Mainos

HIFK:n peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 1 038 465
  • 17 673

RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Melkoisen juhlavuoden on seura itselleen ja kannattajilleen järjestänyt.

Tää joukkue on nyt jotenkin aivan rikki. Kaikki kentällä tapahtuva ja vielä jokainen haastattelu alleviivaa oikein asiaa. Tekee todella pahaa katsoa.

Salmelainen voisi itse seuraavaksi tulla kameroiden eteen kertomaan miltä pelin jälkeen tuntuu ja miten tästä eteenpäin. Vaikka Ville siihen kaveriksi jos tuntuu niin paremmalta. Uskomatonta että joku nuori Otto Salin laitetaan tonne tällaisen pelin jälkeen kertomaan asioita, vmäinen teko musta. Toisaalta meille kannattajille hyvä että saatiin kerrankin suorempaa puhetta eikä mitään teflon-jargonia kuten yleensä.

Mutta alkaa käydä aivan jumalattoman raskaaksi kuunnella näitä Villen (+Salmelaisen) samoja horinoita ja selityksiä viikko ja kuukausi toisensa jälkeen. Nyt tarvitaan seurajohdolta avautumista ja/tai vielä parempi suoraan tekoihin ryhtymistä. Pari kovaa vahvistusta rosteriin jotta saadaan avainpaikkoja tilkittyä ja heti perään Salmelainen+valmennus pihalle, rekry käyntiin ja siksi aikaa/loppukaudeksi vaikka Kibe Kuhta katsomaan vähän jätkien perään. Haetaan taas se ilo tekemiseen ja yhdessäolemiseen.

edit: Tekisi mieli ravistella kauluksista jotain "dinoa" että ettekö te jumalauta tajua missä jamassa tää seura on? Katsokaa sarjataulukkoa, katsokaa tilastoja, katsokaa kenttätapahtumia, TEHKÄÄ NYT JUMALAUTA JOTAIN!
 
Viimeksi muokattu:

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihmiset hakevat syyllisiä omaan huonoon oloonsa ja pelaajat ovat ihmisiä. Ja valmentajat, ja UTJ:t ja toimaritkin. Romahtaako koko dinokonsepti nyt, kun on ikoni penkin päässä?

Ikävin mahdollinen tapahtui just Villen vahtivuorolla ja tämä surettaa erityisen paljon.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
IFK:n yv% on aivan luokaton. Onko yv-kentälliset muuttuneet? Jos ei, miksi?

En ole tällä kaudella nähnyt yhtään IFK:n peliä, joten kiinnostaisi tietää kuinka pakit tukevat hyökkäyksiä? Ilman hyvää koko viisikon puolustamista on vaikea luoda tehoja hyökkäyspelaamiseen tasakentällisin. IFK:lla on tilastojen mukaan kuitenkin paljon vetoja, tuleeko valtaosa vedoista sektorin ulkopuolelta ja jos tulee niin miksi?

Siinä Ville on mielestäni ihan oikeassa, että kärkijätkiltä pitää löytyä enemmän ja omasta mielestäni ihan hyvä, että nosti kissan pöydälle. Niillä liksoilla joita niille maksetaan tuleekin saada rapaa, jos tehoja ei synny.
 
Lade36

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Melkoisen juhlavuoden on seura itselleen ja kannattajilleen järjestänyt.

Tää joukkue on nyt jotenkin aivan rikki. Kaikki kentällä tapahtuva ja vielä jokainen haastattelu alleviivaa oikein asiaa. Tekee todella pahaa katsoa.

Salmelainen voisi itse seuraavaksi tulla kameroiden eteen kertomaan miltä pelin jälkeen tuntuu ja miten tästä eteenpäin. Vaikka Ville siihen kaveriksi jos tuntuu niin paremmalta. Uskomatonta että joku nuori Otto Salin laitetaan tonne tällaisen pelin jälkeen kertomaan asioita, vmäinen teko musta. Toisaalta meille kannattajille hyvä että saatiin kerrankin suorempaa puhetta eikä mitään teflon-jargonia kuten yleensä.

Mutta alkaa käydä aivan jumalattoman raskaaksi kuunnella näitä Villen (+Salmelaisen) samoja horinoita ja selityksiä viikko ja kuukausi toisensa jälkeen. Nyt tarvitaan seurajohdolta avautumista ja/tai vielä parempi suoraan tekoihin ryhtymistä. Pari kovaa vahvistusta rosteriin jotta saadaan avainpaikkoja tilkittyä ja heti perään Salmelainen+valmennus pihalle, rekry käyntiin ja siksi aikaa/loppukaudeksi vaikka Kibe Kuhta katsomaan vähän jätkien perään. Haetaan taas se ilo tekemiseen ja yhdessäolemiseen.

edit: Tekisi mieli ravistella kauluksista jotain "dinoa" että ettekö te jumalauta tajua missä jamassa tää seura on? Katsokaa sarjataulukkoa, katsokaa tilastoja, katsokaa kenttätapahtumia, TEHKÄÄ NYT JUMALAUTA JOTAIN!
Vieraisiin pöytiin huutelu, sori siitä.
Meitä on vituttanu muutama vuosi kun kaikki menee päin persettä, koutseja vaihellaan ja millon on utj valmentamassa. Luottoa/uskoa ei löytyny mistään ja siitä seurasi ”jumbosijat” ja 10 ottelun tappioputki. Tilanne onneksi nyt toinen ja vitun tyytyväinen. Tätä samaa paskaa en halua kenellekkään seuralle ja kannattajille. Voimia vierasleiriin.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja kun homma ei onnistu, valmennus ohjeistaa entistä tarkemmin. Ja ahdinko lisääntyy kun kontrolli lisääntyy. Onko asia näin, siitähän ei faktatietoa saada.

Siltä tuo kieltämättä näyttää kaukalossa, IFK-pelaajat toimii itselleen epätyypillisesti, kuten Pakarinen pelatessaan rännikiekon hyökkäyspäässä, tiputtaa jostain kumman syystä siniviivalle varmistamaan, vaikka viiva on turvattu ja kiekko menee ränniä pitkin omalle pakille. Pakarinen = voimahyökkääjä jonka DNA on jatkaa kulmassa pelaamista tai mennä maalille, kun kiekko on omilla.

Entä Juha Jääskä jonka DNA:ssa on aina ollut puskea kiekolla röyhkeästi keskustaan ja maalille vaikka ei maaleja osaakkaan tehdä? Hyvin vähän näkynyt tällä kaudella. Kun tie on auki, mennään takaisin kulmaan. Samoin Tallberg pystyy sitä tekemään, vaikka verkkainen ja melko kädetön onkin. Nyt IFK:n hyökkääjät pelaa alibi-hyökkäyslätkää, ja pakit laitetaan tekemään ne ratkaisut.

Kaiken päälle selvästi alisuorittavia hyökkääjiä, huonosti kasattu 2.kori, hyökkääjiä jotka ei vaan tee tulosta edes hyvistä paikoista, ja nyt sipuli on jumissa joka ukolla. Hyvin vaikea nähdä että tämä enää tällä kaudella kunnolla avautuisi. Eikä lisää pelaajia kannata hankkia, jos homma on aivan solmussa.
 
Viimeksi muokattu:

PronssiRanne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & KOOVEE
Nyt on kyseltävä täältä, että miksi ei löydy kuittivihkoa IFK:lta? Åsten olisi aivan varmasti lähtenyt eilen tansseille ja saanut vielä Ilveksestä tanssiparin, mutta kielsikö Peltonen?
Me tullaan maakunnista sinne kirkkaisiin valoihin ajaan päähän teidän pelaajia eikä hanskat tipu. Ei ole IFK enää IFK.
Eilisestä pelistä ei olisi kyllä pitänyt antaa kummallekkaan pisteitä. Surullisin jääkiekko ottelu sitten hetkeen aikaan.
Kom igen IFK.
 
Kara

Tämä on osa sitä nyky IFK:n brändiä. Ei uskalleta lähteä hipoille, koska pelätään ylivoiman menetystä. Vierasjoukkueille nordis on nykyään oikein mukava paikka pelata, koska pelaajat saavat kaunistella pistetilastojaan, jonka lisäksi meidän pelaajia saa vapaasti teloa miten tahtoo, ilman pelkoa mistään kuittivihosta. Illan päätteeksi on sitten mukava lähteä kotimatkalle 3 pisteen kanssa, jättäen jokaisella osa-alueella nöyryytetyn kotijoukkueen selittelemään medialle tekoselityksiä.
 
Preeriakoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Muutama viikko sitten kattelin ku Kärpät matkusti ekaa kertaa tälle kaudelle kirkkaisiin valoihin pelaamaan ja vastassa oli justiin niin perkeleen ärsyttävä Hifki, niinku aina. Liekkö pelas Hifki kauden siihen asti parhaan pelinsä (verrokkina ne muutamat joita sattunu seuraamaan) ja näki että "Etelä vs Pohjoinen" sytyttää välillä uinuvatki pelaajat. Kärpät tosin oli helvetin alistuva ja näytti jopa että nauttivat ku oikein kunnolla kairattiin kakkoseen. Eli summa summarum, naapuripöydästä katsottuna tuntuu että pelaajilla on potentiaalia mutta sen ulosmittaus ei nyt vaan onnistu ku vaan ajoittain. Pelaajahankinnat ei oo välttämättä aivan onnistuneet mutta valitettavasti se ongelma löytynee kopin sisältä. Koko organisaatiolle kun ei vaan voi antaa potkuja vaikka kuinka itekkin oisin täällä pohjoisessa välillä semmosia halunnu jaella, joten tämmösessä tilanteessa yhen on lähettävä. Siellä on todennäköisesti semmoset solmut tällä hetkellä kopin sisällä eikä sitä helpota se että käskijänä on seuralegenda. Ei silläkään statuksella voi ikuista koskemattomuutta saada. Toivottavasti seurajohdosta löytyy selkärankaa ja tuo taaperrus saadaan päätökseen, että olis olemassa mahollisuus jopa huikeelle pleijarisarjalle keväällä. Tsemit Stadiin!
 
McLovin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Vegas Golden Knights
Nyt on kyseltävä täältä, että miksi ei löydy kuittivihkoa IFK:lta? Åsten olisi aivan varmasti lähtenyt eilen tansseille ja saanut vielä Ilveksestä tanssiparin, mutta kielsikö Peltonen?
Me tullaan maakunnista sinne kirkkaisiin valoihin ajaan päähän teidän pelaajia eikä hanskat tipu. Ei ole IFK enää IFK.
Eilisestä pelistä ei olisi kyllä pitänyt antaa kummallekkaan pisteitä. Surullisin jääkiekko ottelu sitten hetkeen aikaan.
Kom igen IFK.
Helsingin IFK on miespillu, ja kuittivihko ei kuulemma kuulu nykylätkään. HAH!
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Onko jollain muilla käynyt mielessä että preseasonin idioottimaiset kokoonpanot löi nyt alkukaudesta takaisin ja kovaa? Olisi pitänyt vetää nuo neljällä ketjulla ja pelejä olla muutama vähemmän jotta noin olisi voinut tehdä. Näkee kyllä ettei sitä pelaamista noissa kahden ja puolen ketjun peleissä päästy harjoittelemaan.
 
Psykopaimen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viipurin Pauke

Veit hammastikun suustani. Ihan siitä tikkarin vierestä. Mietin aamulla nimittäin ihan samaa juttua. Joten kun meitä on nyt kaksi, niin ei voida olla väärässä. Niin se demokratia toimii.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Mun mielestä Hifk pelasi tänäänkin ihan hyvän pelin. Voiton ratkaisi maalivahtipeli. Langhamerin torjuntaprosentti 94.74 kun taas Halosen 77.27. Väitän että jos Hifkillä olisi ns. tasaisesti hyvällä prosentilla pelaava veskari, sarjasijoitus ei todellakaan olisi viimeinen. Paineet ovat varmasti kovat joukkueella ja tappioiden myötä aina vaan pahenevat.
Maalivahtipeli, mutta sen lisäksi YV joka on HIFK:lla luokattoman huonoa. Todennäköisempää on vastustajan av-maali kuin oma yv-maali. Jos nämä molemmat osa-alueet toimisivat, tulisi niitä voittojakin aina välillä eikä sarjatilanne olisi näin huono. Pelkkä hyvä maalivahtipeli ei siihen riitä.
 
Theosaurus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko jollain muilla käynyt mielessä että preseasonin idioottimaiset kokoonpanot löi nyt alkukaudesta takaisin ja kovaa? Olisi pitänyt vetää nuo neljällä ketjulla ja pelejä olla muutama vähemmän jotta noin olisi voinut tehdä. Näkee kyllä ettei sitä pelaamista noissa kahden ja puolen ketjun peleissä päästy harjoittelemaan.
Kyllä nyt viimeistään voidaan sanoa että joukkueen valmistautuminen kauteen kokonaisuudessaan meni täysin penkin alle kautta koko organisaation. Itse ennustin tyhmänä vahvaa alkukautta minkä esim Tappara ja Kärpät kirisivät sitten umpeen talvella. Olihan meillä tavallaan vähän vaihtuvuutta muihin nähden, hampaankolossa edellisen kauden epäonnistumiset, ainoa jengi pääkaupunkiseudulla pääsarjassa, UTJ saanut harjoitella hommaa useamman vuoden jo hommaa, KHL pelaajien tulva markkinoilla jne…
Miestäni nyt nähtävät surkeat peliesitykset ovat osa isompaa jatkumoa sieltä kevään ja kesän toiminnasta, kokonaisuudessa, missä joukkueen johto ja valmennus on epäonnistunut totaalisesti hyödyntämään hyvää tilaisuutta päästä takaisin huipulle. Ensimmäiset konkreettiset merkit totaalisesta shitseasonista nähtiin juuri noissa harkkapeleissä.
Silloin olisi voitu (kuten täällä uset näkivät) reagoida vielä asioihin. Nyt se on myöhäistä. Tämä kausi tuleekin ottaa välikautena ja kuvitella että ollaan pienseura missä kädettömiä muistisairaita pelaajia, sokea päävalmentaja ja kuuro UTJ.

Tänään tämä IFK:n ”prosessi” jatkuu taas kun IFK:sta potkittu valmentaja Pikkarainen näyttää Peltonen&Salmelaiselle miten homma hoidetaan puolet pienemällä pelaajabudjetilla. Katsotaan mihin jo murtunut selkäranka tänään katkeaa, vai pelastaako 2010-luvun huippuveskari Karhunen meidät jatkoajalle.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
IFK:n yv% on aivan luokaton. Onko yv-kentälliset muuttuneet? Jos ei, miksi?

En ole tällä kaudella nähnyt yhtään IFK:n peliä, joten kiinnostaisi tietää kuinka pakit tukevat hyökkäyksiä? Ilman hyvää koko viisikon puolustamista on vaikea luoda tehoja hyökkäyspelaamiseen tasakentällisin. IFK:lla on tilastojen mukaan kuitenkin paljon vetoja, tuleeko valtaosa vedoista sektorin ulkopuolelta ja jos tulee niin miksi?

Siinä Ville on mielestäni ihan oikeassa, että kärkijätkiltä pitää löytyä enemmän ja omasta mielestäni ihan hyvä, että nosti kissan pöydälle. Niillä liksoilla joita niille maksetaan tuleekin saada rapaa, jos tehoja ei synny.
Noh, jos miettii noita yv-koostumuksia eipä se nyt ihme ole. Rantakaria ja Tallukkaa siellä pyörii. Kuinka kauan vaikka Tapola tai Marjamäki tollasta touhua katselis... Joo-o.
 
Hakki#20

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bayern München
Olen kannattanut seuraa 70-luvun puolivälistä lähtien enkä muista nähneeni näin aneemista, huolimatonta ja surkeaa IFK:ta.
Mutta silti minulla on joku lapsenomainen usko, että parilla täsmähankinnalla noustaan vielä säälipleijareihin.
Nyt koetellaan kovalla kädellä fanien kärsivällisyyttä, mutta IFK:ta ei hylätä. Ikinä.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Joukkue ja valmennus:
Kyllä se nyt vain on hyväksyttävä, että olette umpisurkeita, ts. huonoja.
Ei se varmaankaan ole yksinomaan teidän syy, mutta kun teille ei ole pelikavereiksi hankittu pelinjohtajia ja pelintekijöitä, tulos on tämä. Ette te halua tätä loppukaudeksi!
Ja jotkut jatkavat vielä ensi vuonna.
Teidän on nyt vain hyväksyttävä tosiasia, että tuon paremmaksi ette tule ilman täydennystä tai sitä, että jokainen teistä antaa nykyisen 70 % panoksen sijaan 120 %. Mistä te sen ammennatte - juu pyhästä suuttumuksesta esimerkiksi.
Jokainen vaihto, jokainen kaksinkamppailu.
Ja jokainen ottelu.
Ei pisaraakaan saa jäädä puristamatta.
Kyllä se siitä ja kunhan ne puuttuvat palaset tulevat, kaikki helpottuu.
Nothing is over - yet!
And will not be.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Mauno Ahonen katkaisee tänään maalittoman putkensa
 
Psykopaimen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viipurin Pauke
Joukkue ja valmennus:
Kyllä se nyt vain on hyväksyttävä, että olette umpisurkeita, ts. huonoja.
Ei se varmaankaan ole yksinomaan teidän syy, mutta kun teille ei ole pelikavereiksi hankittu pelinjohtajia ja pelintekijöitä, tulos on tämä. Ette te halua tätä loppukaudeksi!
Ja jotkut jatkavat vielä ensi vuonna.
Teidän on nyt vain hyväksyttävä tosiasia, että tuon paremmaksi ette tule ilman täydennystä tai sitä, että jokainen teistä antaa nykyisen 70 % panoksen sijaan 120 %. Mistä te sen ammennatte - juu pyhästä suuttumuksesta esimerkiksi.
Jokainen vaihto, jokainen kaksinkamppailu.
Ja jokainen ottelu.
Ei pisaraakaan saa jäädä puristamatta.
Kyllä se siitä ja kunhan ne puuttuvat palaset tulevat, kaikki helpottuu.
Nothing is over - yet!
And will not be.
Toisin sanoen: jos teistä ei ole jääkiekkoilijoiksi, olkaa edes sotureita.
 
King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Olipa yllättävä, ettei tuo 2-1-hyökkäys tuottanut maalia...
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Siis mitä helvettiä, Halonen torjui! Nauratti jo valmiiksi vuorenvarma maali.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös