Mainos

HIFK:n peliesitykset kaudella 2023–2024

  • 1 235 826
  • 22 271

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Taponen ei ole tällä kaudella vakuuttanut. Tilanne on pikemminkin ollut niin, että vastustajan nevöhöörd -mokke on ollut Taposta parempi monessa pelissä. Hovinen on ollut pelaamissaan otteluissa Taposta varmempi. Eilen ensimmäisen erän 4 torjuntaa ja 3 kolme maalia oli ratkaista ottelun. Onneksi näin ei lopulta käynyt. Kyllä meilläkin pitäisi olla edes jonkinlaista kilpailua pelipaikoista ja parempi pelatkoon kun pisteitä kuitenkin tarvitsee kerätä.
Monenlaisia on näkemyksiä, mutta enpä voisi olla enempää eri mieltä. Hovinen on hyvä kakkonen, mutta kun pelimäärät alkaa kasvaa, niin torjuntaprosentit tippuu alle 90%.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Monenlaisia on näkemyksiä, mutta enpä voisi olla enempää eri mieltä. Hovinen on hyvä kakkonen, mutta kun pelimäärät alkaa kasvaa, niin torjuntaprosentit tippuu alle 90%.
Niin meidän maalivahtikaksikko ei ole kovin lähellä liigan kärkikaksikoita.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Ekassa erässä aika synkkä 6 min mutta ei luovutettu. Oli viihdyttävä peli olla tsiigaamassa, Raskin 3-3 ja Vessin 4-3 olivat kyllä tän kauden hienoimpia hetkiä Nordiksella tähän mennessä.

Positiivista, että selkäranka ei katkennut parin maalin tappioasemassa eikä etenkään siinä tällä kaudella haastavimmassa asemassa eli maalin johdossa 3.erän loppupuolella!
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä. Urheilu yli lajirajojen
Omien havaintojen mukaan Ruutu taitaa olla mestoilla about kaikissa HIFK:n matseissa Nordiksella. Todella usein tulee käytävällä vastaan.
Itse aikoinaan nuurdiksella, kun häneen törmäsin reilu viitisen vuotta sitten olin tosin pienessä maistissa niin "niiasin" hänen edessään. Katsoi hiukan ihmeissään, mutta oletan että tämä lurjus sen tajusi.
 
Dimas_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, #87, ManU, CR7, Seattle Seahawks
Nyt oli sellainen peli, että olisi pitänyt posia antaa vaikka Rask olisi laittanut siitä paikastaan ylärimaan, Vesalainen kompastunut omaan mailaansa siinä tyhjässä maalissa ja oltaisiin hävitty 2-3. Kärpät oli melkein koko pelin lähes hätää kärsimässä. Vain Kärppien nelonen sai peliä pyörimään HIFK:n päädyssä ja Kokko/HIFK:n tehottomuus piti Kärpät pelissä mukana.

Taposelle vaikea peli, mutta iso juttu että laittoi luukut kiinni huonon ekan erän jälkeen. Pää kesti, vaikka meni 1/2 helppoa (se ekakin maali kyllä oli otettavissa, vaikka ei mikään maalivahdin maali ollutkaan).

Ykkös-yv:n osalta olen miettinyt, että miksi HIFK ei pelaa käytännössä ollenkaan alapeliä. Kiekkoa on liikutettu lähes pelkästään takakolmiossa Ikosen, Lehterän ja Martinin kesken. Nyt sitten reagoitiin Kärppien vähän outoon puolustukseen ja käytettiin kiekko Jääskällä maalin takana ja heti maali. Tuota soisi kokeiltavan enemmänkin. Luulisi, että luo sitten Martinille ja Ikosellekin (tai jollekin muulle) lisää tilaa, jos uhkaa on jostain muualtakin kuin siitä takakolmiosta.

Huikea esitys Vesalaiselta ja Jääskältä, Rask vielä komppasi. Onkos Jääskällä ennenkin ollut vähän taipumusta vetää useampi peli kiikareilla ja sitten pamauttaa joku kolmen pisteen ilta? Vähän tasaisuutta voisi ehkä toivoa.
Ykkös-YV pelasi paljonkin alapeliä, kun Koivistoinen oli Jäkyn paikalla. Koiviston loukkaannuttua tuo alapeli sitten loppui oikeastaan täysin jostain syystä.
 
KanonKillar

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
- -
Ykkös-yv:n osalta olen miettinyt, että miksi HIFK ei pelaa käytännössä ollenkaan alapeliä. Kiekkoa on liikutettu lähes pelkästään takakolmiossa Ikosen, Lehterän ja Martinin kesken. Nyt sitten reagoitiin Kärppien vähän outoon puolustukseen ja käytettiin kiekko Jääskällä maalin takana ja heti maali. Tuota soisi kokeiltavan enemmänkin. Luulisi, että luo sitten Martinille ja Ikosellekin (tai jollekin muulle) lisää tilaa, jos uhkaa on jostain muualtakin kuin siitä takakolmiosta.

Mä olen samoin ihmetellyt sitä yv:n yksipuolisuutta ja sen osana just tätä, että maalin taustaa ei käytetä lainkaan (ainakaan nyt Koivistoisen poissaollessa). Voisi Peltonen ja kumppanit katsoa muutamankin videoklipin Pikkaraisen ajan ajoittain tuhoavan tehokkaasta vy:stä, jossa nopeilla syötöillä kiekko käytettiin maalin takana ja siitä maalin eteen ja PAM. Sallisen Jere taisi erinäiset kerrat sen viimeisen kudin laittaa verkkoon.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Olin eilen havaitsevinani eräänlaista vapautumista hyökkäyspelaamisessa. Siellä maltettiin hakea vielä syöttöä (Salin Vesalaisen maaliin) ja lisäksi kiekko pysyi jotenkin paremmin mukana kuin aikoihin.
Taisi tiputtaa koko jengiltä se tokan erän lopun YV-maali apinan selästä. Toivotaan että sama lento jatkuu!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Ihan mielenkiinnosta mitkä ovat nämä Liigan kärkikaksikot?
Ekana tulee mieleen Pelikanit ja Ilves. Ei Kärppien kakkonenkaan (oliko joku Kokko tai muu vastaava) huonolta eilen vaikuttanut. Meitä vakuuttavimmista ykkösmaalivahdeista Tappara, Ässät ja Lukko. Taponen ei ole itseäni vakuuttanut. Ja tarkoitan nyt kuluvaa kautta, en edellisiä.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Ekana tulee mieleen Pelikanit ja Ilves. Ei Kärppien kakkonenkaan (oliko joku Kokko tai muu vastaava) huonolta eilen vaikuttanut. Meitä vakuuttavimmista ykkösmaalivahdeista Tappara, Ässät ja Lukko. Taponen ei ole itseäni vakuuttanut. Ja tarkoitan nyt kuluvaa kautta, en edellisiä.
Kaikki nuo listaamasi (Pelicans, Ilves ja Kärpät) ovat päästäneet IFKta enemmän maaleja. Vähissä on myös ollut hehkutus heidän omissa osioissa, mikä tukee tilastoja. Pelicansin osiossa suosittelen vierailemaan OlkiJussin ketjussa, eikä Patrikainenkaan ole ollut Lahelaisten hehkutuksen tasolla. Heljanko ja Rubin ovat varmasti parempia (vielä) kuin Taponen, mutta ovat myös paljon vanhempia ja kokeneempia. Molemmissa sitten kakkosmaalivahdit osastoa Mestis. Lukkofanit paljon hehkuttaneet tätä Sakke Lindforsin kokoista Harveyta. En ole nähnyt häneltä pelejä vielä. Lebedeff jo hävisi Taposelle maalivahtien välisen taiston Raumalla. Itse en myöskään katso edellisiä kausia vaan tätä nykyistä. Tälläkin kaudella Taponen torjunut useita pisteitä kenttäpelin ja varsinkin PAPPin oltua aivan sekaisin. Keskusteluhan lähti maalivahtitandemeista ja itse en vaihtaisi IFKn tandemia yhteenkään kilpailijoiden tandemeista. Varsinkin, kun Pappi Hovinen on pystynyt hyvin tuuraamaan Taposta. Toki, makuasioitahan nämä ovat.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tiedä, että onko Villen videotykissä ollut resoluutio ja asetukset pielessä, ja on näyttänyt pelaajille vain joko jalkapallomaalin kokoisen maalin tai vain kentän kulmat on mahtuneet ruudulle kuvioita piirtäessään, mutta eilen vihdoinkin mentiin sinne minne pitääkin, jopa ylivoimassakin, joten hieno juttu. Toivottavasti jatkuu myös näin, niin olen valmis luomaan taas hieman uskoa siihen, että Villelläkin voidaan pelata mestaruudesta.
 
MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Maalivahdeista varmaankin Heljanko paras, tosin luulisi että noilla taidoilla pääsisi jo rahakkaampiin liigoihin pelaamaan. Mutta kaipa hänellä sitten omat syyt miksi ei ole lähtenyt. Vaikea kuvitella ettei tarjouksia olisi ollut.

Ja tosiaan eilen ekan erän jälkeen oli sellainen fiilis että ei tätä enää, mutta hienosti alkoi skodet menemään byyriin. Eikös se ollut joku kausi kun Elkins vielä pelasi meillä, kun jengi sai lempinimen comeback team. Usein tultiin häviöstä voittoon.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Siellä on Marjamäen Kärpät vastassa. Kannattaa se 60min jauhaa.
Onneksi kannatti pelata loppuun asti. Ja onneks annoin hallilla vielä mahiksen, vaikka oli niiiiiiin lähellä etten lähtenyt v.... kotiin sieltä 20min jälkeen. 1.erä oli hävettävän huono, sitten se IFK:n toiminta alkoi pikkuhiljaa näyttää jääkiekolta. Enemmän paikkoja, hyvä aaveen tappo siinä hyvin erikoisessa jäähyssä, ja 2. erän lopun kavennus herätti tohon jengiin pienen hurmoksen. 3.erä oli hyvä, vaikka Kärpilläkin oli paikkansa.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
En tiedä, että onko Villen videotykissä ollut resoluutio ja asetukset pielessä, ja on näyttänyt pelaajille vain joko jalkapallomaalin kokoisen maalin tai vain kentän kulmat on mahtuneet ruudulle kuvioita piirtäessään, mutta eilen vihdoinkin mentiin sinne minne pitääkin, jopa ylivoimassakin, joten hieno juttu. Toivottavasti jatkuu myös näin, niin olen valmis luomaan taas hieman uskoa siihen, että Villelläkin voidaan pelata mestaruudesta.

Ylivoimassa pitäis sitä maskia saada enemmän kohdilleen kun kauempaa ammutaan, tai sitten nopeempia siirtoja kuten Pakarisen 2-3 kavennuksessa eilen. Siinä ei kauheasti ehtineet av-pelaajat mitään tehdä, kun kiekko maalissa nopeella syötöllä ja vedolla.

Ja Rask voisi olla siinä maalin edessä passissa ylivoimalla useasti, kun osaa aiheuttaa hämmennystä siinä.
 
Jep, ja tuota takakolmiotakaan ei kannatta kyllä päätä seinään hakaten alati pelata, vaan varioida tuota riittävästi.
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ylivoimassa pitäis sitä maskia saada enemmän kohdilleen kun kauempaa ammutaan, tai sitten nopeempia siirtoja kuten Pakarisen 2-3 kavennuksessa eilen. Siinä ei kauheasti ehtineet av-pelaajat mitään tehdä, kun kiekko maalissa nopeella syötöllä ja vedolla.

Ja Rask voisi olla siinä maalin edessä passissa ylivoimalla useasti, kun osaa aiheuttaa hämmennystä siinä.
Ehdottomasti sopisi. Myös Komarovin näen varteenotettavana pelaajana palatessaan tuohon maalinedustalle yv:ssä.
Komarov-Lehterä-Rask
Lindbohm-Martin
 
Greffin

Jäsen
Ekana tulee mieleen Pelikanit ja Ilves. Ei Kärppien kakkonenkaan (oliko joku Kokko tai muu vastaava) huonolta eilen vaikuttanut. Meitä vakuuttavimmista ykkösmaalivahdeista Tappara, Ässät ja Lukko. Taponen ei ole itseäni vakuuttanut. Ja tarkoitan nyt kuluvaa kautta, en edellisiä.
Kärpillä se "ykkönen" on melkoisen hasardi ollut viime vuodesta lähtien. Kokko kyllä sen poppoon paras veskari.

Taponen ei ole ollut aivan se maagisin kaveri mitä viime vuonna, kokonaisuutena perushyvä. Hovinen taas on luojan lykky verrattuna Karhuseen, jonka viime vuoden taso oli aivan järkyttävä. Hyvä kakkosveskari ja IFK:lla mielestäni erinomainen kaksikko. Hovisessa oli kysymysmerkkinsä, mutta näyttää että hoitaa kyllä ruutunsa.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään ei ole kyllä sitten mitään odotuksia illan otteluun. Niiralanmonttu niin vaikea paikka meille vuosien saatossa, että jos edes 1 piste saadaan, niin hyvä. En jaksa millään usko 3 pisteen voittoon. Toivottavasti ykkösketjun apinat lentää tänään selästä.
 
Näin se on. Nyt on kova haaste pysyä mukana vielä kun on 3:s peli 4:ään päivään. 1p olisi ihan ok, niin viikon saldo ja tavoite 6/9p olis kasassa. Enemmänkin saa toki ottaa, jos vaan pystyy.

Oisko Ahtisaari tai Halonen ollu presidenttinä sillon, kun viimeks ollaan Kuopiosta voiton kanssa poistuttu. Muistan kun jossain KalPa-HIFK pelissä kauan sitten tehtiin voittomaali ihan lopussa, mutta oliko se sitten jotain 2000 alkupuolta vai mitä. Lähes aina sieltä on tappion kanssa lähdetty.
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk

Joskus muinoin kun oltiin monta kertaa putkeen otettu dunkkuun Kuopiossa niin kibe ratkaisi voiton aivan ottelun lopussa. Vuosi ei muistu mieleen. Ei helpolla tule ikinä pisteet Kuopiosta. Tänään taas läpsyttimet raikaa!
 
Nicky Nichols

Edellisen kymmenen kauden aikana IFK on pelannut Kuopiossa 19 kertaa ja voittanut 8 ja hävinnyt 11. Yksi peli siis jäi pelaamatta koronan takia.

KalPa voittanut edelliset viisi Kuopion peliä ja IFKn edellinen voitto Kuopiossa tapahtui 1.11.2019. Jotenka näin saivarrellen on se Kuopio muutamana viime kautena ollut todella hankala paikka IFKlle.

No kaikki putket päättyy joskus. Muistaakseni Ilveksellä oli joskus yli viiden vuoden tappioputki Jyväskylän peleissään.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sarjataulukko näyttää hyvältä kun katsoo pistekeskiarvo taulukkoa. Sarjan kolmanneksi paras jengi ollaan.
 
Liitteet

  • IMG_5197.png
    IMG_5197.png
    432,1 KB · kertaa luettu: 67

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kärpillä se "ykkönen" on melkoisen hasardi ollut viime vuodesta lähtien. Kokko kyllä sen poppoon paras veskari.

Taponen ei ole ollut aivan se maagisin kaveri mitä viime vuonna, kokonaisuutena perushyvä. Hovinen taas on luojan lykky verrattuna Karhuseen, jonka viime vuoden taso oli aivan järkyttävä. Hyvä kakkosveskari ja IFK:lla mielestäni erinomainen kaksikko. Hovisessa oli kysymysmerkkinsä, mutta näyttää että hoitaa kyllä ruutunsa.
Ja ottihan Hovinen kauden komeimman torjunnan (vähintään Top 5) vaikka ei ollut edes kentällä. (Hymiö)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös