HIFK:n peliesitykset kaudella 2010-2011

  • 547 058
  • 2 221
Ei ollut mikään toiveitanostattava helppo voitto, niinkuin etukäteen olisi saattanut toivoa ja lukemistakin voisi hyvällä tahdolla päätellä. Ykkönen oli tänään ketju paikallaan, vaikkakin toivoisin vielä näkyvämpää roolin ottoa ketjulta. Peltonen on tällä hetkellä porukan ainoa, joka pystyy omalla tekemisellään kääntämään ottelun suuntaa, tästä osoituksena jälleen hieno ja ennenkaikkea tärkeä maali. Ykkösen suurin ongelma ei ehkä sittenkään ole Haataja, vaan Granlund. Miken ongelma on liian vaikeat ratkaisut, suoraviivaisuuden ja pelinopeuden puute, pelinopeudella tarkoitan kiekon liikuttamista. Liian usein Miken ratkaisut kestävät tai hän vaihtoehtoisesti ajaa itsensä laitaan, on okei tykätä kiekosta, mutta kun tiedetään että pää ja kädet antavat periksi nopeammankin pelaamisen, niin on vaikea ajoittain käsittää, että miksi jokaisen syötön pitäisi olla se, joka päättyy maaliin. Onko nuorella miehellä jo liikaakin vastuuta, pitäisi hoitaa hommat omassa päässä ja samaan aikaan johtaa orkesteria toisessa päässä kenttää? Kaksi muuta jantteria, joiden otteet huolestuttavat entistä enemmän ovat Ahtola ja Hamilton. Ahtola on tehnyt edellisessä 20 ottelussa tehot 1+3, se näkyy kaikessa Ahtolan tekemisessä, jopa puolustustyöskentelyssä. SaiPan ainokainen eilen meni kyllä suurilta osin Ahtolan piikkiin, Jerry pelasi todella laiskasti SaiPan Pullia vastaan ja jos homma ei toimi hyökkäyspäässä, ei ole varaa pelata noin laiskasti omassa päässä. Hamiltonilla taas syöttöprosentti omille on tällä hetkellä varmaan jotain kymmenen prosentin luokkaa, eilisestä jäi mieleen vaihto, jossa Hamilton kerkesi saman vaihdon aikana syöttämään 4 totaalista harhasyöttöä, onhan se hankalaa saada maalipaikkoja tai laukauksia (eilen oli jälleen vastustajalla enemmän laukauksia), lisäksi kiekonmenetyksestä aiheutuu aina välitön jäähyvaara, harvemmin niitä jäähyjä kuitenkaan kiekollisena otetaan.

Edit: Ja Vallinin Arskaa ei todellakaan tullut ikävä, säälittävää, että puolustuksemme todennäköisesti kallein pelaajamme ei yksinkertaisesti otteidensa puolesta mahdu pelaavaan kokoonpanoon, ikävä kyllä taitaa Kojolla olla iltarukouksissa, että Arska palaisi parhaalle tasolleen ja näin ollen peluuttaa häntä.

No kaipa tästä on hyvä jatkaa kolmea pistettä rikkaampana.
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
SaiPan ainokainen eilen meni kyllä suurilta osin Ahtolan piikkiin, Jerry pelasi todella laiskasti SaiPan Pullia vastaan.

Videoklippikerhon kokoontumisajoissa olin katsovinani, että Jerry oli keskellä ja toinen hyökkääjä oli Pukissa "kiinni". Muut kentällä olijat Jerryn lisäksi olivat Kanki ja Kurvi. Toinen hyökkääjä jäi bongaamatta.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Videoklippikerhon kokoontumisajoissa olin katsovinani, että Jerry oli keskellä ja toinen hyökkääjä oli Pukissa "kiinni". Muut kentällä olijat Jerryn lisäksi olivat Kanki ja Kurvi. Toinen hyökkääjä jäi bongaamatta.

Ahtola oli juuri se pelaaja, joka päästi Pullin vetämään, ei ottanut mailaa pois vaan roikkui mukana puolihuolimattomasti. Ahtola filaan ja Nyholm kehiin, Ahtola pilaa tuon Ramun ketjun pelaamisen vermo-pelityylillään. Ei näe sivuille mitään yrittää puskea laidasta läpi tai missä ikinä sen kiekon kanssa töhöileekään, vaikka syöttömestoja olisi ketjukavereille. Ei jatkoon.

edit. Muut HIFKin pelaajat kentällä: Kurvi, Kanki ja Wärn.
 
Viimeksi muokattu:
Videoklippikerhon kokoontumisajoissa olin katsovinani, että Jerry oli keskellä ja toinen hyökkääjä oli Pukissa "kiinni". Muut kentällä olijat Jerryn lisäksi olivat Kanki ja Kurvi. Toinen hyökkääjä jäi bongaamatta.

Paikan päältä tuo jäi mieleen, mutta nyt tarkistettuani asian nelosen sivuilta, niin kyllä se nimenomaan oli Jerry Ahtola, joka videolta nähtynä vielä käsittämättömän lepsusti pelaa SaiPa-pakkia vastaan. Toinen kentälläolija oli muistaakseni Ramu.

Nelosen sivuilla ajassa 00.45 lähtien tuo tilanne, luvattoman laiskasti pelasi, ottaen huomioon, että tilanne ei ilman häirintääkään olisi ollut kovin helppo, joten työ pelata mies/maila pois ei ollut liian vaativa.

Edit: Hidas. Vittu että pistää vihaksi noin saatanan lepsu pelaaminen pelaajalta, joka ei tuo mitään muutakaan joukkueeseen tällä hetkellä.
 

scholl

Jäsen
Totta; IS-tähtiraati on VITSI.

Senkö takia pelaajat lähtevät toisiaan kättelemään ennen kuin kaikki tähdet on jaettu? Mua on aina vituttanut se ja meinaan aina seota, kun näen, etteivät ne pelaajat voi odottaa sitä puolta minuuttia, että tähdet olisi jaettu ja joka jannu ehtisi kättelyjunaan, mutta ehkä se on lajin kirjoittamaton sääntö, jossa tuodaan "salaa" esille se, että koetaan palkinnon sekä raadin olevan vitsi.

Itse en havainnut eilen kenenkään pelanneen hyvin, joten tähdet olisi voinut jättää vaikka jakamatta.
 

Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16
Tuosta IS-tähti hommelista vielä, että kaikkein naurettavin asia jakoperusteissa näyttää olevan ratkaisumaalin teko. Otetaan tähän esimerkkiin todellinen huippu, niin aukeaa hypoteesi paremmin. Ville Peltonen on täysin ulkona pelistä. Lukuisia harhasyöttöjä, laiskaa puolustamista ja flegmaattista pelaamista (tämähän on Villen tavaramerkki :D)läpi ottelun. Peli menee jatkoajalle ja siellä täpötäyden hallin riemuksi Ville onnistuu sohaisemaan ratkaisumaalin ja halli repeää. 3 tähteä, tre stjärnor HIFK numero 16 Ville Peltonen.

Ei mene mielestäni ihan oikein ja tuota on tapahtunut usein. Ei koskaan kyllä Ville Peltosen kohdalla, koska hän ei osaa pelata huonosti.

Niin ikävä kuin tätä onkin sanoa, niin tällä hetkellä Hamiltonin ei kuuluisi olla kentällä, vaan Vallinin kanssa katsomossa. Laittaisin kylmästi Wirtasen toisen laitaan Max Wärnin ja nostaisin Turren hänen paikalleen. On näitä metamorfooseja aiemminkin kyllä nähty ja Jehvi voi olla jo seuraavassa taas maaginen, mutta jotain pitäisi alkaa tapahtumaan taas pikkuhiljaa. Kun miehellä ei kentällä ole juuri muuta virkaa kuin maalinteko ja sekään ei toimi, niin en näe mikä hänen funktionsa on joukkueessa tällä hetkellä. Eilen heikoimman pelinsä miesmuistiin pelannut Kuhdan Kille pelasi miehen sellaiseen paikkaan, josta tuon tason mies ei normisti erehdy. Ja kun on ollut muutenkin hiljaista, niin joku mättää. Toki ymmärrän, että Hamiltonilta odotetaan pleijareissa ratkaisuja ja penkittäminen voisi olla vääräkin vaihtoehto, mutta pelillisesti hän ei ole paikkaansa pelaavassa kokoonpanossa ansainnut.

Edit: Turrehan onkin paskana. No voi siihen Bobynkin laittaa, tai vaikka Ahtolan isoana miehenä. Hyökkäävissä kentissä miehellä ei tee tällähetkellä hevonpaskaa.
 
Viimeksi muokattu:

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jerry Ahtola: 46 peliä 9+8=17 ka. 14.53 min. YV aikaa sekä kiekollisen sentterin kassa suurimman osan kaudesta.

Robert Nyholm: 19 peliä 5+1=6 ka. 8.49 min. Nelosketjussa ja rikkovassa roolissa. Sentterinä Töykkälä ja Liivik.

Ahtolan pelaaminen alkaa olemaan niin surullista katsottavaa, että ilman muuta vaihtoa. Nyholm itse asiassa teki varsin hyvällä prosentilla paikoistaan maaleja yhdessä vaiheessa kautta. Toisi myös enemmän röyhkeyttä ja maalinoeduspelaamista. Tosin Max Wärnilläkin sanansa sanottavana kolmosketjun roolissa. On se vaan kumma, kun jotkut vaan porskuttaa, vaikka tulos on lähellä nollaa.
 

Stigu

Jäsen
Jerry Ahtola: 46 peliä 9+8=17 ka. 14.53 min. YV aikaa sekä kiekollisen sentterin kassa suurimman osan kaudesta......
On se vaan kumma, kun jotkut vaan porskuttaa, vaikka tulos on lähellä nollaa.
Samaa ihmettelen. Nokan filosofia taitaa kuitenkin olla, että pelaamalla se potentaali tulee esiin, mikä onkin filosofiana ihan hyvä. Ahtolan kohdalla vaan alkaa olla kysymys, onko sitä potentiaalia enempään, kuin mitä on nähty. Itse olen sitä mieltä ettei ole.

Ja aiheessa kun ollaan, niin omasta mielestäni eniten "piilossa olevaa"/realisoitumatonta potentiaalia (pleijareita varten )on seuraavilla pelaajilla:
- Vallin
- Hamilton
- Haataja
- Hyvönen
- Nyholm
- Ramstedt
- Melart
- Wirtanen

Itse peluuttaisin noita nyt aivan simona ennen kevättä, ja vaihtelisin ketjukoostumuksia (pl. nelosketjun, jonka pitäisin ennallaan), jotta pelaajien paras potentiaali tulisi esiin. Vallinin kohdalla parin viikon koirakoulu tekisi tosin gutaa ennen peluutusta.

Pelaajat, jotka ovat mielestäni "menetettyjä tapauksia" (ei käyttöä keväällä), ovat:
- Kovanen
- Ahtola
- Järvinen
- Töykkälä (ellei joku nelosesta loukkaannu)

Paljon on kiinni siitä, miten Nokka saa kaivettua tuosta potentiaali-poppoosta maksimit irti.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelaajat, jotka ovat mielestäni "menetettyjä tapauksia" (ei käyttöä keväällä), ovat:
- Kovanen
- Ahtola
- Järvinen
- Töykkälä (ellei joku nelosesta loukkaannu)

Tästä listasta nyt kuitenkin löytyy niin viimeisen voitetun oikean pleijarisarjan kuin säälipleijarisarjan voittomaalin tehnyt pelaaja.

Järvinen voi kyllä hyvinkin olla juuri se pelaaja, joka tiukassa pleijarimatsissa 1-1-tilanteessa 56 minuuttia pimennossa oltuaan hiipii laidasta vaivihkaa maalille ja liruttaa räkämaalin veskarin jalkojen juuresta verkon perukoille.

Kovanen on hankala tapaus. Juuri nyt on selvästi Vallinin edellä, mutta silti jos pitää veikata, kumpi noista todennäköisemmin nostaa tasoaan pleijareihin, laitan panokseni Raaka-Arskalle.
 
Viimeksi muokattu:

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ahtolan pelaaminen alkaa olemaan niin surullista katsottavaa, että ilman muuta vaihtoa. Nyholm itse asiassa teki varsin hyvällä prosentilla paikoistaan maaleja yhdessä vaiheessa kautta. Toisi myös enemmän röyhkeyttä ja maalinoeduspelaamista. Tosin Max Wärnilläkin sanansa sanottavana kolmosketjun roolissa. On se vaan kumma, kun jotkut vaan porskuttaa, vaikka tulos on lähellä nollaa.
No ei se nyt lähellä nollaa ole. Jerry oli mielestäni eilen yksi IFK:n yritteliäimpiä pelaajia ja kerran kävi kiekko yläputkessa. Onhan Jerry kaukana viime kauden maalisaldosta, mutta seuraavasta maalista tulee kymppi täyteen, mikä on jo kohtalainen suoritus. Peliaikakaan ei ole suora mittari, kun Jerry pelaa paljon alivoimaa. Tehotilasto +11, kun Wärn +3, Liivik -1, Nyholm -1 ja Pöysti -2.

Nyholm lienee vielä puolikuntoinen, mutta varmasti tullaan vielä tällä kaudella näkemään kentällä. Ja mielelläni näenkin, Bobby on IFK:n näköinen jätkä. Sekä Helsingfors että Lepplax, näin tarkennuksena.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kovanen on hankala tapaus. Juuri nyt on selvästi Vallinin edellä, mutta silti jos pitää veikata, kumpi noista todennäköisemmin nostaa tasoaan pleijareihin, laitan panokseni Raaka-Arskalle.

Kovaselle nyt ei ole annettu edes oikeaa mahdollisuutta vielä. Ehkä viime peliä lukuun ottamatta on käynyt vain paikkailemassa poissaoloja. Ei kai se ole ihmekään, ettei ole ihmeitä esittänyt? Toisaalta oli Lukossa ja Jokereissa vahva kiekollinen puolustaja, kun sai oikeasti luottoa. Vanhat näytöt ei tietenkään nyt paina mitään(vrt. Vallin), mutta kannattaisi nyt edes mahdollisuus antaa, kun kerran hankittiin. Kovanen vakirosteriin, ja Vallin saa tyytyä paikkaajan rooliin ja keväällä kiitos näkemiin.
 
No ei se nyt lähellä nollaa ole. Jerry oli mielestäni eilen yksi IFK:n yritteliäimpiä pelaajia ja kerran kävi kiekko yläputkessa. Onhan Jerry kaukana viime kauden maalisaldosta, mutta seuraavasta maalista tulee kymppi täyteen, mikä on jo kohtalainen suoritus. Peliaikakaan ei ole suora mittari, kun Jerry pelaa paljon alivoimaa. Tehotilasto +11, kun Wärn +3, Liivik -1, Nyholm -1 ja Pöysti -2.

Viimeisessä 28 pelaamassaan ottelussa 2 maalia ei yksinkertaisesti ole riittävä määrä. Vastaavassa jaksossa esimerkiksi Liivik on tehnyt 5, Wärn 6, Turo Järvinen 3, Bobby Nyholm 5. Eikä tuo Jerryn alivoimavastuu nyt niin isoa ole, että se tekisi noinkin merkittävän eron peliajassa verrattuna noihin kundeihin. Ahtola on tämän päivän Janne Hauhtonen, oli tärkeä osa ARG-ketjua, kuten Haba oli tärkeä osa ketjua Luttisen ja PikkuBuffalon kanssa, mutta ei ole saanut mitään aikaan tuon ketjun ulkopuolella. Miksi Ahtolaa peluutetaan jääräpäisesti, kun hän ei tätä nykyä pääse edes samalla tavalla maalipaikoille, saatika omaisi saman tehokkuuden niissä.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan jees peli tänään Nordiksella. Muutama asia tuli mieleen tämän matsin jälkeen. Fyysisyys myytti. Olen nähnyt tällä kaudella n. 3 peliä lukuunottamatta joka matsin; HIFK on useimmiten ollut se fyysisempi osapuoli, kuten tänäänkin. Peruuttelumyytti; tänään HIFK prässäsi 3. erän ensimmäiset 12 minuuttia yhtä maalia, nukahti hetkeksi tämän jälkeen ja jatkoi 4. ketjun aloittamana uudestaan voimakasta Kerhon päähän pelaamista. Tämä sama kuvio on toistunut valtaosin HIFK:n pelissä ja myös vieraissa. Mm. useat Urholla vieraspelejä kommentoineet alan asiantuntijat ovat kehuneet HIFK:n peliä, jossa ei peruutella kolmannessakaan erässä johtoasemassa. Toteutus ei aina toimi kuten tänään, mutta ei tällä kaudella peruuttelu ole ollut Nokan pelikirjassa kovinkaan suuressa osassa. HIFK alkaa hävitä vuoden vaihteen jälkeen matseja, kun pitäisi alkaa niitä voittaa myytti. Usein sarjan aivan kärkituntumassa olevat joukkueet takkuilevat pelissään alkuvuodesta. Treenausta oikeasti raskautetaan ja tämä usein näkyy peleissä. JYP esimerkiksi on hävinnyt 5 matsia viimeisistä 9 pelistä. Sentterimyytti. Ok, tämä vaatii kauden loppuun asti näkemystä, mutta esim. MG on ollut loukkaantumisen jälkeen sentteripelaamisessa useimmissa matsissa hyvällä tasolla. Pari matsia pieleen ja täällä on ranteet verta turskuavina. Ja positiivista; HIFK on voittanut viimeisistä tappioputken jälkeisistä 10 pelistä 7 ja suunta pelillisesti on ollut pitkän aikaa noususuuntainen. Hyvältä näyttää. Kakkostila tässä runkkarissa vielä napsahtaa.
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Päästetyt maalit kun alkaa pysyä kolmen viime pelin tasolla (1-1-2) , niin tästä on hyvä jatkaa. Stadikalla vielä narrit kumoon, niin alkaa vaihteeksi pahimmat karstat olla poishuuhdottuja fanienkin osalta.

PS. Kärmeniemi/HPK, Pulli/Saipa, ... jotenkin mulle on jäänyt vuosien varrella sellainen käsitys, että liigan märkäkorvat tekevät ensimmäisen liigamaalinsa todennäköisimmin juuri HIFK:ta vastaan. Pelkkää mutua tämä tottakai, mutta asia jäänyt mua vaivaamaan. Tilastoja kun jaksaisi kaivella, voisi pähkäilylle tulla vihdoin loppu.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Joukkue pelasi tänään 5 vs 5 pelissä hyvää lätkää, poisluettuna PW:n ketjun. Siinä ei nyt tunnu toimivan oikein mikään, varsinkaan puolustuspelaaminen. Jotain tarttis tehrä. Nelosketju oli jälleen oma itsensä. Myös kolmonen alkaa pikku hiljaa löytää ajatusta pelaamiseen, muutama hyvä mesta.

MG:n ketju voi hyvin jatkaa tällä koostumuksella, koska nyt alkaa pikku hiljaa kemiat löytymään ja sitä kautta myös peli alkaa olla suurimmaksi osaksi vastustajana päädyssä. Haatajalta tänään pari hienoa kaappia ylivoimalla, ruuti alkaa sopivasti kuivua kevättä kohti ja niin kuin jamppa itsekin totesi, nyt on alkanut pomppia kiekot oikeaan suuntaan. Riksman oli jälleen maalillaan mies paikallaan, vaikka hiukan huolimattomasti pelasikin ainoassa maalissa etutolpan, tuuri maali myös.

Vallinin kilahdus oli hienoa katseltavaa, siinä olisi saattanut perunanpyörittäjälle käydä huonosti, meinaan Arskalla näytti pimenevän täysin tuossa tilanteessa. Ihmekös tuo, kun kyynärpää tärähtää lärviin. Muutenkin, tuomarit vihelsivät tämän ja Barneyn taklauksen päin persettä. Kolehmaiselle olisi pitänyt tulla 2+10 ja Barneyn olisi voinut laittaa suihkuun tuosta polvitaklauksesta, koska se oli tahallinen.

edit. Niin kuin Bismarck jo tuolla aikaisemmin totesi, on pahin pelillinen "lama" jo taitettu, nyt on palattu pisteiden valossa syksyn tahtiin... Hiotut kuviot alkavat löytyä ja viimeinen silaus tehdään höpöhöpö-tauolla.
 
Viimeksi muokattu:

Skoger

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
PS. Kärmeniemi/HPK, Pulli/Saipa, ... jotenkin mulle on jäänyt vuosien varrella sellainen käsitys, että liigan märkäkorvat tekevät ensimmäisen liigamaalinsa todennäköisimmin juuri HIFK:ta vastaan. Pelkkää mutua tämä tottakai, mutta asia jäänyt mua vaivaamaan. Tilastoja kun jaksaisi kaivella, voisi pähkäilylle tulla vihdoin loppu.[/QUOTE]

Saman olen pannut merkille. Ja nimenomaan Nordiksella. Myös useat pelaajat debytoinut juuri HIFK:ta vastaan, nyt tulee mieleen muuan Kimmo Timonen.

Suunta on nyt oikea ja Haataja on herännyt todenteolla.
 

scholl

Jäsen
Pelkkää mutua tämä tottakai, mutta asia jäänyt mua vaivaamaan. Tilastoja kun jaksaisi kaivella, voisi pähkäilylle tulla vihdoin loppu.

Eikös Joel Armiakin tehnyt ensimmäisen maalinsa IFK:ta vastaan niin siinä kuin Ässät otti kuokkaan 11-3? Silloin muuten harva uskoi, että Ässät olisi tässä vaiheessa kautta edes pudotuspelijoukkue - puhumattakaan, että olisi IFK:ta edellä.

Parempi peli kuin tiistaina, muttei taaskaan onnistuttu tappamaan peliä. Lassila oli hyvä, mutta olisi silti pitänyt lyödä se joku viisi maalia taululle.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minusta oli ’kypsää’ pelaamista kolmas erä. Hienosti hoidettu, eikä pätkääkään tylsää jäädytystä ja/tai peruuttelua. HPK:n kavennuskaan ei suuremmin huolettanut, luottavainen olo säilyi loppuun asti. Kiva nähdä myös Haden onnistumiset juuri siinä missä pitääkin, suoraan syötöstä. Ykkönen alkaa hitsautua yhteen ja saattaa olla vaikeaa ympätä Hannesta tähän.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ykkönen alkaa hitsautua yhteen ja saattaa olla vaikeaa ympätä Hannesta tähän.

Eihän sitä kannata edes laittaa siihen, kun Ramun kanssa alkaa myös peli kulkea pikku hiljaa. Ei olisi mitään järkeä hajoittaa jo yhtä hyvin toimivaa ketjua. Ennemmin vaihtaisin Hamiltonin ja Hyvösen paikkoja, jos jotain pitäisi tehdä. MG:n ketju pitää jättää rauhaan, niiden pelaaminen on kivan näköistä :)
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lisätään vielä, että tänään luisti Hamiltonin jalka selkeästi paremmin kuin kertaakaan loukkaantumisen jälkeen. Samoin Ville on saanut liikettä lisää parissa viime matsissa ja Kuhta. Taitaa tuo tammikuun treenijakso verottaa snadisti noiden vanhuksien liikettä tietyksi aikaa, mutta nyt alkaa taas tapahtumaan.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joukkue pelasi tänään 5 vs 5 pelissä hyvää lätkää, poisluettuna PW:n ketjun.

Ismo Lehkonen sanoi Urhon lähetyksessä hyvin, kun Wirtanen oli ohjannut kiekon päätyyn taistelukiekoksi, että Kuhta & Hamilton tarvitsevat avauksia suoraan vauhtiin, jolloin he pääsevät käyttämään vahvuuksiaan. Nyt tämä ketju joutuu pelaamaan lähes samalla pelityylillä, kuin nelosketju. Ei natsaa.

Itse uskon ja toivon, että maajoukkuetauolla HIFK laittaa ketjut pudotuspelivalmiuteen. Nyt ollaan vähän sellaisessa välivaiheessa, koska Hyvöstäkin kuntoutetaan. Hyvönen on muutamassa pelissä vetänyt vaihdon pitkäksi ja päässyt pelaamaan pieniä hetkiä ykkösessä. Esimerkiksi tänään syötti Peltoselle sen paikan, josta tuli rankkari. Haataja tehnyt nyt hyvin maaleja, mutta silti näkisin roolin toisessa ketjussa. Kolme ketjua kuitenkin HIFK:lla on, joilta maaleja voi odottaa.

Tänään HIFK pelasi ajoittain aika laiskaa peliä, vaikka Lassilalla 47 koppia olikin, niin peli meinasi jäädä tappamatta ja ei Kerhon tasoituskaan kaukana ollut. Ei ihan vakuuta HIFK:n kokonaispaketti vieläkään. Peruttelemaan HIFK ei johtoasemassa lähde ja se on positiivista.

Sivuhuomiona, että HIFK on erikoistunut etenkin kotihallissaan siihen, että joku vastustajan junnu tekee ensimäisen liigamaalinsa: Armia, Kärmeniemi ja Pulli nyt ensi alkuun tulee mieleen.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jännä peli. Siis sillä tavalla, että ottelun lopussa Kerhon kaventaessa, havahduin siihen tosiasiaan, että pelihän on vain 2-1. IFK oli niin suvereeni kentällä, että tulostaulun "karu kertoma" jäi todella vähälle huomiolle. Onneksi peli klaarattiin, eikä Kerho saanut mitä paskapersepomppumaalitasoitusta. Lassilahan pelasi totuttuun tapaansa erinomaisesti maalilla ja vaikka viimeistely ontui, ihan kauheita sössimisiä ei mun mielestäni ollut. Perus-IFKlaista "tyhjä maali, kiekko veskarin mailan varteen"-tyyppisiä ratkaisuja pari kertaa.

Haataja oli mun mielestäni todella hyvä tänään. Hienoa, että osui maalitolppien väliin. Viimeisissä peleissä Hade on muutenkin pelannut todella hyvin, vaikka pisteiden valossa ei onnistumisia kauheasti ole tullutkaan hyvien maalipaikkojen lukumäärään suhteutettuna. (Taitaa tosin olla joukkueen maalitykki viimeisissä X-määrässä pelejä). Tekee kuitenkin todella paljon duunia ketjunsa ja koko joukkueen eteen. Arvostan. Jos/kun vaihtaa ensi kaudeksi maisemaa, on aivan varmasti ihan liekeissä.

Vallin sitten kilahti itsensä IFK-fanien sydämiin ;). Ihan oikein toimi ja perseennäyttö Kolehmaiselle, joka on puoli metriä Arskaa pidempi ja luikki häntä koipien välissä pakoon. En arvosta.
 

Fordél

Jäsen
Mulla jäi tänään toka erä väliin, mutta jos siinä ei tapahtunut mitään draamattisesti erilaista niin totean, että en ole kovinkaan vakuuttunut HIFK:n hyökkäyksiinlähdöistä. Kyllä tolla materiaalilla pitäisi mun mielestä päästä useammin organisoituna hyökkäysalueelle kuin mitä esim. tänään tapahtui. Liian usein ängettiin laidan kautta, jossa oli ahdasta tai laituri ei ollut edes liikkeessä. Keskustan ei kautta pelattu montaakaan kertaa vaikka mielestäni siihen pitäisi tällä jengillä pyrkiä. Sitten kun kiekko saatiin hyökkäysalueella kontrolliin, HIFK:n peli pyöri oikeastaan todella hyvin ja se sai luotua pitkiä hyökkäyksiä. Saas nähdä saako Nokka tähän kohtaan parannusta runkkarin loppukierroksilla.
 

scholl

Jäsen
Haataja oli mun mielestäni todella hyvä tänään. Hienoa, että osui maalitolppien väliin. Viimeisissä peleissä Hade on muutenkin pelannut todella hyvin, vaikka pisteiden valossa ei onnistumisia kauheasti ole tullutkaan hyvien maalipaikkojen lukumäärään suhteutettuna. (Taitaa tosin olla joukkueen maalitykki viimeisissä X-määrässä pelejä). Tekee kuitenkin todella paljon duunia ketjunsa ja koko joukkueen eteen.

Mielestäni Haataja on nyt siinä roolissa, missä pitää ollakin eli tekee sen 1-2 maalia joka pelissä. Kuti lähtee nopeasti suoraan syötöstä ja ne vedot menevät nyt maaliinkin. Ei joka kerta, mutta riittävän usein. Ei oo muuten vähään aikaan laukonut enää tolppaan. Tuo ketju kannattaa pitää nyt kasassa, kun kaikilla kulkee.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Peruuttelumyytti; tänään HIFK prässäsi 3. erän ensimmäiset 12 minuuttia yhtä maalia, nukahti hetkeksi tämän jälkeen ja jatkoi 4. ketjun aloittamana uudestaan voimakasta Kerhon päähän pelaamista.

Nelonenko sen prässin aloittikin? Musta näytti siltä, että Kibe sitä limppua yritti sinne verkkoon survoa ja siitä IFK sai uuden sykkeen peliinsä Kerhon kavennuksen jälkeen. Pitääkö mun varata aika optikolle?

Raaka-Arskan kilahtaminen oli kaunista katseltavaa. Olin varma, että Vallin jahtaa loppupelin ajan sitä perunakerholaista, mutta valitettavasti suuri välienselvittely jäi näkemättä. Ilmeisesti IFK ei viitsinyt liata käsiään, kun puhtaat pommitkin purivat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös