HIFK:n peliesitykset kaudella 2023–2024

  • 1 139 831
  • 22 271

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jäikö levy päälle? Olet eilisen pelin jälkeen kertonut ehkä tsiljoona kertaa noin biljoonassa viestissä, miten paskat veskarit IFK:ssa on, etenkin Taponen. Tuli jo selväksi.

Vastasin viestiin, jossa vastattiin aiempaan viestiini. Pointti oli se, että Tappara pelasi ihan normaalia johtoaseman puolustuspeliä ja heillä on luottoa omaan veskariin siinä tilanteessa. Meillä on tällä kaudella mennyt lukuisia kertoja samanlaisessa tilanteessa tasoittava maali omiin. Niistä on täälläkin raportoitu monta kertaa. Ja todettakoon, etteivät ne kaikki ole menneet Taposelle.
 
Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Täältä vihollisleiristä näin samoin pelin kuin Stratman. HIFK:n alku oli todella terävä, mutta kun Tappara pääsi jotenkin vaivattomasti 2-0-johtoon, niin melkein tiesi miten torjunnat ja maalidottama tulee muodostumaan. Camperin 3-0 oli samaa jatkumoa toisen erän alkuun, ja sitten toisaalta vastaavalla tavalla yhtäkkiä meillä olikin maalin peli kun HIFK kävi tekemässä pari nopeaa häkkiä. Vaikka Grönborg mainitsi jo playoff-tyylin peliä kuvaillessaan niin omaan silmään tämä oli ihan runkosarjaa vielä. Maaleja tuli ja meni, jäähyjä samoin. Reilun kuukauden päästä pelin henki on ihan erilainen jos kohdataan. Siitä tulisi kyllä kova sarja.
 
Mika R.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Liigan kurinpitodelegaatio ei tuominnut HIFK:n Niko Seppälälle pelikieltoa lauantain Liiga-kierroksen taklauksesta Tapparan Anton Levtchiin. Ihan oikea päätös ja hyvin perusteltu. Seppälä pelaa oikeaa IFK-kiekkoa ja nyt viimeistään olisi aika sorvata miehelle pitkä jatkopaperi - Seppälässä kiteytyy urheilullisuus, logolle pelaaminen ja hengenluonti. Nämä yhdistettynä tahtoon ja taitoon = pitkän sopimuksen paikka. Nopeasti.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Täältä vihollisleiristä näin samoin pelin kuin Stratman. HIFK:n alku oli todella terävä, mutta kun Tappara pääsi jotenkin vaivattomasti 2-0-johtoon, niin melkein tiesi miten torjunnat ja maalidottama tulee muodostumaan. Camperin 3-0 oli samaa jatkumoa toisen erän alkuun, ja sitten toisaalta vastaavalla tavalla yhtäkkiä meillä olikin maalin peli kun HIFK kävi tekemässä pari nopeaa häkkiä. Vaikka Grönborg mainitsi jo playoff-tyylin peliä kuvaillessaan niin omaan silmään tämä oli ihan runkosarjaa vielä. Maaleja tuli ja meni, jäähyjä samoin. Reilun kuukauden päästä pelin henki on ihan erilainen jos kohdataan. Siitä tulisi kyllä kova sarja.

Siinä olet oikeassa, että maalinsuulla hävittiin, mutta muussa tekemisessä IFK oli edellä. Tämän myös Grönborg itse myönsi pelin jälkeen.
 
Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Oli IFK edellä mutta oma näkemys on että alkupelin juoksu korosti sitä vielä koska takaa-ajaja joutuu ampumaan ja saa usein pitää kiekkoa enemmän. Ja kun kokonaisuuteen kuuluu myös maalivahtipeli, niin liian helppo analyysi on että HIFK oli paljon parempi ja Tappara heikko, näin kärjistettynä. Jos matsi olisi edennyt 0-0:ssa pitkälle, niin uskoisin että maaliodottama ja torjuntamäärät olisivat näyttäneet ihan erilaisilta. Mutta tää nyt on tätä spekulointia ja jossittelua taas.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täältä vihollisleiristä näin samoin pelin kuin Stratman. HIFK:n alku oli todella terävä, mutta kun Tappara pääsi jotenkin vaivattomasti 2-0-johtoon, niin melkein tiesi miten torjunnat ja maalidottama tulee muodostumaan. Camperin 3-0 oli samaa jatkumoa toisen erän alkuun, ja sitten toisaalta vastaavalla tavalla yhtäkkiä meillä olikin maalin peli kun HIFK kävi tekemässä pari nopeaa häkkiä. Vaikka Grönborg mainitsi jo playoff-tyylin peliä kuvaillessaan niin omaan silmään tämä oli ihan runkosarjaa vielä. Maaleja tuli ja meni, jäähyjä samoin. Reilun kuukauden päästä pelin henki on ihan erilainen jos kohdataan. Siitä tulisi kyllä kova sarja.

Näin sen näkee joukkueen fani, joka on tottunut, että oma joukkue osaa puolustaa johtoaan. Meillä on vastustajan paineen alla aina pelko perseessä, kun on niin monta kertaa soinut omissa, mutta ei se tarkoita, että muilla olisi samassa tilanteessa paniikki päällä. Jos kuluneesta viikosta haluaa jotain positiivista nostaa esille, niin nimenomaan IFK:n johtoaseman puolustaminen sekä Ilvestä, että Jukureita vastaan.
 
timotl

Tähän pätee vanha totuus, jota olen vaalinut vuosia:

Jos IFK on altavastaajana esim Tapparaa vastaan, se häviää 100/100 ottelua Tapparalle. Tämä nähtiin taas viime kauden play-offseissa. Tapparan hallinta johtaa aina Tapparan voittoon.

Jos IFK taas hallitsee Tapparaa, se voittaa 20/100 ottelusta, valitettavasti. Tällä kaudella jopa vähemmän.

Eli on pakko olla niskan päällä, mutta silti tulee yleensä turpiin. Mutta se on ainoa mahdollisuus voittaa.
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Alkkisfaija tulee huomenna housut kintuissa viikon tampereen ränniltä kotiin.

Tätä tässä itsekin pelkään ja sitä, että heti sisään astuessa kaikki näkevät, ettei faijasta ole tänään mihinkään, vaikka pe ilta ja muu perhe hyvällä tuulella. Kunhan nyt edes kunnialla hoitaisi pisteet kotiin ja romahdus sänkyyn vasta ysin jälkeen.
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Toivottavasti ei kuitenkaan ihan ysiltä vielä, vaan kympin jälkeen sitten. Peli meinaan alkaa vasta 19:30, joten ysin pintaan on juuri alkamassa vasta se illan kliimaksi, toisaalta olisi faijalle perinteistä että silloin juuri kun pitäisi alkaa suorittaa niin homma lässähtäisi.

Ei saakeli, nyt on faijalle paha rasti. Kaikki viittaa siihen, että käy tallissa vetämässä ykkösellä pullon kossua kesken illan valehdellen itselleen, että pystyy vielä sen jälkeen skarppaamaan.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hallille itsekin, joka on kuulemma loppuunmyyty.
Odotukset tapissa ja vastassa "vain" Kookoo, mitä tekee alkkisfaija?
 
Kale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tom Laaksonen
Tässä on kaikki askelmerkit kohdillaan täydelliseen mahalaskuun; porukalla suurentuneet odotukset viime viikon jälkeen, perjantai-ilta, himamatsi, vastustaja ennakkoon selkeästi heikompi….

Juuri näissä hetkissä totuus faijan juomattomuudesta selvitetään.
Onko niin, että ”jumalauta, sehän on edelleen vesiselvä ja täydellisen skarppi!!”
vai onko niin, että ”ja vitut, pitihän tää taas arvata!”

.. totuus selviää illalla.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
OP:n tarjous, kaksi yhden hinnalla. Veikkaan aika hiljaista hallia kun on satunnaiskatsojia.

HIFK AID tuo äänekkäitä katsojia. Tai siis sen ainakin pitäisi tuoda.

Veikkaan KOOKOO:n veskarin loistoiltaa. Ehkä jopa ihan nollapeliä. *JINX*
Eiköhän Kouvolasta tulla pelaamaan uhrautuvaa nolla-nollaa ja se on sitten eniten meidän hyökkääjistä kiinni, toteutuuko niiden pelisuunnitelma.
 
sirtyg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & feikkiheikit
Lapsenomainen uskoni faijan viime viikolla antamiin lupauksiin on hyvin poikkeuksellisesti säilynyt aina tähän hetkeen asti.

Vaikka näin on niin pienen epäilyksen herättää kuitenkin se, että faija on ilmoittanut tulevansa kotiin tänään tuntia myöhemmin kuin normaalina perjantaina - syytä ei kertonut. Miksi? Missä se käy?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös