HIFK:n peliesitykset kaudella 2009-10

  • 521 324
  • 1 969

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Eiköhän peli taas ala kulkemaan kun saadaan Kurvinen kehiin ja Haverinen Vantaalle. Uskoisin näin eli varmaankin näillä mennään. Kurvinen kuitenkin tuo sinne alakertaan sitä niin sanottua varmuutta.

Piti sitten tääkin päivä nähdä että Hifkin menestys on Mikko Kurvisesta kiinni. No ei tässä sitten mitään huolta.
 

scholl

Jäsen
Ei pitäisi käydä lauantai-iltana saunassa, kun peli oli oli 1-2, kun menin löylyn puolelle ja loppui 4-2, kun tarkistin "HIFK:n voittolukemat". : )

IFK on tällä hetkellä jarkkoniemismäinen paskahousu. Ei tuollaista voi hyväksyä. Se matsi oli ihan hanskassa, sitten ei pää kestänyt, mikä on täysin anteeksiantamatonta. Ja miettikääpä sitä, että vastassa oli mattialatalo, joka oli varmaan jo toisen erän alussa peloissaan ja masentunut. Silti hävittiin. Ottaa todella päähän tollainen touhu. Onneksi samana päivänä oli Bayern Münchenin matsi, jossa kukaan ei valitellut perhesyitä, vaan hoitivat matsin vakuuttavasti. IFK:n suurin ongelma on tällä hetkellä itseluottamuksessa ja se ei ole brändin mukaista. Kohta ollaan kuin Jokerit, eikös joku pelaaja ollut jo liittymässä SAK:hon.
 

#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eiköhän peli taas ala kulkemaan kun saadaan Kurvinen kehiin ja Haverinen Vantaalle. Uskoisin näin eli varmaankin näillä mennään. Kurvinen kuitenkin tuo sinne alakertaan sitä niin sanottua varmuutta.

Mitä helvettiä? Haverinenhan on tällä hetkellä Kankaanperän kanssa ainoat puolustajat meidän rosterissa jotka pelaavat hyvällä tasolla. En ole mikään Haverinen-fani, enkä tule varmaan koskaan olemaan, mutta Haverinen on pelannut ihan helvetisti paremmin kuin Söderholm, Lupaschuk tai Clarke ja nyt hän pitäisi heittää Vantaalle.

Jep, jep, annetaanko Söderholmille vielä lisää vähän minuutteja mjötah?!

EDIT: Ja näyttää muuten olevan ainoa puolustaja joka osuu tällä hetkellä maaliakohden.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Kuntopuntari

Piti ihan tuossa käydä katsomassa tilastoa viimeisestä 10 pelistä ja hyvältähän tuo näyttää! HIFK on 9 paras! En olisi uskonut että ollaan niin korkealla. Olisiko paikallaan pidentää KJ:n (samoilla ketjuilla vedetään koko kausi) ja Saken (veskarit kehittyvät aina vain paremmiksi valmennuksessani) sopimuksia?

Edit: En olisi ikinä uskonut että ollaan jopa voitettu 5 peliä viimeisestä 10:stä! KJ rules!
 

Liitteet

  • Kuntopuntari viimeiset 10 ottelua.doc
    43 KB · kertaa luettu: 353

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Suurin syyllinen on KJ, joka on täysin jämähtänyt syyskuussa tekemiinsä kokoonpanoihin. Mikään ei muutu, vaikka tauluun tulee ottelu ottelun jälkeen.

Kyllä NIIN samaa mieltä! Tää on kyllä mun HIFK! Kun meillä on hyvä valkku joka saa paskimmatkin näyttämään tähdiltä, päästetään menemään, mutta kun meillä on kädet täynnä paskaa niin sellaiselle sorvataan jatkosoppari!?

Ei voi käsittää. Aivan vitun sama kuka hallituksessa tms istuu. Samaa paskaa kaudesta toiseen! Me ollaan kirottu seura, kirottu ikuisella menestymättömyydellä!
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Nyt riitti tää touhu! IFK lukeutuu sarjasijoutukseltaan kärpipään joukkueisiin, Kärpät LUKEUTUI keskikastiin. Mïtä muut kärkijengit tekisi, kun menevät keskikastin vieraaksi, jolta puuttuvat ykkösveska sekä 3 parasta hyökkääjää? No, kolme pistettä tietenkin.

Mitä tekee meidän rakas IFK:mme? Ottaa pataan pelistä, josta olisi 3 pistettä olleet elintärkeitä. KJ:lle monoa, Sakelle monoa, muutamille pelaajille monoa ja uutta sisään. Homman pitää muuttua!!
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos lähdetään siitä, että materiaali ei riitä parempaan, niin sittenhän esimerkiksi valmennuskaan ei ole epäonnistunut.

Ei tietenkään, silloin syyllistä haetaan toimistolta ja katseet kääntyvät Nybariin. Mutta hänen syyllistäminenhän on tabu, joten syy ei voi olla siellä. Jäljelle jää siis vain KJ. Tai on toki kolmaskin vaihtoehto - kukaan ei kanna vastuuta. IFK:n tapauksessa tuo on hyvinkin mahdollinen vaihtoehto.
 
Viimeksi muokattu:

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Edit: En olisi ikinä uskonut että ollaan jopa voitettu 5 peliä viimeisestä 10:stä! KJ rules!

Tuo vikat 10 matsia suosii IFK:ta melkoisesti. Jakso pitää sisällään kaikki häntäpään ryhmät. Viidestä voitosta 4 on tullut tuon taulukon sijoilla 10-14 olevia joukkueita vastaan ja yksi sijalla 8 olevaa Saipaa vastaan. Jos pistetään 5 matsia lisää, sijoitus onkin 12!!
 
Viimeksi muokattu:

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Tuo vikat 10 matsia suosii IFK:ta melkoisesti. Jakso pitää sisällään kaikki häntäpään ryhmät. Viidestä voitosta 4 on tullut tuon taulukon sijoilla 10-14 olevia joukkueita vastaan ja yksi sijalla 8 olevaa Saipaa vastaan.

Juuh... Ei tarvii olla mikään ruudinkeksijä ymmärtääkseen, että HIFK on vielä hetken väärällä paikalla taulukossa. Kohta onneksi tilanne normalisoituu ja HIFK on lopputaulukossa luultavasti 9 tai 10 sijalla. Hyvä syksy pelasti HIFK:lle pari ekstra peliä säälipleijarien muodossa.

Olisiko jo aika antaa loppukausi lomaa KJ:lle ja kumppaneille ja soittaa Tami paikalle.....
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ei tietenkään, silloin syyllistä haetaan toimistolta ja katseet kääntyvät Nybariin. Mutta hänen syyllistäsensähän on tabu, joten syy ei voi olla siellä. Jäljelle jää siis vain KJ. Tai on toki kolmaskin vaihtoehto - kukaan ei kanna vastuuta. IFK:n tapauksessa tuo on hyvinkin mahdollinen vaihtoehto.

En nyt halua sen kummemmin Nybaria puolustella, mutta kyllä minusta suurin syy tilanteeseen löytyy paitsi tietysti penkiltä niin ensisijaisesti sieltä penkin takanta. Peli tökkii pidemmän aikaa, mutta oikein mitään konkreettista muutosta ei ole havaittavissa. Samat jätkät pelaa samoissa ketjuissa samoja minuutteja illasta toiseen. Samalla pelisysteemillä, tai no, olihan niitä ne kaksi.

Aina voi jossitella, mutta jos esimerkiksi viime keväänä olisi kuullut minkälainen rosteri meillä on ensi tammikuussa, niin olisin pitänyt Tomppaa lähes jumalana. Minusta siis palikat on olemassa, kuten aiemmassa viestissäni totesin. Lisäksi aiemmasta poiketen maalivahtiongelmaan on reagoitu kiitettävästi kesken kauden ja yksi isokin kala (Lupa, oletusarvoisesti, ei tietysti käytännössä) kera pienemmän sintin(Kuhta) hankittiin.

Tämä kausi nyt pitää yrittää näin, mutta jos muutosta ei tapahdu, niin KJ kesällä ehdottomasti ulos tuoreesta jatkopahvista huolimatta. Nyt on ollut aikaa ajaa systeemit sisään ja hankkia puuttuvat palikat, jos homma ei vieläkään natsaa, niin samoilla nuoteilla on turha lähteä ensi kauteen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt riitti tää touhu! IFK lukeutuu sarjasijoutukseltaan kärpipään joukkueisiin, Kärpät LUKEUTUI keskikastiin. Mïtä muut kärkijengit tekisi, kun menevät keskikastin vieraaksi, jolta puuttuvat ykkösveska sekä 3 parasta hyökkääjää? No, kolme pistettä tietenkin.

Mitä tekee meidän rakas IFK:mme? Ottaa pataan pelistä, josta olisi 3 pistettä olleet elintärkeitä. KJ:lle monoa, Sakelle monoa, muutamille pelaajille monoa ja uutta sisään. Homman pitää muuttua!!

Lukko (kärkipään joukkue) taisi pari päivää sitten hävitä Tapparalle (keskikastin joukkue). Tapparan kokoonpanosta ja pelaajien puuttumisesta en tiedä.

Ei, en ole tyytyväinen eilisen ottelun tulokseen ja Lukko ei niin kipeästi tarvitse voittoja kuin IFK, mutta osaa ne muutkin kärkijengit hävitä.

Silti: runkosarjan kolmossijaan on kaikki mahdollisuudet. Kakkossijaan saaminen takaisin on myös teoriassa mahdollista, mutta käytännössä jo melko epätodennäköistä. Joo, mä olen äärioptimisti. Ei käy niin pahasti pumpun päälle kuin ääripessimisti.

Yhteenveto: mitään ei ole vielä menetetty, mutta otteiden on korkea aika parantua reilusti tai kohta on menetetty.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt on ollut aikaa ajaa systeemit sisään ja hankkia puuttuvat palikat, jos homma ei vieläkään natsaa, niin samoilla nuoteilla on turha lähteä ensi kauteen.

Kallistun samalle suunnalle. Näistä heeboista, jotka rosterissa ovat, täytyy saada irti enemmän. Ihán sama vaikka laittaisi Söden maaliin, Clarken hyökkäämään ja Hirson puolustamaan, mutta kokoonpanossa olevista kavereista täytyy saada irti enemmän.
 

miklaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät (Sympatiat HIFK)
HIFK on korkealla sarjassa voitettuaan alempana olevia joukkueitaan. Minusta sekin kertoo ehkä jostain, että HIFK voittaa systemaattisesti itseään alempana olevat joukkueet. Sarja on tasainen ja häntäpään joukkue voi voittaa kärkijoukkueen useampaankin kertaan, mutta HIFK pelissä kannattaa pitkäveto laittaa HIFK:n voitolle, jos vastassa on alempana oleva joukkue. Suoritustaso on aika varma, mutta venymistä ei ehkä löydy ja rutiinitaso ei ole kuitenkaan riittävän korkea ihan kärkeen.
 

Samart

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Neljän suora

No niin, eka peli neljästä etukäteen kovasta vastustajasta takana, lasken tähän HPK:n mukaan, vaikka ei ne sarjan mukaan porukkaan kuulu, mutta lauantaipeli Hämptonissa on etukäteen paha. Asiat, jotka mun mielestä ratkaisee:

1) Maalivahtipeli (tietysti); en odottanut Lunkkaa maaliin Kärppä-matsissa, onnistuminen olisi tehnyt elämän helpommaksi, nyt tilanne on kinkkinen, Lunkka maaliin --> hörppyjen riski suuri, Nortti maaliin --> Lunkan itseluottamus koki uuden kolauksen. Mun mielestä KJ otti riskin, joka ei kannattanut.
2) Kokoonpanot; tässä vaiheessa kautta on hyvä tehdä radikaaleja muutoksia pisteiden menetyksen uhalla. Nyt on aika kokeilla/palkita peliajalla onnistujat sekä vähentää niiltä, joilla peli ei ole kulkenut. Esim. Wirtaselle vastuuta Söden katsomoon pariksi peliksi jne...Jotenkin tuntuu, että moottori ei käy kaikilla sylintereillä ja joukkue vaatisi herätystä.
3) Viisikkopuolustus; väitän edelleenkin, että viisikon puolustuspeli yli- ja alimiehittää alueita, en osaa sanoa syytä, mistä se johtuu. Hoitaako kaikki sentterit velvoitteensa koko pelin ajan kunnolla, Hirso, Ramu...? Kyllä meidän pakit (Söde) tekee karmeita virheitä, mutta syy ei ole kokonaan heissä, että peräpää vuotaa. Tää asia on saatava kuntoon ennen, kun po:t alkaa. Uskon, että maaleja pystytään tekemään riittävästi, 3-4 kpl.
Fakta on, jos me näistä peleistä saadaan (pelitavallisesti) kuokkaan, niin vaikea on uskoa nousuun. Tulos on tietysti tärkeä, mutta pitäis nähdä myös niiden taakse. Tulevissa peleissä haaste on kova, sen takia näyttää suuntaa.
 

Davidson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei hätää...

"Jääkiekkoprofessori" Pietilä on näemmä nähnyt pintaa syvemmälle Yle:n sivuilla:

"IFK:lla puolustuskalusto on varmaan SM-liigan kokeneimpia. Rauhallinen, tasainen ryhmä. Noronen oli jo syksyllä hyvä hankinta maaliin. Ja Kimmo Kuhta tekee Hirschovitsille hyvää, Pietilä summaa."
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Veli Isakssonille iso käsi! Nyt kun teikäläinenkin sanoo, että Nenän touhuissa mättää tällä hetkellä eniten, ohi Nybankin, niin efekti on sama kuin jos Arvi Lind sanoisi julkisesti, että Ylen uutiset on huonompi kuin Maikkarin uutiset. Asiassa on totuudenperää.

Vittumaista kun on niin paljon ketjuja, mutta mielestäni tärkeysjärjestys on se, että HIFK:n peliesitykset on ykkönen - kausi on vielä kesken ja tässä osioissa tapahtuu. Siirtoikkuna meni kiinni, uusia ei enää tule ja ensi kausi on vielä kaukana. Niinpä pyrin hengailemaan pääasiassa Peliesitykset -ketjussa, koska pelejä on vielä ja peliesityksiä raahaudun itsekin katsomaan. Ensisijaisesti fanin ei kuuluisikaan kuin mennä halliin, ostaa popcornia ja nauttia hyvästä viihteestä. Kauas taakse jäävät arkihuolet: pomo, vaimo, verot - ja ihan saatananmoisesta takamatkasta pitäisi löytyä oman jääkiekkoseuran johtohenkilöt ja valmennus.

HIFK on kehittynyt viime kaudesta. Enää ei ole oikeastaan kuin veskariosastolla kelattavaa pelaajapolitiikan suhteen. Muuten jäällä on ehdottomasti liigan parhaisiin lukeutuva miehistö. Pekka Virta tällaisen jengin kanssa? Kai Suikkanen? Katsokaa millä nipuilla he pelaavat nyt. Minä annan nyt jo Nyballe ISON KIITOKSEN tästä kaudesta. Mielestäni hankinnat Södestä alkaen ovat olleet riittävän isoja ja kovia ja meillä on tässä matkalla unohtunut se, että jokainen hankinta ei onnistu aina kybällä missään muuallakaan. Pystyn myöntämään rehellisesti, että esimerkiksi näiden kaverien hankinta oli loistava uutinen ja lähes jokainen meistä olisi tehnyt saman hankinnan: Söde-Järventie-Lupaschuk-Clarke-Haataja-Granlund-Wirtanen. Helvetin kovia nimiä, joista jokainen olisi kelvannut muuallekin. Lisäksi Kurvinen ja Töykkälä ovat osoittautuneet omassa mittakaavassaan helmiksi. Noronen oli pakkohankinta ja hyvä kun tehtiin.

Meidän on ihan turha uskotella, että jos nyt ois kuulkaa tullut Nylander ja Pihlström, niin kurssi kääntyisi! Ei KJ saisi mitään otetta heihinkään. Huippupelaaja tarvitsee osaavaa ja yksilöllistä valmennusta. Nyt on kyllä mielenkiintoiset ajat, sillä vielä on KJ:lla ja HIFK:lla (suomeksi Norosella ja Granlundilla) aikaa hakea hyviäkin asetelmia kevääksi. Ennustin ennen Saipa-ottelua, että HIFK ottanee seuraavasta neljästä ottelusta yhteensä 7 pistettä, mutta omaa eväät jopa 12 pinnaan. Maksimi meni jo ja mitä todennäköisimmin toisella maalivahtivalinnalla olisimme saaneet Oulusta 1-3 pistettä. Kolme on kasassa ja edessä aito tasonmittaus. Kotikentälle saapuu peräkkäin kaksi meitä edellä olevaa joukkuetta Kalpa ja Jyp. Omien ennustuksieni mukaan HIFK:n olisi pitänyt ottaa Saipalta ja Kärpiltä yhteensä vähintään 4p ja voittaa toinen tämän viikon otteluista. Nyt pitäisi saada pisteitä molemmista.

KJ ja Kuiskaava Huutaja voivat mun puolestani mennä Pygmin kanssa hohtokeilaamaan tiistai- ja torstai-illaksi. HIFK:n kohtalo on Norosen ja Micke Granlundin käsissä. Lauantaina Noronen oli sivussa ja MG jäi tehoitta. Ja kuinka yllättävää, HIFK hävisi. Valmennuksen avustuksella. Noronen on pelannut joskus kovalla tasolla ja hän on tähän mennessä ollut kotimatseissa ookoo. Huolestuttavaa on pataan ottaminen Raumalla 6-2. Nortti tsiigailee ensi kaudeksi sopimusta jonnekin ja tietää, että tällä viikolla ovat scouttaajat paikalla. Ehkäpä tämä auttaa HIFK:ta ja kaikki pisteapu otetaan vastaan. Kalpa on pehmeä joukkue, eikä pistä MG:tä erityistarkkailuun. Jypissä rupeaa olemaan lihasta ja taitoa ja veikkaanpa, että KJ on se, joka itkee kun meidän miehiä taklataan. Ikäänkuin HIFK:lla ei olisi muskeleita vetää takaisin. Ennustus: Kalpalta otetaan 2 tai 3 pistettä, Jypille hävitään. Ja killutaan playoffviivan yläpuolella.

Kovan hinnan saa HIFK maksaa pelkästään KJ:n ja Pygmin maalivahtisekoiluista. Otetaan iso nimi ykköseksi ja penkitetään voittojen jälkeen. Vain HIFK:ssa on tämäkin mahdollista. HIFK on menettänyt pomminvarmasti pisteitä Lundellin peluutuksen takia. Ja jokainen pinna olisi tarvittu. Lohtuna tässä on -siis joillekin- se, että vaikka Noronen olisi ne muutamat kiekot enemmän liimannutkin, ei HIFK:n peli ole siltikään kulkenut kuin ajoittain. Mutta pisteitä tässä silti jaetaan ja neljäskin sija on parempi kuin 8-10:s. Kuhdan paluu oli hieman surkuhupaisa ja eihän hän nyt toivottavasti ykköseen pääse. Pelipaikka oli nyt oikea ja voisin kuvitella, että Artun kanssa juttu voisi lähteäkin toimimaan. Mutta turha kuvitella, että yksi ainoastaan omassa seurassaan legendan mitat täyttävä veteraanihyökkääjä auttaisi HIFK:ta sen isoissa ongelmissa. Jykevä pakki, jopa Kudroc, olisi ollut fiksu hankinta. Enimmäkseen kosmetiikkaa sekin, mutta ei niin pahasti kuin Kuhta. Oletteko muuten huomanneet, että HIFK:n uusimmat paluumuuttajat - Lundell ja Kuhta - ovat toisessakin mielessä paluuta vanhaan: Toisin kuin Söden, Lupan ja kumppanien tapauksessa Lunkasta ja Kibestä ei tarvinnut kilpailla. Mikään muu joukkue ei ollut pätkääkään kiinnostunut.

Ihmettelen oikeasti onko Nenällä mitään suunnitelmaa tai näkemystä? Kohta on kaksi kautta katseltu kotonaan aralla 1-2-2 sumpulla peliin lähtevää isokokoista joukkuetta, joka ei viihdytä eikä voita. Okei, se voittaa useammin kuin viime kaudella, mutta se ei osaa voittaa vieläkään tärkeimpiä vastustajiaan. Haapakosken osuutta Kärpissä olen pitänyt esillä aiemminkin ja asia tuli varmasti selväksi muillekin, kun Kärpät julkisti jatkosuunnitelmansa. On pakko siis antaa osa KJ:n Kärppä-krediitistä Haapakoskelle. Näin sanovat ihan faktat ja omat silmät. Eräs aito HIFK-legenda sanoi KJ;n tullessa: "HIFK:lle myytiin banaanista pelkät kuoret". Rupean uskomaan tähän.

Pikkujuttuna, vaikkakin ketjuttelulle on omansa: Olen huolissani 3-ketjustamme. Se on ollut lähes vuorenvarma omassa duunissaan ja lisäksi tehnyt jopa maalejakin. Kolmonen on pelannut pitkään hyvin ja toiminut tässä muodostelmassa: Järvinen-Töykkälä-Liivik. Nyt Liivik on joutunut väistymään Wärnin (ja Kuhdan) paluun myötä. Rehellinen mielipiteeni on, että NHL-varauksella varustettu Wärn on selvästi Liivikiä parempi pelaaja. Tästä ei kahta sanaa. Mutta Liivikin kanssa kolmosen balanssi oli parempi. Wärn pelaa, kuten pitääkin, näytöistä ylempiin ketjuihin ja on aikamoinen koheltaja. Köyhän miehen Lennu ihan kaikessa hyvässä. Näkemissäni matseissa Töykkälän ketju on kuitenkin kokonaisuudessaan ollut huonompi Wärnin kuin nöyremmän Liivikin kanssa. Liivik ja Turo tietävät, että heidän samettikäsiensä varaan ei kukaan laske. Wärn tietää olleeensa parhaimmillaan 1-ketjussa ja jopa maajoukkueessa. Näkisin mielelläni sekä Liivikin että Wärnin kokoonpanossa ja siksikin mietin, onko Kuhta nelosessa merkityksellinen pelaaja ja voisiko Wärnin heittää sinne?

edit: Ässä-kaveri miklaalta erittäin hyvä tyypittely HIFK:n koko kaudesta. Alempien joukkueiden hakkaaminen paskallakin pelitavalla kertoo lahjomattomasti siitä, että HIFK:n yksilöillä on paljon ylivertaista taitoa. HIFK tekee paljon maaleja, eikä tarvitse yhteen maaliin järkyttävän montaa paikkaa. Hyviä joukkueita vastaan pitäisi olla luunkova pelisysteemikin. En usko HIFK:n koskaan saavuttavan yhtään mitään 1-2-2 -pakittelulla tai sitten joukkue pitää oikeasti ostaa täyteen ilkkamikkoloita, eikä lätkiä jatkosoppareita Kangelle ja Lennulle.
 
Viimeksi muokattu:

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Jäätävän hyvä analyysi taas Jhagilta. Kyllähän tämä tilanne aika huolestuttava on. Lauantaisesta kärppä-pelistä jaksoin uskoa voittoon loppuun asti, mutta niin vain sekin vietiin käsistä. Yksi asia mikä monilla on jäänyt huomaamatta on kärppien rosteri. Ja se huolestuttaa. Katsokaan oikeesti mitä äijiä sieltä askista niiltä uupui. Molemmat joukkueen tärkeimmät tsekit, Viuhkola, Tarkki yms. Meiltä ei ketään, paitsi Kurvinen ja silti pataan. Katsoo tuota rosteria minkäväristen lasien takaa niin tuloksen täytyisi olla aivan muuta. Itsekin rupean kallistumaan tuon meidän puupään (K.J:n) syyttäjäksi. Minkäännäköistä kokoonpanomuutosta ei ole kauden aikana syntynyt. Huvittavin oli myös se, että Hirso ja Mikke pelasivat vikan erän Saipaa vastaan perkeleen hyvin ja sama kuului K.J:n suusta. Silti kärppäpeliin äijät erikseen ja paluu vanhaan arkeen. Kermana kakun päälle vielä Nortti veks ja Lunkka kehiin (kylmänä). En tiedä, mutta näitä esimerkkejä on varmasti käyty jo liian monesti läpi, mutta ei tämä taida vittu mitään auttaa.

Tuosta pakiston peluutuksesta olen myös syyttänyt Rautiota ja hänelläkään tuskin on käsissä ollut koskaan tuon luokan pakistoa. Nyt on ja tulos ei vaan parane. En tiedä olisiko yksi pakki tätä tilannetta enää muuttanut, jos joku olisi yöllä tänne eksynyt. Jää vain spekuloinnin varaan. Kautta on jäljellä vielä paljon jäljellä, mutta ketä ruvetaan syyttämään, jos kausi loppuu perinteisesti ennen tosipelien alkaessa. Aikaisemmin ollaan voitu mennä rosterin kapeuden taakse. Tällä kaudella sen taakse ei voi enää mennä. Nybari on varmasti parhaansa tehnyt ja hankkinut niitä palasia mitä valmennus on halunnut. Nyt on tulosten aika.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:n kohtalo on Norosen ja Micke Granlundin käsissä. Lauantaina Noronen oli sivussa ja MG jäi tehoitta. Ja kuinka yllättävää, HIFK hävisi.
Ehkä sinänsä turhaa viilausta pitkään ja asialliseen analyysiin liittyen, mutta kyllähän lauantaina Oulussa MG syötti Ahtolan tekemän 0-1 -maalin. Sen jälkeen koittikin sitten se karmea kolmas erä, josta ei paljon kerrottavaa jäänyt.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ehkä sinänsä turhaa viilausta pitkään ja asialliseen analyysiin liittyen, mutta kyllähän lauantaina Oulussa MG syötti Ahtolan tekemän 0-1 -maalin.

Kiitokset korjauksesta.

Mutta aijai, olihan tuo surkea suoritus 17-vuotiaalta kaverilta, vain yksi syöttöpiste. Yksi Syöttöpiste!? Eikö tämä teini-ihme meinaa millään päästä yli 1,0 pistekeskiarvon? Haloo! Kovasta lupauksesta piti olla kysymys, mutta jos tämä ei tästä parane, ei päästä edes yhteen pinnaan per matsi, joka on aivan minimi kaikille alle kaksikymppisille liigatulokkaille! Granlundilla on Oulun jälkeen siis 24 pistettä 26 ottelussa eli 0,92 pka. Nyt poika ryhtiä saatana! Siellä on sedät kohta konjakit väärässä kurkussa golfclubilla. Meidän kausi menee pilalle sinun takiasi ja olemme sentään perinneseura.

Helvetti kun siirtoraja meni kiinni. Olisikohan Micken saanut vaihdettua esimerkiksi johonkin duunarilaituriin?
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jalosta on paljon kritisoitu. Hyvän alkukauden jälkeen laitoin yksittäisten pelaajien syyksi alisuorittamista. Alisuorittajien määrä on kuitenkin kauden edetessä noussut jatkuvasti. Hirso on alisuorittanut koko kauden, mutta kauden edetessä joukkoon on noussut sellaisiakin pelaajia, jotka vielä alkukaudesta pelasivat hyvin. Tällaisessa tapauksessa on pakkokin jo katsoa valmennuksen suuntaan, koska samanaikainen alisuorittaminen näin monella tasonsa näyttäneellä pelaajalla ei ole muuten mahdollista. P. Sihvonen oli mielestäni oikeassa sanoessaan HIFK:n pelin olleen alkukaudesta Lukon ohella muita valmiimpaa, mutta muiden pelin kehittyessä HIFK:n peli ei ole kehittynyt, vaan jopa taantunut. Vastaavanlaisen teorian heitin ilmoille jo vuoden vaihteen tietämillä.

Jalonen on kieltämättä epäonnistunut valmennuksellisella puolella todella pahasti, mutta Jalosen puolustukseksi on sanottava, että hän on suurin yksittäinen tekijä siinä asiassa, että HIFK on noussut takaisin varteenotettavaksi tekijäksi siirtomarkkinoilla. Ilman Jalosta HIFK ei olisi koskaan kaapannut Granlundia, joka saattaa liigassa jatkaessaan yksinään nostaa HIFK:ta monta pykälää jo ensi kaudella. Lisäksi HIFK hankki kesken kauden Lupan, Norosen ja Kuhdan. HIFK teki juuri sellaisia hankintoja kesken kauden joista me HIFK:n kannattajat olemme uneksineet vuosikausia. Täsmähankintoja puutteellisille pelipaikoille. Nämä saatuamme me emme juuri muuta tee, kuin valitamme, kun naapuri palkkasi sen ja sen ja täsmähankintamme ovat paskoja. Pitää muistaa, että normaaleissa olosuhteissa HIFK olisi saanut pelkästään Kuhdan. Ainakin Lupa oli puhtaasti Jalosen hankinta ja vaikka mies onkin ollut suuri pettymys, niin ei hänen hankintaansa paljon kritisoitu. Lisäksii Haatajan, Järventien ja Kankaanperän hankinnat menevät hyvin pitkälle Jalosen plakkariin. Toki myös Nybondakselle on nostettava hattua. On hänkin kovaa duunia hankinnoissa tehnyt, mutta kyllä moni hankinta on HIFK:n puolelle kallistunut sen takia, että Jalonen on ollut päävalmentajana. Korostan kuitenkin, että HIFK:n menestys tällä kaudella ei jää pelaajamateriaalista kiinni. Mestaruus voi olla tavoittamattomissa sen takia, että meidän terävin kärki ei pysty haastamaan Lukon, JYP:n ja Jokereiden terävintä kärkeä, mutta menestyminen tarkoittaisikin runkosarjassa ja pudotuspeleissä TOP 4 sijoitusta jasiihen HIFK:lla on kaikki eväät. Tämän hetkinen pelillinen taso tosin oikeuttaa tippumiseen sääleissä.

Yksi syy HIFK:n tämänhetkiseen konttaamiseen on myös se, että pelaajista näkee jo kaukaa turhautumisen tilanteeseen. HIFK:ssa on perinteisesti kovat paineet menestyä ja se on näkynyt vuosikausia alisuorittamisena, vaikka joukkue ei ole ollutkaan kärkijoukkueiden tasolla. Nyt joukkueella on paperilla kaikki eväät menestyä ja kyllä pelaajatkin tämän tietävät. Kärkijoukkueita ei kuitenkaan olla pystytty haastamaan lainkaan ja esimerkiski Ramstedt suoraan myönsikin, että tämä on ollut kova pettymys. Eräistä pelaajista, kuten Lupasta ja Hirsosta näkee kaikkein eniten turhautumisen: tyhmiä jäähyjä, turhaa protestointia ja pelitilanteiden kesken jättämistä.

Ei voi kuin ihmetellä sitä miksi HIFK lähtee esimerkiski tämän illan otteluun Kalpaa vastaan samoilla ketjuilla. HIFK:lla on niin laaja hyökkäyspään rosteri, että on suorastaan tyhmyyttä olla tekemättä kokeiluja. Aikaa on nykyisille kokoonpanoille annettu jo ihan tarpeeksi. Ei tietysti pelkillä ketjujen muutoksilla pelejä voiteta, mutta kyllä se ryhtiä pelaamiseen voisi tuoda. Itse haluaisin nähdä ketjun Kuhta-Hirso-Granlund ja täälläkin esitetyn Petrell-Wirtanen-Haataja. Töykkälän ketjuun Liivik takaisin kiitos. Wärnillä ei ole mitään asiaa pelaavaan kokoonpanoon ilman loukkaantumisia. Ramstedtin ketjuun jäisi kuitenkin vielä Ahtola ja esimerkiksi Luttinen. Kyllähän Kuhdan tulo sotkee ketjut jossain vaiheessa, koska ei Jalonenkaan voi olla niin tyhmä, että peluuttaa Kuhtaa nelosketjussa. Olisin vain odottanut niitä muutoksia nyt heti, koska jokainen piste on nyt tärkeä, kun varmana pidetty suora pudotuspelipaikka on lipumassa käsistä. Jalonen ei ilmeisesti halua pilata joukkueen "harmoniaa" peluuttamalla Kuhtaa liian aikaisin isossa roolissa.

Harkinnassa oli tänään lähteä HIFK:n peliin. Oikeastaan ainoa vapaa päivä tänään koko viikolla ja katselin ensin HIFK:n kokoonpanon, joka masensi heti. Tämän jälkeen laskeskelin todennäköisyyttä sille, että pelin jälkeen tunnen oloni sellaiseksi, että hallille lähteminen oli oikea ratkaisu. Päätin jäädä kotiin kärtyisen vaimoni ja kiukkuisen poikani seuraksi. Voi sitä kotonaankin katsella housuun paskomista.
 
Suosikkijoukkue
IFK, Pelaajat: #16 & #64
Vahvaa suorittamista taas IFK:lta! Jotain pitäis alkaa tapahtumaan kentällä pikkuhiljaa. Muuten ollaan ekan poffikiekan jälkeen ulkona.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt uskaltaa tulla sanomaan läl läl lää. Ei tuosta mitään tule. Jos me hikisesti paremmin suoriudutaan, niin pidän vappunenää juhannukseen asti.

Kari Jalonen ei sovi Hifk:n valmentajaksi. Tässä on minusta 100% syy floppiin. "Rakkaiden" veljien elämään en näe kovin paljon valoa, KJ ei pystynyt tuomaan sitä mitä haettiin.

Ps. KJ on kuin Ara tai kuka vaan guru-valmentaja, ei uskalla tai osaa puuttua, jos ison nimi floppaa; Söde, AJ jne jne
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Vittu nyt vituttaa niin paljon, että veri ei kierrä. Nyt on jumalauta pakko tehdä jotain, mutta mitä? Puupää ei varmastikaan löydä vaihtoehtoa kokeilla ensi peliin kaikki ketjut uusiksi. Samaten ottaa junnuista uutta voimaa tuohon ryhmään. Tulos oli perkele hyvää silloin, kun osa äijistä oli sikataudissa. Vittu miksi ei toimisi nytkin. Istuttakaa niitä flegulijoita Söde, Hirso etc. Ai niin Hirsolla on ne vitun maratonit käynnissä. Ei pysty. Keksikää muut jotain muuta, en jaksa. Kiitos taas. Tää on joka vitun kausi tätä samaa paskaa.

Edit. Katsoin äsken eri äijien peliajat. Micke, Ramstedt ja Ahtola. Peliaika nippa nappa 10 min. Siis jumalauta noi äijätkö syyllisiä siihen on, että tulosta ei ole tullut????? Hirso vetää perinteiset 18 min.
 

HemmoP

Jäsen
yhdeksän pistettä sääläreidenkin ulkopuolelle, näyttää aika vitun lupaavalta !
Tuosta kun kerätään vielä zeropoangit loppuviikon peleistä niin avot !!

Joo hirvee kuntotreeni vaan menossa ei mitään hätää
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös