Mainos

HIFK:n peliesitykset kaudella 2023–2024

  • 1 236 620
  • 22 271

Zamppaaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hienosti IFK sitten päästi Tamperelaiset karkuun. Nyt voidaan sitten taistella Kärppien ja muiden kanssa keskikastissa loppukausi. Seuraavasta 6 ottelusta pitäisi ottaa 18/18 pistettä, että päästäisiin tavoitteena olevaan 2p keskiarvoon, harmi että Peltosen IFK ei tule tähän kykenemään
 
HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Omat puusilmät näkevät pari isoa ongelmaa IFK:n pelissä tällä hetkellä. Vain pari, joten ei huolta.

Jos koko ajan on Sundin, Melartin, Lindbohmin ja Motinin tasoisia pelaajia puolustuksesta pois, ei se voi olla näkymättä pelissä. Koska Kotkansalo ei meinaa tervehtyä, lähtisin vielä pakkiostoksille.

Toinen juttu. Huolimatta puolustuksen laatuvajeesta, ei valmennus ole onnistunut koko kauden aikana saamaan joukkuetta pelaamaan täysillä. Tai ainakin näyttää, että kentällä on liikaa niitä, jotka ovat vain saapuneet paikalle. Liian moni peli tällä kaudella on ollut laadultaan heikko tai on pelattu ehkä yksi hyvä erä. Ei riitä.

Ja vika homma liittyy myös tunteeseen. Olen ryminäpronssimiehiä. Siitä on todella pitkä matka virkamiespronssiin, jota myös Jokerit-pronssiksi kutsutaan. Se ei kelpaa. Mielummin finaaleissa Tapparalta turpaan. Tällä hetkellä valitettavasti puolivälieräkin olisi koetus. Onneksi on marraskuu.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Hienosti IFK sitten päästi Tamperelaiset karkuun. Nyt voidaan sitten taistella Kärppien ja muiden kanssa keskikastissa loppukausi. Seuraavasta 6 ottelusta pitäisi ottaa 18/18 pistettä, että päästäisiin tavoitteena olevaan 2p keskiarvoon, harmi että Peltosen IFK ei tule tähän kykenemään

Joo, se on mukava kohdata niitä välierissä sitten, jos sinne pääsee. Ja tottakai heidän kotiedullaan, kuinkas muutenkaan.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos joku luulee oikeasti, että tämä homma on kiinni: 1. Pelaajamateriaalista 2. asenteesta, niin on kyllä ymmärrys hyvin heikolla tasolla. Ymmärrän kyllä, että vituttaa pelin aikana ja tulee kaikenlaista lauottua Mestis-tason pelaajista ja asenteesta. Materiaali ja asenne ovat oikeastaan ne ainoat asiat, jotka IFK:ssa ovat kunnossa. Se ei kuulkaa auta, vaikka tuonne tulisi Rami Summanen penkin taakse ja vetäisi kaikkia "velttoilijoita" turpaan sekä MG, Niku sekä Kessel paikkaamaan rosterin "puutteita".

Sanoin jo tuossa jokin aika sitten, että joko peli alkaa paranemaan tai sitten tuloksellisesti sukelletaan. Peli ei parantunut ja nyt tuloksellisesti sukelletaan. Moni oli tyytyväinen, kun oltiin/ollaan kolmantena sarjassa. Ollaan kolmantena sarjassa, koska materiaali on tähän sarjaan jäätävän kova ja Peltonen saa kyllä pelaajat sitoutumaan. Kauden parasta peliä pelattiin kauden ensimmäisessä pelissä. Sen jälkeen käyrä isossa kuvassa laskeva. Itse peli on ihan kauheaa ja sekavaa räpeltämistä.

IFK pystyy kontrolloimaan peliä silloin, kun sen prässi toimii ja saadaan paine pysymään vastustajan alueella, jolloin vastustaja ei pääse paineella, vaan IFK pääsee kääntämään uuteen paineeseen. Tänään IFK esim. pääsi pelin loppupuolella peliin kiinni, kun Pelicans selvästi alkoi pelaamaan passiivisemmin. Kun IFK taas joutuu paineeseen, niin ei tule mistään mitään, kuten eilen TPS:ää vastaan otettiin kaksi erää puhtaasti vastaan.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Pelicansille tuli pitkä kiekko ja iFK otti aikalisän. Väsyneet Pelsu-pelaajat saivat huilaustauon ennen aloitusta.
Tätä samaa minäkin tuossa aikalisällä mietin. Toisaalta, olisihan sitten Niemeläkin voinut ottaa aikalisän, koska Pelicans ei ollut ilmeisesti vielä omaa aikalisää ottanut.
 
Zamppaaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tätä samaa minäkin tuossa aikalisällä mietin. Toisaalta, olisihan sitten Niemeläkin voinut ottaa aikalisän, koska Pelicans ei ollut ilmeisesti vielä omaa aikalisää ottanut.
Jos en ole ihan väärin ymmärtänyt nykyisiä sääntöjä, niin pitkän kiekon jälkeen et voi ottaa aikalisän. Ainakin NHL: ssä taitaa tämä malli olla käytössä
 
Kara

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lehterän hesarille antaman kommentin mukaan HIFK tuli tänään todella myöhään Lahteen ja sen takia ensimmäinen erä meni ohi. En tiedä onko esim. bussiin tullut jotain vikaa, mutta luulisi, että hän olisi maininnut siitä samalla. Onhan tuo aika koomista, jos kahdeksan numeroisella liikevaihdolla operoiva ammattilaisurheilujoukkue tulee pelipaikoille miten sattuu, ilman mitään sen kummempaa syytä. Onhan se aika vaikeaa valmistautua otteluun, jos koko ajan on kiireen tunne päällä.
 
Burnittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Blackhawks, Chiefs, Liverpool
Mielestäni mikä tällä hetkellä eniten hirttää kiinni pakkien toiminta. Pakit eivät saa pelattua kiekkoa vauhdissa olevalle hyökkääjälle lapaan. Hyökkääjät hakee hyvin, mutta pakit eivät saa avattua ajoissa (Melart,Salin, Lehmus, Motin). Heti kun saatiin tänäänkin kiekkoa laiturille vauhtiin niin alkoi tapahtua.

IFK ei ole noin huono kuin tällä viikolla antoi tulosten mukaan esittää. Yksi kiekollinen pakki sisään ja peli saattaa parantua huomattavasti.

Kyllä noitten kaverien pitäisi hyökkäysalueella saada tuhoja aikaan vaikka koutsina olisi Martti 3-v. Luovuutta löytyy ja sitähän hyökkäyspelaaminen on esimerkiksi Tapparalla ja Ilveksellä. Pelaajat luovat paikkoja omalla osaamisellaan, vaikka toki koutsi voi antaa 1-2 ratkaisumallia tarvittaessa (esim. Laukaus maalia kohti ja kaksi perään).

Kuuluttaisin pelaajien vastuuta toiminnassa. Asenne ei todellakaan ole ollut 100% peleissä. Lähempänä 50%. Eilinen Motinin jäähy kuvaa hyvin meininkiä.
 
tommy36

Mistähänä tämä asenne ongelma sitten kertoo? Siitä laadukkaasta arjestako mahdollisesti?
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä. Urheilu yli lajirajojen
Mielestäni mikä tällä hetkellä eniten hirttää kiinni pakkien toiminta. Pakit eivät saa pelattua kiekkoa vauhdissa olevalle hyökkääjälle lapaan. Hyökkääjät hakee hyvin, mutta pakit eivät saa avattua ajoissa (Melart,Salin, Lehmus, Motin). Heti kun saatiin tänäänkin kiekkoa laiturille vauhtiin niin alkoi tapahtua.

IFK ei ole noin huono kuin tällä viikolla antoi tulosten mukaan esittää. Yksi kiekollinen pakki sisään ja peli saattaa parantua huomattavasti.

Kyllä noitten kaverien pitäisi hyökkäysalueella saada tuhoja aikaan vaikka koutsina olisi Martti 3-v. Luovuutta löytyy ja sitähän hyökkäyspelaaminen on esimerkiksi Tapparalla ja Ilveksellä. Pelaajat luovat paikkoja omalla osaamisellaan, vaikka toki koutsi voi antaa 1-2 ratkaisumallia tarvittaessa (esim. Laukaus maalia kohti ja kaksi perään).

Kuuluttaisin pelaajien vastuuta toiminnassa. Asenne ei todellakaan ole ollut 100% peleissä. Lähempänä 50%. Eilinen Motinin jäähy kuvaa hyvin meininkiä.
Joukkueessa sellaisia ammattiurheilijoita kuten Lehterä ja Pakarinen ja joku tulee toista iltaa putkeen kertomaan kuinka asenne on surkea. Kaikkea sitä saa lukea.
 
Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Lehterän hesarille antaman kommentin mukaan HIFK tuli tänään todella myöhään Lahteen ja sen takia ensimmäinen erä meni ohi. En tiedä onko esim. bussiin tullut jotain vikaa, mutta luulisi, että hän olisi maininnut siitä samalla. Onhan tuo aika koomista, jos kahdeksan numeroisella liikevaihdolla operoiva ammattilaisurheilujoukkue tulee pelipaikoille miten sattuu, ilman mitään sen kummempaa syytä. Onhan se aika vaikeaa valmistautua otteluun, jos koko ajan on kiireen tunne päällä.
Salmelaisilla on taipumus sekoilla dösäkuskien kanssa. Nyt oli sitten pikku-roskiksen vuoro.
 
Bulilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kurra hockey
No niin vihdoinkin kotiuduttu illan pelistä. Pakko sanoa ihan ensiksi, että Nordiksen pitäisi ottaa oppia, kuinka omia kannustetaan läpi ottelun ja äänekkäästi, tästä isot pisteet pelsun faneille. Toinen onkin se, että osa näistä faneista on kyllä melko skeidaa, aivan posketonta huutelua ja aivan älyttömyyksiä sieltä täältä; milloin Lehterän pitää kuolla ja milloin hänet tulee tappaa ja kuka Nussii Villeä ja Villen pitäisi kuolla. Aivan vitun älyvapaata touhua, hyi vittu.

Omana huomiona pelistä jäi mieleen oman jengin kiukuttelu keskenään ja keskinäinen syyttely (istuin suoraan vaihtoaition takana), ei tää nyt ehkä varsinaisesti ole suora tulkinta huonosta joukkuehengestä, mutta isohkoa turhautumista oli havaittavissa (mm. Jääskä ja Vesalainen ottivat pariinkin kertaan aika tuimasti yhteen).

Itse peli oli aivan umpisurkeaa, ei riitä tällä hetkellä millään ja fyysisesti toi jengi on ihan vitun märkä rukkanen, jota alistetaan miten halutaan.

PS. Lehterä oli Pelsun fanien hampaissa vähintään yhtä paljon kun Tepsin Nurmi Nordiksella, miksi ei hän saanu siitä fiiliksiä ja kimmoketta Nurmen tapaan? Noh, ei sitä kimmoketta ollut kellään muullakaan valmennusta myöden.
 
timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mietin, että miten te ns. veteraanit on ette ole kuollut vitutukseen kun ootte katsonut näitä ailahtelevia esityksiä vuosikymmeniä. Eilen nimittäin itellä teki tosi vaikeeta, kun joku vitun Markus Nurmi otti Nordiksen täysin haltuun ja turkulaiset pääsivät ilkkumaan meille, vittu turkulaiset!
IFK kannattajien elinajanodote lienee matalampi kuin keskivertokansalaisen, koska osa kuolee vitutukseen.
 
Vaikea sanoa, ehkä IFK:hon on muodostunut joku sairas tukholma-syndrooma tai jotain. Vähän panttivankinahan seura meitä pitää. Mutta järjetöntähän tämä välillä tosiaan on.
t: keski-ikäinen kiekkoveteraani.
 
Viimeksi muokattu:

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK kannattajien elinajanodote lienee matalampi kuin keskivertokansalaisen, koska osa kuolee vitutukseen.
Niin siis julkinen salaisuushan on se, että IFK kannattajat on sellainen "testilaboratorio" juurikin sille, että voiko vitutukseen oikeasti kuolla. ja onhan se todistettukin jo, että kyllä voi. Tästä vaan on tullut jengille sellainen riippuvaisuus tuohon ihanaan tunteeseen, ettei ilmankaan enää voi olla.

edit. IFKn johto, rekrytointi sekä scouttauskin on pyhittänyt elämänsä vaaliakseen tätä vitutusta ja pyrkii toimillaan lisäksi mittamaan kuinka paljon vitutusta voi mahtua pieneen kannattajaan. Tai isompaankin, ja että mahtuuko niihin sama määrä vitutusta vai meneekö sitä isompaan enemmän.
 
Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Omana huomiona pelistä jäi mieleen oman jengin kiukuttelu keskenään ja keskinäinen syyttely (istuin suoraan vaihtoaition takana), ei tää nyt ehkä varsinaisesti ole suora tulkinta huonosta joukkuehengestä, mutta isohkoa turhautumista oli havaittavissa (mm. Jääskä ja Vesalainen ottivat pariinkin kertaan aika tuimasti yhteen
No huh. Oikeasti? Selittäisi aika paljon. Tuossakin tilanteessa, jos niitä onnistumisia tulisi jatkuvasti, tilanne korjaantuisi.
 
Burnittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Blackhawks, Chiefs, Liverpool
Joukkueessa sellaisia ammattiurheilijoita kuten Lehterä ja Pakarinen ja joku tulee toista iltaa putkeen kertomaan kuinka asenne on surkea. Kaikkea sitä saa lukea.
Kritisoinko juuri heidän asennettaan? Mielestäni en.

Enemmänkin yritin kailottaa varsinkin muutaman juniorin ja yhden raumalta siirtyneen sentterin löysäkulleilua illasta toiseen.
 
Burnittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Blackhawks, Chiefs, Liverpool

Omana huomiona pelistä jäi mieleen oman jengin kiukuttelu keskenään ja keskinäinen syyttely (istuin suoraan vaihtoaition takana), ei tää nyt ehkä varsinaisesti ole suora tulkinta huonosta joukkuehengestä, mutta isohkoa turhautumista oli havaittavissa (mm. Jääskä ja Vesalainen ottivat pariinkin kertaan aika tuimasti yhteen).
Huomasin itse saman. Joskus tälläinen nahistelu tekee hyvää kun näkee että kaikki välittää, mutta voi olla myös että tämä tekee hallaa jengin yhteishengelle. Saa nähdä.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mikä on parantunut viime vuoden umpisysipaskasta syyskaudesta? Sarjasijoitus. Rosteri on myös paperilla huomattavasti laadukkaampi.

Silti tää on tätä samaa. Ei vaan lähde lentoon. Eikä nyt osallistuta edes Spenglerin ryyppyreissulle tänä vuonna.
 
sixpack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olihan nämä kaksi iltaa valtava pettymys. 1/6 ja aloin kirjoittamaan aika negatiivista tekstiä. Pyyhin pois koska sijoitus edelleen hyvä ja parempi kuin vuosiin. Sen verran uskallan sanoa että nuo pinnalla haastattattelut hypettämisineen voisi muuttaa pinnan alla realismiin. Ensi viikko kaiken muuttaa voi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös