HIFK:n juniorijoukkueet 2015–2016

  • 54 495
  • 158

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eipä hullumpi viikonloppu junioreilta:

A:
HIFK-Ässät 6-3
HIFK-TPS 4-0

B:
Blues Ak-HIFK 3-4
HIFK-Blues 2-0

C (Vierumäen turnaus):
Lukko-HIFK 2-6
HIFK-HPK 5-2
Ilves-HIFK 6-9

Kolleilta on kausi sujunut varsin mallikkaasti ja sijoitus taulukossa on tällä hetkellä neljäs. Paikallispelit ovat olleet kompastuskivi, sillä kauden viidestä varsinaisen peliajan tappiosta peräti kolme on tullut Jokereita vastaan ja vieläpä varsin selvin numeroin. Seuraava yritys on vieraskentällä jo ensi perjantaina.

B:n kausi alkoi nihkeästi kaikkine lisenssiperseilyineen, mutta viime aikoina on vihdoin ruvennut kulkemaan. Joukkue on edelleen SM-alkusarjassa viivan alla - matkaa yläpuolelle on 5 pistettä (1 peli vähemmän pelattuna kuin edellä olevalla HPK:lla). Pelejä on jäljellä 7, joista kolme tulee ensi viikonloppuna Vierumäellä, ja jos tahti tällaisena jatkuu, on varsinaiseen SM-sarjaan pääseminen ihan mahdollista. Siltikin pettymyskausi verrattuna viime kauteen, mutta tietysti moni finaalijoukkueen avainpelaajista pelaa nyt Kolleissa.

C luultavasti selvittää helposti tiensä varsinaiseen SM-sarjaan. Nyt se on omassa alkulohkossaan toisena ja jos voittaa rästipelin, nousee kärkeen.
 
J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Huikea viikko junnuilla ja erityisesti noi B:n kuusi pistettä nostavat fiilistä kattoon, koska tilanne tosiaan karsintaviivan alapuolella on tiukka ja jatkoon pääsy edellyttää vain ja ainoastaan voittoja loppuvuoden aikana. Toi lauantainen voitto Bluesista oli kova suoritus. IFK pelasi edellisenä iltana Akatemiaa vastaan vieraissa ja ottelu Bluesia vastaan lauantaina käynnistyi jo yhden aikaan. Ja kun vielä sarjan ylivoimainen kärkijoukkue Blues lähti otteluun levänneenä, harva uskoi IFK:n mahdollisuuksiin. Mutta onneksi se tärkein eli joukkue uskoi ja 2-0 voitto ja sarjakärjen jättäminen vielä maaleitta oli varmasti joukkueelle huikea itseluottamusbuusti loppuvuoden otteluihin. Hienoa työtä!
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisi aika julmaa, jos SM-sarjaan pääseminen jää kiinni siitä lisenssisekoilusta, joka maksoi 4 pistettä ja huononsi maalieroa 11 pykälää. Ei täysin poissuljettu skenaario, mutta toivottavasti pojat hoitavat homman. Vierumäen vastuksista (Ilves, KooKoo, SaiPa) ei mitään vaikuta mahdottomalta kaataa, joten tuolta mahdollisimman täysi pistepotti ja tilanne rupeaa näyttämään valoisammalta.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kolleilta on kausi sujunut varsin mallikkaasti ja sijoitus taulukossa on tällä hetkellä neljäs. Paikallispelit ovat olleet kompastuskivi, sillä kauden viidestä varsinaisen peliajan tappiosta peräti kolme on tullut Jokereita vastaan ja vieläpä varsin selvin numeroin. Seuraava yritys on vieraskentällä jo ensi perjantaina.

Konttaaminen paikallisissa jatkui tänään, kun Narrit otti kotikentällään 7-2-voiton. Eli nyt HIFK:n kuudesta varsinaisen peliajan tappiosta neljä on naapurin aiheuttamia. En ole nähnyt yhtään noista derbyistä, niin mikä siellä nyt mahtaa noin pahasti mättää? Varmaan kasvanut apina selkään. Toki, jos kausi jatkuu yleisesti ottaen samaan tahtiin, olisi sitten herkullinen paikka yllättää Jokerit housut kintuissa välierissä.

Kollien viimeinen kotipeli ennen joulutaukoa pelataan itsenäisyyspäivänä 16:00 ja vastassa on Pelicans. Sinne siis ottamaan vauhtia ennen Saukin ja Jentsyn bileisiin siirtymistä.

B-junnut aloittivat Vierumäen viikonlopun 3-2-jatkoaikavoitolla Ilveksestä. Olisi kyllä kelvannut se kolmaskin piste ajatellen pääsyä varsinaiseen SM-sarjaan.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
B otti Vierumäeltä kahdeksan yhdeksästä jaossa olleesta pisteestä ja kampesi itsensä viivan yläpuolelle - tosin vain maalieron turvin. Jäljellä on neljä matsia ja näyttää siltä, että lähinnä HIFK ja HPK tappelevat viimeisestä SM-sarjan paikasta, kenties kisaan voivat vielä joutua 4 pistettä edellä olevat TPS ja Ilves. Takaa ei enää voi tulla muita ohi.

Kollit otti tänään 7-5 voiton Pelicansista. Puolustuspäässä pitäisi skarpata, sillä viikonlopun matseissa meni 12 omiin. Tänään maalilla oli taas Heljanko, joka ei rikkonaisella kaudella ole vielä ollut parhaimmillaan ja pakkiparina "liigamiehet" Moberg ja Karjalainen. Pelicansin viimeinen kavennus tuli 2 sekuntia ennen loppua, joten kovin tiukalle peli ei mennyt, vaikka kenttätapahtumien perusteella voiton olisi pitänyt olla selvempi.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko

Olivatko muuten B-junnut saaneet Kolleista vahvistuksia tuohon turnaukseen? Katselin tuota HIFK:n sivujen uutista ja siellä oli mainittu Juha Jääskä ja Miro Heiskanen tehomiesten joukossa ja eivätkös kyseiset pelaajat ole pelanneet pääasiassa Kollien mukana tällä kaudella? Tietty jos ovat vielä sen ikäisiä, että voivat pelata B:n mukana niin hyvä, varsinkin kun B:n joukkue joutui tuon lisenssipelleilyn takia lähtemään sarjaan takamatkalta.
 
F#21

Olivat tosiaan saaneet. Ainakin Jääskä, Hämäläinen ja Heiskanen olivat pelaamassa. Kaksi ensin mainittua ovat -98 syntyneitä, eli viimeistä vuotta B-ikäisiä ja Heiskanen on -99 syntynyt, jolloin hän voi pelata vielä ensi vuonnakin.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pahasti näyttää siltä, että lisenssisotkut maksavat B-junnuille SM-sarjapaikan. Ennen huomista alkusarjan viimeistä kierrosta HPK ja HIFK ovat viivan molemmin puolin tasapisteissä - HPK:n maaliero on yhden pykälän parempi. Ei siis periaatteessa toivottomat lähtökohdat, mutta HPK pelaa kotonaan heittopussi K-Kissoja vastaan ja HIFK vieraissa kärkipään JYPiä vastaan. Ehkäpä kannattaa lähteä hakemaan vaikka riskillä isoa voittoa, sillä minimaaliseksi oljenkorreksi jää vielä TPS:n ohittaminen. Se tosin vaatisi reilunumeroisen voiton lisäksi TPS:n reilunumeroista tappiota. Maaliero on turkulaisilla 10 pykälää parempi.

Olisi paikallaan Jankon Betoni-tyylinen soitto toimistolle...
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tiukalle muuten menee... HIFK haki Jyväskylästä 6-0 voiton. Siten HPK:n tarvitsee voittaa Karhu-Kissat kuudella maalilla ohi päästäkseen ja tilanne on vajaa 10 minuuttia ennen loppua 6-2.

Liigasäännöillä HIFK olisi jo jatkossa, mutta junnuissa ei käsittääkseni ole edelleenkään voimassa se sääntö, että varsinaisen peliajan voittojen määrä ratkaisee.

E: 7-2 ja pari minuuttia jäljelle. Herra isä. Ja saman tien 8-2. Harvinaisen katkera loppu taisi tulla.
 
Viimeksi muokattu:

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jep. Yhden maalin erolla ulos SM-sarjasta. Ilman lisenssisekoiluja HIFK:n sijoitus olisi ollut viides. Tai tulkaa nyt joku kertomaan, että nykyään junnuissakin 3 pisteen voitot ratkaisee...

Mutta jos oikein muistan, niin siitä haistapaska-sarjasta, jota HIFK joutuu nyt loppukauden pelaamaan, pääsee vielä paras mukaan säälipleijareihin? Ja viime kaudella joku taisi ponnistaa sieltä aika pitkällekin. Kunhan pettymys ei ole liian suuri, luulisi että loppusyksyn vireellä HIFK on erittäin vahvoilla tuossa sarjassa.
 
Larhii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jäähonka

Siis mitä? Jäikö HIFK:n B-junnut ulos joulun jälkeen alkavasta varsinaisesta SM-sarjasta?
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Jäihän nuo ja tässä Urheilulehti avaa syitä tuohon, ja syy löytyy lopuksi toimistolta: HIFK teki nolon munauksen junioreidensa kustannuksella - ”Tämä on täysi skandaali!” | Jääkiekko | Urheilulehti

Eipä tätäkään olis urheilulehdessä noteerattu ellei siellä olisi paria toimittajaa kenellä on pakonomainen tarve pästä tölväisemään HIFK:ta jostain. Harmittava moka kyllä loppujen lopuksi, en sitten tiedä olisiko kyseinen jengi päässyt kuitenkaan kovin pitkälle kun nytkin pääsivät näin hilkulle lähinnä vain sen takia, että Kolleista siirtyi muutama kovempi B-ikäinen auttamaan karsintasarjan loppuvaiheessa. Tämä junioripuoli on silti vissiin oma ry:nsä ettei tätä nyt voi laittaa edustuksen officen piikkiin.

Tuota päätöstä noiden ottelutulosten hylkäämisestä kun lukee niin siinä selviää, että nuo pelipassit olivat kyllä maksettu ennen noita otteluita, mutta kuitenkin sen verran myöhässä etteivät olleet vielä rekisteröityneet liiton systeemeihin, jonka takia edustusoikeudet eivät olleet kunnossa. Jotenkin vielä amatöörimäisemmäksi tämän tekee vielä se, että tämä oli nyt ilmeisesti toinen vuosi putkeen kun sama tapahtui, joten sen kuka näitä pelipassi yms. asioita hoitaa B-junnuille voisi kyllä siirtää pois tuosta tehtävästä jos ei ole näin jo tehty.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
... en sitten tiedä olisiko kyseinen jengi päässyt kuitenkaan kovin pitkälle kun nytkin pääsivät näin hilkulle lähinnä vain sen takia, että Kolleista siirtyi muutama kovempi B-ikäinen auttamaan karsintasarjan loppuvaiheessa. ...

Aika radikaalisti sijoitus kuitenkin muuttui. Mokan takia kahden ensimmäisen pelin saldo 4 pistettä ja maaliero 9-8 kääntyi 0 pisteeksi ja maalieroksi 0-10. Ilman tuota mokaa HIFK olisi sijoittunut alkusarjassa viidenneksi. (Tasapisteet Jokereiden ja JYP:in kanssa ja selvästi paras maaliero.)

Kuitenkin tuolta alemmasta jatkosarjasta vai mikä virallinen nimi onkaan, pääsee siis paras joukkue mukaan säälipleijareihin. Aiemmin muistelemani tapaus oli viime kaudella Tappara, joka ei sinänsä kovin pitkälle päässyt, mutta kuitenkin meni jatkoon sääleistä ja SM-sarjan voittanut Blues joutui aika koville, kun se meni voitoin 3-2 jatkoon. Kohtuullisen omituinen tuo sarjajärjestelmä on, joten voi tietysti olla jopa helpompi ponnistaa alemman sarjan voittajana eteenpäin kuin niukasti varsinaisesta SM-sarjasta pleijareihin päässyt.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Henrik Borgström on Craig Buttonin kesän 2016 NHL-draftin odotuksissa sijalla 61 Buttonin tammikuun 2016 ennusteessa. Saattaa olla siten toisen kierroksen lopun varaus, jos loppukausi sujuu onnistuneesti. En ole koskaan nähnyt Borgströmin pelaavan, mutta hienoa, että HIFK:n junnuissa on lupaava sentteri. Button on TSN director of scouting.
 
ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Henrik Borgström on Craig Buttonin kesän 2016 NHL-draftin odotuksissa sijalla 61 Buttonin tammikuun 2016 ennusteessa. Saattaa olla siten toisen kierroksen lopun varaus, jos loppukausi sujuu onnistuneesti. En ole koskaan nähnyt Borgströmin pelaavan, mutta hienoa, että HIFK:n junnuissa on lupaava sentteri. Button on TSN director of scouting.
En ole itsekään nähnyt, mutta erittäin kovat tehot on Borgström tällä kaudella paukuttanut. Samaten B:ssä viime vuonna. Olisi suotavaa, että pääsisi kokeilemaan myös ylhäällä. Samaten, että ei karkaisi muualle liigan sisällä jos on vielä täällä ensi vuona jatkamassa. Pituus on kaverilla kohdillaan, mutta voimaa tarvitsee kehoonsa vielä lisää.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Jotain juttua oli tässä taannoin, että Borgström olisi vakavasti harkitsemassa ns. yliopistopolkua ja sen takia ei ole esiintynyt tällä kaudella edareissa, vaikka olisi pariin kertaa voinut loukkaantumisten takia ollakin mukana. Itseasiassa edellisellä sivulla onkin juttua tuosta.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Ylen sivuille ilmestynee tänään Borgströmistä kertova juttu, kun Yle kävi jututtamassa miestä ennen eilisiä aamujäitä.

Ja kannattaa käydä katsomassa kun mies pelaa, ette pety ;)

Omasta mielestäni yksi pahimmista virheistä Jokereilta päästää mies IFKhon C-kauden jälkeen....
 
RedWhiteBlue

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Rangers
Ylen sivuille ilmestynee tänään Borgströmistä kertova juttu, kun Yle kävi jututtamassa miestä ennen eilisiä aamujäitä.

Ja kannattaa käydä katsomassa kun mies pelaa, ette pety ;)

Omasta mielestäni yksi pahimmista virheistä Jokereilta päästää mies IFKhon C-kauden jälkeen....

En löydä Yle Areenasta tätä, pystytkö laittaa linkkiä tai kertoa mikä ohjelma kyseessä?
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Omasta mielestäni yksi pahimmista virheistä Jokereilta päästää mies IFKhon C-kauden jälkeen....

Onko tuolla mitään väliä kun kerran mies jenkkeihin yliopistoon tähyää niin eihän siitä ole sitten mitää hyötyä IFK:lle? Ja sama hommahan se olisi ollut Jokereille.
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Kollit - Instagram

Coca-Cola Zero tarjoaa pääsyliput tulevan viikonlopun kahteen kotimatsiin hintaan Zero euroa (0€). Lauantaina kohdataan TPS alkaen klo 16 ja sunnuntaina K-Vantaa klo 16. Sisäänkäynti D-päädystä. Molemmat matsit skulataan poikkeuksellisesti Areenan kirkkaissa valoissa.

-Tinke
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös