Kylmä halli ja aika kuuma ottelu
Olipahan kylmä halli! Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun juoksen erätauolla hallista ulos lämmittelemään. Katsomossakin alkoi olla hieman lämpöä toisessa erässä, kun veli Cairnsin kannustavat huudot venäläisille taidettiin ymmärtää väärin. Jäältä tuli f-kirjaimella alkavaa kommenttia ja vieressä istunut Itä-Suomen kansalainen päästi kunnon monologin omalla äidinkielellään. Monologista en paljoa ymmärtänyt, mutta kansainvälinen elekieli teki selväksi, ettei kyseessä ollut ainakaan runonlausuntaa.
Itse ottelu oli varsinaista huitomista ja eloonjäämistaistelua venäläisten mailaviidakossa. Pahemmilta loukkaantumisilta kuitenkin vältyttiin. Vihko ajeli kaikkea innolla ja saikin palkkana 3 jäähyä epävarmasti tuominneelta Augerilta. Myös Söderholm kävi kierroksilla. Lopussa Holma sai viikateiskun niskaansa ja palkitsi huitojan nyrkin iskulla. Lopputuloksena ainoastaan Holma jäähylle ja Magnitogorsk teki 2-5 jäähyn aikana. HIFK:lta peli oli aika sekavaa. Tasakentällisin pelattaessa (muutama minuutti kai pelattiin tasakentällisinkin) Magnitogorsk oli kyllä hallitsevampi osapuoli. Spanhel teki tässäkin ottelussa 1+1, mutta itse en vielä antaisi hänelle sopparia. Molemmat pisteensä hän sai tänään 5-3 ylivoimapelin aikana, muutoin oli aika näkymätön. Stathos otti muutamia näyttäviä koppeja ja torjui rankkarinkin. Maaleista ei voi häntä syyttää. Matsin parasta antia taisi olla se, että keneltäkään ei katkennut raajoja...
Edit: Sen verran Spanhelista, että olisin sopparin kannalla, jos ei veisi viimeistä ulkomaalaispaikkaa. Kundi on siis mielestäni ihan hyvä, jos tuosta yllä olevasta sai sen käsityksen pidän häntä paskana hankintana...