HIFK:n huhut, mutut & htt-spekuloinnit

  • 7 019 811
  • 29 660

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Elkinsin voisin ottaa takaisin leventämään meidän sentteriosastoa, mutta en missään nimessä yli 200K€/vuosi, ja Melartin kohdalla 140K-170K€/vuosi voisi toimia. Ei ole minun kirjoissa 200K€:n mies. Peruspakki jonka lähtöä KHL:ään en ole ikinä ymmärtänyt. Mutta mielellään siis kyllä miehen IFK:hon ottaisin takaisin.

Mulle kävisi molemmat, varsinkin jos mahdollista mahduttaa budjettiin. Munkin mielestä Elkins ei saa yli 200ke maksaa. Mieluiten 160ke maks. Viime vuosi pelaamatta.

Mä olin aiemmin kommentoinut että Melartille mun puolesta 300ke on ok. En ole enää sitä mieltä kun asiaa olen pohtinut. Silti alle 170ke tuntuisi vähältä. Kuitenkin SHL ja KHL tason pakki jolla mj kokemusta. Mä sanoisin 180-220 ja tarvittaessa suoritusbonarit päälle. Tuo 340-380ke pitäisi budjettiin mahtua ja näin ollen joukkue olisi mun mielestä valmis. Ainoat paikkaukset sitten keväällä jos pitkiä saikkuja.

Melart varmaan mielellään asuisi perheensä kanssa Helsingissä ja olisi hienoa jos saataisiin vaikka 3 vuodeksi hänet. Tai edes vuodeksi.

Se on fakta että av:lle ja muihinkin tilanteisiin meiltä puuttuu Melartin kokoinen pakki maalinedusvääntöihin ja sieltä ei varmaan parempaa pakkia enää saa jos ei joku NHL drop out tipu syliin.
 
Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Elkinsin voisin ottaa takaisin leventämään meidän sentteriosastoa, mutta en missään nimessä yli 200K€/vuosi, ja Melartin kohdalla 140K-170K€/vuosi voisi toimia. Ei ole minun kirjoissa 200K€:n mies. Peruspakki jonka lähtöä KHL:ään en ole ikinä ymmärtänyt. Mutta mielellään siis kyllä miehen IFK:hon ottaisin takaisin.

Täytyy kyllä olla eri mieltä Melartista. Sen verran olen SHL:ää ja Melartia viime kausina nähnyt, että onhan kyseessä ihan pirun hyvä puolustaja ja ei pitäisi alle 200k riittää. On toki edelleen peruspakki, mutta kiekolliset taidotkin ovat yllättävän hyvät. Mielestäni olisi Liigan parhaita puolustajia ja ihan ykkösparin äijä.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Myös Auvitu on edelleen ilman sopimusta ja kuuluu Melartin ja Elkinsin kanssa niihin pelaajiin joihin tulee olla yhteydessä. Kaikkia tänne ei saada, mutta olisin tyytyväinen jos edes yksi näistä kolmesta
 
Moritz

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Dallas Stars
Elkins ei varmasti lähde pelaamaan Suomeen alle 200k palkalla, enkä oikeastaan Elkinsiä tässä kohtaa edes halua takaisin, vuoden pelaamatta ollutta 34-vuotiasta.

Melart olisi yksi liigan parhaimpia puolustajia ja siltä näyttäisi myös hintalappu. En voi käsittää miten hänellä ei ole vielä sopimusta mihinkään SHL seuraan. Uskon että kärkkyy paikkaa Sveitsistä tai sitten vielä Ruotsista, mutta ei kyllä ole Liigaan tulossa täksi kaudeksi. Tässä on pelaaja jolle tarjoisin mottipäistä monivuotisella sopimuksella.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Elkinsin palkan ei missään nimessä pitäisi olla kauheasti yli 100k€ ja tuskin mies noin halvalla olisi tänne tulossa. Viime vuosi täysin pelaamatta niin mikähän miehen taso tällä hetkellä edes olisi? Nelosketjuun jos miestä kaavailtaisiin niin voisi toki olla Jasun kanssa Liigan paras nelosketjun sentteri jos lähellekään sitä tasoa mitä täällä pelatessa oli, mutta samalla varmasti kovin kallis tuohon rooliin nähden + mikä olisi motivaatio tulla nelosketjun keskelle pelaamaan Suomeen halvalla (noin 100k€)?

Auvitusta on hyvät muistot, mutta niin on myös Melartista ja enemmän tuo pakisto tällä hetkellä huutaisi Melartin tapaista pelaajaa. Noin 200k€/kausi ja pitkää diiliä kouraan, jos tuolla suostuisi tulemaan niin olisin todella tyytyväinen.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Pitää lähteä siitä että mitä joukkue eniten kaipaa. Peräpään isäntää vai 3-4 ketjun sentteriä. Sen pitää olla se ratkaiseva asia eikä palkka. Viime kaudella hommattiin Salminen vaikka ei sille paikalle suurin tarve ollut. Mielestäni pakin tarve on suurin tällä hetkellä.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kousa-Melart, Lyytinen-Varakas, Ahonen-Motin. Tuo riittäisi.

Tokihan Melart on lähes pakko kotiuttaa jos tilaisuus siunaantuu. Siltikään en voi olla pohtimatta, että onko "isäntä"-profiilin pelaaja se mitä alakerta kipeimmin kaipaa? Lainaamassani hahmotelmassa on kaksi puolustajaa (Kousa ja Lyytinen), joilta on lupa odottaa vahvaa kiekollista panosta ja heistäkin toinen on ollut tällä kaudella täysi katastrofi. Tuosta nipusta pelkästään Kousan loukkaantuminen romahduttaisi alakerran kiekollisen tason totaalisesti.

Kysynkin, että pitäisikö sittenkin mielummin kotiuttaa se Auvitu? Laadukkaana yleispuolustajana ja hyvänä luistelijana häneltä voidaan odottaa paitsi laadukasta avauspelaamista ja kiekon ylöstuontia jalalla, mutta myös suht. virheetöntä työskentelyä omalla puolustusalueella. Pikkaraisen sapluunassa tuntuu muutenkin korostuvan pelin nopea kääntäminen.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kysynkin, että pitäisikö sittenkin mielummin kotiuttaa se Auvitu? Laadukkaana yleispuolustajana ja hyvänä luistelijana häneltä voidaan odottaa paitsi laadukasta avauspelaamista ja kiekon ylöstuontia jalalla, mutta myös suht. virheetöntä työskentelyä omalla puolustusalueella. Pikkaraisen sapluunassa tuntuu muutenkin korostuvan pelin nopea kääntäminen.

Siis mitä Melart mielestäsi on jos ei laadukas yleispuolustaja? Minun mielestäni Melart on just tuota ja laadukkaampi kuin Aulie. Melart on fyysisempi, pystyy vaikka myös hanskaamaan laadukkaammin, kiekollisempi ja yksinkertaisesti parempi.
 
Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Melart olisi yksi liigan parhaimpia puolustajia ja siltä näyttäisi myös hintalappu. En voi käsittää miten hänellä ei ole vielä sopimusta mihinkään SHL seuraan. Uskon että kärkkyy paikkaa Sveitsistä tai sitten vielä Ruotsista, mutta ei kyllä ole Liigaan tulossa täksi kaudeksi. Tässä on pelaaja jolle tarjoisin mottipäistä monivuotisella sopimuksella.

Jetsulleen näin. Melart on pelaaja ketä ei voida menettää minnekään muualle kotimaassa. Käsittämätöntä olisi, jos ei vieläkään oltaisi opittu; laadusta pitää maksaa, piste. Vielä oma jätkä hyvällä rekordilla.

@Renegade ja @mixu hyvin hahmotteli parit ja syyt Lädän/pakin hankinnalle. Se on sitten eri asia jos länsinaapuri vie paksummalla setelipinkalla.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Jos Melart ei ole saatavilla niin kyllä mun mielestä hänen kaltainen pakki on prioriteetti. Laadukas oman pään luuta joka pelaa myös kiekolla hyvin. Voittaa kulmatilanteet, pystyy rytmittämään peliä ja antamaan hyvät syötöt sekä hyökkäyspäässä ok tason laukaus.

Auvitu olisi myös hyvä mutta ei toisi maalineduspelaamiseen sitä mitä tarvitaan. Nopeutta toki saataisiin lisää mutta siitä ei ole puutteita.

Mieluiten ottaisin 4. sentterin tai Elkisin tilalle Wärnin. 4 kenttään on ok tason paikkaajia mutta 3. kenttään ei ole ja kolmosesta joudutaan nostamaan ylöspäin välillä ukkoja. 4. sentterinä menee tarvittaessa Keränen, Heljanko tai Åsten. 4. kenttää voi peluuttaa vähemmän mutta 1-3 kenttiä ei. Wärn toisi voimaa esim. Kangasniemen tai Saarisen tai Nordgrenin vierelle ja siitä mun mielestä isoin pula. Jos Nykopp edes 40 matsia kunnossa niin meillä on riittävä 4. sena.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Siis mitä Melart mielestäsi on jos ei laadukas yleispuolustaja? Minun mielestäni Melart on just tuota ja laadukkaampi kuin Aulie. Melart on fyysisempi, pystyy vaikka myös hanskaamaan laadukkaammin, kiekollisempi ja yksinkertaisesti parempi.

Jos luet viestini tarkemmin, niin sanoin toki Auvitu enkä Aulie. He ovat eri pelaajia.

Melart on papereissani enemmän laadukas stay-at-home -puolustaja, joka osaa antaa helpon ensimmäisen syötön, mutta kohdistin huoleni alakerran kiekolliseen kokonaistasoon varsinkin kun Lyytisestäkään ei ota selvää, että onko hänestä vahvistukseksi vai ei.

Itse itseäni lainaten:

Tokihan Melart on lähes pakko kotiuttaa jos tilaisuus siunaantuu. Siltikään en voi olla pohtimatta, että onko "isäntä"-profiilin pelaaja se mitä alakerta kipeimmin kaipaa? Lainaamassani hahmotelmassa on kaksi puolustajaa (Kousa ja Lyytinen), joilta on lupa odottaa vahvaa kiekollista panosta ja heistäkin toinen on ollut tällä kaudella täysi katastrofi. Tuosta nipusta pelkästään Kousan loukkaantuminen romahduttaisi alakerran kiekollisen tason totaalisesti.
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Jos luet viestini tarkemmin, niin sanoin toki Auvitu enkä Aulie. He ovat eri pelaajia.

Melart on papereissani enemmän stay-at-home -puolustaja, joka osaa antaa helpon ensimmäisen syötön, mutta kohdistin huoleni alakerran kiekolliseen kokonaistasoon varsinkin kun Lyytisestäkään ei ota selvää, että onko hänestä vahvistukseksi vai ei.

Itse itseäni lainaten:

Huppista. Mutta joo itse näen enemmän Melartille tarvetta kuin Auvitulle, en toki pahakseni panisi jos sieltä saataisiin vaikka molemmat :)
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei se Auvitu mikään kukkakeppi ole ja varmasti on saanut vielä lisää jämäkkyyttä maailmalla. Joten toisi kyllä miehekkyyttä puolustukseen myös hän.

Toistan samaa kuin aiemmin: nimeä enemmän kiinnostaa se, miten istuu jengiin. Jos olisi kristallipallo, ottaisin se, kumpi on pelaava paremman kauden.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Tietääkö kukaan oikeasti mikä Auvitun taso tänä päivänä on? Ei euroopan seurat ainakaan kovin innostuneesti ole olleet hänestä kiinnostuneita. Itse ottaisin ensimmäisenä Järvisen tuonne pakistoon. Silloin ainakin tiedettäisiin mitä saadaan ja olisi edes yksi pakki joka siivoaa maalinedustan. Nyt niitä ei ole yhtään.
 
Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Eikös Elkins ylipäätään lähtenyt käytännössä "pelkästään" perhesyiden takia? Tuskin näin vanhalla iällä enää palaisi rapakon taakse. Ja vaikka lähes ikoni onkin ja ehdottomasti omia all time suosikkeja, niin ikää on kertynyt ja pitkän pätkän ollut pelaamatta. Varmasti kuitenkin esim. kolmosen keskelle natsaisi silti hyvin.

Auvitu mallia 2016 taas mahtuisi kaikkiin jengeihin ykköskorin puolustajaksi, mutta onko kiekollinen osaaminen välttämättä se mistä on suurin pula? Ja tuskin on välttämättä tämäkään sotaratsu edellisen visiitin tasolla.

Melart on näistä sitten ainoa, jota voi pitää jollain tasolla realistisena ja jolle ehdottomasti olisi tarvetta. Pakistoon viimeinen silaus, fyysinen maalinedustan mies hyvällä kiekollisella osaamisella ja oma poika kotiin. Jahtaisin mottipäisellä, mutta kunnioitan Salmelaisen ottamaa suuntaa selkeän palkkalinjan kanssa. Ruotsi tämän vie varmaan anyway.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Auvitu mallia 2016 taas mahtuisi kaikkiin jengeihin ykköskorin puolustajaksi, mutta onko kiekollinen osaaminen välttämättä se mistä on suurin pula? Ja tuskin on välttämättä tämäkään sotaratsu edellisen visiitin tasolla.

Kun miettii kuluvan kauden alakertaa, niin kysyn enemmänkin, että onko stay-at-home -osaaminen välttämättä se mistä on suurin pula?

Ahonen - Kousa
Lyytinen - Motin
Varakas - Laakso
Kankaanperä (/Winberg)

Kyllä tuosta nipusta peruspakkeja löytyy ja siitäkin porukasta Motin sekä Varakas ovat onnistuneet nostamaan tasoa viime kaudesta (tai no Varakas oikeastaan jatkanut siitä mihin jäi). Enemmän minua huolestuttaa, ettei laadukkaaseen kiekolliseen peliin kykeneviä puolustajia ole kuin Kousa sekä Lyytinen ja heistäkin viimeksi mainittu on ollut täysi katastrofi kuluvalla kaudella. Kuvitelkaapa tilanne, jossa Kousa putoaisi esimerkiksi loukkaantumisen johdosta kokoonpanon ulkopuolelle; alakerran kiekollinen taso romahtaisi kertaheitolla.

Melartin kohdalla varmasti monella tunne sanoo, että näistä kahdesta (Auvitu vs. Melart) juuri hänet pitäisi kotiuttaa, mutta mitä enemmän asiaa kokonaisuuden kannalta puntaroin, niin sitä enemmän tulen siihen lopputulemaan, että jos pakki hankitaan, niin kyseisellä ovenavauksella pitää tulla sisään enemmän kiekollista osaamista.

Auvitu mallia 2016 taas mahtuisi kaikkiin jengeihin ykköskorin puolustajaksi, mutta onko kiekollinen osaaminen välttämättä se mistä on suurin pula? Ja tuskin on välttämättä tämäkään sotaratsu edellisen visiitin tasolla.

Miksei olisi edellisen visiitin tasolla? On tämän jälkeen pelannut NHL:ssä ja KHL:ssä. Toki kaudet ovat olleet vähän rikkonaisia, mutta joka tapauksessa on eri asia pelata NHL:ssä ja KHL:ssä kuin Liigassa. Kyseessä on vieläpä pelaaja lähes parhaassa iässä, joten itse ainakin lähden siitä oletuksesta, että pikemminkin kehitystä on tapahtunut. Eihän Auvitu muutenkaan ole pelaajaprofiililtaan mikään kiekollinen liideri vaan enemmänkin kiekolliseen peliin kykenevä suht. virheetön ykköskorin yleispuolustaja.

Vaikka tehotilastoa pitäisi käyttää korkeintaan suuntaa antavana tekijänä, niin kai tuosta kokonaisvaltaisuudesta jotain kertoo, että hän kykeni keräämään molemmilla kausillaan IFK:ssa joukkueen parhaimman tehotilaston (ollen toisella niistä vieläpä paras kaikista Liigan puolustajista). Knoppitietona mainittakoon, että edellisen visiittinsä jälkeen Erik Thorell (viime kaudella) on ainoa IFK-pelaaja, joka on kyennyt saavuttamaan paremman tehotilaston kuin Auvitu kausilla 2014-2015 ja 2015-2016.

+28: Erik Thorell (2018-2019)
+22: Yohann Auvitu (2015-2016)
+20: Yohann Auvitu (2014-2015)
+19: Joonas Rask (2018-2019)
+18: Juhani Tyrväinen (2018-2019)
+17: Erik Thorell (2017-2018)
+17: Joonas Rask (2017-2018)
+17: Miro Heiskanen (2017-2018)

Tätä edeltävät +20 -lukeman rikkoneet pelaajat ovat sitten Peltosia, Söderholmeja ja Granlundeja 2010-2012 välisenä aikana.
 
Viimeksi muokattu:

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Melartin kohdalla varmasti monella tunne sanoo, että näistä kahdesta (Auvitu vs. Melart) juuri hänet pitäisi kotiuttaa, mutta mitä enemmän asiaa kokonaisuuden kannalta puntaroin, niin sitä enemmän tulen siihen lopputulemaan, että jos pakki hankitaan, niin kyseisellä ovenavauksella pitää tulla sisään enemmän kiekollista osaamista.

Saatat hyvinkin olla oikeassa. Mietin itse ehkä hieman sen varaan, että Melartin kohdalla saadaan ripaus molempia. Jos loppupeleissä Motin ja Varakas ovat meidän fyysisimmät pakit, niin kyllä koodinimi "Melart" tai "Järvinen" tekisi ihan hyvää, varsinkin jos omaa kiekollisia taitoja ja hyvän laukauksen. Mutta tämä saattaa myös olla ns. "vanhaa maailmaa", kiekollinen taitohan se tärkein ominaisuus rupeaa olemaan tänä päivänä pakeillakin.
 
Minulla on kompromissiehdotus. Pistetään Kankaanperä - Laakso -kaksikko kiertoon ja hankitaan tilalle sekä Auvitu että Melart. Rahaa palaa, mutta laatu maksaa. Kustannuksiin takertuminen on muutenkin persaukisten hommaa.

Melart - Kousa
Auvitu - Ahonen
Varakas - Motin
Lyytinen

Tuolta sen alakerran pitäisi näyttää kärkibudjetilla operoivassa seurassa.
 
Viimeksi muokattu:

topdog

ei taida ottajia ihan jonoksi asti olla.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Heitto oli toki hieman humoristinen, mutta eiköhän nuo silti Mestikseen kelpaisi.

Kelpaisi ne johonkin Liigaankin jos IFK maksaa täyden palkan. Rahalla ei ottajia ei sitten montaa olisikaan
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kuten sanottua, kustannuksiin takertuminen on köyhien hommaa.

Niin varmasti, ainakin Nybarin aikana. Nyt siellä onkin vähän tarkempia kavereita puikoissa ja faneille paljon tylsempää kun ei ukkoa enää lennä ovista ulos ja sisään
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös