HIFK:n huhut, mutut & htt-spekuloinnit

  • 7 036 909
  • 29 738

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kävin tarkistamassa, uusimmasta vanhimpaan ne menee yhä. Eli syystä tai toisesta Kristo on viime aikoina napauttanut HIFK:n seurantaan. Jokainen vetäköön omat johtopäätökset tästä.

EDIT:

Ja jos menee Kriston oman profiilin kautta katsomaan ketä hän seuraa, niin HIFK on uusin profiili mitä hän on alkanut seuraamaan.

Tuo näyttäisi olevan Kriston oikea tili, joten on siis jostain syystä alkanut seuraamaan HIFK:ta instagramissa. Uskomatonta kyllä, niin jotkut ihmiset näkevät toisinaan vaivaa sen eteen, että saavat tehtyä jostain pelaajasta feikkiprofiilin "seuraamaan" jotain liigajoukkuetta. Tästä syntyy sitten innostusta jonkun seuran Jatkoajan ketjussa, kunnes selviää että kyseessä oli vedätys. Näitä on nähty yhä enemmän viime ja tänä vuonna. Mutta tuo Kriston tili näyttäisi olevan hänen omansa, joten jokin syy seuraamiselle on.

Yksi syy seuraamiselle voi olla siis se, että on tehnyt sopimuksen teille. Toisaalta seuraaminen voi joskus johtua siitä, että joku tuttu pelikaveri siirtyy uuteen seuraan eli teille. Tai joku muu läheinen kaveri. Sellainen Kristolla on muistaakseni Ben Blood. Joo, älkää peljätkö, koska hän siirtyi jo Salzburgiin.
 
En gång IFK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Ainakin juuri HIFK:hon saapunut Jordan Schmaltz ja Kristo seuraavat toisiaan eli tuntevat todennäköisesti toisensa. Eli voi toki olla myös niin että Kristo seuraa HIFK:ta juurikin Schmaltzin takia.
 
Sipilpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Melkoinen antikliimaksi jos tämä arvailu osoittautuu oikeaksi. Vuodesta 2017 alkaen edustanut kahdeksaa eri seuraa ja ottelumäärien perusteella aika loukkaantumisherkkä kaveri. Saksassa ihan kiva ppg vajaan kauden otannalla, mutta vaikuttaa aika Nybarimaiselta haulta. Ei kiitos.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog

Sata kertaa sadasta tämä ennen Palolaa, Pihlströmiä ja Savinaista. Pelaajatyyppinä juuri sitä, mitä tuo rosteri huutaisi. Nopea rightin laituri hyvillä pelinrakennustaidoilla.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Eikö siltä voi tulla myös Jeppe Saarisen tai Kousan jatko? Eihän heillä ole diiliä minnekään muualle?

Jossain vaiheessa kesäkuun alussa kuulin luotettavaksi luokittelemaltani lähteeltä, että Kousalla olisi edessä muutto Tampereelle Tapparan paitaan.

Vielä tosiaan ei mitään ole kuulunut tähän liittyen mutta tällä lähteellä pitäisi olla kyllä omat tiedonantajansa kunnossa
 
Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Mä muuten jossain vaiheessa pyörittelin itsekin tuota nimeä omissa kokoonpanospekulaatioissa, mutta ajattelin että on liian kaukaa haettua.

Danny Kristo olisi aivan loistava haku. Muistan herran hyvin 2013 MM-kisoista, ja täytyy sanoa että jalkoja kyllä ainakin on.

Tosin riittää et on kaksi jalkaa, muuten voi olla aika heikkoa pelata.
Sori, oli pakko.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Jossain vaiheessa kesäkuun alussa kuulin luotettavaksi luokittelemaltani lähteeltä, että Kousalla olisi edessä muutto Tampereelle Tapparan paitaan.

Vielä tosiaan ei mitään ole kuulunut tähän liittyen mutta tällä lähteellä pitäisi olla kyllä omat tiedonantajansa kunnossa
Voisin lyödä vetoa, ettei mene Tapparaan. Siellä on jo Austin, Jürgens, Kinnunen, Rantakari, Seppälä, Tuulola ja Vittasmäki. Kaikki todella laadukkaita pelaajia.
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Jossain vaiheessa kesäkuun alussa kuulin luotettavaksi luokittelemaltani lähteeltä, että Kousalla olisi edessä muutto Tampereelle Tapparan paitaan.

Vielä tosiaan ei mitään ole kuulunut tähän liittyen mutta tällä lähteellä pitäisi olla kyllä omat tiedonantajansa kunnossa

Itsellä oli sama homma ja siitä tänne kirjoittelinkin. Nyt Tappara tehnyt muita värväyksiä, joten tuskinpa menee Tapparaan, mutta niin varmaksi kuului tuo Kousan ja Tapparan välinen neuvottelu, että siellä varmasti ainakin oltiin todella lähellä sopimusta. En sitten tiedä mistä homma jäänyt kiinni.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Tuo näyttäisi olevan Kriston oikea tili, joten on siis jostain syystä alkanut seuraamaan HIFK:ta instagramissa. Uskomatonta kyllä, niin jotkut ihmiset näkevät toisinaan vaivaa sen eteen, että saavat tehtyä jostain pelaajasta feikkiprofiilin "seuraamaan" jotain liigajoukkuetta. Tästä syntyy sitten innostusta jonkun seuran Jatkoajan ketjussa, kunnes selviää että kyseessä oli vedätys. Näitä on nähty yhä enemmän viime ja tänä vuonna. Mutta tuo Kriston tili näyttäisi olevan hänen omansa, joten jokin syy seuraamiselle on.

Yksi syy seuraamiselle voi olla siis se, että on tehnyt sopimuksen teille. Toisaalta seuraaminen voi joskus johtua siitä, että joku tuttu pelikaveri siirtyy uuteen seuraan eli teille. Tai joku muu läheinen kaveri. Sellainen Kristolla on muistaakseni Ben Blood. Joo, älkää peljätkö, koska hän siirtyi jo Salzburgiin.

Ellei peräti serkku, pikkuserkku tai muu sukulainen...
 
Sipilpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sata kertaa sadasta tämä ennen Palolaa, Pihlströmiä ja Savinaista. Pelaajatyyppinä juuri sitä, mitä tuo rosteri huutaisi. Nopea rightin laituri hyvillä pelinrakennustaidoilla.
En verrannut Kristoa listaamiisi jämänarreihin. Jos laitetaan nämä neljä samalle viivalle, niin olen kanssasi samaa mieltä. Näen silti Kriston suhteen riskitekijöitä, mutta onneksi näistä asioista päättää minua pätevämpi henkilö, joka tuntuu tietävän mitä tekee.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ellei peräti serkku, pikkuserkku tai muu sukulainen...

Tämä pitää paikkansa eli harvemmin pelaaja ennen siirtonsa julkaisua alkaa seuraamaan instagramissa. Yleensä ne ovat ne lähiomaiset ja sukulaiset (puoliso, lapset, siskot jne), jotka alkavat seuraamaan ensin. Jos jaksaa ja viitsii tehdä salapoliisityötä, niin moni siirto ratkeaa odotettua aiemmin.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
En verrannut Kristoa listaamiisi jämänarreihin. Jos laitetaan nämä neljä samalle viivalle, niin olen kanssasi samaa mieltä. Näen silti Kriston suhteen riskitekijöitä, mutta onneksi näistä asioista päättää minua pätevämpi henkilö, joka tuntuu tietävän mitä tekee.
Tämä jämänarrikin on kyllä hauska juttu. Hyvin tuntui IFK-faneille kelpaavan esimerkiksi Rask, Sallinen, Kousa, Tyrväinen, Turunen ja jopa Eronen, mutta sitten raja vedetään osastoon Palola, Savinainen, Pihlström ja Jormakka.

Ymmärtäisin tämän, jos pelattaisiin samassa sarjassa. Mutta mitä jos nyt keskityttäisiin vaan siihen, että hankitaan haettuun rooliin parhaimmalla mahdollisella tavalla sopiva pelaaja? Tuo koko jämänarri-homma kuulostaa niin Nybari/Fööni meiningiltä kun vaan voi. Onneksi meillä on ammattilainen puikoissa nyt.
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres

AMEN, olen täysin samaa mieltä. Rask, Sallinen, Tyrväinen, Eronen ja kumppanit kelpasivat ilman kitinää, mutta toiset ei kelpaa.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Tämä pitää paikkansa eli harvemmin pelaaja ennen siirtonsa julkaisua alkaa seuraamaan instagramissa. Yleensä ne ovat ne lähiomaiset ja sukulaiset (puoliso, lapset, siskot jne), jotka alkavat seuraamaan ensin. Jos jaksaa ja viitsii tehdä salapoliisityötä, niin moni siirto ratkeaa odotettua aiemmin.

Juuri noin.
Pelaajat tietävät varoa seuraamisiaan ennen sopimuksen julkistuksia, ellei ole tarkoitus hämmentää. Tässä vaiheessa luulen seuraamisen johtuvan vanhan pelikaverin sopimuksesta, mutta kohtahan tuon nimen näkee...

Tuo heittoni kohdistui Benin ja Dannyn sukulaisuuteen, taitavat olla jonkun sortin serkuksia tai muita sukulaisia...
 
Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sata kertaa sadasta tämä ennen Palolaa, Pihlströmiä ja Savinaista. Pelaajatyyppinä juuri sitä, mitä tuo rosteri huutaisi. Nopea rightin laituri hyvillä pelinrakennustaidoilla.

Savinainen olisi kyllä oikeasti hyvä lisä teidän joukkueeseen ja uskon jos Liigaan ensi kaudella siirtyy, niin tulee olemaan taas kerran todella kova. Teki kuitenkin KHL:ssa 14 maalia viime kaudella (hänen oma ennätyksensä), joka on oikeasti tosi kova määrä kun otetaan huomioon ettei kaveri pelannut kärkikentissä ja suurella YV-vastuulla. Tulee olemaan aivan 100% varmasti fanien suuri suosikki, jos teille päätyy.
 
Sipilpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä jämänarrikin on kyllä hauska juttu. Hyvin tuntui IFK-faneille kelpaavan esimerkiksi Rask, Sallinen, Kousa, Tyrväinen, Turunen ja jopa Eronen, mutta sitten raja vedetään osastoon Palola, Savinainen, Pihlström ja Jormakka.

Ymmärtäisin tämän, jos pelattaisiin samassa sarjassa. Mutta mitä jos nyt keskityttäisiin vaan siihen, että hankitaan haettuun rooliin parhaimmalla mahdollisella tavalla sopiva pelaaja? Tuo koko jämänarri-homma kuulostaa niin Nybari/Fööni meiningiltä kun vaan voi. Onneksi meillä on ammattilainen puikoissa nyt.

Vedät nyt mutkia suoriksi. Minua ei haittaa, vaikka joku pelaaja on joskus pelannut Jokereissa. Satuin nyt vaan käyttämään täällä lanseerattua nimitystä kyseisistä pelaajista ja näkemykseni heidän sopimisestaan nykyiseen IFK:n rosteriin on puhtaasti pelillisissä tekijöissä. Kristo vastaa heistä parhaiten haluttuun tarpeeseen, kuten mainitsitkin.
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Vedät nyt mutkia suoriksi. Minua ei haittaa, vaikka joku pelaaja on joskus pelannut Jokereissa. Satuin nyt vaan käyttämään täällä lanseerattua nimitystä kyseisistä pelaajista ja näkemykseni heidän sopimisestaan nykyiseen IFK:n rosteriin on puhtaasti pelillisissä tekijöissä. Kristo vastaa heistä parhaiten haluttuun tarpeeseen, kuten mainitsitkin.

Näitkö Savinaisen pelejä ja tehoja viime kaudella Liigaa huomattavasti kovemmassa sarjassa? Tuolla vastuulla tuollainen kausi on hurja suoritus ja en näe mitään mahdollisuutta saada Suomeen tuon tason pelaaja. Koomista on tosin se, ettei monen mielestä kelpaisi IFK:hon.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Savinainen olisi kyllä oikeasti hyvä lisä teidän joukkueeseen ja uskon jos Liigaan ensi kaudella siirtyy, niin tulee olemaan taas kerran todella kova.

Oma toive on Vellu. Teki lähtemättömän vaikutuksen silloin Ässien aikaan, toki vettä on virrannut siitä, mutta uskon että sopisi hienosti punaiseen paitaan.
 
kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joko muilla väsyy käsi F5-napin kanssa? Toisaalta onhan tässä vielä aikaa ja edessä on kaksi heinäkuista sunnuntaita, helteillä tai ilman.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

Juubelii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joko muilla väsyy käsi F5-napin kanssa? Toisaalta onhan tässä vielä aikaa ja edessä on kaksi heinäkuista sunnuntaita, helteillä tai ilman.
Mitä jos seura odottaa vielä jonkun vastaavan heidän kysymykseen, et olisko sunnuntai hyvä päivä julkaisulle? Nyt jos kukaan ei ole vastannut että tietysti olisi, päättelevät et parempi julkaista lähempänä harjotuspelien alkua. Olisi hivenen karvas päätös tän päivän odotukselle.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Olisiko kukaan tilastoihin perehtynyt jaksanut purkaa auki vaikkapa 5 viimeksi mestaruuden voittaneen joukkueen kätisyydet, kaarreluistelun g-voimat, rystylättyjen tarkkuudet, etc?
Fantasiarostereissa nämä on tietenkin täysin ohittamattomia virstanpylväitä rosteria kasatessa, jonka hinta tahtoo nousta 1,5-5 kertaiseksi pelimerkkipussukkaan verrattuna.

Mutta kuinka moni näki jo viime syksynä Lukon kätisyyksistä, että tossa se on - selvä mestari?

Etsimme hyökkäykseen taitavaa rightin pelaajaa. Palola on näyttänyt tasonsa kovissa sarjoissa ison roolin pelaajana ja hän sopii erinomaisesti joukkueeseemme. Palola on loistava maalintekijä ja monipuolinen ja kovaluonteinen pelaaja, kommentoi HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen.

Ehkä niillä kätisyyksillä joku merkitys kuitenkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös