Kyllä mä Puljujärven meille ottaisin. Viihdyttävä kaveri ja veikkaan, että hänestä olisi paljonkin iloa meille, vaikka Änärissä ei tulosta ole tullutkaan. Asenteesta se ei ainakaan ole jäänyt kiinni. Jos osaa tehdä yhtä asiaa riittävän hyvin eikä asennevammaa ole havaittavissa, kyllä mä olisin tuon tason kaverille valmis sopimusta tarjoamaan. Joko natsaa tai ei natsaa, mutta tarinaa olisi varmasti mielenkiintoista seurata. Lisäksi mulla on aina soft spot ihmisille, jotka eivät ota itseään turhan vakavasti, osaavat nauraa itselleen eivätkä kuvittele olevansa muiden yläpuolella.
Puljujärvi kaipaisi nyt jatkuvuutta, turvallisuutta ja sellaisen ympäristön, että paineet ei koko ajan ole tapissa. Voisiko HIFK olla se paikka? Musta voisi. Uskonko Puljujärven meille tulevan? Enpä juuri. Eiköhän hän Kärppiin mene, jos Liigaan tulee. Mutta jollakin tavalla se taas olisi vähän kunnianhimoton vaihtoehto, kun hän on siellä kerran käynyt kertaalleen itseään kasaamassa. Ei löytynyt viisasten kiveä silloin Oulusta, mutta ehkä se voisi löytyä Stadista?
Mutta eihän Pulju oikeasti ole edes huhutasolla meille tulossa, joten turhaa lätinää. Ajattelin, että teidän on kuitenkin ehdottoman tärkeää saada tietää mun näkemykseni tästä asiasta ja siksi kirjoitin tämän viestin :D.
Huhuna sellainen tämän kauden jengiin liittyvä välikauden kautta saatu tieto, että vahvistuksia saattaa tulla tai olla tulematta. Tämäkin oli tärkeää saada kirjoittaa.