Mainos

HIFK:n maalivahdit kaudella 2011-2012

  • 343 114
  • 1 130

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Harvinaisen hyvin on tosiaan veskarit uunissa, jos-kun näillä mennään pleijarit. Endras on aikamoinen taituri vikkelien koipiensa kanssa ja koppikin on hyvä vaikka hieman putoilee. Onneksi on petona perässä. Luotto on kova, vaikka välillä hasek-tyyli saa etsimään nitropurkkia.

Norja on taas vakuuttavan rauhallinen. Jopa niin rauhallinen, että Endrasiin verrattuna vaikuttaa ajoittain lähes hitaalta. Sijoittuminen on kuitenkin niin hyvää, ettei tarvitse loikkia Denniksen tavoin. Ja koppi silti tarttuu.

Toivoisin, jopa veikkaan, että HIFK tulee käyttämään pleijareissa vastustajia vastaan tarvittaessa tuota yllätysmomenttia; ts. sitä että veskarit ovat niin eri tyyppisiä.

Toki Endras pelaa todennäköisesti melekin kaikki ottelut, mutta jos tulee tilanne että vastustajaa on harhautettava, tapahtuu se veskarin vaihtamisella.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
HIFK ei anna Lunkan kokeilla mv-valmentajana? Onpa kaunis kiitos useista pelivuosista, hohhoijaa. Tolppien väliin hän ei ole kuulunut aikoihin, mutta olisi kyllä ansainnut kokeilupaikan koutsina

Jos HPK-pelissä ei jostain syystä ole panosta, sanoisin että Lunkka on vuorenvarmasti maalissa. Hän pelaa nollan ja sitten alkaa jossittelu. Heinäkuussa kuullaan, että kerran vielä....? : D
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos HPK-pelissä ei jostain syystä ole panosta, sanoisin että Lunkka on vuorenvarmasti maalissa. Hän pelaa nollan ja sitten alkaa jossittelu. Heinäkuussa kuullaan, että kerran vielä....? : D
Nollat Kerhoa vastaan, siirtyy kesän päätteeksi vuoden pahvilla narreihin, siellä tasavahvana kakkosveskarina kattila ilmaan keväällä 2013 ja luonteva siirtyminen menestyksekkääksi maalivahtivalmentajaksi seuraavaksi viideksi vuodeksi.

Noiden vuosien aikana Jarkko Ruutu UTJ:nä ja Lunkka maalivahtikoutsinaan Jokerit vie kolme mestaruutta viiteen kauteen, tällä puolen kansa vaatii Nybarille kenkää ettei Lunkka saanut vuoden jatkoa silloin aikanaan kesällä 2012.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
HIFK ei anna Lunkan kokeilla mv-valmentajana?

Menee kyllä sarjaan "penailut" jos näin todella on...

Tai sitten voi olla, että apu-/veskari-koutsin liksat ei ole liigassakaan kovin kummoisella tasolla ja Janne on päättänyt siirtyä siviiliksi oikeisiin töihin? Tiedä tuota nyt sitten, käsittääkseni Janne on kuitenkin ainakin jollain tasolla vetänyt tuota hommaa jo tällä kaudella esim. Das Turskan kanssa.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Menee kyllä sarjaan "penailut" jos näin todella on...

Kyllä mä luulen, että Lunkalla olisi ollut intoa jatkaa. Koutsashan se jo viime kaudellakin Unkarin porakonetta. Pystyykö HIFK ryssimään Lunkan ulos silloin kun hänelle olisi oikeasti käyttöä? Täydellistä penailua.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Janne byyriin Kerho-matsiin, kerho on ollut kesälomalla jo kohta pari viikkoa, joten se pitää hoitaa keskinkertaisellakin maalivahtipelillä.

Saa olla sitten viimenen kerta, kun Lunkka on maalilla.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onkos jollain veskakoutsilla nyt sitten nimi papereissa?

Emmmätiärä. Mun mielestä voi tehdä ihan hyvääkin, jos Janne ottaa vähän etäisyyttä IFK:hon (siis edareihin) ja samalla voi käydä jotain veskakoulutusta tms. Luulen, että tämä kausi on ollut Jannelle henkisesti erittäin raskas kausi ja pieni breikki voi kirkastaa ajatusta.

Kunhan nyt olisi annettu Jannen itsensä tehdä päätös, eikä vain ilmoitettu, että ei oo käyttöö, lähe meneen.

Ja eikös Janne nyt kauden päätteeksi saa mahdollisen mitalinkin? SM-Liigassahan pukenut maalivahti saa pelin "vyölleen". Ehkä juuri siksikin Janne on pukenut "yllättävän" moniin peleihin. Olisihan se nyt aivan kamalan perseestä, jos Jan Lundellille, joka jälleen kerran pelasti IFK:n pahasta pulasta, ei jaettaisi muiden mukana mitalia, jos sellainen tulee.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Kunhan nyt olisi annettu Jannen itsensä tehdä päätös, eikä vain ilmoitettu, että ei oo käyttöö, lähe meneen.

Kun HIFK on kyseessä, kaikki on mahdollista. Muuten olen kanssasi yhtä mieltä kaikesta, mutta sitä vierastan, että Janne olisi "tälläkin kaudella" jotenkin pelastanut HIFK:n. HIFK:lle oli pelastus, että Janne pelasi vain muutaman ottelun. Ja tämä ilman mitään vittuilua. Jos Norjan torjuntavire on vähääkään Jannen ansiota, muutan arvioni samantien - Jannen osuus tällä kaudellakin on ollut suuri, mutta muualla kuin maalinsuulla.

En äkkiseltään löydä yhtään syytä, miksi Jannea ei kiinnostaisi olla HIFK:n maalivahtivalmentaja. Kyllähän hän oli jo tällä kaudella valmentajakin ja käsittääkseni viihtyy organisaatiossa. Jatkopaikka on ansaittu, vedän pinnat vanhan kunnon Längen puolesta, jos HIFK:n uusi mv-valmentaja on keltanokka ulkopuolelta.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun HIFK on kyseessä, kaikki on mahdollista. Muuten olen kanssasi yhtä mieltä kaikesta, mutta sitä vierastan, että Janne olisi "tälläkin kaudella" jotenkin pelastanut HIFK:n.

Kyllä se mielestäni on ihan pelastamiseksi laskettavissa, että Janne pelasi ne kahdeksan peliä, kun Juusosta ei siihen syystä tai toisesta ollut. Ja kyllä Juuso olisi ne matsit pelannut, jos olisi vain suinkin kyennyt, sen verran varma ykköskasari hän kuitenkin oli. Ja joku suuri master planhan IFK:lla on ollut, kun Janne vielä vedettiin naftaliinista kesällä/kesän jälkeen. Suhteellisen luotettavien HTT-huhujen mukaanhan Jannen tarkoitus oli vetää hokkarit naulaan ja siirtyä kokonaan penkin taakse the Mestaruuden jälkeen. Itse veikkaan, että IFK:hon iski sen perisynti eli laiskuus ja kunnianhimottomuus veskariasioissa. Sen sijaan, että olisi tehty pitkällä tähtäimellä järkevää duunia, vedottiin Lundelliin, notta eikö vielä yksi kausi, bliiiiiiiis! Ja eihän wanha kunnon Lunkka ikinä sanoisi IFK:lle "EI!".
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Ainakin mestaruusjuhlissa Janne itse oli sitä mieltä, että ura jatkuu.

Allekirjoitan tämän myös. Risteilyn tiimellyksessä otin itsekin puheeksi, että taitaa nyt mennä hokkarit naulaan kun kannu voitettiin. Janne kommentoi, että ei kyllä hän jatkaa vielä. Hinkua pelailuun löytyy sen verta paljon vielä.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin, se oli vaan harmi Janne kannalta, että taso ei riittänyt tällä kaudella enää edes kakkosveskaksi liigaan ja tuskinpa miestä kiinnostaa juurikaan muualla pelata kuin IFK:ssa, joten nyt ainakin on väistämättä edessä se tilanne, että hokkarit laitetaan naulaan.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ainakin mestaruusjuhlissa Janne itse oli sitä mieltä, että ura jatkuu.

Voi olla näinkin. Itsekin keväällä olin tässä uskossa. Mutta itseäni viisaammat tiesivät kesällä kertoa, että harjoittelu ei olisi ollut ihan sitä, mitä liigaveskarilla kuuluisi olla. Ja ymmärtääkseni Janne on himotreenaaja, joka ei koskaan sluibailisi. Eli tämä tukisi toisaalta HTT-huhuja uran lopettamispäätöksestä.

Yhtä kaikki, mun IFK:honi Jan Lundell mahtuu aina, ei ehkä aina tolppien väliin, mutta "jengiin". Herrasmies ja ammattilainen. Näitäkään ei aina liikaa ole.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Niin, kyllä musta näyttää ihan selvästi kuvissa siltä, että Janne on ottanut +5 kiloa viime kaudesta. Ei kovin mene yksiin tämän "himotreenaja" - maineen kanssa. Siis uskon toki Jannen olleen tunnollinen treenaaja, mutta tällä kaudella taitataa tiedostaa tämän olevan viimeinen kausi eikä peliaikaa ole enää tulossa.

Minä olen ehdottomasti pro-lunkka jengiä, mutta ei Janne tällä kaudella mitään ole pelastanut. Seisoi maalissa, kun oli pakko ja päästi kaiken, mitä oli päästettävissä. Joku mestisapu olisi pystynyt ihan samaan. Montako voittoa Jannella tällä kaudella? 2 vai 3?

Kaikesta tästä huolimatta vaadin Jannea huomenna maaliin. Viimeisen kerran.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Tää ei ole hevosmiehiltä, vaan ihan tieto: puhui Janne keväällä mitä puhui, hän oli aidosti pistämässä hokkareita naulaan kesällä. Kunnes sitten....Oli miten oli, nyt on olennaisinta se, että äijälle annetaan mahdollisuus monivuotisessa seurassaan, jos hän sellaisen haluaa. Ei HIFK mikään ex-pelaajien suojatyöpaikka saa olla, mutta kyllä mielestäni ex-pelaajille on se näytön paikka kuitenkin annettava. Sitten jos näytöt eivät riitä, ei voi mitään. Jos HIFK palkkaa meritoituneen veskarikoutsin (which I seriously doubt...), on tilanne jotenkin hyväksyttävissä. Mutta toivottavasti HIFK:n ja Jannen välit säilyvät asiallisina. Tuossahan voisi tosiaan olla sellainen visio edessä, että Janne kerää vähän lisää vielä kiloja, kasvattaa viikset ja takafledan ja itkee Veikkaajassa kolmen vuoden päästä, että tuli fudut HIFK:sta ihan puun takaa. No, kaikkihan huomasivat, että tämä oli sketsi, sillä oikeassa elämässä ei tapahdu mitään näin tragikoomista..

edit:

Minä olen ehdottomasti pro-lunkka jengiä, mutta ei Janne tällä kaudella mitään ole pelastanut. Seisoi maalissa, kun oli pakko ja päästi kaiken, mitä oli päästettävissä. Joku mestisapu olisi pystynyt ihan samaan. Montako voittoa Jannella tällä kaudella? 2 vai 3?

Tästä semanttisesta asiasta olen samaa mieltä. Kyllä HIFK:n maalilla olisi voinut seisoa myös meidän A-junnujen maalivahtikin nuo matsit. "Pelastamiseksi" en pysty mitenkään laskemaan sitä, että henkilö oli pyydettäessä paikalla. Kaikesta huolimatta - ainakin 1 erä huomenna Jannelle! Ja pelejä Lunkalla tällä kaudella 8 kpl, 2 voittoa ja viimeisin otteluhan päättyi voittoon. Se oli se joukkomyllymatsi Lahdessa.
 
Viimeksi muokattu:

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tää ei ole hevosmiehiltä, vaan ihan tieto: puhui Janne keväällä mitä puhui, hän oli aidosti pistämässä hokkareita naulaan kesällä. Kunnes sitten....

... Kaikesta huolimatta - ainakin 1 erä huomenna Jannelle! Ja pelejä Lunkalla tällä kaudella 8 kpl, 2 voittoa ja viimeisin otteluhan päättyi voittoon. Se oli se joukkomyllymatsi Lahdessa.

Itse en tiedä tapauksen faktoja, mutta en ihmettele vaikka lopettamispäätöksen olisi kesällä jo kertaalleen tehnyt. Siinä mielessä en noita mestaruussaunan puheita kovin korkealle pistäisi, sillä niissä fiiliksissä ei kukaan ajattele lopettamista, päinvastoin. Kevään ja kesän mittaan on sitten voinut puntaroida uransa jatkoa ihan toiselta kantilta.

Kyllä mun mielestä voisi ihan hyvänä kiitoksena laittaa Jannen maaliin vähintään vikaan erään, varsinkin jos peli näyttää ihan selvältä. Tai sitten jos jostain kumman syystä muutama maali omiin ei olisikaan niin paha juttu ;)
No, toivottavasti tuohon jälkimmäiseen ei ole tarvetta. Joku jossain aiemmin kyseli saisiko Janne mitalia jos mestaruus tulee. Eikös runkosarjassa pidä olla kolmannes matseista pelattuna, en tiedä tuleeko se Jannella täyteen, mutta eikös valmennustiimikin saa mitalit. Mun käsittääkseni Janne on ihan virallisesti jengin maalivahtivalmentaja. Kyllähän pygmikin mitalin viime vuonna sai, vai mikä selittää sen kumaran paitsi se, että kaulasta roikkui oman painon verran kultaa. No saattohan se ottaa kanisterista pari huikkaa liikaa sitä Trip:iä.
 

scholl

Jäsen
Yhtä kaikki, mun IFK:honi Jan Lundell mahtuu aina, ei ehkä aina tolppien väliin, mutta "jengiin". Herrasmies ja ammattilainen. Näitäkään ei aina liikaa ole.

Mikäli IFK olisi suurempi organisaatio kuten jotkut futisseurat tai änärijengit areenoineen niin juuri tuollaista hyväkäytöksiselle seuraikonille olisi ihan varma työpaikka loppuiäksi. Valitettavasti IFK on pieni pulju, joten ei ole varmaa, löytyykö sopivaa duunia. Ellei nyt sitten onnistu jatkossa veskaricoachina.
 

Nypsi

Jäsen
Eikös Lundell voisi ottaa vastuulleen HIFK:n junioreiden maalivahtivalmennuksen? En tosin ole tarkemmin perehtynyt asiaan, eli en tiedä onko junioreilla jo joku henkilö, joka vastaa koko seuran maalivahtien valmennuksesta. Jos Lundell on pätevä maalivahtivalmentaja, niin eihän sitä tiedä vaikka hänen opeillaan HIFK:n junioreista nousisi muutaman vuoden sisällä maalivahti edustusjoukkueeseen asti.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Yksi helpohko, yksi maskin takaa ja yksi mahoton => ei vakuuttanut Endras ekassa play off-pelissään punanutussa, mutta matka on vasta alussa... En kuitenkaan vaihtaisi veskaria missään tapauksessa seuraavaan peliin!
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Yksi helpohko, yksi maskin takaa ja yksi mahoton => ei vakuuttanut Endras ekassa play off-pelissään punanutussa, mutta matka on vasta alussa... En kuitenkaan vaihtaisi veskaria missään tapauksessa seuraavaan peliin!

Joo, ei ollut Endras tänään se seinä, jota odotettiin, mutta kun itse ei saa edes kolmea kunnollista maalipaikkaa ennen paria viimeistä minuuttia, niin on vaikea voittaa peli. Torjui Endras sentään 2-3 gamesaveria 0-2 tilanteessa, esim. Hardtin ja Filppulan läpajot ja Teräväisen varman paikan, joten ei nyt ihan kehno peli Endrasilta, vaikka parempaan hänenkin pitää pystyä, että Jokerit kaatuu ottelusarjassa.
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yksi helpohko, yksi maskin takaa ja yksi mahoton => ei vakuuttanut Endras ekassa play off-pelissään punanutussa, mutta matka on vasta alussa... En kuitenkaan vaihtaisi veskaria missään tapauksessa seuraavaan peliin!

Mun silmään kaikki 3 näytti jotenkin helpoilta. Mä taas haluisin nähdä Norjan maalilla, jotenkin niin paljon luottavaisempi olo tsiigailla mtseja kun se on siellä. En vaan tiedä onko toka matsi hyvä hetki, mutta ei sitä välttämättä ihan viimeiseen pakkorakoonkaan kannattane säästää, jos Endras pysyy seulatasolla (kärjistetysti). No, vaikka ei koppi tarttunut, niin syyn tappioon näen kuitenkin kenttäpelissä. Toi varpaisillaan hiihtely ei vaan sovi IFK:lle. Maalikin saatiin aikaan vasta sitten kun oli pakon edessä otettava ohjat käsiin. Toivottavasti toi kananmunat kainalossa peli oli vaan alkujännitystä.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Mä taas väitän, että SM-liigassa ei ykskään kassari ois ottanut sitä kolmatta maalia. Loistava pommi Lahdelta yläkulmaan.

Varmin tapa saada paletti ihan oikeasti sekaisin olisi ruveta yhden ottelun jälkeen vaihtamaan kassaria ja heittää maalin kymmenisen liigaottelua pelannut kaveri. Endras oli loistava runkosarjassa ja olen täysin varma, että hän tulee olemaan loistava sarjan edetessä. IFK ei tule voittamaan yhtään mitään millään Norjalla. Endras pelaa kaikki pelit, meni miten meni.

Otetaan nyt iisisti. 30 koppia ja nolla huomenna, niin taas huudellaan jatkosopimusta ja patsashanketta alulle.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Ei missään nimessä maalivahtia vaihtoon. Ok, ensimmäinen maali oli eilen helppo, mutta näytti Endrasin eleistä maalin jälkeen että ilmeisesti ei kiekkoa kunnolla nähnyt? Filppulan ja Lahden maalit taas olivat loistavia yksilösuorituksia, niihin ei paljoa olisi ollut mahdollisuutta kenelläkään maalivahdilla. Totuus on että peli hävittiin muniinpuhaltelu-kiekkoon. Hävettävä esitys eilen koko joukkueelta!
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Filppulan ja Lahden maalit taas olivat loistavia yksilösuorituksia, niihin ei paljoa olisi ollut mahdollisuutta kenelläkään maalivahdilla. Totuus on että peli hävittiin muniinpuhaltelu-kiekkoon. Hävettävä esitys eilen koko joukkueelta!

Kyllä Filppulan maali oli sellainen, olisi pitänyt ottaa. Yksinäinen hyökkääjä suorasta luistelusta kaukaa b- pisteen ympyrästä, eli suorastaan helposti luettavissa oleva tilanne. Lahden maalista ei valitettavaa.

Hävittiin varmasti osaltaan muniin puhalteluunkin, mutta ei sitäkään voi sivuuttaa, että muniin puhaltelu- taktiikka kaatui osaltaan myös vastustajalle helpolla annettuun 0-2 johtoon. Trap oli joka tapauksessa onneton valinta kotiavaukseen, ja jo huomenna jaffalassa pelityylin pitää muuttua.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Niin siis se eka tuli maskista ja saattoi jopa muuttaa matkalla suuntaa => joskus osuu, eilen ei! Filppulan maali oli se ns. helppo ja Lahden pommi se mahoton.

Mutta kuten sanottu, matka on vasta alussa !
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös