Hyvin huomasi näiden Olympialaisten aikana kumpi sitä on itselle tärkeämpi. Suomen maajoukkue vai Helsingin IFK. Kyllä se vaan on jälkimmäinen, eikä siitä pääse yhtään mihinkään. Oli hieno tunne, kun Suomi voitti Venäjän keskiviikkona ja vitutti kun Ruotsi kaatoi meidät, mutta kertaakaan ei tullut samanlaista fiilistä (positiivisessa tai negatiivisessa mielessä), kun IFK:n kohdalla on tullut vuosien saatossa. Kyllä se vaan kirvelee niin saatanasti joka vuosi, jos ja kun tulee playoffeissa lähtö laulukuoroon. Se tunne on sanoin kuvailematon. Olkootkin sitten, että kausi on mennyt jo ennen sitä päin persettä. Silti on aina se pieni lapsen usko, että jos ne kuitenkin pärjäisi ja sitten kun ei pärjää, niin mie romahan.
Tietysti suomen maajoukkue on myös tärkeä ja herättää tunteita, mutta kyllä tässä vaan on käynyt entistä enemmän selväksi, että se IFK on kaikista tärkein ja mikään muu ei aja jääkiekon saralla sen ohitse, ei mikään. Suomen maajoukkue kun häviää tärkeän pelin, tulee sitä pureskeltua mielessä noin yhden illan verran. Jos IFK taas häviää esimerkiksi playoff-sarjan ja lähtee lomille, kestää se palautuminen siitä pettymyksestä aina jopa 1-2 kuukautta. Vasta sitten alkaa olemaan haavat nuoltu, kun uusi kausi lähenee.