Osaako joku kertoa miksi Kiviharju on lähtemässä TPS:n riveistä? En pane mitenkään vastaan että hän meille tulee, mutta aina näissä tapauksissa on pakko ihmetellä miksi 17v superlupaus vaihtaa seuraa.
Osaako joku kertoa miksi Kiviharju on lähtemässä TPS:n riveistä? En pane mitenkään vastaan että hän meille tulee, mutta aina näissä tapauksissa on pakko ihmetellä miksi 17v superlupaus vaihtaa seuraa.
Osaako joku kertoa miksi Kiviharju on lähtemässä TPS:n riveistä? En pane mitenkään vastaan että hän meille tulee, mutta aina näissä tapauksissa on pakko ihmetellä miksi 17v superlupaus vaihtaa seuraa.
Onkohan siinä riski että kyseessä on uusi Brad Lambert jonka isä sekaantuu kaikkeenEnsimmäiset huhut Kiviharjun lähtöön liittyen tuli jo viime keväänä. Silloin väitettiin että Kiviharjut vaihtavat maisemaa kauden jälkeen jos Aron ei saa pelipaikkaa edustuksesta. Tämän jälkeen huhuissa on pyörinyt monet eri vaihtoehdot. Isällä olisi ollut riitaa Koivujen kanssa,
Sanoisin, että riski on olemassa. Isä Stouni kun on tottunut saamaan kaiken mitä haluaa ja poika on pärjännyt tähän saakka hyvin. Nyt oli vähän hilajisempi kausi Tepsin edarissa 16-vuotiaana --> Vaihdetaan jengiä.Onkohan siinä riski että kyseessä on uusi Brad Lambert jonka isä sekaantuu kaikkeen
mahdolliseen, ja alkaa seuraavaksi vaatimaan automaattista paikkaa ykkösketjussa ?
Tätä mä vähän pelkäsinkin, toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Pahimmillaan on sittenSanoisin, että riski on olemassa. Isä Stouni kun on tottunut saamaan kaiken mitä haluaa ja poika on pärjännyt tähän saakka hyvin. Nyt oli vähän hilajisempi kausi Tepsin edarissa 16-vuotiaana --> Vaihdetaan jengiä.
Sellaset häiriintyneen yliaktiiviset isät pitäis varmaan kyllä lukita johonkin suljetulle jos meinaa överiks mennä :) Monen kohdalla meneeOnkohan siinä riski että kyseessä on uusi Brad Lambert jonka isä sekaantuu kaikkeen
mahdolliseen, ja alkaa seuraavaksi vaatimaan automaattista paikkaa ykkösketjussa ?
Onkohan siinä riski että kyseessä on uusi Brad Lambert jonka isä sekaantuu kaikkeen
mahdolliseen, ja alkaa seuraavaksi vaatimaan automaattista paikkaa ykkösketjussa ?
Paskimmassa keississä saadaan 25% kasvattajakorvauksia änärijengiltä ja sillä jäädään reilusti plussalle. Ei tässä ole mitään hävittävää.Tätä mä vähän pelkäsinkin, toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Pahimmillaan on sitten
niin että ensi kauden jälkeen se on taas menossa johonkin toiseen liigajengiin.
Ainahan noita huhuja on vaikka kuinka paljon, kiekkofanien tietotoimistohan tietää tunnetustiPaha sanoa kuinka paljon isä oikeasti häärää taustalla. Onhan näitä huhuja että Stouni olisi vähän turhankin ylpeä pojastaan eikä pelkää tuoda asiaa esille ja että olisi sen jälkeen ruvennut kaupittelemaan poikaansa muualle kun Koivujen kanssa meni sukset ristiin. Aika kovia huhuja eikä ihan kaikkea kannata suorilta ostaa mutta ei savua ilman tulta?
Riskiä tosin pienentää se että Aron itse vaikuttaa tosi skarpilta tyypiltä ikäisekseen ainakin median välityksellä.
Eikös faija-Kiviharhu ollut läheinen Saku Koivun kanssa? Erikoista, jos heillä menneet sukset ristiin.Paha sanoa kuinka paljon isä oikeasti häärää taustalla. Onhan näitä huhuja että Stouni olisi vähän turhankin ylpeä pojastaan eikä pelkää tuoda asiaa esille ja että olisi sen jälkeen ruvennut kaupittelemaan poikaansa muualle kun Koivujen kanssa meni sukset ristiin. Aika kovia huhuja eikä ihan kaikkea kannata suorilta ostaa mutta ei savua ilman tulta?
Riskiä tosin pienentää se että Aron itse vaikuttaa tosi skarpilta tyypiltä ikäisekseen ainakin median välityksellä.
Nehän taitaa olla pahimpia riesoja kaikissa junnupeleissä lajista riippumatta, ei ole omakohtaistaSellaset häiriintyneen yliaktiiviset isät pitäis varmaan kyllä lukita johonkin suljetulle jos meinaa överiks mennä :) Monen kohdalla menee
Eikös faija-Kiviharhu ollut läheinen Saku Koivun kanssa? Erikoista, jos heillä menneet sukset ristiin.
Mutta mikä se IFK:n riski tässä olisi? Ei meillä kenellekään mitään pelipaikkaa luvata, ja sen jokainen lätkä-isäkin tajuaa. Toki voi pahimmillaan jotain parranpärinää koppiin tulla, mutta enpä jaksa junnu-tason pelurin siellä kovin isoa huomiota saavan. Oppii olemaan tai lähtee pois.Onkohan siinä riski että kyseessä on uusi Brad Lambert jonka isä sekaantuu kaikkeen
mahdolliseen, ja alkaa seuraavaksi vaatimaan automaattista paikkaa ykkösketjussa ?
Ei siinä muuta riskiä nähdäkseni ole kun että mahdollinen tunnetun lätkä-isän liika hämmentäminenMutta mikä se IFK:n riski tässä olisi? Ei meillä kenellekään mitään pelipaikkaa luvata, ja sen jokainen lätkä-isäkin tajuaa. Toki voi pahimmillaan jotain parranpärinää koppiin tulla, mutta enpä jaksa junnu-tason pelurin siellä kovin isoa huomiota saavan. Oppii olemaan tai lähtee pois.
Olisiko esimerkkejä tästä vai jutteletko lämpimiksesi?Isä Stouni kun on tottunut saamaan kaiken mitä haluaa
Tätä vaaraa IFK:ssa tuskin on. Kiviharju(illa) ei ole sen suurempia siteitä/yhteyksiä IFKoohon, joten yhden 17v kundin pelaaminen joko Liigassa tai Kolleissa ei kyllä vaikuta edarin toimintaan millään tavalla. Kyllähän tämä IFKlle on iso ryöstö jo taloudellisesti jos toteutuu koska NHL sopimuksen Aron tulee saamaan.Ei siinä muuta riskiä nähdäkseni ole kun että mahdollinen tunnetun lätkä-isän liika hämmentäminen
häiritsee yleistä työilmapiiriä.
Sovitaan, että juttelen lämpimikseni.Olisiko esimerkkejä tästä vai jutteletko lämpimiksesi?
Sinänsä jännä että tuolla samalla fysiikkavalmennuksella mentiin kahdesti finaaleihin eikä ollut älyttömästi loukkaantumisia. Enemmän nää valtavat loukkaantumissumat on ollut IFK heiniä. Oliko harjoittelua muutettu täksi kaudeksi? Jos oli niin eiköhän näillä tuloksilla palata takaisin vanhaan. Eiköhän siirron syyt ole jossain muualla, kyllähän Kiviharjun menetys harmittaa mutta minkäs teet.En ymmärrä miksi nuoresta lahjakkaasta pelaajasta pitää alkaa väkisin vääntämään jotain Lambert-yhtälöitä jos sattuu vaihtamaan seuraa. TPS:n ongelmat mm. kivikautisen fysiikkavalmennuksen saralla on suurimmaksi osaksi julkinen naurunaihe, joten ihmekös tuo jos ensi kauden TPS ei nappaa ikäluokkansa top3-pelaajaa, jonka tähtäin on NHL: ssä ja jonka tulee ottaa kaikki irti kriittisistä kehitysvuosistaan sekä ennen kaikkea tulevasta draft-kaudestaan.
Jos case Lambert olisi tapahtunut ennen Granlundeja, niin varmaan heistäkin oltaisiin käyty samat joutavanpäiväiset spekulaatiot.
Näin tämä täytyy tulkita, kun mitään esimerkkejä et kykene laittamaan. Se, että lahjakas kiekkoilija lähtee pois on toki ikävää Tepsin kannalta kun on ns.oma poika kyseessä, mutta tällaiset heitot "kaiken saamisesta" Stouni seniorin osalta on turhaa paskan jauhamista ilman yhden ainoata esimerkkiä.Sovitaan, että juttelen lämpimikseni.
Onkohan siinä riski että kyseessä on uusi Brad Lambert jonka isä sekaantuu kaikkeen
mahdolliseen, ja alkaa seuraavaksi vaatimaan automaattista paikkaa ykkösketjussa ?