HIFK:n peliesitykset kaudella 2009-10

  • 521 324
  • 1 969
Suosikkijoukkue
HIFK, Pittsburgh Penguins, Leijonat
Eilen oli kyllä vahva paluu arkeen. Lukkoa vastaan sentään yritettiin viikko sitten. Tappara peliä en nähnyt kuin urheiluruudusta, mutta eilen oli kyllä vahva paskanmaku suussa pelin jälkeen, enkä sillä tarkoita sitä että tuli laitettua vähän liikaa restelin kaljaan tokalla erätauolla.

Nieminen on liian epävarma. Piste. Hän vetää esityksillään koko joukkueen nollille. Ja että olisi saanut kuulla Hirson haastattelun pelin jälkeen main streetilla jos olisi jaksanut niin pitkään siellä olla. Mikä läppä! Miehen olisi pikkuhiljaa skarpattava jotta olisi sen C kirjaimen arvoinen, palkasta puhumattakaan. Ok, hän yritti pelata - kahdesti minun näkemysteni perusteella. Yksi YV-tolppa tokassa ja yksi hyvä veto kolmannessa. Siinä välissä ehtikin vetää vähän jäähyä ja liiteli vähän sinne tänne tyhjää saamattomuuttaan.

Vaikka Wirtanen, Wärn ja Hirso alisuorittaisivat, niin pidän sitä kyllä vääjäämättä ja vahvasti huonon molarin syynä. Kun pitää huokaista silloin kun puolesta kentästä tulleet vedot ei mennytkään häkkiin niin on vähän liian realistinen paluu paskaan.
 

#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kauden positiivisimmat yllätykset Granlund, Järventie ja Kurvinen olivat poissa ja Lahdesta käytiin nappaamassa kolme pongoa. Erittäin hyvät fiilikset vaikkei matsia nähnytkään. Kaksi kertaa noustiin maalin takaa-asemasta vieraissa ja kun otetaan huomioon nämä ongelmat vieraspeleissä niin erittäin hyvä suoritus! Propsit Liivikin kahdelle maalille ja yhdelle syötölle + Haatajan maaliputken jatkolle.

Sarjakakkoseksi noustiin ja seuraavaksi lähdetään naapurikaupunkiin Ilmalaan taistelemaan. Go IFK!

E: Clarke oli jälleen viiden maalin aikana kentällä joista kaksi osui omiin ja kolme sinne oikeaan päätyyn. Söderholm kaunistelee +/- lukemiaan ja nyt kyseinen tilasto näyttää -3:a.. Paranemaan päin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo-o. Tuntuu olevan Jalosen joukkueiden tunnusmerkki, että diesel lämpenee hitaasti, mutta lopulta kuitenkin mennään vastustajan ohi, vaikka sitten viime minuuteilla. Tänään ei sentään tarvinnut ihan viime minuuteille asti odottaa, mutta kolmannen erän puoliväliin sentään.

18 kierrosta takana ja ollaan sarjassa sijalla 2. Ei yhtään hullumpaa. Hivenen huolestuttaa, että Lukko, TPS ja Jokerit on vielä tällä kaudella voittamatta, mutta kaksi viimeistä kohdataankin tällä viikolla, joten siinä olisi hyvä tilaisuus korjata tilastoja siltä osin. Niistä kahdesta pelistä vähintään viisi pistettä, niin voi alkaa suhtautua melko luottavaisesti siihen, että kausi jatkuu keväällä pidempään kuin kaksi (sääli)poff-matsia.

Ehkä tämä tästä.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä, nyt elämme historiallisia hetkiä - IFK on SM-liigassa toisella sijalla!
En tiedä mitä Lundell on tehnyt Lahdessa, mutta voiton vuoksi kaveri on ykkösehdokas maalille perjantain Jokerit-peliin. Hieno homma, että duunariosasto sai tänään onnistumisia ja Haataja on paluunsa jälkeen ollut jäätävän tehokas.

Toivottavasti IFK saa Jokereita vastaan saikulta pakkivahvistuksia, enkä kyllä valita, jos Bremberg lähtisi Venäjälle tässä parin päivän sisällä. Jokereille on kauden aiemmissa peleissä menetetty pisteitä täysin turhaan, nyt on aika ottaa täydet kolme sarjapistettä.
 

Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sarja on aika tasainen sijoilla 2-6 että vähän huonommalla onnella voisi olla monta sijaa huonommalla paikalla. Enemmän oon onnellisempi pelistä kuin itse sijoituksesta. IFK:lla on koko kauden ollut paketti suht hyvin kasassa eikä mitään suuria repeämisiä huonompaan ole tullut.

Mutta mieltä lämmittää kolmannen erän nousu, niinkuin Saipa ja Ässät pelissä. Toivottavasti sama trendi jatkuu myös kovempia jengejä vastaan.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
En tiedä mitä Lundell on tehnyt Lahdessa, mutta voiton vuoksi kaveri on ykkösehdokas maalille perjantain Jokerit-peliin...

Kyllä mä toivon jotain ihan muuta. Ekan erän 5 ensimmäistä minuuttia IFK vei ja sitten tapahtui jotain, mitä kesti sinne kolmannen erän alkuun, kun IFK ei kyennyt edes kunnollista hyökkäystä luomaan ja Jan ei todellakaan ollut mikään "pelastava enkeli" maalissa. Seikkaili välillä muualla, kuin pitäisi ja haparoi vähän väliä.
Kyllä me maalivahti tarvitaan, ihan oikeasti.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Kyllä, nyt elämme historiallisia hetkiä - IFK on SM-liigassa toisella sijalla!
En tiedä mitä Lundell on tehnyt Lahdessa, mutta voiton vuoksi kaveri on ykkösehdokas maalille perjantain Jokerit-peliin. Hieno homma, että duunariosasto sai tänään onnistumisia ja Haataja on paluunsa jälkeen ollut jäätävän tehokas.

Toka sija tosiaan, hienoa! Se tosin vaati aika monen matsin menemistä meille suotuisasti, mutta kakkossijalla ollaan kumminkin. Kuudenteen sijaan on nyt 4p eroa, eli aika tasaista on sijoilla 2-6. Hienoa tosiaan että duunariosasto onnistui, harmi vaan ettei Nyholm-Wirtanen-Luttinen onnistunut. Mutta kiitokset KJ:lle kun laittoi toivomani ketjun kasaan, toivottavasti jokereitakin vastaan on samat soittajat The Wirtanen Bandissa.

Toivottavasti IFK saa Jokereita vastaan saikulta pakkivahvistuksia, enkä kyllä valita, jos Bremberg lähtisi Venäjälle tässä parin päivän sisällä. Jokereille on kauden aiemmissa peleissä menetetty pisteitä täysin turhaan, nyt on aika ottaa täydet kolme sarjapistettä.

Eiköhän Järventien kuume ole siihen mennessä parantunut. Kurvisen loukkaantuminen kyllä huolestuttaa aivan perkeleesti. Joko sille tuli todella paha aivotärähdys, tai sit meni selkä. Kummatkin on todella pahoja vaihtoehtoja :( Tänään en sit päässy Lahteen, mutta viikonlopun pelit pitää kyllä molemmat nähdä.

Nyt sitten vain odotellaan että nimimerkit Tinke80, Jiri, ikt, bta, Hegu jne. palaavat Lahdesta niin saadaan raportteja ihan paikan päältä :)
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Hyökkäyksiin lähdöt oli kyllä ihan hanurista, ajoittain hävetti katsella sitä neppailua. Maalille ajettiin suht kovaa, mutta laukauksia sinne ei saatu, ei edes yyveellä. Yv:tä IFK pääsi kyllä pyörittämään, mutta erittäin laihoin tuloksin.

Lupa oli minusta hyvä, vaikkei loistanutkaan pisteiden valossa. Liivik pelasi helvetin hyvän pelin ja mainitsemisen arvoinen oli myös Vilkman. Heebo puski täysillä menemään, ajoi tilanteet loppuunasti ja pääsi nokikkain vihollisen kassarin kanssakin. Lisää peliaikaa tälle sankarille!
Ahosestakaan ei nyt hirveemmin ole negatiivista sanottavaa, vaikka yleensä olen häntä mollaamassa Haaverisen ohella.
Puolustuksen heikkous näkyi heti, kun vastassa oli kovempi pelaaja; JMAaltosta ei pystytty pitelemään yhtään ja sai luotua Lunkan maalille kokoajan pahoja tilanteita.
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Kurvisen loukkaantuminen kyllä huolestuttaa aivan perkeleesti. Joko sille tuli todella paha aivotärähdys, tai sit meni selkä.

Viime kotipelin (IFK-Ässät) jälkeen, lehdistötilaisuudessa Kojo mainitsi Mikon saaneen aivotärähdyksen (Tappara-matsissa) ja toivoi miehen pääsevän jäälle taas harjoittelemaan, mutta sanoi että poika on aika huonossa kunnossa...

En enää kyllä ihan sanatarkasti muista tuota sanavalintaa, mutta pointti oli tuo...
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Viime kotipelin (IFK-Ässät) jälkeen, lehdistötilaisuudessa Kojo mainitsi Mikon saaneen aivotärähdyksen (Tappara-matsissa) ja toivoi miehen pääsevän jäälle taas harjoittelemaan, mutta sanoi että poika on aika huonossa kunnossa...

Siis ilman muuta sille tuli aivotärähdys, mutta luulis että se olis kolmessa viikossa parantunut. Koska ei ole parantunut, on saattanut lisäksi mennä selkä.. Tai sitten se aivotärähdys on ollut todella vakava. Ja ainakin mun silmieni mukaan, paikan päällä nähtynä, Mäntylän kyynärpää osui nimenomaan Mikon selkään eikä päähän. Toki pää osui sitten pleksiin, mutta ihan hyvin on voinut tulla sekä aivotärähdys että selkävamma. Toivotaan herralle pikaista paranemista, tärkeä puolustuksen lenkki kun on.

Mutta näiden kanssa ei pidä hätäillä, kuten ei myöskään nivusten kanssa (vai mitä Kuhta?) tai kuumeilun (vai mitä Aake?). Kaikki kolme takas remmiin vasta kun ovat 100% kunnossa, vaikka tuliskin yksi tai kaksi tappiota tästä johtuen. Parempi että ovat keväällä kunnossa ja lähdetään nelossijalta kun että lähdetään kakkossijalta ja joku heistä kävelee kepeillä Nordiksen käytävillä, on sydänlihastulehduksen takia teholla tai pelaa piikin voimalla.
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Siis ilman muuta sille tuli aivotärähdys, mutta luulis että se olis kolmessa viikossa parantunut. Koska ei ole parantunut, on saattanut lisäksi mennä selkä.. Tai sitten se aivotärähdys on ollut todella vakava.

Ilmaisin itseäni ehkä hiukan epätarkasti, eli ymmärsin kyllä että kaikki tiesivät tuosta aivotärähdyksestä, mutta mielestäni Kojo tarkoitti juuri sitä, että se on ollut ihan kunnon tälli, josta ei ihan hetkessä selvitä...
Kyllä kunnon aivotärähdyksen jälkeen menee huiliessa ihan helpostikin muutama viikko, etenkin jos aikoo palata noinkin fyysisen lajin kuin jääkiekko pariin...
 

Jiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Stadi HC, Jatkoaika HC, Slavia Praha
Jiri... palaavat Lahdesta niin saadaan raportteja ihan paikan päältä :)

No juu. En tässä kovin paljoa uskalla kommentoida kun on sitten helposti "väärin kommentoitu". Jokatapauksessa 2 erää mentiin aika lailla tasaisissa merkeissä, ehkä jopa rehellisesti sanoen Pelicansin pillin mukaan. Onneksi kolmas erä oli vastaava rykäisy kuin Lappeenrannassakin, josta jäi todella hyvä maku tauolle.

Lupaschuk oli kellon mukaan pelannut melko paljon. Kentällä hän kuitenkin oli melko näkymätön, ja silloin kun kiekollisena/näkyvänä oli, vaikutti hän hieman "uneliaalta" ja jotenkin hieman vielä pelisysteemiä vierastavalta. Erinomainen laukaus todellakin, painava ja tarkka. Tänään tarkkuus tosin kohdistui Nikkilän paidan rinnassa sijaitsevaan lintulogoon. Hyvällä maskipelaamisella ja suoralla poikittaissyötöstä suoritetulla lyöntilaukauksella voi helposti palauttaa erään numerolla #3 pelanneen herran piiskamaisen maalintekotyylin mieleen.

Telaketjuosastolta hyvä peli. Liivik erityisesti esiintyi edukseen, mutta Töykkälänkin pelaamisesta paistoi energisyys ja fiilis. Töykkälästä vielä erikoismainintana erittäin nöyrä puolustuspelaaminen tänään. Heti kun tilanne alkoi näyttää epävarmalta, hän otti vastustajan hyökkääjän iholle ja siirtyi puolustuskannalle, malliesimerkki "nelosketjun sentteristä".

Mikäpä siinä. Tästä on hyvä jatkaa kohti viikonloppua ja Jokereiden kohtaamista. Ottelusta tulee varmasti vaikea. Jokerit osaa olla inhottavan hyvä HIFK:ta vastaan. Nyt kun heilläkin alkaa kelkka kääntyä ja homma toimia. Vastustajan avainpelaajia vastaan pelaaminen on vieraskaukalossa vaikeaa. Se saatiin kokea Lahdessa JMA:n kanssa... Perjantaina näitä vastaavia tähtipelaajia on ainakin 3 kappaletta pidettävänä. Parempi puolustus antaa mahdollisuuden voittaa.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Nyt kun ollaan pelattu kaikkia jengejä vastaan vähintään kerran, päätin kattoa vähän tilastoja. Ei tää kyllä kovin huonolta näytä. Hajahuomioita:

- Vain kolmella pelaajalla on maalitili avaamatta - Melart, Kurvinen ja Lupa. Vain kahdella on pistetili avaamatta - Melart ja Lupa. Näistä Melart on pelannut vain kaksi ottelua, ja Lupa nyt varmasti rupeaa tekemään niitä pisteitä piakkoin. Meillä on siis aika hyvin leveyttä.
- Joukkueessamme pelaa maalipörssin johtaja, ja kaksi kappaletta yli 20 L% maalitykkiä (koko liigassa on vain 5kpl, ja heistäkin yksi on viiden ottelun tulokas jolla neljä laukausta ja yksi maali). IFK on tehnyt toiseksi eniten maaleja (64, 3,56/o), vain Lukko on samalla kymmenluvulla. Meillä on siis aika hyvin myös maalintekovoimaa.
- IFK:ta vastaan on tehty 47 maalia (2,61/o), neljänneksi vähiten. Vain Lukko (28) on selkeästi omilla kymmenluvuillaan. Lukon maaliero on murhaava +40, IFK:n on sekin loistava +17. Sitten onkin jo jonkin verran kaulaa pahimpiin haastajiin KalPaan (+5), Kerhoon (+6) ja Tepsiin (+5). Näiden lisäksi vain JYPillä (+2) on maaliero plussalla... Puolustajista vain Södellä (-3) ja Clarkella (-6) on maaliero miinuksella, puolustavassa roolissa pelaavista (puolustavat puolustajat + jarrukenttä) yhdelläkään ei ole maaliero miinuksella. Ei puolustuspelaaminenkaan siis täysin paskaa voi olla, ja varmasti paranee Lupan myötä.
- Ylivoimamme on liigan viidenneksi parasta, alivoima seitsemänneksi parasta. Erikoistilannepelaaminen ei siis vielä ole uomissaan, mutta ei nyt mitenkään katastrofaalisen huonoakaan. Haataja ja Lupa varmasti parantelevat YV-tilastoja ja eiköhän Lupa parantele myös AV-tilastoja.
- Erikoista ja yllättävää on, että IFK on ottanut neljänneksi vähiten jäähyjä. Ja tämä ei todellakaan ole mielestäni huono asia! Kovaa IFK on silti pelannut, sillä taklauksia satelee joka matsissa pilvin pimein, tsemppiä löytyy ja uhrautumista näkyy. Tämä kertoo lähinnä siitä että IFK ei jää pari potkua jälkeen ja joudu ottamaan typeriä jäähyjä. Mikellä on muuten vieläkin pyöreä nolla jäähysarakkeessa, ja hyvä niin. Meidän nuori herrasmies :)
- Kakkoskenttämme on liigan eliittiä sekä pisteissä (72p) että +- tilastossa (+50). Lukon nykyisellä ykkösellä (Morrisonin loukkaannuttua) on 73p ja +39, ja heidän kakkosella 39p ja +48. Ainoastaan Tapparalla ja TPS:llä on kenttäkoostumukset jotka tulevat edes lähelle näitä.
- Ykköskenttämme on Haatajan paluun myötä noussut omalle tasolleen, ja on viimeisissä kolmessa pelissä iskenyt taululle tehot 6+9=15, +12. Ei paha. Siinä samalla Clarken ja Hirson +- tilasto on parantunut niin paljon, että Hirso on jo kohta plussalla ja Clarkekin on jo -6:ssa (eikös se käynyt -11:ssä?).

Mutta, tilastot eivät valehtele myöskään sillä alueella, jota en ole vielä käsitellyt:

- Lundellin torjuntaprosentti (92,05) on liigaveskareiden 9. paras, pahimpien kilpailijoiden ykkösveskareista taakse jäävät vain Toukkola (3 matsia), Pitkis, Ahonen ja I.Tarkki, ja Säteri on samoissa luvuissa. Kakkos/kolmosveskareita jääkin sitten jo muutama (Wallinheimo, Leggio, T.Tarkki..) mutta toisaalta esim. Ilveksen, Lukon ja KalPan kakkoset ovat edellä :P Periaatteessa kuitenkin kaikki pahimpien kilpailijoiden ykköset (tai ykköseksi paraikaa nousemassa olevat) ovat Lundellia edellä. Puhumattakaan Hatusta, joka on sijalla 15. torjuntaprosentilla 90,97.
- Päästetyissä maaleissa Hattu ja Lunkka ovat sijoilla 9 ja 10, lähes identtisillä luvuilla 2,37 ja 2,45. Tässäkin samaisten kilpailijoiden (Lukko, Kärpät, HPK, KalPa) ykköset ovat edellä. Pahimmista kilpailijoista ainoastaan TPS:n Engrenillä, JYP:n maalivahdeilla ja Bluesin Tarkilla (ja vähän vähemmän pahemmista kilpailijoista myös Tapparan Säterillä) on huonompi päästettyjen maalien keskiarvo, mutta näillä joukkueilla on myös selvästi IFK:ta huonompi puolustus.

Kyllä tämän tekstin jokaiselta riviltä huokuu yksi totuus yli muiden: Tämä jengi on ykkösmaalivahdin päässä finaalipaikasta, ja taistelisi tosissaan Lukon kanssa mestaruudesta. Mitäs sitä kiertelemään ja kaartelemaan. Puolustus riittää. Hyökkäys riittää. Viisikkopeli toimii. Maalivahtipeli ei.

Kauden alkaessa olin sitä mieltä, että Nieminen+Ahlqvist riittää mestaruuteen, jos pakisto on riittävän kova. No, nyt pakisto on riittävän kova. Kauden alkaessa olin sitä mieltä, että tarvitaan huippupakki sekä sniper. No, Ahtola on yllättänyt minut positiivisesti ja Nieminen negatiivisesti. Sniperiä emme tarvitse, sillä se tuli omasta takaa Ahtolan muodossa. Huippupakkikin tuli jo. Joten...

Kaikki loput rahat on laitettava huippumaalivahtiin. Ei mitään Oksia/Hurmeita. Maalivahdin on pakko olla tasoa Vehanen/Riksman/Lassila/Toivonen/Denis. Noronenkin riittäisi. Sitten voikin jo tilata ne nakit.

P.S. Lauantaista lähtien joka ikinen jatkoaikakirjoittaja hallille niin moneen kotimatsiin kun vain suinkin pystyy, jotta Nybarilla on varaa ostaa meille se mokke :)
 
Viimeksi muokattu:

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
....
P.S. Lauantaista lähtien joka ikinen jatkoaikakirjoittaja hallille niin moneen kotimatsiin kun vain suinkin pystyy, jotta Nybarilla on varaa ostaa meille se mokke :)

Aika jäätävä analyysi! Tuosta huomaa hyvin sen tarpeen, mitä joukkue tarvitsee. Vaikka Janne pelannut kolme viimeisintä n. 94%, 95% ja 92,5%. Mutta mutta, ei uottoa löydy itseltäni eikä kovin monelta muultakaan kevään peleihin. Eilen toinen maali oli kyllä luokaa " ei vaan voi mennä sisään".

Peli on aikas hyvällä tolalla noin muuten. Mitään viikon pistetavoitteita en lähde laittamaan, koska ne on mennyt omalta osaltani NIIN persiilleen. Mutta jokainen varmaan tietää, mitkä on tämän viikon tavoitteet.

Kurvisen hyvän alkukauden takia miestä on oikeasti ikävä. Jos joku olisi kesällä sanonut, että kurivts atulee ikävä, en olisi uksonut. Toivottavasti äijä saadaan kuntoon, eikä mitään jälkijuttuja jää.

MG:n poissaolo ja jos on vielä sen pari viikkoa (tietenkin hyvä että otetaan varman päälle) vituttaa ehkä eniten maailmassa.

MTV3 MAXin selostajan mukaan MG syötti Vilkmanin maalin! HEH!

Ja nimenomaan lainaukseen viitaten. KAIKKI HALLILLE TÄSTÄ ETEENPÄIN! Tupa täyteen lauantaina ja keskiarvo hilataan arkipeleissäkin reilusti sinne 6 tonnin päälle.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika jäätävä analyysi! Tuosta huomaa hyvin sen tarpeen, mitä joukkue tarvitsee. Vaikka Janne pelannut kolme viimeisintä n. 94%, 95% ja 92,5%. Mutta mutta, ei uottoa löydy itseltäni eikä kovin monelta muultakaan kevään peleihin. Eilen toinen maali oli kyllä luokaa " ei vaan voi mennä sisään".

Eilen toisessa maalissa kiekko oli muuten menossa maalin ohi, mutta otti kimmokkeen omasta pakista, että ei ollut todellakaan imaisu.

Lundell on nyt mielestäni pelannut riittävällä tasolla, jotta maalivahdin hankinta voidaan tarvittaessa venyttää vaikka sinne siirtorajalle saakka. Toki sitä toivoisi, että kova vahvistus tuolle osastolle nähtäisiin jo aiemmin, mutta jos näin säästetään rahaa todella kovaan tapaukseen niin mulle käy ainaskin.
 

Vagor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Kyllähän se alkaa ihan tolpillaan olemaan. Siim Liivik 2+1! Mahtavaa. Mutta mutta, tosipelien lähestyessä vieläkin huolestuttaa tuo ajoittain pahasti ontuva puolustuspeli, jotenkin sielä puuttuu tietty terävyys ja selkeys siitä mitä kukin tekee, ilmeisesti roolit hieman hukassa ja vastuunottajaa kaivataan.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Eilen toisessa maalissa kiekko oli muuten menossa maalin ohi, mutta otti kimmokkeen omasta pakista, että ei ollut todellakaan imaisu.

Näin tilanne meni munkin mielestä, olisiko ollut Ahonen tämä pelaaja, keneen kiekko osui? Eka maali oli enemmän sellainen, mikä ei saisi mennä. Siinä tilanteessa Lunkka oli todella pahasti myöhässä ja sitten vielä oman patjan/luistimen kautta kiekko maaliin. Tuollaiset vanhanaikaiset eivät saisi mennä enää tämän päivän veskareille, joilla liike pitäisi olla hyvä (Lunkan kohdalla ei kylläkään voida puhua hyvin liikkuvasta kassarista). Muuten annan kyllä puhtaat paperit viimeisestä kolmesta ottelusta Lunkalle. Sitä uutta ykköstorjujaa tämä joukkue vielä kaipaisi ja toivottavasti se myös meille saadaan.
 

Islanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
P.S. Lauantaista lähtien joka ikinen jatkoaikakirjoittaja hallille niin moneen kotimatsiin kun vain suinkin pystyy, jotta Nybarilla on varaa ostaa meille se mokke :)

Aamen ja hallelujah. Joutuu jopa ottamaan rouvan mukaan lauantaina hallille, niin saadaan tupla-massit Nybarin kukkaroon. Nyt on aika äänestää jaloilla ja käsillä! Monet aina uhmakkaasti kertovat, etteivät loppukaudella aio peleihin tulla kun kaikki on niin perseestä. Nyt on aika tulla peleihin, kun joukkueeseen on satsattu ja homma näyttää toimivalta.

Joka kausi(kyllä, joka kausi) sinisilmäisesti uskon IFK:n mahdollisuuksiin. Huonosti menneen alkukauden jälkeen jaksan vielä pleijareiden kynnyksellä uskoa omien yllätykseen ja ryhtiliikkeeseen. Pettymys on viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut about 10kertaa. Sama efekti taphtuu muuten joka kevät MM-kisoissa Suomen osalta.

Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä että meihin uskoo jopa muutkin kuin IFK-kannattajat, peli näyttää hyvältä ja mikä tärkeintä joukkueeseen hankitaan aktiivisesti vahvistusta, vaikka kaikki menee hyvin! Tämä on jotain semmoista, mitä ei ole Kekäläisen jälkeen näkynyt.
 
Viimeksi muokattu:

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Perjantain Jokerit-peli sekä lauantain TPS-peli tulevat näyttämään mihin suuntaan HIFK on menossa. En usko että pelkkä hyvä 3. erä riittää narreja ja tepsiä vastaan. Ässät, Saipa ja eilen Pelicans voitettiin lähinnä Lundellin hyvien otteiden ja 3. erän hyvän pelin ansiosta.

Lundell on kuitenkin kaikissa näissä kolmessa peleissä pelannut mielestäni kohtuu haparoivasti ja epävarmasti. Vaikka esim SaiPa-pelissä Janne pelasi huikean 2. erän ja piti HIFK:ta pystyssä pitkää, niin hankkisin kuitenkin Lundellin tilalle "askeyn" ja Saken tilalle oikean mv-valmentajan.

Eniten olen huolissani siitä tavasta millä HIFK nämä ns kakkos- ja kolmoskorin joukkueet voittavat. Nyt kun tulee vastaan ennakkoon ja paperilla kovemmat joukkueet niin pelkkä hyvä 3. erä ja Lunkan hyvät otteet eivät vaan riitä. Toivotaan että olen väärässä.

- Tinke-80
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Eniten olen huolissani siitä tavasta millä HIFK nämä ns kakkos- ja kolmoskorin joukkueet voittavat. Nyt kun tulee vastaan ennakkoon ja paperilla kovemmat joukkueet niin pelkkä hyvä 3. erä ja Lunkan hyvät otteet eivät vaan riitä. Toivotaan että olen väärässä.

- Tinke-80

Mutta aatteleppa, kun juuri näitä pelejä on viime kausina hävitty. Ei olla saatu "rutiinivoittoja" ennakkoon heikommista joukkueista. Nyt niitä tulee huonommallakin pelillä. Se on ainakin hyvä asia. Tietenkään jotain Jokereita tai TPS:ää vastaan ei voi pelata sillä tasolla, vaan tason tulee nousta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Eniten olen huolissani siitä tavasta millä HIFK nämä ns kakkos- ja kolmoskorin joukkueet voittavat. Nyt kun tulee vastaan ennakkoon ja paperilla kovemmat joukkueet niin pelkkä hyvä 3. erä ja Lunkan hyvät otteet eivät vaan riitä. Toivotaan että olen väärässä.

Kirjoitinkin tästä jo eilisen matsin jälkeen toiseen ketjuun, että tämän kauden HIFK muistuttaa hämmästyttävissä määrin KJ:n ajan Kärppiä, joka usein ratkaisi matsin vasta viimeisessä erässä. Otetaan esimerkiksi parin kauden takainen HIFK 110 v. juhlaottelu, jossa Kärpät tuli viimeisen vartin aikana tasoihin ja meni menojaan. Kyllä niinkin saa matseja voittaa. Toinen vaihtoehto on sitten se, että otetaan vastustajasta niskalenkki heti alussa, eikä päästetä enää irti. Tästä saatiin mallisuoritus KalPaa vastaan syyskuussa (eka erä 4-0 ja koko matsi 7-2). Onnistuu IFK:lta siis sellainenkin peli. Ymmärrän kuitenkin huolesi, että kaikkia joukkueita vastaan 40 minuutin pelailu ja 20 minuutin raju loppukiri ei riitä. Narreja ja Tepsiä vastaan on syytä olla hereillä täydet 60 minuuttia, tai muuten tulee noutaja.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En usko että pelkkä hyvä 3. erä riittää narreja ja tepsiä vastaan.

Loppuviikosta on edessä taas kaksi ns. isoa peliä, jotka IFK on yleensä viime kausina ja tälläkin kaudella hävinnyt. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin tappiot noista tulee nytkin molemmista. Jos IFK voittaisi molemmat olisi kakkospaikka aika pitkään hallussa ja voisi runkosarjaa jatkaa melko vapautuneesti. Mutta pahaa pelkään, että perinteet vievät voiton ja pataan tulee juuri silloin, kun pitäisi lopullisesti osoittaa, että ollaan mestaruusainesta.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Loppuviikosta on edessä taas kaksi ns. isoa peliä, jotka IFK on yleensä viime kausina ja tälläkin kaudella hävinnyt. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin tappiot noista tulee nytkin molemmista.

Älä viitsi olla niin negatiivinen (tai realisti?). Jos loppuviikon matseista irtoaa neljä pistettä, niin minä ainakin olen tyytyväinen. Jokereita vastaan tulee olemaan mielestäni huomattavasti tiukempi matsi kuin töpseleitä. Muutenkin paikallisottelut ovat arvaamattomia, niissä kun harvemmin on mitään ennakkosuosikkia...Vaatimus on neljä pistettä, eikä yhtään vähempää, kahdesta seuraavasta koitoksesta.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Älä viitsi olla niin negatiivinen (tai realisti?). Jos loppuviikon matseista irtoaa neljä pistettä, niin minä ainakin olen tyytyväinen. Jokereita vastaan tulee olemaan mielestäni huomattavasti tiukempi matsi kuin töpseleitä. Muutenkin paikallisottelut ovat arvaamattomia, niissä kun harvemmin on mitään ennakkosuosikkia...Vaatimus on neljä pistettä, eikä yhtään vähempää, kahdesta seuraavasta koitoksesta.

Kyllä narrit pitää hoitaa perjantaina. Paikallispeli tai ei mutta vastassa on jengi kenen peli on selasin ja ykkösveska epävireessä. Töpselit on sitten se vittumaisempi juttu, mutta kevään pelejä ajatellen paljon tärkeämpi voittaa. Näin meikäläisen silmistä nähtynä.
 

-3112-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU, HSV
Jos IFK voittaisi molemmat olisi kakkospaikka aika pitkään hallussa ja voisi runkosarjaa jatkaa melko vapautuneesti.

Eli voiko juttusi tulkita nyt niin, että jos HIFK voittaa nämä pelit on se selkeä voittaja ehdokas keväällä, mut jos häviää niin putoaminen tapahtuu kuin viime keväänä?

Mitä jos HIFK voittaa kaksi seuraavaa, HPK kaksi seuraavaa ja Kalpa ja Kärpät niin kuinka vapautuneita voimme tuolloin olla? Voimmeko hävitä vapautuneesti sarjan häntäpään joukkueille tuolloin esim. 5 peliä putkeen?

Sarjaa on vielä kaksi kolmannesta jäljellä ja voitto tai tappio tällä hetkellä ei oikeasta merkiksi kovinkaan paljoa, kun katsoo kuinka tasaista on toisen ja kuudennen ero. Lietsot vain turhia uhkakuvia ilmaan, että jos nyt ei tätä peliä voiteta niin kausi on paketissa. Mutta tästäpä tunnut nauttivan, joten suotakoon se sinulle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös