HIFK:n huhut, mutut & htt-spekuloinnit

  • 7 017 592
  • 29 654
Suosikkijoukkue
IFK
Kohelon purkaantumisen jälkeen mulle vakuutettiin täällä, että pelaajista tulee ylitarjontaa, joka johtaa palkkojen laskuun. Oma tuntuma oli, että tämä oli Liigan kaikkein kallein kausi pelaajapudjeteilla mitattuna. Mutta lasketaas ilmoitetuilla: 2022-2023 Yht. 34,9milj/2,326milj./joukkue. Mikä on todellista, mahdotonta sanoa. Ennen koronaa kaudelle 2019-2020 ilmoitettiin 32,85milj/2,19milj./joukkue. 13-14 narrit ilmoitti nipun arvoksi 3,5milj, ja myöhemmin siihen spekuloitiin upotetun jopa 4,7milj. Ilmoitetuilla pelaajapudjeteilla silloin poltettiin 32,906milj/2,35milj./joukkue. Etenkin pienempien seurojen budjetit ovat vielä selvästi alle muutaman vuoden takaisesta. Koronan vuoksi pelaajat joutuivat tinkimään palkoistaan kaiketi kaikissa seuroissa, ja tuota pudotusta otetaan nyt kiinni, jotta päästään inflaatiovauhdin mukaiseen palkkakehitykseen. Mutta en kyllä mitään kohelorommausta palkoissa näe. Suhteessa pelaajat ovat tällä kaudella olleet aivan samoja kuin aiemminkin, eli EHT-tasoiset+muutama MM-joukkueeseen mahtuva. Ensi kauteen IFK tuntuu panostavan aiempaa enemmän. Kuukausi pitää vielä odottaa seuraavia jukistuksia, mutta jo toteutuneilla nimillä on vaikea uskoa, että rosteri saadaan kasaan ilman tuntuvaa korotusta. Se siitä kohelo-alesta.
 
PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
On se muuten hyvä, kun viime viikolla tiedotettiin tästä kuukauden odottelusta joukkueen julkaisemisen suhteen. IFK:lle varmaan mieluisampaa, että fanit saavat tässä odottelun aikana sopimukset tietoon muita reittejä pitkin.
Onhan tossa totuuden siemen, mutta pitää muistaa että jatkista yms seuraa vain pieni osa faneista. Ylivoimainen enemmistö osaa/malttaa pitää taukoa jääkiekosta kauden päättyessä ja lukee hankinnat sitten lehdestä aikanaan. Mielummin toki itsekin ottaisin uutiset vastaan heti nyt.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Menee vähän ohi aiheen, mutta pakko kommentoida, kun itsekin muistan tuon Pentti haista paska -lakanan. Tuohon aikaan moni asia oli ihan paskaa, mutta tapahtuiko juuri tuolloin jotain oikein erityisen paskaa, jonka vuoksi Pentin oli syytä haistaa paskaa? En millään muista.

Kun vuosilukua katsoi, niin eiköhän pääsyy ollut siinä että Pena oli kahdessa vuodessa tuhonnut Kekäläisen rakentaman joukkueen täysin. Edellisenä keväänä oli surullisen kuuluisat Caloun/Kuulapää sessiot, Peltonen sössittiin Jokereihin ja tilalle ostettiin isolla rahalla Aigars Cipruss.
 
Iris

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Peltonen sössittiin Jokereihin ja tilalle ostettiin isolla rahalla Aigars Cipruss.
Tämä meni itseasiassa vielä pahemmin. Cipruss oli jo signattu mutta sillä rahalla millä Ville olisi tullut signattiin Andrej Podkonicky.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Kaikille uutena tietona Jori Lehterä ilmoittaa, ettei jatka Tapparassa:

Olisi vielä ilmoittanut, että kertoo uudesta seurastaan kesäkuussa, jolloin ihmiset ovat yleensä erittäin kiinnostuneita jääkiekosta.
 
Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Kaikille uutena tietona Jori Lehterä ilmoittaa, ettei jatka Tapparassa:

Olisi vielä ilmoittanut, että kertoo uudesta seurastaan kesäkuussa, jolloin ihmiset ovat yleensä erittäin kiinnostuneita jääkiekosta.

Ja Leo Komarov kommentoinut päivitystä salaperäisesti ”Tervetuloa Muikin ”
 
Suosikkijoukkue
IFK
Mä en tiiä mikä pakkomielle sul on aina väittää kaikille vastaa, mut kai nyt säki tajuat et viimeiset pari kautta IFK:n pakiston kiekolliset avut on ollu aivan paskat?
Jos väität, että pakkipari Auvitu-Motinin kiekolliset taidot on aivan paskat, niin toki voit tehdä niin. Mä taas väitän, että tuo pari olisi ensikin kaudella Liigaan erittäin pätevä 2. pari juuri sen takia, että siinä on aivan huippua edustavaa kiekollista taitoa yhdistettynä erinomaiseen jämäkkään puolustamiseen. Väitän myöskin, että tuon parin kiekollisten taitojen tuomitseminen aivan paskaksi on pakkomiellettä, koska IFK.
 
Sillisalaatti

Mä en väittänyt että toi on paska pakkipari, vaan kokonaiskuvassa IFK:n pakkien kiekollisuus on ollut heikolla tasolla esim. Tällä kaudella ennen Berglundin tuloa (ja sen jälkeen kun Berglund suli täysin).
 
Ja IFK:lla ei ole ollut hetkeen Gregoiren tasoista kärkiheppaa ja sellanen täällä pitäs olla kun sellane löytyy vittu Jypistäkin.
 
Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kohelon purkaantumisen jälkeen mulle vakuutettiin täällä, että pelaajista tulee ylitarjontaa, joka johtaa palkkojen laskuun. Oma tuntuma oli, että tämä oli Liigan kaikkein kallein kausi pelaajapudjeteilla mitattuna. Mutta lasketaas ilmoitetuilla: 2022-2023 Yht. 34,9milj/2,326milj./joukkue. Mikä on todellista, mahdotonta sanoa. Ennen koronaa kaudelle 2019-2020 ilmoitettiin 32,85milj/2,19milj./joukkue. 13-14 narrit ilmoitti nipun arvoksi 3,5milj, ja myöhemmin siihen spekuloitiin upotetun jopa 4,7milj. Ilmoitetuilla pelaajapudjeteilla silloin poltettiin 32,906milj/2,35milj./joukkue. Etenkin pienempien seurojen budjetit ovat vielä selvästi alle muutaman vuoden takaisesta. Koronan vuoksi pelaajat joutuivat tinkimään palkoistaan kaiketi kaikissa seuroissa, ja tuota pudotusta otetaan nyt kiinni, jotta päästään inflaatiovauhdin mukaiseen palkkakehitykseen. Mutta en kyllä mitään kohelorommausta palkoissa näe. Suhteessa pelaajat ovat tällä kaudella olleet aivan samoja kuin aiemminkin, eli EHT-tasoiset+muutama MM-joukkueeseen mahtuva. Ensi kauteen IFK tuntuu panostavan aiempaa enemmän. Kuukausi pitää vielä odottaa seuraavia jukistuksia, mutta jo toteutuneilla nimillä on vaikea uskoa, että rosteri saadaan kasaan ilman tuntuvaa korotusta. Se siitä kohelo-alesta.

Toisena kulmana:

Petopodissa grillattiin Kärppien Virkkusta tuosta tämän kauden neljän miljoonan joukkueesta ja mies ilmoitti samantien ettei todellakaan ollut sen hintainen nippu kasassa. Tottakai laatupelaajat maksavat, mutta ei niille todellakaan tarvitse samaa liksaa maksaa kuin Venäjältä saivat.

Eli oma näkemys on ettei ”Åstenien” ja muiden jyrien palkat radikaalisti laskeneet, mutta kärkilaatua tuli sitten tarjolle edullisemmin kuin aiemmin.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Toisena kulmana:

Petopodissa grillattiin Kärppien Virkkusta tuosta tämän kauden neljän miljoonan joukkueesta ja mies ilmoitti samantien ettei todellakaan ollut sen hintainen nippu kasassa. Tottakai laatupelaajat maksavat, mutta ei niille todellakaan tarvitse samaa liksaa maksaa kuin Venäjältä saivat.

Eli oma näkemys on ettei ”Åstenien” ja muiden jyrien palkat radikaalisti laskeneet, mutta kärkilaatua tuli sitten tarjolle edullisemmin kuin aiemmin.
Toisaalta Virkkunen on voinut sanoa noin ja joukkue on silti maksanut 3,95 milliä. Siellä on nyt muutenkin jumalaton tarve pestä kallista valmentaja valintaa puhtaaksi farssin jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
IFK
Mä en väittänyt että toi on paska pakkipari, vaan kokonaiskuvassa IFK:n pakkien kiekollisuus on ollut heikolla tasolla esim. Tällä kaudella ennen Berglundin tuloa (ja sen jälkeen kun Berglund suli täysin).

Ensin pitäisi tietenkin määritellä kiekollisuus. Onko 100% pakki-pakki syöttö kiekollisuutta? Mielestäni on. Mutta mennään pisteiden kautta, kun niistä on selvät numerot tiedossa, ja niitä pystyy siksi helposti vertaamaan.

Kolmen runkosarjassa eniten pisteitä tehneen pakin pisteet yhteensä, / sijoitukset pistepörssissä ja / keskiarvo.
Tappara 94/4-6-36/15,33
Lukko 87/2-17-20/13,00
Ilves 82/1-27-38/22,00
JYP 79/3-19-37/19,66
KalPa 79/5-7-61/26,33
IFK 72/9-15-26/16,66
Kärpät 66/12-18-30/22,00
Pelicans 64/8-33-47/29,33

Tapparan kaksi kärkipakkia erinomaisia, mutta kolmas lenkki jo normikuraa.
Lukolla tasaisin ja mielestäni kokonaisuutena Liigan paras pakisto.
Ilveksellä terävin kärki, mutta sitten taso romahtaa. Yhden ponin pakisto.
JYP sama.
KalPan kärkikaksikko eliittiä, mutta kolmas lenkki ei enää vakuuta.
IFK. Lyytisen jääminen ihan telineisiin harmittaa, ja Berglund kasasi pisteensä 29 pelistä, eli huippusuoritus.
Kärpät. Nimet kovia, mutta Topi Niemelä sijalla 30...
Pelicans todisti monta ennakkoasennetta vääräksi, ja yksi voisi olla pakkien välttämätön kiekollisuus. Vähemmälläkin pärjää...

Eli mitä tuosta IFK pakkien kiekollisuudesta nyt sitten sanoisi. Eliittiä se ei olut. Tain no, Berglundilla olisi täyden kauden pelaamalla ollut mahdollisuudet todella korkealle. Rantakari ja Melart sijoilla 9 ja 15 eli molemmat mahtuvat sijoituksillaan pakkitilaston 10% terävään kärkeen, mikä on mielestäni erinomainen suoritus. Tai siis aivan paska, koska IFK.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lehkonen on jälkeenpäin useasti sanonut, että hänen uransa yksi isoimpia virheitä oli, ettei osannut käsitellä Calounia oikein. Myöhemmin kyllä oppi tuosta casesta, mutta harmi, että HIFK oli silloin se virheiden harjoittelupaikka.

Ilman tätä episodia meillä olisi saattanut olla Caloun-Peltonen ykkösketjussa ja ties kuinka mahtava kausi siitäkin olisi saattanut tulla. Caloun nakkasi vielä monta kautta huipputehoja Bluesissa. Pena oli kyllä aikamoinen tuholainen aikoinaan.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lehkonen on jälkeenpäin useasti sanonut, että hänen uransa yksi isoimpia virheitä oli, ettei osannut käsitellä Calounia oikein. Myöhemmin kyllä oppi tuosta casesta, mutta harmi, että HIFK oli silloin se virheiden harjoittelupaikka.
Hupaisaa, mutta samaa kirjoitti myös summanen yhdessä kirjassaan. Valitti, että vasta jälkikäteen ymmärsi typeryytensä - jengissä on poikkeuksellinen maalintekijätalentti ja hän vain koutsina murehtii sitä, että se ei osaa myös puolustaa. Sitä sitten opetettiin ja painotettiin, eikä maaleja enää tullut...
 
Nicky Nichols

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensin pitäisi tietenkin määritellä kiekollisuus. Onko 100% pakki-pakki syöttö kiekollisuutta? Mielestäni on. Mutta mennään pisteiden kautta, kun niistä on selvät numerot tiedossa, ja niitä pystyy siksi helposti vertaamaan.

Kolmen runkosarjassa eniten pisteitä tehneen pakin pisteet yhteensä, / sijoitukset pistepörssissä ja / keskiarvo.
Tappara 94/4-6-36/15,33
Lukko 87/2-17-20/13,00
Ilves 82/1-27-38/22,00
JYP 79/3-19-37/19,66
KalPa 79/5-7-61/26,33
IFK 72/9-15-26/16,66
Kärpät 66/12-18-30/22,00
Pelicans 64/8-33-47/29,33

Tapparan kaksi kärkipakkia erinomaisia, mutta kolmas lenkki jo normikuraa.
Lukolla tasaisin ja mielestäni kokonaisuutena Liigan paras pakisto.
Ilveksellä terävin kärki, mutta sitten taso romahtaa. Yhden ponin pakisto.
JYP sama.
KalPan kärkikaksikko eliittiä, mutta kolmas lenkki ei enää vakuuta.
IFK. Lyytisen jääminen ihan telineisiin harmittaa, ja Berglund kasasi pisteensä 29 pelistä, eli huippusuoritus.
Kärpät. Nimet kovia, mutta Topi Niemelä sijalla 30...
Pelicans todisti monta ennakkoasennetta vääräksi, ja yksi voisi olla pakkien välttämätön kiekollisuus. Vähemmälläkin pärjää...

Eli mitä tuosta IFK pakkien kiekollisuudesta nyt sitten sanoisi. Eliittiä se ei olut. Tain no, Berglundilla olisi täyden kauden pelaamalla ollut mahdollisuudet todella korkealle. Rantakari ja Melart sijoilla 9 ja 15 eli molemmat mahtuvat sijoituksillaan pakkitilaston 10% terävään kärkeen, mikä on mielestäni erinomainen suoritus. Tai siis aivan paska, koska IFK.
Tämä on raakaa dataa mutta niin on sekin, että IFKlla ei vuosikausiin ole ollut sitä aivan Liigan parasta kiekollista pakkia, vaan IFKn tehokkain on jäänyt kärkihepasta vähintään 10 tehopistettä. Tällä kaudella IFKn paras Rantakari jäi Liigan parhaasta Lancasterista 18 pinnaa.

Tapparan kaksi parasta Kemiläinen ja Matushkin olivat totta kai edellä, kuten myös täällä monesti vertauskuvina käytetyt Niku ja Gregoire. Sitähän täällä on monet painottaneet, että jos IFKlla olisi se Liigan paras kiekollinen pakki niin kyllä se kummasti parantaisi menestymismahdollisuuksia. Tai jos ei nyt sitä parasta yksittäistä, niin kaksi top-kymppiin helposti mahtuvaa. Nyt ei ole ollut kumpikaan skenaario lähelläkään.
 
Jos pelkillä pisteillä mitataan niin olihan Berglundin pistetahti hyvin lähellä liigan kärkipakkien tasoa. Hänhän pelasi vain 29 ottelua ja saalisti niissä 20 pinnaa. Kokonisella kaudella se olisi tarkoittanut noin 40-42 pistettä, jolla oltaisi jo oltu liigan Top5 pakkien pistepörssissä. Tästäkin syystä olisi kannattanut pitää miehestä kiinni vaikka pudotuspeleissä oli välillä virhealtis.
 
Berglund ei tosin viivamiehenä oikein vakuuttanut eikä laukaus ole kummoinen. Näidenkin ominaisuuksien sopisi olla huippuluokkaa sillä tulevalla huippupakilla.

Uskon että tässä suhteessa Lepistökin olisi upgreidaus Berglundiin. Samalla Salinin breikkaus + se nimeltä mainitsematon huipunveljes niin hyvällä mallilla ollaan.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Tämä on raakaa dataa mutta niin on sekin, että IFKlla ei vuosikausiin ole ollut sitä aivan Liigan parasta kiekollista pakkia, vaan IFKn tehokkain on jäänyt kärkihepasta vähintään 10 tehopistettä. Tällä kaudella IFKn paras Rantakari jäi Liigan parhaasta Lancasterista 18 pinnaa.

Tapparan kaksi parasta Kemiläinen ja Matushkin olivat totta kai edellä, kuten myös täällä monesti vertauskuvina käytetyt Niku ja Gregoire. Sitähän täällä on monet painottaneet, että jos IFKlla olisi se Liigan paras kiekollinen pakki niin kyllä se kummasti parantaisi menestymismahdollisuuksia. Tai jos ei nyt sitä parasta yksittäistä, niin kaksi top-kymppiin helposti mahtuvaa. Nyt ei ole ollut kumpikaan skenaario lähelläkään.

Raakaa dataa on myös se, että pelsut olivat finaalissa vielä vaatimattomammilla pakeilla. Melart piti syksyllä kultakypärää ptkään hallussaan, mikä kertoo paljon hyökkääjien tekemisistä. Siitä ei valitettavasti ole kylmää dataa, että paljonko pakeilta jäi syöttöpisteitä saamatta heidän tuhnuutensa vuoksi. Sekin olisi ollut mielenkiintoista katsoa, että miten tilastot olisi muuttuneet, jos olisi katsonut pelkän kevään eikä koko kautta.

Sitäkin voisi pohtia, kannattaisiko kausi pelata neljällä pakilla, jotka kaikki pystyy painamaan 30min./peli. Eli saisiko 9 pakin hinnalla neljä 'heiskasta'. Riski loukkaantumisten kanssa on iso, mutta jostain syystä kärkihepat tahtoo olla aina hyvin kasassa pysyvää sorttia. No omassa pelikirjassani hyökkääjät hyökkää ja puolustajat puolustaa, joten pitäisin roolit edelleen samoina. Samaan hengenvetoon korostettava, että parhaan pakin tekemää 13 maalia en halua yhtään vähätellä, sillä sehän riittää maalintekijälistalla 10% terävimpään kärkeen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös