joten ihan haarukassahan tuo on. Kolmossijalta olisi ihan ok lähtökohdat pleijareihin. Manselaiset sitten tämän kauden runkosarjassa omassa kastissaan, mutta kevään tosipelit voivat sitten muuttaa kaiken.
 

Spartacus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tulin tänne katsomaan voitonriemuisena, että millaisella fiiliksella porukka on, kun on vedetty runkosarjan jälkimmäisen puolikkaan ehkä parasta jengiä tauluun ihan 6-0. Niin pelillisesti, fyysisesti ja henkisesti.

Vähän laimeat on fiilikset. No en anna sen masentaa. Helvetin hyvä peli ja tärkeä tulos. Nyt on joukkueen ilme ja tulosten trendi just oikea. Ei huvita valittaa edes Ikosesta.

Toki apuja tuli alkuun siltä ruotsalaiselta suurtehoimurilta jonka Laukkanen on sinne löytänyt. Mutta kaikki otetaan.

Härkä taittoi taskuunsa sen amerikkalaisen mainoslakanan jolle on puettu luistimet ja painoi hatun. Se pelipaita aiheuttaa Juha Junnollekin reaktion ”et toi nyt on vähän liikaa” vaikka lahtelainen talkoohenki onkin varmasti hienoa.

Meidän taitosentteri C rinnassa hiillosti Bloodia koko illan. Kaunista.

Erityispointsit myös Taposelle, joka olisi pelannut nollan ilman kenttämestarin erikoista, Nättiselle joka tekee nyt maaleja vähän säkälläkin ja Kotkansalolle, joka kaivoi kahdesti oikea-aikaisen kuittivihon esiin.

On vieläkin snadisti vaikea uskoa sitä 180 asteen käännöstä jonka toi jengi on tehnyt helmikuussa. Mutta jos Kärpät voitetaan seuraavaksi, niin sitten ei kai voi enää keksiä itselleen syitä miksi se ei olisi totta.
 
Viimeksi muokattu:

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Ensimmäisessä erässä oli momentumin paikka Pelsulla kun tuli kenttämestari erikoinen. Ei minkäänlaista edun ottamista siihen ja kun jäähyt rikkoi IFK:n rytmin niin ei pystynyt selkärankaa jo laittamaan poikki ekassa erässä.

Tokassa otti kiekollisen pelin haltuun eikä sen jälkeen ollut Pelsulla enää hippaa. Nyt tuota pelitapaa säädetty aika vittumaiseksi. Jos yhtään ylihyökkäät sieltä ja IFK:n pelaajat riistää kiekon niin kusessa olet. Nyt selkeästi näkyi ettei kiekkoa palautettu alas vaan välittömästi laadukkaalla syötöllä ylös. IFK:n liike oli koko ottelun erittäin hyvää. Hieman jopa vaikutti ettei Pelicansin jalka nyt oikein riittänyt siihen vastaamaan.

Edelleen tässä on koko ajan se IFK:n kannattajan ajatusmalli jossa vain odottaa kohtaa missä se asiat taas menee pieleen koska nyt näyttää tuo touhu hieman liian hyvältä.

Sitten jäi mieleen myös:
- Bourque avojään töötti millä saatiin ainakin fanikatsomo eloon
- Kotkansalon kuittivihko ja Bloodin alistaminen.

Vähän nyt vaikuttaa myös siltä, että vastustaja välttelee päästämästä IFK:ta täysin tunnepelinsä ytimeen. Ei jaksais odottaa Kärppä pelejä edes tuota yhtä päivää.
 

trumppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Villekiekko siirtyy Latviaan, vai oliko se Liettua? Sekö siivittää HIFK:n lentoon? No, kauden päätyttyä tuomio tiedetään.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelsujen kavennusta lukuunottamatta lähes täydellinen peli tänään IFK:lta. Oli todella nastaa olla pitkästä aikaa hallilla ja kotijoukkueen salama-alun ja pussinokkien alistamisen ansiosta Nordiksella oli oikein hyvä meno. Ei tietenkään mikään playoff-sauna, mutta helmikuun keskiviikkomatsiksi hyvä fiilis. Oikestaan ainoa, mistä keksin valittamista, oli dumarien paidat, jotka toivat ikävästi mieleen Venäjän pääsarjasta Mestikseen siirtyneen hesalaisjengin paidat 90-luvulta.
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ihmettelen edelleen sitä, että miten valmennus ei saanut tätä tekemisen ja rentouden tasoa kaivettua missään vaiheessa esille? Nyt 7 matsiin 6 voittoa ja ainut tappio Tapparalle matsissa joka olisi pitänyt pystyä hoitamaan himaan. Snadeilla muutoksilla peli saatu toimivaksi ja rentous on lisääntynyt aivan valtavasti.

Pelsujen piti olla kova jengi tällä kaudella mutta ihmeellistä kitinää matsin ajan pelaajilta ja valmentajilta. Jämsen pitelee päätään kuin olisi auton alle jäänyt ja Blood valittaa dumareille kun on katollaan.

Jos IFK pystyy näin jatkamaan, niin ei 3. sija runkosarjassa olisi oikeastaan mikään yllätys.

Vaikuttaa myös että 2. ketju alkaa heräillä ja tehdä tulosta. Tänään tuli tulosta mutta peli on ollut koko ajan paremman näköistä. Jokainen ketju pystyy kamppailemaan kovaa ja vielä Rask ja Åsten reservissä, joten pelaajien ollessa kondiksessa hyviä juttuja saattaa tapahtua. Taponenkin torjunut hyvin.

Mukavaa kun pelaajat ja joukkue alkavat viimein saada palkintoa hyvin tehdystä työstä ja onnistumisia tulee.

Tällaiset hetket on vaan hämmentäviä, kun tulee lähinnä ajatus, että mitä helvettiä, eikö Peltonen olekaan paska valmentaja..?
 
Viimeksi muokattu:

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Ihmettelen edelleen sitä, että miten valmennus ei saanut tätä tekemisen ja rentouden tasoa kaivettua missään vaiheessa esille? Nyt 7 matsiin 6 voittoa ja ainut tappio Tapparalle matsissa joka olisi pitänyt pystyä hoitamaan himaan. Snadeilla muutoksilla peli saatu toimivaksi ja rentous on lisääntynyt aivan valtavasti.

Pelsujen piti olla kova jengi tällä kaudella mutta ihmeellistä kitinää matsin ajan pelaajilta ja valmentajilta. Jämsen pitelee päätään kuin olisi auton alle jäänyt ja Blood valittaa dumareille kun on katollaan.

Jos IFK pystyy näin jatkamaan, niin ei 3. sija runkosarjassa olisi oikeastaan mikään yllätys.

Vaikuttaa myös että 2. ketju alkaa heräillä ja tehdä tulosta. Tänään tuli tulosta mutta peli on ollut koko ajan paremman näköistä. Jokainen ketju pystyy kamppailemaan kovaa ja vielä Rask ja Åsten reservissä, joten pelaajien ollessa kondiksessa hyviä juttuja saattaa tapahtua. Taponenkin torjunut hyvin.

Mukavaa kun pelaajat ja joukkue alkavat viimein saada palkintoa hyvin tehdystä työstä ja onnistumisia tulee.

Tällaiset hetket on vaan hämmentäviä, kun tulee lähinnä ajatus, että mitä helvetti, eikö Peltonen olekaan paska valmentaja..?

Ja nyt voisi ottaa myös huomion myös siitä, että kokoonpano pysynyt useamman ottelun samana. Eikä sieltä enää tipukaan kuin jalka kainalossa.
 

Eemin76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän tämä aika hyvältä näyttää..Peltosen jengi on pelannut keväällä aina paremmin, mutta nyt ei ole tarvinnut käydä sijalla 15. ponnistamassa. Ja kyllähän se auttaa, kun saa pelata samalla kokoonpanolla. Henki ja roolitukset näyttäisi olevan kohdillaan. Nokia-kirous on enää se, joka pitää selättää..välierissä
 

T.J.R

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Flyers
Katon jälkilähetystä ja kun tuo pelsun pikkulintu ajoi Jääskän ja kun meidän, isompi lintu, kotka kävi päälle niin mitä tekee mtv. Menee mainoksille, saatana sentää.

Ps. Kiva ollut katsoa!
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ottelun maaliodottama (XG) oli kahden erän jälkeen tyyliin HIFK 1,6 ja Pelicans 2,1. Voi kyllä tolla tilastolla mun puolesta vaikka pyyhkiä persettä. Ei paljon suvereenimpi voi olla. Pelicans roikkui erän verran tuloksessa vain yhdellä pomppumaalilla ja IFK:n typerillä jäähyillä. Mihin helvettiin tuo perustuu?
 

JaromirLager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pakko huudella vieraisiin pöytiin, mutta on jumalauta sytyttävä pelaaja tuo Lehterä. Vahva ku härkä, tuntuu ettei ukkoa pysty millään taklauksella horjuttamaan eikä kiekkoa saa kaverin lavasta pois mitenkään. Tänäänkin paiskoi Bloodia ku paskasta lakanaa maalin takana. Kaiken lisäksi vielä jumalattoman hyvä pelaaja. Oikein kruunasi tänään kun tarkisteli Schnarrin selästä että mikä vitun jätkä sieltä oikeen tuli tönimään:D
 

RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Ai että olihan mukava matsi! Viihdettä. Erityispropsit Kotkansalolle, arvostus nousi n. 200%. Samoin Lehterä ja Motin hoiteli "hommia" mainiosti tänään, etenkin Lehterä alisti kyllä niin upeasti tota säälittävää Bloodia koko illan. Naurattaa edelleen.

Harmi että kenttämestari vei Tapsan nollan.

Alkaa vaikuttamaan erittäin hyvältä, ja uskon että otetaan viikonloppuna täydet pisteet Kärpistä.
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ottelun maaliodottama (XG) oli kahden erän jälkeen tyyliin HIFK 1,6 ja Pelicans 2,1. Voi kyllä tolla tilastolla mun puolesta vaikka pyyhkiä persettä. Ei paljon suvereenimpi voi olla. Pelicans roikkui erän verran tuloksessa vain yhdellä pomppumaalilla ja IFK:n typerillä jäähyillä. Mihin helvettiin tuo perustuu?
Samaa mietin ja jossain toisessakin matsissa joka voitettiin aika suvereenisti, se oli jotain vastaavaa kummallista.

Maaliodottama ei ilmeisesti laske hyviä aihioita ollenkaan, vaan kiekko pitää olla lavassa maalintekosektorilla, jotta siitä saisi numeroita maaliodottamaan. Monestihan IFK:lla on hyviä aihioita, joista ei tule maalia, mutta ne ei vaikuta liittyvän XG:hen mitenkään. Välillä toisaalta 3 tolppaa ei nosta odottamaa yhtään. En tiedä vaikuttaako sitten ylivoiman määrä jollain tavalla ja se missä sitä kiekkoa pidetään tietyn aikaa tuohon, mutta ihminen varmaan arvioisi tuon toisin.

Pelin hallinta tilasto meni myös snadisti Lahteen, mutta vaikka Pelsut sai pelata ylivoimaa ja alivoimalle eivät juuri joutuneet mistään, niin IFK:han hallitsi tilanteita myös alivoimalla aika hyvin, mutta ei tietenkään pitänyt kiekkoa.
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Alkaa vaikuttamaan erittäin hyvältä, ja uskon että otetaan viikonloppuna täydet pisteet Kärpistä.
Erittäin mielenkiintoinen viikonloppu tulossa kaikkinensa, molemmat joukkueet kovassa tuloskunnossa. Panoksena on sekä runkosarjan kolmas sija kuin CHL-paikkakin. Varmasti tässä haetaan myös asetelmia mahdollista play-off kohtaamista vartenkin.

Molemmat pelit häviämällä pitää alkaa taas katsella peräpeiliin tuonne sääleihinkin päin.

Alkais jo!
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pakko huudella vieraisiin pöytiin, mutta on jumalauta sytyttävä pelaaja tuo Lehterä. Vahva ku härkä, tuntuu ettei ukkoa pysty millään taklauksella horjuttamaan eikä kiekkoa saa kaverin lavasta pois mitenkään. Tänäänkin paiskoi Bloodia ku paskasta lakanaa maalin takana. Kaiken lisäksi vielä jumalattoman hyvä pelaaja. Oikein kruunasi tänään kun tarkisteli Schnarrin selästä että mikä vitun jätkä sieltä oikeen tuli tönimään:D

Moni pelaaja kapteeniksi päästyään HIFK:ssa on alkanut pelaamaan sukkasillaan ja näyttämään jotain helvetin esimerkkiä miten ollaan kentällä mahdollisimman esimerkillinen tsemppari, monipuolinen pelaaja ja muuta huttua. Kapteenin pitää näyttää esimerkkiä siitä, että minkälainen joukkueen pitää olla ja IFK:n pitää olla fyysinen ja ilkeä. Jori on siitä hetkestä lähtien, kun kapteeniksi nimettiin, alkanut näyttämään eteen ja muut ovat seuranneet mitä pystyneet.
 

Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
Samaa mietin ja jossain toisessakin matsissa joka voitettiin aika suvereenisti, se oli jotain vastaavaa kummallista.

Maaliodottama ei ilmeisesti laske hyviä aihioita ollenkaan, vaan kiekko pitää olla lavassa maalintekosektorilla, jotta siitä saisi numeroita maaliodottamaan. Monestihan IFK:lla on hyviä aihioita, joista ei tule maalia, mutta ne ei vaikuta liittyvän XG:hen mitenkään. Välillä toisaalta 3 tolppaa ei nosta odottamaa yhtään. En tiedä vaikuttaako sitten ylivoiman määrä jollain tavalla ja se missä sitä kiekkoa pidetään tietyn aikaa tuohon, mutta ihminen varmaan arvioisi tuon toisin.

Pelin hallinta tilasto meni myös snadisti Lahteen, mutta vaikka Pelsut sai pelata ylivoimaa ja alivoimalle eivät juuri joutuneet mistään, niin IFK:han hallitsi tilanteita myös alivoimalla aika hyvin, mutta ei tietenkään pitänyt kiekkoa.
Maaliodottama lasketaan laukauksista.

2v0 hyökkäys ilman laukausta ei tuota maaliodottamaa. Eli ihan kirjaimellisesti voi tulkita sen maaliodottama termin, ilman laukausta kun on turha odottaa maaliakaan.

Hyökkäysalueella eri paikat on eri arvoisia, esim paras sektori on esimerkiksi 0,1 xG, ja huono sektori on vaikkapa 0,01xG. Elikkä 1 xG on 100%, 0,1 xG 10% ja 0,05xG 5% ja 0,01xG 1% näistä laukauksista johtaa maaliin. 1 xG odottamaa et mistään paikasta toki saa. Ja "varmat" maalipaikat on reilusti alle yhden.

Sitten mallista riippuen siihen vaikuttaa kuinka monta pelaajaa on laukauksen välissä, onko maalivahti välissä, onko laukaus rystyllä vai kämmenellä jne.

Eli tässä tapauksessa Pelicans sai maalistaan jossain maaliodottamassa enemmän, jossain vähemmän.

Yksittäisessä ottelussa voit maaliodottamaa saada viivalaukauksilla paljonkin, luomatta lopulta hirveän paljon uhkaa maaliin, mutta pitkässä juoksussa sekin odottama toteutuu.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
On ollut kiva nähdä se, kuinka paljon paremmin IFK on tullut kotipelien alkuihin viimeisten viikkojen aikana pl. se viikontakainen KooKoo-peli. Sillä on iso merkitys, kun hyvä alku (niin kliseistä kun onkin) helposti virittää jengin ihan eri tavalla vrt seisoskeleva alku. Parit puhtaat pommit siihen ja maalipaikat, niin peli-ilta lähtee kivasti käyntiin ja yleisökin ja kannustaa heti.

Ei se nyt tietenkään riitä jos pelaat hyvin 5/60min, mutta on se nähty niiiiin monta kertaa se tunnetilan ero ja alun merkitys.
 

Hombre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Die Mannschaft , Olli Jokinen
Tulee kyllä uskomattoman jännittävä runkosarjan lopusta. Jos ei nyt ihan uskomattomaan tappioputkeen jouduta, niin puolivälierien ensimmäinen vastustaja on Jukurit, Kärpät tai Pelicans. Se, että mikä noista ja aloitetaanko kotona, vai vieraissa, niin onkin sitten tässä vaiheessa mahdotonta sanoa.

Onneksi IFK:lla on ollut näitä kärkiporukoita vastassa. Näin jo eilen sielun silmin, että jos eilisen pelsujen tilalla olisi ollut vaikka SaiPa, niin super nyhjäystä ja jatkoajalla piste matkaan. Ensi viikolla onkin ns helpompia vastustajia, niin siinä pääsee myös IFK testaa sitä henkistä pääomaa.

Nyt kyllä sujuu hienosti ja sen huomaa myös omassa mielentilassa ja varmasti myös läheiset sen huomaa. *Hymiö*
 

Psykopaimen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viipurin Pauke
Pelicansilla petti maalivahti, ylivoima, Blood sekä luonne. Silloin on vaikea jääkiekkopeliä voittaa.

Samalla HIFK:n huikea alivoima piti huolen, ettei momentum kääntynyt Pelsulle. Mukavan ilkeä ja vittumainen peli-ilme oli todella positiivinen yllätys, eikä antanut viholliselle peli-ilon rippeitäkään. Sen lopputulemana joku tuulipukukaupungin wannabe-räppärikin pyöri helmat korvissa pitkin jäätä.

Toivottavasti joukkueen kokeneemmat pelaajat opettaa tuolle vanupuikolle, että ei noin; Se on nelinkontin se asento, kun haluaa kakkoseen.

Isoin juttu oli silti se, että Peltosen pelisuunnitelma tuntui voittavan Niemelän. Tällä saralla ei olla usein vastustajaa viety. Tai sitten vaan meidän yht’äkkiä nopeutunut pelaaminen yllätti. Yhtä kaikki posia pitää antaa, kun on sen paikka: hienoa duuni Ville ja koko valmennus!
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tulee kyllä uskomattoman jännittävä runkosarjan lopusta. Jos ei nyt ihan uskomattomaan tappioputkeen jouduta, niin puolivälierien ensimmäinen vastustaja on Jukurit, Kärpät tai Pelicans. Se, että mikä noista ja aloitetaanko kotona, vai vieraissa, niin onkin sitten tässä vaiheessa mahdotonta sanoa.

Onneksi IFK:lla on ollut näitä kärkiporukoita vastassa. Näin jo eilen sielun silmin, että jos eilisen pelsujen tilalla olisi ollut vaikka SaiPa, niin super nyhjäystä ja jatkoajalla piste matkaan. Ensi viikolla onkin ns helpompia vastustajia, niin siinä pääsee myös IFK testaa sitä henkistä pääomaa.

Nyt kyllä sujuu hienosti ja sen huomaa myös omassa mielentilassa ja varmasti myös läheiset sen huomaa. *Hymiö*

No kyllä, Jukurit tosin saa nyt seuraavaks 6 ilmaispistettä, kun SaiPa ei kyydissä jaksa sitäkään vähää kun vielä vuoden alussa, joten viikonlopun tupla-Kärpät on suuressa roolissa meille sijoitusmielessä. Niistä voitot, pysyis langat omissa käsissä. Huominen nyt varsinkin pitäis voittaa, kun kotipeli, ja tappio tietäis kovin väkinäistä esitystä Ouluun.
Arvataan näin että meille pisteet tuplasta 4-2 (pe 3, la 1).
 

J-Ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onneksi IFK:lla on ollut näitä kärkiporukoita vastassa. Näin jo eilen sielun silmin, että jos eilisen pelsujen tilalla olisi ollut vaikka SaiPa, niin super nyhjäystä ja jatkoajalla piste matkaan. Ensi viikolla onkin ns helpompia vastustajia, niin siinä pääsee myös IFK testaa sitä henkistä pääomaa.
Sanoin kaverille ennen tätä viikkoa, että en pitäisi ihmeenä täyttä 9 pisteen viikkoa. Silti HIFK:lla on historiaa siitä, että pisteitä pudotellaan juuri ennen pleijarien alkua ns. "helpoille" vastustajille. Kukaan ei tietenkään voita kaikkia pelejä, mutta tuntuisi niin väärältä voittaa kovat porukat ja sitten pudotella pisteitä ns. helpoille vastustajille.
Sitä HPK-matsia mä vähän jännitän.

EDIT: Sanoin eilen hallilla pojalle, että jos Pelsut tulisi pleijareissa vastaan, niin en tärisisi kauhusta. Ymmärrän toki, että eilinen peli tuskin antoi kattavaa kuvaa joukkueen suorituskyvystä, ovathan onnistuneet pelaamaan itsensä sijalle 3 tällä hetkellä.

Tavallaan pullat ovat juuri tätä kirjoittaessa ihan hyvin uunissa...sieltä tulee aika varmasti joko Pelsut, Jukurit tai Kärpät vastaan. Kotiedulla tai ilman. Noista kaikista on hyvät mahdollisuudet selvitä.
 
Suosikkijoukkue
IFK Peltosen jälkeen
Vaikka 3.-4. sijat on jotakuinkin omissa käsissä niin täytyy sanoa, että jos tämä viimeisen kahden viikon vire säilyy niin mulle on melko sama mikä se lopullinen sijoitus on välillä 3.-6. Toki kivempi kun saisi aloittaa kotona, mutta en olisi huolissani vaikka vieraista alkaisikin. Tässä alkaa nyt huomaamaan aiemmin kaudella pudotettujen pisteiden merkityksen, mutta itse ollaan tähän tilanteeseen ajauduttu. Tärkeintä on se, että peli näyttää paljon paremmalta kuin runkosarjan 6. joukkueelta voisi odottaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös