Mainos

HIFK:n huhut, mutut & htt-spekuloinnit

  • 7 766 482
  • 33 679

Makija

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Olin lukevinani jossain ketjussa, että Melartia huhuttaisiin Petrellin seurakaveriksi Ruotsiin. En nyt pikaisella haulla löytänyt ko. viestiä, mutta taisi olla joku Sport-fani, kun asiasta kirjoitti.

edit: tuo nousikin eilen esiin tuolla kauden 2015-2016 ketjussa.
 
Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
HIFK:ssa on tällä kaudella liikaa Salmi-Nyqvist-Teppo-Moberg-Åsten (hienot playoffit, mutta ei muuten vielä näyttöä VL:na)-Tamminen -tyyppistä materiaalia ja turhan iso osa heistä pelaa alakerrassa.

Tähän vahva sama. Ja juurikin tuosta syystä (ei ainut syy, mutta iso syy) IFK ei tällä kaudella tule voittamaan mestaruutta. Liikaa epämääräisiä pakkeja joiden roolitustakin on erittäin vaikea kohdentaa. Kun kukaan ei ole erityitsen hyvä missään.

Toinen iso syy mielestäni on että Zabo ei yksin riitä tähtipelaajana. Jos esim. Puustinen olisi ollut tällä kaudella yhtä vakuuttava kuin viime kaudella, meillä olisi kaksi tähtipelaajaa tekemässä maaleja. Se olisi huomattava etu. Lisäksi itse odotin Goldobinilta paljon enemmän. Rask pelasin ehkä "yli odotusten" pisteiden valossa syyskaudella, ja siitä johtuen ainakin omat odotukseni kaverista nousivat ehkä turhankin korkealle. Hyvä VL, mutta kiekolliset taidot eivät riitä tähti statukseen.

Tälläkin palstalla, asia josta on puhuttu ja ajatus jota itse tuen. Voittava joukkue tarvitsee kolme asiaa: Liigan paras maalivahti, Liigan paras puolustaja ja Liigan paras hyökkääjä(/sentteri). Näihin kaikkiin IFK:n resurssit pitäisi riittää. Siihen sitten tasapainoinen VL -kalusto ympärille. Esim. tällä hetkellä Kärpät ja Tappara ovat erittäin lähellä tätä kombinaatiota. IFK ei. Husso oli lähellä olla se veska, Zabo oli lähellä olla se hyökkääjä (ei tosin sentteri), pakkia ei ole koko kaudella ollut. Söden varaan laskeminen tässä kohtaa oli ehkä hieman optimistista.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Salmesta pari sanaa. Itse olen kyllä Salmen nähnyt jo pari vuotta kokeneempana rotaatiopelaajana joka pyydetään Mestiksestä stunttaamaan sekä tämä mahdollinen fyysinen aspekti liittyen pleijareihin jos ei omasta takaa ole muita kuin mikkihiiriä. Ei tätä Juusoa roikuteta kokoonpanossa siksi että kehittyisi Kousaksi, peluutukselle on ihan muut syyt ja ei siitä kannata fanien huolestua.

_
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nimenomaan mahdollinen fyysinen aspekti. Kaveri ei ole oikeasti lähelläkään fyysistä puolustajaa. Lempeä halinalle.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Juu ei täällä ole kukaan kehumassa Salmea, mutta 99% varma olen että valmennus näkee asian jota kuinkin näin mitä sanoin, varsinkin nyt pleijareissa missä voi alkaa tapahtua kentällä melkein mitä vaan. Kaikki tietää että on puukäsi mutta moni joukkueen sisältä oli myös sitä mieltä että on kovin jätkä fyysisellä kunnolla mitattuna mitä alkukauden haastatteluja muistelen. Vaihtoehdothan on halinallet nimeltä Hank ja Moberg, jotka molemmat olisi ollut jo happikoneessa parin jatkoerän jälkeen. Jos kaikki terveenä en usko että Salmi pelaisi yhtäkään runkosarjaottelua ja ei välttämättä pleijareissakaan, veikkaan että Nyqvist menee pleijareissakin edelle valmennuksen silmissä.

Oli muuten lähellä ratkaista edellisen pelin puukäsillään.

_
 
Justice

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Cowboys, Man Utd, Devils, Jazz

Kyllä mä haluan uskoa, että Hank ja Moberg olisivat kumpikin selvinneet rajusta 26:20 peliajasta lauantaina. Jos käyttöaste on tuolla tasolla, niin ei oikein kuntopohjaperustelu päde. Ylipäätänsä melko erikoinen perustelu valita yhtäkään pelaajaa mihinkään liigajengiin. Jonkin sortin osoitus valmennuksen uskosta kaverin tasoon on sekin, että 134 minuuttia kestävässä matsissa, joka vedettiin suurelta osin läpi kuudella pakilla, kaveri ei tuon enempää peliaikaa saa. Verailun vuoksi, HIFK:n kolmanneksi vähiten peliaikaa saanut pakki pelasi 41:16, siis 15 minuuttia enemmän kuin Juuso Salmi. Toki Salmen ansioksi on luettava, että ehti tuolla peliajalla ottaa kaksi kakkosta ja aiheuttaa vielä rankkarin ikään kuin kirsikaksi kakun päälle.

Salmen peluuttamisessa on pakko olla kyse joko siitä, että a) Honkaheimolla ja Pikkaraisella on jotain kremppaa, b) Salmen kohdalla haluttiin selvittää onko kaverista pelaamaan näitä pelejä tai c) Salmella on hallussaan kiusallinen video Törmäsestä. Noin huonon pelaajan peluuttamiselle muuta kuin pakon edessä ei vaan ole mitään selitystä olemassa.
 
tiimari

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oli muuten lähellä ratkaista edellisen pelin puukäsillään.
_

Jos tarkoitat sitä kiekon sulkemisesta aiheutunutta rankkaria, niin oli todella lähellä. Eikä kyseinen tilanne ollut ainoa puppelointi, vaan valtaosa Salmen ratkaisuista oli peliä edistämättömiä suorituksia, joiden takia herralle ei hirveästi minuutteja kertynytkään, vaan ennemmin vedettiin viidellä pakilla.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jos tarkoitat sitä kiekon sulkemisesta aiheutunutta rankkaria, niin oli todella lähellä. Eikä kyseinen tilanne ollut ainoa puppelointi, vaan valtaosa Salmen ratkaisuista oli peliä edistämättömiä suorituksia, joiden takia herralle ei hirveästi minuutteja kertynytkään, vaan ennemmin vedettiin viidellä pakilla.

Veikkaan että valmennus näki sen toisessa päässä olevan tilanteen myös ja tuurailee jatkossakin pleijareissa. Ei mua haittaa vaikka kuinka noidutte jätkän alimpaan helvettiin, en itsekään panosta miehen pelitaidoista kunhan pohdin syitä miksi pelaa.

_
 
Stigu

Jäsen
HIFK:ssa on tällä kaudella liikaa Salmi-Nyqvist-Teppo-Moberg-Åsten (hienot playoffit, mutta ei muuten vielä näyttöä VL:na)-Tamminen -tyyppistä materiaalia ja turhan iso osa heistä pelaa alakerrassa.
Samaa mieltä. Mun mielestä jengissä saisi olla pakistossa max 2 prospektia, ja hyökkäyksessä max 4 prospektia. Siis sellaisia pelaajia, jotka eivät ole osoittaneet tasoaan.

Meillä on ollut tällä kaudella pakistossa seuraavat prospektit: Teppo, Nyqvist, Salmi, Tarkkanen, Moberg ja Heikkinen. Kokonaista 6 kappaletta "lupaavia" pakkeja. Tämä ylitarjonta-ongelma on kertautunut , kun pakistossa (ilmeisesti) Vakaiksi Liigapelaajiksi hankitut Pink ja Honkkeli ovat osoittautuneet entisiksi prospekteiksi.

Hyökkäyksessä noita propsekteja on ollut 9 kappaletta: Leino, Blomqvist, Partanen, Lamberg, Saarelainen, Åsten, Leinonen, Tamminen ja Juutinen.

Eli yhteensä 15 pelaajaa, joita peluutetaan jengissä ja odotetaan, että heistä kasvaa jotain.Mielestäni tuossa on yli puolet liikaa Ymmärrän kyllä että junnuja peluutetaan satunnaisesti esim. paikkaamassa loukkaantuneita, mutta silti noin iso määrä prospekteja ei palvele seuraa eikä näitä pelaajia, varsinkaan jos odotettua kehitystä ei nähdä. Nythän esim. Teppo on pelannut 51 matsia tällä kaudella, enkä ainakaan itse ole nähnyt kuin hyvin pientä kehitystä kiekollisessa pelissä. Varsinkin Stögö valmentajanaan Tepon pitäisi uskaltaa tehdä kiekollisena paljon enemmän asioita.

Toivottavasti ensi kaudeksi varsinkin pakisto fiksataan noilla VL-pelaajilla hyvissä ajoin. Pakistoprospektien osalta en kyllä jäisi kaipaamaan ketään tuosta kahdeksikosta (prospektit + Pink + Honkkeli), hyökkäyksen osalta pitäisin Partasen, Tammisen ja Saarelaisen. Siis tietämättä mikä näiden pelaajien tilanne on, Heikkisellä mm. taii olla jo diili, ainakin RM:n mukaan?
 
Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli yhteensä 15 pelaajaa, joita peluutetaan jengissä ja odotetaan, että heistä kasvaa jotain.Mielestäni tuossa on yli puolet liikaa Ymmärrän kyllä että junnuja peluutetaan satunnaisesti esim. paikkaamassa loukkaantuneita, mutta silti noin iso määrä prospekteja ei palvele seuraa eikä näitä pelaajia, varsinkaan jos odotettua kehitystä ei nähdä. Nythän esim. Teppo on pelannut 51 matsia tällä kaudella, enkä ainakaan itse ole nähnyt kuin hyvin pientä kehitystä kiekollisessa pelissä. Varsinkin Stögö valmentajanaan Tepon pitäisi uskaltaa tehdä kiekollisena paljon enemmän asioita.

Samaa mieltä. Junnuja ei voi tuoda puolta jengillistä kerralla, vaikka kuinka oli Raivokautta takana ja rosteria tuuletettiin. Ideaalitilanteessa homma menee kuten Stigu kirjoittaa, 2-4 junnua per kausi ja niistä laitetaan suht äkkiä pihalle ne ketkä eivät kestä kyydissä. Oletuksena siis se, että oma junnupuoli tuottaa tuon 1-3 pelaajaa per vuosi edareihin kokeiltavaksi.

Nythän niin ei ole. Ei tämä ole mikään puolustuspuhe Nybaria kohtaan koska olenhan itse äijän suurimpia kriitikkoja täällä. Mutta jostain se on alettava. Nyt vedetään 'väkisin' tämä ja seuraava kausi läpi näillä junnuilla ja rakennetaan tukijalkaa tuleville kausille. Periaatteessa ihan oikein, eihän HIFK voi joka kolmas vuosi ostaa uutta runkoa vaan sellainen pitää kasvattaa itse. Ne helmet, tähdet ja kilahtavat puolihullut hankitaan sitten muualta ja nämähän ei yleensä junnuja ole.

Mutta ei tämä 'vedetään väkisin nyt sisään nämä ja katsotaan mihin niistä on'- työote estä Nybaria kasaamasta kriittisille paikoille VL- pelaajia(Jhagin treidmark). Eikä todellakaan ole kiellettyä 30-40 matsin jälkeen vahvistaa joukkueen esim. pakistoa, jos havaitaan sen olevan liian junnuinen mestaruuskamppailuun. Se on 'sori kundit, mutta nyt te tarviitte vahvistusta ja ens kaudella mä ootan et te ette tarvii. Mut nyt mä vahvistan teitä kokeneella jäbällä, ottakaa siitä oppia'. Jos siitä nyt joku junnu pahoittaa mielensä ja haluaa lähteä hoopeekoohon niin adios. Kilpaurheilu on joskus säälimätöntä.

Eli kyllä mä olisin ennen joulukuuta jo tuonut kaksi kokenutta pakkia(ei pink häkkeröistä) alakertaan ja ottanut raskaita minutteja pois Teppo& Nyqvist kaksikolta. Mutta se siitä. Näillä mennään ja tsiigataan nyt mihin asti se riittää.
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Kun jengiä kootaan, pitää myös huomioida Honkaheimon/Kuparisen tyyppiset tapaukset: Osa VL-pelaajista osoittautuu hudiksi ilman, että se on välttämättä signaajan vika. Näitä nyt vaan sattuu, enkä sinänsä voi kritisoida HIFK:ta siitä, että Honkaheimo hankittiin. Worth trying. Niinpä joukkuetta kasattaessa pitäisi VL-pelaajien osalta käyttää ehkä kerrointa 0,8-0,9. Jos hankitaan 10 vakaata sälliä, 8 tai 9 heistä onnistuu. Ei missään tapauksessa kaikki 10 kpl. Vähintään yksi Honkaheimo on joukossa. Tai sitten Kuparinen, joka on VL, mutta viettänyt suuren osan ajastaan ekalla kaudellaan saikulla.

Niinpä jos ideana on saada ainakin 15 VL-statuksen pelaajaa rosteriin, heitä pitää itse asiassa olla mukana 17 tai 18 kpl, ei tasan 15 kpl! Nybahan on laskenut jengin niin, että kaikki VL-pelaajat pysyvät koko kauden loukkaantumatta ja lisäksi kukaan ei pelaa paskakautta (kerroin on tasan 1,0). Omiin junnuihin Nyba on käyttänyt 1,2 -kerrointa: Onnistuessaan 120-prosenttisesti junnupelaaja on mahdollisesti koko kauden kestävä vakaa liigapelaaja. Ja tottakai näistä useasta junnusta aika monikin pelaa 120%:sen kauden, eikös vaan?

Kaikkiaan näitä juttuja voi tarkastella myös matemaattisten todennäköisyyksien kannalta ja HIFK:n osalta joukkueen kokoamisessa on ensinnäkin luotettu liikaa siihen, että jokainen VL onnistuu sataprosenttisesti. Ja sitten on toivottu, että useampikin kuin yksi junnu jostain mystisestä syystä kehittyy sormia napsauttamalla, taikapölyn hiljaa laskeutuessa kerralla ja kunnolla vakaaksi liigapelaajaksi. Joukkue on siis koottu hontelosti. Rokkifestarien järjestäjä joutuu kelaamaan jutun niin, että jos hänellä on esisoppari viiden ison nimen kanssa, niiden pitää olla niin isoja, että koko festari ei kaadu, jos yksi tai kaksikin jää saamatta. HIFK-versio rokkifestereista on sellainen minne ovat tulossa Prince, Bruce Springsteen, Arttu Wiskari ja Mamba. Näillä ruvetaan myymään lippuja. No, Prince päättää että ei teekään Euroopan kiertuetta (vrt. pelaaja lähtee mieluummin isompaan liigaan). Bruce ei ole koskaan ollut tulossakaan, manageri on pelannut ihan omaa peliään ja koko juttu oli muutenkin itse asiassa pelkkää hypeä (usea pelaaja). Niinpä käteen jää Arttu Wiskari ja Mamba. HIFK uskoo Artun vielä breikkaavan maailmanmittakaavassa isosti ennen festareita (hän on oma junnu) ja lisäksi Mamba on luotettava oman pään luutija, tarvittaessa fyysinen ja ennenkaikkea tunnollinen treenaaja ja kiva pukukoppibändi. Kyllä pitäis riittää, emme ymmärrä miksi jengi valittaa. Markkina on nimittäin aivan kuiva just nyt.
 
Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyba on kyllä pelannut upporikasta ja rutiköyhää. Saa nähdä mitä lopulta jää käteen.

Jhag pitäisi lähettää gulagiin pariksi viikoksi kun mainitsee HIFK:n ja mamban samassa lauseessa. Sellaseen missä annikalapintiet tarjoilee alasti ykkösbisseä ja hoitona on miesten esteratsastusta 12h per päivä.
 
Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Veikkaan että valmennus näki sen toisessa päässä olevan tilanteen myös ja tuurailee jatkossakin pleijareissa.
_
Siis sen, missä lähti alivoimalla hyökkäämään ja teki sen jutun, mitä pitäisi eniten välttää, ja veti kovan laukauksen _takakulmasta_ reippaasti ohi ja siitä vastustajalle todella vaarallinen ylivoimahyökkäys omiin? Kyllähän se kertoo Salmen panoksesta kaiken, että vaikka Generous oli lentänyt hyvissä ajoin pihalle, niin todella pitkät tovit jatkoerissä vedettiin viidellä pakilla. Ei mitään käyttöä.
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Jhag pitäisi lähettää gulagiin pariksi viikoksi kun mainitsee HIFK:n ja mamban samassa lauseessa.

Onneksi jätin mainitsematta esapirneksen. Siihen asti kun tämä turakainen lopettaa, olen joka kausi hieman huolissani siitä, että se signataan meille. Joku roti taitopelaajienkin suhteen. Jos jostain syystä esapirnes joskus tulisi HIFK:hon, vaadin seuralta, että hänen nimensä pelipaidassa pitää olla pienellä fontilla.
 
Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Kun jengiä kootaan, pitää myös huomioida Honkaheimon/Kuparisen tyyppiset tapaukset: Osa VL-pelaajista osoittautuu hudiksi ilman, että se on välttämättä signaajan vika. Näitä nyt vaan sattuu, enkä sinänsä voi kritisoida HIFK:ta siitä, että Honkaheimo hankittiin. Worth trying. Niinpä joukkuetta kasattaessa pitäisi VL-pelaajien osalta käyttää ehkä kerrointa 0,8-0,9. Jos hankitaan 10 vakaata sälliä, 8 tai 9 heistä onnistuu. Ei missään tapauksessa kaikki 10 kpl. Vähintään yksi Honkaheimo on joukossa. Tai sitten Kuparinen, joka on VL, mutta viettänyt suuren osan ajastaan ekalla kaudellaan saikulla.

Niinpä jos ideana on saada ainakin 15 VL-statuksen pelaajaa rosteriin, heitä pitää itse asiassa olla mukana 17 tai 18 kpl, ei tasan 15 kpl! Nybahan on laskenut jengin niin, että kaikki VL-pelaajat pysyvät koko kauden loukkaantumatta ja lisäksi kukaan ei pelaa paskakautta (kerroin on tasan 1,0). Omiin junnuihin Nyba on käyttänyt 1,2 -kerrointa: Onnistuessaan 120-prosenttisesti junnupelaaja on mahdollisesti koko kauden kestävä vakaa liigapelaaja. Ja tottakai näistä useasta junnusta aika monikin pelaa 120%:sen kauden, eikös vaan?

Kaikkiaan näitä juttuja voi tarkastella myös matemaattisten todennäköisyyksien kannalta ja HIFK:n osalta joukkueen kokoamisessa on ensinnäkin luotettu liikaa siihen, että jokainen VL onnistuu sataprosenttisesti. Ja sitten on toivottu, että useampikin kuin yksi junnu jostain mystisestä syystä kehittyy sormia napsauttamalla, taikapölyn hiljaa laskeutuessa kerralla ja kunnolla vakaaksi liigapelaajaksi. Joukkue on siis koottu hontelosti. Rokkifestarien järjestäjä joutuu kelaamaan jutun niin, että jos hänellä on esisoppari viiden ison nimen kanssa, niiden pitää olla niin isoja, että koko festari ei kaadu, jos yksi tai kaksikin jää saamatta. HIFK-versio rokkifestereista on sellainen minne ovat tulossa Prince, Bruce Springsteen, Arttu Wiskari ja Mamba. Näillä ruvetaan myymään lippuja. No, Prince päättää että ei teekään Euroopan kiertuetta (vrt. pelaaja lähtee mieluummin isompaan liigaan). Bruce ei ole koskaan ollut tulossakaan, manageri on pelannut ihan omaa peliään ja koko juttu oli muutenkin itse asiassa pelkkää hypeä (usea pelaaja). Niinpä käteen jää Arttu Wiskari ja Mamba. HIFK uskoo Artun vielä breikkaavan maailmanmittakaavassa isosti ennen festareita (hän on oma junnu) ja lisäksi Mamba on luotettava oman pään luutija, tarvittaessa fyysinen ja ennenkaikkea tunnollinen treenaaja ja kiva pukukoppibändi. Kyllä pitäis riittää, emme ymmärrä miksi jengi valittaa. Markkina on nimittäin aivan kuiva just nyt.
Ja kaiken lisäksi kilpailevalla festarilla soittaa Metallica, Muse ja Kääkki. Ja sivulavalla VOFfin finalistit ja Rockin Suomen mestari. Kalkkiviivoilla vahvistetaan vielä Princen yllätyskeikka Tuomon kanssa.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Jotain huhuahan oli, että Blues olisi tarjonnut Eero Somervuorelle merkittävää summaa, mutta IFK:hon olisi Eero menossa. Jos Somervuori ei tartu tarjoukseen, voisi Blues hyvinkin tarjota pahvia Kellerin suuntaan.

Tuommoista tuolla liigan huhuketjut -osiossa kirjoitellaan. Itsellä ei mitään ES:ää vastaan, mutta toivon kyllä että tämä ei pidä paikkaansa.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Tuommoista tuolla liigan huhuketjut -osiossa kirjoitellaan. Itsellä ei mitään ES:ää vastaan, mutta toivon kyllä että tämä ei pidä paikkaansa.

Ymmärsin asian alunperin niin, että Somervuori oli menossa Bluesiin ja soppari oli allekirjoitusta vaille valmis, mutta Bluesin talousongelmat rupesivat mietityttämään Somervuorta ja lähti katselemaan pelipaikkaa HIFK:n suunnalta kun haluaisi palata takaisin pääkaupunkiseudulle. Olettaisin, että HIFK on tehnyt jonkinlaisen tarjouksen Somervuorelle, mutta en usko että HIFK olisi hänen perässään erityisen aktiivisesti.
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
So

Somervuoren kokemuksen omaavalle pelaajalle on aina käyttöä ja kuinka moni ei esimerkiksi tänään haluaisi nähdä miestä vaikka 3-tai 4-ketjun laidassa? On voittanut urallaan aika paljon ja jos on pk-seudulle palaamassa ja oikea paikka laatikkoleikissä löytyy, niin ehdottomasti sopimusta. Kuluvalla kaudella 14+21 pistettä heikosti pelanneessa HPK:ssa ja plus-miinussaldo +2.
 
Ei Somervuorta tänne kolmos- tai nelosketjuun hankittaisiin vaan ykkös-/kakkosketjuun eli todennäköisesti mies olisi Puustisen korvaaja jos tänne saapuisi. Ainakaan itseä ei tämmöinen "vaihtokauppa" miellyttäisi ollenkaan. 35 pistettä on ihan hyvä määrä, mutta onhan mies päässyt pelaamaan hyvin paljon hyvien ketjukaverien ( Hamill ja Viedensky ) kanssa ja todennäköisesti saanut myös hyvin ylivoima-aikaa ( tätä en nyt jaksanut tarkastaa mutta olettaisin näin ). Mitä uskoisit miehen tekevän meillä alemmissa ketjuissa? Itse sanon, että Eero on liian huono ylempiin ketjuihin ja taas aivan vääränlainen pelaaja alempiin ketjuihin joten toivottavasti tähän ei nyt euroja tuhlata.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Oh my. Kiitos Nybari. Kiitos Törmänen. Poisti oikeastaan suuren osan vitutuksesta joka syntyi tuomarivirheen aiheuttamasta tappiosta. Ihanaa. Lädä is back. Toivottavasti. MTV on harvoin väärässä kun uutisoivat.
 
#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,Datsjuk, VPeltonen,Liverpool, RealMadrid

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös