Mainos

HIFK:n markkinointi, parannuksia ja valituksia

  • 469 462
  • 1 357

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän tämä mainos oli loistava veto HIFK:n markkinoinnilta! Harvoin näkee yhtä hyvää tilannetajua ihan tosielämässä sovellettuna eikä vain keskustelupalstoilla puhuttuna.

Aion myös hyödyntää tarjouksen.

Ihan samoilla linjoilla Tapparakannattajan kanssa. Tietenkin jos tuota lukee 15-vuotiaan tilannetajun tasolla, kuten 1984, niin varmaan tuntuu lapselliselta. Voisi kuitenkin miettiä, että mitähän tuolla mainoksella haetaan.

Aivan kuten Mäntylä itsekin totesi jossain, niin kyseessähän on markkinointikikka, mutta erittäin pätevä sellainen. Näkyvyyttä on tullut yhdelle matsille aivan älyttömän paljon. Eikä tuo kuitenkaan mikään uhkaus ole, Tuukalle todellakin tervetuloa kuten muillekin Tapparapelureille. Pelataan kovaa ja katsotaan kumpi voittaa. Toki Mäntylää voi puhtaasti ajella kovaa paikan tullen. Mihinkään selästä taklauksiin ei kuitenkaan tarvitse alentua.

Hyvä veto markkinointiosastolta ja itse ainakin huvituin positiivisessa mielessä mainoksesta kuultuani ja siitä ilmaisesta näkyvyydestä mitä eri medioissa on mainokselle tullut.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä ihmettä? Mainoksessa toivotettiin Tuukka vain tervetulleeksi Helsinkiin, ei mitään sen kummempaa. Eihän siinä lukenut, että "Tuukka, torstaina tulee pataan" tai mitään sinne päin. Vai lukiko?

Ei lukenut! Eikä mitenkään voida edes tehdä johtopäätöstä, että IFK:n mainos olisi kohdistettu nimenomaan Tapparan edustujoukkueessa kiekkoilevalle Tuukka Mäntylälle. Suomessa on väestörekisterikeskuksen mukaan 4694 Tuukkaa. Vuosi sitten tehdyn Kansallisen mediatutkimuksen mukaan Aamulehdellä on 313 000 lukijaa. Suomessa on noin 5,3 miljoonaa asukasta, joten näistä 5,9 % lukee Aamulehteä. Aamulehden lukijoista en tiedä, mutta Suomessa miehiä ja naisia on lähes yhtä paljon (prosenttijakauma 49/51). Kun Tuukka-nimisten osuus yhteiskunnassamme asuvista miehistä on 0,18 %, teemme nyt oletuksen, että myös Aamulehden lukijoiden keskuudeessa Tuukka-nimisten henkilöiden osuus on sama. Näin ollen saamme tulokseksi, että Aamulehteä lukee noin 276 Tuukkaa, siis 275 Tuukkaa Tapparan paidassa pelaavan Tuukka Mäntylän lisäksi.

On siis aika rohkea oletus, että IFK:n mainos koskisi ainoastaan tätä Tuukkaa, vaan päinvastoin se toivottaa tervetulleeksi Stadiin kaikki nämä 276 Tuukkaa, joista toki osa saattaa jo olla Stadissa. Ja missään ei tosiaankaan ole uhkailtu ketään näistä Tuukka-nimisistä henkilöistä.

Disclaimer: yllä olevan laskelma on vain suuntaa-antava ja tehty summittaisilla luvuilla. Jos Aamulehteä lukee useampi kuin 276 Tuukkaa, niin tervetuloa tämän viikon torstaina pelattavaan HIFK-Tappara -peliin minun puolestani tekin!
 

pXi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, EPS
Mitä ihmettä? Mainoksessa toivotettiin Tuukka vain tervetulleeksi Helsinkiin, ei mitään sen kummempaa. Eihän siinä lukenut, että "Tuukka, torstaina tulee pataan" tai mitään sinne päin. Vai lukiko?
Tuo jälkimmäinen olisi itse asiassa ollut vielä parempi.

Mainos on erinomainen. Huvittaa vain lehdistön tosikkomainen hyssälöinti asiasta. Tää juju on ilmeisesti ihan pakko vääntää ratakiskosta lukijoille. Jatkoajassa lähes kaikki ovat tajunneet mistä on kyse ilman vapaan lehdistön tavaamista. Ei puuttunut kuin jonkun merkitystutkijan kommentit.

Ne, jotka eivät tiedä taustoista, eivät lue mainosta uhkauksena. No, totta kai kaiken maailman Alma-tädit soittelevat Aamulehteen kysyäkseen että mitä kaikkea te oikein lehteen painatte.

Näille pitäisi vastata että "Hyvä rouva, kyse on mainoksesta, jolla myydään tuotetta kansalle. Vähän niin kuin siinä telkkarissa mainostettavassa jogurtissa, jota syömällä saa orgasmin. Tässä on kyse samasta asiasta. Hyvää päivän jatkoa".
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mitä ihmettä? Mainoksessa toivotettiin Tuukka vain tervetulleeksi Helsinkiin, ei mitään sen kummempaa. Eihän siinä lukenut, että "Tuukka, torstaina tulee pataan" tai mitään sinne päin. Vai lukiko?

Nimimerkki pXi:n kirjoituksessa taisi lukea isolla sarkasmi, mutta se ei kai näkynyt kaikkien ruuduilla.

Pitää yhtyä kuoroon ja kehua HIFK:ta poikkeuksellisen onnistuneesta markkinointikikasta. Jo pelkkä idea vastustajan paikallislehteen laitetusta koko sivun mainoksesta on loistava ja toteutus kruunaa kokonaisuuden. Juuri tällaista nostatusta on kaivattu näihin marraskuun taistoihin. Harmi, etten pääse paikalle.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Uskon tapauksen herättäneen jo nyt niin paljon keskustelua, ettei jää IFKltä viimeiseksi täsmämarkkinointikeissiksi. Hyvä veto seuralta tähän SM-liiga-, ja marraskuu-harmauteen.

Nimenomaan näin, ja kuvastaa IFK:n asemaa suurena liigaseurana ja kiekkobrändinä. Näin luodaan suuria odotuksia myös IFK-faneille, erittäin fiksua toimintaa siellä markkinointiosastolla. Saadaan myös omat irtolippufanit masinoitua hallille katsomaan miten siellä Tuukalle käy. Aina ei tarvitse markkinoida suoraan kohderyhmälle vaan kiinnostuksen voi herättää muutenkin.

Tästä on 15-vuotiaan markkinointi aika kaukana, tai sitten kyseessä on sen luokan lahjakkuus että kannattaa sitoa ko. kaveri 15 vuoden sopparilla seuraan.
 

Stern

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Huutelen vähän vieraisiin pöytiin, mutta todella loistava markkinointiveto IFK:lta. Lätkämarkkinointi on keskimäärin niin munatonta, että on käsittämätöntä, ettei tällaistä nähdä enemmänkin. Yleisö haluaa draamaa ja taistelua, joten liigajoukkueet pelaajineen voisivat uhota (markkinoinnin hengessä) vähän enemmänkin. Kaikki haluavat kuitenkin mieluiten pelata täysille katsomoille ja mukana elävälle yleisölle.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Siellä on naapurilla ammattilaiset asialla. Tämä on minusta vielä pieni esimerkki, mutta Granlundistakin saa jotakin lukea päivittäin, vaikka äijää ei ole kentällä nähty miesmuistiin. Noin se tehdään, kun osataan.

Sen verran sarvikuonomaa tämä kuitenkin on, että ei täällä puhuta turhista. Jos/kun "tervetuloa Tuukka" ei mitenkään muuten näy niin Kanki keksii jotakin. Tälle on melkein takuu.
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sen verran sarvikuonomaa tämä kuitenkin on, että ei täällä puhuta turhista. Jos/kun "tervetuloa Tuukka" ei mitenkään muuten näy niin Kanki keksii jotakin. Tälle on melkein takuu.
HIFK:ssa on tasan tarkkaan YKSI pelaaja, joka voi kurmoottaa Tuukkaa hyvällä selityksellä, ilman että tulee posketon spekulaatio siitä oliko kyseessä KooJiin käskytys. Spekulaatio tulee joka tapauksessa, se on selvä. Joku vaan saattaa päästä vähemmällä, tai sitten tylysti ottaa sen muutaman ottelun pelikieltoa, jos mielestään siihen on syytä. Tämän pelaajan suorittaman muistutuksen ymmärrän täysin. Ko. pelaaja ei ole Kanki, Ustrnull, Lundell, eikä tietenkään peliin erikseen hankittava gooni. Jos jäi epäselväksi niin ko. pelaaja on (valkoisella): Mikko Kurvinen.
 

Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
Ei voi muuta sanoa kuin että lippujen myyntiä ja näkyvyyttä ajatellen loistava veto. Yhden lehden mainoksen hinnalla saatiin koko homma valtakunnan kakkiin lehtiin ja internet sivuille! Mahtavaa! Kaikkihan tuota siteeraavat nyt omissa medioissaan ja halli on täynnä torstaina. Bueno!

Pelillisesti asia on sitten taas toinen. Mäntylälle tuskin kukaan uskaltaa nyt mitään tehdäkkään, sillä jos tekee, on seuraukset varmasti kovat. Nyt kun asia on kaikkien kukkahattujen ja poliitikkojen tiedossa! KETÄ JÄÄKIEKKO JA TÄMÄ ASIA EI OIKEASTI EDES KIINNOSTAISI MUTTA KUN ON SE NIIN HIRVEETÄ! Ihan kuin tässä maassa ei olisi joitain oikeitakin ongelmia ja asioita hoidettavana.

Mutta siis onnistunut veto! Ja täällä nauretaan kun muu suomi on täysin hiilenä!
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Ja täällä nauretaan kun muu suomi on täysin hiilenä!

Kerro tästä hieman enemmän.

Meikäläisestä kun tuntuu, että tätä pidetään yleisesti loistavana vetona. Vai herättääkö Tuukka sitten meissä kaikissa niin paljon sympatioita...?
 

Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
Kerro tästä hieman enemmän.

Meikäläisestä kun tuntuu, että tätä pidetään yleisesti loistavana vetona. Vai herättääkö Tuukka sitten meissä kaikissa niin paljon sympatioita...?

Noh, ehkä hiukan sen maun saa kun on lukenut kommentteja maikkarin ja iltalehtien sivustoilta tästä mainoksesta. Aika negatiivista on tullut kehä 3:n ulkopuolelta, mutta ilmeisesti myös positiivista. Pahoittelut sinne tästä yleistyksestäni.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:ssa on tasan tarkkaan YKSI pelaaja, joka voi kurmoottaa Tuukkaa hyvällä selityksellä, ilman että tulee posketon spekulaatio siitä oliko kyseessä KooJiin käskytys. Spekulaatio tulee joka tapauksessa, se on selvä. Joku vaan saattaa päästä vähemmällä, tai sitten tylysti ottaa sen muutaman ottelun pelikieltoa, jos mielestään siihen on syytä. Tämän pelaajan suorittaman muistutuksen ymmärrän täysin. Ko. pelaaja ei ole Kanki, Ustrnull, Lundell, eikä tietenkään peliin erikseen hankittava gooni. Jos jäi epäselväksi niin ko. pelaaja on (valkoisella): Mikko Kurvinen.

Nimenomaan ja täsmälleen näin. Mäntylän sikailun ajankohtana on aivan sama kuka menee kuittaamaan mutta nyt jälkeenpäin hommaa kuuluu tälle Dynamon mainitsemalle kaverille. Tosin ihan samahan kuka sitä mäntylänkääpiötä lopulta kouluttaa, eiköhän sille ole tilausta jo parissa muussakin seurassa, mutta olisihan se hienoa jos Kurvinen itse kävisi kolaamassa mäntylän. Vaikka Mikko onkin vähän sellainen gentleman player, niin uskon että on myös hampaankolossa tilaa tällaisille tapauksille.

Vituttaa jokatapauksessa kun ei pääse duunin takia paikalle.

ps. Ai niin, aivan sama vaikka tulisi kenelle tahansa sanktiota mahdollisesta kuitista. Sellaset asiat ei tässä paina tippaakaan.
 

#76

Jäsen
Kuinka usein mikään mainos nousee uutiseksi? Miten usein jääkiekko-ottelun mainos nousee uutiseksi? Ensimmäisen vastuas on "harvoin" ja jälkimmäisen "ei koskaan lajilehdistön ulkopuolella" eli varsin rajoja rikkova veto seuralta. Lisää tälläistä innovatiivisuutta ja uusien asioiden tekemistä.
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Kuinka usein mikään mainos nousee uutiseksi? Miten usein jääkiekko-ottelun mainos nousee uutiseksi? Ensimmäisen vastuas on "harvoin" ja jälkimmäisen "ei koskaan lajilehdistön ulkopuolella" eli varsin rajoja rikkova veto seuralta. Lisää tälläistä innovatiivisuutta ja uusien asioiden tekemistä.

Näköjään mukavasti herättänyt tunteita ja keskustelua myös Aamulehden uutisessa:

http://www.aamulehti.fi/uutiset/urheilu/162459.shtml

Mä kyllä toivoisin, että HIFK ottaisi seiska-Pasin yhden pelin try outille torstaina. Matsin jälkeen matsin tapahtumat ja otteluselostus voitaisiin myydä yksinoikeudella Seiskalle, mitäs sitä kaikilla antamaan mahdollisuutta rapotoida ottelusta.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
17-vuotiaan arvostelukyvyllä armottoman iso plussa tälle! Pitäisi saada samanlaista tunnehakuisuutta ja draamankaarta Tapparankin markkinointiin, vaikka sielläkin on petrattu viime aikoina. Peukku pystyyn vaan!

Ja toivottavasti tämän ansiosta halli on täynnä Norskilla ja Tappara Tuukan ansiosta edelleen otsikoissa. Kuittaa palkkansa jo pelkällä julkisuudella takaisin. Hyvä IFK, hyvä Kurvinen, hyvä Seiska-Pasi ja hyvä Tuke!
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Suunta näköjään muuttuu. Nyt ollaan saatu jo lukea IFK-faneiltakin pitkästä aikaa muutama väkivaltafantasia. Että kun me Tapparan kannattajat ollaan oltu suorastaan epäinhimillisen verenhakuisia koko alkusyksy, niin osataan sentään muuallakin.

Jos Mäntylää ei viedä torstain ottelusta ambulanssilla Töölön sairaalaan hoidettavaksi, ei IFK:lle näiden julistustensa kanssa todellakaan voi kuin nauraa.

Kari Jalonen sentään älysi irtisanoutua mainoksesta, koska 10 ottelun toimitsijakielto on aika lähellä näissä yhtälöissä.

Saa nähdä, löytyykö vielä vanhaa kunnon Allu Lähteenmäki -henkeä punapaidoista.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jos Mäntylää ei viedä torstain ottelusta ambulanssilla Töölön sairaalaan hoidettavaksi, ei IFK:lle näiden julistustensa kanssa todellakaan voi kuin nauraa.
Mielenkiintoista nähdä miten Tuukan sitten matsissa käy. Nyt kun HIFK on toivottanut Tuukan tervetulleeksi niin on se samalla antanut tavallaan markkinointilupauksen faneilleen että jotain ”speciaalia” nyt ottelussa tapahtuu. Okei, jos tapahtuu, niin sen jälkeen kaikki kukkahattutädit nostaa älämölön siitä kuinka jääkiekko on väkivaltainen laji ja miten tällainen uhkaus on ollut etukäteen lehdissä jne. Seurauksena on sitten lööppikeskustelua, varmaan jonkin sortin sakot Hifkille ja Koff on taas miettivinään sponsorointinsa jatkoa. Jos taas Tuukka saa olla ihan rauhassa (joka on mielestäni tod.näk.) niin HIFK näyttää vain vellihousuilta joilla oli taas paljon puhetta mutta ei sitten munaa sen toteuttamiseen.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Erittäin maukas mainos, joka ei onneksi taida aueta keskivertokukkahattutädille, joka ei tosin käy matseissa muutenkaan. Vaikka Valtanen väittikin, ettei mainos liity ottelutapahtumiin mitenkään, niin rohkenen väittää, että mahdollisesti liittyy. En usko, että mainosteksti vaikuttaa mitenkään ottelutapahtumiin, mutta yleisön jännitettä ja mielenkiintoa se taatusti lisää, mikä tietysti on mainoksen tarkoituskin. Täydet pisteet markkinointiosastolle!

Keep your head up, son! ;)
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Vaikka Valtanen väittikin, ettei mainos liity ottelutapahtumiin mitenkään, niin rohkenen väittää, että mahdollisesti liittyy. En usko, että mainosteksti vaikuttaa mitenkään ottelutapahtumiin, mutta yleisön jännitettä ja mielenkiintoa se taatusti lisää, mikä tietysti on mainoksen tarkoituskin.

Voin vaan kuvitella sitä mylvintää, kun fanit huutaa: AJAAAAA! =D Normimatseissakin ihan kiitettävästi lähtee ajoittain tämä aja-huuto nimittäin... ; )
 

Clocks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos Mäntylää ei viedä torstain ottelusta ambulanssilla Töölön sairaalaan hoidettavaksi, ei IFK:lle näiden julistustensa kanssa todellakaan voi kuin nauraa.

Olet katsellut liikaa Tuukka Mäntylää. Ei kenenkään tarvitse sairaalaan joutua.

Kysyisin vielä "näistä julistuksista", mutta ei taida maksaa vaivaa.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Mielenkiintoista nähdä miten Tuukan sitten matsissa käy.

Vähän samankaltaisia ajatuksia itsellänikin. Ehkä organisaatio on tarkoituksella hakenut tällaista medianäkyvyyttä, joka toisi etenkin "wanhan koulukunnan" katsojia hallille. Ja mahdollisen räikeän sekä läpinäkyvän ylilyönnin johdosta medianäkyvyyttä ja keskustelua varmastikin syntyisi lisää, joka taas toisi pidemmässä juoksussa lisää katsojia. Eikai siinä yksi pelikieltokaan paljoa painaisi.

No ok, hieman kaukaa haettuahan tuo osittain on, ja varmasti Jalosellakin on sanansa sanottavana, mutta ihan mielenkiinnolla silti odotan matsia, sillä onhan se jo tällaista kohua ehtinyt herättää monta päivää etukäteen (niin kuin markkinointiosastolla on ollut tarkoituskin).
 

Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
Jos Mäntylää ei viedä torstain ottelusta ambulanssilla Töölön sairaalaan hoidettavaksi, ei IFK:lle näiden julistustensa kanssa todellakaan voi kuin nauraa.

Tässä näkyy ero tuukkamäntylöiden ja jääkiekkopelaajien välillä. Normaalisti kun ei vastustajaa yritetä vahingoittaa, puhumattakaan sairaalaan lähettämisestä.

Miten tämä mainos voi olla näin vaikea ymmärtää jollekin?

Paikalle mennään ja muuta en odota kuin hyvää tunnelmaa, fyysistä vauhdikasta peliä ja voittoa.

IFK: markkinoinille siis pisteet myös täältä.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No höh. Mainoksen 'lupaus' täyttyy vaikka ruusukimpulla. Tervetulleeksihan Tuukka luvattiin toivottaa, eikä muuta.

Olisihan siinä uutisenpoikastakin - 'Mies ruhjottiin ruusukimpuin sairaalakuntoon. Piikkejä poimittiin kolmatta tuntia Töölön ensiapuasemalla'. Kukkahattutädeillekin jotain, kerrankin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös