Pohjaan tietoni omaan kokemukseeni tällaisista tilanteista. Mutta, kuten yleensäkin, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tunnen monta henkilöä, jotka ovat saaneet kerätä kamansa saman tien riippumatta siitä, ovatko irtisanoutuneet itse vai onko heidät irtisanottu. Palkka toki juossut loppuun asti, vaikkei kustannuspaikalle mitään asiaa ole ollutkaan.
Paljon riippuu myös siitä, miten ja miksi johtaja vaihtuu. Ja onko vaarana, että tietoa joko a) tuhotaan tai b) varastetaan. Kuten
@-Kantor- toikin jo esille, kriittisen tiedon suojaaminen on yksi tällainen syy. Jossain määrin tämä on myös alakohtaista. Esimerkiksi sijoitusalalla asiakastiedot ovat erittäin kriittinen tietolähde, jonka saamisesta ollaan valmiita tekemään myös ei niin kivoja asioita.
Ja tuohon ensimmäiseen kysymykseesi voisin heittää seuraavan. Joistakin ihmisistä saattaa ilmetä yllättäviäkin piirteitä, mikäli he kokevat tulleensa kohdelluksi kaltoin, ovat katkeria jostain tai jotain muuta vastaavaa. MYÖS niistä muuten erittäinkin järkevistä ihmisistä.