Mainos

HIFK:n huhut, mutut & htt-spekuloinnit

  • 7 764 599
  • 33 669

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Mitä enemmän tähän kauteen panostetaan turhaan, sitä enemmän se on meiltä pois siinä vaiheessa, kun aletaan sitä seuraavan kauden jengiä rakentamaan missä ei ole Peltonen koutsina.
Sinänsä samaa mieltä, mutta ei sitä silti toivoisi HIFK:n heittävän hanskoja tiskiin jo ennen kauden alkua. Menestystähän ei voi odottaa lähivuosina nyt nähdyllä toiminnalla ja aika surkeaan tilanteeseen on seura itsensä ajanut puupäisyydellään.
 

Stadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eipä se Heljanko ykkösenä pelannutkaan ennen kuin osoitti olevansa paikan arvoinen. Nythän meillä ei ole varsinaista ykköstä ollutkaan, koska Hovinenkin oli erinomainen kakkonen. Siitä se yksi ero muiden lisäksi tulee meidän ja Tapparan välille.
Kyllä se Heljankokin kokeili ja olisi peliesityksillään ollut ykkönen mikäli ne esitykset olisivat riittäneet. Ne riittivät sitten, kun aika oli kypsä. Ennen ensimmäistä mestaruutta oli ykkösenä, muttei ollut näin ylivertainen jollainen tänäpäivänä on. Kehittyi pikkuhilajaa vuodesta 16 käyden välissä mestiksessäkin. Meillä Tapsakin kävi kehittymässä mestiksessä. Nyt täytyy antaa mahdollisuus.
 

Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä. Urheilu yli lajirajojen
Kyllä se Heljankokin kokeili ja olisi peliesityksillään ollut ykkönen mikäli ne esitykset olisivat riittäneet. Ne riittivät sitten, kun aika oli kypsä. Ennen ensimmäistä mestaruutta oli ykkösenä, muttei ollut näin ylivertainen jollainen tänäpäivänä on. Kehittyi pikkuhilajaa vuodesta 16 käyden välissä mestiksessäkin. Meillä Tapsakin kävi kehittymässä mestiksessä. Nyt täytyy antaa mahdollisuus.
Tässä pieni ristiriita. Heljanko oli ykkönen, kun taso oli liigan top3. Meillä Taponen on ykkönen, vaikka taso ei ole top3. Tapparalla ei ole koskaan ollut suoraa ruutua ykköseksi Heljankolle. Itse on paikan napannut.
Tähän kuitenkin pitäisi päästä, jos mestaruudesta halutaan pelata. Nyt jos lähdetään suorilta jälleen Taponen ykkösenä, hänen pitäisi olla liigan top3 mitä ei ole lähellekkään. Maalivahti ei voi olla mikään, että annetaan näyttää paikka.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Tapsa pääsee alottamaan ilman suurempaa odotusarvoa. Jolloin saatetaan nähdä taas sitä ihan parasta Tapsaa.
HIFK:ssa siis aiotaan peluuttaa ykkösenä maalivahtia, jonka odotusarvot päättyneen kauden jäljiltä pohjalukemissa. Sanoisin, että helvetin huono suunnitelma mutta eipä tosiaan yllätäkään. Näissä veskariasioissa kun on kiivetty jo useamman kauden ajan perse edellä puuhun.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Tässä pieni ristiriita. Heljanko oli ykkönen, kun taso oli liigan top3. Meillä Taponen on ykkönen, vaikka taso ei ole top3. Tapparalla ei ole koskaan ollut suoraa ruutua ykköseksi Heljankolle. Itse on paikan napannut.
Tähän kuitenkin pitäisi päästä, jos mestaruudesta halutaan pelata. Nyt jos lähdetään suorilta jälleen Taponen ykkösenä, hänen pitäisi olla liigan top3 mitä ei ole lähellekkään. Maalivahti ei voi olla mikään, että annetaan näyttää paikka.
Ei taida olla enää mielekästä Heljangosta spekuloida. Huhu EP:ssä kertoo menevän Kloteniin.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Ei taida olla enää mielekästä Heljangosta spekuloida. Huhu EP:ssä kertoo menevän Kloteniin.
Samaa huhuillaan tuolla. En alunperinkään ole uskonut Heljangon tänne tulevan ottamaan takapakkia urallaan, joten eiköhän tuo muualle päädy kuin HIFK:hon.

 

Stadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:ssa siis aiotaan peluuttaa ykkösenä maalivahtia, jonka odotusarvot päättyneen kauden jäljiltä pohjalukemissa. Sanoisin, että helvetin huono suunnitelma mutta eipä tosiaan yllätäkään. Näissä veskariasioissa kun on kiivetty jo useamman kauden ajan perse edellä puuhun.
Niin sanon vaan, että Heljankokin kehittyi Tapparassa vuodesta 16 ja ensimmäistä huippukautta edelsi heikompi kausi. Heljanko muisti kiittää Tapparaa luotosta ja uskosta häneen. Mun mielestä mennään perse edellä puhuun, jos Tapsaan ei luoteta. Mä en siis sano, etteikö meille olis mahdollisesti tulossa veskaa, mutta musta Tapsan potentiaali on se eka kausi, joten se on siellä. En näe estettä, etteikö seuraava olisi ensimmäisen kaltainen, koska nuorella ei ole sitä edelliskauden odotusarvoa.
Ei muuta se on vaan mun mielipide.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
@douppi oletko menossa ensi viikolla risteilylle? Jos olet niin voitko kysyä Makelta, miksi meidän rosteri on niin pahasti pahimpia kilpailijoita perässä? Vastauksena saat todennäköisesti saman ”markkina määrää” liirumlaarumin, kuten sait myös 2022 risteilyllä. Hyvä kuitenkin testata.
 
Itse tervehtisin ilolla sitä, jos ensi kaudella olisi riittävän laadukas, nälkäinen, jalkava ja urallaan eteenpäin pyrkivistä pelaajista koostuva joukkue. Ja tiedostan, että Jasut, Filppulat, Komarovit, Lehterät ja muut sotivat tätä vastaan. Huhujen ja olemassa olevien sopimusten perusteella vaikuttaa myös siltä, että pakisto ei ole muodostumassa erityisen jalkavaksi, mikä kieltämättä vähän huolettaa. Mutta katsotaan nyt mitä massiivinen lopulta tuo tullessaan. Kunhan nyt olisi nykyaikaan soveltuva hyvin roolitettu joukkue.

@douppi oletko menossa ensi viikolla risteilylle? Jos olet niin voitko kysyä Makelta, miksi meidän rosteri on niin pahasti pahimpia kilpailijoita perässä? Vastauksena saat todennäköisesti saman ”markkina määrää” liirumlaarumin, kuten sait myös 2022 risteilyllä. Hyvä kuitenkin testata.

Minäkään en ole tyytyväinen seuran meininkiin tällä hetkellä, en vähänkään. Mutta kyllähän tämä nyt on aika epäreilua teilata tulevan kauden rosteri jo ennen kuin se on tiedossa? Enkä nyt todella hae mitään "aikaa on kunnes siirtojara umpeutuu" -tyyppistä paskaa. Mutta se nyt on sanomattakin selvää, että IFK:n ensi kauden joukkueessa on muutama "enpäs olisi huhuista huolimatta uskonut" -tason vahvistusta tai sellainen hankinta, joista ei ole täällä haisuakaan.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei ole mitään väliä mennäänkö Taponen - Vinni kaksikolla ja vaikka Kodytek olisi kesän kovin hankinta, kaikki on kuitenkin ihan turhaa, koska ei tuo jengi tule menestymään minkäänlaisella kokoonpanolla.

Ensi kaudella iloitaan ja seurataan eniten mielenkiinnolla että miten meidän nuoret kehittyy, eli Kaskimäki ja Kiviharju, eihän siellä muita ole.

Kuulostaa kauhealta, mutta ensi kaudesta olisi hyvä tulla kunnon sukellus, koska muuten katsotaan tätä korpivaellusta vielä 25-26 Peltosen kanssa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensi ja seuraavan kauden valmennuksella on rosteri aika yhdentekevää. Mielelläni katsoisin kauden aikana AHL arpoja, vaikka sen 15kpl. Olisi edes jotain seurattavaa. Toisaalta mielelläni näkisin myös junnuja, mutta onko siellä omissa mahdollisuuksia?
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Mutta se nyt on sanomattakin selvää, että IFK:n ensi kauden joukkueessa on muutama "enpäs olisi huhuista huolimatta uskonut" -tason vahvistusta tai sellainen hankinta, joista ei ole täällä haisuakaan.
Hieman samalla tavalla kuin sinä itse uskoin näin 2022 offseasonille. Lopputulos täysi pannukakku. Toki, toivon, että olet oikeassa, mutta osastoa Koivistoinen-Nättinen-Jääskä tarvitaan paikkaamaan huipunveljeksiä. Yhtäkään huhua ei ole tämän profiilin hyökkääjästä/hyökkääjistä kuulunut. En itse usko, että IFK onnistuisi näitä salaamaan.
 

Tarantula

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Riittäisiköhän sukellukseksi toimistolle että aloittaa kauden yhtä väkevästi kuin syksyllä 2022. Ehkä muodon vuoksi voitto tai pari vähemmän.
 
Hieman samalla tavalla kuin sinä itse uskoin näin 2022 offseasonille. Lopputulos täysi pannukakku. Toki, toivon, että olet oikeassa, mutta osastoa Koivistoinen-Nättinen-Jääskä tarvitaan paikkaamaan huipunveljeksiä. Yhtäkään huhua ei ole tämän profiilin hyökkääjästä/hyökkääjistä kuulunut. En itse usko, että IFK onnistuisi näitä salaamaan.

En ole kanssasi eri mieltä. Nimellisesti varmaan tulee joukkue ottamaan takapakkia. Roolituksen ja tuon korostamani liikkeen osalta en ole varma, että kehitys on negatiivista. Pointti mulla kuitenkin on siinä, että kaiken paskankin keskellä olisi varmasti perusteltua soveltaa rikosoikeudesta tuttua syyttömyysolettamaa myös IFK:hon. Kyllä rosteria ehtii haukkua sen julkistamisen jälkeen, jos on syytä. Jotenkin vaan tuo aikaisempi viestisi sotii vahvasti omaa oikeustajuani ja ajatteluani vastaan, joten oli pakko siihen tarttua.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
En ole kanssasi eri mieltä. Nimellisesti varmaan tulee joukkue ottamaan takapakkia. Roolituksen ja tuon korostamani liikkeen osalta en ole varma, että kehitys on negatiivista. Pointti mulla kuitenkin on siinä, että kaiken paskankin keskellä olisi varmasti perusteltua soveltaa rikosoikeudesta tuttua syyttömyysolettamaa myös IFK:hon. Kyllä rosteria ehtii haukkua sen julkistamisen jälkeen, jos on syytä. Jotenkin vaan tuo aikaisempi viestisi sotii vahvasti omaa oikeustajuani ja ajatteluani vastaan, joten oli pakko siihen tarttua.
Luottamus itsellä on IFKn touhuun tällä hetkellä täysi nolla, joten mennään perinteisellä pessimisti ei pety -linjalla. IFK on Salmelaisen aikakaudella epäonnistunut joukkueenrakennuksessa niin monta kertaa, että varaan itselleni oikeuden olla pessimisti, kunnes toisin todistetaan. Liike ei varmasti ole pahitteeksi, mutta huomattavasti mielummin se liike tulisi huipunveljeksiltä mallia Kovarcik, Tardif jne. kontra Mäkiahon kaltaiset tusinaukot. Pointtina tässä on se, että ne Jääskät, Koivistoiset ja Nättiset pitää paikata, eikä niitä paikata millään arvoilla, oli liike kuinka liukasta tahansa. Ymmärrän toki oman lähestymistapasi ja se sinulle suotakoon.

Ei ole huhu, mutta olen pohdiskellut, että mitä tekee Otto Koivula? Jotain huhuja taisi olla Eurooppaan paluusta jossain vaiheessa ja IFKlla kaiken järjen mukaan hyvä kontakti häneen korona-stintin jälkeen. Hän olisi jo sellainen nimi, että IFK osoittaisi olevansa edes jollain tasolla tosissaan ensi kauden osalta. Tämä siis ihan omaa mutuilua.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
@douppi oletko menossa ensi viikolla risteilylle? Jos olet niin voitko kysyä Makelta, miksi meidän rosteri on niin pahasti pahimpia kilpailijoita perässä? Vastauksena saat todennäköisesti saman ”markkina määrää” liirumlaarumin, kuten sait myös 2022 risteilyllä. Hyvä kuitenkin testata.

Joo kyl mä muutaman muuttujan jälkeen kuitenkin nyt meen sit, ja täytyy jututtaa Lindströmiä jos nään. Hyvin muistan edellisen jutustelun, jossa sujuvasti Makke oli kuuntelevinaan :)

Asetelma nyt 2v myöhemmin tosin on vähän erilainen, kun meillä on just ollu aika kovan materiaalin jengi takana, joka ei kuitenkaan sitten menestykseen "yllättäen" liidellyt. JOS nyt taas palataan taas siihen, että ennen kautta ollaan hemmetisti top jengejä perässä materiaalin puolesta, niin se olisi taas paluuta siihen, että menestyminen on aina vaan vaikeampaa. Typerää hommaa ja virheiden toistamista, enkä haluaisi IFK vaikeuttavan menestymistä yhtään enempää kun se jo nyt on. Noh, kellunnan julkistamisen jälkeen ollaan viisaampia, mutta liikoja en odota.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Luottamus itsellä on IFKn touhuun tällä hetkellä täysi nolla, joten mennään perinteisellä pessimisti ei pety -linjalla. IFK on Salmelaisen aikakaudella epäonnistunut joukkueenrakennuksessa niin monta kertaa, että varaan itselleni oikeuden olla pessimisti, kunnes toisin todistetaan. Liike ei varmasti ole pahitteeksi, mutta huomattavasti mielummin se liike tulisi huipunveljeksiltä mallia Kovarcik, Tardif jne. kontra Mäkiahon kaltaiset tusinaukot. Pointtina tässä on se, että ne Jääskät, Koivistoiset ja Nättiset pitää paikata, eikä niitä paikata millään arvoilla, oli liike kuinka liukasta tahansa. Ymmärrän toki oman lähestymistapasi ja se sinulle suotakoon.

Ei ole huhu, mutta olen pohdiskellut, että mitä tekee Otto Koivula? Jotain huhuja taisi olla Eurooppaan paluusta jossain vaiheessa ja IFKlla kaiken järjen mukaan hyvä kontakti häneen korona-stintin jälkeen. Hän olisi jo sellainen nimi, että IFK osoittaisi olevansa edes jollain tasolla tosissaan ensi kauden osalta. Tämä siis ihan omaa mutuilua.
Jatkan tähän. Mitkä ovat ne asiat / muuttujat, joiden perusteella ensi kauteen voisi lähteä voittavin ajatuksin?
Toki : emme voi tietää on lohduttava vastaus. Vuosi sitten meillä oli Tobben paras ikinä lupaus. Nyt kaikkea muuta säästöistä lähtien. Päävalmentajan revanssipuheet ja muu höpöhöpö ei ainakaan minua vakuuta. Kai siellä jotain voittamisesta oli? Vai oliko?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös